KESKUSTELUT > MUUT AIHEET > NYT SE TAPAHTUI

661. Nyt se tapahtui

Aikku18.1.2004 klo 12:14
Kun kerran jossain säikeessä mainitsin mieheni tilanteesta, kerron nyt loputkin. Mieheni menehtyi 14.1. syöpään.

Taudin todettiin marraskuun 23. päivä. Hän oli vielä töissä 21.11. Tauti eteni huimaa vauhtia eturauhasesta luustoon, maksaan, keuhkoihin, joka puolelle huimaa vauhtia. Ihan hyvä kuitenkin, ettei mieheni joutunut kärsimään pitempään. Aikaakin oli kuitenkin sen verran, että ehdimme puhua asioista. Ei jäänyt tunnetta, että jotain jäi sanomatta tai tekemättä.
2. Timppa18.1.2004 klo 12:25
Osanottoni sinulle Aikku. Syöpä on kavala ja nopea sairaus. Suunnilleen yhtä nopeasti menehtyi setäni vuosi sitten. Joulukuussa sairaalaan ja helmikuussa kuolema.

Mukava kuitenkin kulla, että ehditte asianne puhua, ettei ole se ainakaan vaivaamassa mieltä. Koita jaksaa!
3. jupejus18.1.2004 klo 12:43
Otan osaa, Aikku.
Kuolemakin on osa elämäämme - niin se vain on ymmärrettävä ja vastaanotettava, vaikka kuinka vaikealta se tuntuisikin kohdata todeksi.
4. Kaitsu18.1.2004 klo 13:00
Osanottoni sinulle Aikku ja voimia jatkaa elämääsi edelleen.
5. iso S18.1.2004 klo 13:17
Tällaisessa tilanteessa ihminen tuntee itsensä voimattomaksi ja sanattomaksi. Jaksa.
6. Kravattimies18.1.2004 klo 13:44
Surunvalittelut miehesi poismenon johdosta, Aikku. Toivon Sinulle henkistä voimaa näinä vaikeina aikoina. Otan osaa.
7. Egon18.1.2004 klo 17:32
Lämmin osanottoni, Aikku. Sanoilla tässä tilanteessa emme voi Sinua lohduttaa. Anna itsellesi aikaa surra. Toivon Sinulle voimia jaksaa pahimman yli ja rohkeutta jatkaa eteenpäin.
8. AD II18.1.2004 klo 19:48
Näissä tilanteissa en koskaan löydä sanoja. Tiedät Aikku kuitenkin, mitä tarkoitan. Osanottoni, Voimia!
9. Jouni18.1.2004 klo 20:42
Osallistun suureen suruusi miehesi poismenon johdosta. Mielestäni on hienoa, että arvostit tätä yhteisöämme niin paljon, että kerroit siitä meille.
10. Eki18.1.2004 klo 20:58
Aikku, olen tänään vaahdonnut toisessa säikeessä, mutta se ei tarkoita, ettenkö olisi ollut täälläkin hengessä mukana.
11. Pena18.1.2004 klo 21:22
Osanottoni, Aikku. Kiitos kun kerroit meille.

Puhuminen on tärkeää, hyvä kun ehditte. Olen puhumisen tärkeyden huomannut syöpäsairaan isäni kanssa. Hän sairastui vuonna 2001. Sairaus on vaatinut neljä leikkausta ja sädehoitoa lisäksi. Tällä hetkellä kaikki on "hyvin". Kontrollikäynnit tietysti pelottavat. Varmasti häntä eniten, mutta myös meitä läheisiä. Mutta näin asia on, sen kanssa on vain tultava toimeen.

Tilanteesi ei ole helppo siinäkään mielessä että olet itsekin sairastellut. Toivon sinulle voimia. Ja toivon että tämä palsta omalta osaltaan antaa sitä.
12. Heljä-Maija19.1.2004 klo 08:57
Minäkin otan osaa, Aikku. Läheisen menettäminen on suruista suurin.

Muistatko, miten Kyllikki Virolainen pyrki edes hetkeksi eroon murheellisista ajatuksista: ratkomalla ristikoita.

Toivon sinulle voimia jaksaa.
13. Sopuli19.1.2004 klo 10:46
Osanottoni Sinulle Aikku.

Et pahastune, jos laitan tähän tekstin , jonka kirjoitin hyvän ystäväni kuoltua.

"Missä oletkin nyt

kaukaa saapuvassa valossa
maan sylissä
ilman kirkkaudessa

me olemme yhtä, kaikki

Kaikki mikä virtaa
kaikki mikä syttyy, sammuu
kaikki mikä muuksi muuttuu
kaikki kosketus
kaikki ero

Missä oletkin
me olemme yhtä"
14. Tuomas L.19.1.2004 klo 13:10
"Jotain kaikesta säilyy, mut kaikesta vain jotain jää
Eilinen riemua, huominen tuskaa, nyt vain ikävää."

(Juice Leskinen: Yölento)
15. Aikku19.1.2004 klo 20:28
Hyvä ristikkoväki

Kiitos kaikesta myötäelämisestä, lämpimistä sanoista ja ajatuksista.

Jotenkin mieli kapinoi edelleenkin tapahtunutta vastaan. 62-vuotias on aivan liian nuori kuolemaan ja 53-vuotias alaikäinen leskeksi. Mutta ei auta, eteenpäin on mentävä.

Mieheni eli elämänsä pilke silmäkulmassa ja koirankureita täynnä. Mitä enemmän hän pystyi lähipiiriään jujuttamaan, sitä tyytyväisempi hän oli itseensä. Varsinainen satusetä ja maankiertäjä. Hän asui 14 vuotta poissa Suomesta, niistä 10 v. K-miehen maisemissa. Tarinoille ainakin löytyi pohjaa.

Lauantaina on hautajaiset, joka on tietysti murheellinen tilaisuus. Sen jälkeisestä muistotilaisuudesta saattaa tulla ihan iloinen muisteluhetki.

Lämmin kiitos kaikille.
16. Eki19.1.2004 klo 20:51
Kun tähän on laulun sanoja liitetty, alla on isäni kuoltua kevättalvella 2000 hänen muistolleen tekemäni laulu. Se syntyi kuolinilmoitukseen tekemäni ensimmäisen kuuden rivin luontevaksi jatkeeksi. Hannu Lepola, Lauluyhtye Rajattoman tenori, esitti sen muistotilaisuudessa ja levytimmekin sen seuraavana vuonna. Ilokseni se kelpasi myös teokseen Ja pokasaha soi - metsäväen lauluperinnettä, jonka Metsälehti Kustannus vastikään julkaisi.

Kuten monet laulut, senkin sanat uskoakseni toimivat yli (koulutus)rajojen, vaikka sen metsänhoitaja toiselle metsänhoitajalle tekikin ja vaikka välissä on tarkkojakin viittauksia isän elämään (elinikä 75 vuotta, kuusen kasvu oli hänen päätutkimuskohteensa jne.). Aikku, toivottavasti laulu auttaa, jos tämä raskas viikkosi alkaa tuntua liian raskaalta.


Ihminen ja puu

Puu ja ihminen käy samaa taivalta,
sitä metsämies tuskin torjuu.
Vaikka runko ja latva ois kunnossa,
joskus vahvakin yksilö horjuu.
Eikä kukaan voi omalla kohdalla
päättää, milloin on viimeinen korjuu.

Monenlainen voi olla taimikko,
jossa yksilöt kehittyvät.
Kun on toisilla rankempi alku jo,
toiset perimältään ovat hyvät.
Kunpa aina ois katsojan havainto:
kaikki toisensa hyväksyvät.

Puu ja ihminen.
Ihminen ja puu.
Ihmeen näet sen:
ne yhteen sulautuu.

Mihin ikinä sattuukaan syntymään,
siihen yksilön juuret tarttuu.
Niistä eroon ei ihminen sittenkään
pääse, vaikka hän muualla varttuu.
Sitä tiukemmin löytää ne itsestään,
mitä enemmän viisautta karttuu.

Voiko näkyä olla sen jylhempää
kuin on pitkä ja suora kuusi.
Vaikka ihminen aina vain viilettää,
hetken levättyään on kuin uusi.
Tästä pääteltäväksi kai enää jää:
“Elä, ihminen, kuin elää puusi!”

Puu ja ihminen.
Ihminen ja puu.
Ihmeen näet sen:
ne yhteen sulautuu.

Kyllä onnekas on se ken elää saa
kolme neljännesvuosisataa.
Varmaan useimmat lisääkin haluaa,
vaikka kulkisivat samaa rataa.
Kun ei elä vain oottaen noutajaa,
kanssa sen olla voi hyvää pataa.

Puu ja ihminen käy samaa taivalta,
sitä metsämies tuskin torjuu.
Vaikka runko ja latva ois kunnossa,
joskus vahvakin yksilö horjuu.
Eikä kukaan voi omalla kohdalla
päättää, milloin on viimeinen korjuu.
17. Egon19.1.2004 klo 22:38
Eki

Laulusi sanat koskettivat minua.
Isäni kuoli v. 1999. Hän oli mies, joka viihtyi metsässä ja puut olivat hänelle tärkeitä. Hän hoiti metsäänsä kuolemaansa asti. Nyt yritän jatkaa hänen osoittamallaan tiellä ja jatkaa metsän hoitamista parhaan taitoni mukaan.
18. Aikku19.1.2004 klo 23:59
Eki
Kyllä nuo sanat sopivat minunkin isääni. Hän hoiteli kovasti kesämökin ympärillä olevia metsiä ja sinne hän myös kuoli onnettomuudessa - todella saappaat jalassa. Mutta lähtö oli mielestäni aika hieno hänelle.
19. Henry Haapalainen20.1.2004 klo 00:57
Lisää samaa aihetta. Oma isäni kuoli vuonna -70 tapaturmaisesti. Sävelsin laulun (on muuten tosi kaunis melodia), jonka esitin hautajaisissa duettona Arto Vilkon kanssa. Se on julkaistu myös useilla levyillä.

YÖN HILJAISUUS

Yön hiljaisuus peittää maan
jo harsoon tummimpaan,
jää ikuisuus murheen taa,
se äänet vaientaa.

Tie ruusun kauneimman
jo niityn suojaan vie.
Se antaa toivon maailmaan
ja uuden näyttää tien.
20. lp20.1.2004 klo 13:00
Osanottoni Aikku.
"Ei niin suurta surua
21. lp20.1.2004 klo 13:03
Osanottoni Aikku

"Ei niin suurta surua
ettei ilo voita.
Ei niin pimeää yötä
ettei päivä koita."

Anteeksi tuo alkusotku.
22. Titta24.1.2004 klo 10:08
Otan osaa, Aikku. Minulta ei ole kuollut ketään läheistä, joten en osaa kuvitellakaan miltä puolison menettäminen tuntuu.

Yhden eron jälkeen ryvin kuukausitolkulla itsesäälissä ja itsesyytöksissä, koska en saanut edes tietää syytä eroon. Niinpä etsin syitä itsestäni, toisesta osapuolesta, vaikka mistä... olin epätietoinen, vihasin, raivosin... mistään ei tuntunut olevan apua. Epätietoisuus on paha asia.

Hyvä kun olette saaneet asiat puhuttua, ei jää mikään kaivelemaan. Jaksamista! Chatista varmaan löytyy juttuseuraa jos sellaista kaipaat... Tai muuta ajateltavaa, sekin lienee välillä paikallaan. :)
23. Marianna12.9.2004 klo 13:06
Ristikonratkonta oli isäni pääharrastuksia.
Isäni tuli toiseksi vuoden 1975 SM-kisassa.
Isäni esimerkin innostamana lähdin mukaan kisoihin ja sitä myöten Sanaseppoihin 1993.
Minun isäni kuoli 9.9.2004.
On outoa olla orpo.
24. Titta12.9.2004 klo 13:21
Otan osaa. Lohtuhalaus!
25. lp12.9.2004 klo 13:41
Osanottoni Sinulle, Marianna.
26. Kotsa12.9.2004 klo 14:32
Otan osaa, Marianna.
27. jupejus12.9.2004 klo 15:22
Osanottoni. Voimia Sinulle Marianna.
28. Aikku12.9.2004 klo 15:33
Marianna, voimia sinulle
29. Yks vaan12.9.2004 klo 15:44
Elegia

Haihtuvi nuoruus

niinkuin vierivä virta.
Langat jo harmaat
lyö elon kultainen pirta.
Turhaan, oi turhaan

tartun ma hetkehen kiini;
riemua ei suo

rattoisa seura, ei viini.




Häipyvät taakse

ahtoni ylpeät päivät.
Henkeni hurmat ammoin jo jälkehen jäivät.
Notkosta nousin.
Taasko on painua tieni?
Toivoni ainoo:
tuskaton tuokio pieni.



Tiedän ma: rauha

mulle on mullassa suotu.
Etsijän tielle
ei lepo lempeä luotu,
pohjoinen puhuu,
myrskyhyn aurinko vaipuu,
jää punajuova:
kauneuden voimaton kaipuu.



Upposi mereen

unteni kukkivat kunnaat.
Mies olen köyhä:
kalliit on laulujen lunnaat.
Kaikkeni annoin,
hetken ma heilua jaksoin,
haavehen kullat
mieleni murheella maksoin.



Uupunut olen,

ah, sydänjuurihin saakka!
Liikako lienee
pantukin paatinen taakka?
Tai olen niitä,
joilla on tahto, ei voima?
Voittoni tyhjä,
työn tulos tuntoni soima.



Siis oli suotta

kestetyt, vaikeat vaivat,
katkotut kahleet,
poltetut, rakkahat laivat?
Nytkö ma kaaduin,
kun oli kaikkeni tarpeen?
Jähmetyn jääksi,
kun meni haavani arpeen?



Toivoton taisto

taivaan valtoja vastaan!
Kaikuvi kannel;
lohduta laulu ei lastaan.
Hallatar haastaa,
soi sävel sortuvin siivin.
Rotkoni rauhaan
kuin peto kuoleva hiivin.
30. iso S12.9.2004 klo 16:02
Lämmin osanotto myös minulta. Koskaan ei voi tietää milloin on kenenkin vuoro poistua näyttämöltä. Kestä - aika lievittää, vaikka ei poista muistoja.
31. Sirpa12.9.2004 klo 16:06
Voimia Sinulle, Marianna! Nyt tiedän kokemuksesta, että on yritettävä vain päivä kerrallaan, kun läheinen ihminen nukkuu pois. Äitini kuoli viime vuoden kesäk. Hänellä oli keuhkosyöpä, ja vajaa vuosi oltiin tiedetty. Olin pitkään shokissa ja vielä edelleen yhtäkkiä se "pamahtaa" mieleen ja itken ja ikävöin. Minä jopa puhun hänelle tuskassani! Nyt pelkään, kuka mahdollisesti kuolee ja alkaa ahdistaa. On vaikea hyväksyä, että mun lähin työtoveri kuoli muutama vuosi sitten ja sitten muita sukulaisia ja sitten äiti, joka oli paras ystävänikin. Mietin paljon kuolemaa. Miten voisin hyväksyä sen etten ahdistuisi? Ajattelen miestäni ja 19-v. poikaani. Elämääni vaikeuttaa jo monet sairaudet ja krooniset kiputilat. Olen 47 v.
32. Tuulak12.9.2004 klo 16:20
Lämmin osanottoni! Toivotan sinulle voimia kestää surusi ja pohjattoman ikäväsi. Onneksi ehditte puhua tärkeät asiat, ennen miehesi poistumista tästä elämästä. Muistot ovat kuitenkin vielä jäljellä, niistä saat voimaa kestää.
33. Kaitsu12.9.2004 klo 16:23
Osanottoni myös minulta Marianna. Vaikka isäsi onkin poissa, säilyvät muistot hänestä. Toivottavasti nuo muistot auttavat sinua jaksamaan surusi keskellä.

Itse saattelin isäni viimeiselle matkalleen melko tarkalleen vuosi sitten.
34. Pirkko K.12.9.2004 klo 16:27
Otamme osaa Marianne (me = Tapio, Pirkko ja Tanja).

Oma isäni kuoli 30.8. 2004 yllättäen. On todella haikea olo myös.
35. Pirkko12.9.2004 klo 16:29
Korjaan "Marianna"..
36. Seija12.9.2004 klo 17:10
"Emme katoa taivaisiin, emme maan multiin
vaan muutamme rakkaittemme sydämiin."
37. Marianna12.9.2004 klo 18:58
Kiitän sydämestäni kaikista tervehdyksistä.

Pirkko, osanottoni myös Sinulle (ja teille kolmelle) minulta.
38. Kravattimies13.9.2004 klo 04:58
Otan osaa suureen suruunne.

Sirpan sanoin: on yritettävä vain päivä kerrallaan, kun läheinen ihminen nukkuu pois.

Omalla kohdallani on pian vuosi kulunut siitä, kun menetin kolme rakkaintani lyhyen ajan sisällä, nuorin 10-vuotias menehtyi liikenneonnettomuudessa.
39. Heljä-Maija13.9.2004 klo 10:07
Lämmin osanottoni, Marianna.

Lämmin osanottoni Pirkko, Tapsa ja Tanja.

Oma isäni lähti jo vuonna 1988 10 päivää ohitusleikkauksen jälkeen. Vieläkin hän elää mielessäni ja unissani, ne ovat mukavia uniani. Hänkin oli ristikkoihminen.

Voimia teille.
40. Pirkko13.9.2004 klo 11:56
Lämmin kiitos kaikista tervehdyksistä!
41. Helge13.9.2004 klo 19:28
Osanottoni Marianna!
42. Eki15.9.2004 klo 21:12
Myötäelämistä myös täältä, Marianna. Taisimme viimeksi olla näiden asioiden äärellä keskenämme, kun minun isäni oli sairaalassa jo matkalla kohti väistämätöntä loppuaan. Useimmilla se vanhempiensa kuolema on jossain vaiheessa elämää koettava.

Isäsi muistan nimenä jo 70-luvulta voittajaluetteloista ja olisikohan hän peräti ollut mukana ensimmäisissä ratkonnan SM-kisoissa 1974, jolloin olisi tavattukin?

Pirkolle ja perheelle myös jaksamista.
43. Aikku14.1.2005 klo 10:28
Nyt on tapahtuneesta kulunut vuosi ja se herättää joitakin ajatuksia.

Lukuisten läheisteni (sekä vanhojen että uusien) avulla olen jaksanut elää elämääni eteenpäin ja uskoa huomiseen. Tuntuu, että alan olla jokseenkin jaloillani.

Kuluneen vuoden aikana olen lukenut tätä säiettä uudelleen silloin tällöin. Saamani kauniit viestit ovat lämmittäneet mieltäni ja lämmittävät edelleenkin. Vuosi sitten kaikki olivat pelkkiä nimiä. Nyt moni nimi on saanut kasvot ja joistakin on tullut läheisiä.

Elämässäni on alkanut uusi vaihe, ilman miestäni.

Teidän kaikkien avulla olen selvinnyt synkistä hetkistäni ja haluan lausua siitä lämpimät kiitokseni.
44. HooTee14.1.2005 klo 23:38
Varmasti kuluneen vuoden aikana sinulla Aikku on ollut monia hetkiä..jolloin muistelet yhteisiä vuosia rakkaasi kanssa..niitä kuuluu ja kannattaa muistella..ei hyviä muistoja voi pois laittaa...on hyvä ,että on ollut tälläinen foorumi jossa olet saanut päivittäin keskustella ystävien kanssa ,joskus aivan arkisista asioista..joskus jopa höpsöttäen huumoripitoisia juttuja.Elämä jatkuu vaikka se silloin tällöin korville lyö...kaikkia...yks kerrallaan
45. Heljä-Maija15.1.2005 klo 00:04
Aikku, nyt olet selvinnyt siitä ensimmäisestä vuodesta. Ensimmäinen pääsiäinen ilman tuttuja kuvioita, ensimmäinen kesäloma ja juhannus, ensimmäinen joulu...
Kun nuo ns. ensimmäiset ovat ohi, uskon, että seuraaviin katsot kuten tulevaisuuteen... Ja elämä jatkuu.
46. Pena15.1.2005 klo 00:47
Niin jatkuu ja renkaita pestään! Vaihdetaankin, keväällä!

No joo, tää nyt oli mun ja Aikun yhteinen juttu. jonka tämä sivusto teki mahdolliseksi.

Että kiitos vain sivuston perustajille! Ette tiedäkään (?), mitä kaikkea tämän ansiosta on tapahtunut (?)!

Mun mielestä kaikkea hyvää, kivaa, ihmisläheistä jotta ette tiiäkkää! :-)

Ehkä joskus kerrotaan! Ja jos kerrotaan, niin mielellään niin!

Ja sitten suurin osa pidetään omana tietonaan!

Hehehehehehehehehehehehehehe!!!

Pena Porvoosta xD
47. Aikku15.1.2005 klo 03:39
Heljä-Maija,
tuo puhe siitä ensimmäisestä vuodesta piti paikkansa, vielä enemmän kuin pystyin kuvittelemaankaan. Moni noista mainitsemistasi pyhistä tai tapahtumista pelotti etukäteen, välillä paljonkin. Nyt olen käynyt ne kaikki läpi ja selvinnyt hengissä. Nyt on aika suunnata katse tulevaisuuteen.
48. Eräs, jonka Aikku tietää15.1.2005 klo 23:58
Kiitos sinulle Aikku!
Perheessämme oli vaikea sairaus. Aikku oli kertonut tällä palstalla surunsa ja miehensä kohtalokkaan sairauden. Tavoitin Aikun chatissä ja sittemmin keskustelimme myös sähköpostin kautta. Nyt meillä asiat näyttäisi olevan hyvin.
Oleellista oli se henkinen tuki ja asiatieto syöpäsairaudesta, mitä Aikku oman surunsa ja jaksamisensa keskellä jaksoi antaa meille niinä epävarmuuden hetkinämme. Vielä kerran Kiitos Aikku!
49. iso S24.5.2006 klo 11:33
Niin on maailma rakennettu että jos ei itselle käy nuorena huonosti niin jokainen vuorollaan joutuu surun taakan kantamaan. Eilen käynnistyi vaimolleni ja anopilleni tuo voimia koetteleva vuosi kun appeni menehtyi äkillisesti.

Elämä jatkuu, mutta tällä hetkellä ristikoiden oppiriidat eivät tunnu edes sen verran merkittäviltä kuin vielä eilen tähän aikaan.

Hyvän miehen muistoa kunnioittaen.
50. tonimikael24.5.2006 klo 11:59
Iso S, lämmin osanottoni.
51. Marianna24.5.2006 klo 12:10
Osanottoni Sinulle, S, ja perheellesi.
52. corona24.5.2006 klo 12:43
Osanottoni Sinulle ja perheellesi.

"Kauniit muistot eivät koskaan kuole,
eivätkä milloinkaan jätä yksin."
53. Aikku24.5.2006 klo 13:29
Iso S, voimia ja jaksamista Sinulle ja perheellesi.
54. Eki24.5.2006 klo 13:36
Hyvät miehet lähtevät nykyisin lähes poikkeuksetta ennen hyviä naisiaan. Jos ei suoda luonnollista yhteistä lähtöä, ehkä niin päin on kuitenkin parempi. Se ei vain juuri S:n perheen tässä tilanteessa lohduttane. Voimia sinne!
55. Ari24.5.2006 klo 14:26
Äkilliset poismenot yleensä vaikeimpia hyväksyä.
Lämmin osanottoni tapahtuneen johdosta.
56. RA24.5.2006 klo 14:55
Otan osaa, iso S.
57. iso S24.5.2006 klo 14:56
Kiitän kaikkia lähimpien omaisten puolesta, he eivät itse näitä palstoja seuraa. Minulla itselläni ei ole ongelmaa pitää pakettia kasassa, kunhan en lue edellä olevien kaltaisia viestejä. Silloin uhkaa tiivisteiden pettäminen.

Yksityiskohtiin kovin tarkasti menemättä olen jossain määrin eri mieltä Arin kanssa. Minusta on parempi "kaatua seisovilta jaloilta" kuin maata vuosia letkuihin kytkettynä kärsien sekä ruumiillisesti että henkisesti.

Ehkä Ari tarkoittaa täydellisesti yllättäen tulevaa poismenoa, esimerkiksi kolarin uhrina. Jokainen tilanne on kuitenkin ainutkertainen. Valitsemaan ei yleensä pääse eikä joudu, joten miksipä niitä vertailemaan: "minun suruni on parempi kuin sinun, koska..."

Tässä tapauksessa ja yleensäkin lähes 80-vuotiaan ollessa kyseessä tilanteeseen on jossain määrin voinut henkisesti varautua, koska kukaan meistä ei ole ikuinen. Yllätyksenä tämä silti tuli, koska yhtä hyvin olisi voinut olla jäljellä vielä vaikka 10 vuotta.

Vielä kerran kiitos ja muistakaa, kun vastaava sattuu omalle kohdalle: elämä jatkuu ja sen pitää jatkua. Muuten missään ei ole mitään mieltä. Suru pitää surra mutta siihen ei saa käpertyä loppuiäkseen.
58. Taata24.5.2006 klo 15:13
Sanotaan, että parhaat lähtevät aina ensin. Näitä minäkin
olen saanut olla kantamassa hautaan suunnilleen vuosi per
vainaja tahtia ja kaikki muut tuttavat päälle. Olen jopa vide-
oinut hautajaisia. Tässä saa suruviestejä nykyisin lähes vii-
kottain, tuttuja eri yhteyksistä. Olen ollut jopa paikan päällä
seuraamassa pelastusyrityksiä. Olen löytänyt vainajia unoh-
dettuina yksinäisyyteensä asuntoihinsa. Olen löytänyt pa-
hasti sairaita avuttomia vanhoja ihmisiä asunnoistaan tai
muistinsa menettäneinä harhailemassa ulkona pakkasessa ja toimittanut sairaalaan. Myös nuorilla voi olla vaikeita sai-
rauksia ja myös tällaisia olen saanut seurata läheltä ja avus-
taa rajallisten mahdollisuuksieni mukaan. Huumeet ja alko-
holi kaikkine seurauksineen kaataa nuoria miehiä kuin hei-
nää. Heitäkin on löytynyt vainajina asunnoista. Viime kevää-
nä yksi bensanhaistelija meinasi polttaa itsensä kuoliaaksi
ja samalla koko puisen kerrostalon. Ym. ym. en jatka nyt lis-
taa pitempään, kun ei ole oikein rauhallistakaan tällä hetkel-
lä, jos vaikka jaksaisikin muistella. Yrittäkää kaikki kuoleman
vasta kohdanneet vain jaksaa, sillä niin minunkin täytyy.
59. corona24.5.2006 klo 16:20
On kaunista ja lohduttavaa tietää, että täällä voi tuoda tuskansa ja surunsa toisten kohtalotoverien jaettavaksi, sekä myös niiden henkilöiden kanssa, joita kuolemantapaus ei ole vielä omassa lähipiirissä koskettanut.

Itse olen läpikäynyt lapsuuden perheessäni neljä kuolemantapausta; ensimmäinen varhaislapsuudessani (pikkusisareni), toinen teini-iässä (isäni) ja kaksi viimeisintä keski-iän kynnyksellä (äitini 4 vuotta sitten ja veljeni äkillisen sairauskohtauksen saaneena viime kesänä).

Yksikään näistä rakkaimpieni poismenoista ei ole tehnyt minusta vahvempaa ihmistä surujeni keskellä. Tällaisten prosessien läpikäyminen on kuitenkin antanut minulle enemmän kykyä ja taitoa tukea niitä, joille surun käsitteleminen on tuottanut suurta tuskaa ja ahdistusta.

Kiitollisena muistan niitä henkilöitä, jotka eivät pelänneet antaa lohduttavaa olkapäätään ja mahdollisuutta puhua ja käydä läpi sekavia tunteitani yhä uudestaan ja uudestaan. He eivät hylänneet silloinkaan, kun halusin olla yksin ja torjuin heidän apunsa.

Voimia kaikille niille, jotka joutuvat ihmiselon voimakkaimpien tunteiden pyörteessä voimavarojensa äärirajoille.
Auttajina. Autettuina.
60. Aikku24.5.2006 klo 21:17
Iso S,
eihän se ole kauhean vaarallista, jos tiivisteet pettävät....
61. ~*~24.5.2006 klo 21:26
Kuolema tullut lähelle myös täällä, joskaan ei koskettanut kovin syvästi henkilökohtaisesti. Jokin aika sitten kuoli seinänaapuri ja muutamia päiviä takaperin eräs kaukainen sukulainen. Pistäähän se miettimään elämän lopullisuutta ja kaikkea. Surullista. :( Toivon, että jaksatte kaikki, keltä on lähtenyt joku tosi läheinen ihminen!
62. Hui_hai24.5.2006 klo 21:27
Myös minä tarjoan osanottoni ja myötätuntoni iso S:lle kuten myös muille vastaavia kolhuja elämässään kokeneille.
63. Tsööts24.5.2006 klo 23:22
Osanottoni. Itseäni kuolema tuntuu suorastaan piirittävän - kaikkien aiemmin sattuneiden poismenojen lisäksi ystävän suisidi viime kesänä, johon sain kivasti tukea täältä (Josta vielä kiitos!) ja mainitsematta jättämäni veljen vaimon poismeno nyt keväällä. Ajattelin kai, että vaikutan jo sääliä kerjäävältä jos TAAS tänne kirjoitan surustani. Mutta eihän se niin ole, surusta pitäisi puhua. Huomaan kyllä itse kirjoitusteni olleen tänä keväänä hieman kireäsävyisiä, kriittisiä tms. Ovat kuvanneet mielentilaani.
64. just24.5.2006 klo 23:39
iso S, olet nyt tärkeässä roolissa kun surutyötä tehdään.
Kannustan jaksamaan.
Osanottoni sinulle ja läheisillesi.
65. Juhani Heino24.5.2006 klo 23:42
Samaa mieltä Aikun kanssa: iso S, anna tiivisteiden pettää jos ovat pettääkseen. Se helpottaa. Jaksakaa (siis myös te muut jotka nyt olette kirjoittaneet, ja mahdollisesti nekin jotka ovat olleet menetyksestään hiljaa).
66. Korppi24.5.2006 klo 23:55
Osanotto myös minun puolestani iso S.

Sielua jotenkin kouraisi tuo Tsöötsin lausahdus "surusta pitäisi puhua". Se on niin totta ja niin vaikeata joskus. Omalla kohdallani on niitä suruja, joista on ollut helpompi puhua ja käsitellä muutenkin. Ja sitten se hyvän ystävän itsemurha, josta ylitsepääseminen taitaa olla ylitsepääsemätöntä.
67. jupejus25.5.2006 klo 09:18
Osanottoni iso S.
68. Tsööts4.6.2006 klo 02:01
Täällä kotonaan Pyreneittenmastiffini Ronjan nukutti eilen n. klo 19.38 eläinlääkäri Nurminen. Hyvää matkaa Ronja!
69. Matti4.6.2006 klo 12:08
Tsööts, nää on kovia juttuja. Väinö lähti lokakuussa.
70. Arska4.6.2006 klo 13:21
Koeta Tsööts jaksaa, tiedän fiiliksesi! Pari vuotta sitten tiibetinspaneli Milla nukkui pois, onneksi nätisti kotona. Ikää oli liki 16 v.
71. Tsööts4.6.2006 klo 14:17
Kiitos, ihmiset. Kauneinta on, että Ronja sai nukkua pois kotonaan. Lonkat toki vaivasivat jo jonkin aikaa, mutta eilen tapahtui lopullinen relapsi - kun tyttö ei enää päässyt ylös istualtaan, eikä ylösautettunakaan kyennyt/halunnut kunnolla kävelemään, ei jäänyt paljon vaihtoehtoja. Mutta varmasti Ronja sai elää hyvän - ja mastiffiksi pitkän, 11 v. 7 kk 18 pvää - elämän. Ikävintä tuollaisissa päätöksissä on, kun henkisellä puolella ei ole ollut mitään vanhuuden merkkejä.
72. qwer1.11.2006 klo 22:56
Löysin, en tiedä miten, mutta googletus toi tämän säikeen esiiin.
Ensi viikolla alkaa sädehoito. Viisi rankkaa annosta ennen leikkausta. Kyseessä on paksusuolen syöpä.
Anonyymi kun olen suurimmalle osalle kirjoittajista, en kaipaa sympatiaa. Saa vinoilla.
73. jupejus1.11.2006 klo 23:20
Silloin kun on sairaudet kysymyksessä, ei varmaan vinoilut kuulu asiaan ja sympatiakaan ei ihmeemmin auta, mutta ovat ne sairaudet siinä mielessä ikäviä ja voimia ja mielialoja koettelevia, että ei niitä kenenkään kohdalle soisi.

Sairauksien kanssa taisteleminen ei ole kenellekään helppoa - ei itselle, eikä läheisille - ja jokainen voimansa tarvitsee viimeiseen pisaraan asti. Ja kun kysymyksessä on vakava sairaus, niin uskon, että läheisten ja ystävien suoma tuki on arvokas asia. Onneksi nykylääketiede on pystynyt kehittämään hyviä menetelmiä ja keinoja joilla saadaan sairauksia hoidettua.
Voimia qwer sairauden voittamiseen ja toivotaan, että leikkaus onnistuu.
74. qwer1.11.2006 klo 23:32
Kiitos jupetus. Olen läpikäynyt monta ympyränkaltaista vekotinta. Tai vekotin on vienyt. En usko, että tämä sairauteni olisi maailmanloppu. Uskon lääketieteeseen.
Tulihan elämääni vähän säpinää
75. qwer1.12.2006 klo 22:56
Leikkaukset ovat ohii. Seuraava kutsu tulee Meilahden syöpäklinikalta. Alapää on minulta viety ja uusi persereikä on tehty navan seutuville-. Solumyrkkyjä ja sädehoitoa on tiedossa-. Nyt jo pystyn jopa istumaan.
Mutta hyvät sivut nämä ovat.
76. tonimikael2.12.2006 klo 06:06
qwer: Kuulostaa, että operaattorien sakset eivät ole huumorintajuihisi päässeet koskemaan. Hyvä niin. ;)

Tsemppiä mies! :)
77. catzipop1@suomi24.fi2.12.2006 klo 07:24
Sairasta kertoo toi täällä...feikki???!!!!
78. kp2.12.2006 klo 09:54
catzipop1@suomi24.fi
Elämää elämää elämää tämä vain on..

qwer Jaksele...
79. iso S2.12.2006 klo 22:04
Toivottavasti catzipop1 ei koskaan joudu vastaavaan tilanteeseen. Voi olla että ajatukset muuttuisivat. Liiallisesta asioiden sisällä pitämisestä ja umpimielisyydestä on tapana tulla jossain vaiheessa peräpukamia pahempia ongelmia. En todellakaan usko että tässä tapauksessa on kyseessä feikki ja huomautan että harva asia on loukkaavampaa kuin aiheeton epäily.

Tyylilaji oli qwerimäisen karu mutta raportti on ihan oikean otsikon alla. Kyllä tänne mahtuu yksi tällainenkin aihe. Ei ole pakko lukea - jotkut ovat kuitenkin saaneet helpotusta tätä kautta ja mitä pahaa siinä on?

Lue Aikun kommentti 14.1.2005 klo 10:28 ja mieti vähän asioita.
80. qwer16.2.2007 klo 21:52
Väliaikatietoja. Rakas anoppini tekee lähtöä. Itkusilmin ja ääni väristen lähti vaimoni päivällä ajamaan kohti Outokummun terveyskeskusta. Haimasyöpä hänellä ja se on levinnyt vauhdilla. Itse olisin myös lähtenyt mukaan, mutta nämä sytostaattihoidot ovat vieneet kunnon kovin heikoksi.
Terkut vielä ristikkokuvittaja Markku Mäkelälle, joka muistutti Sakkea siitä, että tekoanus on ollut viimeaikoina hiljaa.
MM: tule jo pois sieltä kaapista.
81. Sakke16.2.2007 klo 23:24
Onhan teillä qwer ollut siellä Eeron puolelta ilouutisiakin vai eikö ole kantaunut sinne asti?
82. qwer17.2.2007 klo 00:16
Ossilla oli kiva perhetapahtuma. Elämä jatkuu.
83. Maikki3.10.2007 klo 12:18
Jokin aika sitten sain järkyttävän tiedon veljeni itsemurhasta.
Hän oli 38-V mukava ja pidetty ystävien keskuudessa. Nyt kuitenkin paljastunut, että oli vakavaa masennusta useamman vuoden.
Valitettavasti veljeni ei kuitenkaan puhunut kenellekkään mieltä painavista asioista. Kuitenkin ulospäin näytti, että kaikki on hyvin. Mitä opin: ketään ihmistä ei pitäisi arvostella ulkoisen olemuksen perusteella. Emme tiedä mitä sisällä myllertää. PUHUKAA, HALATKAA JA NÄYTTÄKÄÄ TUNTEENNE.
84. iso S3.10.2007 klo 15:12
Osanottoni ja jaksamisen toivotukseni.

Tuollaisessa tilanteessa on luonnollista alkaa jossitella olisiko näin käynyt jos olisi menetellyt toisin. Ehkä, ehkä jonkin aikaa, luultavasti ei. Joskus voi toisen ihmisen elämän suunnan kääntää mutta yleensä maailman rattaat jauhavat niin että siinä on yksittäisen ihmisen keinot vähissä. Ei voi elää niin että koko ajan tai edes päivittäin miettii läheisistään ja tuttavistaan, onko kaikki niin hyvin miltä näyttää. Sillä menolla loppuvat omat voimat.

Viimeisen lauseen neuvo on hyvä. Se ei sellaisenaan riitä, mutta jos tuollainen olisi yleisempi käytäntö niin silloin ehkä apuakin osattaisiin ja uskallettaisiin pyytää silloin kun siihen on tarvetta.

Poismennyttä on kaunista muistaa ja surra mutta tapahtuneesta huolimatta myös jaksaa elää että voi tarvittaessa pitää huolta niistä ketkä ovat vielä täällä.
85. Maikki6.10.2007 klo 22:21
Kiitos iso S.
Hienoja ajatuksia aiheesta.
Suru on surtava, itkut itkettävä ja asioista puhuttava.
Hetken syyttelin itseäni, että olisinko voinut jotenkin auttaa.
Ei kukaan ihminen pysty auttamaan jos ei pysty pyytämään apua tai puhumaan asioista.
Hän oli kuitenkin tehnyt oman päätöksensä.
Tehtäväni on hoitaa hänet hautaan sekä selvitellä kaikki paperiasiat.
Onneksi on kuitenkin ihmisiä ympärillä,
joilta saan ja voin pyytää apua.
86. iso S12.5.2008 klo 20:20
Sattuneesta syystä nostan tämän säikeen esille. Asianomainen voi lukea jos tahtoo ja ottaa omakseen sen mikä sopivalta tuntuu.
87. Maria13.5.2008 klo 00:26
iso S:
Lempinimeni ei sovi mielestäni tänne,
joten käytän kolmatta oikeaa etunimeäni.
Kiitos, että neuvoit minut tänne, soitan
veljelleni kohta USA n.
Olen lukenut kaikki kirjoitukset täällä ja
palaan asiaan myöhemmin.
Hyvää yötä iso S.
88. iso S13.5.2008 klo 01:39
Kiitän.

Jos joku on sattunut kiinnittämään huomiota niin minäkin olen ollut viime päivinä hereillä tavallista myöhempään. Syy ei ole ollenkaan noin dramaattinen. Vaimo vain on tyttären kanssa lomalla kun heillä sellaista on ja minulla vasta työpaikkaa vaihtaneella juurikaan ei. Kuten laulussa sanotaan: ei yksinäinen unta saa. Unettomana sängyssä pyöriminen ei ole kivaa, joten pitää odottaa että on niin väsynyt että uni varmasti tulee.

Tavallista herkemmässä mielentilassa (en ole ilkeä, mutta en erityisen empaattinenkaan luonne) ikävät uutiset kolahtavat tavallista selvemmin ja erinäiset muistot nousevat pintaan. Olen mielestäni ollut kohtuullisen onnekas, monilla muilla on on ollut huomattavasti enemmän surua ja murhetta, mutta sen verran on omalle kohdallekin osunut että tietää jotain siitä miltä se tuntuu. Tapaukset ovat tietysti erilaisia, niitä ei voi verrata toisiinsa eikä ole syytäkään. Jokainen suru on ainutkertainen ja jokainen surija käsittelee asiat omalla tavallaan.

Olin kolmetoista kun isoisäni äiti haudattiin. Silloin päätin että se oli viimeinen kerta kun itken. Sen jälkeen on mennyt isoäiti, isoisä (toista isoisääni en koskaan ole tuntenutkaan), toinen isoäiti ja eno. Kuutisen vuotta sitten olin kantamassa äitiäni, kohta kaksi vuotta sitten haudattiin appeni. Pikkuveli sai smirgelin kiven päähänsä ja hengenlähtö oli milleistä kiinni. Veljenpoika liukastui, mursi kallonsa ja lähtö oli lähellä. Pari kertaa on ollut itseläkin tilanteita joissa vähän huonommalla tuurilla olisi käynyt huonosti mutta sehän on eri asia, sitä en olisi ollut suremassa. Niin se vain on että jos tietäisi pienenä miten kivaa on isona niin ei tekisi päätöksiä joita ei pysty pitämään.

Ei siinä auta kuin yrittää uskoa ikivanhaan kliseeseen että aika parantaa haavat. Mahdollisuuksien ja voimien mukaan kun pitää elämänsyrjästä kiinni niin klisee muuttuu vähitellen todeksi. Mieluummin keskimäärin ylöspäin kuin jatkuvasti alaspäin. Toinen vaihtoehto kun on ylenpalttinen surussa piehtaroiminen ja negatiivinen kierre. Se ei palvele mitään hyvää tarkoitusta eikä tuo menetystä takaisin.

Kaikella on aikansa ja jossain vaiheessa on annettava päivän paistaa. Muuten myrkyttää läheistensä elämää kunnes läheiset muuttuvat etäisiksi. Oma elämä on kunnolla pilalla ja muidenkin vähän.

Varmasti monilla tämän palstan "asiakkailla" on ollut tässä vuosien varrella vastaavia kokemuksia. Kaikki eivät sellaisesta halua kertoa ja hyvä niin. Jotkut saavat siitä apua kun kertovat ja hyvä niinkin.

No, nyt tuntuu siltä että silmät käyvät raskaiksi. Hyvää yötä kaikille ja pidetään mielessä että huominen on tähän asti aina tullut, ei ihan kaikille mutta onneksi useimmille.
89. Maria1.7.2008 klo 01:19
iso S:
Näin kauan se vei.
Viime lauantaiaamuna klo 04.55 siskoni soitti,
että veljemme nukkui pois.
Hänellä oli vahva sydän.
En nyt voikaan tästä kirjoittaa enempää.
Ehkä joskus myöhemmin.
Tämä on vielä liian lähellä.
90. Kaitsu1.7.2008 klo 02:58
Otan osaa Maria. Voimia jaksaa sinulle ja sisarellesi
91. Antti1.7.2008 klo 07:23
Aikku, puolisollasi oli lähtiessään 62 ja sinulla 53 ikävuotta.
Meillä on melkein sama tilanne. Olen 62- ja vaimoni 52-vuotias, niin kuin oli 10 vuotta ikäeroa uskovien isällä, Aabrahamilla, ja Saaralla, vaimollansa. Yhteisen ikäeron lisäksi perheemme vanhempia yhdistää Iisakin vanhempien, Aabrahamin ja Saaran , kanssa myös yhteinen usko kuoleman voittajaan. Kanssansa on turvallista kohdata kuolemakin.
92. Aikku1.7.2008 klo 09:12
Voimia Sinulle, Maria
93. iso S1.7.2008 klo 18:00
V.A. Koskenniemen sanoin:

Yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin,
yksin syntynyt oot, yksin sa lähtevä oot.

Ihminen näkee helposti merkitystä sattumissa. 13.5. olin yksin ja niin olen taas, ja tälläkin kerralla ilman syytä suruun. Minun kesälomaviikkoni tuli ja meni, vaimolla jatkuu vielä. Hän meni muutamaksi päiväksi vierailulle äitinsä luokse.

Hyvät ihmiset, tehkää kuten vaimoni älkääkä kuten minä. Pitäkää yhteyttä läheisiinne niin ei tarvitse sitten katua kun se on myöhäistä.

Maria, voin vain viitata edellä kirjoitettuihin.
94. Maria1.7.2008 klo 22:41
Kiitos teille kaikille.
95. Maria31.7.2008 klo 00:27
Nyt on siskoni tuonut veljeni uurnan sukuhautaamme,
johon isäni on haudattu kolmekymmentä vuotta sitten.
Hän kuoli nukkuessaan 59 vuotiaana.
Onneksi hän näki molemmat tyttäreni ennen
kuolemaansa.
Hoitamaton verenpaine oli ollut syy sydämen
laajentumiseen ja siitä äkkikuolema.
Veljelläni oli vahva sydän, mutta virtsarakonsyöpä
todettiin nähtävästi liian myöhään.
Puoli vuotta on pitkä aika odottaa varmaa kuolemaa.
Ei ollut tarkoitus tehdä kirjoituksesta
epikriisiä.
Juuri veljeni kemoterapian lopettamisen jälkeen
äitini, joka eli täysissä sielun ja ruumiin voimissa
itsenäisesti omassa kodissaan ja lenkkeili
ystävättärensä kanssa joka aamu, sai aivoinfarktin.
Onneksi jokapäiväinen soitto, Suomen sisko
aamuisin ja minä yli sadan kilometrin päässä,
iltaisin,
selvitti heti, ettei siskoni soittaessa

aamulla , äidillä ei ollut kaikki hyvin.
Äidille oli tullut aivoinfarkti otsalohkoon.
Halvausta ei tullut kummankaanpuolisiin
raajoihin, mutta noin 40 vuotta pyyhkäistyi
kerralla pois. Tuntee meidät kaikki, paitsi ei
"muista lapsenlapsiensa nimiä"
Hänellä on ikää 90 vuotta.

Hautajaisissa olin uudestaan kaksi viikko sitten,
kun paras ystävättäreni kuoli aamulehdet
luettuaan ja todeten ettei niissä ollut
paljon lukemista.

Tämä on tarkoitettu ei kenellekkään ja vaikka
kenelle. Luultavasti itselleni.
Elämä on ihana, mutta armoton ja
joskus tuntuu, että vain armoton.
96. Maria31.7.2008 klo 01:23
Luin kirjoitukseni ja oli aika sekava.
Isäni oli minulle hyvin rakas, kuten isoveljeni.
Isä on syntynyt USA ssa ja siksi veljeni
muutti aikoinaan sinne ja vanhin siskoni ennen
häntä siirtolaisina, koska siellä oli isäni äiti
ja hänen kaksi sisartaan. Siellä asuu edeellenkin
siskoni perheineen ja isäni puolelta serkkuja pikkuserkkuja
ja veljeni lapset ja lapsenlapset.

Isäni halusi nuorena miehenä jäädä Suomeen,
sukulaisvierailujen jälkeen.
Hän sai suomen kansalaisuuden
automaattisesesti käyden armeijan ja sitten sotaan,
jossa oli Kannaksella asti.
Minulla on kuitenkin rakkaan äitini lisäksi
vielä Suomessa yksi nuorempi veli ja edellä
mainittu sisko sekä pikkuveli Ruotsissa.
Kaikenkaikkiaan on vielä kaksi veljeä ja
kaksi siskoa.
Yhteensä nyt meitä on viisi lasta jäljellä.
97. Matti31.7.2008 klo 11:29
Maria, välillä pysähtyy ja katselee ympärilleen ja taaksensa. Silloin taas tietää kuka on ja missä itse menee.
98. mummo31.7.2008 klo 22:49
kyllä sinulla on varmasti paha olo ja niitä asioita on
vaikea sanoiksi pukea. kyllä mie ymmärrän. sitä ryöpsähtää
kaikki solkenaan. toivon että auttoi sinua kun kirjoitit.
miulla on ollut paljon suruja, mutta aika kultaa ne
muistot. eihän ne unohdu, mutta ajan myötä helpottaa.
kaikkea hyvää sinulle toivotan ja jaksamista.
ne hyvät päivät pitää muistaa.
99. esko5.8.2008 klo 20:59
Maria nyt vasta ymmärrän miksi moni hienovaraisesti
otti osaa. yhdistin asiat, kun olen lukenut ajankulukseni
kaikkia sivustoja. sinä olet minun ajatuksissani. tämän
kaiken aikana olet jaksanut esittää kuin ei olisi mitään
olisi tapahtunut ja vielä auttanut muita. uskon että
olet vahva ja jaksat kaikesta huolimatta jatkaa eteenpäin
yhtä aurinkoisena kun tähänkin asti.
esko ystäväsi!
100. Maria18.10.2008 klo 23:56
Äitini nukkui pois tänä aamuna klo 09.40.
Hän oli puolitajuttomassa tilassa kolme päivää.
Olin hänen luonaan viikonlopun, koska tiesin,
ettei ole enää monta päivää jäljellä.
Nielemisrefleksiä ei ollut enää ja painoa ehkä
25 kiloa.
Fyysinen romahtaminen kävi hyvin nopeasti.
Edellisestä viikonlopusta tähän päivään.
Hänen pyynnöstään kävi aivan ihana sairaalapappi
kaksi kertaa.
Viikko sitten Äitini sai vielä sanottua minulle,
kuiskauksella nimeni ja "rakastan sinua".
Sen jälkeen näin ensimmäiset kyyneltulvat
koko sairauden aikana.
Nostin tyynyä ja suukottelin varovasti ja
hän kuiskasi, että tuoksun mansikalta.

Minulla on ikävä, mutta hyvä olo, että viimeiset
kaksi päivää ja morfiinilla poistetut kivut
ovat ohi.
Äitini oli jo kauan halunnut lähteä miehensä
ja veljeni luo.
101. HT19.10.2008 klo 00:50
Kun minun äitini lähti 86-vuotiaana, ikävään sekoittui helpotus: jalan amputointi olisi ollut edessä muutaman viikon sisään verenkierron heikkenemisen vuoksi. Olinkin jo ehtinyt mielessäni ihmetellä, miksi hoitopaikassa oli niin monta jalkapuolta.

Kun kyseessä oli syvästi dementoitunut vanhus, joka ei ollut enää muutamaan vuoteen puhunutkaan, moinen operaatio olisi ollut turhaa rääkkäystä.
102. PP19.10.2008 klo 06:20
Marialle:
Mitkään sanat eivät vie pois suruasi. Se on. Vähitellen se hiipuu, häipyy taka-alalle, mutta sielläkin se aina on. Jos nyt olisit tässä, en pystyisi sanomaan mitään. Ehkä jonkun fraasin. Mutta halaisin sinua ja itkisin kanssasi.

Kun oma äitini meni pois, sain lapsuuden ystävältä kirjeen, jossa oli Lauri Pohjanpään runo 'Väsyneet kädet'. Se runo toi äitini hetkeksi ihan lähelle minua. Yritin illalla muistella sanoja, mutta unohtuneethan ne, onhan siitä sentään yli 40 vuotta vierähtänyt.

"Väsyneet kädet
Kädet paljon työtä tehneet,
mua lassa kantaneet,
kädet väsyneet, kädet rakkaat,
mun puolestain rukoilleet.
Ne peitteellä hiljaisina
on suonin sinisin.
Ne viimeisen, viimeisen kerran
on käyneet ristihin.
Luen kyynelten lävitse teistä
ma kirjaa kohtalon.
Luen vaivoista, rakkaudesta,
mi kaikkensa antanut on.
Kädet ankarat ja lempeet,
ma huudan kuin pimeyteen:
Te herätkää viimeisen kerran
vielä tekoonne viimeiseen!
Ma huudan autioon yöhön:
kädet siunatut, kohotkaa
ja viimeisen, viimeisen kerran
mua siunatkaa..."
103. Maria19.10.2008 klo 09:27
PP Kiitos kauniista sanoistasi ja kauniista runosta.
Lukiessani sitä itkin niin, etten välillä
nähnyt lukea.

HT Kiitos sinulle, että kerroit kuinka
vaikea oli sinun äitisi poislähtö.
Vaikeaa on myös niille, jotka jäävät.
104. k19.10.2008 klo 09:41
Maria, käytit äitisi lähdöstä kaunista sanaa: nukkui pois. Samaa käytin uskovasta äidistäni hänen lähdettyään tästä ajasta. Niinkuin äidilläsi oli jälleennäkemisen toivo niin se on minullakin, ja näen äitini vielä. Tämä lohdutti lähtönsä jälkeen kaipauksessani. Muistotilaisuudessa lauluiksi valitsimme lohdullisia ja iloakin henkiviä lauluja.
105. HT19.10.2008 klo 10:55
K.-A. Fagerholmin muistelmakirjassa "Puhemiehen ääni" ensimmäinen luku päättyy: "Helmikuun 1. päivä 1924 äiti kuoli, 64 vuoden ikäisenä. Jos taivas ja paratiisi on olemassa, äitini ansaitsi päästä sinne."

Moni ajattelee noin omasta äidistään, minäkin, sen verran oli hänen elämässään ponnistelua ja kärsimystä. Normaalistikin ihminen hautaa omat vanhempansa, mutta äiti joutui hyvästelemään myös kaikki viisi nuorempaa sisarustaan, aviomiehensä sekä kolmesta pojastaan kaksi, joista toinen oli lähtenyt oman käden kautta. Itse asiassa minulla oli eräässä elämänvaiheessa korkeimpana päämääränä pysyä hengissä pitempään kuin äiti, koska tuntui vallan kohtuuttomalta ajatus, että hän joutuisi saattelemaan vielä viimeistäänkin.
106. Maria19.10.2008 klo 12:25
HT Onneksi onnistuit päämäärässäsi,
vaikka aika rankkaa se on täytynyt olla.
Sinä olit Äidillesi hyvä poika, koska ajattelit
hänen parastaan, tuollaisella päättäväisyydellä.
107. TJV19.10.2008 klo 17:28
Maria, kohdallesi on tullut pienessä ajassa kolme pois
nukkunutta läheistä. Toivotan Sinulle voimia ja otan osaa.
108. Maria19.10.2008 klo 20:31
Kiitos huomaavaisuudestasi TJV.
Hautajaisten jälkeen on varmasti
helpompaa.
109. esko21.10.2008 klo 19:55
Maria, syvä osanottoni nyt äitisi poismenon johdosta.
jaksamista ystäväni.
esko
110. Maria23.10.2008 klo 20:11
Kiitos esko ystäväni.
111. Hemuli23.10.2008 klo 21:52
esko,
muistatko, kun taannoin kerroin tykkääväni sinusta?
Tykkäsinkin.
Ja ymmärrin tosi hyvin kantasi siinä kiistassa, jonka jälkeen
poistuit HS-sivuilta.
Tulisitko takaisin? Vaikka huomenna, kun tulee uusi ristikko? Uskon, että moni muukin ilahtuisi.
112. Bella23.10.2008 klo 23:31
Hemuli:
Olen täysin samaa mieltä kanssasi.
5.8. klo 20.59 esko kertoi lukevansa
näitä sivustoja jatkuvasti.

Sinulla esko on paljon ystäviä,
jotka ymmärsivät mitä tarkoitit.

Hemuli on siitä oiva esimerkki.
Miten olisi?
113. esko30.10.2008 klo 23:56
Maria, ymmärsin että huomenna on siunaustilaisuus.
en tiedä aikaa, mutta olet mielessäni erikoisesti huomisen.
esko.
114. Owlie31.10.2008 klo 15:33
Maria,
Tänään sytytin sinisen kynttilän pikku-äitisi muistoksi. Jatkan 18.10.2008 lyhyeksi jäänyttä Pär Lagerkvistin runoa Sinua ajatellen.

Det är vackrast när det skymmer.
All den kärlek himlen rymmer
ligger samlad i ett dunkelt ljus
över jorden,
över markens hus.

Allt är ömhet, allt är smekt av händer.
Herren själv utplånar fjärran stränder.
Allt är nära, allt är långt ifrån.
Allt är givet
människan som lån.
115. TJV31.10.2008 klo 18:17
Maria,
Lainaan myös pätkän Viljo Kojon ja Sulho Rannan joululaulusta:

"...Mitä ymmärsin, sit' en tiedä, pyhätunnelman muistan vain
Sitä milloinkaan ei viedä, ei ryöstetä sielustain"

Eilen oli yli kolmekymmentä vuotta sitten pois nukkuneen
veljeni kuolinpäivä. Äitini kuoli 2001 ja isäni vähän veljeäni
ennen. Minusta tuntuu usein, että he seuraavat takanani,
miten minä taivallan. Eivät arvostellen, vaan kiinnostuksella.
He ovat vielä elävän veljeni ohella ainoat ihmiset, jotka
tietävät aidosti, millaiseen ympäristöön ja arvoihin me
olemme syntyneet, mistä olemme kotoisin. Me kaikki voimme
muistaa lähimpiämme, pois menneitä, lämmöllä ja ilolla.
116. Maria1.11.2008 klo 13:24
esko kiitos sinulle.

Owlie:
Kauniisti teit ja kaunista sanoa
"pikku-äitisi", sillä sitä hän todella
oli.
Kiitos myös runosta,
joka sopi kaikkeen niin hyvin.

TJV:
Olit löytänyt sen oleellisimman
kohdan siitä laulusta.
Sinä myös olet kokenut samaa, kuten
moni muukin.
Kiitos sinulle kauniista sanoistasi.
117. Pena4.10.2009 klo 21:49
"isävainaa vaitonainen mies
sielu tärpätin ja tervan syömää mäntylautaa
hautaansa laskettiin liikuttunein liinoin
ja viinoin juhlittiin"

(Edu Kettunen: Isävainaa, 1989)

Siunaus toimitettu. Lämmin kiitos osanotosta.
118. Marco Poloinen4.10.2009 klo 23:41
Karun kaunista! Pena, vaikka emme varsinaisesti tunne toisiamme (tapasimme edellisillä kesäpäivillä), haluan esittää osanottoni isäsi poismenon johdosta ja liittää oheen mieluisina pitämäni Mika Waltarin sanat:

"Elämä on kuuma päivä,
kenties kuolema on viileä yö.
Elämä on matala poukama,
kenties kuolema on kirkas,
syvä vesi."
119. jpq5.10.2009 klo 04:13
Osanottoni jälikäteen kaikille jota ketju koskettaa ja itse menetin
yhden hyvän ystävän viime vuoden lopussa hän oli vasta 24v jos nyt
oikein lasken ja itse olen 31v. ja onneksi ei joutunut syystä johtuen
kauaa kärsimään jos lääkärit tuosta jotain ymmärtävät.... Mielestäni
voin syynkin sanoa aivoperäinen kouristus pysäytti ymmärtääkseni
hengityksen. Vieläkin tuntuu pahalta ja varmaan kauan tuntuukin ja oli
eräs yhteinen projektikin mietinnän alla jonka varmaan saatan itse
vielä joskus valmiiksi. työtä siihen ei juuri mene mutta ideaa ei ole
juuri missään nähty. ja kotisivuni teen ne niin että sen ymmäryksen
valossa mitä minulla vaikeasti näkövammaisten rajoitteista ne olisivat
mahdollisiman mukavat heille.(edellä mainittu ystävä oli vaikeasti
näkövammainen) ja mahdolliset ohjelmointi projektini myös. Vihaan itse
kermavaahto kuorutettuja ohjelmia esimerkkinä Itunes,Winamp.
ps. jopa koiran tms menetys suuri juttu jotkut eivät vaan sitä tajua.
120. 2.7.2010 klo 22:02
?
121. PP3.7.2010 klo 08:46
Tommy Tabermannin elämä päättyi 2.7. 2010.

Pieni laulu ihmisestä

Ihminen tarvitsee ihmistä
ollakseen ihminen ihmiselle,
ollakseen itse ihminen.
Lämpimin peitto on toisen iho,
toisen ilo on parasta ruokaa.
Emme ole tähtiä, taivaan lintuja,
olemme ihmisiä, osa pitkää haavaa.
Ihminen tarvitsee ihmistä.
Ihminen ilman ihmistä
on vähemmän ihminen ihmisille,
vähemmän kuin ihminen voi olla.
Ihminen tarvitsee ihmistä.
(Maa, 1987)
122. Quess Who21.7.2010 klo 18:44
Riistäjä tarvitsee riistäjää
ollakseen riistäjä riistäjälle,
ollakseen itse riistäjä.
Lämpimin peitto on riistäjän iho
toisen ilo on parasta skeidaa.
Emme ole tähtiä, taivaan lintuja,
olemme ihmisiä, osa pitkää haavaa.
Riistäjä tarvitsee riistäjää.
Ihminen ilman riistäjää.
On vähemmän riistäjä riistäjälle.

Kapitalismissa ihminen riistää ihmistä.
Mutta kommunismissa
asia on toisin päin

(Tommya vapaasti mukaellen
Kevyet mullat Tabermann.
Äänestin muuten sinua).

PS. Terkkuja edelliselle kirjoittajalle, jos on hengissä.
123. Eki6.7.2011 klo 10:16
Tuo 19.1.2004 mainittu muistolaulu löytyy nyt levytettynä versiona YouTubesta.

(http://www.youtube.com/watch?v=4fSLcqBuKZw)
124. Eki12.7.2011 klo 12:11
Kulttuurivaikuttaja Arvo Salo on kuollut 79-vuotiaana.

Lukiessani Arvon Wikipedia-artikkelia huomasin, että hänen Sanaseppojen aktiivijäsenyytensä oli huomattu sielläkin. Arvo oli Tuula-vaimonsa kanssa Porin paikalliskerhon vakiokävijä. Vasta aivan viime aikoina Arvonen kulkeminen muuttui niin vaikeaksi, ettei heitä enää näkynyt siellä. Tuula oli mukana kesätapaamisessa yksin Houtskarissa 2009. Arvon pää toimi kyllä edelleen, mutta keho ei jaksanut seurata eri paikkoihin.

Arvo oli sanaseppona ehkä jopa hieman aliarvostettu. Hän oli armoton riiminikkari ja viiltävä analyytikko ja osasi yhdistää nämä asiat monissa teoksissaan. Arvo piti visaisista ristikoista (ei viime aikoina enää aivan visaisimmista) ja erityisesti piilosanoista, joita hän piti omana sanataiteen lajinaan.

Tuulalle kollektiivinen osanotto kaikilta tutuilta sanasepoilta.
125. RA12.7.2011 klo 12:26
Arvon henkilöesittely "Ristiin rastiin: Arvo Jaakko Henrikki Salo" oli Sanasepossa 3/2009.

Lehdettömienkin luettavissa lähiaikoina osoitteessa
sanasepot.fi
126. Eki26.7.2011 klo 21:38
Arvo-aiheinen histis osui vahingossa hautajaispäivälle. Sanaseppojen kesäpäiviltä Runnilta lähti Hannes Tiiran mukana kaikkien allekirjoittama adressi. Etusivun kuva on Arvon viimeisiltä kesäpäiviltä Kangasalan Ilkosta 2007.
127. Matias-Myyrä28.9.2012 klo 20:27
Tuo äskeinen kuuden ketjun samanaikainen pläjäys oli kunnianosoitus suurelle sanaleikkien ystävälle, kummitädilleni, jonka siunaustilaisuus on huomenna. Tätini ymmärsi roisiakin huumoria.
128. Eki27.10.2012 klo 23:03
Keskiviikkona oli Helsingin Sanomissa Juhani Ritvasen muistokirjoitus. Tämä 64-vuotiaana kuollut bluesasiantuntija lähetti säännöllisesti vastauksia Suomen Kuvalehden ristikoihin. Pitkään hän kommentoi niitä etenkin vaikeusasteiden suhteen, viime aikoina vähemmän. Visaiset olivat hänelle eniten mieleen. Jokin aika sitten hän mainitsi käyneessä leikkauksessa, jossa ristikon hahmottaminen oli heikentynyt, mutta silti vastauksia tuli leikkaustauon jälkeen säännöllisesti. Vaihdoimme joskus kommentteja musiikistakin. Juhani oli Blues News -lehden keskeinen hengissäpitäjä.
129. Wexi28.10.2012 klo 01:40
Muistelen joskus lukeneeni Ritvasen kirjoittaman artikkelin erään ystäväni "huomassa".
Tolkun mies.
130. Eki20.2.2014 klo 12:29
Tea Ista on kuollut. Hän toimi vuonna 1993 uudelleen aloitettujen ristikonratkonnan SM-kisojen ensimmäisenä suojelijana ja kävi paikalla kisoissa myös kahteen otteeseen myöhemmin. Tea oli empaattinen ja mukava ihminen ja ristikkojulkisuutensa ansioista pääsi usein juttelemaan harrastuksesta kadunmiesten ja -naisten kanssa. Hän valloitti myös SM-yleisön olemuksellaan ja puheillaan. Sain käydä hänen kotonaankin Antti Viitamäen kanssa. Nauhoitimme Antti Skytän 50-vuotislevylle kappaleen "Happy birthday to you" Marilyn-tyylillä. Tea kertoili samalla Marilyn-muistojaan punaisissa verkkareissaan. Nyt on meidän aika muistella häntä.
131. Marco Poloinen20.2.2014 klo 13:10
YLE Areenan Kotikatsomossa on mahdollisuus vielä 25 päivän ajan syventyä seuraamaan erästä Tea Istan viimeisimmistä roolisuorituksista elämänmakuisessa elokuvassa Hyväntekijä.

Koskettava, surullinenkin, mutta myös seesteistä iloa ja valoa pilkahteleva elokuva, jossa (muissakin) rooleissa näyttämötaiteen eturivin ihmisiä.
132. Eki20.4.2019 klo 20:19
Puolikuun johtohahmo Kari Pesonen on kuollut yllättäen. Kari soitti poikani ja yhtiötoverini Saken häissä. Teimme Sakelle ja Soilelle oman hääbiisin. Myöhemmin olin hänen kanssaan tekemässä lauluja Yhä taikaa ja Poutaa. Viimeksi mainitun lähetimme viisukarsintaankin. Löytyy Youtubesta ja Spotifysta.

Kari oli mukava mies ja teki paljon Suomi-rockin klassikkoja. R.I.P.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *