KESKUSTELUT > MUUT AIHEET > KIRJAILIJAT KETJUUN - 128

5185. Kirjailijat ketjuun - 128

Libero13.11.2009 klo 22:55
Ketjutetaan kirjailijoiden nimiä. Seuraava jatkaa edellisen nimen viimeisestä tai sitä edeltävästä kirjaimesta. Kun edellinen nimi päättyy kahteen samaan kirjaimeen, myös kolmanneksi viimeisestä kirjaimesta saa jatkaa. Kun nimen lopussa on -en, -én tai -nen, niin halutessaan voi jatkaa esimerkiksi Stephenin p:stä tai h:sta, Hiltusen t:stä tai u:sta jne.

Etu- ja sukunimen järjestyksellä ei ole väliä. Mikäli sukunimi on ensin, sen jälkeen tulee pilkku ja sananväli. Etunimiä tarkoittavien kirjainten perään tulee piste ja sananväli, esimerkiksi V. A. Koskenniemi. O'Brien-tyyppisissä nimissä käytetään heittomerkkiä ', ei siis akuutti-korkomerkkiä ´.

Jo käytettyjen nimien tarkistamisessa kannattaa hakusanaksi naputella ensi hätään joko etu- tai sukunimi tai ainoastaan nimen harvinaisin osa.

Huom. Jokainen nimi tulee tarkistaa ennen lähettämistä myös kirjailijaketjun koostesäikeestä. Kopioi osoiteriville ajatusviivaa lukuun ottamatta

–http://tinyurl.com/744rq4

ja tsekkaa!

Ketju jatkuu tästä:

Martta 13.11.2009 kello 22.36

Barbara Mossman (Veeti villeimmillään)
2. Eki13.11.2009 klo 23:08
Nuorteva, Jussi (Collegium scientiae – Suomen oppihistorian kehityslinjoja keskiajalta Turun akatemian alkuaikoihin; yksi tekijöistä)

[Kiiiiiitossssss...]
3. Martta13.11.2009 klo 23:26
Salakari, Juhana (Kids TOP 20 fanikirja)
4. Maikki13.11.2009 klo 23:31
A. Heilimo (Laskuoppi maataloudellisia kouluja varten; toinen tekijä)

(Ja kiitokset täältäkin!)
5. Hesarinlukija13.11.2009 klo 23:35
Martti Jämsä (OPS! Helsinki Polaroid)
6. Eki13.11.2009 klo 23:40
Salminen, Seppo J. (Collegium scientiae – Suomen oppihistorian kehityslinjoja keskiajalta Turun akatemian alkuaikoihin; yksi tekijöistä)
7. Maikki13.11.2009 klo 23:42
Juan Gomes-Jurado (Kuolinkellot)
8. Eki13.11.2009 klo 23:43
Olli Vehviläinen (Jatkosodan kujanjuoksu)
9. Maikki13.11.2009 klo 23:45
Erik Lindegren (Posthum ungdom)
10. Eki13.11.2009 klo 23:50
Erkki Pälli (Riemutoimittaja kuuluisuuksien kintereillä)
11. Maikki13.11.2009 klo 23:54
Ljungquist, Walter (Sörj dina träd)
12. Eki14.11.2009 klo 00:29
Raitio, Tuire (Ulkoasiainhallinnon matrikkeli 1918-1993 1-2; toinen tekijöistä)
13. Maikki14.11.2009 klo 00:33
Roland Lysell (Erik Lindegrens imaginära universum.(väitöskirja))
14. Eki14.11.2009 klo 00:36
Erik Lindh (Släktbok)
15. Maikki14.11.2009 klo 00:59
Hermans, Willem Frederik (Damokleen miekka)
16. Eki14.11.2009 klo 01:03
Kokkonen, Heikki (Vaaraniemen Kiiskiset - Sukuhistoriallinen tutkimus)
17. Maikki14.11.2009 klo 01:12
Ken McClure (The Donor)
18. Eki14.11.2009 klo 01:15
Eva Hèrnod (Gamble leutinanten och hans släkt; toinen tekijöistä)
19. Maikki14.11.2009 klo 01:18
Douglas Preston (Thunderhead; toinen tek. Lincoln Child on jo)
20. Eki14.11.2009 klo 01:20
Nerelli, Eero (Toiminnan ilo – kirja vapaaehtoiselle)
21. Maikki14.11.2009 klo 01:26
Oscar Busch (1500 vuotta elämästäni)
22. Eki14.11.2009 klo 01:29
Helge von Knorring (The Finnish House of Nobility – Papers of the XIII Internationai Congress of Genealogical and Heraldic Sciences 31 August - 7 September 1976)
23. Maikki14.11.2009 klo 01:36
Gibbs, Philip (Sitten tulee Hitler...)
24. Eki14.11.2009 klo 01:43
Peter Winch (Yhteiskuntatieteet ja filosofia)
25. Maikki14.11.2009 klo 01:49
Cynthia Mason (Ms. Murha ; naisdekkarit, antologia)
26. Eki14.11.2009 klo 01:51
Nybond, Gunnar (Soldater, torpare och bönder - Släkt- och bygdekrönika från Sydösterbotten)
27. Maikki14.11.2009 klo 01:56
Anders Cullhed (Tiden söker sin röst. Studier kring Erik Lindegrens mannen utan väg.)
28. Eki14.11.2009 klo 01:58
Ernst von Mühlendahl (Die Baltischen Ritterschaften)
29. Maikki14.11.2009 klo 02:00
Hellström, Gustaf (Ungkarlar)
30. Eki14.11.2009 klo 02:04
Fickert, Wolfgang (Liperin Mantsisten esivanhemmat; toinen tekijöistä)
31. Maikki14.11.2009 klo 02:15
Gummerus, Teppa (Pistyanin-reissu. Iloisia kesämuistelmia)
32. Eki14.11.2009 klo 02:26
Pulli, Heljä (Tuomas Antinpoika Pullin ja Regina Matintytär Saikkosen esipolvet)
33. Maikki14.11.2009 klo 02:29
Jagot, Paul C. (Miten pääsette unettomuudesta; toinen tekjä P. Oudinot on jo)

(Ja öitä sinnekin!)
34. Eki14.11.2009 klo 02:31
Castrén, Klaus (Suomen rakuunarykmentti 1889-1901: upseeristo ja siviilivirkamiehistö)

(ja sinnekin...)
35. PP14.11.2009 klo 09:26
Saari, Valto (Hartiapankki)
36. Hesarinlukija14.11.2009 klo 10:53
Turtschaninoff, Maria (Arra - legender från Lavora)
37. Eki14.11.2009 klo 11:00
Anneli Poivaara (Liisa Leppäkertun syntymäpäivä; toinen tekijöistä)
38. PP14.11.2009 klo 11:01
Ariely, Dan (Predictably Irrational)
39. Eki14.11.2009 klo 11:08
Aleš Šteger (Protuberance)
40. Pauli14.11.2009 klo 11:21
Rönkkö, Heta (Osakassopimukset)
41. Eki14.11.2009 klo 11:26
Tone Škrjanec (Tuulen pagodat)
42. Hugo14.11.2009 klo 17:17
Christian Skov (Høstnætter)
43. Eki14.11.2009 klo 18:47
Veli Häkkinen (Mämmälän kylän talot ja suvut; toinen tekijöistä)
44. Marita14.11.2009 klo 20:18
Kaarina Heiska (Puheviestintä)
45. Eki14.11.2009 klo 20:23
Kesti, Paula (Lumijoen rokotusluetteloita 1811-1903)
46. Marita14.11.2009 klo 20:38
Lange, Henrik (90 kirjaklassikkoa kiireisille)
47. Eki14.11.2009 klo 21:37
Kallio, V. J. (Tarinoita Honkaluoma-Kalliomäen suvusta)
48. Marita14.11.2009 klo 22:36
Julia Franck (Keskipäivän haltija)
49. marjuko14.11.2009 klo 22:49
Canellos, Peter S. (Last Lion: The Fall and Rise of Ted Kennedy)
50. Marita14.11.2009 klo 22:51
Sam. Hagelin (Kieliopetuksesta. Matkakertomus)
51. Eki14.11.2009 klo 23:48
Nyman, Helge (Stimulerande duster)
52. Marita15.11.2009 klo 01:12
Geoffrey Wellum (Aamu sarastaa)
53. Eki15.11.2009 klo 01:18
Meinander, K. K. (Porträtt i Finland före 1840-talet I-II)
54. Marita15.11.2009 klo 01:35
Kari "Poppis" Suomela (Etelänapa - tuulinen tavoite)
55. yök yöpeli15.11.2009 klo 04:10
Azeb Hailu (Punakorvan kaksi kotia; 1/2)
56. PP15.11.2009 klo 08:41
Ulla Lax ("Jag vill men kan inte alltid")
57. Eki15.11.2009 klo 10:14
Xu Xin (Beijing Olympiad - The Political Economy of a Sporting Mega-Event; yksi tekijöistä)
58. Martta15.11.2009 klo 10:30
Iiro Rantala (MOJO - uusia ruokarytmejä hellalla hehkuen)
59. Eki15.11.2009 klo 10:33
Lund, Stig (Suomen hammaslääkärit - Finlands tandläkare)
60. PP15.11.2009 klo 10:36
Glenn Strömberg (Mitt Italien - Pasta och pizza från norr till söder)
61. Eki15.11.2009 klo 10:49
George Abbott (The Mother's Victory and Other Poems)
62. Martta15.11.2009 klo 10:57
Trisha McNair (100 konstia pitkään ikään)
63. PP15.11.2009 klo 11:04
Ringskog Ferrada-Noli, Caroline (Naturen)
64. Eki15.11.2009 klo 11:05
Robert Plutchik (Foundations of Experimental Research)
65. Eki15.11.2009 klo 11:06
Eugen Levlin (Levälä-släkten 1:1-2; toinen tekijöistä)
66. Martta15.11.2009 klo 11:14
Irja Groundstroem-Kaarojärvi (Groundstroem-suku)
67. Eki15.11.2009 klo 11:17
Vainio, Juha Watt (Täten on tähkät)
68. PP15.11.2009 klo 11:46
Tomi Palsa (Tomi Palsan kuvat ja tunnelmat)
69. Eki15.11.2009 klo 11:51
Sarlin, Kristel (TeKoLan 30-vuotinen taival)
70. Pauli15.11.2009 klo 19:07
Luoma-aho, Ville (Ruumiita)
71. Eki15.11.2009 klo 19:48
Liesto, Martti (Teknillinen korkeakoulu 1908–1988)
72. Maikki15.11.2009 klo 21:43
Isak Rantanen (Suuria lääkäreitä)
73. Eki15.11.2009 klo 22:08
E. O. Stenij (75 vuotta teekkarielämää)
74. Maikki15.11.2009 klo 22:11
Jæger, Frank (Den unge Jægers ridelser)
75. Eki15.11.2009 klo 22:15
Korosuo, Heikki (Sjöstedt-suku 1976; toinen tekijöistä)
76. Maikki15.11.2009 klo 22:24
Kaarlo Kytömaa (Kolmiliito; näytelmä)
77. Eki15.11.2009 klo 22:34
Markku Pölönen (Badding - Elokuvakäsikirjoitus; toinen tekijöistä)
78. Maikki15.11.2009 klo 22:40
Lars Bäckström (Erik Lindegren. En biografi)

(Hitto, se FAKSI jäi harmittamaan!)
79. Marita15.11.2009 klo 22:47
Manninen, Satu (Talvi lasipallossa)
80. Eki15.11.2009 klo 23:44
Unto Varjonen (Todellinen demokratia)
81. yök yöpeli16.11.2009 klo 04:54
Jori Flinck (Pave ja viulu – Pauli Granfeltin pitkä soitto; 1/2)
82. Martta16.11.2009 klo 06:43
Clod, Bente (Välirikko)
83. PP16.11.2009 klo 09:09
Eva Lewenhaupt (Yogaliv - Åtta steg till ett liv i lätthet)
84. Martta16.11.2009 klo 09:37
Petter Morottaja (Riävskánieidâ)
85. PP16.11.2009 klo 10:02
Annika Åsvik (Thailand, Men's Paradise?; 1/2)
86. Martta16.11.2009 klo 10:37
Kimmo Jylhämö (Slave Zizekin yhteiskunnallisesta ajattelusta; pikkutsetan päässä on hattu, jota en osaa ommella)
87. marjuko16.11.2009 klo 11:21
Maria Joutsenniemi (Kulttuuriosaaminen; toinen toimittaja)
88. Maikki16.11.2009 klo 12:04
Mona Mörtlund (Moron, moron ostaks' poron; toinen tekijä Monica Johansson on jo)
89. Pauli16.11.2009 klo 14:59
Davys, Tim (Amberville)
90. Maikki16.11.2009 klo 15:38
Maunula, Paavo (Aion perille; toinen tekijä)
91. Pauli16.11.2009 klo 16:12
Vuorisalo, Jari (Lakiopas sopimuksen tekemiseen)
92. Eki16.11.2009 klo 16:17
Robert Plutchik (Foundations of Experimental Research)
93. PP16.11.2009 klo 16:35
Kalevi Korpi (Pienoiskiväärillä)
94. Hugo16.11.2009 klo 17:26
Paul Pelliot (Carnets de Route)
95. Eki16.11.2009 klo 17:46
Tiina Lämsä (Perhe-elämän paletti – Vanhempana ja puolisona vaihtelevassa arjessa; yksi tekijöistä)
96. Hugo16.11.2009 klo 18:00
Sørensen, Villy (Uden mål - og med)
97. Eki16.11.2009 klo 18:12
Lähteenmäki, Eija (Ruotsin suomalaismetsien synty - Savolainen liikkuvuus vanhemmalla Vaasa-kaudella)
98. PP16.11.2009 klo 19:23
Atula, Timo (Korva-, nenä- ja kurkkutaudit - Päivystäjän opas)
99. Eki16.11.2009 klo 20:19
Matti Änkö (HistoTiK. 1984 - 1996; toinen tekijöistä)
100. Pauli16.11.2009 klo 21:24
Östling, Brutus (Kotka - ilmojen kuningas)
101. Maikki16.11.2009 klo 22:23
Unto Merta (Oppikoulu-urheilijan muistikirja)
102. Eki16.11.2009 klo 22:42
Askew, David (Beijing Olympiad – The Political Economy of a Sporting Mega-Event; yksi tekijöistä)
103. Maikki16.11.2009 klo 22:49
Diego Hurtado de Mendoza (Lazarillon kirjavat vaiheet)
104. Eki16.11.2009 klo 22:51
Zupan, Minna (Finsko-slovenski in slovensko-finski evropski slovar / Suomi-sloveeni ja sloveeni-suomi eurooppalainen sanakirja)
105. Maikki16.11.2009 klo 23:09
Agnes Günther (Pyhimys ja hänen narrinsa)
106. Eki16.11.2009 klo 23:40
Raickoviæ, Stevan (Stenvagga, Kamena uspavanka)
107. (Eki)16.11.2009 klo 23:41
(Juu, ei se aksentillinen c näemmä kopioimalla tosiaan onnistu)
108. (Maikki)16.11.2009 klo 23:44
(Siinä täytyy olla selaineroja. Huomasin sen aiemmin itselläni. Mulla Firefox)
109. Maikki17.11.2009 klo 00:26
Atte Pohjanmaa (Päivänpaiste; näytelmä)
110. Martta17.11.2009 klo 00:28
Manninen, Satu (Talvi lasipallossa)
111. Eki17.11.2009 klo 00:34
Urpo Haapanen (Suomalaisten äänilevyjen luettelo)
112. Maikki17.11.2009 klo 00:37
Priit Pärn (Nurinkurin-Nuutti)
113. Eki17.11.2009 klo 00:40
Rönkä, Anna (Perhe-elämän paletti – Vanhempana ja puolisona vaihtelevassa arjessa; yksi tekijöistä)
114. Martta17.11.2009 klo 00:41
Ari Takalo (Freudin jalanjäljillä; toim. 1/2)
115. Eki17.11.2009 klo 00:43
Lilja, Hannu (Helka Hynninen - Laulajan ja sanoittajan tarina)
116. Martta17.11.2009 klo 00:49
Unto Salo (Ajan ammoisen oloista)
117. Maikki17.11.2009 klo 00:51
Orkomaa, T. (Mestari Makkonen; näytelmä)
118. Martta17.11.2009 klo 00:52
Ari Jousmäki (Syytettynä isä; 1/2)
119. Eki17.11.2009 klo 00:54
K-E. Palmén (En blick på den högre tekniska undervisningens uppkomst i Finland och landets tekniska utveckling(
120. Maikki17.11.2009 klo 00:54
Koppinen, Marja-Leena (Peruskoulun lukukirja 5; toinen tekijä)
121. Maikki17.11.2009 klo 00:55
Marja-Leena Koppinen (Peruskoulun lukukirja 5; toinen tekijä)
122. Eki17.11.2009 klo 00:56
Paul Jacobs (The New Radicals: A Report with Documents)
123. Martta17.11.2009 klo 00:56
Elina Ranta (Haltioiden mailla, maahisten majoissa)
124. Martta17.11.2009 klo 00:58
Bank, Melissa (Täydellinen juttu)
125. Eki17.11.2009 klo 01:01
Sari Valoaho (Hädän hetkellä - psyykkisen ensiavun opas; yksi tekijöistä)
126. Martta17.11.2009 klo 01:03
Hagman, Pia (Salaisuus lumessa)
127. Eki17.11.2009 klo 01:03
Alitalo, Ilkka (Sukututkimussanasto; yksi tekijöistä)
128. Maikki17.11.2009 klo 01:44
Kaisa Pohjola (Elämän ehtoo; näytelmä)
129. Eki17.11.2009 klo 01:47
Lea Malin (Suonenjoen Kärkkäälän Pöyhösiä; toinen tekijöistä)
130. Martta17.11.2009 klo 01:52
Nylund, Aulis (Martinlaakso - lähiön arkea ja juhlaa)
131. Maikki17.11.2009 klo 01:52
Nissi-Tuominen, Sisko (Kaupunkilaismuotia, näytelmä)

(Ja öitä...)
132. Maikki17.11.2009 klo 01:54
Sisko Nissi-Tuominen (aik. myöh.)
133. Martta17.11.2009 klo 01:55
Marja Kyllönen (Lyijyuuma)
134. Eki17.11.2009 klo 02:03
Eino Cederberg (August Maksimilian Myrberg)
135. yök yöpeli17.11.2009 klo 03:44
Gianna Paradiso (Tanrim Bana Kim Oldugumu Soyle!)
136. Eki17.11.2009 klo 09:00
Salli Saari (Hädän hetkellä - psyykkisen ensiavun opas; yksi tekijöistä)
137. PP17.11.2009 klo 10:23
Isobel Gamble (Kuka siellä?)
138. Pauli17.11.2009 klo 11:32
Leonard, Peter (Ihmismetsällä)
139. marjuko17.11.2009 klo 11:41
Richie Unterberger (The Rough Guide to Jimi Hendrix [1])
140. Pauli17.11.2009 klo 11:43
Raija-Liisa Mäkelä (Minä, muilutetun tytär)
141. PP17.11.2009 klo 13:16
Äijö, Kalevi (Uusi maatilan kirjanpito)
142. Eki17.11.2009 klo 13:29
Veijo Kauppinen (30 vuotta tietokoneaikaa Teknillisessä korkeakoulussa - Historiaa ja muistikuvia Eskon ja Elliotin ajoilta)
143. PP17.11.2009 klo 18:58
Niilo Kauppila (Mailarikosta supervuoroon)
144. Eki17.11.2009 klo 19:15
Aleksandar Vuco (Rasput)
145. Maikki17.11.2009 klo 21:49
Clay Perry (Old english villages; 1/3)
146. Eki17.11.2009 klo 22:12
Radoslava Bratica (Vucija neznost; yksi tekijöistä)
147. Maikki17.11.2009 klo 22:28
Cox, William R. (Bonanza)
148. Eki17.11.2009 klo 22:39
Margit Herlevi-Harja (Vuosien takainen tarina)
149. Maikki17.11.2009 klo 23:18
José Eusebio Caro (kolumbialainen runoilija 1817-53)
150. Eki18.11.2009 klo 01:04
Radomira Glusca (Vucija neznost; yksi tekijöistä)
151. Maikki18.11.2009 klo 01:06
Cousins, Michel (Suuri tyttöryöstö)
152. Eki18.11.2009 klo 02:12
Erkki Partanen (Vaikuttajia elämässäni)
153. yök yöpeli18.11.2009 klo 03:33
Anita Polkutie (Punakorvan kaksi kotia; 1/2)
154. Marita18.11.2009 klo 06:59
Eriksson, Ulla (Det mangranna sällskapet)
155. PP18.11.2009 klo 08:48
Anderson, Bill (Boat Handling Under Sail & Power; 1/2)
156. Eki18.11.2009 klo 10:13
Lazica, Dragomira (Vucija neznost; yksi tekijöistä)
157. PP18.11.2009 klo 11:13
Annabella Åsvik (Thailand, Men's Paradise?; 1/2)
158. Eki18.11.2009 klo 11:35
Kovaca, Mirka (Vucija neznost; yksi tekijöistä)
159. Maikki18.11.2009 klo 15:49
Keranto, Kalervo T. (Kaunotar katoaa Kaukoitään. Armi Kuuselan vaiheista)
160. Eki18.11.2009 klo 15:56
Tiina Törnqvist (Sen täytyy olla maanmittari)
161. PP18.11.2009 klo 16:02
Timo Huhtala (Kuolaava basisti - Bazin ja Mazin 500 musavitsiä)
162. Maikki18.11.2009 klo 16:08
Leena Hybinette-Bergknut (Vuosi 92; 1/3)
163. PP18.11.2009 klo 16:34
Tom Cunliffe (Boat Handling Under Sail & Power)
164. Maikki18.11.2009 klo 16:39
Farag Moussa (Naiskeksijöiden muotokuvia)
165. Eki18.11.2009 klo 16:48
Svetlane Velmar-Jankovic (Vucija neznost; yksi tekijöistä)
166. Martta18.11.2009 klo 18:23
César Ferioli (Aku Ankka - neljä mestaria)
167. PP18.11.2009 klo 18:40
Irma Kupiainen (Valon lailla lävitsemme hiljaisuus)
168. Eki18.11.2009 klo 18:43
Laine, Seppo (Lentotekniikan opetuksen ja tutkimuksen vaiheita teknillisessä korkeakoulussa)
169. Eki18.11.2009 klo 18:44
Einari Wirén (Shanghai Ohoi!)
170. Martta18.11.2009 klo 18:57
Norio, Reijo (Suomi-neidon geenit)
171. Eki18.11.2009 klo 19:00
Jelena Piela (Muistatko sireenit Koivistolla)
172. Pauli18.11.2009 klo 19:07
Lehtinen, Janne (Asento! Vuoden jokaiselle päivälle; 1/2)
173. Eki18.11.2009 klo 19:31
E. A. van Beresteyn (Repertorium van gedrukte Genealogieën en genealogische Fragmenten)
174. Marita18.11.2009 klo 20:27
Norem, Julie K. (The Positive Power of Negative Thinking)
175. marjuko18.11.2009 klo 20:37
Erja Hannula (Murtuvat merkit; toinen toimittaja)
176. Eki18.11.2009 klo 21:15
Luoto, Valter (Oli mies, Jumalan lähettämä - Niilo Yli-Vainio; yksi tekijöistä)
177. (Eki)18.11.2009 klo 21:16
(Anteeksi, on muodossa Valtter)
178. Eki18.11.2009 klo 21:16
Laine, Seppo (Lentotekniikan opetuksen ja tutkimuksen vaiheita teknillisessä korkeakoulussa)
179. (Eki)18.11.2009 klo 21:17
(No hitto, ei sekään käy enää)
180. Eki18.11.2009 klo 21:20
Aleš Èar (Pasji tango)
181. Eki18.11.2009 klo 21:22
Aleš Car (Pasji tango)

(C:ssä suhu päällä)
182. Maikki18.11.2009 klo 21:33
( Ćar )

Alvar Koppinen (Pelkääkö lapsesi koulua; toinen tekijä Sinikka Ojanen on jo)
183. Eki18.11.2009 klo 21:34
Parviainen, Kaisa (Hädän hetkellä - psyykkisen ensiavun opas; yksi tekijöistä)

(ei ole tuo vaan suhusee)
184. Maikki18.11.2009 klo 21:38
(Sorry, ei ole isona...)

Steven Englund (Grace. Monacon ruhtinatar)
185. Eki18.11.2009 klo 21:39
Dobrice Cosica (Vucija neznost; yksi tekijöistä)
186. Maikki18.11.2009 klo 21:41
Charles de Coster (Vastanaineet)
187. Eki18.11.2009 klo 21:44
Radulovica, Jovana (Vucija neznost; yksi tekijöistä)
188. Maikki18.11.2009 klo 21:49
Noponen, Martti (Politiikka tutkimuksen kohteena)
189. Eki18.11.2009 klo 21:50
Timo Verho (Alastaron talonpoikaissuvut 1540-1870)
190. Maikki18.11.2009 klo 21:52
Helena Laine (Vuosi 92; 1/3)
191. Marita18.11.2009 klo 23:50
Echlin, Kim (Kadonneet)
192. Maikki19.11.2009 klo 00:01
Michael G. Ploog (Legenda Joulupukista)
193. Eki19.11.2009 klo 00:07
Gustav Janus (Regnbågens sånger: Vår by)
194. Marita19.11.2009 klo 00:14
Schneiderman, S. L. (Mary Bergin päiväkirja 1939 - 1944; 1/2)
195. Eki19.11.2009 klo 00:39
Stenius, Bruno (Piirteitä Polyteknikkojen yhdistyksen vaiheista vuosina 1884–90)
196. yök yöpeli19.11.2009 klo 03:29
O'Hara, Patrick (Taifuuni Kiinan merellä)
197. Pauli19.11.2009 klo 08:49
Kari, Marko (Reviiri)
198. PP19.11.2009 klo 08:53
Omar bin Laden (Crowning Up bin Laden; 1/2)
199. PP19.11.2009 klo 08:54
po. 1/3
200. Marita19.11.2009 klo 09:54
Alppi, Ulla-Leena (Matka on tärkein)
201. PP19.11.2009 klo 15:17
Angela A'Court (Paperiaskartelu; toinen tek.)
202. Eki19.11.2009 klo 16:02
Taja Kramberger (Marsipaania)
203. Marita19.11.2009 klo 17:03
Rigoulot, Pierre (Pjongjangin akvaariot; 1/2)
204. marjuko19.11.2009 klo 17:41
Riikka Turtiainen (Funetista Facebookiin. Internetin kulttuurihistoria; yksi tekijöistä)
205. PP19.11.2009 klo 18:09
Nihtinen, Pekka (Kiinalainen teekirja)
206. Eki19.11.2009 klo 19:14
Kosovel, Srecko (Tuuli - Runoja Skocjanin ateljeesta)

[Kumpikin suhusee]
207. -19.11.2009 klo 19:20
(È è)
208. -19.11.2009 klo 19:23
(suhuseetä oli tarkoitus, mutta päin /c:ttä meni)
209. (Libero)19.11.2009 klo 21:23
(Olen kyllä huolehtinut noista "suhuista" ja muista tarpeen tullen. Ei siitä paljon ole apua, jos joku toinen ne erikseen tänne heittää. Tulee vain turhaa näpräämistä täällä päässä. Harjoitella toki saa. Ja pianhan joku saa harjoitella koostamistakin, jeee!)
210. (Eki)19.11.2009 klo 21:27
(Siksi tyydynkin tästä eteenpäin kertomaan nuo mahdottomat... Edellisessähän vain toinen suhusee siirtyy koosteeseen.)
211. PP19.11.2009 klo 21:36
Orlando Figes (The Whisperes - Private Life in Stalin's Russia)
212. Eki19.11.2009 klo 21:37
Svetlana Makarovic (Se aika)

[...ja se suhusee...]
213. Libero19.11.2009 klo 22:08
Chandre, Cristel (Chaos, Complexity and Transport. Theory and Applications; yksi kolmesta tekijästä)

(Mahtuu vielä 30–35 nimeä...)
214. Eki19.11.2009 klo 22:12
Elina Waris (Yksissä leivissä - Ruokolahtelainen perhelaitos ja yhteisöllinen toiminta 1750-1850)
215. Libero19.11.2009 klo 22:30
Sven Danell (Käärinliinan mies)
216. Eki19.11.2009 klo 22:35
Ekko, Paavo O. (Puumerkit ja riimut menneisyyden avaimina)
217. PP19.11.2009 klo 23:15
Ojutkangas, Kalervo (Kalajokilaakso)
218. Eki19.11.2009 klo 23:47
Vidosava Stevanovica (Vucija neznost; yksi tekijöistä)
219. Maikki19.11.2009 klo 23:49
Corelli, Marie (Kaksi maailmaa)
220. Eki19.11.2009 klo 23:51
Estlander, Ernst (Friherre Viktor Magnus von Born)
221. Maikki19.11.2009 klo 23:57
Spieler, Josef (Kasvatatko lastasi oikein?)
222. Eki19.11.2009 klo 23:59
Feldmann, Hans (Baltisches historisches Ortslexikon I; yksi tekijöistä)
223. Maikki20.11.2009 klo 00:03
Nicholas Snowden (Salaisilla teillä)
224. Eki20.11.2009 klo 00:04
Wyn Bramley (Group Tutoring - Concepts and Case Studies)
225. Maikki20.11.2009 klo 00:13
Yli-Tepsa, Heikki (Väärtit, maalaismusikaali)

(Eläkkeellä oleva lauluntekijämies. Kirjoitti ja sävelsi koko musikaalin. Ensi-ilta viikko sitten)
226. Hugo20.11.2009 klo 00:31
Kristensen, Frederik (Bland menniesker mig nærmasta)
227. Eki20.11.2009 klo 00:51
Karonen, Petri (Vanhojen käsialojen lukukirja; yksi tekijöistä)
228. Maikki20.11.2009 klo 00:55
Remar, Frits (Kuolema ei lomaile)
229. Eki20.11.2009 klo 01:00
Sase Hadzi Tancica (Vucija neznost; yksi tekijöistä)
230. Maikki20.11.2009 klo 01:03
Charles Kingsley (Länttä kohti)
231. Eki20.11.2009 klo 01:07
Yli-Pirilä, Pia (Hädän hetkellä - psyykkisen ensiavun opas; yksi tekijöistä)
232. Maikki20.11.2009 klo 01:11
Ilma Nieminen (Aloitamme ompelun)

(Paljonko Libero antoi tilaa?)
233. Eki20.11.2009 klo 01:26
McCrocklin, James H. (Building Citizenship)

(vielä 10-15)
234. Maikki20.11.2009 klo 01:30
Hensley, Jim (Elävä valo; 1/3)

(Mahtaakohan onnistua tältä istumalta?)
235. Eki20.11.2009 klo 01:42
Milorada Pavica (Vucija neznost; yksi tekijöistä)

(eipä taida ihan...)
236. PP20.11.2009 klo 08:17
Amánda Michalopoulou (I'd Like)
237. Eki20.11.2009 klo 09:03
Ullagreta Carlsson (Släkten Levelius - Leveliuksen suku; yksi tekijöistä)
238. PP20.11.2009 klo 10:45
Norbert Èapek (Toward Sunshine Shore)
239. PP20.11.2009 klo 11:02
Uusi yritys:

Norbert Èapek (Toward Sunshine Shore)
240. PP20.11.2009 klo 11:05
Norbert Èapek (jos ei nytkään tule, niin kyseessä on suhu-c)
241. Eki20.11.2009 klo 11:14
Kyösti Piispa (Maunulan suku Tarvasjoen Suurilan kylästä)
242. Maikki20.11.2009 klo 11:29
Pentti Paja (Repunpään olympialaiset)
243. PP20.11.2009 klo 11:33
Andrew Wiest (vietnamin sota; toim.)
244. Eki20.11.2009 klo 11:38
Savica, Milisava (Vucija neznost; yksi tekijöistä)
245. Maikki20.11.2009 klo 11:59
V. Gurre (Bushido. Japanilainen järjestelmä lähimmäisen hallitsemiseksi)
246. PP20.11.2009 klo 12:09
Eberhard Jacobs (So stimmt es? - Strukturen und übungen; yksi tek.)
247. Eki20.11.2009 klo 12:11
Botkin, James W. (Oppimisen uudet haasteet – Raportti Rooman klubille)
248. Maikki20.11.2009 klo 12:12
White, Paul (Viidakkotohtori-sarja)
249. Eki20.11.2009 klo 12:53
Lazareviæ, Laza (Iz Srbije i Crne Gore)
250. (Eki)20.11.2009 klo 12:53
(viimeinen kirjain c aksentilla)
251. Maikki20.11.2009 klo 13:22
Zoštšenko, Mihail (Palautettu nuoruus. Oli venäläinen satiirikko kaksikymmenluvulla)
252. Eki20.11.2009 klo 13:27
Ive Andrica (Vucija neznost; yksi tekijöistä)
253. Maikki20.11.2009 klo 13:55
Coxe, William (Account of the Russian discoveries between Asia and America)

(Vieläkö menee?)
254. (Eki)20.11.2009 klo 14:03
(Tähän stoppi.)
255. Libero20.11.2009 klo 21:35
(Eki: Milorada Pavića on käsittääkseni taivutettu muoto kirjailijanimestä Milorad Pavić. Annoin Pavićan olla, kun jatko näyttää tulleen a:sta. Sama juttu koskee nimeä Milisava Savića. Sen muutin muotoon Milisav Savić. Ja edelleen Ive Andrica tarkoittanee nobelistikirjailija Ivo Andrićia.

Kari Klemelä on antanut eteläslaavilaisen kirjallisuuden edustajille asiantuntevat kirjoitusasut. Ruotsiksi ilmestyneen kokoomateoksen nimet kuitenkin poikkeavat merkillisesti linjasta. Epäilen noita ruotsalaisia variaatioita. Siksi rohkenin niitä peukaloida.)

Säikeeseen 129.
256. MR16.1.2019 klo 01:35
Lainaus: 66. Martta 15.11.2009 klo 11:14
Irja Groundstroem-Kaarojärvi (Groundstroem-suku)
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *