KESKUSTELUT > RISTIKOT > KESÄLOMARISTIKOT

4960. Kesälomaristikot

Jaska10.7.2009 klo 18:32
Tämännimistä lehteä selailin kaupassa. Ihan kivan näköinen. Pehmiksiä, ratkaisut samassa lehdessä. Voi mennä hyvinkin kaupaksi lomalaisille.

Mutta ei mitään nimiä, lauloi muistaakseni Reijo Tani. Ei laatijoiden, ei toimittajan, ei julkaisijan. Miksiköhän ei? Kannessa on kyssäri, viitannee Oulun suuntaan, vai muistanko väärin? Onkos tässä nyt toimittu ihan paragraafien mukaisesti? Toimittajan ja julkaisijan nimi lienevät peräti lakisääteisiä? Eihän niissä mitään salattavaa luulisi olevan.
2. Eki10.7.2009 klo 21:30
Salattavaa taitaa olla. Oikeutta on käyty jo kaukana viime vuosituhannella. Silti kummeksuttaa, että lakeja rikotaan ja levittäjä sen sallii. Kolmiokirjan synttäreillä Oulussa 80-90-luvujen vaiheessa kerroimme asiasta jakelijan edustajalle, joka lupasi asiaa ajaa. Sinne katosi sekin asia. Jostain syystä tämä asia on tabu.
3. kp10.7.2009 klo 21:39
jos tuo on sen niin en yhtään ihmettele
4. ++juh10.7.2009 klo 22:57
"Julkaisijan on huolehdittava siitä, että julkaisussa - - on tieto julkaisijasta. - -"
finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2003/20030460#P5

"Joka tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta rikkoo - - 5 §:n säännöksiä ilmoitusvelvollisuudesta - -, on tuomittava joukkoviestintärikkomuksesta sakkoon."
finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2003/20030460#P21

Alle neljä kertaa vuodessa ilmestyvälle julkaisulle ei tarvitse määrätä vastaavaa toimittajaa. Kesälomaristikot-lehti ilmestyy Rautakirjan mukaan kerran vuodessa.
5. kp11.7.2009 klo 10:51
pyörittää vaan vanhoja ristikkoja?
6. Eki11.7.2009 klo 11:11
Kuka noista selvän ottaa. Käytyään oikeutta ja livahdettuaan maksusitoumuksista uusien yritysnimien myötä veijarit ostivat oikeudet joidenkin laatijoiden koko tuotantoon. Nyt siellä pyörii monien edesmenneidenkin laatijoiden ristikoita.

Oikeutta käytiin sekä uudelleenjulkaisuista että toisten laatimusten uudelleen piirtämisistä.
7. Jaska11.7.2009 klo 11:13
Niin, ovatko ne ennen julkaistuja? Sehän olisi täysin laillista, jos laatijoiden kanssa on sovittu kertakorvauksesta, minkä jälkeen kaikki oikeudet jäävät julkaisijalle. Edellyttäen tietenkin, että yksi ja sama julkaisija on kyseessä. Tai muilta julkaisijoilta sovitusti saadut/ostetut ristikot.

Luvatta muilta "pätkäiseminen" on eri juttu. Mitähän Sanaris tuumaisi, jos keräisin vaikkapa vuoden pehmikset Ilta-Sanomista ja julkaisisin ne passeliin hintaan seuraavan vuoden marraskuussa nimellä Kaamosristikot. Älä vaivu synkkyyteen, osta Kaamosristikot!
8. Jaska11.7.2009 klo 11:15
Ah, Eki ehtikin selvittää asiaa. Käräjähommia. Luovun suosiolla suunnitelmastani.
9. piirrustelija11.7.2009 klo 13:04
Voidaanko ristikot rinnastaa sarjakuviin? Moni lehti julkaisee samoja strippejä. Ostavatko lehdet vain julkaisuoikeudet sarjakuvaan/ristikkoon ja piirtäjä/laatija voi myydä näitä oikeuksia vaikka minne tai julkaista omissa julkaisuissaan miten tykkää?
10. Eki11.7.2009 klo 13:11
Niin strippien kuin ristikoidenkin uudelleenjulkaisusta tulee maksaa palkkio. Tietysti kauppa voidaan tehdä myös kaikista julkaisuoikeuksista, jolloin niitä voi julkaista mielin määrin.
11. kp11.7.2009 klo 13:24
tavallinen herrasmies käytäntö on se että yksi julkaisukerta. uudelleen julkaisusta (saman lehden kanssa) laatijalla oikeus korvaukseen mutta ei täyteen hintaan (siis siihen hintaan mistä myynyt alkuperäisen). laatijalla ja perikunnalla omistusoikeus ristikkoihin.
12. kp11.7.2009 klo 13:26
toiselle julkaisíjalle laatijalle siis oikeus myydä ihan mistä hinnasta tahansa uudelleen.
13. kp11.7.2009 klo 13:26
laatijalla
14. Eki11.7.2009 klo 13:36
Onko se herrasmiesmäistä?
15. kp11.7.2009 klo 13:38
mikä?
16. kp11.7.2009 klo 13:41
tämäkö? "toiselle julkaisíjalle laatijalle siis oikeus myydä ihan mistä hinnasta tahansa uudelleen". korostin että ei ole sidoksissa enää aikaisempiin ristikkoihin
17. Eki11.7.2009 klo 13:47
Uskoisin, että mikäli muualla käytetty ristikko myydään toiseen lehteen, yleisemmin siitäkin maksetaan alennettu hinta, mutta ei se varsinaisesti ole sidottu siihen aiempaan julkaisuun. Sitten pitää myös muista, ettei usein ole kovin herrasmiesmäistä tehdä ristikko yhdelle ja myydä se toiselle. Voi sen tehdä tyylikkäästikin mutta sillä on myös helppo tehdä hallaa asiakassuhteille.
18. kp11.7.2009 klo 13:49
siksi laatijalla on järki.
19. kp11.7.2009 klo 13:53
joka tapauksessa ristikon omistus kuuluu aina laatijalle eikä sama lehti voi pyörittää ilman lupaa sitä. sille tuli silloin tampereella tekijäoikeuslaki.
20. Eki11.7.2009 klo 13:59
Totta. On hyvä että laatija tai tekijät omistaa julkaisuoikeudet. Tietysti tukku rahaa saattaa houkuttaa luopumaan niistä, ja näin kävi mm. tässä tapauksessa, jossa muutamat myivät oikeudet.
21. Taata11.7.2009 klo 16:51
Teistä ei tahdo saada selvää millään. Joskus puhuttiin, että kaksi kertaa voi julkaista saman ristikon.
22. Eki11.7.2009 klo 16:55
Miksei samaa ristikkoa voi julkaista vaikka satamiljoona kertaa? Eri asia on, mikä on järkevää. Ja mikä on laillista. Ja mikä on moraalista. Jne.

Muuten, tarinaa tästä:

sanasepot.fi/artikkelit/leivaton.html
23. X-laatija11.7.2009 klo 16:56
Entäs kun joku ristikkofirma maksaa palkan julkaisuoikeus palkkioina,saako silloin julkaista monta kertaa?
24. Eki11.7.2009 klo 16:58
Julkaisuoikeus vai kertajulkaisuoikeus, onko se sama asia?
25. kp11.7.2009 klo 18:21
kun julkaisija maksaa ristikon on se julkaisupalkkio. on oikeus silloin julkaista yhden kerran. joskus pyytää että voisiko toisen kerran (vuosia tavallisesti useita mennyt) julkaista silloin uusintakorvaus. mutta laatijalla oikeus tarjota kelle vaan se kun omistaa sen.
26. kp11.7.2009 klo 18:22
mutta sen järkevyyden ristikon myymiseen ratkaisee laatija.
27. kp11.7.2009 klo 18:23
ja kun laatija kuolee tuo omistusoikeus on perikunnan.
28. kp11.7.2009 klo 18:29
tällä hetkellä kaikki julkaisijat noudattaa tätä sääntöä paitsi yksi?
29. Taata11.7.2009 klo 18:30
Menee entistä sekavammaksi vain nyt juttu. Kysymyksiä enemmän kuin vastauksia!
30. RA11.7.2009 klo 18:34
Taatalla kun on varmasti tämä(kin) tieto kokonaisvaltaisesti hallussa, niin jospa laitat suorasanaisen tekstin, kuinka asiat ovat. Loppuu turhat kyssärit ja epäselvyydet.
31. kp11.7.2009 klo 18:37
Onko laatijalla eliikäinen oikeus ristikkohinsa? - On
Onko laatijalla oikeus yhteen painamiseen? -On ja vain yhteen.
Onko julkaisijalla oikeus painaa uudestaan ristikko? -On silloin maksaa uuden korvauksen laatijalle.
Onko laatijalla oikeus myydä tuo ristikko kuin kerran? -On se on hänen omaisuuttaan.
32. kp11.7.2009 klo 18:39
korjaus:Onko julkaisijalla oikeus yhteen painamiseen? -On ja vain yhteen.
33. kp11.7.2009 klo 18:42
siis ennen ei ollut ristikolla tekijänoikeutta siitä tuli tämä joidenkin julkaisijoiden "ristikkokaruselli"
34. Taata11.7.2009 klo 18:50
Olisiko laatijoiden syytä alkaa järjestäytyä, jotta tämä sekamelska loppuisi ja saataisiin kunnon pelisäännöt?
Nyt näyttäisi vallitsevan villin viidakon laki!
35. kp11.7.2009 klo 18:54
joo ja sittten mennään lakkoon.
36. Eki11.7.2009 klo 19:07
Oikeuden päätös oli selvä, mutta rahoja eivät useimmat saaneet. Ongelma on se, että jos joku haluaa rahaa uudelleen julkaisemisista, ne pitää hakea oikeusteitse.

Aikoinaan oltiin Sanaseppojen parissa mukana oikeusjutussa, mutta ei siinä järjestö paljon auta, jos rahaa ei oikeasti irtoa.

Tilanne on tällä hetkellä pääosin erittäin hyvä eikä mikään näihin tietynlaisiin yrittäjiin tehoa, heillä on keinonsa.
37. ++juh11.7.2009 klo 19:47
kp: "Onko julkaisijalla oikeus painaa uudestaan ristikko? -On silloin maksaa uuden korvauksen laatijalle."

Ei ole, ellei uudelleenjulkaisuoikeudesta ole sovittu.

kp: "siis ennen ei ollut ristikolla tekijänoikeutta"

Laatijalla oli ristikkoonsa ihan samanlainen tekijänoikeus kuin nykyisinkin on.
38. kp11.7.2009 klo 19:50
"Laatijalla oli ristikkoonsa ihan samanlainen tekijänoikeus kuin nykyisinkin on".

Oli ehkä ehkä ei. mutta se kirjattiin paperille silloin. nyt on ihan laillisesti.
39. ++juh11.7.2009 klo 20:30
kp, täsmennä, ole hyvä:

1. Mikä kirjattiin paperille?
2. Mihin paperiin?
3. Minkä vuoksi?
40. kp11.7.2009 klo 21:08
eki muistaa paremmin?
41. kp11.7.2009 klo 21:09
on mullakin jossain nuo paperit.
42. Eki11.7.2009 klo 21:09
Sinä sanoit sen, en minä.
43. Eki11.7.2009 klo 21:11
Kerro sitten edes Juhalle, että mitä paperia etsit.
44. kp11.7.2009 klo 21:19
oikeuden loppupäätöspaperit jossa on loppupäätelmä istunnosta. ei ole pitkä aika kun näin varastossani kunhan muistan missä se varasto oli.
45. kp11.7.2009 klo 21:21
ei silti ei se mulle mitään tuonu ei oo maksaneet vaikka paperissa on niin.
46. ++juh11.7.2009 klo 21:40
kp, oikeuden päätös nimenomaan todistaa, että sinulla oli tekijänoikeudet myös ennen oikeuskäsittelyä, muutoinhan juttu olisi ratkaistu julkaisijan hyväksi.
47. Eki11.7.2009 klo 21:42
Kuten ennen jo kerroin, ei sieltä rahoja kukaan juuri saanut ja jos nyt jostain rahoja haluaisi, uudelleen siellä oikeudessa olisi käytävä ja sitten taas odottamaan, tuleeko rahoja.
48. Eki11.7.2009 klo 22:06
Näinhän se on, kuten Juha sanoi. Nämähän alkoivat ostaa täysiä oikeuksia ja jättivät (ilmeisesti) ristikoiden kopioinnit, etteivät joutui oikeuskierteeseen. Ovelaa on tietysti mainostaa "lehdessä on ennen julkaisemattomia ristikoita", jos niitä ainakin kaksi on.
49. Taata11.7.2009 klo 22:13
Tämä juttu ei näytä selviävän tässä ollenkaan. Toivoisi edes pientä selvyyttä asiaan.
50. Eki11.7.2009 klo 22:16
Asiahan on selvä kuin pläkki. Kannattaa kyllä aina ristikkoa myydessä kertoa pelinsäännöt.
51. Eki11.7.2009 klo 22:17
Mutta jos on epäselvää, niin kysyy vaan, kyllä minä ++juhin ja kp:n kanssa asiat Taatalle selvitän.
52. Taata11.7.2009 klo 22:56
Ei kai tässä voi alkaa yksittäisiä tapauksia julkisesti käsitellä.
Eki varmaan tietää nuo tanskalaisristikot?
53. Eki11.7.2009 klo 23:00
Luulin että oli kyse alan pelinsäännöistä yleensä.

Eipä tule nyt tanskalaisristikoiden tapaus mieleen.
54. kp12.7.2009 klo 09:54
ne paperit on päivätty 20.3.1990 turun hovioikeus on mainittu miehen nimi jota vastaan olin.
55. Eki12.7.2009 klo 10:29
Kuten tästä jo mainitsemastani Sanasepon artikkelista näkyy (luithan se kp?), tämä oli vain jatkoa kyseisten ristikonjulkaisijoiden aiemmille rikkomuksille. On tässä vuosien varrella joskus törmännyt asiakkaaseen, joka lupaa ja lupaa vaikkei ole aikomustakaan maksaa. On tullut pari isompaakin tappiota sellaisen takia.

Mutta kuten Juha sanoi, oikeuden päätös oli vain alan pelinsääntöjen toteamista, mutta se vaikutti ainakin näihin oikeudessa syytettyihin. Vaikka eipä heillä ollut kuin lakimies paikalla, kun itse olin todistamassa, että en koskaan ole tavannut heistä ketään.

Tämän tapauksen jälkeen muistaakseni kuusi laatijaa lähti joukolla rahanhakuun. Tästä tapauksesta lienee kp:n paperi. Rahaa ei kukaan kai siis saanut. Taitavien yritysvekslaajien perässä on turha roikkua, he katoavat jossain vaiheessa ja nousevat uudestaan toisela nimellä.

sanasepot.fi/artikkelit/leivaton.html
56. kp12.7.2009 klo 10:36
näin se valitettavasti on. tuokin kaveri teki virheen siinä että alkoi arkistoida lähettämäni ristikot. -arkistoa julkaisija ei saa kerätä.
57. Eki12.7.2009 klo 10:41
Missä laissa kielletään arkiston pito?
58. kp12.7.2009 klo 10:53
julkaisijan ristikoiden kopiointi arkistoonsa kuuluu tekijäoikeuslakiin - vai eikö?
59. kp12.7.2009 klo 11:08
minun käsittääkseni ristikon pdf:t julkaisija hävittää kun on pannut sen paperille?
60. kp12.7.2009 klo 11:09
no sitten voi kopioida suoraan vanhoista lehdistä.
61. kp12.7.2009 klo 11:10
lakkoon vain joka sorkka.
62. Eki12.7.2009 klo 11:35
Mihin tämä lakkoiluagitaatio perustuu?
63. kp12.7.2009 klo 11:36
porukka menkää katsoo ristikoitanne yliopistolliseen kirjastoon onko painettu ilman lupaa. siellä lehdistä arkisto.
64. kp12.7.2009 klo 11:38
siihen että julkaisijat tajuaa että eivät ala painaa uudestaan ilman lupaa ristikoita. - kun kaikki laatijat lakossa niin mistä ristikot lehtiin?
65. Eki12.7.2009 klo 11:41
Kuka tätä lakia tällä hetkellä rikkoo? Kuka jaksaa mennä arkistoon etsimään olemattomia uudelleenjulkaisuja? Kuka jaksaa lukea näitä kirjoituksia? Kuka...
66. kp12.7.2009 klo 11:42
eli minkälainehan tilanne sanomalehtiin kirjoittaneilla tai valokuvaajilla? -eli vapailla taitelijoilla?
67. ?12.7.2009 klo 11:45
"siihen että julkaisijat tajuaa että eivät ala painaa uudestaan ilman lupaa ristikoita. - kun kaikki laatijat lakossa niin mistä ristikot lehtiin?"

Varmin tapa, että aloittavat uudelleenjulkaisut?
68. kp12.7.2009 klo 11:46
silloin rikkovat lakii.
69. kp12.7.2009 klo 11:49
yksi mainio tapa lopettaa nuo uudelleenjulkaisut on että ratkojat eivät osta niitä?
70. kp12.7.2009 klo 11:51
tosin niistä on varmaan tehty luvankin kanssa - että se siitä.
71. ?12.7.2009 klo 11:55
Mutta mitä tehdä laatijalle, joka muuttaa vähän vanhaa laadintaasa ja myy sen sitten uudestaan? Kaikki ratkojat lakkoon?
72. kp12.7.2009 klo 11:59
jos laatijalla alkuperäinen niin rikkoo lakii taas.
73. kp12.7.2009 klo 12:01
siis laatija itse saa tehdä muutoksia. tajusin että toinen laatija sorkkii toisen teosta.
74. Taata12.7.2009 klo 12:21
Kuinka paljon laatijoita on menossa lakkoon tällä hetkellä?
Pitää olla selkeä tiedote julkaistavaksi, että minkä asioiden
vuoksi lakkoillaan. Kaivataan siis KP selkeää ohjelmaa ja taitaa olla aika vaikea saada rintama niin pitäväksi, ettei joku Teijo heti täytä aukkoa noilla maanmainioilla kirjoillaan,
joihin minullakin oli "ilo" Helsingissäkin juuri tutustua ja onhan noita muitakin aika epämääräisiä julkaisuja, joista täälläkin on ollut puhe.

Tietenkin ratkojat viime kädessä päättävät sitten, että miten asiat lopulta menevät. Ehkä suuri joukko ratkojia lopettaa ratkonnan pysyvästi?
75. Eki12.7.2009 klo 12:22
Mikä on tällä hetkellä se ongelma? Yksikin erityinen ongelma?
76. kp12.7.2009 klo 12:31
tällä hetkellä kaikki ok? mutta ei sitä huomisesta tiedä?
77. Taata12.7.2009 klo 12:36
Ohoh aika epämääräinen lakko-ohjelma tuo! Eihän tuo vakuuta ketään? Lakko ilman ohjelmaa itse asiassa? Ei mitään julistusta edes? Kyllä nyt pitää olla jotain selkeää vaatimusta, jos aiotaan saada lakko pystyyn.
78. kp12.7.2009 klo 12:38
taata> ennakkoilmoitus he
79. kp12.7.2009 klo 12:42
asiasya toiseen eikö lasten käyttäminen mainoksissa kielletty. iskelmässä pyörii.
80. Pena12.7.2009 klo 20:58
Asiasyaa! Mennään kaikki trukkikuskit lakkoon kun ei sitä huomisesta tiedä he!

d=)
81. Jukkis12.7.2009 klo 21:14
Asiasyaa! Lasten käyttö mainoksissa on ehdottomasti kielletty, kuten kaikki vaippamainoksia nähneet tietävät. On se nolon näköistä kun niitä vaippoja sovitellaan aikuisten jalkoväliin he.
82. Eki15.7.2009 klo 21:53
"Vuodenaikaristikot näkyy olevan uusi nimike, jonka alla on tullut Kesäristikko-niminen lehti. Siinä on täältäkin tuttujen Veijo Wirénin ja Risto Luukkalan sekä minulle tuntemattoman Timo Lankisen kuvaristikoita ja kaikkein tutuimman eli Juha-Pekka Kuuselan kryptoja ja muita erikoistehtäviä."

Katselin taas lehtiä lehtipisteessä ja tässä Vuodenaikaristikoissa mainostettiin Ristikkokirja-nimistä julkaisua, joka oli ilmiselvästi tätä Kesälomaristikot-kustantajan kamaa. Pahasti näyttää siis siltä, että jpq kumppaneineen on heittäytynyt näiden velvoitepakolaisten kelkkaan. Miten mahtaa pitkän päälle käydä?
83. kp16.7.2009 klo 09:59
(Vuodenaikaristikot näkyy olevan uusi nimike) Näyttää siltä että tulee syys talvi kevät kesä. Tätähän se tietysti tarkoittaa?
84. Eki16.7.2009 klo 10:11
Aivan kuten kp tuossa osuvasti totesi, sieltä tullee Kesäristikko, Syysristikko, Talviristikko ja Kevätristikko. Koska kaikilla lehdillä on oma nimi, ei tarvita lehteen nimettyä vastaavaa toimittajaa.
85. Taata16.7.2009 klo 11:00
Lähtee kesä, lähtee talvi vaan ei lähde Laiska-Jaakko!
86. airisto16.7.2009 klo 11:12
Lähettäjä: Eki 16.7.2009 klo 10:11

"Pahasti näyttää siis siltä, että jpq kumppaneineen on heittäytynyt näiden velvoitepakolaisten kelkkaan. Miten mahtaa pitkän päälle käydä?"

Voisiko kirjoittaja ystävällisesti selventää sanomansa tarkoitusta?
87. Eki16.7.2009 klo 11:23
Vuodenaikaristikoiden takana vaikuttaa olevan samaa joukkoa, jotka jättivät aikoinaan oikeudessa häviämänsä jutut korvaamatta tekijöille ja jotka julkaisevat nykyisin pääasiassa vanhaa varastoa uudelleen ja uudelleen (Vuodenaikaristikot lienee ainoa poikkeus, siinä on eri tekijät ja uudet tehtävät). Näihin heillä saattaa kaikkiin olla oikeudet, mutta kannen teksti "lehti sisältää ennen julkaisemattomia ristikoita" on tahallinen hämäys. Lisäksi kollektiivinen nimi Kysymysmerkkiristikot oli tahallinen rinnastus Kolmen Kysymysmerkin ristikoihin, jotka aikoinaan hetken yrittivätkin käydä polemiikkia tästä nimestä.

Meinaan vaan, että millaisella sopimuksella lienevät pojat liikenteessä näiden kanssa?
88. Taata16.7.2009 klo 11:23
Tuo Ekin sanonta on ehtinyt aiheuttaa jo hämminkiä ristikkopiireissä viime yönä.
89. -16.7.2009 klo 11:25
Lue: ristikkopiireissä = Taata
90. Eki16.7.2009 klo 11:31
Mikä sanonta sheikkaa Taataa?
91. airisto16.7.2009 klo 11:45
Lähettäjä: Eki 16.7.2009 klo 11:23

"Vuodenaikaristikoiden takana vaikuttaa olevan samaa joukkoa, jotka jättivät aikoinaan oikeudessa häviämänsä jutut korvaamatta tekijöille..."

Tarkoitat siis, että Tampereen Paperikonttori Oy:n vastuuhenkilöt Marko, Heidi, Keijo ja Elli Gylden ovat ns. velvoitepakolaisia?
92. Taata16.7.2009 klo 11:49
Tuo velvoitepakolainenkin tässä yhteydessä on outoa kamaa. Hämärää jutustelua muutenkin ja nuo julkaisijapiirit vaikuttavat vielä hämärämmiltä joten ei heitä olisi syytä siis ilmeisesti varoa?

Nimimerkki "-" vaikuttaa olevan myös pihalla. Olisiko syytä perustaa nyt Puuta heinää- säie?
93. Eki16.7.2009 klo 11:55
Vuodenaikaristikoissa mainostetussa Ristikkokirja-teoksessa julkaistaan samoja vanhoja ristikoita kuin mitä mm. tässä Kesälomaristikoissa, osaksi edesmenneiden laatijoiden tuotantoa. Ehkä Vuodenaikaristikoiden takana olevat henkilöt ovat ostaneet niitä velvoitepakolaisilta, en tiedä. Olisi niin paljon helpompi pohtia asioita, jos lehdessä olisi edes yhden henkilön nimi tai yhteystietoja.

Sanottakoon vielä, ettei tämä asia minua hirveästi henkilökohtaisesti hierrä, mutta nämä lehdet ja tietyt henkilöt (joita ei tässä ole nimeltä mainittu) ovat puhuttaneet koko ristikkolehtipiirejä kolmatta vuosikymmentä.
94. kp16.7.2009 klo 12:01
eikö tosiaan poikia saa "itkemään" ja otettua ihmisarvo pois?
95. Taata16.7.2009 klo 12:02
En minäkään löytänyt nimejä silloin muutama viikko sitten yhdestä lehdestä. Lienee nyt samasta lehdestä kyse?
Velvoitepakolaiset ovat siis näitä oikeudessa taannoin tuomittuja? Ovat sitten myyneet ristikot toisille ulkopuolisille tai lähipiirilleen? Ei nuo lehdet kovin laadukkailta vaikuta,
koska en viitsinyt ristikoita kovin tarkkaan edes tutkia, kun samanlaista tyyliä on nähnyt jo vuosia ja parempaakin tarjontaa on niin runsaasti lehtipisteissä.
96. Taata16.7.2009 klo 12:05
Oletko KP nyt lomapakolainen vai lomalakkolainen?
Tuo lauseesi jäi minulle nyt hieman arvoitukselliseksi ja tulkinnanvaraiseksi.
97. kp16.7.2009 klo 12:09
Lehteä ilmestyi yhteensä neljä numeroa ja sitä kustansi pirkkalainen Lehtijussit. Haettu osoitteesta //fi.wikipedia.org/wiki/Fanzine ...
98. kp16.7.2009 klo 12:10
tuollaista lehtee joskus julkaisseet
99. kp16.7.2009 klo 12:11
Taata Lomalla lakossa :)
100. kp16.7.2009 klo 12:24
//www.02.fi/tuotteet-ja-palvelut/PIRKKALA/101340/K ysymysmerkki+Ristikot+Oy/?tab=contact Tiossa Ekin mainitsema.
101. kp16.7.2009 klo 12:35
siis googleen kysymysmerkkiristikko löytyy kavereille palautelaatikkokin :)
102. Eki16.7.2009 klo 12:44
Eipä ole Kysymysmerkki Ristikot Oy:n eikä Tampereen Lehtikonttori Oy:n sivuilla yhtään henkilönnimeä. Airiston antama nimi Gylden oli minulle ihan uusi ja mielenkiintoinen tieto. Ihan mielellään heiltä kyselisi näitä henkilökohtaisestikin. Ei tässä ole tarkoitus ketään turhaan mustamaalata.
103. -16.7.2009 klo 12:57
Tampereen Paperikonttori Oy:n vastuuhenkilöt ovat Airiston jo mainitsemat. Kysymyksessä vaikuttaisi kuitenkin olevan vain painopaikka. Painolla ei ole yleensä mitään tekemistä tuotteen sisällön kanssa.
104. -16.7.2009 klo 13:08
Airiston tekstistä 11:12 tosin saa sen kuvan, että tässä tapauksessa tämä painotalo olisi laajentanut toimintaansa ja alkanut myös toimittaa näitä lehtiä.
105. Eki16.7.2009 klo 13:13
Mitään muutakaan kustantajaa/tekijää ei lehdestä löydy paitsi "Ulkoasu: Mainossuunnittelu.com" (ja laatijat komeasti takakannessa lueteltuina ja sivuilla erikseen, tästä plussaa!)
106. kp16.7.2009 klo 13:17
jos minun nimi on niin ehdottomasti laitonta.
107. Taata16.7.2009 klo 13:23
KP:llä oli tietoa, mutta ei löytynyt nimiä. Tarkistin nyt Assalta palattua. Tuo Pirkkala tuossa kummittelee ja tulee mieleen siitä eräs firma, joka tuntui harrastavan sitä sun tätä. Ostivat myös ristikoita ja toimintaa oli Tanskaankin. En myynyt, mutta keskustelin muita tilauksia tehdessäni puhelimessa ristikoistakin. Oli muistaakseni 1990- luvun alussa. Papereita on toimistolla, mutta yksi nimi tuli mieleen nytkin. Ajoin muuten Lempäälästä tullessani Tampereelle perjantaina Pirkkalan ohi.
108. Eki16.7.2009 klo 13:29
Rauhoitukseksi kp:lle: "Vuodenaikaristikot näkyy olevan uusi nimike, jonka alla on tullut Kesäristikko-niminen lehti. Siinä on täältäkin tuttujen Veijo Wirénin ja Risto Luukkalan sekä minulle tuntemattoman Timo Lankisen kuvaristikoita ja kaikkein tutuimman eli Juha-Pekka Kuuselan kryptoja ja muita erikoistehtäviä."

Lehtijussit oli tosiaan tuo eka firma. Se julkaisi ennen Fanzinea Musa-lehteä. Musasta lähti sitten valtaosa kirjoittajista ja perusti Soundin, joka elää yhä. Musan päätoimittajaksi taisi tulla nykyinen kansanedustaja Kari Kantalainen. Sitten tulivat kuvaan ristikkolehdet ja niiden surullinen historia alkoi.
109. kp16.7.2009 klo 13:48
mulla on tiedossa silloisen lehtijussin vastaavan nimikin. mutta kun haasteen sai niin juoksi muttaa firman. ja kun istunto alkoi ei ollut koko firmaa. tuohon aikaa varmaan ihan laillista päästä noin velkojista eroon? miten on nyt? onkohan noin helppoa vieläkin?
110. Eki16.7.2009 klo 13:50
Juu, noinhan siinä kävi, kuten kp kertoi ja josta olen jo aiemmin kertonut. Tahallaan en itsekään ole nimeä täällä sanonut. Kyllä luulen, että se onnistuu vieläkin, jos on tarpeeksi utala luonne.
111. kp16.7.2009 klo 13:51
pariko kertaa yritin. muutti taas firman nimeä. vastaavan nimi sai olla silloin appivanhenhempien serkun vauvan nimi.
112. kp16.7.2009 klo 13:53
siis appivanhempien
113. mor16.7.2009 klo 13:54
Tuohon Ekin 13.29 kirjoituksen sivujuonteeseen liittyen; Kari Kantalainen oli alkuperäisen Musan tekijöistä ainoa, joka jäi "uuden Musan" leipiin. Hänen tittelinsä oli muistaakseni markkinointipäällikkö. Projektinvetäjä oli Unski Torniainen, jota näinollen voitaneen nimittää päätoimittajaksi.

Minulle oli uutta tietoa, että kyseessä on sama henkilö, joka nykyään toimii kansanedustajana. Oppia ikä kaikki.
114. JTak16.7.2009 klo 13:59
Nettisivuistahan saa lisätietoa whois-palvelun kautta ja kysymysmerkkiristikot.fi antaa tällaisen hakutuloksen:
_http://whois.domaintools.com/kysymysmerkkiristiko t.fi

domain: kysymysmerkkiristikot.fi
descr: Kysymysmerkki Ristikot Oy
descr: 11041406
address: Jukka Keltto
address: PL 21
address: 33311
address: Tampere
phone: 040-5589200
status: Granted
created: 12.4.2006
expires: 12.4.2012
nserver: dns1.louhi.net [OK]
nserver: dns2.louhi.net [OK]
nserver: dns3.louhi.net [OK]
115. Eki16.7.2009 klo 14:00
Kiitos mor täsmennyksestä. Muistelen lukeneeni, että useitakin Musa-miehiä houkuteltiin päätoimittajiksi kovilla rahalupauksilla.
116. Eki16.7.2009 klo 14:02
No juu, JTakin löytämä Keltto on yksi näistä velvoitepakolaisista!
117. Taata16.7.2009 klo 14:03
Kappas vain sieltähän putkahti esiin tuttu nimi!
118. JTak16.7.2009 klo 14:08
Lisää netistä löytyvää tietoa, joka on siis ihan julkista tietoa ja kaikkien saatavilla.

Kysymysmerkki Ristikot Oy
Vastuuhenkilöt: Vesikko Jarmo Sakari (varsinainen jäsen), Keltto Jukka Olavi (varajäsen)

Eniron numeropalvelun mukaan kysymysmerkkiristikot.fi:n puhenlinnumeron haltija on Scandinavian Horse & Dog Oy:n toimitusjohtaja.
119. Eki16.7.2009 klo 14:08
Onko istunut joskus Taatan soffalla?
120. kp16.7.2009 klo 14:09
kaveri aikoinaan puijannut kaikkia meitä vanhoja laatijakonkareita:) pääsiskö tuolla Guinnesin ennätyskirjaan?
121. JTak16.7.2009 klo 14:10
Ja samainen kaksikko pyörittää myös yritystä Pirkanmaan Graafinen Oy.
122. Eki16.7.2009 klo 14:17
Juupa, samat nimet kuin jo oikeudenkäynnin aikana. Heidän toimintansa on hiertänyt tosiaan melkein koko ristikkoalaa, vaikka osuus markiinoista onkin pieni. Kysymys on siitä, että yksi toimii väärin ja alan sääntöjen vastaisesti (oikeuden päätöksenkin perusteella) ja muut yrittävät sinnitellä rehellisesti.
123. kp16.7.2009 klo 14:31
niin kismittää etteivät ole totelleet tuota oikeudenpäätöstä. tosin jos viitsisi ja olisi aikaa haastaisi tuon päätöksen voimaan panon heille. olisi korkoa koron perään. mutta kaiketi juoksivat häntä koipien välissä muuttamaan taas firman nimee. - älkää uudet laatijat koskeko kakkaan likaantuu vaan kädet?
124. Taata16.7.2009 klo 14:34
Ei ole istunut tuolla sohvalla eikä minua puijannut. Kuulostelin vain puhelimessa ja asia jäi silleen, kun oli muutakin tekemistä enkä itsekään ollut oikein tyytyväinen ristikkoihini, joita olisi pitänyt entratakin vielä omastakin mielestä. Olin ollut sivussa ristikkoasioista välillä vuosia.
Mieleen jäi noista keskusteluista se, että samaa ristikkoa olisi oikeus julkaista kaksi kertaa.

Täältä puuttuu vielä se firman nimi, jonka kanssa asioin. Ristikot olivat sivujuonne. Firma on toiminut monessa osoitteessa Tampereellakin ja toimii edelleen sekä löytyy netistä.
125. Eki16.7.2009 klo 14:36
Niin, eihän tässä ole lueteltu firmojen nimiä eikä niitä kaikkia tietäisikään. Muistaakseni firma oli Graafinen Kustannus Oy silloin oikeudenkäynnin aikoihin.
126. kp16.7.2009 klo 14:39
lehtijussista tuo firmakaruselli alkoi, oli niitä useita. ja olisi lisääkin? jos alkaisi oikeuden uudelleen.
127. kp16.7.2009 klo 14:45
oli miten oli. ei pitäisi tuollaista firmaa suomessa olla.
128. Eki16.7.2009 klo 14:47
tuollaista firmaa > tuollaisia yrittäjiä (firma on yhtä syytön kuin on tietokone ihmisen virheisiin)
129. Eki16.7.2009 klo 15:04
Tässä on siis myyty ristikkomateriaali aina seuraavalle perustettavalle firmalle ja paettu velkojia. Aika jännää, jos tätä ristikkomatskua on lisäksi myyty toiselle firmalle (Tampereen Paperikonttori Oy:lle?). Siis firma/henkilö ostaessaan ristikon täysin oikeuksin voi myös myydä sitä mielin määrin? On toki syytä kysyä, kannattaako ulkopuolisen sellaista ostaa.
130. kp16.7.2009 klo 15:10
jos tuo pitää paikkansa että sen vanhan varaston jonka oikeus silloin määräsi hävitettäväksi on ostanut/ostamassa niin olisi syytä paperikonttori oyn sähköpostiin kirjoittaa viesti tuosta päätöksestä?
131. Eki16.7.2009 klo 15:12
Käsittääkseni ne nykyisin myyvät sellaista materiaalia, josta ei oikeudenkäyntiä syntyisi. Sen verran ovat fiksuja, että eivät altista itseään enää oikeudenkäynneille. Noita vanhoja juttuja olisi varmaan liki mahdotonta herättää henkiin.
132. Taata16.7.2009 klo 15:13
Ei Taatan juttuja kannata aina niin tosissaan ottaa, mutta niitä kannattaa lukea, jos on kovasti aikaa. Tähän tapaan totesi muistaakseni Toni eilen. KÖPI- juttu ainakin otettiin tosissaan ja joutui tässä ihan anteeksi sitäkin vedätystä pyytelemään. Tonilta otettiin tosissaan KAPAKKATUITERIT!

Onhan tämä toisaalta aika rasittavaa noita menneitä huijauksia muistella. Pitkätukkaisia jymäytetään! Paljonko sinulla KP on saatavia? Et taida muistaa?

Niin ja tuo firman nimi on vielä mainitsematta, jonka kanssa asioin silloin aikoinaan ja joka yhä toimii, mutta sillä ei varmaan sitten ole enää mitään tekemistä ristikoiden kanssa tai mistäpä minä tiedän, kun lööperiä ja luikuria laskettelen mukamas. Muistakaa kuitenkin, että Taatan jutuissa on aina jotain perää ja pieniä totuuden siemeniä pohjalla tai sitten vain pienen pieniä itusia, koska ei täällä voi tietenkään kaikkea huudella. Taata taata ja sitä rataa!
133. kp16.7.2009 klo 15:19
taata olet ihan oikeassa. oot sinäkin noiden kanssa ollut tekemisissä :) niin luikuruporukkaa oli niiden asianajajkin :) että meinasin sitä lyödä :) varmaan tuhansiin euroihin nousisi saatava.
134. -16.7.2009 klo 15:21
Pitäisiköhän sinun tosiaan perustaa se Puuta Heinää-säi?
135. kp16.7.2009 klo 15:22
silloin olin niin vihree että laadin ja uskoin että raha tulee. enpä ole enää niin herkkäuskoinen.
136. Taata16.7.2009 klo 15:39
Sinulla uhkaa kp mennä nyt koko kesälomalakko noitten vanhojen juttujen vatvomisessa! Et anna enää kassillista ristikoita ilman käsirahaa oudoille tyypeille?
137. kp16.7.2009 klo 15:41
enpä se on yhdestä ristikosta poikki, jos ei kilahda tilille.
138. kp16.7.2009 klo 15:55
kerran kuopiosta pyyteli 20 ristikkoo. ihan outoja tyyppejä. olisivat maksaneet mitä vain (lupailivat), enpä antanut.
139. -16.7.2009 klo 16:12
Olisivatko olleet Ratkojat ry:n edustajia? :)
140. Taata16.7.2009 klo 16:46
Kieroa peliä Savossa! Tosikieroa, kun savolaiset porukalla yrittävät jymäyttää savolaista. Voiko enää kierommaksi peli mennä?
141. Eki16.7.2009 klo 16:53
Kuka todistaa, että olivat huijareita? Outoja tyyppejä on vaikka täälläkin eikä silti huijareiksi haukuta.
142. kp16.7.2009 klo 17:12
outoja tyyppejä> että on tuntenut. ja heti lupailivat mansikoita. en todellakaan ole muuta sanonut
143. kp16.7.2009 klo 17:15
että en siis tuntenut
144. Taata16.7.2009 klo 17:28
On sitten mahdotonta, kun EU saa toimillaan kalakukot kuolemaan sukupuuttoon. Ainakaan pienet yrittäjät eivät pysty niitä enää valmistamaan. Suomalaiset vielä tukemassa tällaisia päätöksiä Brysselissä. Tosi kieroa peliä! Alkavatko savolaiset tekemään sitten savikukkoja vai mitä? Minä vaan kysyn. Outoja tyyppejä nuo päättäjät!

Varmaan muikutkin kielletään kohta, kun nuuskatkin on kielletty. Sitten kielletään varmaan Nuuskamuikkunen ja
muut muumit sekä siinä sivussa ristikot, kun EU:ssa ei voi
olla niin tehottomia kansalaisia, että vain ristikoita laativat ja ratkovat kuka maaten ja kuka istuen.
145. kp16.7.2009 klo 17:37
ei tuo ihme kun kuopiolaiset rääkkäävät muikkuja. kun kahden kilon kalakukkoa ahdetaan kilon pussiin. ilmankos muikut haluaa ulkomaille. oliko eilen vai toissapäivänä että ulkomaille rahdataan kaloja.
146. kp16.7.2009 klo 17:40
://www.kultarahaksi.fi/ tuossa jos on raha tiukassa :)
147. Eki16.7.2009 klo 17:47
Olen käsittänyt, että kp on poikamies...
148. Taata16.7.2009 klo 17:48
Söin viikko sitten isoja paistettuja muikkuja Jaalassa, mutta Kallavedestä nousee myös muikkua siinä kuin Puulavedestä.
Meidän muikut olivat peräisin pienemmästä järvestä.

Meinasi unohtua nyt yksi tuore uutinen Savosta. Juvalla rupesivat kasvattamaan tryffeleitä ja ensi kesänä saadaan jo ensi sato muistaakseni. Miksi juuri Juvalla? Siksi, että atta haistaa sikaa paremmin tuon multasienen maan alta.
Uskoo ken tahtoo tämän! Voi olla junamiehen juttujakin
kaikki tyynni.
149. kp16.7.2009 klo 17:57
taata siinä oikeassa että villeä kyselty sinne
150. Taata16.7.2009 klo 18:40
Tuli noista em. firmojen toimintaperiaatteista mieleen, että eikö siellä tehty aluksi hommia ilman palkkaa kaikelle kansalle edullisesti. Fanzinessa eivät avustajatkaan saa
palkkaa ainakaan alussa. Jos karikin olisi joutunut laatimaan ensimmäiset vuodet ilman palkkaa ja sitten myöhemmin tupakka-askin hinnalla?

Ilmankos eivät maksaneet. Minkälaiset paragraafit teillä oikein mahtoi olla vai oliko peli likaista ja epärehellistä heti alusta alkaen? Mutta jos tuomioita saivat niin kaiketi sitten kuitenkin ei ollut tuollaisesta toiminnasta kyse? Muuten vaan kaappasivat ristikot ilmaiseksi ja lähettivät mihin lie?
151. kp16.7.2009 klo 20:18
tuo kokemus pienen vihreen pojan kypsytti nopeasti tajuamaan liikemaailman kiemurat.
152. kp16.7.2009 klo 20:22
semiciin siirryin tuon jälkeen.
153. jpq31.1.2011 klo 21:10
Mielenkiinoista nyt kun osuin tähän ketjuun. Multa sentäs kysytty uudelleen julkaisuun lupa rahaa en siitä ole pyytänyt... ja heille toimittamani tehtävät kaikki ovat uusia...
154. jpq31.1.2011 klo 21:13
Pistää hiljaiseksi tämä touhu ja todella. Vaikkei yhtään ongelmaa ole ollutkaan vielä.
155. jpq31.1.2011 klo 21:33
Ja siis tehtäväni ostanut tuo Paperikonttori ja hyvin mennyt tähän asti. Vaikka aineisto toimitetaan paikkaan missä se on taitettu...
156. Eki31.1.2011 klo 21:39
Nämä uudet vuodenaikaristikot toimitetaan varmastikin hyvän liikemiestavan mukaan. Silti kummeksuttaa, että mitään yhteystietoja en ole lehdissä huomannut. Yhtiön omilla nettisivuillakaan ei ole yhdenkään henkilön nimeä, yhteystiedot kylläkin.
157. jpq31.1.2011 klo 21:47
Eki: olet muuten tarkkanäköinen ei olekkaan samoin sitä ihmettelen kyllä osin ettei heidän sivullakaan ole kuin yhteystiedot vähän pelotti siinä vaiheessa muttei enään pahemmin kun aina hoitunut kaikki niinkuin pitää ikävää että historiaan mahtuu vääryyttäkin ilmeisesti... ja saan varmaan sanoa samat kaksi ihmistä sieltä on tähän asti vastanneet. siis sähköpostiin soittanut ei ole tarvinnut suosin sähköpostia jottei jää vastaukset hämärän muistin varaan. ja muiden laatijoiden kokemuksista firman kanssa en tiedä. siis nyky julkaisujen jne kanssa. ps. en huomannut tätä kerta julkaisu käytäntöä silloin kun annoin luvan uudestaan julkaista en sitten tiedä aikoivatko maksaa uusiksi ja osin se minulle sama ymmärrän kyllä heitä joiden kanssa on tehty sopimus jota rikottu jos näin on käynyt. Ja vaikkakin hyvä tietää jatkossa että yleensä kertajulkaisu oikeus.
158. jpq31.1.2011 klo 21:48
uusiksi=uudestaan julkaisusta.
159. Eki9.3.2011 klo 17:59
Kevätristikot-lehti oli nyt ilmestynyt, mukana taas paljon jpq:n tuotantoa. Joukossa oli myös pari ilman nimeä julkaistua ristikkoa, viime vuosituhannen laatijoilta, ennenkin lehdissä olleita.

Mutta jpq:sta on tulossa varsinainen krptoguru, sillä Tampereen lehtikonttorilta oli ilmestynyt myös uusi kryptolehti. Oli siellä muiltakin, tai ainakin yhdeltä muulta.
160. Taata9.3.2011 klo 21:44
Minä en huomannutkaan, kun kiireissäni vain vilaisin hyllyä.
161. jpq10.3.2011 klo 12:27
Eki: oletkos huomannut yhtä asiaa ne minun kryptot on vanhoja.
ps. olen aika haka kyllä tosiaan kryptoissa ja sanapalapeleissä ja sanosiinko höyrytietokilpailu (jossa käytän itse sääntöjä vähintään krypto tason risteävyys) ristikoissa vaikka vihjeet onkin toisen jos niitä näkyy joskus.:)
ps. nimimerkki kryptot suosikkeja sitten sanapalapelit. joissa lähinnä kuva-arkiston ja kuvittajan rajat hidastaa...
162. jpq10.3.2011 klo 12:36
ja tietysti se mitä voi tienata tässä asemassa kun on...
163. Eki6.5.2011 klo 13:05
Oli Tampereen Paperikonttorilta taas tullut kryptolehti. On siinä jpq:lla ollut hommaa, tosin eivät kaikki ole edelleenkään häneltä.

Kannen kääntöpuoli on kokonaan tyhjä. Ei siis turhia lässytyksiä eikä myöskään yhteystietoja tms. Tehtäviä on 32 sivua.

Samainen kustantaja oin tuonut lehtipisteisiin myös isohkon satsin ristikkoguru Veijo Wirénin ristikoita. Pokkarilla oli joku hieno nimi, mutta ehdin sen unohtaa.
164. jpq9.5.2011 klo 14:55
Eki: taidan tietää mitä pokkaria tarkoitat varmaan violetin purppura kansi eikös? ja se kryptolehti ainakin se minkä tiedän on eräs sinikantinen on jo aikaisemmin minulta julkaistuja tehtäviä. mutta kyllä sitä varmaan aika pian uuttakin materiaalia tulee saataville taas...
165. jpq9.5.2011 klo 16:10
paitsi on siinä sinisessä joku minulle vieras laatija myös.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *