KESKUSTELUT > MUUT AIHEET > LIIRUMLAARUMIA

6530. Liirumlaarumia

Wexi15.12.2011 klo 10:27
Jälleen häpeämätön lainaus:

[John Steinbeckin teoksen "Torstai on toivoa täynnä" prologissa Mack, kirjan yksi päähenkilöistä, toteaa, että "kirjassa saisi minusta olla silloin tällöin pelkkää "liirumlaarumiakin", sillä täytyyhän kirjailijan antaa omassa kirjassaan joskus lässyttää, panna kukaties kauniita sanoja jonoon tai laulaa pikkuinen sanallinen laulunpätkä". Mutta kirjailijan täytyisi tästä Mackin mukaan varoittaa lukijaansa etukäteen.]

Täällä voisi halutessaan lässyttää, kertoa tuntemuksiaan, valottaa taustoja, mielleyhteyksiä, mitä vaan, häiritsemättä varsinaisen säikeen "luettavuutta".

Kaikkihan eivät "liirumlaarumista" oikein perusta, kokevat sen kiusalliseksi, turhaksikin lässytykseksi.

(Esim. "mikä se ja se?-säikeellä" voisi antaa viittauksen; "ks. Liirumlaarumia").
2. Wexi15.12.2011 klo 10:32
Kyyditsin pari vuotta sitten kaveria rientoon jonnekin päin Vantaata.
Talon isäntä istui kuisilla, ja veteli tuhdisi geeliä kipeityneeseen pohkeeseensa.
Ilmoitti olevan hevosen linimenttiä, ja saavansa sitä litran purnukan samalla rahalla, mitä ihmiselle myydän 60:n gramman tuubissa. Olevan myös tehokkaampaa.
Virnisteltyämme otti vakavan ilmeen ja sanoi asian olevan totta.
Uskoin.
3. pirjo15.12.2011 klo 11:02
Ei muuta kuin hevostarvikeliikkeeseen. Olen kuullut pelkkiä kehuja lääkkeestä. Itse en ole kokeillut, kun ei ole ollut tarvetta.
4. Wexi16.12.2011 klo 20:44
Tällä en tietenkään arvostele, vaan makustelen ittekseni.

Usein elokuvissa ja sarjoissa puree nukkavieru, vähäsanainen, apeakin antisankari.
Esim. Marlowe-hahmo, Columbo, tai vaikka sarjakuvassa Tarkastaja Ancardo, Friz kova kolli jne.
Näyttelijät, esim. Bogey, Steve Buscemi, Robert Mitchum, Brando, Nicholsonkin, ja moni muu edustavat tuota hyvin suosittua tyyppiä. (Jopa John Wayne)
5. Wexi19.12.2011 klo 00:45
Olen tuossa illan mittaan väijynyt Hohtoa, Kubrickin kauhuleffaa.
Olen nähnyt sen kerran ja pantannut sitä 25 vuotta. Jollain tapaa, eikä niin vähääkään, ahdistava, vaeltelut pienen pojan perpektiivistä, musiikki jne.
Elokuva sinänsä hemmetin hyvä, niin kuin kaikki Kubrickin rainat, mutta olen aina vieroksunut kauhua.
Hotelli sijaitsee Coloradossa, Colorado-sali hotellissa.
En muistanut, mitä se "hohto" oikein tarkoittaa.
No, kestettävä se vaan on, kun on alottanut.
6. pirjo19.12.2011 klo 01:07
(Edellisen edellisestä)
Mietin tässä itsekin, mikä näissä tyypeissä kiehtoo. En äkkiseltään osaa muuta sanoa, kuin että pidän heistä sen takia, mitä he eivät ole. Tyyppi, josta en ole koskaan ollut kiinnostunut, kävelee kaupungilla vastaan tärkeän näköisenä, sliipattuna, prässit veitsenterävinä, vimpan päälle salkku kädessä. Ei näe mitään, ei kuule mitään, ei ymmärrä mitään; sanalla sanoen täydellinen ... robotti.

Aki Kaurismäen elokuvista pidän, ne ovat jonkinlainen sadun, sarjakuvamaisen rakenteen ja elokuvan synteesi - jotain, mitä moni ihminen kaipaa nykyisenä aikana. Kauhua en halua katsoa, enkä pidä sitä kenellekään hyvänä. Ei kauheuksiin pidä totuttautua. Luonnostaan jokainen karttaisi sitä, mutta koska pelkää joskus jotuvansa kohtaamaan sitä oikeasti, haluaa ottaa jonkinlaisen 'rokotuksen' sitä vastaan - hankkia eräänlaisen immuniteetin. No, tämä on tällainen naisen näkökulma, varmaan hyvin kaukana useimpien muiden käsityksestä.
7. Wexi19.12.2011 klo 01:27
Omaan ripauksen friikkiyttä elokuviin. "Lempparivalikoima" laidasta laitaan.
Iän myötä tullut enemmän sentimentaaliseksi, nautin koskettavista leffoita mm. Tokyo Story (pakko mainita).

Kaurismäki tietenkin oma juttunsa. Vaikkei aina haluaiskaan, jotenkin ne vaan koukuttaa. Minimalistinen ote ja kuiva dialogi, niin ja tietenkin "Peltsi", nukkavierun perusikoni.

Ps. Äksän kanssa autoreissulla Euroopassa -93. Mursi ukkovarpaansa uimahallissa, entinen uimari. Sitä Hampurissa (St. Paulin terveysasema) tohtoroimaan. Äksä puhui auttavasti saksaa, ja turinoidessaan hoitsu sanoi ihailevansa Matti Pellonpäätä. "Peltsi oli just pokannut jonkun pystin, oisko ollut Berliinissä.
8. pirjo19.12.2011 klo 10:38
Le Havre toimi ilman Pellonpäätäkin. Berliinissä oli tänä syksynä (?)Akille omistettu viikko "Mies, tupakka ja kaipaava katse", jolloin näytettiin kaikki Kaurismäen leffat. En osaa sanoa, olisiko jo kyllästyttänyt, mutta suosiota tuntuu riittävän. Eikös Le Havre ole Ranskankin oma ehdokas joksikin palkinnonsaajaksi. Vähän huonosti itselläni hanskassa nämä tällaiset muistia vaativat asiat, kuin nimet, aikamäärät ym.ym.

Kaurismäen elokuvat ovat erilaisia. Valtavirta hakee aina vastavirtaa.
AP luvannut enää yhden elokuvan tehdä, jos sitäkään. Syytä voi vain arvailla.
9. pirjo19.12.2011 klo 10:42
p.o. AK
10. pirjo19.12.2011 klo 10:48
Toinen oikaisu: viikko järjestettiin Prahassa.
11. Wexi19.12.2011 klo 14:10
Tuohon Kaurismäkeen vielä sen verran; Arvottomat on Mikan leffa, mutta nuoremman veljen näköinen.
12. Wexi29.12.2011 klo 22:17
Tosta opiskelun epäkuranttisuudesta vielä hiukan. Olen sitä ikäluokkaa, että "oppikouluun" meneminen, hyvälläkään todistuksella, ei ollut itsestäänselvyys .
Äiti yksinhuoltajana, työläiseukkona piti sitä "herrojen kouluna", josta ei ole mitään hyötyä kunnialliseen ammattiin aikovalle.
Verhosi sen tietysti kirjojen kalleuteen, lukukausimaksuihin, mutta paistoi läpi.
Kansalaiskoulussa onneksemme äidinkielen opettajana oli pahasti viinoittunut "Kuppe", joka vähät välitti meidän sivistämisestämme. Luettiin Havukka-ahon ajattelijaa varmaan enemmän kuin missään muualla.
Tämä kostautui tietysti myöhemmin.
Ei ollut vapaaehtoinen valinta.
13. Hakro29.12.2011 klo 22:38
Wexi hyvä: Opiskelun epäkuranttisuudella viittasin nykypolveen, en meidän ikäluokkaamme, jolla on kansakoulupohjaltakin parempi äidinkielen taito kuin monilla viime vuosien ylioppilaista.
14. Wexi29.12.2011 klo 23:09
Ymmärsin toki tarkoituksesi (kun hengitin syvään kymmenen sekuntia).

Toinen vaimoni, opettajaihmisiä, erinomaisen kieliopin omaava, sanoi joskus pikkusuutuksissaan kielenkäyttöäni virheelliseksi, mutta kiusallisen teräväksi:-)
15. Hakro29.12.2011 klo 23:10
Hyvin sanottu opettajalta!
16. pirjo30.12.2011 klo 00:42
Wexi, olet kyllä eräs alkukirjainketjun todellinen suola (ja varmaan monen muunkin säikeen, mutta niistä en tiedä juuri mitään). Sen kuin annat palaa! Kiva lukea sun juttujasi. Kielivirheitä en ole kertaakaan havainnut tai jäänyt pähkäilemään - kuten sanoit, sisältö ja sanottavan laatu on paljon tärkeämpää, kuin viilatut pilkut!

Usein olen toistanut mielipiteenäni, kun joku kehuu osaavansa vaikka nyt kahdeksaa kieltä, että onko sulla yhdelläkään mitään asiallista sanottavaa...

Asia erikseen on tietysti AKK:nkin "asiallisuus" :-)
17. Wexi30.12.2011 klo 01:12
Sanaristikot-sivustoilla tappanut aikaa reilun vuoden eksyttyäni vahingossa säikeille. Melko alussa hoksasin AKK:n ja huomasin viihtyväni säikeellä. (Ristikkopuoli jäi saman tien, omituista eripuraa, turhanaikaisista).
Siihen oli tietysti suurimpana syynä kirjoittelijat, erityisesti pari nimimerkkiä, joitten kanssa oli mahdollista saada vuoropuhelua aikaan.
Tähän pahalaiseen koukkuuntuu, mitä pidin mahdottomana.
Tää on mielestäni oivallista terapiaa, vastapainoa muille harrasteille (huonoillekin).
18. pirjo30.12.2011 klo 01:25
Paljolti samaa mieltä.

Yksi harmillinen seuraus on ollut: tuppaa ihan tavallinen arkikeskustelukin (siis suusta korvaan) tulemaan jotenkin kömpelöksi. Sanoja pitää asetella jotenkin omituisesti vaikka kaupan kassalla, ja jopa nytkin, vaikka ei olla AKK:ssa! Vähän huvittavaa..
19. Wexi30.12.2011 klo 01:36
Kyllähän toi tarttuu. Arkikäyttäytymiseen tää on antanut rikastuttaviakin elementtejä. Kavereitten kanssa havahdun käyttäväni nopeissa "välispiikeissä" tutunomaista tyyliä. Pari tarkkavainuisempaa kaveria myös ovat myös huomanneet sen.

Alkuunsahan ei pysynyt millään opilla mukana, ei kirveelläkään, mutta oppiihan se apinakin matkimaan, niin miksei ihminen.
(Mä muistan vieläkin ensimmäisen mojovan kuittauksen, mikä tuli ajallaan, nopeastikin sanasta "nautitkin")
20. Hakro30.12.2011 klo 01:40
Huonosti useimmiten viritän itsekin typerät tarinani... ahaa, väärä AKK-ketju arvatenkin.
21. pirjo30.12.2011 klo 01:43
Hakro,
Mikä Olikin Todistettava. :-D
22. Wexi30.12.2011 klo 01:45
Sanoisin, että järjestään AKK:laiset oivallisia sanailijoita. Ei sitä täällä muuten tulis notkuttuakaan:-)
23. Wexi30.12.2011 klo 19:53
HEUREKA!

Olen tykännyt Wallace ja Gromit-animaatioista.
Olen joskus kuvitellut Wallacen äänen Pokka pitää-sarjan, Hyacinth "Bukéen" aviomiehen, alistuneen Richard Bucketin ääneksi.

Satuin tuossa juuri äsken tuijottamaan tallennuksesta jakson "Väärät housut" (Wallace ja Gromit), ja heti perään Vielä virtaa-sarjasta jakson "Viherpeukaloita".

Mitä hemmettiä, pomppasin heti älynkorvikegooglettamaan, ja siinä samassa:
"Peter Sallis, englantilainen näyttelijä, jonka tunnetuimpia rooleja ovat mm. Norman Clegg englantilaisessa komediasarjassa Vielä virtaa, Wallacen ääni Wallace ja Gromit -animaatioelokuvissa sekä vesirotan ääni nukkeanimaatiosarjassa Kaislikossa suhisee."
24. pirjo30.12.2011 klo 20:39
Katohan! Tarkat korvat sulla. Wallacen äänen tunnistan itsekin, mutta hra Bucket ilmeisesti puhuu niin vähän, että ei ole jäänyt ääni mieleen. Muuten kyllä "vaikuttava" hahmo (heti Hyacinthin jälkeen). Vielä virtaa katsoin (Areenalla) muutaman jakson senkin jälkeen, kun olin lopettanut TV:n katselun. NC on mielihahmoni, hyvä tyyppi. Samoin se divaritäti.

Huvittavaa, juuri luin tämänpäiväisestä Hesarista Räikän jutun "Lempiohjelma paljastaa yhteiskuntaluokan" - jonkinlainen nollatutkimus.. Mutta nollaksi tässä tulee itsekin luokitelluksi varmaan näiden mieliohjelmien perusteella?!

Wallace ja Gromit nyt ei olekaan varsinaisia TV-juttuja. Muistan kun muutama vuosi sitten Tampereen lyhytfilkkareilla näin eka kerran sen kuumatkan. Tosi taitavia animaatioita.
25. Wexi30.12.2011 klo 22:56
Wallace ja Gromit, "Väärät housut", tekisi mieleni hehkuttaa, suorastaan nerokas.
Gromit neuvokkaimpia "kundeja" mitä on nähty.
Takaa-ajokohtauksessa junaradalla pääsi oikein hevosmiehen nauru (vältän käyttämästä alatyylistä ilmaisua, "nauraa persettä repien").
26. Matias-Myyrä30.12.2011 klo 23:00
Olen näitä "Wallace ja Gromit" sekä "Vielä virtaa" hommeleita joskus katsellut, mutta en ole huomannut tuota yhteistä tekijää. Kiitos Wexi, kun annoit Wallacen äänelle kasvot.
27. Hakro30.12.2011 klo 23:24
Jotenkin olin kuvitellut, että tämän foorumin kirjoittajat eläisivät jossain muussa todellisuudessa kuin TV-maailmassa. Olen nyt hiukan pettynyt.

No, jokainen makunsa mukaan.
28. Wexi30.12.2011 klo 23:41
Elokuvamaailma, kirjallisuus, musiikki, yleensä taiteenlajit, myös TV-viihde puolustaa paikkaansa, jos se tarjoaa nauttijalleen elämyksen.
Se ei ole todellisuuspakoa, nauttiminen.
29. Hakro31.12.2011 klo 01:20
Minusta viihdetöllöttimen tuijottaminen on enimmäkseen todellisuuspakoa, mutta niinkuin sanoin, jokainen makunsa mukaan.
30. Wexi31.12.2011 klo 01:37
Ahtaasti tulkiten kaikki, ajattelukin, on todellisuuspakoa.
31. pirjo31.12.2011 klo 01:42
Lopetin televisionkatsomisen silloin elokuun viimeisenä päivänä, kun digiin siirryttiin. Se oli eräs elämäni parhaita päätöksiä. Aiemmin mainitut brittisarjat ovat jääneet muistoihin, omassa sarjassaan olivat hyvin tehtyjä, ja englantilaisten huumori "kolahtaa" meikäläiseen. Elokuvissa käyn mielelläni, kun sopiva osuu kohdalle, ja jos budjetti antaa myöten.
32. Wexi31.12.2011 klo 01:48
"Kolahtaminen" on aina hienoa, tapahtui se miten hyvänsä.
(Nuorukaisena, Cream-fanina, tuli kovin tälli (taiteissa). Putosin sananmukaisesti persiilleen)
ps. Ensimmäinen paukku ulkosalla jysähti 10 sekuntia sitten.
33. pirjo31.12.2011 klo 01:55
Tuosta Hakron mainitsemasta todellisuuspaosta vielä - ja myös Wexin kommentista - olen täysin samaa mieltä. Ymmärrän kuitenkin hyvin, että todellisuutta, todellisuuksia, halutaan paeta. Tavan valinnasta kai viime kädessä on kyse. Itse ainakin olen kokenut, että todellisuutta on joskus (usein) vaikeata muuttaa.

Minulla tuli ensin TV:n tilalle jonkinlainen mietiskely, kai se oli yksinkertaisesti rauhoittumista. Olin vain ja kuuntelin itseäni. Nyt huomaan taas lipsuneeni osittain takaisin todellisuuspakoon (ristikot, mukakäsityöt, esim origami), netti jne. Joku sanoi tätä "virtuaalitodellisuudeksi" - minusta se oli väärä tuomio. Eikö tätä keskustelu ole todellisuutta?
34. Wexi31.12.2011 klo 02:20
On. Todelliseksi sen tekee vuorovaikutus, olkoonkin anonyyminä.
Anonyymiydestä huolimatta aistittavissa "oikeat henkilöt" sanojen takana, ikään kuin tulleet tutuiksi. Sitä ei sättäilyssä niin vain tapahdu.
35. Hakro31.12.2011 klo 02:27
Hei Pirjo, minusta tämä keskustelu on yhtä todellista kuin puhuminen "nenästä nokkaan", koska se edellyttää aktiivisuutta.

Mielestäni todellisuuspakoa on TV:n sarjafilmien toljottaminen, olkoonkin että jotkut sarjoista ovat olleet taidokkaasti tehtyjä.

Tämä on vain minun mielipiteeni, enkä aio kinata siitä tämän enempää.
36. pirjo31.12.2011 klo 12:05
Hakro,
emme saisikaan kinaa aikaiseksi ko. aiheesta, koska olen ihan samaa mieltä kanssasi. Reilut 4 vuotta ilman televisiota kai saa sinutkin vakuuttuneeksi. Sitä ennenkään en katsonut juuri mitään, koska haen ihan muuta kuin kauniitajarohkeita elämässäni.

Lämmin huumori kuitenkin läpäisee minunkin seulani (ehkä siksi, että sitä en itse osaa). Maailma on osoittautunut sen verran kylmäksi paikaksi, että hetkellinen pakoyritys sallittaneen?

Minusta Wexi perusti hienon säikeen tänne kaikkien rajoitusten ja kikkailujen ja fakkeilujen joukkoon. Ans kattoo, kuinka kauan tämä pysyy aitona keskusteluareenana. Joka tapauksessa tämä on sillä tavalla "epämuodollinen", että toivoisin tälle pitkää ikää. (Kiitos Wexi!)
37. Wexi31.12.2011 klo 12:15
Minä saisin kyllä keskustelun aikaiseksi, mutta kun on kyse mielipiteistä, makuasioista, ne ovat kovin henkilökohtaisia, ja niin muodoin turhanaikaisia kiistoille.
Sitä paitsi yksin on huono kinastella (vaikka sitäkin on tullut treenattua, hartaasti ja tasaseen).
38. pirjo31.12.2011 klo 12:59
Eiköhän tänne pikkuhiljaa kertyne vähän laajempi seurapiiri, josta löytyy sopivia juttukavereita itse kullekin? Vielä tärkeämpää tietysti olisi saada alulle kiintoisia keskustelunaiheita.

Itse olen kiinnostunut kaikenlaisista nykyelämän ilmiöistä (näin vähän vanhempana ja kokeneempana - en kuitenkaan sen viisaampana).

Ensimmäisenä tuli mieleen kuva Chaplinista koneiston rattaissa - silloinkin jo Nykyaika! Edelleen pieni ihminen jauhaantuu melko tehokkaasti olemattomaksi muusiksi valtaapitävien ja markkinavoimien toimesta. Vaikutusmahdollisuudet (noin demokratiaa ajatellen) ovat livenneet ihmisten ulottumattomiin. On vain näennäisdemokratiaa.

Kaikkinainen aivopesu on tietotekniikan avulla tehty tosi tehokkaaksi ja ovelaksi. Esimerkkinä juuri TV uutisineen, sarjoineen, kaikenlaisine korviketoimintoineen. Tarjolla on nerokkaasti "leipää ja sirkushuveja", tosin leivästä joutuu yksi ja toinen tinkimään (maailmanlaajuisesti ajateltuna).
Vähän myöhempi profetia oli muuten Orwellin Vuonna 1984.
Se oli pitkään meikäläiselle eräänlainen "raamattu". Siinä kiteytettiin hienosti tähänkin päivään tasan sopivasti ilmiö:
musta on valkoista ja valkoinen on mustaa...
39. Wexi31.12.2011 klo 17:32
Ei mitää uutta auringon alla (tais olla Sinuhe).

Ihminen miksikään ole muuttunut, niin kauan kun sivilisaatioista on mitään tiedetty (Tuolta Mesopotamiasta, Egyptistä lähtien, jotain 6000 vuotta).
Eikä se tule koskaan miksikään muuttumaankaan.
Ainoa ero, että nykyään asutaan tiheämmässä, kuin ennen.
Plussien ja miinuksien, hyvien ja pahojen suhde muuttumaton, vakio.
(Aina ollut myös paljon ihmisiä (ja tulee olemaan), jotka ovat kykeneväisiä ajattelemaan. Enkä nyt laske itseäni mukaan)
40. Matti31.12.2011 klo 19:05
"Ei mitää uutta auringon alla" sanoi ainakin Saarnaaja Raamatussa. Mutta Sinuhe tosin eli jo tuhansia vuosia aikaisemmin. Vai miten se menee?

Seuraavaan tahtoisin vahvistuksen, tai kumoamisen: Oliko se Kaptah joka sanoi joistakin isäntänsä toilailuista: Noin suuren typeryyden edessä jumalatkin vaikenevat.
41. Wexi31.12.2011 klo 19:27
Mulla ei ole Sinuhea hyllyssä (äksä ei luopunut omastaan), enkä muista ulkoa, mutta tuo maistuu kyllä Kaptahin tekstiltä. Antoi Sinuhen kuulla kunniansa, erityisesti loppumetreillä.
Toi "auringon alla" muistelen olevan ihan alkusanoissa, ja Waltari on kertonut "Saarmnaajan kirjan" olevan innoiteena tuolle teemalle. (Viimeisen lunttasin).
42. HT31.12.2011 klo 20:27
Näkyy Sinuhen alkusivulla kolmas kappale alkavan: "Kaikki palaa ennalleen eikä mitään uutta ole auringon alla eikä ihminen muutu, vaikka hänen vaatteensa muuttuvat ja myös hänen kielensä sanat muuttuvat."

Kaptahin lausahduksista ei yllä mainittu muistu mieleen enkä lähde kirjasta sitä penkomaan, mutta varhaisempi tuon ajatuksen sisältävä sitaatti on peräisin (ainakin) Schilleriltä. Jungfrau von Orleans sisältää näet sanat "Mit der Dummheit kämpfen Götter selbst vergebens", jonka englanninkielinen Wikipedia kääntää "Against stupidity the gods themselves contend in vain".
43. pirjo31.12.2011 klo 21:41
Tyhmyyttä vastaan taistelevat itse jumalatkin turhaan, näinkö se menee suomeksi?

Toisaalta, jumalattomat ovat oppineet käyttämään tyhmyyttä (toisten) hyväkseen sumeilematta.
44. HT31.12.2011 klo 22:02
Näkyy löytyvän suomenkielisestäkin Wikipediasta Itse jumalat -artikkelista, jossa käännös menee "Tyhmyyttä vastaan itse jumalatkin taistelevat turhaan".

Matin kysymyksessä tosin puhuttiin vaikenemisesta, mutta ehkä sellainenkin versio vielä osuu jostain silmään, ja sitten voidaan palata asiaan.
45. Matti1.1.2012 klo 11:23
Wexi, HT, pirjo, kiitokset näistä! Ja hyvää alkanutta vuotta.
46. Wexi1.1.2012 klo 12:57
Kiitos kaunis itselles. Hyvää alkanutta.
47. pirjo1.1.2012 klo 13:57
Kiitos toivotuksista, Matti! Kaikille Hyvää alkanutta vuotta 2012!
48. Hakro2.1.2012 klo 15:01
Tyhmyydestä Kaptah totesi - käytyään tutustumassa kaupunkiin, johon hän oli Sinuhen kera juuri saapunut laivalla - myös jotenkin tähän tapaan:

"Herrani, tässä maassa asuu tyhmä ja yksinkertainen kansa, jota on helppo pettää. Jääkäämme tänne."

Olen pariin otteeseen asunut ulkomailla ja joskus vieläkin tekee mieli muuttaa lauhkeammille leveysasteille, mutta silloin muistan tämän Kaptahin viisauden ja päätän jäädä Suomeen.
49. Wexi2.1.2012 klo 15:20
Samoilla teemoilla Anttikin (tykinvalaja, sittemmin Anthar), ehkä riemastuttavin Waltarin hahmoista, mietti maailman menoa. Kaptahin tapaan katsoi "isäntänsä" perään.
Ilman näiden velikultien huolenpitoa turmio olisi kohdannut sankareitamme varhaisessa vaiheessa.
(Antilla käsittämätön taito käyttää "tyhmyyttään" savuverhona toimissaan, viisaus suuri).
50. pirjo2.1.2012 klo 23:56
Tällä Suomen "tyhmällä ja yksinkertaisella" kansalla on sellaisiakin edustajia, jotka pystyvät helposti pettämään jopa itseään...
51. Wexi3.1.2012 klo 00:23
Mikään ole niin helppoa. Sitä kaiken aikaa, koko ikäni. (Joskus hyvin vakuuttavasti)
52. Wexi3.1.2012 klo 00:31
RA mainitsi Stanislaw Jerzy Lecin (vastakarvaan) tuossa taannoin.
Tottahan utikoin veijaria, ja natsas heti oitis.
Katsastin kirjaston tietokannasta ko. opusta, mutta lainassa. Tarttuu kuitenkin matkaan jossain vaiheessa.

Makupaloja aiheesta löytyy :http://fi.wikiquote.org/wiki/Stanis%C5%82aw_Jerzy _Lec.
Osa aikaisemmin tuttuja herkkupaloja, mutta en tiennyt aikaisemmin tekijää.
53. pirjo3.1.2012 klo 00:31
Wexi, en kyllä ihan just sua ajatellut... enemmän uskon tuohon savuverhoon. Itsekin olen sen joskus todennut käypäiseksi keinoksi.

Mutta jos joku jää Suomeen vain siksi, että täällä ollaan tyhmiä, voi toivottaa vain tervetulleeksi kaltaistensa joukkoon. Poliitikothan ovat tietysti ihan erikseen, siinä joukossa tyhmyys suorastaan tiivistyy.
54. Wexi9.1.2012 klo 17:35
Täytyypä kertoa sattumuksesta kaupunkireissullani.
Kävelin hyvää vauhtia jalankulkutietä ostoksille, ja ylitin suojatien. Takaani kuului ähkäisy, kun eräs iäkkäämpi Rouva, kiiruhtaessaan askeleitaan, lankesi takamuksilleen.
Vaistomaisesti toppuutin ja käännyin rouvan luo, tarjosin käsivartta ja kysyin: Saanko auttaa Rouvaa?
Apuni kelpasi, ja ensisäikähdyksestä toivuttuaan totesi kaiken olevan hyvin.
Eihän siinä mitään, näinhän kaikki toimivat, mutta kun olin jatkamassa matkaa, niin aivan muutaman metrin päässä käveli vastaan kaksi sirkeää, minulle tuntematonta mummoikäistä Rouvaa.
He katsoivat suoraan silmiin aurinkoisin katsein, ja nyökäten sanoivat: Hyvää päivää!

Jatkaessani matkaa, kuulin keskustelua:...olipas siinä harvinaisen kohtelias nuori mies....
Oli pirun kevyt jatkaa matkaa. Pienestä, ja halvalla tulee hyvä mieli.
(...nuori mies...JES!)
55. RA16.1.2012 klo 15:05
Tuolta AKKsta tuli mieleen vanha vitsi:

Mistä tietää, että suomalainen on ulospäinsuuntautunut / ekstrovertti?

Siitä, että hän keskustellessa tuijottaa puhekaverin kenkiä eikä omiaan.
56. Funny16.1.2012 klo 15:56
Juu, ulkomaalaisten ei tarvitse vaivautua mollaamaan suomalaisia, teemme sitä koko ajan itse. Tosin äskettäin luin, että ulkomailla, en tarkkaan muista missä, oli julkaistu kirja, jossa tehdään pilaa Suomesta ja suomalaisista. Kuten heti arvasinkin, tiedot siihen oli antanut joku suomalaissyntyinen.
57. Wexi16.1.2012 klo 20:51
Tuosta ulospäinsuuntautumisesta vielä, kevennyksenä.

Tuttavapiirissäni on joitakin tarinaniskijöitä, sukkelasanaisia veijareita.
Joku pari vuotta sitten jossain keskusteluohjelmassa käsiteltiin suomalaiskansallista umpimielisyyttä. Onko sitä, vai onko se tabu?
Peräänkuuluteettiin ulospäinsuuntautumista.
Yks' kaveri tokaisi siinä samassa: "Sinisillä olen hyvinkin ulospäinsuuntautunut".
58. RA16.1.2012 klo 21:02
Tuo 15:05 kertomani on yksi vitsi niistä sadoista, jotka kiertävät vuodesta toiseen täydennettynä milloin milläkin ihmismääreellä; ruotsalainen, islantilainen, puolalainen, saksalainen; tamperelainen, turkulainen, savolainen, hämäläinen; nainen, mies, tyttö, poika, appi, anoppi; kioskinmyyjä, tarjoilija...

Itse kuulin tuon vitsin eka kerran vuosia sitten Suomessa käymässä olevalta amerikkalaiselta. Tuskin hänkään olisi sitä itse keksinyt, eikä varsinkaan nimenomaan suomalaisista. Kunhan kierrätti.
59. Wexi16.1.2012 klo 21:37
Aivan totta.
Vitsithän ovat kierrätystavaraa. Parhaimmillaan tietysti hauskassa seuranpidossa oivaltavana tilannekomiikkana.
"...tuosta tulikin mieleeni hauska anekdootti..." jne.

Kansallisuusvitsit kierrätetty kyllä koko lailla tarkkaan.
Mutta mieltäni lämmitti taannoin, kun kuulin norjalaisten suhtautumisesta naapureihinsa.
Suomalaisia kohtelevat tietyllä kunnioituksella: "Jyrmyjä metsänmiehiä, jotka talvisodasta palattuaan asettivat suksensa tuvan seinustalle, kampesivat seuranpitoon Rouvan kanssa, ja sen jälkeen ottivat repun selästään".
Samaa kunnioitusta ruotsalaisia kohtaan ei heillä ole.
60. Funny16.1.2012 klo 22:01
Tuntuu, että suomalaiset ja norjalaiset tuntevat sympatiaa toisaan kohtaan, ja yhteistä on myös se,että ruotsalaisista ei kummassakaan maassa aina niin tykätä.

Mutta kotimaassa pysyäksemme, minua on ihmetyttänyt se, että vinoilua osakseen saavat niin turkulaiset, tamperelaiset, savolaiset ynnä muut, mutta helsinkiläiset ovat saaneet olla aika rauhassa. Välillä tuntuu ihan siltä kuin helsinkiläiset yllyttäisivät muualla Suomessa asuvia pilkkaamaan toinen toisiaan ja katselisivat naureskellen sivusta.
61. Wexi16.1.2012 klo 22:09
Helsinkiläisissä ei ole oikein tartuntakohtaa.
62. RA16.1.2012 klo 22:17
Onhan niitä hesalaisvitsejä vaikka kuinka ja paljon. Ennen vanhaan ne vain kulkivat hölmöläisvitseina.
63. Eki16.1.2012 klo 22:18
MOT
64. Wexi16.1.2012 klo 22:25
Tuolla tartuntakohdalla tarkoitin oikeastaan sitä, että Helsinkiläisissä on tätä nykyä (jo aikoja) olleet stadilaiset vähemmistönä. Sellainen identiteettikysymys.

Sitä paitsi vitsin kohteeksi joutuminen täytyy ansaita.
65. Eki16.1.2012 klo 22:25
MOHST
66. Wexi16.1.2012 klo 23:20
Kauhea karhunpalvelus tehtiin männävuosikymmeninä, kun luetettiin kymppikesäisillä pakkopullana Kiveä. Ei sen ikäiselle aukea Kiven rikas teksti, huumori.
Penskat tavas silmät ymmyrkäisinä Saapasjalkatornista.

Itse pystyin lukemaan "veljekset" vasta aikuisena. Sittenhän se olikin jo aivan toinen kokemus.

Monet ovat sanoneet jättäneensä kirjojen lukemisen tykkänään kansakoulusta päästyään, sen verran painostavana kokeneet.
67. Matti17.1.2012 klo 00:28
- Mistä tuntee helsinkiläisen ratsastajan?
- ???
- Hevosessa on apupyörät.
68. Kravattimies17.1.2012 klo 06:12
Fiksu helsinkiläinen huomasi nopeusvalvontakameran, joten hän hidasti ajonopeutensa 50 km:iin tunnissa, niin fiksu hän oli.

Sitten hän ajoi ohi kameran ja vilkutti sille.

- Näin fiksu helsinkiläinen tekee! hän lausui ajatuksensa ääneen. - Ei muualla ole niin fiksuja ihmisiä kuin me fiksut helsinkiläiset täällä pääkaupungissa.

Ja fiksuna helsinkiläisenä hän kiersi korttelin vielä viisi kertaa!

Viikkoa myöhemmin hän sai viisi sakkolappua postissa, koska ei ollut käyttänyt turvavyötä.
69. Kravattimies17.1.2012 klo 06:15
Katsotaan tuleeko tekemättömään kysymykseen ensimmäinen oikea vastaus Helsingin ulkopuolelta.
70. Wexi17.1.2012 klo 06:23
Tulee. Hyvinkäältä. Siellä jo päivä pitkällä?
71. Kravattimies17.1.2012 klo 08:56
Wexi julistetaan voittajaksi!

Sanotaan tekemätön kysymys ja oikea vastaus.

Tuli viisi sakkolappua. Montako sakkolappua piti tulla? Kuusi. Saadaan laskemalla 1+5.

Wexin kysymykseen vastaus: Suomen aika plus 8 h on aika Brisbanessa läpi vuoden (osavaltio ei noudata kesäaikaa).
72. Kravattimies17.1.2012 klo 08:58
Sori. Vastasin väärin Wexin kysymykseen. Silloin kun Suomessa on talvi, aikaero on 8h.
73. RA17.1.2012 klo 09:01
Hesalainen myöhästyi duunista.
- Miksi?
- Joku pysäytti assan liukuportaat.
74. RA17.1.2012 klo 09:06
Edellinen lehtijuttuna:

Kaaos Helsingin aamuruuhkassa! Aseman liukuportaat pysähtyivät! Ilkityötä epäillään.
75. Kravattimies17.1.2012 klo 09:48
Fiksu viettää lomansa Lo-
viisas!
76. Matias-Myyrä17.1.2012 klo 10:22
Minusta fiksun paras lomakohde on SÄKYLÄ.
77. Matti17.1.2012 klo 12:16
Palvelin laivastossa, ja lippalakissa luki LAIVASTO. Oli aina yhtä masentavaa katsoa peiliin.
78. Wexi17.1.2012 klo 14:14
Jäi levy päälle.

Yön pimeinä tunteina mielleyhteys Dylanin biisiin "Lay, Lady, Lay".
Mulla on Gibson-kopio telineessä, ihan mun löhötuolin vieressä. Harvoin rämpyttelen sitä, sormet pirun kömpelöitä hermopinteitten vuoksi.

Nyt kuitenkin tartuin luuttuun, ja yritin tapailla sointuja. En muistanut kuin A-osan (A, C#m, G, Bm).
Siispä lunttasin juutuubista (http://www.youtube.com/watch?v=5n2aYUaxPCY).

Siinä kaveri vetää akustisella alkuperäisversion päälle säestystä. Väliosa kävi kaverilta niin helpon oloisesti, ja yritin apinoida.
Mutta mitä perkelettä, eihän näillä NAKEILLA tee mitään, pikkurilli aivan viraton, trillit tekemätön paikka.

Kitara apeana telineeseen pölyttymään, mutta herätessäni huomasin levyn "jääneen päälle".
Silleen aika sitkeesti.
79. Wexi18.1.2012 klo 05:33
Tervehdys taas.
Tuosta jatkosäännöstä. Taisin itse ensimmäisenä sortua tuohon, jota paikkasin 1.1.2012 klo 21:56; "Sori, pitäis kai soveltaa tuttua jatkumosääntöä. Lipsahti kun ...".
Tuossa vuosi sitten, oikein innostuttuani, onnistuin sössimään joka ainoata sääntöä, melkein jokaisella säikeellä, mistä minua, ensin hienovaraisesti, sitten lopuksi hienovaraisesti, kehoitettiin lukemaan ohjeet yläpuolelta.
Niin kuin sanottu, taitaa olla vähän sellaiset yleissäännöt.
Että ei kun innokkaasti vaan kirjailemaan mieleen pulpahtavia juttuja.
(Sulla on sitä paitsi ihan kiva kynä).
80. pirjo18.1.2012 klo 11:29
(Wexi)
Kiitos (kynänikin puolesta). Kyllähän se mulle sopii, että näin tehdään. Selitin vain, etten ollut tieten tahtoen rikkonut sääntöjä. Oikaisuja otan vastaan mielelläni juuri sinulta - sinä kun esität ne niin kiltisti ja taiten.

Muuten on ollut kiva huomata, että näitä ketjuja tulee tarjolle... harmi vain, että saattaa jo mennä ylitarjonnan puolelle? Mulle sopivin on varmaan tämä Liirumlaarum (= ainoa, josta ei ole tullut vielä moitteita sääntörikkomuksista)!

:-)
81. SIIRTO / SAK-säie18.1.2012 klo 12:41
"Lähettäjä: Marco Poloinen 18.1.2012 klo 11:24:

[Matias-Myyrä MTK-ketju 2 alussa:
"Mielestäni tässä ketjussa melko tarpeetonta kahdenkymmenenneljän matelevan tunnin kirjoitussääntö.
[Siis saa jatkaa omasta viestistään anteeksi pyytelemättä!]"

Samantapaisesti ajattelin itsekin tätä samalla periaatteella toimivaa "ketjua" avatessani. Avaus tosin jäi sääntökirjelmän osalta puutteelliseksi. Mikään varsinainen ketjuhan tällaisessa systeemissä ei ole kyseessä, koska varsinaisten ketjujen tapaista edellisestä jatkamista ei edellytetä. Eräänlaista (hieman säänneltyä) "liirumlaarumia" siis tämäkin.

En usko, että vasinaisten ketjujen jatkosäännöt hämärtyvät, vaikka näissä (MTK, SAK, AKAVA -tapaisissa) säikeissä kirjoitellaan joskus muita odotellessa välittömästi oman kirjailun perään. ]"
82. Wexi18.1.2012 klo 13:37
Marco tarkkaavaisempi lukemaan säikeen avauksia. Noinhan se tuossa "kakkosessa" tosiaan olikin.

Ei sillä, itseäni ei häiritse juuri mikään, ja jos häiritseekin, en anna sen kauheasti näkyä (no ehkä joskus).
Sopuisaahan kestustelupuolella on kaiken kaikkiaan, säikeitä moneen makuun.
83. Funny18.1.2012 klo 18:35
Olen ruvennut tuumimaan sellaista teoreettista mahdollisuutta, että vuonna 1982 hankittu televisioni hajoaisi. Silloin olisi hyvä tilaisuus kokeilla elämää ilman televisiota. Nelisen vuotta sitten, kun digiboksini hajosi, lähdin siitä paikasta hankkimaan uutta. Illalla piti nähdä erään realitysarjan jakso, sekä kaikkea muutakin. Nyt ei vastaavanlaista paniikkia syntyisi. Juuri mitään kovin kiehtovaa ei ole meneillään, ja sitäpaitsi kaikkihan uusitaan tai on nähtävissä netissä.

Jotkut ovat kertoneet, miten helpottavaa on ollut luopua tv:stä. Silloinhan se on, jos laitteen on kokenut riesana. Aivan kuten eräs tuttuni luopui autostaan ja antoi sen tyttärensä käyttöön. Hän oli korjauttanut auton kolhiintuneen ja ruosteisen takapään siistiksi, ja sitten hämärässä peruutti päin porttia. Siinä viimeinen pisara.

Minulle ei tv kuitenkaan ole ollut mikään riesa. Avaan sen vain, jos tiedän, mitä aion katsoa. Jos on jotain todella kiinnostavaa tekeillä, tv voi saada vapaapäivän taikka useammankin. Mutta millaisia vierotusoireita saisin, jos ei olisi mahdollisuutta avata tv:tä silloin, kun haluan? Nettivaihtoehto ei oikein kiehdo, miksen mieluummin katsoisi ohjelmia paremmalla kuvanlaadulla ja mukavammassa asennossa tv:stä?

Jotkut suorastaan halveksivat televisiota, kun sieltä tulee niin paljon hömppää. Mutta silloin pitäisi luopua myös netin käytöstä, nettihän pursuaa kaikenlaista humpuukia. Ja jos ei osaa valita tarjonnasta, niin ei pitäisi lukea lehtiäkään taikka käydä elokuvissa.

No, televisiosta on monikin luopunut, mutta kuka netin käyttöön tottunut luopuisi siitä? Itse hankin kotiin nettiyhteyden vasta viime vuonna, osaksi siitä syystä, että pelkäsin juuttuvani nettiin. Niin on vähän käynytkin, mutta onneksi myös kyllästyn asioihin, ja kehitän jotakin muuta tilalle. Olen taitava keksimään kaikenlaisia hulluja harrasteita. Mutta toistaiseksi avaan tietsikan joka päivä heti töistä tultuani koska haluan tsekata eräitä juttuja. Kuten sen, mitä uutta on ristikkoihmisten sivustolla.
84. Wexi23.1.2012 klo 17:21
Ajattelin (aika rohkeasti sanottu) väijyä suurimpapiirtein kolmenkymmenen vuoden tauon jälkeen Suomisen perheen leffat. Lähinnä kiinnostaa sota-ajan Helsingin sekä myös ajan hengen kuvaus (seli seli).

Mutta asiaan. Katselen juuri tallentamani, sarjan toista osaa (Suomisen Ollin tempaus). Alkuteksteissä käsikirjoitus kalskahti jotenkin tutulle, ja sitä piti hiukan "kurkistaa".
Silmäilyn tuloksena ilmiintyi (Sanasepoille) jotain sangen mielenkiintoista.

Jätän asian hautumaan, sikäli mikäli jonkun silmään on sattumoisin tarttunut.

(Eri vänkää).
85. Wexi23.1.2012 klo 22:44
Tuttu Paristo on työparin Elsa Soini (1893–1952) ja Seere Salminen (1894–1977) yhteinen nimimerkki. Parin tunnetuin työ on radion sarjakuunnelmaklassikko Suomisen perhe, jota kirjoittajapari teki vuosina 1938–1945.

Seere Salminen, nimimerkki Serp, (o.s. Sario; 6. toukokuuta 1894 Vaasa – 13. huhtikuuta 1977 Helsinki) oli suomalainen kirjailija, näytelmäkirjailija ja pakinoitsija.

Suomen ensimmäisen sanaristikon laati nimimerkki Suometar, jonka takana olevasta henkilöstä ei ole täyttä varmuutta. Yleisesti kuitenkin uskotaan, että kyseessä oli Seere Salminen.
86. Hakro23.1.2012 klo 23:09
Kiitos Wexi! Todella mielenkiintoista tietoa!
87. Jaska24.1.2012 klo 00:07
Onkohan Suomessa yhtään Seere Vuorinen -nimistä inehmoa?
88. Wexi24.1.2012 klo 00:18
Googlettamalla tärppäsi näppäsen parin vuoden takainen havainto ko. nimestä:http://www.sanaristikot.net/keskustelut/in dex.php?p1=vast.php&p2=info_3.php&alku=0&id=5321&t =k1.

Seere on Väestörekisterikeskuksen mukaan ollut virallisena nimenä 33 naisella. Onko Vuorisia mukana, en tiedä.
89. RA27.1.2012 klo 14:34
AKK 14:25: "Noh!" sanoi naakka kun nokka katkesi.
90. Wexi27.1.2012 klo 19:40
No johan nyt on saa.. markkinat. Tulin kaupungilta, aikomuksena tehdä mm. levypiirakka rahka-voi-taikinaan.
Olin katsovinani, että minulla on kaikki tarvittava, mutta mitä vielä!
Sipulia ja paprikaa uupuu. Paprikatta pärjäisi, mutta ei sipulitta.
Täydennystoimenpide pitää sisällään voimallisen vaaraelementin. Lähikaupan naapurissa on myös lähibaari, joten kaukaa viisaana ruskistan jauhelihan, lätystelen taikinalevyt hedelmäpussin sisään, ja jääkaappiin.
Nyt on pakko tulla taputtelemaan ne valmiiksi.
(Muksut poikkeuksellisesti tulevat huomenna yhdeksi yöksi, siis velvoitteita).
Vaarallinen reissu alkaa NYT!
91. RA27.1.2012 klo 21:24
Jahah! Yli puolitoista tuntia kulunut, eikä Wexiltä vieläkään jatkoraporttia. Hmmmph!
92. [Hakro]27.1.2012 klo 21:57
Huomaa, mies meni muka paprikaa hakemaan.

[Eiks tää ollutkaan AKK?]
93. Wexi27.1.2012 klo 22:34
Jess!!
Lässynkiosastollehan tämä menee, mutta niinhän se on tarkoituskin.
Moikkasin kavereita baarissa kahvin merkeissä, kävin kaupassa, ja rauhassa ryhdyin toimeen.
5 minuuttia sitten otin levypiirakan uunista. Se on kaiken kaikkiaan melko aikaavievä homma, mutta palkitsee (huomenissa).
Laitan ihan pahuuttaan taikinaohjeen. Täytteen teen hiukan tuota ohjetta runsaammaksi.
:http://mimminkeittio.com/blog/1240410/lihapiirakk aa-rahkavoitaikinasta/

Viimeisistä paloista tapellaan verissä päin.
94. Wexi30.1.2012 klo 00:37
Tuosta Lipposen Pekasta hiukan muisteloita.
Poikasena tuli lueskeltua Lipposia, tuossa toisella kymmenellä. Niiden julkaisu oli jo lopetettu aikaisemmin, mutta eräällä naapurin kaverilla oli aika tavalla erilaista luettavaa tarjolla (mm. kaikki siihen asti ilmestyneet Tintit).

Kolmannella luokalla kerättiin paperia koulun televisiota varten oikein joukolla, minä mukana naapurin kärryillä.
Eräästä talosta oli tarjolla valmiiksi niputettuina ainakin puolen sataa Lipposta. Ne eivät menneet paperinkeräykseen.
Vuosien saatossa ne olivat kuitenkin hävinneet maailman turuille, jo ennen armeijaikää.
Jälkeenpäin olen harmitellut, miksi ei tullut säästettyä sarjiksia. Niitä oli kuitenkin (pikkubroidin kanssa) melko laaja lajitelma.
Akimia, Kapteeni Mikiä, kuvitettuja klassikkoja, ja niin... Pekka Lipposia.
Nyttemmin niillä olisi arvoa.
95. Wexi2.2.2012 klo 00:30
Musta Bronson-pipo. Musta. Ei korville. Musta. Eikä harkitakkaan minkään sortimentin tupsua. Musta.
Pitänyt samaa mallia 30 v. Kaupoista ei meinaa löytyä millään opilla. Langat maksaa vitosen.

:http://www.georgeduning.com/soundtracks/Then_Came _Bronson/Then_Came_Bronson_2.jpg
96. Maikki2.2.2012 klo 00:51
Sehän on äärettömän yksinkertainen malli. Kaks oikein, kaks nurin. Pituutta tarpeen mukaan, nuppiakaan ei ole edes kavennettu, saumalla kurtattu kokoon. Kuka tahansa puikkoja kädessään pitävä kykenee rustaamaan tuollaisen.
97. Wexi2.2.2012 klo 01:22
Omani tarkoitus kaventaa. Tuo oli mallikuva. Olennaista on suora linja kulmakarvoista korvien yli takaraivolle.
Monet baarit kolunneena en tiedä juuri masentavampaa näkyä, kuin könsikäs, joka sisätiloissa siemailee tuoppostaan pipo vinossa, vaaksan päälaelta "kohonneena", varustettuna tupsulla kaikissa sateenkaaren väreissä, vaihtuen Vapun tietämissä lippikseen.
98. Hakro2.2.2012 klo 02:22
Ainoana päähineenäni vuodesta 1983 minulla on ollut aito ranskalainen "bonnet de marine": tummansininen, tiukkaan kudottu, tiiviisti päätä myötäilevä, tietenkin ilman mitään tupsuja, tietysti puhdasta villaa, suunnilleen tämän näköinen:

-http://www.caphorn-marine.fr/uploads/Medias/40/50 /G_pim_94_1238148041.jpg

Uskon että tämä pipo kestää minulla niin pitkään kuin jaksan vielä purjehtia.
99. Wexi2.2.2012 klo 09:36
Pelkään pahoin delegoineeni toimeksiannon satama-ahtaajan piposta hiukan puutteellisesti.

Vastavuoroisuuttaani nimittäin lupasin asentaa kutojalle uuden tv:n sekä tallentavan digiboxin. Piuhoittaa DVD-laitteen.
Niin kauan kuin pipon malli ei muutu olennaisesti, tv:stä ei näy kuin Tallinnan tv, ja DVD:stä härkäviikkojen kunniaksi Asko Sarkolan lukee otteita Jobin kirjasta.

:http://3.bp.blogspot.com/-gPEyt-9IftU/TmPbV-tDCzI /AAAAAAAAGek/9rYDVx_na74/s1600/Tupsupipo+edest%25C 3%25A4+040911.jpg
100. Wexi8.2.2012 klo 01:26
Olen tuohon poitsun tuohtumukseen (Hill Street Bluesista) hiukan osasyyllinen.

Kehuin sarjaa hänelle, kun se jokunen vuosi sitten alkoi uusintana FST:ltä. Kertoi tykänneensä siitä jo "silloin pentuna", mutta ei muistanut kuinka hyvä se oli (koukkuuntui).

Hän hommasi kolmisen vuotta sitten digiboksin, joka tallentaa "nettiavaruuteen", käytännössä rajoittamattoman määrän.
Hän oli säästänyt useita kymmeniä jaksoja katsottavaksi paremmalla ajalla (lapsenlapseni rajoittavat antautumista) ensi kesänä.
Jokin aika sitten sanoi boksin levähtäneen, ja asian harmittavan niin ettei veri kierrä.

Löytyi materiaali, imuroituu parhaillaan, 44 jaksoa, 20 Gigaa. MKV-formaatista pitää muokata avi-fileiksi, polttaa neljälle DVD:lle.
Jostain syystä vie (ei yleensä) lähes kaiken prosessoritehon, takkuaa netti aivan tavattomasti.
101. Matias-Myyrä8.2.2012 klo 18:16
Tiesittekö muuten, että passiivin optatiivin perfektin teitittelymuodon kieltomuoto verbistä 'kävellä' on 'älköötte oltako kävelty'?
102. Wexi8.2.2012 klo 20:52
Jos olisin aamulla kuollut, olisi seuraava jäänyt ikuisesti hämärään:

Passiivin optatiivin preesensin yksikön 1. persoonan kieltomuoto verbistä "kävellä"; "Ällön käveltäkö".

(Hämärä se on vieläkin).
103. pirjo8.2.2012 klo 21:59
Optatiivi - hieno sana ristikkoon!
104. turutar8.2.2012 klo 22:26
Ei tuollaista optatiivia minun kouluaikoinani tunnettu! Ja tässä lainaus Wikipediasta (luotettavuudesta en tiedä):
"Optatiivi-nimitystä käytetään imperatiivin eli käskymuodon tapaisesta tapaluokasta, jolla ilmaistaan epäsuoraa tai kohteliasta käskyä. Suomen kielessä optatiiviksi on nimitetty lähinnä runokielessä esiintyviä -os, -ös -päätteisiä muotoja, esimerkiksi kävellös = kävele, ole hyvä!."
105. Wexi10.2.2012 klo 20:09
Oikein pelästyin.
Katsoin ohjelmatietoja, ja Teemalta (tietysti) tulee ehtoommalla episodielokuva "New York Stories".
On väijyttävä, ainakin se ensimmäinen osio, "Life Lessons", jossa Nick Nolte näyttelee vimmaista taiteilijaa.

Miksi?

Siinä on hel.. poikeuksellisen hyvä Soundtrack (mm. Procol Harun, CREAM ym.)
Paras sonnustautua vaippoihin, tulee kuset housuihin.
106. anni18.2.2012 klo 11:55
Luettuani MYK-ketjusta Hakron latusonta-jutusta tuli mieleen, kun eräs tuttu pilkkimies oli jäällä aika kaukana rannasta ja hänelle tuli se isompi hätä. Vilkuiltuaan ympärille laski pilkkihaalarit ja muut housut alas, kyykistyi ja teki tehtävänsä. Pukiessaan jälleen ja nostaessaan pilkkihaalarit päälle ja hupun päähän, huppuun olikin jäänyt - arvaatte varmaan mitä? Tämä on tosi tarina ja samalla huomioitavaksi pilkkimiehille.
107. Marco Poloinen18.2.2012 klo 12:14
:-D
108. Matias-Myyrä20.2.2012 klo 15:12
Uskokaa ta älkää: "huh-huijaa" = "aprillipila".

Meksikon pikajuna II -kappaleen sanoituksen (kone?)käännöksessä (http://www.songcoleta.com/lyrics/meksikon_pikajun a_ii_%28reino_helismaa%29)
"huh-huijaa" on käännetty "April-fool".
Huh on kai tulkittu olevan huhtikuun lyhenne ja huijaamistahan aprillina suoritetaan.
109. Wexi1.3.2012 klo 21:32
MTK-ketjussa esiintyi viittaus Eulaalia Kenkkuseen, Kasperille kiukuttelevaan noitaan.
Olin muistelevinani, aivan oikein, että Eulalian "äänenä" ei ollut Irja Ranin, vaan ääninäyttelijänä tunnettu Pirkko Aarnio.
Oli vaan kaivamisen takana.
110. Matias-Myyrä4.3.2012 klo 09:10
2000 Put in
2004 Put in
2008 Put out
2012 Put in?
111. Wexi4.3.2012 klo 10:56
Noinhan se menee. 2020?... kasvot kiiltää vielä enemmän, elävältä palsamoidulla.
112. heko4.3.2012 klo 19:33
Put osin... :-)
113. pius4.3.2012 klo 19:47
...ja mää ku luulesin et toi oli M-Myyrän vaimon sanailua viime vuosilta!!!
114. Wexi16.3.2012 klo 17:51
Joskus muinoin tekuaikana aprikoitiin kuinka iso luku onkaan taskulaskimen sallima 9x10^99 (99 nollaa).
Järjellistä, konkreettistä esimerkkiä ei oikein tahtonut löytyä.
En muista mistä oletimme maapallolla olevan luokka 1x10^45 atomia.
Siis jos otetaan yhtä monta maapalloa, kuin on maapallolla atomeja, ja lasketaan niistä kaikista atomit, niin laskimen kapasiteetti on vielä osapuilleen miljardikertainen.
Summarum, tavallisen kuolevaisten käsitys suurista luvuista alkaa hämärtyä kohta miljardin jälkeen (sama tietysti miinuspotensseissa)
Itselläni hämärtyy jo tuossa 400:n puitteissa. Sillä laulaa neljä päivää, jos on tarkkana.
115. Kravattimies29.3.2012 klo 01:40
Ilta-Sanomia selatessa sattui silmiin!

------

Tulokset osoittivat 100g punajuurimehua alentavan verenpainetta merkittävästi niin lyhyellä ( 0-4 h) kuin pitkälläkin aikavälillä ( 0-13 h) mitattuna.

Terveysvaikutusten uskotaan johtuvan punajuuren sisältämistä korkeista

------

Mehun joukossa korkkeja? No ei sentään... jatkuu seuraavalla rivillä.

------

nitraattipitoisuuksista.
116. heko30.3.2012 klo 22:51
No kyllähän se ihan silmiin sattuu, nuo IS-jutut, yleensä. Tää nyt oli kuitenkin aika haaska!
117. pius3.4.2012 klo 08:37
...kannattaa pitää suojalaseja niin ei satu silmiin.

Kun nyt ennustetaan tulevan kevään, ihan tässä näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa, niin rohkenen kysyä seuraavaa: Miten menee?
...ja vastaan itseni puolesta:
-ensinnäkin, kuu asunto- ja viestintäministeristä kesään,
-toisekseen, puolikuuta kukkenhaimista,
-kolmanneksi, hiekanpoistosta hitusen,
... Pääskylänrinteen kaapelitöistä ei pätkääkään!
118. Wexi17.4.2012 klo 02:02
Seuraavassa linkki haasteisiin, joita tulee eteen avittaessa nuorimman pojan geokätköilyharrastusta.

Kysymykset liittyvät kirjaan Mikael Karvajalka. (10 kysymystä, joissa kussakin kymmenen mahdollista oikeaa vastausta).
Kirja on lemppareitani, lukenut sen pariinkin kertaan.
Muistan useitakin oikeita, mutta ei niitä kaikkia voi muistaa useamman vuoden jälkeen.
Eilen kirjastossa sanoivat ainoan vapaan kappaleen sijaitsevan sivukirjastossa.
Saa poitsu tuoda äidiltään, sieltä se löytyy.


-http://www.geocaching.com/seek/cache_details.aspx ?wp=GC3GWR8

Onpahan "iskälle" pikkuisen pestiä.
119. Jaska17.4.2012 klo 10:36
Miksei ristikoissa ei ole koskaan vaakaan vihjettä KOIRA IDÄSTÄ tai pystyyn NOUSEVA KOIRA.
120. Wexi17.4.2012 klo 11:15
Onks Nitnitnir mitään?
121. Jaska17.4.2012 klo 11:18
On sekin jotain. Tarkoitin yleisimpiin kuuluvaa ratkaisusanaa (4), joka sinun Wexi piti heti oivaltaa.
122. Wexi17.4.2012 klo 12:16
Tunnetuimpia sarjakuvakoiria (Pluton jälkeen) on kersantti Ärjylän Otto.
123. Jaska17.4.2012 klo 14:20
Ei siis ole jäänyt Wexin mieleen kahdella lukemisella Mikael Karvajalan koira RAEL.
124. Wexi17.4.2012 klo 16:24
Oishan toi Jaskan kysymys pitänyt osata yhdistää Karvajalkaan.

En olisi muistanut koiran nimeä, vaikka tietysti ko. piskin (sehän oli aika huonossa kunnossa) muistan lyöttäytyneen Mikaelin matkaan (olisiko ollut Barbaran aikoihin).
Eikös tuo loppujen lopuksi voinut aika paksusti, tullut ihan hovin lemmikiksi Istanbulissa (Mikael Hakim).

Karvajalka ja Hakim ovat oikeastaan samaa kirjaa, hyvä ettei kirja vaihdu kesken lauseen.
Varsin tapahtumarikas kokonaisuus sisältäen hyvin paljon, niin todellisia, kuin sepitteellisiäkin hahmoja.

Waltarihan olisi jatkanut (kertoman mukaan) toverusten seikkaulua aina Uudelle mantereelle ja Kiinaan(?), mutta eräitten saa....n valopäitten tympeän arvostelun jälkeen totesi: "Pitäkää tunkkinne"
Sääli ja harmi.
125. Wexi8.5.2012 klo 21:22
Nimimerkki "h" on herättänyt mielenkiintoa. Melko alussa joku epäili vedätystä (kuten itsekin), mutta ei tuo lässynki ole itseäni pahemmin haitannut.
Jos vedätystä, paikoin taitavaa, mutta kuten ylläpidostakin todettiin, niin vitsinä se on auttamatta vanhentunut (oli jo parissa päivässä).
Jos se ei ole vedätystä (mitä pidän epätodennäköisenä), niin pidän tilannetta murheellisena.
Tuon ikäiset (12v.) kundit puuhastelee neppisautoilla, tai muuten ilakoivat ikäistensä seurassa, eivätkä jää hippasille ehtoopuolen ihmisten kanssa tuntikausiksi.
126. Jukkis8.5.2012 klo 21:51
Onhan täällä saatu tuolle h:lle opetettua virkkeen aloittaminen isolla kirjaimella. Nyt jännätään, oppiiko käyttämään kysymysmerkkiä. Sitten seuraava päämäärä voisi olla saada oppimaan se, että jokaista mieleen tulevaa asiaa ja paikasta toiseen siirtymistä ei tarvitse tänne uudeksi viestiksi tulla kirjoittamaan.

Tuohan on muutamaksi päiväksi tuonut hiukka säpinää tänne, mutta tosiaan ei tuollaisen huseeraamisen toivo kovin pitkään jatkuvan.
127. Matias-Myyrä8.5.2012 klo 21:58
Tuosta h:sta tulee mieleen joidenkin Facebook-kirjoittelu:
"Menen nyt paskalle" --> 10 minuutin kuluessa "25 henkilöä tykkää tästä".
128. Jukkis8.5.2012 klo 22:01
Juu, jos täällä olis tommoinen tykkäämisnappula, niin h:n "Olen poissa" -viesti olisi varmaan kerännyt sata tykkäystä saman tien.
129. Eki8.5.2012 klo 22:09
Sitten on aina se mahdollisuus, että h on yksi ylläpidon alati vaihtuvista nimimerkeistä.
130. Matias-Myyrä8.5.2012 klo 22:19
Mistä me voimme tietää senkään kirjoittiko edellisen viestin se alkuperäinen oikea Eki?
131. Eki8.5.2012 klo 22:21
Tiedättehän, että Paul McCartney ei ole se alkuperäinen Paul vaan hänet vaihdettiin.
132. Wexi8.5.2012 klo 22:23
Odottamalla tovi.
133. Hakro8.5.2012 klo 22:39
Puutarhapalstalta:
K: Onko kananlanta hyvää mansikoille?
V: No, se on makuasia. Itse käytän mieluummin kermavaahtoa.
134. Wexi10.5.2012 klo 19:49
Tuosta savosta vielä. Mä oon aina ollu pikkusen kateellinen niille, jotka vaivattomasti veivaa eri murteita. Kuten esim. toi äksäkin, joka eri murteitten lisäksi pystyy sujuvasta harhauttamaan "sianvenäjällä" ja "siansaksalla". Minusta ei siihen yksinkertaisesti ole.

Mutta asiaan. Kerron hauskan sattumuksen, tositapahtuman armeija-ajoilta ilman värityksiä.
Sivuaa savolaisuutta päähenkilön osalta, mainio tarinaniskijä "Ketvelli", jostain Mikkelin ja Kuopion välimaastosta, jolla usein kujeet mielessä.

Olin sattumoisin esikuntapatterin päivystäjänä. Patterilla oli lisäkseni Sormunen vuodelevossa, ja Ketvelli lintsas lähetin toimestaan.

Näin välioven ikkunasta portaikkoon, josta oli saapumassa PU:na toiminut ylivääpeli, jota vähän pelättiin rujon ulkomuotonsa takia.
Kerkesin hätäisesti huutamaan: -Ketvelli piiloon, PU tulee!
Saman tien ilmoitusta tekemään: -Herra ylivääpeli, esikuntapatterin...jne.
Näin syrjäsilmällä, että Ketvelli ei ehtinyt luikkia kuivaushuoneeseen piiloon.

PU:n kanssa tupia kiertämään. Tuvat tyhjiä, paitsi tupa n:o 4.
Sormunen teki vuoteesta ilmoitustaan ja samalla ihmettelin PU:n selän takana, missä helvetissä se Ketvelli oikein luuraa.

PU katseli ympärilleen ja siirtyi lähemmäksi yhtä kaappia, kolkutti rystysillään ovea, ja tokaisi:
-Kenenkähän kaappi tässä lukitsematta?
Ketvelli pienikokoisena oli ahtautunut kaapin manttelivälikköön (armeijan käyneet tietävät kuinka ahdas se on) ja tokaisi kuuluvasti: -Sissää!

Kaapin ovi "valui" auki, ja Ketvelli katsoi anovasti PU:ta.
PU:n leuka aavistuksenomaisesti vavahti pari kertaa, pieni kröhäisy, ja hyvin sotilaallisesti: JATKAKAA!

Tarina on tosi, tupa nelosta myöden (kaappi oli ensimmäinen vasemmalla).
PU:lta ns. pokka petti, ja sen oli pakko häipyä.
Mut oli meilläkin hauskaa.
135. Wexi10.5.2012 klo 19:59
Pienenä lisänä; Sen "JATKAKAA" jälkeen oli VÄLITÖN täyskäännös ja poistuminen.
136. Hakro10.5.2012 klo 23:15
Ennenvanhaan, kun televisio ei vielä ollut hävittänyt kaikkia muita murteita paitsi savoa, juuri armeijassa pääsi tutustumaan erilaiseen kielenkäyttöön.

Muuan tupakaveri, joka oli kiinnittänyt huomiota kielenkäyttööni, totesi:
- Et ole varmaankaan syntyperäinen helsinkiläinen?
- No, tarkkaan ottaen olen syntynyt Hämeenlinnassa.
- Joo, kyllä sen heti puheestasi huomaa!

Totuus on se, että sota-ajan takia kävin syntymässä Hämeenlinnassa mutta palasin Stadiin vissiin vikon vanhana. Kotikuntani on aina ollut Helsinki, ja tästä on aiheutunut muutamia kertoja hankaluuksiakin, kun toisissa papereissa kysytään "syntymäpaikkaa" ja toisissa (erityisesti uudemmissa) "syntymäkotikuntaa".

Tästä tuli mieleen hyvä ystäväni, joka sattui syntymään kaksi päivää minua myöhemmin Viipurissa. Arvatkaa, mitä hänen passissaan lukee kohdassa "Syntymäpaikka".

Siinä lukee "Ulkomaat".

Jumalauta, kyllä toukokuussa 1944 Viipuri oli vielä Suomea!
137. Wexi10.5.2012 klo 23:23
No sähän täytät just kohtapuoleen 68?
138. Hakro10.5.2012 klo 23:33
Hittosoikoon, niin taitaa käydä. En ole keksinyt vielä keinoa sen välttämiseksi. Osaisiko joku neuvoa?
139. Wexi10.5.2012 klo 23:36
En haluakaan moiseen neuvoa. Täyttelehän vuodet rauhassa, ja siinä sivussa ristikoita.
140. pius11.5.2012 klo 06:54
Onk tääl noin vanhaa väkeä, ei ois luulenu juttujen perusteella, alkaa hävettää tällasta kaksvitosta! Se vaan osoittaa että päänsisäinen ikä on usein paljon nuorempi kuin kropan.
Jatkakaa nuorekkaita juttujanne;-)
141. Wexi14.5.2012 klo 15:30
Herttinen. Olenko havaitsevani jotain ketsuppipulloilmiötä? Parempi kun ei juuri hämmentele.
142. Wexi17.5.2012 klo 18:33
Erkki Tantun kirja (saattoi olla "Sata sananpartta - sata kuvaa") kävi hyppysissäni penskana 60-70-luvun taitteessa.

Muistan juuri tuon kuvan rehevästä (hyvin rehevästä) emännästä, jolla kädessään/käsissään ruisleivän viipale(ita) runsaine särpimineen.
Alla teksti: "Ei oo läheskään niin näläkä ku välillä syö!".
(Rintamasuunta vasempaan?)

Itse olin muistavinani tuon tekstin, jota vieläkin käytän usein "kevennyksenä" syöppöyden iskiessä: "
Ei oo läheskään niin nälkä, kun vähän väliä syö"

Yritin netistä katsoa, mutta en harmikseni löytänyt.

Tantulla rehevä ote kansalliseen perimään, joka viehätti meitä muksujakin.
143. Maikki17.5.2012 klo 19:05
(Löysin kuvan, vaikka vanha kuva oli hävinnyt mielestäni. Teksti kummallakin hivenen väärin.

_http://suomenmuseotonline.fi/fi/kohde/Tampereen+m useot/TTM/D+5498+TTM+76297?itemIndex=123516)
144. Wexi17.5.2012 klo 19:17
Tuolla tekstillä täytyy olla toinenkin kuva. Muistan (muistavinani) leivät käsissä.
Emännän rehevyys kutakuinkin:http://cdn.comicartfans.com/Images/Cat egory_8203/subcat_86452/tanttu4.jpg

Kiitos vaivannäöstä joka tapauksessa.
145. Matti17.5.2012 klo 19:43
Samaa kirjaa selailimme 1950-luvulla, kun vietimme kesiä Vatialassa. Erityisesti meitä penskoja huvitti sananparsi "Pentele tuleski, sano Anttila varjoonsa". Kuvassa muistaakseni mies oli riisunut henkselinsä ja uhkasi niillä varjoaan. Löytyisikö kuva jostakin?
146. Wexi17.5.2012 klo 21:49
Itseäni jäi häiritsemään tuo muistikuva tuosta emännästä. Altistaa äijän kirjastoreissulle. No, sinne on muutenkin asiaa. Nousuviikolla. Näkkyypähän.
147. Hakro17.5.2012 klo 21:56
Minäkin ihailin Erkki tantun piirrostyyliä erityisesti sanaparsien kuvituksissa - miten yksinkertaisella viivapiirroksella ilman varjostuksia voi saada niin elävän näköisiä kuvia. Näitä kirjoja oli kotonani useita, mutta perinnönjaossa ne hävisivät mikä minnekin. Itse en ollut siellä haalimassa.
148. Matias-Myyrä23.5.2012 klo 17:10
Jälkeen lumen, loskan, rännän
näen hiirenkorvan, -hännän.
Kohta pääsky tekee pesää.
Hyvää alkanutta kesää!
149. Wexi23.5.2012 klo 20:24
Paiste päivän, pääskyn lento
nuoren tytön varsi hento.
mieleen tuovat mittumaarin
kohtaa onni "Ukkovaarin".

Lämpö kesän, suven taika
koittaa keskikesän aika.
Siihen viittas kuoma äsken
kiitokselle kaikki käsken!
150. pius23.5.2012 klo 21:20
Tyylipuhdas tyyli Lyylin
lipat veti
melkein heti
liukastuen pottujauhoon
käsillänsä alkoi kauhoon
mutta
lavatanssin kanssa Anssin
katsahtaen reunustalle
jonne
Hansin jätti seinustalle.
Lyylin povi kovin sykki
lykki lattialla humppaa
Anssi kauhisteli jumppaa
ajatteli
jaksaisiko vielä hetken
vai alkaisiko kotiretken
kun pumppaa pitäis pyörän kumit
huvit loppu
Lyylin hoppu jatkopaikkaan
mut
tangolle ei enää jaksa
nousta Lyylin peppu
taksia en kyllä maksa
oon siksi saita heppu
no
mennään sitten jalan
saahan Anssi toki
Lyyliltänsä valan
vaan
miten asian nyt koki
pakit saanut Hans
olis halunnut kans
saatille Lyylilään
mutta tie vei
kauas Öllölään!
151. Matias-Myyrä23.5.2012 klo 21:40
Severj Suhonennii kompastu kuhmuraan
männessään suatille Suhmuraan.
152. Wexi23.5.2012 klo 21:54
Jynssäsi puhtaaksi ainoan hampaan
vähäiset hiuksensa jäivät kampaan
Mikään ei suitsinut komeaa sulhoa
kedolle kiikutti samppanjakulhoa
Wellingtonissa kohtasi ...ladyn

(Uuden-Seelannin liikenneministeri)
153. pius23.5.2012 klo 22:22
Lady Ladalla ladulle lähti,
Tory torui - tädille tähti
Lissu lassien lossiin laittoi
massu massien Mosseen maittoi
mä vaan vedin.
154. Maikki23.5.2012 klo 23:47
Muuan myyrä kolon kaivoi
sinne perunan piilotti.
Siitä sadon piialle antoi
einettä elämään tarjoten!

Sattui sitten hämäläinen
tiellensä eksymään.
Koppasi kauniin mukulan
edestä isännän.

Suuri poru siitä syntyi
aavalla alangolla.
Vaan isäntä itse keksi
emäntää ruokia!
155. pius23.5.2012 klo 23:59
Lapin lisää.
Lisää tietoa.
Tietoa laariin.
Laari laari laa.
Laa maa.
Maalaa piruja.
Piruja Piritalla.
Pirita pärskyy.
Pärsky tärsky.
Tärskyt huomenna.
Huomenna hän tulee.
Tulee tuuleen.
Tuuleen katoaa.
Katos perhana...
156. Hakro24.5.2012 klo 00:01
Rakkauteni tahtoisin näin tunnustaa
Ilmaista sen voisin monin tavoin
Ihanaa on sinua näin rakastaa
Tunteeni on aito, lämmin, avoin
Tahdon olla lähelläsi
Anna käteeni sun käsi

(Löydättekö rakkauteni kohteen?)
157. pius24.5.2012 klo 00:07
Anna?
158. Wexi24.5.2012 klo 00:14
Anapesti, haiku, tanka
katos multa johtolanka
Mikä lie, onko trokee?
miten mies sen itse kokee?
katos multa runon ranka.
159. [Hakro]24.5.2012 klo 00:18
[Pius: väärin.]
160. Wexi24.5.2012 klo 00:24
Käsi?
161. [Hakro]24.5.2012 klo 00:37
[Wexi: väärin.
Se kyllä lukee siinä.]
162. Hakro24.5.2012 klo 00:40
Wexi,

Näinhän lauloi Pauli Anka:
Sattui paha vastahanka
Kiukaasta sain silmiin nokee
Hain vettä kekelta jokee
Ämpäristä katkes sanka!
163. Hakro24.5.2012 klo 00:42
Korjaus:

Näinhän lauloi Pauli Anka:
Sattui paha vastahanka
Kiukaasta sain silmiin nokee
Hain vettä keskelt jokee
Ämpäristä katkes sanka!
164. Wexi24.5.2012 klo 00:55
Sama riimi, rytmi aivan
näkee, olet nähnyt vaivan
Aivan, mutta aiheen vaihdoit
miksi sitä suotta kaihdoit
Jostain uuden teeman kaivan
165. Wexi24.5.2012 klo 01:00
Sinä?

(ps. jotenkin kaipaisin kahta tavua tuohon hain(pa?)
166. Hakro24.5.2012 klo 01:15
Kipparina runolaivan
määränpäänä ehkä Taiwan?
Totta kyllä, vaihdoin aiheen
että saisin uuden vaiheen
Ootko nähnyt minun naivan?
167. [Hakro]24.5.2012 klo 01:20
[Edelleen väärin. Luepa japanilaisittain.

ha-in = kaksi tavua, ei ole diftongi vaikka näyttää siltä; jos puhutaan petokalan genetiivistä, "hain" on yksi tavu.]
168. Wexi24.5.2012 klo 01:36
En mä sanonut sen olevan väärin. Sanoin mitä oma rytmitajuni kaipaa. Luin sen "hain".
Makustelin myös tuota ha(a)in.

Ps. Pari viikkoa Atkinssilla. Muksuille oma ruoka, kermainen, voinen lohisoppa. Itelle ostin summassa Savuhovin "Viha" grillimakkaraa (pienellä älyttömän tulinen). Oli kanssa.
Söin kolme niistä, helv-tin tulisia.
Maha kuralle, koko ajan ravaan istunnolla.
Kaiken kruununa paloi jotain muutakin kuin proput, hyvä ku istua kärsii:(
Siirsin loput suosiolla roskiin.
Että semmosta yön pimeinä tunteina.
169. Wexi24.5.2012 klo 01:42
Ps. edelliseen liittyen:http://www.savuhovi.fi/savuhovi_tuotteet/ isot/Viha.jpg
Älkää hyvät ihmiset ostako! Älkää ainakaan syökö itse.
170. pius24.5.2012 klo 07:19
Ajatteleko aamuisin avantoa -
piimälimppua?
Onko havaintoa,
onko ruusukimppua -
intoa risusavottaan?

Tule tyttöni,
kaivetaan kuvetta
ruvetta vielä raivoni taka
o'himoni haka
avataan kun
aatoksissa tavataan
ja paatoksissa ravataan
kohti ruskoa
päivänkierron uutta uskoa
ja villin vallan voimaa viskoa
rautahepan ratakiskoa
pitkin Lepaan tantereita -
mantereita,
mantuja tasaiseksi pantuja
ihmispolon elon lyhteet
yhteen runoon
kuka punoo?
Risto Tele
Aristelee mutta
Pluton säihke Sokratesta
häikäs eikä Äikäs urku auki
haukottele kuin hullu hauki.

(no joo tollasta tajunnanvirtaa suoraan kirjoittamalla lukematta ollenkaan mitä tuli edellä sanottua, nyti töihin!)
171. pius24.5.2012 klo 07:31
Mitä mieltä porukka olisi sellaisesta, että kun näillä säikeillä on vuosien saatossa julkaistu paljon runoja niin että niitä voisi joku kerätä ja julkaistaisiin vaikka sitten Sanaseppo-lehdessä (muutama runo/lehti) - tai vielä hurjempaa - Sanaris voisi kustantaa runoantologian???
172. RA24.5.2012 klo 08:09
"Lähettäjä: Hakro 24.5.2012 klo 00:01

Rakkauteni tahtoisin näin tunnustaa
Ilmaista sen voisin monin tavoin
Ihanaa on sinua näin rakastaa
Tunteeni on aito, lämmin, avoin
Tahdon olla lähelläsi
Anna käteeni sun käsi

(Löydättekö rakkauteni kohteen?)"

RIITTA!
173. RA24.5.2012 klo 08:22
Mielellään julkaistaan Sanasepossa tällaistakin sanataituruutta! Runot (vai mitä nää nyt on ;-) voi lähettää:

toimitusÄTsanasepot.fi

Toisten kirjoittajien tuotosten keräily täältä ja niiden lehdessä julkaiseminen on myös mahdollista. Lähdetiedot tarvitaan. Eli jos ei ole omaa luovuutta, niin mukaan kirjoittajan nimimerkki sekä missä ja milloin kirjoitettu.
174. pius24.5.2012 klo 22:06
Riimi taikka miimi
rimpuileva tiimi
sama se,
runojensa ruoja
tankojensa luoja,
kaksitoista nuottaa
suutareita tuottaa
sama se,
joku sanaseppo
ehkä tanateppo
sama se,
osviittaa jo otti
jokelteli Totti
vaikka tuli
yllättävä lottopotti
jama se
kai sydämeenkin otti?
175. Wexi24.5.2012 klo 23:05
"Vastavirtaan" (Lapinlahden Linnut:-)
176. pius25.5.2012 klo 07:27
? Matkinko tietämättini jotain?
177. Wexi25.5.2012 klo 08:01
Ei Pius mitenkään. Eilen illalla oli kirjakyssäripuolella yks pieni vääntö, ja kävin tällä puolella puhaltelemassa paksuja.
Olin eri mieltä.
Eli tuo välikommentti ei millään lailla koske tuotostasi. Sori, jos jäi kiusaamaan.
178. pius26.5.2012 klo 19:52
Hiljaista on säikeillä, toivottavasti siksi että yle radio 1 tulee tämän runon haluaisin kuulla - vielä tunnin. vaihda kanavaa jos et ole kuulolla!!
179. Hakro26.5.2012 klo 22:01
Jos haluaisit kuulla hyvän runon, vaihda kanavaa pois tästä ketjusta.
180. pius27.5.2012 klo 16:52
Se on juuri näin!
181. pius30.5.2012 klo 19:10
Että sitä sitten halutaan tiukempi talousunioni euron pelastamiseksi? Kethän tässä nyt oikein pelastetaan.
Gallup
1 Haluan tiukan talousunionin joka tarkoittaa kansallisen itsemääräämisoikeuden loppua valtiontaloudessa ja sitoutumista yhteisvastuulliseen lainapolitiikkaan.
X Nykyinen järjestelmä on hyvä, jos kotkin maat eivät pysty sitoutumaan nykysäännöksiin niiden tulee erota eurosta
2 Valtiot voivat siirtyä takaisin omiin valuuttoihinsa ja päättää siten myös valuuta devalvoinnista tai revalvoinnista
(varmaankin löytyy tuolta välistä vaihtoehtoja mutta mennään näillä)

pius X (varauksella 2)
182. Matias-Myyrä2.6.2012 klo 17:03
Kiinnostaako Saria islamin oikeusjärjestys?
Röhr on ollut koko ikänsä Sarina.
Tehoaakohan minun Sariini hermokaasu?
Sarinko kanssa se Eija on?
Onko tivolimiehellä sari olalla?
183. Wexi6.6.2012 klo 15:31
Sattuukohan kukaan tietämään mistä laitteesta on kyseinen "vekotin"?

_http://img.geocaching.com/cache/large/938c7ac1-46
b4-4b23-88bd-0ac56a902ea8.jpg

_http://img.geocaching.com/cache/large/228723dc-59
bd-4253-86d6-c63ac173f48e.jpg
184. Jukkis6.6.2012 klo 15:39
Mikroaaltouunin magnetroni.
185. Wexi6.6.2012 klo 15:51
Kiitos Jukkis (kuin Hakrokin). Poitsun kanssa ratkomaan Geomysteeriä.
186. Jukkis6.6.2012 klo 16:28
Vaivanpalkaksi voit kertoa (tai edes vihjata), että mikä juju oli tässä 30.3.2012 klo 18:33 Lukujono 10 -säkeessä kyselemässäsi liirumlaarumissa

{) )))'x]sr)))'x _))x' ){'x]rr){'xxx

Silloin tuota väänsin aika paljon, ja jäi harmittamaan, kun ei tuntunut avautuvan.

Kun näköjään olet (tai poitsu on) tuon kätkön löytänyt.
187. Wexi6.6.2012 klo 17:00
Tervehdys Jukkis.
Juttelin äksän kanssa, joka sanoi tuon rimpsun liittyvän roomalaisiin numeroihin. Rimpsuun sisältyy jotain "vähennyksiä" jotka pitäisi pystyä päättelemään oletusarvolla suunnilleen N 60° 48.xxx, E 024° 4x.xxx.
Äksä ei itse muista tuota ratkaisua tarkkaan, olivat ratkaisseet porukalla.

Sanoi vielä, että "maastouta" vähän uteluitas, harrastajien parissa on aika lailla herkkähipiäisiä, jotka eivät tykkää "spoilaamisesta", paljastelusta.
Kohta saatan udella jotain hienovaraisesti:-)
188. Wexi6.6.2012 klo 18:01
Pari esimerkkiä haasteellisuudesta:

"A2v1.0"
Oikea ratkaisu löytyy koordinaateista:
60 36. def
24 48. abc

jossa abc on MWE –luku ja def se toinen samaan aiheeseen liittyvä luku. Mene vielä 78,61 metriä suuntaan 272.71 astetta, niin löydät purkin.

sekä:

"A3v1.0"
60 32.abc
24 51.def

jossa

abc on (1101, 0001, 0101)
def on (1110,1001,0110)

Jälkimmäisessä on kuulemma binäärilukujakin pyöritelty. Tuloksetta.

(Itse en ole kyseisten lukujen kanssa ollut tekemisissäkään, vaikka tunnenkin jonkunlaista lukkarinrakkautta matematiikkaan. Sellaiseen talonpoikaisjärjellä pääteltävään, missä pärjää vähän tyhmempikin.
189. pius6.6.2012 klo 18:05
niinku 2+2 = ?
190. Wexi6.6.2012 klo 18:09
No ei ny sentään noin pitkälle. Alun kahdeksatta kukkelikuusi?
191. Wexi4.7.2012 klo 14:39
Tuo Ivan Rebroff oli aiheuttaa kalabaliikkia 80-luvun alussa silloisessa kantapömilässäni, jonka johdosta tuo nimi on jäänyt mieleeni.

Istuimme mukavassa seurassa jutellen laaja-alaisesti mm. musiikista. Välillä käväisimme rockin ytimessä, välillä aprikoimme parin promillen syvällisyydellä Chicago-bluesin vaikutusta populaarimusiikkiin.

Niinhän siinä kävi, että eräs (nyttemmin edesmennyt) veitingainen koki itsensä ulkopuoliseksi, ja töräytti "kahdeksan boforin bassolla": Mut oottekste kuulleet ku venäläinen bassolaulaja "IVAN REPINOFFI" vetää kaikki seitsemäntoista oktaavia?

Se kalskahti korvaan aika lailla, sillä juuri olin saanut pientä teoriaopastusta eräältä kitaristiystävältäni.
Oktaavivälillä äänen taajuus kahdentuu. Esim. ääniraudan yksiviivainen A=440 Hz, "toinen A"=1760 Hz, "kolmas A"=3520 Hz, jne.

Sanoin kaverille, että eikö hän ymmärrä tuollaisen oktaavimäärän nostavan äänentaajuuden monikymmentuhatkertaiseksi yli, niin ihmisen, kuin koirankin kuuloalueen.

Ei antanut periksi, vaikka miehissä vakuuttelimme.
Kun kitaristimme vielä selitti musiikin pohjautuvan teoreettisti tylsästi matematiikkaan ja murtolukuihin, sävelaskeliin ja puolisävelaskeliin (huomaa pianon mustat koskettimet), kaveri oli jo valmis hippasille.

No asettuihan se tilanne, mutta se "Reponoffi" jäi mieleen:-)
192. Wexi4.7.2012 klo 14:43
Hupsista, Repanoffiksi kutsui Rebroffia.
193. pius4.7.2012 klo 15:13
Toivattavasti ennen manan majaan muuttamista veitingaiselle selvisi minkä maalaista laulajaa hän luuli venäläiseksi!
194. Wexi4.7.2012 klo 17:17
Tuskin selvisi (saksalaisuus). Ei selvinnyt mikään muukaan. Kohta sen jälkeen kasikymppisellä katkokävelylle, ja sitten tulikin jo noutomies:-( Aikanaan ihan tolkun mies.
(Se Ivan ja ähvät olivat ilmeisesti antaneet selvän osviitan kansallisuudesta. Tämä tapahtui ennen internetin älynkorvikkeita.)
195. Wexi12.7.2012 klo 20:55
Stonesit 50 v.
196. RA15.7.2012 klo 09:01
Wexi, mitä tarkoittaa "korvanmakeaa"?
197. +15.7.2012 klo 10:06
Lainaus Mikä kirja -9 -säikeestä:

Lähettäjä: Wexi 15.7.2012 klo 02:51
[... ... Ps. Olisikohan vuoropuhelu pitänyt laittaa varoiks esim. Liirumlaarumiin. Tulee vielä korvanmakeaa.]
198. Wexi15.7.2012 klo 13:36
"Korvanmakea" on vanhemman kansan käänteishuumoria. Rehevä saarna, kipunoiva sanallinen löylytys:

-Sainpas pomolta korvanmakeaa myöhästyttyäni.
-Tulipas eukolta korvanmakeaa hummailtuani jonkun päivän.

(Olisinkohan joskus törmännyt tuohonkin Päätalon tuotannossa, mutta olen kyllä kuullut ilmaisun livenäkin, Joensuussa).
199. Wexi16.7.2012 klo 00:28
Tuli noista levypiirakoista mieleen. Yritin olla ihan sipiä moisista eväistä, sillä ne on, ainakin itselleni, melko isotöisiä. Voirahkataikina on tympeä tehdä, ja vielä tympeämpi kursittava kasaan.
Täytteet tekee kyllä siinä sivussa, mutta se muu täriminen koittelee hermoja.
Mä olen tehnyt niitä jonkun kerran reissuevääksi, ja viemisiksi, mutta en tällä kertaa tuntenut halukkuutta moiseen.
Lauantaina muksut soitti, ja sovittiin matkajärjestelyt.

Tulihan se sieltä: "Teetsä levypiirakkaa matkaevääksi?
"(HUOKAUS) joo, tehään tehään".
Soitin illemmalla esikoiselleni, ja naureskeltiin: Kyllä sitä rakkaimmilleen tekee, sydämmellä.

Ei kenellekään muille, ei ole niin tärkeitä ihmisiä.
200. Wexi24.7.2012 klo 00:57
Tietsikan kondis, sielunelämä (ei rautapuoli) huolestuttaa. Kaapeliyhteys sinänsä toimii moitteettomasti, ja nopeasti, mutta esim. värilaserin ajurit ei asetu kirveelläkään (etäproseduurivirhe?). Värit tosin finaalissa, eikä pers'aukisuuttani ole oikeen varaa moisiin investoihin, mutta kuitenkin.
Muksujen peliemulaattorit ei skulaa (NES, SNES jne...).
Eihän se periaatteessa ole kauhee homma ajaa XP:tä uudelleen, mutta...
Aja serveripaketit, codekit, Javat ym...
Asenna kaikki ohjelmat.
Asenna kaikki "cräkätyt" ohjelmat (niissä on jo pikkuisen tietäminen).
Tiiviilläkin tahdilla parin ehtoon tynnäys.
Windows 7:aan ei oikein uskalla siirtyä, tusinan verran erilaisia ohjelmia joiden toimivuus ko. käyttäjärjestelmässä arvoitus.
TYMPII!
201. pius24.7.2012 klo 07:37
Arvaapa miksi minulla on ollut Mac jo vuodesta -87? ... ja vasta 3. Mac menossa 25 vuodessa! Vanhatkin (Plus ja Power Mac) toimat muuten edelleen!
202. pius24.7.2012 klo 07:38
...toimivat...
203. pius24.7.2012 klo 07:48
...tai tavallaanhan tää iPhone on 4. Macci, onhan tää lähes täysverinen tietokone. Aika harvoin tulee esim. pelkän nettiselauksen vuoksi avattua Power Bookia. Vaikka Macit ovat hieman kallimpia kuin PC:t niin pitemmän päälle tulevat edullisemmiksi. Ja ennen kaikkea - mikä tärkeintä - ne toimivat ja toimivat... Ei tarvitse tuskailla! Tämä ei ole mainos vaan pitkän käyttökokemuksen tuoma toteamus.
204. pius24.7.2012 klo 08:16
(ed. piti tietysti lukea Mac Book eilä Power B)
205. RAMurphy24.7.2012 klo 08:49
Meskimenin laki: Ei ole koskaan aikaa tehdä sitä kunnolla, mutta aina on aikaa tehdä se uudelleen.
206. Wexi24.7.2012 klo 09:49
No siinähän se just onkin.

Esim. Magic DVD Ripper (DVD:n rippaus avi-fileiks)
TMPGEnc + TMPGEnc DVD Author (AVI to DVD)
Subtitle Workshop (Tekstin synkkaaminen AVI-fileisiin. PAL/NTSC)
+ muut konvertterit.
Pruukkaavat toimia vaan Windows-puolella.
Mä käytän kuitenkin enemmän, tai vähemmän säännöllisesti ko. ohjelmia:(.
207. pius24.7.2012 klo 10:59
ei pruukaa

mm:
-http://mac.magicdvdripper.com/

avi to dvd ohjelmia löytyy macille pilvin pimein, ehkä tuo käyttämäsikin?

Subtitle Workshop löytyy macille ilmaiseksi jne...

sitä paitsi Mac pyörittää OS:n rinnalla tarvittaessa windowsia, jos haluaa ja jos tarvitsee siirtyä sellaiseen ohjelmaan jota ei ole macille eikä halua vastaavaa mac ohjelmaa käyttää tottumussyistä. Macin mukana tulee automatic mm: iPhoto (kuvan käsittely ja arkistointi), iMovie (tee sillä vaikka elokuva), iWeb (tee sillä omat nettisivut) jne. jne.
208. Wexi24.7.2012 klo 13:52
Mulla ne on noita "kräkättyjä".

Totta kyllä, mitä puhut. Pikkubroidi, joka on pennusta asti ollut valokuvaushullu (Hifistikin), vannoo Macin nimeen.
Se turkasen kameralaukku, silloin filmiaikaan, mitä parilla reissulla kokeeksi tuli raijattua, painoi parisenkymmentä kiloa.
Nikonin runko värille ja Olympus mustavalkoiselle. Jalustat, putket.
Niitä oli aika tympee kantaa.

Ei ole kymmentäkään vuotta, kun kysyin:
-Miksi et siirry digiaikaan?
-Ei saa vielä otettua valokuvia, tokaisi tuohon kuivasti.
-No jopas on vaatimukset, pikkuisen veistelin.
-Kuuleppas nyt sinä pikku tyhmeliini, valokuvaaminen on muutakin kuin pelkkiä pikseleitä, jatkoi yhtä kuivasti, herkkähipiäisenä harrastustaan kohtaan.

Pari vuotta eteenpäin se siirtyminen sitten tapahtui.
-No nyt rupiaa tehot riittämään.
Kalusto tietysti Nikonia, ja tietokone Windowspohjainen (työpaikaltaan sai asevelihintaan).
Ei siinä mennyt vuottakaan, kun tuli siirtyminen Maciin, jonka ylivertaisuutta kuvankäsittelyssä hän muistaa teroittaa varsin usein.

Kyllähän tuo ottaa sillä ihan kuviakin, ja näin pikkuisen ummikkonakin olen näkevinäni niissä jotain "otetta".
(Eilen oli lomareissullaan päivitellyt sivujaan mm. "Kuoleman raiteet, Auchwitz-Birkenau", jota kommentoin "Tohon kuvaan on kyllä tarttunut uhkaava sävy. Painajaismainen perpektiivi synkkään, kovin synkään usvaan". Häveliäisyyssyistä en paljasta sivuja, niin hienoja kuvia kuin siellä onkin.

Monet syyt puoltaisivat siirtymistä Maciin, mutta... (tuo talouskin ihan oikeesti persiillään:-)
Pakko nauraa, ku ei itkeäkkään viitsi.
209. Matias-Myyrä29.8.2012 klo 21:46
Nyt ahistaa! Eilen illalla kirjoitin yhden tekstin Facebookiin ja vieläkään ei ole kukaan siitä tykännyt :(
210. RA29.8.2012 klo 21:56
Otan osaa! Että vielä tuommonenkin kohtalo kaikkien muiden vastoinkäymisten jälkeen.
211. Wexi29.8.2012 klo 22:18
Olen ollut hiukan huolissani Facebookin suhteen. Vajaat pari vuotta sitten, kohteliaisuudesta, lupasin käydä kurkkaamassa kaverin "meininkiä. Jopa ruksailin jokusia hyväksymisiä kaveripyyntöihinkin.
Toista vuotta meni merkinnöittä.
Nyt tulee kurkittua (osin sukulaissuhteiden takia) viikottain tapahtumia.
Ottanut tavaksi (jo 5 kertaa) viikottain lainata paria mietelausetta (mm. Lec ja Wilde), ja laittaa niitä näytille, toki mainiten alkuperä.
Tietysti myös leikillistä irvistelyä parin hyvän kaverin kanssa.

Nyt on pitänyt käydä ajoittain urkkimassa vastaanottoa.
Mut tuohan on inhimmillistä. Kai?
212. RA29.8.2012 klo 22:27
Joku aika sitten julkaistiin tutkimus, jonka yksi päätulos oli se, että psykopaatteja on eniten niiden ihmisten joukossa, jotka "EIVÄT ole facebookissa".
213. Matias-Myyrä29.8.2012 klo 22:32
Jee! Tuohan sitten vähentää todennäköisyyttä, että minä olisin psykopaatti :)
214. Hakro29.8.2012 klo 22:38
Jos noin on, tunnustaudun psykopaatiksi mutta en idiootiksi, jollaisia suuri(n) osa lärvikirjan käyttäjistä näyttää olevan.
215. Wexi5.9.2012 klo 21:35
Ajoittain on tunne, että VASTUSTAA. Laulamisesta toipuneena, pikkuhiljokseen entraantuneena ajattelin rohkaistua kurkistelemaan sivuille (oikeastaan jo eilen elävien kirjoissa).
Klo. 19:50 hahmottelin AKketjuun pikakertauksen inhokkikuteista "Äijämallisissa roimahousuissa, tuulipuvuissa, suomiverkkareissa, ynnä nukkaantumattomissa Marimekoissa askeltaminen kertakaikkiaan ei... etenemissuuntaa".
Teksti täysin merkityksen, täyttä huttua, mutta kuitennii, modeemiyhteys jämähti "ku paska Junttilan tuvan seinään".
No sitä entraamaan. Virta pois, ei auta. Hammastikulla roplaamaan resetointimonttua peräpeili pystyssä. Ei auta.
No ajattelin, onhan toi varamodeemi JOSSAIN. Muuntaja JOSSAIN. Löytyivät. Irrottamaan piuhoja, muuntajan vaihto, OK.
Irroittamaan modeemin kaapelia, MITÄ HEL... Täähän ei ole kunnolla kiinni. Piuhat takaisin, virrat päälle, yhteys auki... viideksi minuutiksi.
Yhteys poikki. Virrat pois, takaisin, taas toimii (jos toimii).
Kun vielä toi hermorakennejärjestelmä on vielä rakentumatta, niin voi... pitkät rivit perslettejä!
216. Matias-Myyrä6.9.2012 klo 16:14
Mulla on soinut pari päivää päässä korvamatona Froikkarit:
"Oisi suotavaa
paikata vuotavaa
kattoa, mut annan sen puota vaan.
Taidan mennä hakemaan juotavaa,
sillä huomenna päivä on uus..."
217. Matias-Myyrä17.9.2012 klo 22:13
Toisesta ketjusta kopattu: RCL-vaihtovirtapiiri, R=vastus, C=kapasitanssi, L=induktanssi

Minä en osaa tanssia kapasia enkä indukkia. Olen tanssilattialla vain vastuksina.
218. Wexi17.9.2012 klo 22:29
Tärkeintä on siirtää painopistettä...
Partnerin kengänkärkiin.
219. Wexi18.9.2012 klo 00:38
En ensin huomannut tuota Piuksen "nakkeja". Niinpä myöhästyin AKK:ssa hiukan muistellessani lapsuutta.

"Natiaisena, alaikäisenä, kelattiin Keravalle etsimään jorpakkoa, allasta"

Järvenpäässä oli uimakielto 60-luvun lopulla "Vanhista", Vanhankylää (Puistobluesin pitopaikka) myöden (kolibakteeria).
Niinpä oli mentävä Keravan maauimalaan tsimmaamaan. Tosin olisihan siellä tullut käytyä muutenkin, sillä siellä oli "femma".
Radanvartta fillarilla tuskin kymmentä kilometriä. Joskus lättähatulla.
Broidin kanssa ruinattiin mutsilta maauimalarahat. 2,20 mk (menopaluu lastenlippu 60 penniä, sisäänpääsy 15 penniä, lihis 35 penniä x 2)
Aika usein ajettiin Tuusulan rantatien kautta. Matka oli vähän pidempi, mutta se oli kivempi sompaa. Radanvarsitie, varsinkin Kytömaan ja Ristinummen väli oli joskus, varovaisestikin arvioiden, monttuista.
220. pius18.9.2012 klo 07:24
Se radanvarren lehmipolkuhan toimi myös Päitsin reittinä. Yritettiin penskana ajaa sitä sen jälkeen kun motskarit oli sen kyntäneet kuralle, ei tullut mitään! Jäkessä ei tullut nuorena käytyä kuin pelaamassa lätkää perussarjan matseissa mutta Rantatiellä tuli ajeltua paljon. Ettekö käyneet Russalla uimassa? Sinne me zombattiin harvase päivä. Tottahan maauimalassakin oltiin päivät pääksytysten, asuin siitä 400 metrin päässä. Ennen kuin se tehtiin oli paikalla kalliolouhos, jossa oli pohjalla vettä, se oli suunnilleen femman kohdalla. Uimalan lippukassaa ja kiskaa hoiti Könkkölän Kallen äiti. Kallekin pystyi nuorena käymään uimassa kun me koulukaverit hänet vaan veteen laskettiin. Uimalan vieressä oli Berggrenin Svenkan huoltis, aikaisemmin se oli meidän taloa vastapäätä Tuusulantiellä. Mikä muuten Helsinki oli järvenpääläisille, meille se oli Keravan satamakaupunki.
221. Wexi18.9.2012 klo 11:03
Kyllä se oli vaan "stadi".
Toi "meidän satamakaupunki" taisi olla aika yleinen nimitys, niinhän sanottiin vähän joka puolella. Joskus manattiin sen olevan ihan kiva paikka, mutta vähän sivussa.
Russalla ei oikeen käyty. Se oli vaan "lätäkkö", pelkkä rantsu. Vanhishan oli pirun mukava rähjäyspaikka parilaitureineen (väli 25 m), kolmosen torneineen. Rusutjärvi oli hankalamman matkan päässä, Krapiltahan ei ollut maauimalalle ku näppänen kolme kilsaa. Tärkein tietysti se femma, tykättiin hyppii.
Reilut kymmenen vuotta sitten äksän kanssa käytiin jonkun kerran valkosipulimarkkinoilla. Tuusulantieltä Mäkkärin parkkiin.
Jumantsgegge, mä en tuntenut paikkaa ollenkaan, keskusta rakennettu aivan uusiks. Murheellista.
Muuttunuthan on Jäkekin, mutta ei ole niin paljon. Esimerkiksi matka vanhalta "aallopilta" Harjulan koululle näyttää samalta kuin ennenkin. Tulee käytyä joskus moikkailemassa vanhoja kevareita.
222. ?18.9.2012 klo 11:07
kevari = kevytmoottoripyörä?
femma = vitonen?
russa = ?
223. ?18.9.2012 klo 11:10
aalloppi = ?
224. Wexi18.9.2012 klo 11:36
Russa on Rusutjärvi.
Femma on vitosen hyppytorni.
Vanha aalloppi on radan alikulkutunneli asemalta parisataa metriä pohjoiseen. Myllyltä (Myllytietä) vanhan viinakaupan ohi suoraan radan ali. Josku muinoin radan länsipuolella, aivan aallopin vieressä oli "Sorsalampi".
Uusi aalloppi on aseman eteläpäässä, Helsingintien jatke, Totin kulmalta Kytötielle päin (saattaa harhauttaa monia nykyisiäkin Järvenpääläisiä, Kytötielle ei enää pääse, eikä Erosen leipomoakaan enää ole:(
225. Matti18.9.2012 klo 12:27
Ne on muuten valkosipulifestarit eikä -markkinat. Sirkusmarkkinat on sitten asia erikseen.

Ajelen välillä kuoppaista radanvarsitietä, ihan huvin vuoksi (autolla). Oli hauska lukea tien historiasta. Päitsin reittinä, ei olisi arvannut. Nyt siellä on maan ainoa(?) sähköratojen eritasoristeys, kun oikorata erkanee Ristinummella pääradasta.

Russalla minäkin kävin lasten kanssa uimassa, juuri tänne muuttaneena, 70- ja 80-lukujen vaihteessa. Maauimala on entisensä. Asun siitä 200 metrin päässä.
226. pius18.9.2012 klo 14:27
Wexi, Krapillako asuit?
227. Wexi18.9.2012 klo 16:11
Ei kun Jäkessä (Rauhamäki, myllyn ja mattotehtaan takana).
Kun fillaroitiin keravalle Tuusulan rantatietä myöden (joka alkaa vajaat kilometri Ainolan jälkeen), niin sieltä tultiin vanhalle valtatielle Krapin kohdalta. Muutama sata metriä, tiukka vasen Tuusulantielle, ja sillee...
228. Wexi18.9.2012 klo 16:13
po. ...tultiin takaisin vanhalla valtatielle (vanha E4).
229. Wexi26.9.2012 klo 01:27
-93 äksän ja lankomiehen kanssa autoreissulla Euroopassa. Pariisista "ylöspäin" kohti "donkekeita". Röökit loppu Ranskan puolella (lankomies verotti raskaasti norttejani). No ostamaan tietty.
Ranskassa ei baareissa edes silloin pidetty röökejä näkyvillä. Sopersin kyypille jotain; krhm.. Gauloise krhm... cicarettes krhm...(halusin kokeilla, kuulemma vahva rööki).
Kyyppi, toisin kuin Pariisissa, yritti ymmärtää, mutta ei saanut selvää, levitti käsiään: Pardon, pardon...
En muuta keksinyt, kuin kopauttaa vieressä olevan ranskalaismiekkosen sinistä Gauloiseaskia, ja toisella etusormella tökkäsin omaa rinnustani.
Kyyppi huokaisi helpottuneena: Aaaah... Goluäää.
230. Wexi4.10.2012 klo 03:33
Tämähän ei ole ensimmäinen kerta, kun tulee esille näkemyseroja TV:n tarjonnasta, tai ylipäätään sen olemassaolosta.

Näit sitten sen verran vaivaa, että kaivoit esille ohjelmatyyppien kustinkeja (vai oliko jo valmiiksi arkistoituna). Itse en tunne tarvetta nuohota ohjelmapoliittisia selontekoja.

Katselen telkkaria omasta mielestä valikoiden. Joukossa on viihdyttävää, ja asiaohjelmaa, mutta en tee sitä kaiken aikaa.
Ns. reality-ohjelmia en juuri katsele, mutta toisin kuin väitit, ne tulevat pääosin kaupallisilta kanavilta.

Sain puheenvuorostasi käsityksen että et oikein hyväksy YLEä. Se on murheellista.
Toivottavasti mun elinaikana ei luovuta Yleisradiosta. Jos näin tapahtuu, tarjonta on sen jälkeen pelkkää huttua.
Uutiset pelkästään Maikkarin tyyliin... jo ajatuskin kauhistaa. Mutta kuten sanoit, kukin makunsa mukaan.

Ja sitten yleensä ja erikseen. SOHVAPERUNAKSI en tunnustaudu. Mulla on kaikennäköisiä aktiviteetteja. TV:n katselu on yksi osa "ajantappoa", kokonaisuudessa melko vähäinen. Käytän myös aikaa lukemiseen, ehtoohetkillä naputtelen myös jonkun verran sanaristikkopalstalla, lähinnä pistäytymistyylillä, "röökitauolla". Ristikoitakin joudan jonkin verran silmäilemään.

Tärkeimpänä pidän kuitenkin, ihan monimuotoistakin sosiaalista kanssakäymistä, jota sitäkin ehdin kummasti harjoittamaan, pitäen sisällään muutakin kuin ryyppäämistä. (Tietysti sitäkin malliks).

Joten mulla ei oikein jää enää aikaa kiukutteluun aivan jonninjoutavuuksista.
231. pius4.10.2012 klo 07:49
Vaikka Ylen ohjelmatarjonta on kertaluokkaa laadukkaampaa kuin kaupallisten niin kyllähän se on (joutunut) mennyt mukaan hömpän lähettämiseen. Minä katson tvstä erittäin valikoidusti etukäteen valitsemani ohjelmat. Tässä joitakin:
-Francon aika (nyt F jälkeen): viihdettä mutta kun on seurannut alusta asti Espanjan tapahtumia Alcantaran perheen siivellä pidän tuota ohjelmaa jopa lähihistorian kertauskurssina. Alun perin aloitun katselun espanjankielen opiskelun varjolla.
-kaikenlaiset Prismat ja tiedeohjelmat (joku aika sitten tuli hyvä tanskalaisohjelmakin)
-yle-uutiset kerran illassa
-urheilua satunnaisesti ja valikoiden n. kerran kuukaudessa
-Runoraati
-elokuvia erittäin harvoin
-ajankohtaisohjelmia jos aihe kiinnostaa
-kotikatsomoa jos aihe kiinnostaa
Katson vain yleä, en ollenkaan kapallisia ja yleltäkin pääasiassa teemaa.
232. pius4.10.2012 klo 07:51
...ja tietysti Kausikorttia vaikka yleensä olen ollutkin konsertin paikanpäällä katsomassa!
233. Hakro5.10.2012 klo 00:51
Hyvät ystävät Wexi ja Pius!

En missään nimessä halunnut arvostella sitä, mitä itsekukin haluaa televisiosta katsoa. Halusin kritisoida sitä, että Yle kerää pakkoverona rahaa myös niiltä (mm. minulta), joilla ei ole halua eikä mahdollisuuksia katsella Ylen ohjelmia. Erityisesti halusin kritisoida sitä, että Yle – vastoin tarkasti määriteltyjä toimintaperiaatteitaan – yrittää hakea lisää katselijoita/kuuntelijoita lähettämällä hömppäviihdettä.

Karmein esimerkki tästä on Puheradion "uudistus" viime vuodenvaihteessa. Varsin tasokas ohjelmakokonaisuus pudotettiin kertaheitolla makkaranpurijoiden tasolle. Yle kehui saaneensa lisää kuuntelijoita Puheradiolle. Niin varmaan kävi. Jos pudottaisivat tasoa vielä nykyisestä, saisivat taas lisää kuuntelijoita.

Jos Yle noudattaisi omia toimintaperiaatteitaan, se lähettäisi uutiset ja kohtuullisen määrän tiedon lisäämiseen tähtääviä ohjelmia. Televisiossa niille riittäisi vallan hyvin yksi kanava. Ylen tehtävänä ei ole viihdyttää ihmisiä.

Selittäkääpä, minkä takia minun pitää maksaa kenialaisista mannerheimeista ynnä muusta skeidasta, jota Yle tuottaa sohvaperunoille (en tarkoita teitä)?

Tarkkaa ottaen koko Yle voitaisiin (ja pitäisi) lopettaa. Tarpeellisiksi katsottaville ohjelmille voitaisiin ostaa lähetysaikaa kaupallisilta kanavilta alle tuhannesosalla nykyisistä kustannuksista.
234. Wexi5.10.2012 klo 01:44
Hakro!

Puhut paljolti asiaa. Ja tietysti sinulla on oikeus kritisoida "pakkoveroa", eritoten jos katsot, että se on itsellesi vastikkeetonta. Aivan ehdottomasti.

Olen kuitenkin joissain määrin eri mieltä kanssasi. Olet mielestäni kohtuuttoman jyrkkä määrätyissä painotuksissa.
Yleisradion tehtävänä on ollut sivistävän roolin lisäksi myös viihtellinen tehtävä.
Esim. Radioteatteri perustettiin jo kohta sotien jälkeen, ja se oli vuosikymmeniä erittäin suosittu, varsinkin ennen television tuloa.

Laitan tuohon, entisenä Ylen työntekijänä (jakelutekniikka, 80-luvulla) jo tietämäni:

[7§
Yhtiön tehtävänä on tuoda täyden palvelun televisio- ja radio-ohjelmisto siihen liittyvine oheis- ja lisäpalveluineen jokaisen saataville yhtäläisin ehdoin. Näitä ja muita julkiseen palveluun liittyviä sisältöpalveluja voidaan tarjota kaikissa televerkoissa.

Julkisen palvelun ohjelmatoiminnan tulee erityisesti:
1) tukea toimivaa kansanvaltaa ja jokaisen osallistumismahdollisuuksia tarjoamalla monipuolisia tietoja, mielipiteitä ja keskusteluja sekä vuorovaikutusmahdollisuuksia;
2) tuottaa, luoda ja kehittää kotimaista kulttuuria, taidetta ja virikkeellistä viihdettä;
3) ottaa ohjelmistossa huomioon sivistys- ja tasa-arvonäkökohdat, tarjota mahdollisuus oppimiseen ja itsensä kehittämiseen, painottaa lapsille suunnattuja ohjelmistoja sekä tarjota hartausohjelmia;
4) kohdella ohjelmatoiminnassa yhtäläisin perustein suomen- ja ruotsinkielistä väestöä, tuottaa palveluja saamen, romanin ja viittomakielellä sekä soveltuvin osin myös maan muiden kieliryhmien kielellä;
5) tukea suvaitsevaisuutta ja monikulttuurisuutta sekä huolehtia ohjelmatarjonnasta myös vähemmistö- ja erityisryhmille;
6) edistää kulttuurien vuorovaikutusta ja ylläpitää ulkomaille suunnattua ohjelmatarjontaa;
7) välittää asetuksella tarkemmin säädettäviä viranomaistiedotuksia ja varautua televisio- ja radiotoiminnan hoitamiseen poikkeusoloissa.]

Yhdelläkään kaupallisella TV-yhtiöllä ei ole minkäänlaista intressiä, eikä haluakaan noudattaa tuollaisia ohjeistuksia.

Minun vakaa mielipiteeni on, kuten jo tiedätkin, että Yleisradion lakkauttaminen olisi oikein suuri virhe.

Toi "Manninen" on mielestäni pikkuisen "Soinimainen", halpahintainen heitto. Puree Kontulan baareissa, mutta ei minuun.

Aika läheiseenkin tuttavapiiriini kuuluu parikin kelpo kaverusta, jotka eivät siedä "töllöä". Toinen heistä lisäksi luonnehtii urheilua "syöväksi.
Koska olemme kavereita, ei meillä tule koskaan kiistaa aiheesta / aiheista. Tunnemme toistemme mielipiteet ja niin muodoin emme suotta "lämmitä" toisiamme.

Pahoittelen taannoista tahdittomuuttani, ja ehdotankin, että tämä asia jääköön kulisseihin "ainakin osittain ratkaisemattomana"
235. Hakro5.10.2012 klo 03:50
Hei Wexi, et sinä ollut tahditon, minä olin. Lisäksi rupesin purkamaan kiukkuani aivan väärällä foorumilla.

Ainoa asia, mistä en anna periksi, on se, että Ylen viihteestä nauttivien pitäisi itse maksaa omat huvinsa. Niin minäkin maksan omat huvini, mutta niitä ei tuoteta verorahoilla. Mielelläni maksan kyllä Ylen asiaohjelmista, mutta todellisuudessa niitä on tuskin enempää kuin 10 prosenttia lähetyksistä.

Jätetään kulisseihin, koska "ratkaisu" on jo tehty, ikävä kyllä.
236. Wexi5.10.2012 klo 09:55
Hyvä näin.
237. Jukkis5.10.2012 klo 10:30
"...maksan omat huvini, mutta niitä ei tuoteta verorahoilla."

Sinäkö aina kun mietit, että mitähän huvia nyt harrastaisi, ensin teet selvityksen, että saako huvin tuottaja jotenkin hyötyä valtion verotuloista, ja jos saa, niin sitten sitä huvia kieltäydyt harrastamasta?
238. Hakro6.10.2012 klo 00:04
Ei, Jukkis, en minä tietenkään noin mieti. Olen vain sattunut valitsemaan itselleni sellaisia harrastuksia, joita yhteiskunta ei rahoita. Ja mielestäni yhteiskunnan rahoilla olisi tärkeämpääkin käyttöä kuin harrastusten rahoittaminen ylipäätään.
239. Jaska6.10.2012 klo 11:12
Esim. lukeminen on lukemattomien kansalaisten harrastus (antiparadoksaalisesti tulkiten). Hakro ei siis käytä (enää?) kirjastopalveluja.
240. Hakro6.10.2012 klo 11:39
En käytä kirjastopalveluja, vaikka luen paljon. Kirjastossani on yli 3000 nidettä, kaikki omalla rahalla ostettuja.
241. pius6.10.2012 klo 12:32
Hakro, mitkä maksulliset kanavat sinä olet tilannut huviesi seuraamiseen televisiosta? Kuinka suhtaudut urheilun saamaan valtion apuun, seuraatko urheilua televisiosta tai paikan päällä?
242. Hakro6.10.2012 klo 13:11
Kuten jo aikaisemmin mainitsin, minulla ei ole televisiota, koska sieltä tulee mitättömän vähän sellaista ohjelmaa, johon viitsisin kuluttaa aikaani.

Ainoa urheilumuoto, joka minua on koskaan kiinnostanut, on moottoriurheilu, ja Suomessa se toimii lähes yksinomaan harrastajiensa kustantamana. Mielestäni muiden urheilumuotojen pitäisi toimia samoin. Siis vastustan urheilun rahoittamista yhteiskunnan varoilla.
243. Wexi6.10.2012 klo 15:16
Hakro. Perustuvaa laatua oleva kysymys. Hyväksytkö kirjastotoiminnan?
244. Hakro6.10.2012 klo 16:07
Ei minulla ole mitään kirjastoja vastaan, vaikka en itse niitä käytäkään. Mutta minun ei myöskään tarvitse maksaa erityistä kirjastoveroa (vrt. Yle-maksu).
245. Wexi6.10.2012 klo 17:30
Jos veroja maksat, maksat myös kirjastojen ylläpidosta.
246. iso S6.10.2012 klo 23:30
Se ei vissiin tunnu yhtä pahalta, koska verolipussa ei ole eriteltynä kirjastolle menevää osuutta. Yle-maksu taitaa olla Suomen ensimmäinen korvamerkitty vero.

Muiden verojen osalta voi mielessään kuvitella että saa maksamilleen veroille riittävän vastineen, tai jos maksaa enemmän kuin saa vastinetta, niin ainakin loppuosa menee johonkin yleishyödylliseen tarkoitukseen. Ainakaan se ei mene Yle-hyödylliseen!

Minulla on töllö ja minulle on jokseenkin samantekevää, nimitetäänkö minulta perittävää summaa tv-lupamaksuksi, Yle-maksuksi, tv-veroksi, Yle-veroksi, Mirjam No -veroksi tai joksikin muuksi. Siitä olen jonkin verran eri mieltä, että maksun muuttaminen talouskohtaisesta henkilökohtaiseksi on oikein.

Eniten samaa mieltä olisin siitä että Yle kustannettaisiin normaaleista verovaroista ja veroprosenttia ruuvattaisiin tämän vaatimalla hyvin pienellä määrällä. Silloin Ylen rahoittaminen saataisiin samalle tulotasosta riippuvalle linjalle kuin muukin verovaroilla kustannettu toiminta. Riippumatta siitä kuka käyttää ja kuka ei.
247. Hakro7.10.2012 klo 21:49
Samaa mieltä, iso S.

Lisäisin vielä sen, että Ylen tolkutonta rahan haaskausta viihdeohjelmiin pitäisi rajoittaa. Ylen toimintaperiaatteiden toteuttaminen ei voi mitenkään vaatia neljän TV-kanavan ylläpitoa.
248. Matias-Myyrä9.10.2012 klo 22:10
Hauska kuva!
[http://www.facebook.com/photo.php?fbid=4734096460 32259&set=a.469792003060690.108942.115976735108887 &type=1&relevant_count=1&ref=nf]
249. Wexi9.10.2012 klo 22:19
Nii... Kainalo... vai oikein iso kainalo?
250. Hakro9.10.2012 klo 23:31
Minulla on puolen tusinaa vastaavia kuvia otsikon "Tarkista tausta" alla. Netistä ne olen kopsannut mutten tallentanut osoitteita. Laittaisin ne nähtäväksi, jos tietäisin miten. Osaako joku neuvoa?
251. Kravattimies10.10.2012 klo 02:26
_http://www.aijaa.com/
252. Hakro10.10.2012 klo 02:33
Kiitos, Kraka.
253. Hakro10.10.2012 klo 02:53
Tässä ensimmäinen kuva. Nyt kun vielä saisin selvitetyksi. miten saan muut kuvat esille.

Tarkista tausta:
-http://aijaa.com/twOoMI
254. Hakro10.10.2012 klo 03:08
Tässä lisää tarkistettavia taustoja:

-http://aijaa.com/ymQe3T
-http://aijaa.com/jT4zF1
-http://aijaa.com/dLrMqH
-http://aijaa.com/nG83Gt
-http://aijaa.com/zmO5kY
-http://aijaa.com/zj61V2
255. Matias-Myyrä10.10.2012 klo 07:38
Kyllä nuokin Hakron kuvat hauskoja ovat, mutta eivät kuulu ihan samaan sarjaan kuin minun eilinen linkkini.
Siinä kuvassa äkkivilkaisulla näyttäisi olevan taustalla eukko ilman pöksyjä, mutta se mikä näyttää takamukselta onkin tuon kuvan ottajan vasen kainalo.
256. Matias-Myyrä13.10.2012 klo 20:08
Kasaan siivouskaappia portaiden alle ahtaaseen paikkaan. Ostin kaapin palasina Jyskistä, jossa sitä myydään vaatekaapin nimellä. Jos olisin koonnut kaapin makuuhuoneen lattialla, kasaaminen olisi ollut suht helppoa, mutta silloin olisi pitänyt purkaa portaikon kaide pois, jotta kaapin olisi saanut nostetuksi paikoilleen. Nyt siis nyhrään kaappia kasaan ahtaassa rakosessa. Minulla on ollut siivousvälineet ainakin viidessä eri paikassa, joten nyt saan kaikki vehkeet ja aineet yksien kuorien sisälle. Kaappiin jää vielä tilaa muullekin roinalle.
257. Mäkis-Tartti13.10.2012 klo 21:49
[Niin kai, hyvä juttu... JOS nimittäin saat sen kaapin kyhätyksi; tuo edellinenhän kuulostaa siltä, että homma on vielä "vaiheessa", vieläpä hankalassa.

Huomasin huvituksekseni, että tänään vietetään sekä a) Epäonnistumisen päivää että b) Suomalaisen Oluen Päivää. Eivät löydy allakasta, mutta netistä helposti, ja uutisissakin on vilahdellut. Ei ole harvinaista, että tuollaisissa kasaushommissa vähän siemaillaan suomalaista olutta ohimennen. Lisäksi kysyin kaveriltani Murphyltä, että voisiko tuollaisessa ahtaassa äheltämisessä jotain mennä pieleen, ja hän myönsi sen olevan mahdollista, näin Epäonnistumisen päivänä.

No, nyt on varmaan seuraavanlainen tilanne: Portaat kulkevat entisellään pitkin seinäviertä, mutta niiden alle on ilmestynyt jotain uutta. Huoneeseen päin on kaapin TAKAseinä, oviaukko puolestaan avautuu vasten huoneen seinää. Kopperon sisältä kuuluu jotain muksahduksia ja Matiaksen ääni: "Tulukee piästämään minut helevettiin tiältä!"]
258. Matias-Myyrä13.10.2012 klo 22:10
Jaa, että minunko pitäisi tulla pois kaapista? ;-)
Sain jo kaikki hankalimmat työvaiheet tehtyä. On enää saranoiden loppuvirittelyä ja vetimien kiinnitystä vaille.
Saattaa olla, että käväisen rautakaupassa katsomassa vähän paremmat vetimet uuden kaapin ja vieressä olevan vanhan kaapin oviin.
P.S. joo, olutta kului eilen ja tänään kasaamisessa 5 tölkkiä molempina päivinä.
259. Mäkis-Tartti13.10.2012 klo 22:38
[Ai niin tosiaan! Sanoit, että senhän pitikin olla alkuaan vaatekaappi, joten vetimiähän sinne on hommattava! Vanhoista sukupuolistereotypioista yksi vielä pitää pintansa näin tasa-arvon aikanakin: tosimiehet ostavat vetimensä rautakaupasta, akat vaatekaupasta. Hyvä, Matias!]
260. Matti14.10.2012 klo 19:02
Epäonnistumisen päivää yritettiin viettää jo elokuussa, mutta eihän siitä mitään tullut.
261. pius14.10.2012 klo 19:49
Tyttären toinen skidi sai tänään nimen, kutsumanimeks muotoutuu varmaankin Nicke?
262. Matias-Myyrä15.10.2012 klo 18:57
Nyt on uudet vetimet hankittu. Käväisin IKEAsta nappaamassa metalliset vetimet, joilla saan uuden ja vanhan kaapin oviin yhtenäisemmän ulkonäön. Vanhassa kaapissa oli semmoiset valkoiset muovinappulat ja uuden kaapin mukana tuli harmaat muoviset, hyvin heikontuntuiset vetimet. Nyt on paksua ruostumatonta terästä, joka varmasti kestää rajummankin vetämisen.
263. Wexi15.10.2012 klo 19:09
NOTTA meillä pohjanmaalla ei ole enstemmäistäkään homoseksuaalia!!
Toisaalta erittäin vireä kaappiteollisuus.
264. Matias-Myyrä18.10.2012 klo 08:07
Samalla tavalla hauska kuva kuin 9.10.2012 klo 22:10 lähettämässäni linkissä. Molemmissa etualalla oleva käden osa näyttää äkkimulkaisulla joltakin muulta.

[http://hauskimmat.com/wp-content/uploads/2012/10/ fhjkgh-resizecrop--.jpg]
265. Matias-Myyrä23.10.2012 klo 11:22
Jos minusta tehtäisiin joskus dokumenttielokuva, niin sille olisi sopiva nimi "Doku-mäntti". ;-D
266. Wexi23.10.2012 klo 13:37
Äitimuori käytti joskus muotoa "Tökymentti".
267. Matias-Myyrä27.10.2012 klo 10:23
Mietin, että pitäisikö tämä laittaa Nimi on enne -ketjuun, mutta laitan sen kuitenkin tänne.
Kuopiossa on kunnallisvaaliehdokkaana Barnabe Koko, joka on koko musta ja edustaa Kokoomusta. Siis ei vain tummahko, vaan hiilenmusta mies.
268. Matias-Myyrä28.10.2012 klo 10:48
Maapähkinä ei kuulu pähkinöihin, maamyyrä ei ole oikea myyrä ja maalaiskana ei ole ollenkaan laiskana.
Ovatko kaikki maa-alkuiset sanat feikkejä?
269. pius28.10.2012 klo 11:18
Ehkä, maatiainen ei oo lintu, maakrapu ei äyriäinen, maatuska ei kai kipu?
270. Matias-Myyrä28.10.2012 klo 12:03
Maatuma ei ole tuma, maanisä ei ole tissi, maaliero ei luikertele, maalari ei oo apina (yleensä).
271. iso S28.10.2012 klo 12:20
Lieneekö yksikään laiva juuttunut maakarille?
272. Matias-Myyrä28.10.2012 klo 20:58
Katselin Iltalehden sivuilta tuota vaalien tuloslaskentaa. Useimpien ehdokkaiden kohdalla lukee "Ei valita". Mistä ne tässä vaiheessa tietävät valittaako kyseinen ehdokas vaalin tuloksesta tai jostakin muusta asiasta?
273. Wexi28.10.2012 klo 21:08
Eivät tiedäkään. Itselläni on kotikuntani vastaava sivu auki, ja "valitaan"-sarakkeelle varattu tila on rajallinen. Sarakkeeseen ei oikein hyvällä tahdollakaan mahdu esim:
"Tässä vaiheessa ääntenlaskentaa näyttäisi siltä, että varasijalle on mahdollisuus".
274. Matias-Myyrä28.10.2012 klo 21:20
Wexiltä jäi taas minun vitsini täysin ymmärtämättä.
"Ei valita" voi olla vastaus kumpaan tahansa kysymykseen "valitaanko" tai "valittaako".
275. Wexi28.10.2012 klo 21:29
Matias-Myyrältä jäi taas minun "sarkasmini" täysin ymmärtämättä.
Tietysti huomasin tuon "sanaleikin", mutta kunhan nyt kiusasin.
276. Kravattimies29.10.2012 klo 04:04
Faksi keksittiin 1843, siis paljon ennen puhelimen keksimistä!

Faksin kulta-aikaa elettiin 1985. Sen jälkeen faksaamisen tarve on vähentynyt huomattavasti ja nykyisin teknologia on jo enimmäkseen jäänyt syrjään ... mutta onko sittenkään?

Kalevassa tänään (169 vuotta faksin keksimisen jälkeen):

Rikkoutunut faksi viivästytti Oulun kaupungin keskusvaalilautakunnan tulosten julkaisua.

Viivästyksen takia tulokset saatiin vasta yhden jälkeen yöllä.
277. pius29.10.2012 klo 13:01
...jos siinä oli kiroitusvihre ja kyseessä olikin kaupungintalon vaksi joka ei hoitanut äänestystulosta eteenpäin?

Onneksi kaikki voittivat vaaleissa niin ei oo kellään paha mieli.
Meikän jengi sai 42 %.
278. Matias-Myyrä29.10.2012 klo 13:08
Mulla oli 6 ehdokasta harkinnassa. Yhtä heistä sitten äänestin. Kukaan noista kuudesta ei mennyt valtuustoon. Kaksi jäi varalle ja muut "Ei valita". Minä en ketään multityrkkyjä äänestä. Siis semmoisia, joiden lärvi on joka lehdessä.
279. iso S29.10.2012 klo 16:57
Kuulemma kunnanvaltuuston päätöksistä ei voi/saa valittaa jos ei ole käynyt äänestämässä. Itselleen voi valita täysimääräisen valitusoikeuden ja vastuuvapauden valitsemalla sellaisen ehdokkaan joka mitä luultavimmin ei tule valituksi. Silloin voi valittaa enemmistön valitsemien ehdokkaiden valitettavista päätösvaihtoehtojen valinnoista ja väittää, että oma valitsematta jäänyt valittu olisi tehnyt oikeat valinnat ja olisi siis ollut parempi valittava kuin valitettavasti valitut valituksen kohteet.

Valitettavasti tämä nerokas suunnitelma muuttuu tyhmäksi jos kaikki valittavien ehdokkaiden joukosta omaansa valitsevat valitsevat saman taktiikan, jolloin äänet valikoituvat samoille tolloille ja valitsemattomiksi tarkoitetut muuttuvat valittaviksi. Valitan aiheuttamaani seuraavien valtuustojen heikkoa laatua!
280. Matti29.10.2012 klo 18:34
Ellei tuo Iso S:n teksti tullut aivan selväksi, tässä googlen käännös englanniksi. Jospa se auttaisi.

I hear the municipal council decisions can not / will not complain if it has not been voted. Themselves may choose to appeal, and the full discharge by selecting a candidate who will most likely not be selected. It can then appeal to the majority of the candidates selected by the unfortunate decision of the options and choices of the claims that your chosen not selected would have made the right choices, and would have been a better choice than the unfortunately chosen in the complaint.

Unfortunately, this ingenious plan becomes stupid if all the elected candidates from among his own choosing choose the same tactics, the sounds are selected in the same tolloille and deselected for variable selection. Sorry caused by the poor quality of the council!
281. Jukkis29.10.2012 klo 19:11
Eihän tuosta ymmärrä mitään. Onneksi voi kääntää Googlen kääntäjällä suomeksi:

Kuulen kunnanvaltuuston päätöksiä ei / ei valittaa, jos sitä ei ole äänestänyt. Voivat itse valita valittaa, ja täyden vastuuvapauden valitsemalla ehdokas, joka todennäköisesti ei voi valita. Se voi sitten vedota enemmistön valittujen ehdokkaiden valitettava päätös vaihtoehtoja ja valintoja väittää, että valitsemasi ole valittu olisi tehnyt oikeita valintoja, ja olisi ollut parempi vaihtoehto kuin valitettavasti valittu valituksessa.

Valitettavasti tämä nerokas suunnitelma tulee tyhmä jos kaikki valitut ehdokkaat joukosta omasta valinta valita samaa taktiikkaa, äänet valitaan samassa tolloille ja poistit muuttuvan valintaan. Valitettavasti aiheuttama huono laatu neuvoston!
282. iso S29.10.2012 klo 22:52
Juuri noin sen ensin kirjoitinkin, mutta yritin selventää syöttämällä sen kahdesti Googlen läpi. Pieleen jytäsi, wrong your bop :(
283. Wexi4.11.2012 klo 23:44
Kaalikääryleet!

Äitimuorista kun aika jätti muutama vuosi sitten, olin aivan varma, että tässä elämässä ei enää saa syödä kaalikääryleitä.
Kääryleitten teko alkoi varhain aamulla ennen sianpieremää. Kaali keitettiin, jonka keitinliemessä muhitettiin riisi. Sitten... blaa blaa... siirappia, pippuria... blaa blaa... voita niin paljon, että naurattaa.

Ne olivat kuin karamelleja. Äiti laittoi muutaman kymmenen ketaletta (noin kahden rinnakkaisen aikamiehen sormen kokoisia) "evääksi" mukaan.
Jos äksän (kuin myös XX:n) kanssa olohuoneessa istuessa toisen perse nousi penkistä, ja askel vei keittiötä kohti, niin aivan varmasti toinen tuli tarkastamaan, ettei rötös tapahdu. Tasajako oli lakisääteinen.

3-4 vuotta olin ilman kaalikääryleitä (niitä kun ei osaa tehdä kuin harvalukuinen joukko mummoja) kun eräs jo melko iäkäs naapurin leskirouva, jolle parin kaverin joskus teemme pieniä palveluksia (esim. juhannusvihdat), kysyi kelpaisiko nuorille miehille kaalikääryleet.
Hiukan estelin, mutta kohteliaisuudesta otin muutaman. MITÄ HELV??? NÄÄHÄN ON AIKA LÄHELLÄ MUTSIN TEKEMIÄ!!!

Nyt olen saanut joka syksy pari pellillistä, ja voin vakuuttaa, että ne ovat hyviä.
Hiukan vaarallisia ovat. Jos ei heti laita pakkaseen osaa, niin niillä kykenee repimään itsensä. Ihan sellaisenaan ääntä kohti niin kauan kun niitä piisaa. Täydellinen keskittymiskyvyn puute niin kauan kuin niitä on tarjolla.
284. Kravattimies14.11.2012 klo 08:50
Päivi meni just ulos ja sanoi hakevansa narulta pyykit jotka on saaneet auringonpimennystä!
285. Matias-Myyrä27.11.2012 klo 12:41
Taidan tehdä Thunderbirdiin sellaisen suodattimen, että jos viestin otsikossa on "joulu", viesti merkitään luetuksi ja siirretään roskakoriin. En usko, että minulle tulee yhtään asiallista sähköpostia, jonka otsikossa on "joulu".
286. Maijan allakan lukija21.12.2012 klo 08:13
Moneltako se maailmanlopun pitikään tulla? Pitäis ehtii käydä pikkulassa ekaks ja juoda aamukahvit!
287. Matias-Myyrä21.12.2012 klo 11:55
Iltalehti kirjoittaa, että se tulee klo 13.11 suomenaikaa.
Minua jää eniten harmittamaan se, että mulla on jääkaapissa 16 juomatonta oluttölkkiä. Ei niitä kerkeä enää millään kaikkia juoda.
288. Matias-Myyrä21.12.2012 klo 12:54
Minä olen 100% varma, että tämä 6-vuotiaan kirjoittamaksi väitetty kirje ei ole aito. Kyllähän tyttö on saattanut sanella kirjeen. Minä en ole mikään grafologi, mutta väitän, että kirjeen tekstannut henkilö on vähintään teini-ikäinen, todennäköisesti aikuinen.
Tuokaa tuo 6-vuotias Neea minun luokseni. Jos hän minun silmieni edessä kirjoittaa tuon kirjeen uudelleen samalla käsialalla, maksan hänelle 1000 (tuhat) euroa. Saa sillä ostaa semmoiset joululahjat kuin itse haluaa.


(http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012122116480684_ uu.shtml)
289. Wexi24.12.2012 klo 21:45
Vihjeiden logiikkaa.

Tuosta sprii-aiheesta vielä yhesti (en halua "blandata" Avun ristikkosäiettä hoikemmaksi).

"Loogisesti" ysikutosen (%) mielleyhtymä on sprii, pirtu.
Synonyymejä edellisille tenttu, tenu.
Takaperoisesti sieltä aivan loogisesti löytyy mm. UNET.

Loogista ei ole pohtia "denaturoidun" haitta-ainesten prosenttiosuutta.
Joskin joukkoa kemistejä on aikanaan kovastikin kiinnostanut niiden poistaminen.
290. Jukkis24.12.2012 klo 22:04
Mutta kun tenu ei ole spriin tai pirtun synonyymi, vaan denaturoidun spriin kansanomainen nimitys. Voi olla että tenua on saatavilla myös 96-prosenttisena. Mutta ei se ole sen ainoa mahdollinen alkoholipitoisuus.
291. Wexi24.12.2012 klo 22:23
Kansanomaisuus riittää (mielestäni) tuohon vallan hyvin. Niitähän käytetään ristikoissa ahnaasti.

Piti nyt sitten urkkia tuokin:http://suomisanakirja.fi/sprii
Eihän se mitään Ny... anteeksi, Raamatun sanaa ole, mutta riittää mulle.
292. qwertsu26.12.2012 klo 17:24
Kysymys. Mistä löytyy sataprosenttista alkoholia?
99-prosenttista olen kyllä käsitellyt labrassa.
293. Wexi26.12.2012 klo 19:50
Tilastoista.
294. Matias-Myyrä27.12.2012 klo 12:17
Kerroin MYK-ketjussa, että kuopan katto on mainittu kahdessa Jaakko Tepon laulussa. Molemmat ovat v. 1980 julkaistulla C-kasetilla "Ruikonperän Multakurkku", jonka just äsken kuuntelin läpi.

Hilma ja Onni:
"Ihan itekseni kuopan katolla näin sinua muistelen."

Römppäisen Veikko:
"Huomenna pittää minun tomerana olla
siemenpotut ammun peltoon kuopan katolta haalikolla."
295. RA27.12.2012 klo 12:37
Mummolassa Kuopion Talluskylässä oli rakennelma, josta käytettiin nimeä kuoppa tai perunakuoppa. Se oli maahan kaivettu kuoppa, jossa oli pikkusen seiniäkin ja ovi. Ja katto. Matala, suurin osa rakennelmasta oli maan alla. Oven edestä oli sen verran kaivettu, että ovi juuri ja juuri aukesi ja kumarassa mahtui aikuinen perunat ottamaan. Jonkun sortin varasto tai kellari siis.

- Mäne nuoremmakses hakemaan kuopasta pottuja, sano mummo.
296. Wexi31.12.2012 klo 00:03
Kovin on samanoloiset hahmotelmat (kuin Matiaksella) myös itselläni.
Ilman eri lupauksia, tai vedonlyöntejä jo parina vuonna nenänvalkaisu mennyt ihan itsestään, kuin huomaamatta (toissa vuonna tais helmikuu mennä samaan syssyyn).

Mielenhallinnassa on tapahtunut petrausta (4-5 vuoden takaiseen), mutta painonhallinassa tullut raskaita pettymyksiä. Tosin mä saan kympin pois aika helposti, ja suht' isokokoisena 15 kilon ylipainokaan ei kauheesti näy.

Mitään raittiuslupausta en tietenkään aio tehdä (väkisin raitistuneet ovat lähes järjestään murheellista katsottavaa).

Kun viinahammasta oikein vihloo, niin tiedän kyllä siihen tepsivät konstit (omasta mielestä vielä melko tuntuvat).

"Mutta näkkyypähän"
297. Matias-Myyrä5.1.2013 klo 10:24
Eilen kun katselin Voice of Finlandin aloitusjaksoa töllöstä, huomasin, että yksi laulaja on ihan Eija-Riitta Korholan näköinen.
Tänään sitten luin lehdestä, että Eija-Riitan tytär esiintyy kyseisessä
kilpailussa. Hieroin karvaisia ja känsäisiä käsiäni yhteen ja totesin mielessäni, että minähän tiesin.
Sitten kun luin juttua tarkemmin, siitä ilmeni, että kyseinen tytär, Reeta Vestman esiintyy jossain myöhemmässä jaksossa ja se Eija-Riitan näköinen oli Maria Tauriainen, joka ei liene kyseiselle europarlamentaarikolle mitään sukua. :-D
298. Wexi14.1.2013 klo 22:32
Tuosta atkinssista hiukan. Projektiluonteisena se soveltuu tiukkaan painonpudotukseen, kun tavoitteena on saada erkaantumaan nopeasti useita kiloja.
Se poikkeaa karppaamisesta siinä, että hiilariraja on tiukempi (n. 20 g / vrk.). Sillä huijataan elimistöä "luulemaan", että on aliravitsemustila, ja keho ryhtyy käyttämään "mätisäkin", elikkäs laardiosaston sisältöä (kroppa menee ketoosiin).

Karppaamisessa muokataan ruokavaliota pysyvästi matalahiilihydraattiseen suuntaan, mutta rajat eivät ole niin tiukat, ei haeta sitä ketoosia.

Atkinssi ei aivan kaikille sovi (esim. kolesterooli voi olla rajoittava tekijä), mutta itse olen saanut lääkäriltä vihreää valoa, arvot osapuilleen kohdillaan.

Kun farkut alkaa käydä ahtaaksi, mä häivytän kympin, se lähtee kyllä (tulee takaisinkin), mutta kuten kälylleni sanoin hänen viisastellessaan "älyttömästä hissiliikkeestä": "Mä kuolen mieluummin alta satakiloisena, kuin satanelkytkiloisena, ja jos mä atkinsiin kuolen, niin joudan kuolemaankin.

Satakiloisena olen jonkun verran ylipainoinen, mutta se ei pahasti näy. Sataviistoista rupiaa näkymään.

Viinaa vois periaatteessa juoda (kossussa 0 g hiilareita) mutta mulla toipuminen vaatii ankaran "mässyn".
299. Wexi20.1.2013 klo 21:54
Hannu "ara" Aravirtaa nimitetään Hannu Aravirraksi, tai "Ara:ksi".
En ole kuullut herraa kutsuttavan Ara Aravirraksi.

Jaskan vihje kuitenkin on ihan korrekti, koska lempinimi sitaateissa.
300. pelaaja20.1.2013 klo 22:04
Elähän nyt suutu. Minä vähemmistönä kutsun häntä Araksi vain tai jopa Ara Aravirraksi. En viitti nyt kuitenkaan laittaa "sinne" uutta, hyväksyttävää versiota HNN"R"VRT. Laita ite jos siltä tuntuu. Tunnettu mies vaikka miten päin nimittelisi.
301. Wexi20.1.2013 klo 22:12
Enhän mä suutu, kävi vaan korvaan. Eikä tuota huoli tietenkään päivittäa, se on jo aikakirjoissa.
302. anni30.1.2013 klo 13:50
Yhdyssanaketjussa Hakro kertoo tositarinaa rautakaupan-myyjästä. Tämäkin tarina on tosi.
Oulussa oli aikoinaan kaksi isoa rautakauppaa, H.W. Snellman Kirkkokadulla ja Teräs Oy kauppatorin laidalla Rantakadulla. Snellmanin rautakaupassa oli ärrävikainen myyjä, joka neuvoi erästä asiakasta menemään Teräkselle. Neuvo oli näin: "Se on vastaava kovan kalun kauppa ison aukion laidassa."
303. Wexi31.1.2013 klo 23:28
Sattuneesta syystä laitan juuri löytämäni pienen videoklipin "melko" kuuluisasta leffan "melko" kuuluisasta alkukohtauksesta (se "Rosebud" on mukana).

:http://www.youtube.com/watch?v=LZOzk7T93wE
304. Jaska31.1.2013 klo 23:33
Liittynee kärmekseen.
305. Wexi31.1.2013 klo 23:33
Liittyy kyllä.
306. Jaska31.1.2013 klo 23:46
OK, sitten mulla on se (10) oikein.
307. Wexi31.1.2013 klo 23:54
Niin arvelin.
Ps. Sitä kahjoa nimitellään kahdesti (kumpaankin suuntaan).
308. Matias-Myyrä4.2.2013 klo 21:38
LähiTapiolalta tuli tänään ilmoitus, että jos saan tänä vuonna ansiotuloja enemmän kuin 0,00 €, saatan menettää koko työkyvyttömyyseläkkeeni. Varokaa siis lähettämästä palkkaa senttiäkään minun pankkitililleni!
309. Hakro4.2.2013 klo 23:21
Itse sain kauan sitten Pohjolalta karhukirjeen, jossa uhattiin perintätoimenpiteillä, ellen viipymättä maksa vakuutusmaksuani 0,00 mk.

Ovatko vakuutusyhtiöt erikoistuneet näihin nolla-nolla-uhkauksiin?
310. Matias-Myyrä6.2.2013 klo 20:56
Tänään tuli pahoittelut LähiTapiolalta siitä, että teknisen virheen vuoksi oli minulle lähetettyyn kirjeeseen tulostunut pelkkiä nollia. Saan minä kuitenkin muutaman euron ansaita palkkatuloa menettämättä eläkettä.
311. Hakro6.2.2013 klo 22:53
Ei minunkaan tarvinnut maksaa 0,00 markan vakuutusmaksuani, kun kauniisti Pohjolalta pyysin.
312. Matias-Myyrä8.2.2013 klo 19:59
Voi hitsi, voi hitsin hitsi! Nythän mää hokasin tuosta "Kaunis suolemme geeli" -ketjussa käydystä keskustelusta, että mäkin olen ainakin kerran oksentanut niin etten ole edes siihen herännyt.
Joskus 80-luvun puolivälin tienoilla olin Juhannusta juhlimassa Ritoniemen leirintäalueella molempien siskojeni ja heidän silloisten aviomiestensä kanssa.
Edellämainituilla pariskunnilla oli omat telttansa ja minä nukuin yksin omassa teltassani.
En yhtään muista mitä me illan aikana joimme, mutta yöllä olin oksentanut teltassani ihan hirveästi ja pyörinyt siinä oksennuksessa niin ettei vissiin yhtään kuivaa paikkaa ollut vaatteissani.
Jos olisin silloin tukehtunut oksennukseeni niin enpä tässä nyt kirjoittelisi teidän harmiksenne tämmöisiä inhottavia juttuja.

(Ihan oikein arvasitte! Mähän oon taas kännissä kuin Ellun kana!)
313. arvid8.2.2013 klo 20:26
Kevennys tähän jatkoksi: Onko tämä ohje tuttu ? Muistan tämänkin 80-luvulta: Siis miten saa oksennuksen tulemaan jos pitää oksentaa (helpottaa joskus krapulaa) ?.
Laitetaan sormi kurkkuun ja toisen käden sormi peräsuoleen. Jos oksennus ei tule, vaihdetaan käsiä.
314. pelaaja8.2.2013 klo 20:45
Kenen kanssa vaihdetaan? Minä ainakaan en ole vapaaehtoinen.
315. 8.2.2013 klo 20:45
Hep
316. anni23.2.2013 klo 18:00
Tänään Kalevassa mainio pilapiirros: Jarin piirroksessa kauppias selittää naisasiakkaalle: "Kaikki tuotteemme ovat TURVALLISIA - SAVUKONILAATIKOSTA HIRNUPIIMÄÄN!". Piirroksessa lehtiotsikon teksti: "Kohussa yllätyskäänne - hevosenlihalle ennätyskysyntä".
317. Wexi25.2.2013 klo 21:07
Aforismiosastolla sivusin erästä aihetta, ajatusta, johon liittyy lohduttomana vankka tietoisuus kohtalosta, jossa ei ole toivon pilkahdusta. Ei edes sitä, että toivoa on niin kauan kuin elämääkin.
Heitin sen rinnastaen toivottomuuden kuolemaan, mutta noin yksioikoinen se ei ollut. Miten se tarkkaan ottaen meni, en pysty muistamaan.

Jotenkin jäänyt sellainen mielikuva, että kyseinen lohduton on astumassa "huokausten sillalle", tai johonkin muuhun peruuttamattomaan, västämättömään "tapahtumaan".

Jossain mä oon tuohon (mietelause, mikä vaan) törmännyt, ja se havahdutti ainakin hetkeksi ajattelemaan karua mietintöä.

Ärsyttävää, kun joku karkaa käsistä (vaikka sinänsä noinkin merkityksetön), joka oikeastaan on niin kuin tuossa (mutta kun ei ole).
Ärsyttävää.
318. iso S26.2.2013 klo 16:56
Ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää?
319. Wexi26.2.2013 klo 17:46
Edellisessä Jumalaisesta näytelmästä se varmaankin tunnetuin siteeraus.

Se mikä jäi mieltäni kaivamaan, on "jotenkin" pohdiskelevan sävyinen, synkkä miete.
320. Matias-Myyrä13.3.2013 klo 22:05
Joo. Liirumia ja rahtunen laarumia sekaan!

90-luvulla tehtiin meidän firman osakkaille Tapiolan Omaeläke-sopimus.
Tammikuussa täytin 58 vuotta ja Tapiolasta ilmoitettiin, että alan saada helmikuussa kyseistä eläkettä 158.85 euroa/kk (brutto).
No, verottaja haluaa tuosta 40% ja KELA pudotti kansaneläkettäni tuon takia, niin että mulle itselleni jää kouraan 22.21 euroa/kk enemmän kuin aikaisemmin. Jippii ja PERKELE! Olisi kannattanut pistää nekin rahat silloin aikoinaan vaikka firman tuotekehitykseen.
321. Matias-Myyrä19.3.2013 klo 12:44
Sattui eräästä lehdestä silmääni lause: "Naiset on omituisia".
Eihän noin voi missään tapauksessa sanoa. Pitää sanoa, että: "Naiset ovat omituisia".
322. Jaska19.3.2013 klo 18:46
Ei pidä noinkaan sanoa. Oikein on "Naisissa on omituisia."
323. RA19.3.2013 klo 19:04
Varovasti nyt, hyvät herrat.
324. Mäkis-Tartti19.3.2013 klo 19:07
Veikko Huovinen tiesi, miten asia korrektisti ilmaistaan: "Naiset on kultia."
325. pelaaja19.3.2013 klo 19:31
Mies: "Onneksi naisia on".
Nainen: "Onneksi miehiä(kin) on".
326. Matias-Myyrä19.3.2013 klo 21:48
Niin. Oikeastihan tuo mainitsemani lause ei ollut minun mielipiteeni. Minähän vain korjasin lehdessä olleen kielioppivirheen.

Ihan oikeasti en ole tavannut kuin yhden naisen, joka on omituisempi kuin minä itse. ;-D

On miehetkin kultia ja naiset tykkäävät kultista... eiku mitenkäs se oikein taipuu.
327. Matias-Myyrä24.3.2013 klo 21:02
Iltalehden juttu kertoo, että "Tutkijoiden mukaan korvamadosta pääsee parhaiten eroon keksimällä haastavia anagrammeja."

Minä olen keksinyt eläessäni tuhansia anagrammeja ja kärsin silti ihan jatkuvasti korvamadoista. Ehkä ne minun anagrammini eivät ole olleet riittävän haastavia.

[http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013032416821104_ uu.shtml]
328. Mäkis-Tartti4.4.2013 klo 05:52
Luinpa äsken Ylen verkkosivuilta (yle.fi/uutiset/pimean_aineen_salaisuus_saattaa_ra tketa_lahikuukausina/6563904) uutisen, jonka ymmärsin niin, että jokin The Jaskan, mattsin tai Wexin korinttolainen arvuutteluvihje lienee jossain arvuuttelusäikeessä vielä auki (tässä pieni siteeraus jutusta):

"Yksi maailmankaikkeuden suurimmista mysteereistä saattaa paljastua lähikuukausien aikana. Kansainvälinen tutkijaryhmä on kertonut löytäneensä mahdollisesti ensimmäisen fyysisen jäljen pimeästä aineesta. [---] Pimeän aineen tunnistaminen parantaisi myös käsitystä ulottuvuuksista, joita ihminen ei havaitse."
329. RA4.4.2013 klo 06:01
Hih!
330. matts4.4.2013 klo 07:20
...niin, ei kai pimeä aine ole pimeää vaan läpinäkyvää? Hyvä jos löytyy pieni osa maailmankaikkeuden massasta, tämän näkyvän aineen lisäksi, mutta vielä pitäisi selvittää missä siitä luuraa 76 % - pimeä energia kun on kans hävöksissä;-(
331. RA4.4.2013 klo 08:00
Oletko katsonut hellan takaa?
332. Matias-Myyrä5.4.2013 klo 18:51
Hui hitto! Kävin äsken passikuvassa. Antoivat jonkun ainakin 10 vuotta minua vanhemman ruman äijän kuvat. :)
Niinhän ne sanovat, että kun alat muistuttaa passikuvaasi, olet loman tarpeessa!
333. Wexi5.4.2013 klo 19:12
Havahduin huomaamaan, että tänään voin vielä kiekaista: Viiskuus, viiskuus, kukkohuus! Huomenna toisin.
334. Wexi15.4.2013 klo 03:42
Googlen "etusivulla" on maininta: 306 vuotta Leonhard Eulerin syntymästä.

Muistan Eulerin tekuaikaisesta lujuusopista (mä olin lujarissa ja mekaniikassa aika noheva noihin aikoihin, molemmista kympit).
Euler liittyy nurjahdukseen (ns. Eulerin nurjahdustapaukset).

No, se siitä omakehusta. Asiaan:
Eulerin identiteetti:

e potenssiin iπ + 1 = 0

e =on Neperin luku,
i =on imaginaariyksikkö ja
π = pii

Eulerin identiteettiä on kutsuttu matematiikan kauneimmaksi kaavaksi, koska se sitoo toisiinsa useat nykymatematiikan tärkeät luvut: Neperin luvun, piin, imaginaariyksikön ja perusluvut 1:n ja 0:n.
Yhtälössä esiintyvät myös matematiikan kolme tärkeää laskutoimitusta: yhteenlasku, kertolasku ja potenssiin korottaminen. Se yhdistää matemaattisen analyysin, geometrian ja kompleksiluvut.

Niin aivan. Tällaisia pohdiskeli mies 1700-luvulla, ilman tietokoneita ja laskimia.
Silmäilin Eulerin identiteettiä havainnollistavaa kuvaa (vähän niin kuin puoliympyrä), ja vuoroin ko. kaavaa. Meni ohi hyvin etäältä.
Sattui päähän, sattui kovasti.
335. Jaska16.4.2013 klo 11:08
Viime tiistaina oli Eulerin oppilaan Joseph Lagrangen kuolemasta 200 vuotta. Huomasiko Google sen? Minä en huomannut Googlen huomanneen.
336. Kravattimies17.4.2013 klo 08:10
Lyhyt vastaus on ei.

Hakusanoilla
google doodles
voi katsoa mitä googlepiirtelyitä maailmalla on ilmestynyt.

Esim. Suomi tänä vuonna

_http://www.google.com/doodles/finder/2013/Finland
337. Jukkis17.4.2013 klo 08:59
Kompleksiluvut on kyllä jänniä. Oli aikoinaan aika mahtavaa ekan kerran oivaltaa, että e^(it) piirtää ympyrän kun t kasvaa.
338. imaginaariqwertsu17.4.2013 klo 18:08
Kompleksiluvuista en muista muuta, että neliöjuuri luvusta miinus yksi on se kantaluku. Muut olkoot huijattavissa. Tämä ei.
En ole saanut mitään taloudellista hyötyä näistä luvuista. Poolen algebraa käyttäen myöhemmässä elämässä ratkoin erään ongelman.
339. Jukkis17.4.2013 klo 21:42
No sepä onkin kanssa jännä juttu, että vaikka on oikein sanoa, että i^2 = -1, niin on silti väärin sanoa, että i = sqrt(-1). (sqrt siis on neliöjuuri.)
340. Matti19.4.2013 klo 16:14
Entä mitäpä tästä sanotte:

1=(-1)*(-1)=sqrt[(-1)*(-1)]=sqrt(-1)*sqrt(-1)=i*i= -1
341. matts19.4.2013 klo 16:24
Näyttäisi vähän siltä, että lämpötila on laskenut plussan puolelta pakkaselle! Tarviiko siihen noin monimutkaista päättelyä, elohopeamittari kun kertoo sen muutenkin! ;-)
342. Jaska19.4.2013 klo 17:40
Minä sanon Matin kirjoittamasta kaavasta, että se on ristiriidassa Jukkiksen kirjoittaman väittämän kanssa. Tietysti edellyttäen, että "on väärin sanoa" tarkoittaa sanottua asiaa eikä sanomisen muotoa tai tapaa. Täten "on väärin sanoa" on tässä yhteydessä "on väärin kirjoittaa." Matti kirjoittaa siitä huolimatta sqrt(-1) päätyen mahdottomuuteen 1 = -1.
343. Jukkis19.4.2013 klo 18:44
Matti, miten niin "entä mitäpä"? Sanot saman asian kuin minä, eli ei ole asiallista sanoa että i = sqrt(-1). Jaska puolestaan viisasteli tuttuun tapaansa.
344. Jaska19.4.2013 klo 18:57
Jukkis erehtyy. En siis tällä kertaa viisastellut asiasta, vaan yritin pohtia sitä loogisesti. Kirjoitustapa tai -muoto saattoi aiheuttaa väärän päätelmän.
345. Jaska20.4.2013 klo 11:31
Netistä löytyy todistuksia alkulukukaksosten lukumäärän äärettömyydestä. Käsittääkseni mikään niistä ei kuitenkaan ole ehdoton totuus ennen kuin se on tutkittu ja hyväksytty virallisella tieteellisellä foorumilla. Tietääkö joku, mikä on tilanne tällä hetkellä. Onko siis virallisesti todistettu vai ei?

Omaa pelottavan yksinkertaista todistustani en mitenkään onnistu kumoamaan. Haluaako joku muu yrittää?
346. Matti20.4.2013 klo 16:58
Ainakin (Wikipedian mukaan) 25. 12. 2011 konjektuuri alkulukukaksosten lukumäärän äärettömyydestä oli vielä todistamatta.

Jaska, laita oma todistuksesi tänne, niin päästään ihmettelemään. (Paitsi jos se on turhan pitkä tai vaikea.)
347. Jaska20.4.2013 klo 19:18
Todistuksen laskutapa ei ole pitkä eikä vaikea. Lasketaan jaollisten lukujen tiheys lukujoukossa 6n-1 ja 6n+1 alkaen niiden pienimmän alkulukutekijän mukaan ja nämä arvot lasketaan yhteen. 6n-1 joukon pienin luku on siten 5*5 = 25 ja 6+1 joukon pienin on 35.

Viidellä jaollisia lukuja on siis 1/5, eli viidellä jaollisten muodostama peitto on 1/5. Viidellä jaollisten erotus sekä 6n-1 että 6n+1 joukossa on siten 5*6 = 30. Ilman peittoa jää 4/5 joukosta.

Lukuja, joiden pienin alkutekijä on 7: 1/7 - (1/5*1/7) = 4/35. Seitsemällä jaollisten erotukset 7*6 = 42. Ilman peittoa 31/35.

Lukuja, joiden pienin alkutekijä on 11: 1/11 - (4/35*1/11) = 24/385. Yhdellätoista jaollisten erotukset 11*6 = 66. Ilman peittoa 361/385.

Sarja jatkuu samoin lainalaisuuksin seuraavasti: 1/5 + 4/35 + 24/385 + 240/5005 + 2880/85085 + 46080/1616615 + 829440/37182145 + 18247680/1078282205...

Murtolukutermien nimittäjät siis 5, 5*7, 5*7*11, 5*7*11*13 jne.

Osoittajat 1, (5-1)*1, (7-1)*4, (11-1)*24, (13-1)*240, (17-1)*2880, (19-1)*46080 jne.

Sarjan jokainen termi ensimmäisen jälkeen on siis sidoksissa kaikkiin edellisiin. Täten kaava pätee äärettömästi joukon kaikkiin jaollisiin lukuihin, myös niihin, joiden pienin tekijä on vielä tuntematon alkuluku.

Peittosarjan termien erotukset lähestyvät puolestaan äärettömiin nollaa siihen kuitenkaan koskaan yltämättä.

Alkulukukaksosten lukumäärä on siis ääretön.
348. Jaska20.4.2013 klo 19:53
Korjaan, po. käänteisen toimituksen eli peitottoman sarjan erotukset.
349. Matti20.4.2013 klo 20:21
OK, Jaska, täytyy ruveta ihmettelemään.
350. Jukkis20.4.2013 klo 20:53
Mulla tyssää heti siihen että ei mitään hajua, mitä on "6n-1 joukko" ja "6n+1 joukko".
351. Jaska20.4.2013 klo 21:09
Alkuluvut 5:stä lähtien ovat kuudella jaollisten lukujen naapureita, yhtä pienempiä tai yhtä suurempia. Mulla se 6n tarkoittaa siis mitä tahansa kuudella kerrottua kokonaislukua.
352. Jaska20.4.2013 klo 21:27
Tässä vielä kunkin ao. jonon alkua.

6n: 24, 30, 36, 42, 48, 54, 60, 66...
6n-1: 23, 29, 35, 41, 47, 53, 59, 65...
6n+1: 25, 31, 37, 43, 49, 55, 61, 67...

Jaolliset ovat "naapuruussuhteessa" eli ovat lukujen 24, 36, 48, 54, 66, peittoja. Peitotta jäävät 30, 42, 60, joiden molemmat naapurit ovay siis alkulukuja eli muodostavat ns. alkulukukaksosparin (twin prime).

Alussa peiton muodostaa siis vain yksi jaollinen luku, jatkossa myös tuplapeittoja esiintyy enenevästi. Ensimmäinen tapaus on 119-120-121.
353. Jaska24.4.2013 klo 21:37
Neljässä vuorokaudessa ei kumousta ole löytynyt. Mahd. tähänastiset yritykset eivät siis ole johtaneet tulokseen, tai kumousta ei ole edes yritetty.

Johduin viime viikon Euler-jutustelusta funtsimaan myös Goldbachin konjektuuria, jota netin mukaan ei myöskään ole vielä virallisesti todistettu. Korjatkaa, jos olen väärässä. Äsken Vermoa seuratessa välähti mieleen aika simppeli todistus. Pelkkää aritmetiikkaa. Mystistä tässä tuon twin primes -konjektuurin tavoin, että matemaatikot eivät ole samaa todistustapaa huomanneet. Tai ovat, ja sitten löytäneet tai uskoneet löytäneensä kumouksen.
354. Wexi24.4.2013 klo 21:59
Tuohan pohditutti Petrostakin, setämiestä, joka (näin arvelen) ei saanut lopullista selvyyttä asiaan.
Oivallinen täky oli tarjolla aikanaan, miljoona taalaa väittämän oikeaksi todistamisesta.
Pyristelin tuon konjektuurin kanssa aikani, mutta jouduin nostamaan kädet pystyyn havaittuani seitsämän kertomustaulun olevan ylittämätön paikka.

(Välitön riento. JANO!)
355. Jaska24.4.2013 klo 23:33
Onpas sitä oltu höveleitä. Milli on siis jossain vaiheessa peruutettu, vai? Ikävää. Ehkä todistusta ei virallisesti hyväksyttäisi, mutta luulenpa, ettei sitä kukaan kumoamaankaan pysty.
356. Matias-Myyrä25.4.2013 klo 15:03
Testailen uutta iPadia. Tämä on eka viesti sillä for ever.
357. Matti25.4.2013 klo 16:41
Studeerasin aikani Jaskan todistusehdotusta, mutta en oikein pystynyt seuraamaan ajatuksenjuoksua. Näitä pitäisi päästä pähkäilemään kasvokkain, jotta homma toimisi.

Todistus on joko pätevä tai virheellinen. Jälkimmäisessä tapauksessa virhe on kyllä osoitettavissa. Sellainenkin vaihtoehto kai on (eikos Gödel näitä mietiskellyt), että voidaan todistaa, että väitettä ei voi todistaa sen enempää oikeaksi kuin vääräksikään. Mutta sellaista vaihtoehtoa siis ei mielestäni ole, että todistus on kiistanalainen, mutta sitä ei voi kuitenkaan kumota.
358. Jaska25.4.2013 klo 17:05
Matti, tiedät Eratoteneen seulan. Jätetään siitä pois kahdella ja kolmella jaolliset luvut, jää viidellä ja sitä isommolla jaolliset. Seulotaan siis lukujonot pareittain lukujonot 6n-1 ja 6n+1 "ruksaamalla" eli laskemalla niistä pois jaolliset luvut. Siis ensin joka viides, sitten joka seitsemäs paitsi jo ruksatut viidellä jaolliset, sitten joka yhdestoista miinus viidellä ja seitsemällä jaolliset jne. Summataan luvut ja todetaan summasarjan lähestyvää äärettömiin arvoa 1. Tämä riittää todistukseksi.
359. Matti25.4.2013 klo 21:04
Jaska, jatkan harjoituksia.
360. Matti25.4.2013 klo 21:21
Se Gödel-juttu taisi mennä niin, että väitteitä on kolmenlaisia, niitä jotka voidaan todistaa oikeiksi, niitä jotka voidaan todistaa vääriksi, ja niitä joista ei koskaan tulla tietämään, ovatko ne totta vai ei. Mutta yksittäisestä, tietystä väitteestä ei aina voida sanoa, mihin ryhmään se kuuluu. Jos se osataan todistaa oikeaksi tai vääräksi, niin selvä, se kuuluu ensimmäiseen tai vastaavasti toiseen ryhmään. Mutta jos ei väitettä osata todistaa sen enempää oikeaksi kuin vääräksikään, jää kaksi mahdollisuutta: joko väite on totta tai ei, mutta kumpaa, sitä ei vielä tiedetä, mutta eräänä päivänä se kenties ratkeaa - tai sitten väite kuuluu kolmanteen ryhmään, eikä ikinä saada tietää onko se totta vai ei.
361. Jukkis25.4.2013 klo 21:32
Mulle on monikin asia tässä epäselvä. Muun muassa se, että millä matikalla saadaan tällainen 20.4.2013 klo 19:18 oleva tulos:

1/11 - (4/35*1/11) = 24/385
362. Jaska25.4.2013 klo 22:38
Sori, olinpa huolimaton. Pipottaa suuresti. Miinustettavasta jäänyt pois viidellä jaolliset 1/5 = 7/35, johon lisättynä 4/35 = 11/35. Lavennettuna siis 35/385 - 11/35 = 24/385. Paperissa oli kyllä oikein, huoh. Periaate on kuitenkin oikea.
363. Jaska25.4.2013 klo 22:49
Virhe korjattuna siis 1/11 - (1/35*1/11) = 24/385.
364. Jukkis25.4.2013 klo 23:25
Ai että 1/11 - (1/35*1/11) = 24/385.

No ei todellakaan.

No, taisi olla vaan taas yksi painovirhe. Mutta jostakin syystä en ole kovin vakuuttunut siitä, että nämä Jaskan hoipertelevat murtoluvut todistaisivat yhtään mitään.
365. Jaska25.4.2013 klo 23:46
Joo olen nyt vähän väsynytkin. Yksi ykkönen jäi lyömäti eli piti olla (11/35*1/11).

Nimenomaan sinun ei pidäkään olla vakuuttunut, päinvastoin. Kysyinhän, haluaako joku yrittää kumota tämän. Mutta jostakin syystä en ole kovin vakuuttunut siitä, että... :)
366. Jukkis26.4.2013 klo 06:02
Mikä on äärettömän summan
1/5 + 4/35 + 24/385 + 240/5005 + 2880/85085 + 46080/1616615 + 829440/37182145 + 18247680/1078282205...
raja-arvo? Lieneekö 1? Sadan ensimmäisen termin summaksi näyttäis tulevan 0.7347. Jos se raja-arvo on 1, niin mikä merkitys sillä asialla on? Jos jotain muuta, niin mikä merkitys sillä asialla sitten on?

Mitä tarkoittaa "peitottoman sarjan erotukset"? Onko tuo ylläoleva summa "peittosarja"? Joten onko peitoton sarja summa, jossa n:s tekijä = (1 - peittosarjan n:s tekijä)? Siis 4/5 + 31/35 + 361/385 + 4765/5005 + .... Siis tuossa kahden peräkkäisen termin erotus lähestyy nollaa? Näin varmaankin tapahtuu.

En millään tajua, mistä tulee tuo johtopäätös "Alkulukukaksosten lukumäärä on siis ääretön.". Minä en keksi noiden peitto- ja peitottoman sarjan käsittelyn jälkeen muuta johtopäätöstä kuin että "Alkulukujen määrä on siis ääretön". Millä perusteella ne kaksoset tulee millään tavalla mukaan?
367. Jukkis26.4.2013 klo 09:09
... ja tarkemmin ajatellen en ymmärrä, miten noista sarjoista voi päätellä yhtään mitään alkulukujen lukumäärään liittyvää asiaa, siis onko joku lukumäärä ääretön vai eikö ole ääretön.
368. Jaska26.4.2013 klo 13:16
Yritän selventää. Kuvitellaan äärettömän suuri kuponki, joissa on äärettömän monta ruutua. Ensimmäiseen ruutuun on painettu luku 6, seuraaviin järjestyksessä kuudella jaolliset 12, 18, 24, 30 jne.

Ruudut ajatellaan ruksattavan seuraavasti: kerrotaan keskenään jaottomia lukuja viidestä alkaen. Tulo on aina jokin ruutujonon luku +1 tai-1. Pienin tulo on 5*5 = 25 = 24+1. Ruksataan ruutu 24. 5*7 = 35 = 36-1. Ruksataan ruutu 36. Ja niin edelleen. Ruksatuksi tulee viidennes ruuduista.

Kaikkien muiden ruutujen luvut +1 ja -1 ovat viidellä jaottomat. Ruksataan niistä seuraavaksi ne joiden +1 ja -1 ovat seitsemällä jaolliset jne. Kunkin seuraava alkuluvun ollessa vuorollaan tulon pienin tekijä, jää ruutujonosta äärettömiin pienenevä osa ruksaamatta.

Jos alkulukukaksosten lukumäärä ei olisi ääretön, jäisi jokin 6* ruutu viimeiseksi ruksatuksi. Sen jälkeen jokaisen jaottoman luvun parina olisi jaollinen luku. Se tarkoittaa, että edellä selitetty ruksaamisperiaate ei enää päde. Lisättävän murtolukutermin osoittajan pitäisi olla suurempi, koska kaksosten lukumäärä on äärellinen eli pienempi kuin selitetyllä tavalla saatu.

Voinemme pitää totena, että nimittäjien sarjan kasvu 5, 5*7, 5*7*11 jne ei voi muuttua. Siihen perustuen osoittajien pitäisi vastata suhdetta kaksosten rajalliseen lukumäärään. Se johtaa absurditeettiin, osoittajan pitäisi olla murtoluku.

Alkulukukaksosten lukumäärä on siis ääretön.
369. Jukkis26.4.2013 klo 19:36
Alan ehkä vähitellen ymmärtää periaatettasi.

Tuossa kun noita ruksaillaan, niin osa jää ruksaamatta. Esim. 30, 42, 60, 72 jne. Näillä ruksaamatta jäävillä on varmaankin joku merkitys, mikä?
370. Jaska26.4.2013 klo 20:01
Ne ovat alkulukukaksosten välissä.
371. Jukkis26.4.2013 klo 20:23
Näin minäkin ensin ajattelin, mutta kun rastittamatta jää myös sellaisia lukuja, jotka eivät ole kaksosten välissä. Esim. 126 ja 174. Mikäs näiden rooli on?
372. Jaska26.4.2013 klo 20:56
125 = 5*5*5, 175 = 5*5*7, erona jo rastimiisi kolme alkutekijää.
373. Jukkis26.4.2013 klo 21:02
Hups, tosiaan. Jatketaanpa ihmettelyä.
374. Matti26.4.2013 klo 21:18
En pysty seuraamaan. Tämä Jaskan seula tuntuu antavan kaikki alkulukukaksoset peräjälkeen, mikä on jo sinänsä hyvä suoritus.

Tosiaan, paitsi kahden alkuluvun, myös kolmen, neljän jne. tulot on otettava mukaan.

"Ruksatuksi tulee viidennes ruuduista." Tätä en tajua. Noin kolmestakymmenestä ensimmäisestä ruudusta ruksataan 12.(Ymmärrän kyllä, että kyseessä on asymptoottinen käyttäytyminen: väitetään että mitä pitemmälle jonoa jatketaan, sitä enemmän ruksattujen ruutujen osuus lähenee viidesosaa.)

Alkulukuparit vastaavat ruksaamattomia ruutuja. Jos niitä olisi äärellinen määrä, eräs ruksaamaton ruutu olisi suurin, ja sen jälkeen jokainen ruutu tulisi ruksatuksi. Tämä tuntuu mahdottomalta, mutta se pitäisi vielä todistaa. Jaskan todistuksen jatkoa en pysty seuraamaan, todistusmetodi jää toistaiseksi hämäräksi.
375. Jukkis26.4.2013 klo 22:28
Sekin pitäisi kai aukottomasti todistaa, että kaikki ruksaamatta jääneet on tosiaan kaksosten välissä oleva 6:n monikertoja. Ja että yksikään kaksosten välissä oleva luku ei joudu ruksatuksi. Jaskalla varmaan on tähänkin simppeli todistus?
376. Jaska27.4.2013 klo 00:03
Nyt en minä pysynyt kärryillä. Ruudut siis ovat 6, 12, 18, 24 jne. Sekä ruksatut että ruksaamattomat. Yksikään kaksosten välillä oleva ruutu ei tule ruksatuksi muuten kuin vahingossa, koska se on aina kahdella ja kolmella jaollinen. Ruudun naapuriluvut voivat siis olla vain kahta ja kolme suuremmilla alkuluvuilla jaollisia.

Matti, ruutuja 6, 12 ja 18 ei lasketa, koska niiden viereiset luvut ovat kaksosia. Ensimmäinen viidellä jaollinen tulo on 25 = 24+1. Ruksaus laoitteaan siis ruudusta 24. Minulta jäi tarkentamatta, että ekat kolme kaksosparia eivät kuulu laskennan piiriin.

Viidellä jaollisten 6n-1 lukujen ruksaus etenee siis näin: 25, 55, 85, 115, 145 vastaten ruutuja 24, 54, 84, 114, 144 jne. 6n-1 luvut 35, 65, 95, 125, 155 vastaten ruutuja 36, 66, 96, 126, 156.

Kummassakin ryhmässä joka viides ruutu tulee siis ruksatuksi erotusten ollessa 6*5 = 30.

Todistushan on juuri se, että tyhjiä ruutuja jää jäljelle jokaisen yhteenlaskettavan jälkeen. Äärettömiin.
377. Jaska27.4.2013 klo 00:04
---aloitetaan
378. Jukkis27.4.2013 klo 07:19
Nyt taas kyllä minulta ymmärrys katosi tyystin.

Jaska: "Ruudut siis ovat 6, 12, 18, 24 jne. Sekä ruksatut että ruksaamattomat. Yksikään kaksosten välillä oleva ruutu ei tule ruksatuksi muuten kuin vahingossa, koska se on aina kahdella ja kolmella jaollinen. Ruudun naapuriluvut voivat siis olla vain kahta ja kolme suuremmilla alkuluvuilla jaollisia."

Jokainen 6:lla jaollinen luku, siis jokainen ruutu, on kahdella ja kolmella jaollinen. Ruudun naapuri ei voi olla koskaan kahdella jaollinen, koska naapurit on parittomia. Joten en ollenkaan ymmärrä, mitä tuossa haluttiin sanoa.
379. Jukkis27.4.2013 klo 07:44
No aamukahvittelun jälkeen aivot taas pelaa.

Siis rastin saa ruutu, jonka naapurissa on ei-alkuluku. Silloin tietysti rastittamatta jää ne ruudut, jotka on kaksosten välissä, koska molemmat naapurit on alkulukuja.

Noissa Jaskan selityksissä on se vika, että usein yhtäkkiä tulee joku asia, josta ei yhtään tajua, miten se liittyy asiaan. Niinkuin tuossa edellisessä "tyhjiä ruutuja jää jäljelle jokaisen yhteenlaskettavan jälkeen". Minkä helkutan "yhteenlaskettavan"?

Mutta siis nyt olen kartalla Jaskan jutussa, ja vaikuttaahan se aika vakuuttavalta. Aika jännää.
380. Jaska27.4.2013 klo 10:23
Yhteenlaskettava = jaollisten lukujen osajoukko pienimmän alkutekijän perusteella.

Yritän vielä selventää, miksi kaksosten sarja ei voi katketa. Vastaolettamus on siis että se voi, jolloin jokin pari on viimeinen. Se sijoittuu johonkin väliin p(rime)x^2 - (px+1j)^2, jossa 1j = suuruusjärjestyksessä seuraava alkuluku. Näin ollen jokaisen (px+1j)^2:n jäljessä olevan ruudun pitää tulla ruksatuksi kerran tai kahdesti. Mutta suurin osahan niistä on jo valmiiksi ruksattu pienimpien tekijöiden 5-px mukaan. Joudumme siis ruksaamaan vain ne vielä ruksaamattomat ruudut, joiden +1 ja -1 ruuduissa olevien tulojen pienin alkutekijä on px+1 tai sen jälkeen pienin alkutekijä px+1j, px+2j jne. Tällöin törmäämme kuitenkin ratkaisemattomaan ristiriitaan: joudumme ohittamaan kaikki ruudut, joiden naapuri on jaollinen luku, jonka pienin alkutekijä on jokin väliltä 5-px. Kaikkien tulevien ruutujen naapuriluvun pitää siis olla jaollinen luvuilla väliltä 5-px tai niitä suuremmialla alkuluvulla. Se tarkoittaa, että laskutapamme on alun alkaenkin väärä. Pelkistettynä: joka viides ruutu ei olekaan jaollinen viidellä!

Työhypoteesi: kaikki neliöiden 5^2, 7^2, 11^2... välit sisältävät alkulukukaksosparin. Ruvetkaapa töihin!
381. Jukkis27.4.2013 klo 12:25
En minä ainakaan tämän kanssa mihinkään tämän kummempiin töihin rupea. Nyt vaan odotellaan että tämä homma jotenkin päätyy jonkin riittävän pätevän numeroteoreetikon tutkittavaksi. Kun kyseessä on yksi lukuteorian suurista ratkaisemattomista ongelmista, niin sensaatiohan se on jos tämä Jaskan todistus sen ongelman ratkaisee.
382. Wexi27.4.2013 klo 15:32
Jaska 20.4.2013 klo 11:31:
"Ehkä todistusta ei virallisesti hyväksyttäisi, mutta luulenpa, ettei sitä kukaan kumoamaankaan pysty."

Lainaan häpeämättömästi (pikkupäissäni) seuraavaa:

"Konjektuuri on matemaattinen väite, jonka arvellaan olevan tosi, mutta jota kukaan ei ole vielä todistanut todeksi tai epätodeksi. Kun konjektuuri on osoitettu todeksi, siitä tulee teoreema eli lause"

Mikään ylläoleva ei ole todistanut, ilkeästi sanoen, "mistään yhtään mitään"

Tietty, arvostan suuresti pohdintoja, joihin en ole itse kykeneväinen, mutta tiätsä: suuta soukemalla.
Noihin pohdintoihin eivät ole kyvykkäämätkään tahot kyenneet antamaan lopullista selvitystä, ja arvelen ettei sitä tapahdu myöskään "Liirumlaarumissa".
383. Jaska27.4.2013 klo 17:07
Vai suuta soukemmalla:D Minähän avaan kitani just niin ammolleen kuin minua huvittaa. Jos se on liikaa, niin antakoon ylläpito bannin. Missä muuten kumouksesi viipyy:)
384. iso S27.4.2013 klo 19:33
Vallan kumouksiahan Wexi on trehnyt, eihän pikkupiäihinsä kumoilematta pääse.

Mitä suun soukentamiseen tulee, siteeraan säikeen avanneen Wexin saatesanoja: 'Täällä voisi halutessaan lässyttää, kertoa tuntemuksiaan, valottaa taustoja, mielleyhteyksiä, mitä vaan, häiritsemättä varsinaisen säikeen "luettavuutta".

Jaskan ja Jukkiksen pohdiskelut mahtuvat mitä vaan -rajauksen piiriin eikä edes hartioiden kohdalta kiristä :)
385. Matti27.4.2013 klo 21:13
Aika rauhassahan voi todeta, että Jaskan reseptillä emme tätä alkulukukonjektuuria pysty ratkaisemaan. Maailman parhaat matemaattiset aivot ovat tätä vuosikymmeniä miettineet, palkintona mittaamattomasti kunniaa ja pääsy matematiikan historiaan heittämällä.

Jutun pointti onkin muualla: Jaskalla on kiinnostava todistusehdotelma, ja sitä on kiva täällä puida, ja katsella, josko sieltä löytäisimme jonkin virheen. Kuten yllä on todettu, tämä jutustelu sopii säikeen otsikkoon just jämptisti.

Jos ruksattujen ruutujen osuus lähenee rajatta ykköstä, kun kasvatetaan jonoa, seuraako siitä, että ruksaamattomia ruutuja on vain äärellinen määrä? Ei missään tapauksessa. Mutta jos osuus jää lopullisesti alle ykkösen mutta yli nollan, siitä tietysti seuraa, että molempia on ääretön määrä. Samoin, jos ruksaamattomien osuus lähenee nollaa, siitäkään ei seuraa, että niitä olisi vain äärellinen määrä. (En tosin tiedä, kuuluuko tuo päättely Jaskan todistusideaan, joten Jaska kerro.)
386. Jaska27.4.2013 klo 22:33
Olen samaa mieltä, että tämän sivuston lukijat eivät todennäköisesti vakuutu todistuksestani. Maailman parhaat matemaattiset aivot ovat eri juttu, ja varsin mahdollista on, että nekään eivät vakuuttuisi. Itse olen vakuuttunut, mutta sehän ei tarkoita, että olisin oikeassa. Katson kuitenkin olevani, kunnes toisin todistetaan. Onneksi emme me sivustolaiset, minä siis mukaanluettuna, emme siihen kykene:)

Eivät ne huippumatemaatikotkaan mitään jumalia ole, mistä todisteena esim. alkulukaksosia huomattavasti yksinkertaisemman Goldbachin konjektuurin todistamattomuus. Vaikka se edellyttää vain yksinkertaista aritmetiikkaa. Kuuluisi paremmin lukujonon puolelle, mihin ei Wexikään ehkä panisi vastalausettaan:)
387. Jaska27.4.2013 klo 22:43
Sori, jäi vastaamatta toisen kerran Matin kysymykseen. Onhan selvää, että kaksosten lukumäärä lähestyy ruksi ruksilta äärettömiin nollaa, vaikka niiden lukumäärä olisi rajallinen. Siinä tapauksessa laskutapani olisi siis virheellinen. Minähän ehdotin etsittävän sille kumousta. Mutta kuten sanottu, sehän jää meitä löytämättä:)
388. Mäkis-Tartti27.4.2013 klo 22:48
Varovainen arvioni on, että Räknyy-Jaska saattaa hyvinkin olla suurin vallankumous sitten Kehruu-Jennyn! Siitä hurjasta ei ikinä tiedä, vannomatta paras.
389. Wexi28.4.2013 klo 09:59
Pahoittelen sanavalintojani, "suuta soukemmalle", ja niin pois päin.
Missään nimessä ei ollut tarkoitksenani rajoittaa keskustelun sisältöä.
Sori Jaska, laitetaan tuo päihtymisen piikkiin.
390. Jukkis28.4.2013 klo 11:25
Yritin vielä kerran katsoa Jaskan todistusta, mutta epätoivo iski tuon 27.4.2013 klo 10:23 -tekstin kohdalla. En kerrassaan tajua siitä oikein mitään. Miksi siinä yhtäkkiä ruvetaan laskemaan lukuja yhteen tyyliin "pienin alkutekijä on px+1 tai sen jälkeen pienin alkutekijä px+1j, px+2j jne.". Ja mikä ihme notaatio on se, että "1j = suuruusjärjestyksessä seuraava alkuluku"?
391. Jaska28.4.2013 klo 12:22
Jukkis siis vastasi itse kysymykseensä. Esim. alkuluvun 73 jälkeen seuraava suuruusjärjestyksessä on 79. Koska 73+1 = 74, tarvitsee 79 jonkun selventävän merkinnän, jos lukua ei mainita. Jos merkitään tuntematon alkuluku px, niin suuruuusjärjestyksessä seuraavan merkintä voi mielestäni olla mikä tahansa, jos sen tarkoitus on selitetty. Minulla se oli px+1j.

Minä siis epäonnistuin selityksessäni. Se oli ehkä tarpeettoman mutkikas. Pelkistettynä se tarkoittaa: esitettämäni laskumenetelmä on yleispätevä. Se kattaa kaikkien kokonaislukujen joukon lisäksi sen osajoukot.

Jos olisi jokin jokin viimeinen alkulukukaksospari, niin myös sen jälkeen olisi voimassa selviö, että joka viides luku on jaollinen viidellä joka seitsemäs seitsemällä jne. Kaikkien ruutujen ruksaaminen jatkossa edellyttäisi poikkeusta tästä aksioomasta. Sellaisen poikkeuksen perusteleminen ja todistaminen ei siis ole meille mahdollista.
392. Jaska28.4.2013 klo 12:34
Sori, jäi vastaamatta Wexille, että pahoitteluun ei ollut mitään aihetta. Eihän minulla ollut aikomustakaan ottaa vihjeestä vaarin. Ei myöskään aliarvostaa matemaatikkoja. Ihmettely ei sitä siis ole.
393. Jukkis28.4.2013 klo 16:34
Kun kyse nyt kuitenkin on ihan oikeasta matematiikasta, niin joku tolkku on syytä olla siinä, millaisia merkintätapoja käyttää. Ihan älytönhän on esim. tämä "(px+1j)^2, jossa 1j = suuruusjärjestyksessä seuraava alkuluku".

Että jos tätä todistustasi jonnekin vakavasti otettavaan paikkaan meinaat tarjota arvioitavaksi, niin ehkä kannattaa hiukka miettiä sitä, miten asiat sanoo ettei todistus mene saman tien roskikseen.
394. Jaska28.4.2013 klo 17:08
No niin, Jukkis kuitenkin ymmärsi asian selvennykseni ansiosta. Sehän riittää hyvin, koska tämä Liirumlaarumia ei ole vakavasti otettava paikka. Eikä sellainen intresseissäni olekaan. Tosiaan hallitsen heikosti matemaattiset merkinnät, enhän ole matemaatikko. Pahoittelen, että harkintani petti. Tarkoitukseni ei ollut tuottaa kenellekään negatiivisia tuntemuksia ja niiden myötä aivan oikeutettua syytä kärttyilyyn. Ehkä onkin syytä lopettaa turhauttava kaksoskeskustelu tähän.

Lukuteoria on kuitenkin matematiikan alue, jonka probleemien ratkaisemiseen saattaa riittää pelkkä looginen päättely vailla peruskoulutason ylittäviä matemaattista tietämystä. Kuten vaikkapa em. Goldbachin (vahva) konjektuurin tapauksessa. Jos jotakuta säikeeläistä todistukseni ja sen kumoaminen kiinnostaa, voin sen esittää täällä. Muuten saa mennä mukanani hautaan. Yks hailee mulle:)
395. Jukkis28.4.2013 klo 18:44
No esitä toki.
396. Wexi28.4.2013 klo 19:10
Tyttäreni soitti (13v.) puoli tuntia sitten kysäisten, oleko kotona. Valehtelin häpeämättömästi, koska en halua näyttää itseäni juopuneenna lapsille.

Ongelma liittyi matikanläksyyn; kun "balettitossut" maksoivat kuusi kertaa enemmän kuin tennarit. Yhteensä maksoivat 63 €. Kuinka paljon jne.

Minun pieni rakkaani oli jo päätellyt "hinnat", mutta halusi tietää "esitystavan", ja sain sen myös tiivistettyä hänelle.

Kysäisin myös. eikö äiti olisi voinut avittaa (opettajaimmeisiä), johon hän sulokkaasti sanoi haluavansa kuulla todistelun myös minulta.

Sitä se rakkaus teettää, on hyvä olo vähän aikaa.
397. Matti28.4.2013 klo 21:02
Jaska, joo, esitä Goldbachin konjektuurin perustelusi, kiinnostaa.
398. Jaska29.4.2013 klo 22:11
Jokaista kokonaislukua 4:stä lähtien edeltää tietty määrä alkulukuja 3, 5, 7, 11, 13, 17, 19, 23, 29, 31, 37, 41, 43, 47... alkulukuja. Peräkkäisten etäisyydet toisistaan 3:sta lähtien ovat 2, 2, 4, 2, 4, 2, 4, 6, 2, 6, 4, 2, 4, ...

Valitaan järjestyksessä kaikki peräkkäiset kokonaisluvut ja vuorossa olevan etäisyys sitä edeltävästä lähimmästä alkuluvusta. Esimerkkijonossa se on 50. Etäisyys ensimmäiseen alkulukuun 3 on siis 47, joka on lähin pienempi alkuluku. Etäisyys siihen 50:stä on luonnollisesti 3.

Merkitään luku 3 luvun oikealle puolelle. Sen jälkeen jatketaan etäisyysjonoa käänteisessä järjestyksessä: 4, 2, 4, 6, 2, 6, 4, 2, 4, 2, 4, 2, 2. Lukuun 50 lisätään 3 ja käänteinen jono, joten saamme 53, 57, 59, 63, 69, 71, 77, 81, 83, 87, 89, 93, 95, 97. Todetaan alkuluvut 59, 71, 83, 89, 97. Täten viisi alkulukuparia täyttää ehdon. Jonon muut 9 lukua ovat siis jaollisia. Jonosta pois jääneet kolme 61, 67, 73. Pois jääneet 7 jaolliset 51, 55, 65, 75, 85, 91, 95.

Siirrytään seuraavaan lukuun 51. Etäisyys lukun 3 luonollisesti kasvaa yhdellä, mutta lähin alkuluku on edelleen 47, nyt etäisyydellä 4. Jono siis kokonaisuudessaan 2, 2, 4, 2, 4, 2, 4, 6, 2, 6, 4, 2, 4, 4, 4, 4, 2, 4, 6, 2, 6, 4, 2, 4, 2, 4, 2, 2. Yhteenlasku 51:stä eli neljän peräkkäisen luvun 4 keskeltä: 55, 59, 61, 65, 71, 73, 79, 83, 85, 89, 91, 95, 97, 99. Konjektuuri siis pätee myös luvulle 102. Goldbach-pareja 8, jaollisia 6. Pois jääneet alkuluvut 53, 67. Pois jääneet jaolliset 57, 63, 69, 75, 77, 81, 87, 93.

Esimerkkien tapauksessa kiistaton todistus olisi se, että alueella on enemmän alkulukuja kuin jaollisia. Tilanne kääntyy jaollisten hyväksi vasta alkuluvun 113 jälkeen. Mutta jatkossakin samalla tavalla laskemalla konjektuuri saadaan varmennettua myös suuremmille kuin nyt tunnetuille parillisille. Kaikille löytyy useampiakin luvusta n/2 kumpaankin suuntaan samalla etäisyydellä olevia pareja.

Luonnollinen kysymys kuuluu: kuinka laskentatapa todistaa, että näin jatkuu äärettömiin. Väitän, että ilmeinen syys on alkulukujen etäisyysrakenne. Siinä esiintyvät kaikki etäisyydet 2, 4, 6, 8, 10 jne. Parittomilla jaollisilla pienimmän alkutekijän mukaan etäisyydet ovat aina jaolliset luvuilla 3, 5, 7, 11. Varmana todisteena pidän alkulukujen jatkuvasti pienenevää tiheyttä. Se merkitsee, että kahden jaollisen luvun summien määrä kasvaa suhteellisesti yhdistelmiin alkuluku + parillinen ja alkuluku + alkuluku. Myös näiden lukumäärä vääjämättä kasvaa, mutta suhteellisesti hitaammin. Sen voi helposti todentaa tietokoneella.

Huomaa, että testattaessa manuaalisesti suurempia parillisia kuin 113, voidaan jättää pois selvät tapaukset, siis n/2 ollessa tunnettu alkuluku tai kahden alkuluvun välissä oleva luku.
399. Jaska29.4.2013 klo 22:29
Lisähuomautus. Alkulukujen määrä keskiluvun vasemmalla puolella pysyy samana tai kasvaa yhdellä siirryttäessä seuraavaan lukuun. Jos uusi luku on alkuluku, niiden määrä oikealla puolella voi pienentyä yhdellä. Muuten se pysyy samana tai kasvaa yhdellä. Joka tapauksessa jonon keskiluvun kasvaessa myös alkulukuparien määrä kasvaa. Myös erotus vasemman puolen alkuluvut - oikean puolen alkuluvut kasvaa.
400. Jaska29.4.2013 klo 23:05
Lisälisähuomautus. Konjektuuria voi testata myös olettamalla, että se ei pidä paikkaansa. Siis että on joku ensimmäinen aprillinen luku, jossa kaikki oikean puolen alkuluvut saavat parikseen jaollisen luvun. Se asettaa määrättyjä poissulkevia ehtoja sekä edellisille että seuraaville parillisille, jotka kuitenkin jhotavat umpikujaan. Joudutaan totemaan: konjektuuri on tosi, koska se on tosi myös edellisilel ja seuraaville luvuille!

P.S. huomasin lyöntivirheen, mutta saa jäädä, koska sekin on tosi!
401. iso S29.4.2013 klo 23:17
Wexin tyttären ongelmasta päästään sujuvasti vanhaan ongelma: tarkoittaako "kuusi kertaa enemmän" kuusinkertaista hintaa vai hintaa joka saadaan kun siihen yhteen kertaan lisätään kuusi kertaa eli seitsenkertaista hintaa? Millainen matikanopettaja antaa tuollaisen tehtävän eikä muotoile sitä "kuusi kertaa niin paljon kuin"?

Kerran enemmän on tuplahinta, eikös?
402. Jaska29.4.2013 klo 23:41
Extra lisälisä eli kirsikka koktailiin. Tosin se olisi kuulunut tiputtaa lasiin ihan ensimmäiseksi. Mikä tahansa kahden eri alkuluvun (pl. 2) pari toteuttaa konjektuurin jollekin parillisille luvulle, onhan niiden erotus aina parillinen. Jokaiseen keskilukuun voidaan lisätä symmetrisesti molemmille puolille tietty määrä lukuja riippuen etäisyydestä alkulkuun 3. Ainakin minulle käsittämätön mysteeri olisi, jos myösään tämä manööveri ei kattaisi kaikkia parillisia lukuja 8:sta lähtien.
403. Jaska30.4.2013 klo 14:47
Eilinen lavea selittelyni etäisyyksistä ei todennäköisesti vakuuta lukijoitaan, koska asian ydin jäi mainitsematta. Konjuktuurin voi todistaa yhdellä lyhyellä lauseella, joka kyllä on pääteltävissä tekstistäni. Tämä perustotuus on selviö, joka ei ole kumottavissa. Lukija huomannee sen liikoja päätään vaivaamatta. Kerro, jos keksit sen.

Asiassa on vain eräs mutta, joka saattaa selittää, miksi matemaatikot eivät ole tätä todistusta hyväksyneet, vaikka mahdollisesti ovat sitä tältäkin kantilta pohtineet. Jotta todistus olisi absoluuttisen täydellinen, siihen pitää sisältyä erään keskilukuun liittyvän olettamuksen todistaminen. Miettikääpä, mikä minun selviönä pitämäni juttu voisi olla. Se on kyllä paljon vaikeampi hepitettävä.
404. Jaska2.5.2013 klo 21:33
Heppiä ei ole kuulunut. Voitaneen siivota juttu päiväjärjestyksestä. Tarkoittamani todistus - epäilemättä monien mielestä vain premissi, olisi ollut helpompi keksiä, jos olisin havainnollistanut sen peräkkäisten parittomien lukujen jonolla.

Peräkkäiset parillisten lukujen jono kasvaessa etäisyydellä 2, kasvavat myös keskiluvun suhteen symmetriset summat kahdella. Jotta konjektuuri olisi tosi, pitää jokaisen keskiluvun suhteen symmetristen summien joukosta löytyä lukupari, jonka vasemmassa puoliskossa oleva pienempi luku on muotoa alkuluku - 2, oikean puoliskon vastinluvun ollessa alkuluku. Pelkistetty todistuslauselma kuuluu:

Peräkkäisten parittomien lukujen jonossa niiden summan keskiluvun vasemmalla puolella on aina lukuja muotoa p - 2, joiden keskiluvun suhteen symmetristen lukujen joukossa on aina jokin alkuluku.

Parillisten lukujen jonossa seuraavan perittominen lukujen summayhdistelmiin sisältyy täten aina kombinaatio alkuluku + alkuluku. Minulle tuo riittää kumoamattomaksi todisteeksi todettuani laskemalla, että näin on pakko olla. Se on sitä mainitsemaani peruskoulutason ynnäämistä ja vähentämistä. Kaikkien alkuluku - 2 lukujen vastinluvuiksi ei yksinkertaisesti riitä pelkkiä jaollisia lukuja, mikä korostuu parillisten lukujen jonon kasvaessa.

Epäilemättä tämäkin todistustapa on ollut matemaatikkojen vaihtoehtona, mutta he eivät ole todenneet sitä aukottomaksi. Arvaukseni on, että se liittyy keskiluvun oikeaan puoliskoon. Onko siellä esim. aina riittävästi alkulukuja vasemman puolen pareiksi. Voi olla, että tässä tulee kuvaan mukaan mahdollisuus, että alkulukukaksosten määrä ei olekaan ääretön. Mutta minähän olen jo todistanut, että se on - ainakin itselleni!

On minulla toinen mutkikkaampikin konjektuurin todistus. Voimme mahd. palata siihen, kun olette ensin sulatellut tätä - ja kumonneet sen!
405. Matti2.5.2013 klo 21:41
Tutkiskelin kyllä aiempaa todistustasi, mutta en saa siitä otetta. Kuten aiemmin sanoin, näitä pitäisi päästä selvittelemään nokikkain. Nostan käteni.
406. Jaska2.5.2013 klo 22:48
Tavallaan hyvä juttu, ei tule ainkaan Matilta kumousta!

Pitää tarkentaa, että p-2 -sääntö pätee kirjaimellisesti keskiluvusta 4 alkaen, koska 3-2 = 1. Summien 3+3 samoin kuin 2+2 yhteenlaskettavien etäisyys keskiluvusta on siis 0. Samoin voidaan tulkita muidenkin alkulukujen osalta. Goldbach-ehto siis täyttyy niiden osalta ikäänkuin ylimääräisenä bonuksena.
407. Jaska3.5.2013 klo 13:47
Jouduin odottamaan lekurilel puolitoista tuntia yli määräajan. Ajankuluksi mietin, miten saisin Matin laskemaan kätensä takaisin alas. Mahdollisesti esimerkin avulla.

Puolet parillisesta luvusta 120 on 60. Samalla etäisyydellä 8 on tämän keskiluvun vasemmalla ja oikealla puolella alkuluku, 53 ja 67. Niiden keskinäinen etäisyys on 14.

Jotta tämä Goldbach-pari olisi mahdollinen, pitää löytyä vasemmasta puoliskosta luku 53-2 = 51. Vastaavasti oikasta puoliskosta löytyy luku 67-2 = 65.

Luvun 51 etäisyys lukuun 65 on niin ikään 14 lukujen summan ollessa 116 ja keskiluvun 58. Kun lukuun 51 ja 65 lisätään vuorollaan 2, saadaan parit 51-67 ja 53-65, joiden summa on 118 ja keskiluku 59. Täten seuraavalle parilliselle luvulle 120 keskilukunaan 60 saadaan Goldbach-pari 53-67.

Tämä jatkuva riippuvuus toimii luonnollisesti myös toisinpäin. Luvun 122 keskilukunaan 61 summakombinaatioista löytyvät siis yhdistelmät 53 - 67 ja 53-67. Jos ensimmäinen testikohteemme olisi ollut luku 122, olisimme pian havainneet, että luvulle 120 löytyy Goldbach-pari.

Tämä ketju jatkuu äärettömiin mikä on helppo todistaa. Poimitaan parittomien lukujonosta kolmella jaolliset 9, 15, 21, 27, 33, 39...
Kaikkein peräkkäisten keskinäinen etäisyys on siis 6. Niiden väliin jäävät kaksi lukua ovat joko alkuluku ja suuremmalla alkuluvulla kuin 3 jaollinen luku tai molemmat ovat samaa muotoa. Kun väliin osuu yksi alkuluku, ovat sen naapurit muotoa alkuluku -2 ja alkuluku + 2. Asia ei tietenkään muuksi muutu, vaika molemmat väliluvut olisivat alkulukuja eli kaksospari.

Lukujonon kasvaessa alkuluvut harvenevat, joten jaollisten välilukujen tuplaosumat yleistyvät. Sew merkitsee, että niiden etäisyys seuraavasta alkuvusuta vasemmassa puoliskossa kasvaa. Se voi olla 2, 4, 6, 8 jne mikä tahansa parillinn e luku, jos keskiluku ei ole alkuluku.

Mutta ei hätää. Se sataa tulevaisuuden Goldbach-laariin. Jatkossa löytyy lähimmästä vasemman puoliskon alkuluvusta. Ei hätää, ilmiö näet sataa tulevaisuuden Goldbach-laariin. Jatkossa löytyy siis aina Goldbach-pareja vastaavasti suuremmille parillisille luvuille. Ketju on katkeamaton, paitsi jos keskiluvun oikealla puoliskolla ei olisi yhtään alkulukua. Se on kuitenkin helppo todistaa mahdottomaksi.

Tämä todistus on muuten Wexin ansiota. Hän kertoi Googlen Euler-uutisoinnista. Muuten tuskin olisin tullut konjektuuria pähkäilleeksi. Kiitos siis Wexille.
408. Jukkis3.5.2013 klo 15:58
Jaska: "Puolet parillisesta luvusta 120 on 60. Samalla etäisyydellä 8 on tämän keskiluvun vasemmalla ja oikealla puolella alkuluku, 53 ja 67. Niiden keskinäinen etäisyys on 14."

OK. Luku 120 on kahden alkuluvun summa.

Sitten: "Jotta tämä Goldbach-pari olisi mahdollinen, pitää löytyä vasemmasta puoliskosta luku 53-2 = 51. Vastaavasti oikasta puoliskosta löytyy luku 67-2 = 65.".

Tässä vaiheessa olen tyystin ulkona. Miten niin "jotta ... olisi mahdollinen... pitää löytyä"? Totta helkutassa jos löytyy joku luku z, niin varmana löytyy myös luku z-2.

Ihan pihalla olen.
409. Jukkis3.5.2013 klo 16:00
Niin ja miten ihmeessä "Samalla etäisyydellä 8 on tämän keskiluvun vasemmalla ja oikealla puolella alkuluku, 53 ja 67.". Miten 53 on "etäisyydellä 8" luvusta 60?

No, lienee taas painovirhe.
410. Jaska3.5.2013 klo 16:53
Joo, olihan se. Ymmärsit myös premissinä olennaisen etäisyys 2 -periaatteen. Mutta sain sen käsityksen, että Matti ei ymmärtänyt, joten yritin selventää mistä on kyse. Kyllähän se vähän hoopolta tuntui.

Nyt sitten vaan kumoamaan todistustani. Siis ellette usko, että se ei onnistu.
411. Jukkis3.5.2013 klo 19:16
Jää kumoamatta mm. siksi kun tuosta tolkun ottaminen on aika mahdotonta. Noita Jaskan sepustuksia on lähes musertavaa lukea, kun melkein jokaisen lauseen kohdalla pitää pinnistää ihan äärimmilleen kun yrittää ymmärtää mm. sitä, mihin jokin "se" -sana viittaa.

Esimerkiksi heti tuon ekan selityksen (29.4.2013 klo 22:11) ihan alussa: "Valitaan järjestyksessä kaikki peräkkäiset kokonaisluvut ja vuorossa olevan etäisyys sitä edeltävästä lähimmästä alkuluvusta. Esimerkkijonossa se on 50.".

Tuossahan siis sanotaan, että 50 on alkuluku. Mutta kun oikein rutistaa, niin ymmärtää, että kenties on tarkoitettu että tuo 50 onkin "vuorossa oleva". Ja samanlainen pinnistys jatkuu, kun yrittää jatkaa. Ei jaksa.
412. Jaska3.5.2013 klo 23:33
Olet Jukkis harvinaisen oikeassa. Tuo oli kehnosti muotoiltu. Liirumlaarumia. Katsotaan kuitenkin vielä, jos saisin aikaan epätulkinnanvaraistakin tekstiä. Kun oikein pinnistän.
413. Jaska4.5.2013 klo 23:36
Kiitos kaikista Goldbach-kommenteista. Eilen lupaamani pinnistyksen tuloksena muovautui vielä yksi ja viimeinen versio perustuen vakaaseen pyrkimykseen saavuttaa vähemmin virhein aiempaa vähäisempi looginen sumeus. Yhtään lyöntivirhettä siinä ei pitäisi olla.

Goldbachin binääri- eli vahva konjektuuri on seuraava:

Jokainen parillinen kokonaisluku, joka on suurempi kuin 2, on kahden alkuluvun summa.

Konjektuuri voidaan muotoilla myös seuraavasti:

Jokaisen kahta suuremman parillisen luvun n summakombinaatioista on puolet kahden parittoman luvun summia. Niiden joukossa on aina summia, joiden yhteenlaskettavat ovat alkulukuja, joilla on siis sama etäisyys summan keskiluvusta n/2.

Konjektuurin on internetin mukaan todistettu toteutuvan lukuun 2*10^17 saakka. Tulos on saavutettu tietokoneella laskemalla. Tieto on vuodelta 2005.

On perusteltua päätellä, että konjektuurin toteutuminen lukuun 200 000 000 000 000 000 (kaksisataatuhattabiljoonaa) saakka ei voi johtua satunnaisuudesta. Toteutumisella täytyy siis olla aksiomaattisella menetelmällä löydettävä syy.

Olkoon mainittu ennätysluku jatkossa r(ecord). Sen keskiluvun r/2 molemmin puolin on erittäin suuri määrä alkulukuja. Niitä on enemmän vasemmalla puolella, koska alkulukujen tiheys pienenee, kun jaollisten lukujen määrä suurenee. Premissi on, että keskiluvun oikealla puolella on kuitenkin aina riittävästi alkulukuja konjektuurin toteutumiseksi. Voidaan todistaa, että näin on.

Olkoon yksi luvun r alkulukusummista a+b. Lukujen a ja b keskinäinen etäisyys olkoon d(istance). Kummankin etäisyys keskilukuun r/2 on siis d/2.

Luvun r-2 summien keskiluku on (r/2)-1. Kaikkien summien joukossa on aksiomaattisesti kaksi summaa (a-2)+b, sekä a+(b - 2). Kummankin summan keskinäinen etäisyys on d+2. Erotus a-2 voi olla alkuluku tai jaollinen pariton luku, niin myös erotus b-2.

Jos ketju katkeaisi luvun r+2 kohdalla keskiluvun ollessa (r/2)+1, ei luvun r summien joukossa saisi olla ainuttakaan summaa muotoa (alkuluku-2) + alkuluku. Irreaalinen ajatus on myös laskennallisesti todistettavissa mahdottomaksi. Siten konjektuuri toteutuu myös luvun r+2 kohdalla. Ketju ei voi ensimmäisestä lenkistä alettuaan enää katketa.

Goldbachin konjektuuri toteutuu siis aksiomaattisesti kaikilla parillisilla luvuilla.
414. qwertsu5.5.2013 klo 01:26
Aurullista on kun vanhoilla alkaa vipata. Sorry Jaakko Himberg. Sille siipalle samat sanat
415. Jukkis5.5.2013 klo 10:05
Duoda..

"...kaksi summaa (a-2)+b, sekä a+(b - 2). Kummankin summan keskinäinen etäisyys on d+2."

Onko?
416. Jaska5.5.2013 klo 11:19
Rakastettua nimimerkkiä O lainatakseni: Aurinkoista sunnuntaita sinulle(kin) qwertsu!

Jukkis, on se. Toivottavasti et kysynyt sen takia, että lauseesta puuttui sana "yhteenlaskettavien", ja tämän tuomittavan loogisen sumeuden johdosta et ymmärtänyt lausetta. Lisätään se nyt kuitenkin.

Kummankin summan yhteenlaskettavien keskinäinen etäisyys on d+2.

Aritmeettisetkaan aksioomat eivät ole kumottavissa.
417. Jaska5.5.2013 klo 11:38
Ei johtunut Jukkiksen kysymys siitä, vaan johtui minun karmeasta virheestäni. Niin se ajatus vain väistämättä tässä iässä aika ajoin katkeaa. Ei siis a+(b-2), vaan a+(b+2). Lisäksi on huomattava, että b+2 ei ole aina alkuluku, joten sen mukaan ottaminen esimerkkiin oli looginen kömmähdys.

Hieno juttu, että ainakaan Jukkikselle mokat eivät mene läpi. Ikävä juttu puolestaan, että nyt en voikaan vielä lopettaa. Pitää esittää uusi todistus uudelta kantilta ilman virheitä ja logiikkakömmähdyksiä Se ei mahdollisesti onnistu. Perusperiaate ei kuitenkaan ole kumottavissa.
418. Jukkis5.5.2013 klo 11:45
Nyt ymmärrän vielä vähemmän. Mitä tuo a+(b+2) tuossa tekee?

Tuollahan lukee että

"Luvun r-2 summien keskiluku on (r/2)-1. Kaikkien summien joukossa on aksiomaattisesti kaksi summaa (a-2)+b, sekä a+(b - 2)."

Nytkö siis kerrot, että pitäisi lukea että

"Luvun r-2 summien keskiluku on (r/2)-1. Kaikkien summien joukossa on aksiomaattisesti kaksi summaa (a-2)+b, sekä a+(b+2)."?

Jos a+b=r, niin eihän a+b+2 ole r-2, vaan r+2.
419. Jaska5.5.2013 klo 12:10
Entrataan nyt kuitenkin koko virheellinen kappale. Jukkis voinee ystävällisesti varmistaa, että siinä ei ole virhettä.

Luvun r-2 keskiluku on r/2-1. Kaikkien summien joukosssa on keskiluvun vasemmalla puolella aksiomaattisesti luku a-2. Sen etäisyys b:hen on siis d+2. Luvun a-b etäisyys keskilukuun (r/2)-1 on (d/2)+1, b:n etäisyys keskilukuun on (d/2)-1. Lukujen a-2 ja b etäisyys keskilukuun ei siis ole sama. Seraavaan parilliseen lukuun r siirryttäessä tulee uudeksi keskiluvuksi d/2. Syntyy alkulukupari a+b keskinäisellä etäisyydellä d. Sekä a:n että b:n etäisyys keskiluvusta on d/2. Premissi on toteutunut.
420. Jukkis5.5.2013 klo 13:02
"Luvun a-b etäisyys keskilukuun (r/2)-1 on (d/2)+1".

Ei ole; a-b on negatiivinen luku.
Ja positiivisen luvun b-a etäisyys keskilukuun (r/2)-1 on d/2.

"Seraavaan parilliseen lukuun r siirryttäessä tulee uudeksi keskiluvuksi d/2."

No ei kyllä varmana tule.
421. Jukkis5.5.2013 klo 13:54
Pöh. Tämä kirjoittamani "positiivisen luvun b-a etäisyys keskilukuun (r/2)-1 on d/2" taitaa olla ihan höpöä.

Vissiin kun Jaska kirjoitti "Luvun a-b etäisyys" niin piti kirjoittaa "Luvun a-2 etäisyys...".
422. HT5.5.2013 klo 14:31
Mitään en yllä näkyvistä jutuista ymmärrä, mutta jotenkin tulee mieleen se vanha sanonta, että tässä nyt sokea taluttaa rampaa.
423. Matti5.5.2013 klo 15:44
HT, paljon huonomminkin voisi aikansa käyttää, kuin näitä miettimällä. Ymmärrän tämän tekniikkaharjoitelmaksi.
424. Jukkis5.5.2013 klo 15:49
Tuo höpölausahdukseni "positiivisen luvun b-a etäisyys keskilukuun (r/2)-1 on d/2" oli seurausta siitä, että vetäisin hatusta lukuarvot ja laskeskelin, ja sattumalta niillä lukuarvoilla tuo lause piti paikkansa ja sitten hölmönä yleistin asian. Tämmöiset on vaarallisia.

Tuo Jaskan höpöjuttu "Seraavaan parilliseen lukuun r siirryttäessä tulee uudeksi keskiluvuksi d/2" kai pitäis olla että "Seuraavaan parilliseen lukuun r siirryttäessä tulee uudeksi keskiluvuksi r/2."
425. iso S5.5.2013 klo 16:34
Täysin ymmärrystä vailla puutun väittämään "Jokaisen kahta suuremman parillisen luvun n summakombinaatioista on puolet kahden parittoman luvun summia."

6 on parillinen ja suurempi kuin 2. Se tulee summista 1+5, 2+4, 3+3, 4+1 ja 5+1 (tai 1+5, 2+4 ja 3+3, jos tarkoitetaan summattaviltaan erilaisia pareja). Parittomia on 3 ja parillisia 2 (tai 2 ja 1). Ei mennyt tasan.

Vai pitäisikö ottaa mukaan myös 0+6? Jotenkin tuntuisi mieli hairahtuvan sellaiseen ajatukseen että molempien summattavien pitäisi olla pienempi kuin summa. Jos ei tarvitse, niin miksi summattava ei voi samalla vaivalla olla suurempi kuin summa: -1+7, -2+8, -3+9, ...

Laskepa tuosta, meneekö parilliset ja parittomat tasan!
426. Wexi5.5.2013 klo 19:19
Pari vuotta taaksepäin tuli Teemalta dokumentti (saattoi olla Marcus du Sautoyn "Matematiikan historia").
Näin siitä pari jaksoa. Minua viehätti suuresti eräs "tapaus" jota hahmotettiin ruukkurivistöillä (jonka olin älyävinäni).
Meni jotenkin näin: Luku joka jaetaan neljällä, ja jakojäännös on 1, voidaan ilmoittaa kahden eri alkuluvun neliön summana.

Saattoi olla Diofantos Aleksandrialainen edellisen esittäjä, mutta en muista. Kuten tuo väittämäkin saattaa olla huteralla pohjalla?

Korjata saa edellistä, ja kommentoida aivan vapaasti, sen verran hataralla muistipohjalla tuo itselleni on.

Diofantokseen liittyy seuraava hautakirjoitus:
”Matkamies! Tähän haudattu on Diofantoksen tomu. Ja luvut, mikä ihme, voivat saattaa sinulle sanan, miten pitkä oli hänen elonsa aika. Kuudennes siitä oli kaunista lapsuutta. Kului vielä kahdestoista osa elämää, niin puhkesi parta poskipäihin. Seuraavan seitsemänneksen vietti Diofantos poikamiehenä. Kun viisi vuotta kului avioliitossa, niin syntyi elämän onneksi esikoispoika, jolle kohtalo antoi kauniin ja valoisan elon aikaa maan päällä vain puolet isänsä päiviä. Ja syvässä surussa tunsi vanhus maisen osansa päättyvän, eläen vuosia neljä siitä, kun poikansa menetti. Sano, montako elinvuotta saavutettuaan Diofantos meni syliin kuoleman?”
427. Jukkis5.5.2013 klo 19:51
No tuo ruukkujuitsu ei ainakaan noin päde. Esim. lukua 33 ei voi ilmoittaa minkäänlaisten kokonaislukujen neliöiden summana.
428. Jaska5.5.2013 klo 21:45
Kiitos Jukkikselle, että täytti toiveeni tsekkauksesta. Siis a-2 ja r/2 oikein. Ajatus katkeilee jo muutaman lauseen jälkeen harmittavan usein häiriötekijöiden johdosta tai ihan muuten vain.

Voisin vielä kokeilla, voiko sanomani pelkistää ilman sekasortoisia numereerisia esimerkkejä ja selviön eli keskiluvun selventelyä. Katsotaan:

Goldbachin konjektuurin on todistettu toteutuvan lukuun 2*10^17 saakka. Wikipedian mukaan ennätys on vuodesta 2005 Oliveira de Silvan hallussa.

Alkulukupareja, joiden summa on mainittu ennätys, on hyvin suuri määrä. Lisäksi on niin ikään hyvin suuri määrä summia joilla on eri yhteenlaskettavat kuin konjektuurin toteuttavilla pareilla. Osalla niistä pienempi yhteenlaskettava on muotoa alkuluku miinus kaksi, ja suurempi yhteenlaskettava on alkuluku. Ne takaavat, että
konjektuuri toteutuu myös seuraavan parillisen luvun osalta.

Riippuvuus edeltävästä parillisesta luvusta ei katkea minkään ennätystä suuremman parillisen luvun kohdalla. Goldbachin konjektuuri toteutuu siis jokaisella parillisella luvulla, joka on suurempi kuin 2.

Siinä se. Voi olla, että että kaikki ammattimatemaatikotkaan eivät sitä ymmärrä. Eivätpähän siinä tapauksessa pysty kumoamaankaan:)

Ilahduin muidenkin kuin Jukkiksen ja Matin osallisuudesta keskusteluun. Kiitos teille. Täsmentäisin Matin sinänsä oikeaa huomiota tekniikkaharjoittelusta, että harjoittelu tuotti minulla myös tuloksen, johon olen itse tyytyväinen.

Kumouksia ja niitä seuraavia kumousten kumouksia odotellessa kohti uusia haasteita.

Tuo oli niin ylevästi sanottu, että siinä Faustin loppusanatkin kalpenevat. Kuunteliko kukaan muu konserttia?
429. Matti6.5.2013 klo 06:48
Jaska hei! Tarjoan kahvit, jos tavataan.
430. Jaska6.5.2013 klo 10:11
Sopii, jos mustana ja pullan kera paikkana Hki/Vantaa/Espoo. Vaatii kuitenkin järjestelyjä. Aurinkoiset iltapäivät eivät tule kysymykseen. Voit lähettää ehdotuksesi sähköpostitse. Osoitteen saat Ekiltä, jos hän kiireiltään ehtii palveluksen tekemään.
431. Jaska7.5.2013 klo 18:47
Matti hei. Flunssani ei ota laantumisen merkkejä, eikä kahvittelu lähipäivinä siis ole suotavaa mahd. tartuntaa ajatellen. Ehkä se on tarpeetontakin, jos Matti vaivaudut tekemään pari harjoitustehtävää, ja asia sen myötä avautuu.

1. Kirjoita ruutupaperille niin pitkä peräkkäisten parittomien lukujen kuin kohtuudella jaksat. Mieluiten niin pitkä, että jaollisia lukuja näyttää olevan selvästi enemmän kuin alkulukuja.

2. Valitse jokin parillinen luku ja totea sitä pienempien parittominen lukujen lukumäärä.

3. Laske jaollisten lukumäärät keskiluvun vasemmalta puolelta.

3. Merkkaa keskiluvun oikealta puolelta luvut, joiden etäisyys keskilukuun on sama kuin vasemman puolen jaollisten lukujen etäisyys keskilukuun.

4. Ruksaa pois merkatuista luvuista jaolliset luvut ja laske niiden lukumäärä. Se on sama kuin Goldbachin alkulukuparien lukumäärä.

Selostettu laskutoimitu on tietysti paljon työläämpi tapa kuin poimia Goldbach-parit suoraan alkulukujen jonosta tietokoneen tapaan. Se auttaa kuitenkin ymmärtämään, että 1. Goldbach-osumien lukumäärä riippuu jaollisten lukujen lukumäärästä, 2. jaollisten lukujen lisääntyessä ja alkulukujen vähetessä Goldbach-parien lukumäärä ei kuitenkaan voi yht'äkkiä pudota erittäin suuresta määrästä nollaan.

Goldbach-parien lukumäärä lisääntyy vähitellen parillisten lukujen kasvaessa. Tavallista kuitenkin on, että lukumäärä on paikoin selvästikin pienempi kuin edellisellä luvulla. Se riippuu parillisen luvun ja siis myös keskiluvun parittominen alkutekijöiden lukumäärästä. Nyrkkisääntö on: mitä useampi alkutekijä, sitä enemmän Goldbach-osumia. Kahden jaollisen luvun parien lukumäärä näet kasvaa. Varmista testaamalla!



4.
432. Jaska7.5.2013 klo 18:50
[Tuo ylimääräinen nelonen on esseeni arvosana.]
433. Matti7.5.2013 klo 20:14
Emmäänyenääjaksa.
434. Jaska7.5.2013 klo 21:59
OK, päättyköön projekti ainakin täällä tähän.
435. Jaska7.5.2013 klo 23:24
Epilogi

Kaivoin netistä tiedon, että viime tammikuussa on jenkeissä lyöty suurimman alkuluvun rekordi. Se on nyt 2^57885161 - 1, jossa on n. 17 miljoonaa numeroa.

Goldbachin suurin todistettu parillinen luku on 2*10^17, jossa on 18 numeroa. Otankin nyt Goldbach-ennätyksen haltuuni luvulla 2^57885161 + 2. Ollaan todistuksestani mitä mieltä tahansa, niin siitä ei pääse kukaan yli eikä ympäri, että 3 on alkuluku.
436. Matti8.5.2013 klo 00:38
Goldbach-ennätys tarkoittaa, että konjektuurin on osoitettu pitävän paikkansa _jokaiselle_ parilliselle luvulle, joka on ennätystä pienempi.
437. Mäkis-Tartti8.5.2013 klo 02:14
Asiaan!!! Täällä on jo pitkään puhuttu niin viisaita, että siinä on prototyyppinen liirumlaarumi ollut hätää kärsimässä!

Senkin jumalattomat koijarit, tiedätte hyvin, että Raamatun mukaan ainoa oikea alkuluku on Genesis. Ja täällä on jo Alkukirjainketju (no sen vielä ymmärtää, että alkukirjain ja alkuluku ovat ehkä eri asioita) sekä Irtonumeroita-ketju (kai irtonumero ja alkuluku sentään ovat yhtä?), joten tämä "Alkulukuketju" on jo redundanssia.

Sitä paitsihan "alkuluku" on vain savolainen termi limboamiselle, siis esim. alikulkukäytävä on savoksi "al'kulukukäätävä". Johan tässä pirukin hermostuu, kun kielellisiin jutskiin vängätään matikkaa...
438. matts8.5.2013 klo 07:42
Matikka on sitä paitsi niljakas käsittelyn aihe.
Kuvaanto-oppi!! siit mie piän! Siin ei eväkään värähä ku kuviokelluu!
439. Jukkis8.5.2013 klo 08:38
Siis tuo Jaskan päättely ei ole mikään matemaattinen todistus. Ilmiselväähän on, että noin se menee, mutta todistus se ei ole. Eikä tuota voi "kumota", paitsi sanomalla noin kuin tuossa sanoin.
440. Jaska8.5.2013 klo 12:38
Jukkis, et tainnut tajuta pointtia. Mainitsemani selviö ei tietenkään sellaisenaan todista, että konjektuuri toteutuu myös kaikilla ko. lukua pienemmillä parillisilla luvuilla lukuun 2*10^17 saakka. Tarkoitus oli vihjata, että luku 1 = 3-2. Muotoa alkuluku-2 olevia lukuja yhtä paljon kuin alkulukujakin. Se on premissi, josta olen johtanuit todistuksen.

Valitettavasti en ole onnistunut pukemaan todistustani ymmärrettävään sanamuotoon. Tuloksena vain vasta-argumentteja tyyliin "eihän tuo todista yhtään mitään." Mikään matemaattinen kumous sellainen päätelmä ei ole. Niinpä tätä on turhaa täällä enää jauhaa.

Siitä huolimatta aurinkoista keskiviikkoa kaikille!
441. matts9.5.2013 klo 08:38
Vieläkin poskia kuumottaa
eilinen äräsoo.
Melkoinen hulabaloo
kun luganski tsaikkarii soittaa
ja pohjolan likkaa lintu huitoo
ja siben kakkosta finaaliin reutoo.

Niin on taas yksi kausikorttikausi ohi.
Kevään viimeinen keskiviikkosarjan konsertti oli
taas sitä ihtiään - loistavaa RSO:a.
442. Matias-Myyrä19.5.2013 klo 14:16
"Johtoihin indusoituu salaman valtavasta kentästä jopa usean 10.0000V jännite"

Mitenkähän hirveän paljon on "usean 10.0000V jännite"?

Minkähän näköinen amatööri on luonut tämän sivun?
[http://www.ylijannitesuoja.fi/]
443. Wexi21.5.2013 klo 00:35
Olen kohdannut epäonnenpäivän 98 kertaa, ensimmäisen niistä seitsemän päivän vanhana. Milloin olen syntynyt?
444. Kravattimies21.5.2013 klo 01:06
Heinäkuun kuudentena vuonna 1956?
445. Wexi21.5.2013 klo 01:21
Tulinkohan laskeneeksi väärin? Synnyin nimittäin varhaisemmin, samana vuonna.
446. Jaska21.5.2013 klo 11:34
Otitko Wexi raskausajan huomioon?
447. Wexi21.5.2013 klo 11:59
En. Raskausaikana oli yksi epäonnenpäivä tammikuussa, mutta sitä ennen, toukokuun keväthölseissä -55 äitimuori tutustui kohtalokkain seurauksin erääseen kelmiin.
448. Maikki21.5.2013 klo 12:07
Jostain muistelen lukeneeni Wexin syntyneen Kekkosen aikaan, omien johtopäätösteni perustalla veikkaisin syntymäpäiväksi 6.3 1956, päivämäärä on sama kuin vanhempieni hääpäivä, vuotta en kuitenkaan kerro!
449. Wexi21.5.2013 klo 12:21
Maaliskuussa ei ollut perjantaita 13. päivänä.
450. PA21.5.2013 klo 12:30
Häpeämätön lainaus Liirumlaarumista:

Lähettäjä: Wexi 5.4.2013 klo 19:12

Havahduin huomaamaan, että tänään voin vielä kiekaista: Viiskuus, viiskuus, kukkohuus! Huomenna toisin.

Joten weikataan siis 6.4.1956! ;)
451. Matias-Myyrä21.5.2013 klo 14:16
Wexin antamat lähtötiedot (21.5.2013 klo 00:35) täsmäävät päivämäärään 6.4.1956. Krakalla on laskuvirhe. Minulla itselläni näyttää olevan tasan 100 onnetonta päivää kasassa, kun olen reilun vuoden Wexiä vanhempi.
452. Wexi21.5.2013 klo 14:27
Siis vielä nuorukaisia:-)
453. Matias-Myyrä21.5.2013 klo 14:41
Joo, ei ihan vielä olla kuudenkympin ja kuoleman välissä.
454. Wexi21.5.2013 klo 15:36
Kaverini tuossa taannoin ilmoitti kepeään sävyyn:
Toinen jalka haudassa, ja toinen banaaninkuoren päällä.
455. Matias-Myyrä21.5.2013 klo 16:54
Rupesin tuossa mietiskelemään, että minuhan pitäisi siis olla noin 700 kuukauden ikäinen. Näköjään ylihuomiseksi sattuu tuo tasaluku! Pitäisköhän tuollaista tasasatalukua juhlistaa jollain tavalla?
456. Matti21.5.2013 klo 17:44
M-M, malta vielä, pian tulee 2 miljardia sekuntia täyteen. Sillon saa korkki narahtaa. (Toki muistit juhlia, kun miljardi sekuntia oli kulunut?!)
457. Tiio21.5.2013 klo 20:04
Matti, laskitko ne ajanlaskun tasaussekunnit (tai osat), joilla joskus vuodenvaihteessa pelataan aika ja aurinko synkroniin (vai miten se meni.) Tässä on oltava tarkkana, jotta Matias osaa narauttaa korkkia juuri oikealla hetkellä.
458. Kravattimies22.5.2013 klo 04:27
Matias-Myyrän antama 6.4.1956 on oikein.

Pyysin jälkeläistä laskemaan. Hän huomasi heti, että nettiin ei voi luottaa tässä asiassa, kuten itse olin tehnyt, vaan hän koodasi asian Excelillä ja sai yllä olevan vastauksen.
459. Wexi26.5.2013 klo 23:37
Pistää pohdituttamaan, pidänkö pahemminkaan pulmallisimmista pahiksista?
Pelkästään Punaisen Pelikaanin perustuu pahistietämykseni.

Pitkälän pahin paitsiossa, pahoin pelkään, pysyykin paitsiossa.
Pihlajamäestä pidän paljon, paljastui pallotukseltaan painavin. Pihlajamäki pistää pähkäilemään poppakonsteitta, pidän perinteisimmistä.

Päivin piirtämän parissa pähkäilin pitkälti periaatteesta. Puuhastellessani paheksuin pariakin "paljastumista". Pirussako piilottelee punta? Puuhastelu palkittiin.

Pidempäänkin pohdiskeluun pitäisi pystyä. Pysyttäydyn P-teemassa piruuttani.

Paria pahinta puuttuis pistemaksimista.
460. Wexi2.6.2013 klo 03:47
Johanssonia poikamiehen tapaan

1,5 kg kiinteitä pottuja, vähän vajaa
3-4 sipulia
2 purkkia Abban anjovisfileitä
4 dl kuohukermaa. Ruokakermat ym. korvikkeet on syytä unohtaa, ja kerralla!
rouhittua mustapippuria
voita terveyttä silmällä pitäen (siis mielenterveyttä)

Urakoi tikkuperunat. Vanha veivi, Julienne, aivan lyömätön peli.
Pilko sipulit. Mitenkö? Aivan sama, kuhan veitsellä, ja pieniks menee.
Surutta silppeet tarpeeksi isoon astiaan (esim. elintarvikeämpäriin). Ripoteltuasi mustapippuria, möyhi sekaisin (sinne vaan kädet sekaan).

Ota riitävän iso uunivuoka, pata. Voidellakin voi, mutta ei ole välttämätöntä.
Ruimaise pohjalle reilu kolmannes peruna-sipulisilppua. Asettele purkillinen anjoviksia esteettiseen asetelmaan. (HUOM. Ota tarkkaan liemi talteen, joudut tilille joka pisarasta).
Lisää kolmannes peruna... jne. Toimi toisen anjospurkin kanssa kuten ensimmäisenkin (muista se liemi!). Loput perunat päälle.

Se anjovisliemi sekoitetaan kermaan, kaadetaan pataan tasaisesti. Voidaan sitä pataa vähän kallistellakin eri ilmansuuntiin. Mieli rauhoittuu, kun nestepinta käy näyttäytymässä.
Laita muutama nokare voita asetelmaa rikkomatta.

Uunihan on tässä vaiheessa lämmennyt, sellainen 200°C passeli (mitä? Ei ole vai? No laita hyvä mies se päälle!)

Laita panos uuniin ilman kantta. Munakelloon, mihin vaan, puoli tuntia. Kun piippaa, tiputa lämpö (150°C), laita kansi päälle, 1½ tuntia.
Kun aika on kulunut, uuni nollille. Häivy pariks tunniks jonnekin (mieluummin vaikka neljäks), ihan sama minne, kunhan etäälle panoksesta. Se on kiusausta, siinä on häijy olla vieressä vahtaamassa.

Kun tulet takaisin, panos on tekeytynyt, ja voit vapautuneesti mättää sellaisen kolmanneksen aivan pidäkkeettömästi.
Vietät iltaa, miten vietät, aivan sama, sillä ennen puoltayötä siitä häviää jälleen kolmannes, oli se sitten jääkaapissa eli ei.

Ennen nukkumaanmenoa on edessä väistämätön, mene suosiolla jääkaapille, ja hitsaa loputkin naamaan. Ei huoli, eikä kerkeä lämmittämään, se on ihan helvetin hyvää kylmänäkin, maut imeytyneet perunaan, ja siitä maistaa makean!

Jos on käynyt niin murheellisesti, että on muita syöjiä, niin katso valmiiksi hyvät taisteluasetelmat; lopuista tapellaan yleensä verissä päin.

Ps. Pakasteen valmiit peruna-sipulisekoitukset voit unohtaa, ne eivät käy tähän ruokalajiin (eivät mihinkään). Niistä saa aikaiseksi vain puuroa!

[Jos mä oon yksin, niin en enään tee koko satsia. Siitä ei nimittäin jää aamuksi. Kokemusta on.]
461. Emma2.6.2013 klo 13:32
Tuohon ei ole paljon lisäämistä!
462. matts2.6.2013 klo 20:08
wexi, ois ton voinut laittaa pakinoihinkin!!
sen verran hyvää että vie (suomen)kielen mennessään!
463. Matias-Myyrä17.6.2013 klo 20:36
Minä en heterona miehenä ymmärrä yhtään, miten jotkut näkevät tämän näköisessä naisessa jotain kauneutta. Minusta tuo hirviö on ällöttävän ruma. En panisi tuommoista akkaa vaikka mulle maksettaisiin 1000 euroa. Minun mielestäni naisen pitää olla luonnollisen näköinen. Muutama liikakilo ei haittaa mitään.

[http://www.iltalehti.fi/viihde/2013061717163585_v i.shtml]
464. Matias-Myyrä17.6.2013 klo 20:58
Lisäyksenä edelliseen totean, että kyllä niitä minunkin makuuni sopivia naisia löytyy. ;-D
465. iso S18.6.2013 klo 15:59
M-M, varo ettei sinulle käy kuin toiselle metsänelävälle, nimittäin ilvekselle muutama päivä sitten Kamala luonto -sarjakuvassa Hesarissa:

- Ennen tytöt olivat minusta vastenmielisiä.
- Entä nyt?
- Nyt minä olen tyttöjen mielestä vastenmielinen.
466. Matias-Myyrä18.6.2013 klo 16:58
Valitettavasti on jo käynyt noin. Akat juoksevat minut nähdessään karkuun ja lapset alkavat parkuun.
467. Wexi24.6.2013 klo 21:29
Arvelin tuon MURHA MERIPÄIVILLÄ olevan hyvin läpinäkyvä, mutta siihen saattaa vaikuttaa lapsuusaikojen muistot.

Mummo asui Karhulan Sunilassa (Popikassa), jossa vietemme pitkät pätkät kesälomaa alta kouluikäisestä aina 17-kesäiseksi. Aivan mahtava melskausympäristö, Riikkilän maisemat, kavereitten merihenkisyys oli selviö, kuin myös Kotkan läheisyys.
Lapsena käytiin Meripäivillä (Vilkkaan bussilla) markkinatunnelmia haistelemassa.
Aikuisiällä en ole Meripäivillä käynyt, mutta jotenkin miellän Kotkan nimenomaan Meripäivistään.

Kairoahan tituleerataan perinteiseksi merimieskapakaksi.
468. arvid26.6.2013 klo 14:18
Iso-S:n äskeisestä kommentista tuli mieleen Turun Yliopisto tiedotuslehdessä Aurorassa oleva juttu, jossa akatemiatutkija toteaa tutkimuksen osoittaneen matalasta testosteronipitoisuudesta kertovien kasvonpiirteiden vetoavan suomalaisnaisiin vahvemmin kuin ulkomaisiin kanssasisariinsa. Jutun otsikko oli: suomalaisnaiset suosivat naisellisempia miehiä kuin kanssasisarena !! Onko siis "miehekäs" mies suomalaisnaisten mielestä vastenmielinen !?
469. Matias-Myyrä8.8.2013 klo 21:16
Onpassh muuthen ihan kummallinen juttu, etteih tää kalja noushe yhhhhtään päähän, vaikkha määäää yrhithän kaathaa molhemmin käshin kurkkuhun.
470. Emma8.8.2013 klo 21:38
Kalja ei ole kovin hyvä laihdutusjuoma.
471. Matias-Myyrä8.8.2013 klo 21:54
Ihan oikeasti luulin, että kalja maistuisi neljän viikon tauon jälkeen paremmalta. Samaa litkua se näyttää olevan kuin aiemminkin. ;-)
472. Emma8.8.2013 klo 22:32
Hyvä, kun huomasit! Eikös sulla ollut se kihtikin, se ei ollenkaan tykkää kaljasta.
473. Matias-Myyrä20.8.2013 klo 19:57
Löysin arkistojeni kätköistä tämmöisen tekemäni anagrammikokoelman.
Vuoden 2002 alusta, siis siltä ajalta, kun Osamaa etsittiin kaikkein kiihkeimmin.

MISSÄHÄN PIILEKSII OSAMA?

Pimeissä lähimaissaniko?
Poissa, sai nimeksi Ählämi
Ählämi siis messipoikana
Ählämi isoisien kimpassa
Ählämi ikiomien pissassa
Melko maansisässä hiipii
Hi, likoaa ämmien pississä
Ehkä oli imaamin pississä
Kainalomme sisässä hiipi
Sikapoliisina himmeässä
Loisisi apinamme häkissä
Ämmä pensaissa hikoilisi
Siksi oli Hamasin päämies
Hamasin pikimies oli ässä
Hamasin ilo pimeässä iski
Pimeässä hoksaa miliisin
Ämmä esinahkasi silpoisi (=eukko ympärileikkaisi)
Sika haisi, oli näpissämme
Missä iso, pieni läskimaha?
Hokisin pimeässä islamia
Kaihi omapäisen silmissä
474. Hänpä missasi, Aleksi omii!20.8.2013 klo 20:36
...ehkä?
475. Matias-Myyrä26.8.2013 klo 20:28
Meinasin laittaa television (Samsung SyncMaster T24B750) läppärini kakkosnäytöksi HDMI-kaapelilla. Se toimikin mainiosti näyttönä, mutta sitten tuli yllättävä vika.
Telkkarista hävisi kokonaan näkyvistä se kanavanippu, jossa on MTV3, Nelonen ja Sub. Telkkarin itsediagnoosi/signaalitiedot ilmoitti kyseisillä kanavilla:
Bittivirh. taso 2000
Sign. voimakkuus 98
Signaalin laatu 0

Minulla on sisäantenni, joka on telkkarin takana olevan ikkunan välissä. Ilman tuota HDMI-piuhaa kaikki kanavat näkyvät aivan virheettömästi. Samoin aivan virheettä näkyvät muut kanavat silloinkin kun HDMI-piuha on kiinni. Ilmeisesti tuo piuha aiheuttaa häiriötä just sille taajuudelle, jolla kyseinen kanavanippu toimii.

Tilannetta voisi kai leikkisästi verrata siihen, että eukkosi imuroi äänekkäällä imurilla ja jäkättää sinulle samalla. Signaalinvoimakkuus kyseisellä taajuudella on riittävä, mutta jäkätyksestä et saa kuitenkaan mitään selvää. ;-)

Todennäköisesti vaihtamalla piuha parempilaatuiseksi tilanne paranisi. Lähinnä minua yllättikin tässä tuo, signaalin laadun aivan täydellinen romahtaminen tietyllä taajuudella.

Minä en kirjoittanutkaan tätä viestiä saadakseni apua tähän ongelmaan, vaan saadakseni mahdollisen lukijan ajattelemaan, että jokin sinun virittämäsi piuha saattaa häiritä parin metrin päässä olevan seinänaapurisi telkkarin/radion/tietokoneen yhteyksiä sellaisella tavalla, jota et olisi osannut etukäteen edes ajatella. No toisaalta, mitäpä se sinua haittaa sehän on naapurisi asia selvittää mistä häiriö johtuu. ;-))))))
476. Wexi5.10.2013 klo 02:50
Alkuillasta oli pientä jutustelua TV-sarjasta sydämen asialla. Katselin juuri äsken tiistaina esitetyn jakson "lyhytnäköisyyttä". Juuri kun olin ehtinyt hehkuttaa ..."esim. Creamiin ei törmää juuri missään"... niin eikös vaan siinä samassa; konstaapeli Walker laskeutuu kalliojyrkännettä köyttä myöden pesunkestävää kelmiä takaa-ajaessaan. Tilanteen jännittävyyttä oli valittu korostamaan "Toad". Biisi on kuuluisa Ginger Bagerin useamman minuutin rumpusoolosta (liveversiossa lähes varttitunti). Mallas hyvin.
477. Wexi5.10.2013 klo 13:06
Hups! Inkiväärileipuri on tietenkin Ginger Baker.
478. iso S5.10.2013 klo 15:01
Päivän Hesarissa kerrotaan, että Helene Schäferin eiku Steinbeckin... äh... Schjerfbeckin maalaaman Emigrantin henkilöllisyys on selvitetty. Siitä tuli mieleen, että emigrantin nimi saattaa olla uudessa kotimaassa hankala, joten uuden nimen ottaminen saattaisi helpottaa kantaväestöön sulautumista. Englanninkielisissä maissa sopiva ja samalla taustaa kunnioittava nimi olisi Amy Grant!
479. iso S6.10.2013 klo 10:42
Sunnuntain lehdistökatsauksessa keskityn urheiluun, jota pystyn kommentoimaan lähes täydellisen tietämättömyyden tuomalla varmuudella.

Hesarin raportissa Tapion Hongan ja ja Lapuan Korikobrien ottelusta pisti silmään muutama asia.

Ensinnäkin, espoolainen pallonviskely on monin verroin tärkeämpää kuin MM-tasoinen autolla ajelu mutkaista tietä nkymättömiin. Hongan ottelu käytiin läpi kolmella 15 sentin palstalla ja Tuloksia-osiossa olevalla 8 sentin tilastolla. Ranskan ralli kuitattiin Tuloksia-osion 8 sentin pätkällä. Syynä rallin tappioon palstamillimetrein 530-80 lienee suomalaisten nykyinen heikko ajotaito. Ei olla kaksoisjohdossa.

"Odabasi ajaa nyt itseään sisään pienenä laitahyökkääjänä, ei enää sisäpelajana." Tämä vaatinee 206 sentin pituuden huomioiden jonkinlaista hämäystä, mutta sehän onnistunee, koska kyseessä on "lahjakkuus...jolta odotettiin heti korisliigadebytissä kovaa suoritusta." Toivotaan, että poika pääsee taas ulkoa hallin puolelle kun talvikin tekee tuloaan.

Ei kai Honka voi jäädä Marimekkoa ryhdittömämmäksi? "Nuoresta joukkueesta onnistui myös Villematti Kopio", mutta hänelle täytyy antaa kenkää, koska hän ei ole Alkuperäinen.

"Tuomas Iisalo oli odotetun vahva puolustuspäässä." Tämä viitannee siihen, että Iisaloilta on totuttu odottamaan vahvaa menestystä tuolla sektorilla. Kaksi Iisaloa sai aikoinaan Mannerheimin ristin ansokkaasta Suomen puolustamisesta ja kolmaskin olisi sen ansainnut, mutta kaikkia ristejä ei haluttu jakaa samaan sukuun.

Tarkemmat tiedot sivuilta B17 ja B19. B-osio vaikenee.
480. Matias-Myyrä6.10.2013 klo 16:08
Uusavuttomuutta!

Myyjä väittää, että kuvassa olevan peilin korkeus noin 47cm ja leveys 23cm.
On lukenut mitat ihan selvästi tuuma-asteikolta.

[http://kuopionkirppari.fi/ilmoitus.php?osasto=myy daan&i=432410&t=Peili]
481. Wexi8.10.2013 klo 14:57
Matias-Myyrä. Kyllä siinä niin on tapahtunut (tuuma-asteikko). Ellei sitten huonekorkeus ole tuossa metrin puitteissa?:-)
482. Wexi31.10.2013 klo 01:00
Nyt on kovin ollut tapetilla erilaisten "nimien" muodostaminen erilaisilla teemoilla.
On Blues-nimiä, Räppäri-nimiä, nimiä erilaisille päiville (mm. Halloween... ja mitä niitä onkaan).

Ameriikasta apinoiduille "päiville" pitää tietysti saada oma henkilökohtainen "nimi".

Jokohan ystävänpäivä (Ameriikkalaisittain Valentine's Day) on saanut oman taulukkonsa?
Jos ei, mielellään lanseeraan seuraavasti:

Syntymäpäivä 1 - 31 = Hellä
Syntymäkuukausi Tammi - Joulu = Mietonen
483. matts31.10.2013 klo 07:01
Tuohan oli pikku-Jussi hempeänä?
484. Matti31.10.2013 klo 13:57
Sellainen shamppoo oli kun Hellä Mietonen. Ja sen lehtimainonnassa joku veti välistä. Kaikenlaiset jutut ne mieleen jäävätkin.
485. Wexi26.11.2013 klo 00:26
...kummunneesta väittämästäni...
...kummunnutta väittämääni...
486. Jaska26.11.2013 klo 00:57
Hohhoijaa, joo. Inkongruenssi. Pannaan se väsymyksen piikkiin.
Menenkin tästä tetemaan. Saa nähdä, saanko...?
487. Wexi26.11.2013 klo 01:13
Piti oikeastaan laittaa kysymysmerkit perään. Joskus kai maininnutkin, että kieliopillinen pohjani on hutera (juoppo maikka kansalaiskoulussa). Ei ole edellytyksiä lähteä väittelemään kieliopista, korvalla yritetään pärjäillä.
488. Jaska26.11.2013 klo 13:25
Komento takaisin. Oli virheellisen tehtävän vihje 00:57. Korjataan.
489. Matias-Myyrä24.12.2013 klo 21:17
No ei tosissaan mitään savua ole näkynyt. Älkää ottako tosissanne noita muiden ketjujen höpöttelyjäni. :-D
490. Wexi26.12.2013 klo 05:05
Vaikka en juuri olekaan kovin "jumalinen", sallin joskus itselleni (huom. Cream-fanille!) herkän, aivan nyyhkään altistavan tuokion: _http://www.youtube.com/watch?v=WY3o4_iIudg
Käsittämättömän samettinen tulkinta.
491. Matias-Myyrä31.12.2013 klo 20:33
Pitääkö meidän tosiaan suorittaa vuoteen vaihto 3.5 tunnin päästä? Minä nukkuisin mieluiten kuitenkin omassa sängyssäni. :)
492. Wexi14.1.2014 klo 10:23
Tuli tuossa esille sana "ylimalka", ylipäätään, summittaisesti.
Mikähän sen alkuperä oikein on? Malkahan on vanhassa rakentamisessa harjalta räystääseen kulkeva halkaistu seiväs, tukiparru...
Meinaako se sitä, että "asia" huitelee jostain tuolta "ylhäältä"?

Myös "salamyhkä" on jäänyt vähän salamyhkäiseksi. ...Myhkäpihkan merimiesjuttuja kuunnellessa pohtii, mistä ennen vanhaan syntyivät tarinat, pelot ja taikausko...
493. matts14.1.2014 klo 11:04
Vaivihkaa mulkaisin salamyhkää ja ylimalkaa, eip löytynnä!
494. iso S15.1.2014 klo 11:07
_http://www.kysy.fi/kysymys/mista-mahtavat-olla-pe raisin-sanat-salamyhkainen-ja-salakahmainen

on vastaavinaan toiseen kysymyksistä, mutta vastaus ei oikein selitä mitään: "Myhkä= myhky, myhkyrä, kyhmy, pahka, paise
vrt. salamyhkää, salamyhkäinen

Lähde:Suomen sanojen alkuperä. Etymologinen sanakirja"

Hämärän muistikuvani mukaan olen joskus nähnyt seuraavan selityksen: kauan sitten kun tulitikkuja ei ollut tai niitä haluttiin säästää, peitettiin uunin hiillos illalla tuhkalla. Silloin se säilyi aamuun asti ja tuli saatiin syttymään puhaltamalla. Tuo peitetty hiillos on salamyhkä. Tai sitten ei.

Hakusanoilla salamyhkä hiillos löytyy
Lehtiluukku.fi - Inferno 7/2012 - Suomen laajin valikoima digilehtiä ...
_www.lehtiluukku.fi/readpreview?pub=20726

24.8.2012 - Kun nuotiossa on riittävän suuri ja kestävä hiillos, hae metsästä hiukan kosteaa .... Salamyhkä sivulta 50) ja Renksen October Tide. Ne ovat ...

Linkki johtaa sivulle josta voi ostaa digilehtiä. Ilman rahaa ei siis pääse näkemään mainittua sivua 50, mutta näytetty ote tukee lievästi teoriaani. Tai sitten ei.
495. Tiio15.1.2014 klo 11:19
iso S, minun muistikuvan mukaan se peitelty hiillos on umpimähkä. Aamulla kokeiltiin kädellä umpimähkään, jotta onko vielä kuuma. Voi se teitysti olla salamyhkäkin, onhan niitä eri nimityksiä samoilla asioilla.
496. Wexi15.1.2014 klo 11:48
Tuo umpimähkä on ollut näillä sivuilla ennenkin ruodittavana, (en tosin löytänyt ko. juttua).

Viittasin toisaalla seuraavasti: "...Muinoin laitettiin kytevä hiillos muhimaan turpeen alle, "umpimähkään". Hiillos-turvemonttua kutsuttiin "mähkäksi". Aamulla "herätettiin" kytevästä hiilloksesta "liekki" henkiin..."
497. HT15.1.2014 klo 12:37
Umpimähkää pohdittiin täällä mm. vuonna 2008:

-http://tinyurl.com/ozkfepo

Ylimalkaan-ilmauksesta Veijo Meren kirjassa Sanojen synty:

"... murteissa myös ylimalkain, josta alkumerkitys näkyy paremmin. Se on yli katon, melkein samaa kuin ylipäänsä. Malka on kattoriuku, seiväs, joka pitää katto-olkia ja -tuohia paikallaan. Ylimalkaan tarkoittaa suurin piirtein."
498. matts15.1.2014 klo 12:46
...entäs vaivihkaa?
499. Funny15.1.2014 klo 13:15
Onhan meillä näitä vanhoja sanoja ja sanontoja, joiden merkitykset tuppaavat hämärtymään ja sekoittumaan.

Salamyhkä ei minusta tarkoita mitään, mutta salamyhkäinen on jotakin salaperäistä. Sitten on salakähmäinen, joka käsittää yleensä jotakin vilpillistä toimintaa. Salavihkaa tai vaivihkaa taas toimitaan, kun kukaan ei saa huomata.
500. Wexi15.1.2014 klo 14:23
Merkitykset yleensä ymmärretään, mutta mistä "sanat" ovat peräisin (etymologia) on joskus hämärän peitossa.
501. iso S16.1.2014 klo 09:52
Tiio, kiitos oikaisusta. Meni muistikuvat sekaisin, kun Wexin viestissä oli ylimalka ja salamyhkä, mutta ei umpimähkää. Viimeksi mainitusta on asian vahvistava Wikipedia-artikkeli
_http://fi.wikipedia.org/wiki/Umpimähkä
Sen viitelinkeistä kaksi ensimmäistä ovat hapantuneet, mutta kolmannesta
_http://www.kotus.fi/index.phtml?s=851
löytyy yksityiskohtaisempi selostus jonka mukaan mähkä on vanha hiilloksesta käytetty nimitys.

Wikipedia väittää, että tulen säilytyspaikka oli arkku nimeltä "mähkä". Hiilet valittiin terävillä puutikuilla turve-eristeen läpi "umpimähkään". Tämän perustelut olisivat ilmeisesti löytyneet niistä kuolleista linkeistä.
502. Jaska16.1.2014 klo 10:58
Vaivihkaa voisi olla yhdelmä sanoista vaiti ja vihkaista (kuiskata). Jos joku tekee jotain vaivihkaa, hän ei siis toitota siitä äänekkäästi ympäriinsä.
503. Jukkis16.1.2014 klo 18:15
Wexi: "...mistä "sanat" ovat peräisin (etymologia) on joskus hämärän peitossa."

Mutta joidenkin sanojen kohdalla on hyvin tarkkaan tiedossa, mistä ne ovat peräisin. Esim. "kapakkatuiteri".
504. Matias-Myyrä18.4.2014 klo 18:18
Jouni kaljaa hapatti
alla porontaljan.
Tuli sitten sapatti,
Jouni ryysti kaljan.
505. arvid10.8.2014 klo 17:27
"Suomen kanssa käydyt sodat ovat häpeä Venäjälle. Suomalaisethan ovat luontoon sitoutuneita, naiiveja metsäihmisiä, joiden kimppuun me hyökkäsimme", luovien alojen ammattiliittolehden toimittaja Olga Musina luonnehti.

Tällaista tänään Hesarissa venäläisen toimittajan lausumana. Tuossa on totta (vain) toinen puoli (häpeä), mutta suomalaisetko lapsellisia metsäihmisiä ?!
506. Funny10.8.2014 klo 21:11
Kenties on tarkoitettu natiiveja.
507. Wexi10.8.2014 klo 21:52
Laitanpa tänne häiritsemästä PLS-ketjua.
Matias-Myyrä, olemme olleet ainakin kerran "liki samanaikaisia":-)

Poimintoja säikeeltä 6666, "Kuu tosissaan":

"Matiaksen" perustamaas säikeeseen sähelsin aika kiiruulla tekstiä "ykkösestä kymppiin", koska arvasin, että samanoloista saattaa olla aivan lähitulevaisuudessa tarjolla. Ja kuinkas kävikään (ehkä muistatkin):

(Lähettäjä: Wexi 22.2.2012 klo 14:54)

"...Ehtoolla vetivät innolla nelosta
suuttui toinen; Älä äijä selosta

Paras häipyä heti hiiteen
lähetkö heti, vai laskenko viiteen

Ehdotti kossua, pulloa kuutta
ei jäljellä muuta omaisuutta..."

(Lähettäjä: [Matias-Myyrä] 22.2.2012 klo 15:02)

[Wexi p**hana, varastit ideani lähes täydellisesti. ;-D Mulla oli just tuommoinen riimittely tekeillä. Tuo "lähetkö heti, vai laskenko viiteen" oli tulossa ihan sanatarkasti. Olikos se alunperin Haetarirokista?] :-)
508. Matias-Myyrä11.8.2014 klo 18:34
Joo, muistan tuon tapauksen. Kun paljon kirjoittaa, niin joskus sattuu kahdella ihmisellä toisistaan tietämättä menemään ajatus lähes samaa rataa. En ihan tarkkaan muista miten lähellä julkaisukuntoa tuo riimittelyni oli.
509. kravattimies19.8.2014 klo 14:44
Minua yllätti HS tällä viikolla:


Kaikki Suomen radio- ja tv-ohjelmat Kauniista ja rohkeista merisäähän siirtyvät ilmatietä vastaanottimiin yhden ja saman lähetysverkon kautta. Niiden signaalit kulkevat 36 suuren lähetysmaston sekä yli 150 täytelähetinaseman kautta.


Lähetysverkko on niin kutsuttua perusinfrastruktuuria, kuten Suomen tieverkko, rautatiet tai sähkönjakelun kantaverkko, jota hallinnoi valtionyhtiö Fingrid.


Televisio- ja radiolähetyksiä välittää yhtiö nimeltä Digita.

---

Digitan emoyhtiö TDF siirtyi välillä ranskalaisomistuksesta yhdysvaltalaisrahastolle, ja vuonna 2012 TDF myi Digitan australialaisen Commonwealth Bank of Australian hallitsemalle rahastolle.

---

[minulle tuttu pankkihan siinä]
510. Wexi22.8.2014 klo 21:45
Lainaus SK 30 (22.8.2014 klo 21:05)

...Jokaisella ihmisellä on kuitenkin painopiste. Useitakin painopisteitä...
Noinko menivät lujuusopin ja mekaniikan (molemmista kympit) opinnot hukkaan tekuaikoina?
Ihmisen "painopiste" (tai massakeskipiste) muuttuu tietysti ihmisen muuttaessa asentoaan esim. nostamalla toista kättään, jolloin painopiste siirtyy käden osoittamaan suuntaan. Se voi olla myös kehon ulkopuolella esim. kontatessa. "Jäykällä" ihmisellä se tietysti on vakio.

Se tasapainossa pysyminen onkin toinen juttu.
Tikun nenässä ihminen ei pysy, koska painopiste on "tikun nenän" yläpuolella.
Painopisteen ominaisuuteen kuuluu, että se on aina "roikkumiskohdasta" pystysuoraan alaspäin. Jos "kappaletta" riiputetaan kahdesta eri kohdasta (mistä tahansa), niin "pystysuorien" leikkauskohta on painopiste. Se on aina sama, riiputetaan sitten mistä kohtaa hyvänsä "kappaletta".
511. Jaska22.8.2014 klo 23:27
Tikun nenässä ihminen ei tietenkään voi pysyä, koska ei mahdu sinne. Takun kanssa sama juttu.
512. Wexi22.8.2014 klo 23:39
Takun nenän, vai Takun pysyminen :-)
513. arvid14.9.2014 klo 18:49
Äsken TV:n lentopallo-ottelussa Suomi-Bulgaria, selostamossa oleva kommentaattori sanoi Suomen voitettua ensimmäisen erän, että peli ei suinkaan ole vielä ratkennut, vaan pikemminkin päinvastoin !
514. Jukkis14.9.2014 klo 19:11
Ilmiselviä Bubi Wallenius -vaikutteita tällä kommentaattorilla.
515. Wexi4.11.2014 klo 21:37
Tuollaiset 6-7 viikkoa sitten aloittelin TAAS atkinssia. Muutaman vuoden ajan ollut jatkuvaa noin kuuden kilon hissiliikettä.
Aloittaminen oli yhtä tympeää, kuin aina. Kerroin siitä bilis-kaverilleni (entisiä voimailijoita). Hän antoi vinkin mantelijauhopohjaisista "sämpylöistä", lisukkeista jne.
No mitä hel...mmettiä, neuvot ovat tepsiviä. Mä syön yhden sämpylän (halkaistuna, kahdessa erässä) joka päivä majoneesilla ja herkkukurkulla (ilman sokeria, Felix) sekä Goudaviipaleella "särvättynä". Kaveriksi 200 grammaa jauhelihaa tuunattuna kolmeksi pihviksi.
Ihme kyllä, joka päivä on aivan kylläinen olo (mä oon sentään suursyömäri). Makean nälkäänkin olen kehitellyt pieniä niksejä, (sämpylän sivutuotteena kreikkalainen jugurtti makeutusaineella ja hippusella vaniljasokeria maistuu "ihmeen hyvälle".
Tietysti taustalla on aika kova halu saada jotain näkyvää aikaan, ikärakenne ja ylipaino alkavat olla tekijöitä, jotka tuntuvat nivelissä.
Itselläni korkki on kiinni, kunnes välietappi on saavutettu. Ei sillä, että se haittaisi projektia, mutta muutaman päivän dokaaminen saattaa johtaa kolmen viikon "mässyyn".
Ravinnon kokonaismäärä on aika runsas, mutta siitä huolimatta melko tasaiseen pudotusta näppänen kilo/viikko (alussahan lähtee automaattisesti jokunen litra :-)
516. Matias-Myyrä7.11.2014 klo 15:05
Minulla taisikin olla turvotusta, eli liikaa nestettä kropassa. Tänä aamuna puntari näytti 1.4 kg vähemmän kuin tiistaiaamuna. En minä sentään lähes puolta kiloa per päivä ole laihtunut.
Nuo Wexi Wähä-Hiilarin ohjeet olisivat minulle liian rankat. Atkinssia ei suositella kihdistä tai liian korkeasta verenpaineesta kärsiville. Minulla on nuo molemmat vaivat.
517. Wexi7.11.2014 klo 15:52
Tulin kysyneeksi tuota lääkäriltä. Näytti vihreää valoa, vaikka verenpaine onkin koholla.
Sekin auttaa jo paljon, jos jättää "ylimääräiset" sokerit, pastan ja pottumuusin sijaan silloin tällöin esim. paahdettuja juureksia (mitkä havaitsin ärsyttävän hyvän makuisiksi).
50 - 100 g hiilareita ei vie kroppaa ketoosiin, mutta entraa jo kummasti.
Itsellä on rankat toimet, koska mä en ole "kohtuukäyttäjä" minkään suhteen. Projektin jälkeen täytyy vakavasti tarkastella pysyvimpien tottumusten mahdollisuutta.

Lainaan rovasti Roivasta (Onnellinen mies): "Enkö voisi saada anteeksi, ihminenhän on heikko". :-)
518. turutar7.11.2014 klo 20:58
Muistan mitanneeni työmaalla, jossa oli asennettuna grammatkin näyttävä vaaka, ainakin puolen kilon heiton painossani ennen ja jälkeen kahvitauon. Tuolloin söin (klo 9 aikaan) kahvin ohella 4 paahtoleivän palaa (saattoi olla kuusikin) leikkeleineen (kinkkua ja juustoa, koristeena muutama kurkunpalanen).

Jotenkin olen muistavinani, että eroa olisi ollut jopa kilon verran, mutta en mene vannomaan näin pitkän ajan jälkeen.
519. iso S9.11.2014 klo 10:19
Mitenkään erityisesti epäilemättä työpaikkojen vaakojen tarkkuutta muistutan että näytön tarkkuus ei ole sama kuin mittauksen tarkkuus. Hieno juttu, jos anturi pystyy aistimaan kymmenien kilojen painon gramman tarkkuudella riippumatta siitä, miten punnittava seisoo. Jollakin tavanomaisella henkilövaa'alla muistan saaneen ainakin puolentoista kilon eroja riippuen siitä, jaoinko ruhoni painon mahdollisimman keskelle, johonkin reunaan tai kulmaan.

Gramman tarkkuudella oikeasti mittaavan vaa'an pitäisi näyttää jokseenkin samaa lukemaa, jos uusii punnituksen välittömästi, syömättä ja syleksimättä välillä.
520. Matti11.11.2014 klo 00:03
Gramman tarkkuinen henkilövaaka lukitsee ja "muistaa" edellisen lukeman jonkin aikaa, ja se näyttää siis, antaakseen itsestään luotettavan kuvan, saman tuloksen uusintapunnituksessa.
Muuten vaa´an lukema soutaisi kaiken aikaa eestaas, kun asento väkisinkin kaiken aikaa elää, ja pienet inertiavoimat heiluttavat grammantarkkaa tulosta.
521. iso S11.11.2014 klo 19:31
Siispä gramman tarkkuudella näyttävän henkilövaa'an huijauksen voi paljastaa punnitsemalla ensin jonkin painavan esineen yksikseen ja sen jälkeen saman esineen yhdessä jonkin parin gramman painoisen esineen kanssa. Kiinni jäi, petturi!
522. Wexi30.6.2015 klo 13:37
Eilen AKK:ssa Ilmo Lounasheimo tosiaankin silmänräpäyksellinen mielleyhtymä. Kun sain vielä mukaan "Teofilon", oli paketti aika lailla valmis; Ilmo on aivan varmasti selostanut joitain Stevensonin otteluita.

Mutta itse asiaan. Esim. yleisurheilu, mikä hyvänsä laji, pohjaa "miesten sotakuntoisuuden" vaalimiseen, ja ylläpitämiseen. Myös monissa muissa lajeissa on näin.

Mielestäni ei nyrkkeilyä voi, eikä saa rinnastaa "väkivaltaviihteeseen", jossa tänä päivä on aika hurjiakin piirteitä.
Historiassa vasta onkin paljon esimerkkejä, että kyllä sitä on ennenkin osattu "viihteellistää" hyvinkin synkästi, Colosseumissa eivät leijonat olleet pelkästään ihasteltavina, gladiaattorit mittelivät muutenkin, kuin perinteisellä sylipainilla: Peukalo alas! Turnajaiset, kilpa-ajot ym. tahtoivat olla aika hurmeista puuhaa. Ihmisiä on aina kiinnostanut veren ja vaaran tuoksu, ja ikävä kyllä tulee kiinnostamaan jatkossakin.

Itse en ole kiinnostunut "väkivallasta", mutta nyrkkeilyn luen urheiluun kuuluvaksi.
523. Funny30.6.2015 klo 16:11
Onhan nyrkkeily urheilua, mutta poistaisin sen silti olympialajeista. Tilalle voisi ottaa jonkun järkevämmän lajin, vaikkapa eukonkannon.
524. Emma30.6.2015 klo 18:08
Tiedän kyllä, että vakivaltaviihdettä on ollut ennenkin, mainitsen vielä esim. Ranskan vallankumouksenajan trikotöösit, jotka istuivat torin laidalla kutimiensa kanssa ja katselivat, kun giljotiinissa päitä putoili. Silti en hyväksy sitä historiassakaan, saati nykyään, kun aina rahan haistava media lietsoo verenhimoa päivittäin. Ennen ilmiöt saattoivat olla paikallisia, eikä tuhannen kilometrin päässä saatu mitään tietoa.

Nyt joukkomurhaajat nostetaan himokkaasti esiin ja jutuilla elämöidään ainakin siihen saakka, kun uusi tapaus ilmaantuu - eikä sitä yleensä joudu kovin kauan odottamaan. Onhan se hienoa, kun joku reppana saa kerran elämässä kaikkien huomion!

Mallikäyttäytymisen merkitys on unohdettu, ja jo kaksivuotiaille näytetyt moottorisahamurhat kantavat hirveää satoa - puhumatta nyt vielä eräiden uskontojen ääriryhmien mobilisoimat fanaattiset teurastukset - TV-viihdettäkö? Sairasta!
525. Hakro30.6.2015 klo 23:14
Minustakin nyrkkeily kuuluu urheiluun, erityisesti sen alalajiin "väkivaltaurheilu" yhdessä jääkiekon kanssa.

Näistä kahdesta väkivaltalajista nyrkkeily on tietysti miedompi, koska siinä vastustajaa ei saa lyödä astalolla.

Kuten Wexi sanoi, yleisurheilu pohjaa "miesten sotakuntoisuuden" vaalimiseen. Kuitenkin esimerkiksi keihäänheitossa mitataan vain heiton pituutta, ei osumatarkkuutta.

Muinoin suunnittelemissani uusissa olympialajeissa keihäänheitossa olisi aina kaksi kilpailijaa heittoalueen vastakkaisissa päissä. Kumpikin heittää, ja jos kumpikaan ei osu, kilpailijat siirtyvät lähemmäs toisiaan. Heitetään uudestaan, ja niin edelleen, kunnes jompikumpi osuu.

Etuna olisi myös se, ettei tarvitsisi jakaa hopeaa eikä pronssia, ainoastaan kultamitali.

Nykyaikaisia sotilaslajeja ajellen vakava puute olympialaisissa on maihinnousua vastaava vesijuoksu. On muuten rankka laji, varsinkin täyspakkaus selässä.

Myös suojuoksu olisi hyvä laji, mutta kilparadan vakioiminen ei liene aivan helppoa.

Jos Olympiakomitea haluaa uudistaa kisoja, sopii kääntyä luottamuksellisesti puoleeni. Minulla on koko joukko ideoita.
526. Wexi30.6.2015 klo 23:43
Hakro:"...Kuitenkin esimerkiksi keihäänheitossa mitataan vain heiton pituutta, ei osumatarkkuutta..."

Tuohon ongelmaan kehitettiin aikanaan "Piipot", pienet keihäät, joita heitetään kolmen sylin päästä ympyriäiselle alueelle, jonka halkaisija on reilut puolen kyynärää. :-)
527. iso S1.7.2015 klo 19:59
"Ammunnan kaksintaistelu kuulostaa enemmän länkkäriltä kuin olympialajilta, mutta laji nähtiin ensimmäistä kertaa vuoden 1906 Ateenan kisoissa." Hakron idea on siis jo toteutettu vaikkakaan ei keihäin.

Tero Pitkämäki voisi olla vahva ehdokas keihäänheiton kaksintaistelun voittajaksi. Onhan hän jo harjoitellut, tosin maalina oli pituushyppääjä sektorin ulkopuolelta.

Sotilaskäytössäkin keihäänheitossa oli tärkeämpää pituus kuin tarkkuus. Yleensä kyseessä ei ollut yksilölaji, vaan vastakkain oli joltinen joukko miehiä. Yleensä johonkin osui kun vain tarpeeksi pitkälle paiskasi. Jos toisella puolella oli 80 metrin heittäjiä ja toisella 60 metrin nakkaajia, Pääsi parempien heittäjien joukko harventamaan vastustajan rivejä aikaisemmin.

"Ja kun Birger Asplund (1950-luvulla?) heitti Tukholman olympistadionilla moukarinsa katsomoon ja Pekka Tiilikainen lausui ikimuistoiset sanansa ”toivottavasti ei osunut suomalaisiin”. Tai jotain sinne päin."

Minun muistini mukaan tuo tapahtui 1960-luvun puolella ja Tiilikainen lähetti jonkun selvittämään, kävikö pahasti. Pian tuli huojentava tieto: ei, osui ruotsalaiseen. Todellisuudessa, edelleen muistikuvani mukaan, itse moukari ei osunut keneenkään, mutta moukarin varsi sivalsi ruotsalaiskatsojaa reiteen. Ruhjevamma tuli, mutta luita ei katkennut.

Mitenkähän sotilaskäytöllä tai jollakin järkiperusteella selitetään kolmiloikka? Pituushypyn ymmärrän, onhan siitä etua jos pystyy loikkaamaan jonkun rotkon yli, mutta hyppääpä rotkon yli kolmella loikalla!
528. Jaska1.7.2015 klo 21:52
Et liene tosissasi, iso S. Vai etkö tosiaan tiennyt, että Mikki-hiiri keksi kolmi-ja useammankin loikan keinoksi ylittää suo kuivin jaloin. Laulussa sanotaan, että Mikki "mättähältä mättähälle käy", ja se käyminen tarkoittaa nimenomaan loikkaamista. Painu suolle ja kokeile itse.
529. Matias-Myyrä1.7.2015 klo 22:03
"Mikki Hiiri mättähältä mättähälle käy ja pikkujalka pilkahtaa" on kyllä yksi kaikkein rivoimpia lastenlauluja. Toinen melko paha on "Karhun poika sai rastaa".
530. Wexi2.7.2015 klo 00:04
...vaari se hoiteli lampaitansa, hiialahiialahei...
...Häntä pannaan toiseen korvaan, toinen kärsää käyttää...
531. iso S2.7.2015 klo 10:40
Mikki keksi tarkkuusmoniloikan, jossa tavoitteena on osua mättäältä mättäälle eikä kolmiloikkaa, jossa välietappien osumakohdilla ei ole merkitystä, vaan yhteispituus ratkaisee. Kovin pieni suo täytyy olla, jos Mikki tai iso S sen kolmella loikalla ylittää!

Lisäksi Mikillä ei ollut tarvetta siihen minulle mysteeriksi jääneeseen syyhyn, miksi kolmiloikassa kukin loikka on tietyllä tavalla erilainen. Sitähän kuvaa lajin englanninkielinen vaihtoehtoinen nimi: hop, step and jump. Ensimmäisellä loikalla täytyy tulla alas ponnistaneella jalalla, toisessa ei saa tulla alas ponnistaneella jalalla ja kolmannessa tullaan alas pituushypyn tapaan, eli yleensä molemmilla jaloilla. Mikähän sotilaallinen merkitys tällä koreografialla on?

Suolla kulkeminen on kyllä jossain määrin tuttua. Nuoruudessa olen käynyt lakkoja poimimassa mm. samalla suolla, jolla hiihtosankari Toimi Alatalo harjoitteli kesäisin juoksemalla kivireppu selässä (kylän väki piti hullun hommana). Varsinkin nykykiloilla Mikin metodilla ei olisi minulle käyttöä. Suon täytyy olla riittävän kantavaa tai mättäiden riittävän tiheässä että kävelyaskel riittää. Jos hyppäämistä tarvittaisiin, sitä ei mikään mätäs kestäisi.
532. Matti2.7.2015 klo 10:51
On ratsastajat väsyneet ja ratsut läähättää ...
533. Wexi7.11.2015 klo 03:10
Emma. Tämä säie saattaisi soveltua hyvin mainitsemaasi "lähinnä chattailua muistuttavaan jutustelutyyliin".
534. Emma7.11.2015 klo 20:25
Aivan niin, ajattelin sitä samaa iltapäivän tiimellyksessä. Mahtaisiko säikeen nimi tyydyttää kaikkia? Idea sinänsä hyvä ja kannatettava!
535. Emma7.11.2015 klo 20:41
Wexi,
katselin tämän säikeen vaiheita - olihan siellä jokunen kommentti RA:ltakin vuoden 2012 alusta. RA koulutti uusia kirjoittajia (minuakin) tiukalla otteella, jälkeenpäin olen siitä ainoastaan kiitollinen. Kiva näitä on muistella.

Pystyin tämän säikeen ansiosta myös ajoittamaan sen, milloin itse vaihdoin nimimerkkiäni, eli muutuin Emmaksi. Vanha on varmaan sullekin tuttu, mutta en edes muista, oliko vaihtamiseen joku muukin syy kuin vaihtelunhalu.
536. Wexi3.12.2015 klo 00:40
Mä olin kertaamassa viimeisen kerran 2004 Hennalassa (aseseppäylik.) 48-vuotiaana. Vähän ihmetytti iltaruokailu; missäs suurin osa varusmiehistä on? Ruokalassa seisovasta pöydästä valittavissa kolmea eri ruokaa, hyvää sellaista! Eikö muka kelpaa?
Takaisin kassulle, ja mitä helv...!!?? Päivystäjän pöydän vieressä pari metrin pinoa tyhjiä pizzalaatikoita. Meidän aikana ruokailut sentään kuuluivat palvelukseen.
Kun pitäis muodossa siirtyä jonnekin, niin kolmannes porukkaa on VMTL:ssä!
Kysyin kouluttajalta, että onks tää nyt tätä päivää? Sanoi vaan, että "tällaiseks tää on mennyt".

Ps. Emma, oletko kirjoitellut aikaisemmin toisella nimimerkillä, esim "30.12.2011 klo 00:42"
537. Pirjo3.12.2015 klo 13:39
Jee... Oli mulle vähän liian "pirtsakka" nikki - nykyinen sopii paremmin.
538. Wexi29.2.2016 klo 23:38
Tuossa aiemmin illalla tuli pelaaja kosaisseeksi minua (kuten muutamaa muutakin arvatenkin tolkun miestä).
Olen kyllä jossain määrin kiinnostunut hankkeesta, mutta olisiko ensin syytä tuumailla aivan kasvotusten menettelytavoista?
Myötäjäiset eivät ole aivan merkityksetön seikka puntaroidessa näin vakavaa asiaa, joten on ehkä parasta kartoittaa aivan ensi tilassa taloudelliset resurssit (lehmä ja kapiot ovat vanhakantainen jäänne entisiltä ajoilta, joten puhukaamme aivan suoraan rahasta).
Toivonkin pikaista tapaamista aivan lähitulevaisuudessa. Löydettyämme sopivan ajankohdan, odotan innolla saapumistasi Hyvinkäälle. Voisimme tavata vaikkapa Baana-pubissa, joka on aivan juna-aseman läheisyydessä. Tunnistat minut HyvBk:n pelipaidasta, sekä Punaisesta Pelikkaanista 2/2016, jossa on keskiaukeama täytettynä.
Jos haluat varmistua, että olen varmasti saapuvilla, ehdotankin että viipymättä osoitat tililleni (FI02102...) sanotaanko tuollaiset tuhannen euroa. Isommatkin summat ovat tervetulleita lemmekkään suhteen varmistamiseksi.
Kaipauksella, ja mitä kaikkee... Wexi.
539. pelaaja1.3.2016 klo 16:08
Haa, Weijari-Wexi alkoi leikkiä tulella eli tilisiirroilla. Että mitenkäpäin sen rahavirran pitikään soljua? Tänne! Karkauspäivä tosin ehti tulla ja mennä. Olutta, menyttä, mutta tilini löytyy osoitteesta OKOYFIHH. Siellä minut tunnetaan.
Näkemisiin, kaipauksella, ja mitä kaikkee :)
540. Wexi1.3.2016 klo 19:03
:-)
541. Hakro16.3.2016 klo 23:33
Jos tulipalo syttyy, on paras häyttää apua:
-http://www.firetruck-photos.net/images/pf-fire-tr uck/22521.jpg
542. kravattimies22.3.2016 klo 22:26
Missä vika?


HS

Opiskelijoiden pölylaskuri sai osumia Pluton ohilennolla – nyt osumia tulee lisää

Tulosten mukaan avaruudessa on Pluton lähellä vain kuusi hiukkasta tilassa, jonka koko on noin 1,6 x 1,6 kilometriä eli kuutiomaili.
543. Wexi22.3.2016 klo 22:37
Siis yksi hiukkanen pikkasen alle seitsemääsataamiljoonaa kuutiometriä kohden. Siellä on aika väljää, mä voin kertoo... :-)
544. Funny22.3.2016 klo 22:49
Kun vikaa haetaan, tuosta kertolaskusta saadaan neliömaili eikä kuutiomailia.
545. Jaska23.3.2016 klo 00:18
Muistankohan väärin, että jossain uutisessa mainittiin niitä hiukkasia mitatun kuusi kuutiokilometrissä. Mittarit olivat suomalaista tekoa.
546. Tarja1.4.2016 klo 19:43
Reissussa ollessani törmäsin hauskoihin murrennoksiin eräästä runosta, joka on omiaan tähän säikeeseen. Kirjoitan ne muidenkin iloksi. Ensin alkuperäinen Paulos Silentarioksen runo.

Pois vaatteet armaani
ollaan alasti
mitään ei mahdu
meidän väliin
sinun ihokaskin
on kuin Seramiin muuri!
ota pois
rinta yhtyköön rintaan
huulet huuliin
sitten
hiljaa
lemmen lurinoita
en siedä.

karjalaksi:

Riisu ihteis sie
ollaa kelteisillää
mittää ei mahu
mei kahe vällii
siu rintsikatkii
kui linnotukse valli!
vejä pois
paa rintais miu rintaa vaste
huulet miu huulii
sit iha hiljaa
suotta sie
pehmosii
höpäjät

(käännös Helena Anttonen)

tampereeksi:

Laitas kuarien noi vaattees
ollaan ilma
mikään ei mahru
meiräv välii
sul laamapaitaski
on kum pulteriaita
otannyh Herrantähren se poies
järiestä rintas mur rintaa vaste
huules muh huulii
si
iho umpee
läpälässyä
mää en kertakaikkiaan siärä.

(käännös Katariina Kallio)
547. Matti1.4.2016 klo 23:17
Tarja, aivan mahtavaa.
548. Jy2.4.2016 klo 00:03
Olisiko tuo arkirealismina jotenkin:

Pistä nyt se pyjama päälle
tai tee mitä tykkäät sen kanssa,
mut valot pois ja oo hiljaa
tai mee sohvalle,
mulla särkee päätä.
549. Wexi2.4.2016 klo 00:40
Ei kai tule yllätyksenä (Se vähäinen määrä, mitä runoja olen lukenut), että diggailen enemmän vapaamuotoista runoa, kuin (pahimmillaan kahlitsevaa) riimittelyä.
Silmäillessäni Tarjan esittelemää, Paulos Silentarioksen "Pois vaatteet armaani", olin aivan "Matti" siitä, että tuon täytyy olla Saarikosken suomentama. Niinhän se oli.
550. pelaaja13.4.2016 klo 21:03
Tämä tällainen minua niin kummastuttaa: miksi jotkut käyttävät useita nimimerkkejä? Jollakulla niitä on pari, jollakulla kolme tai neljä ainakin - joista sitten ns. vanhimmasta päästä aina aika ajoin tulee ilmoitus että nymmääkyllälähren. Ja lähtee - ja seuraavana päivänä uusi nimimerkki tai semmoinen jo hetken käytössä ollut harjoitusnimimerkki. Se on vain niin hassua, kun kuitenkin yleensä tekstistä näkee, että kyseessä on sama kirjoittaja.
Minäkin nyssit ilmoitan, että nymmääkyllälähren - huomenna olen pölaaja.
Voisi sitä kyllä ihmisparalla olla suurempiakin murheita.
551. Jukkis13.4.2016 klo 21:10
Aika hupaisaa on sekin, kun nimimerkki ilmoittaa lopettavansa tiettyihin keskusteluihin osallistumisen, ja sitten kuitenkin jatkossa osallistuu niihin laittamalla nimimerkkinsä ja asiansa hakasulkujen sisään.
552. 14.4.2016 klo 10:42
Pelaaja paljasti itsensä, on siis ylläpito.
553. Tarja2.5.2016 klo 08:12
Kirjoittajat, jotka mielellään loukkaavat toisia kirjoittajia, vetoavat usein alkukirjainten aiheuttamaan pakkoon valita tiettyjä sanoja. Kumoan tämän väitteen ja totean, että pilkka on aina tarkoituksellista ja ivaaja haluaa kohdettaan loukata. Todisteena kaksi jatkoa "ambivalenttistakin" -sanasta. Valitkaa haluamanne.

Alhaista, mitätöntä! Bimbon ilmaisu vajaaälyinen, ala-arvoinen, luokaton, erittäin nolo. Tuskallista tällaisia ilmaisuja sallia. Tekijä aivan kahjo, ihan nolla.

Aivan mainio! Briljantti ilmaisu. Verraton, ainutlaatuinen, loistava, erittäin nautittava. Todellakin tällaiset ilmaisut suotavia. Tekijä arvattavasti kaunis, ihana nainen.
554. Wexi2.5.2016 klo 10:05
Ihan mielenkiinnosta; oletko itse taipuvainen kallistumaan jompaankumpaan suuntaan...?
555. Jaska2.5.2016 klo 11:32
Eka on tyylillisesti selvästi parempi. Lisäksi se on tulkittavissa rehelliseksi suorasanaiseksi loukkaukseksi, niin kuin Tarjakin tehnee. Toka, etenkin sen loppu, on tarkoituksellisesti niin yliampuva, että tyhmempikin tajuaisi sen ironiaksi.
556. Tarja2.5.2016 klo 12:04
Piru istui olkapäälläni, kun kirjoitin ensimmäistä vaihtoehtoa. Enkeli lennähti toiselle olkapäälle, kun aloitin toista. Niiden kahden välistä kamppailuahan elämä on. En kuitenkaan valitse kumpaakaan, vaan tekaisin kolmannen.

Ajatukset melkein balanssissa. Ihan vähän ahdistaa. Luultavasti eilispäivän näytelmät työnnettävä taaemmaksi. Ilmaisusta selkeästi tehtävä asiallinen, ketään ivaamaton näyte.
557. Juhani Heino2.5.2016 klo 12:55
Ambidekstria, molempikätisyys, brassailua ihan vasurillakin. ADHD luotettavahko ennuste näillä. Taidanpa tituleerata itseäni sekakätiseksi tai ambisinisteriksi: kömpelön ihmisen näpit.
558. Tarja2.5.2016 klo 13:14
Halusin vain osoittaa, että se ei ole koskaan alkukirjaimet tai toisen kirjoittajan teksti, mikä pakottaa ihmisen kirjoittamaan ivalauseita tai psykiatrisia diagnooseja toiselle. Se on aina ihmisen oma valinta, mitä hän kirjoittaa ja haluaako olla ilkeä vai ei. Vaihtoehtoja on aina.
559. Tarja25.5.2016 klo 07:44
Tämähän on lässytys-säie, eikö totta. Siis sellaista. Ei liene sattumaa, että nimimerkissä Olavi Kivalo on luettavissa sana "iva" kahteenkin suuntaan. Hän saattaa olla "oikeassa elämässä" millainen kiho tahansa, mutta se ei anna oikeutusta ivata tällä sivustolla toisten kirjoittajien tekstejä. Täällä kaikki ovat samanarvoisia, ja hyvät tavat kuulunevat netikettiin. Myös se, että hyväksytään omasta mielestä heikommat tuotokset. Olen itsekin sortunut ivaamaan, mutta vain siinä tapauksessa, että sodan aloittaa toinen. Ja Olavi Kivalo näyttää haluavan sotaa. Saamansa pitää. Eli niin metsä vastaa kuin sinne huutaa.
560. Tarja25.5.2016 klo 12:30
Vielä noista vapaista riimittelyistä. Olavi vaatii enemmän itsekritiikkiä ja parempia tekstejä. Mutta jos jokapäiväisiä tekstejäni alan hiomaan tuntikausia, niin se alkaa olla jo työtä, ja siitä pitäisi saada palkkaa. Ja sitten voisinkin niitä täydellisiä tuotoksia tarjota näiden sivujen sijasta kustantajalle. Siis, kun kysymys on, tai ainakin pitäisi olla, harmittomasta harrastuksesta, josta ei palkkaa saa muuta kuin kenties hyvän mielen, jos joku on tekstistä ilahtunut, niin silloin ei pitäisi vaatia, että tekstiä työstetään palkkatyöhön verrattavaa vaivaa ja aikaa käyttäen. Ammattilaisten tekstit painivat ihan eri sarjassa kuin täällä. Mutta ilmeisesti Olavi haluaisi mieluummin katsella tyhjiä säikeitä kuin tekstiä pursuilevia säikeitä, jotka on täytetty innolla ja tunteella, vaikkakin spontaanisti eikä virallisia runoilun sääntöjä noudattaen.
561. Tarja26.5.2016 klo 21:27
Yhtä asiaa vielä ihmettelen. Kun tällä sivustolla on tuon riimittelysäikeen lisäksi vähintään 8852 muuta säiettä ja ristikkopuolella toinen mokoma lisää, niin miten ihmeessä joku ärsyyntyy niin tavattomasti tuosta yhdestä säikeestä. Lukisi noita tuhansia muita säikeitä. En minä kirjoittele kuin muutamaan säikeeseen.
562. Tarja22.6.2016 klo 11:13
Mikä ei kuulu joukkoon-säikeessä tuli esiin kirjailijatar Mary Ann Evans, joka käytti kirjailijanimeä George Eliot, tullakseen "miehenä" vakavammin otetuksi kuin naiskirjailijana. Olen välillä miettinyt, olisinko saanut tällä sivustolla joidenkin kirjoittajien kohdalla erilaisen vastaanoton, jos olisin käyttänyt nimimerkkiä Tarmo. Kenties.
563. Marco Poloinen22.6.2016 klo 21:05
Tarja,
hyvä se on välillä miettiä, mutta minulta tuskin erilaista, tai ainakaan hellempää. Esimerkkejä löytyy sivustolta useammankin "Tarmon" tiimoilta. Asia ja esitystapa sen pääasiassa ratkaisee; JOS ottaa tiukasti kantaa, isontaa oman yksityisensä yleiseksi tai hyppää helposti asiasta henkilöön tms. saattaa saada kommenttini tavallista kantikkaampana ihan riippumatta siitä, onko Tarja tai Tarmo. Tai saattoi, nykyään kirjoitteluinto on hiipumaan päin eikä joka risaukseen viitsi puuttua.

Kerran henkilötasolle lipsunutta sanailua on työlästä saada "takaisin purkkiin" - puolin ja toisin - eikä silloin tällöin eri säikeillä toistuva pieni takautuva "pistely" sanottavasti tilannetta paranna. Itse olen sentäs onnistunut joitain sanavalintojani pahoittelemaan, omissasi ei liene vastaavaan ollut tarvetta.

Em. koskee lähinnä ristikkosäikeitä ja omaa "vastaanottoani", muihin kirjoittajiin en en ota kantaa. (Tai no, mm. 'Vapaata runoilua ja riimittelyä' -säie sisältää ihan mukavaa ja elämänmakuista lyriikkaa - ei vähiten osuutesi vuoksi - ja Kivalon suhtautuminen minustakin säikeen otsikon huomioiden aika outoa. Sukupuolikysymykseksi tuostakaan tuskin on (sinun tai Matiaksenkaan(!) kohdalla), pikemminkin vähän väärinkäsitystä ja keskivahvasti känkkäränkkäpäivää ;) )

Leppoisaa Juhannusta - pysy pinnalla!
564. pelaaja22.6.2016 klo 21:17
Marco Poloisen kirjoitteluinnon hiipuminen on kyllä pantu merkille...
Nimimerkkivalinnasta puheenollen - joku Tarmohan on vain nimimerkki. Minäkin voisin yhtä hyvin olla mies kuin Marco Poloinen nainen. Hei, nyt keksin! Tää on sitä sukupuolineutraaliutta!
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *