KESKUSTELUT > MUUT AIHEET > KRAKAN KIOSKI

4123. Krakan kioski

Kravattimies1.8.2008 klo 12:32
Australian kirjeenvaihtajan kuulumisia.

Paavi kävi Sydneyssä viikko pari sitten, kun oli katolilaisten maailman nuorison päivä, World Youth Day. Tietääkseni se tilaisuus pidetään joka kolmas vuosi. Se oli nyt eka kertaa Australiassa. Yli sata tuhatta nuorta tuli ulkomailta viikon kestäviin juhliin ja rukouksiin. Kaikkiaan nuoria oli 300 000 - 500 000 paavin kanssa. Pieniä tilaisuuksia oli paljon, joissa saattoi olla vain kymmeniä ihmisiä, kun eri kieliset kokoontuivat keskenään. Yli 60 kielellä saattoi saada synnit anteeksi. Ihmisiä oli rekisteröitynyt muistaakseni 168 maasta; esimerkiksi Burmasta tulleille oli myönnetty viisumi vasta kun australialainen piispa oli vedonnut viranomaisiin ja vakuuttanut, että burmalaiset eivät aio jäädä maahan laittomasti juhlien jälkeen vaan palaavat kotimaahansa. Paavin vierailun aikaan oli todella hienot ilmat. Kaikki nunnat olivat rukoilleet hyvää säätä, kun sitä ennen oli ollut huonot ilmat, kylmää ja myrskyä, ja "rukoukset oli kuultu"!

Ensimmäiset kolme vuorokautta 81-vuotias paavi vietti Sydneyn lähistöllä piilopaikassa hienossa kartanossa ilmeisesti leväten matkan rasituksista ja sopeutuen aikavyöhykkeeseen. Sinne oli hommattu piano, ehkä hänen neuvonantajiensa pyynnöstä, kun paavi osaa soittaa sitä. Eläintarhan nuoret vierailivat eläinten kanssa, oli koalaa ja muita eläimiä. Paavi näytti tosi onnelliselta nuorten parissa. Koalakaan ei lirinyt paavin syliin. Boa-käärmettä paavi ei halunnut olkapäilleen.

Muutaman lepopäivän jälkeen alkoi virallinen ohjelma. Sydneyn entinen satama-alueen nurkka oli kunnostettu uuteen uskoon (jos niin voi sanoa). Paavia varten oli monikerroksinen autolautta tuotu Melbournen ja Tasmanian väliseltä reitiltä ja siellä paavi seisoi ylhäällä etukaiteella ympärillään etukäteen valitut nuoret (useita kymmeniä, kaiken värisiä). Paavi oli pelännyt merenkäyntiä ja toivonut helikopteria, mutta kun sää oli mitä kaunein ja Sydneyn sataman lahti ihan tyyni, niin hän seisoi ilman tukea ja tervehti satoja tuhansia rannalla olijoita. Nuoret hänen ympärillään vitseilivät paavin kanssa ja paavi näytti todella onnelliselta.
2. Kravattimies1.8.2008 klo 12:33
(jatkoa)

Jokunen päivä myöhemmin oli iso näytelmä, jossa näyttämönä oli Sydneyn nähtävyydet. Katolilaisilla on määrättyyn aikaan vuodesta (varmaankin pääsiäisen maissa) kirkoissa seinillä maalaukset Stations of the Cross (suomeksi voisi olla vaikka Ristin vaiheet), joita on jokin vaihteleva määrä, esimerkiksi 14 vaihetta. Tässä Sydneyn näytelmässä ei ollut ihan niin monta. Paavi itse esiintyi jossain alkupuolen vaiheessa ja hän tuli ison kirkon sisältä ovien avautuessa ulos näyttämölle kuin televisio-ohjelman päätähti ja lausui omat vuorosanansa. Sen jälkeen hän palasi kappelin sisälle seuraamaan televisiosta näytelmän loppuun. Eri vaiheet olivat eri osissa kaupunkia. Ristiä kannettiin katuja myöten. Kansa oli karsinoitu eikä seurannut perässä kuten Raamatussa. Lopulta tapahtui ristiinnaulitseminen, se oli mahtava show. Ei naulattu vaan sidottiin naruilla, kun risti oli maassa kumossa. Siitä risti nostettiin pystyyn mekaanisesti. Oli sama porukka sen mekaniikan takana kuin olympialaisten tulen kanssa vuonna 2000. Sitten liinojen varassa kuollut Jeesus laskettiin maahan sieltä. Se oli minusta vaarallisin osuus, mutta kaikki meni kuin naulittu!

Tämä saksalainen paavi tuntuu olevan mukava, mitä nyt tuosta Sydneyn nuorison juhlasta olen nähnyt. Ennen sitä minulla oli aivan erilainen käsitys, kun oli puhuttu paavin natsinuoruudesta.

Edellinen puolalainen paavi oli siitä mukava, kun hän Brisbanessa käydessään vilkutti minulle. Työpaikkani oli reitin varrella ja tiesin ajan, joten livahdin ulos. Vaikka muualla oli kymmeniä tuhansia ihmisiä reitin varrella, niin siinä risteyksessä olin yksin. Näin paavin kulkuveuvon tulevan katua alas ja tiesin sen kääntyvän siinä sivukadulle. Yhtäkkiä hän heilautti kättään minulle! Olin otettu! Vilkutin takaisin. Myöhemmin minusta tuli katolilainen, mutta nykyisin emme enää käy kirkossa. Tämä edellinen paavi aloitti maailman nuorison päivän (paremminkin viikon).

Nyt perjantaina elokuun 1. päivänä piti olla lämmin päivä. Alkuviikosta ennustettiin, että tänään olisi 25 astetta, myöhemmin se muutettiin 24:ksi, mutta muutos meni väärään suuntaan, koska olikin 29 astetta. Varjossa. Täkäläinen talvi taitaa tosiaan olla takana. Päivin kanssa kävelin maksamaan laskuja ja meillä oli liikaa vaatteita. Ihmiset tulevat kauppoihin kuin eskimot paksuissa vaatteissa, vaikka auringossa on jopa 40 astetta! Tämän talven kylmin aamu Brisbanessa oli 4 astetta muutama päivä sitten.
3. Kravattimies5.8.2008 klo 07:11
Tänään alkoi Australian Googlen Street View -palvelu. Näkee talot tien tasolta. Voi ajaa kuin autolla eteen tai taakse päin. Kuvia voi pyörittää ihan niin kuin kuski kääntäisi päätä. Päivi huomasi viereisen talon myyty-lapun nurmikolla ja päätteli siitä, että meidän katu oli kuvattu vuodenvaihteessa 2007-08.

.http://maps.google.com.au/
4. Kravattimies5.8.2008 klo 09:18
Monet eivät tykänneet kuvista.

Tässä omituinen kommentti:

- Googlen tulisi kuvata kaikki uudelleen aurinkoisena päivänä, joku matkailualan edustaja sanoi. Brisbanessa sattui olemaan pilvinen päivä.

Kadultamme näkyi autojen rekisterinumerot, kun käänsi päätä hiirellä ja katsoi autotallin eteen jätettyjä kaaroja.

Päivillä kävi säkä, kun ei ollut etupuutarhassa kuvausauton kiitäessä katua alas. Olisi muuten tullut kuvaan risaiset puutarhavaatteet päällä.
5. Kravattimies14.8.2008 klo 18:09
Joku kysyi tarkempia ohjeita, joten tässä on.

Yksi tapa: mene osoitteeseen, jonka annoin aikaisemmin (sitä ennen poista rivin alussa oleva piste).

Toinen tapa: mene Australian googleen
.http://www.google.com.au/
(sitä ennen poista rivin alussa oleva piste)
ja sieltä karttoihin (Maps) lähellä vasenta ylänurkkaa.

Kirjoita "Search the map" -ruutuun katuosoite, vaikkapa
214 george st brisbane
ja paina Search map -nappia!

Pitäisi tulla kaupungin kartta ja pieni kuva, jonka voi suurentaa postikortin kokoiseksi klikkaamalla sitä. Siinä postikortin kokoisessa kuvassa on nuolia ja niillä kannattaa leikkiä, kunnes oppii.
6. Kravattimies29.8.2008 klo 08:22
Nyt kuuntelen osoitteesta
ouluradio.asx (suora linkki)
Jos kokeilet, niin odota puolisen minuuttia, kun muistiin ladataan ohjelmaa.

Kun sain tiedon, että Oulu-radiota voi nyt kuunnella netissä, niin testasin. Rupesi toimimaan ilman muita konsteja.
Huomasin, että kun alkaa kuulua, niin selaimen voi sulkea, jos haluaa.

Kirjoitin radiolle, että tätä on kauan odotettu (kymmenisen vuotta) ja annoin raportin, että on pientä häiriöitä. Siinä oli mukana levytoivomus Nettijukeboxin listalta
.http://www.ouluradio.fi/ ja sieltä vasemmasta reunasta Nettijukeboxi.

Toivoin laulua numero 6074 Simmarit, sammarit, kummarit ja pipo, Irwin Goodman

Ei mennyt kuin pari minuuttia, kun kerrottiin, että on tullut viesti kaukaa Brisbanesta (lisäyksellä "siis Australiasta"). Juontaja kertoi omin sanoin asiani ja lisäsi että aikaa on kulunut tekijänoikeusasioissa. On tullut muualtakin raporttia pienistä häiriöistä. Ei vielä olla onnistuttu poistamaan kaikkia rätinöitä, mutta Suomen parhaat miehet ovat hommissa sen korjaamiseksi. Pertillä (olin antanut pelkän etunimen) oli levytoivomus ja sehän passaa oikein hyvin. Hän soitti tuon toiveeni. Oli ihan mukava levy - onneksi.

Kuuntelin monen tunnin ajan, kun laadin kokoaukeaman piilokirjaimetonta kuvaristikkoa. Miesjuontajan paikalle oli vaihtunut nainen etunimeltään Päivi ja hän kertoi, että aikaisemmin päivällä oli kaukaa Australiasta tullut tieto, että sielläkin kuunnellaan Oulu-radiota. Hän totesi, että internetin kauttahan se nyt onnistuu maapallon eri puolilla. Sitten hän ajatteli, että mikähän se aikaero on; Australiassa on kello joitakin tunteja enemmän kuin Suomessa. Pitihän siihen kirjoittaa. Kerroin, että edelleen kuunnellaan nyt kun kello on 23.27. Puolen uutiset oli siinä välissä ja niiden jälkeen tämä Päivi kertoi radion kuuntelijoille ennen uutisia saamastaan viestistä omin sanoin. Antamastani kelloajasta hän laski aikaeroksi seitsemän tuntia ja lisäsi, että tuo seitsemän tuntia on siis Brisbaneen antaen siten ymmärtää, että Australiassa on muitakin aikavyöhykkeitä.

Oli ihan mahtavia aiheita: puhuttiin esimerkiksi kaloista ja vanhoista autoista. Oli mukava kuunnella, kun ihmiset soittivat ja puhuivat oulun murteella.
7. Eki29.8.2008 klo 13:08
Yhteydet ovat todella muuttuneet helpommiksi ja Krakallakin on nyt kotiseutu paljon lähempänä. Kivat sulle!

80-luvulta alkaen olen lähetellyt rapakon taakse ristikkoystävälleni suomalaisia vinyylejä (sittemmin cd-levyjä) ja sehän ei ole aivan yksinkertaista puuhaa eikä halpaa eikä nopeaakaan. Nyt kaikki musiikki on netin ansiosta kaikkien ulottuvilla. Muutama kuukausi sitten kehaisin ystävälleni paria uudehkoa suomalaista yhtyettä eikä mennyt kuin tunti, kun tuli vastaus: "Se ensinmainittu oli tosi hyvä! Katsoin molempia YouTubesta."
8. Kravattimies3.9.2008 klo 03:11
Säikeessä 161. Suomalaiset ristikkosanat maailmalla
mainittiin amerikkalainen kaupunki Kaleva ja sen Lahti-niminen väylä.

Tuli mieleeni, että lähellämme on Lahti-niminen katu. Se on lyhyt umpikuja. Google-autolla voi ajaa kadun päästä päähän ja palatessa katsoa toisen puolen taloja kuin mennessä. Aikaisemmin tässä säikeessä on opastettu.

arafura st & lahti st upper mt gravatt
9. Kravattimies19.9.2008 klo 09:53
Helppo kysymys matemaatikoille (tai vaikea, jos haluaa)

Pojalla oli laatikossa pyöreänmuotoista ruokaa tilavuudeltaan pizza. Mikä oli sen läpimitta ja paksuus?

Kuva oli Mustassa Pelikaanissa 3/2008.
10. Kravattimies12.2.2010 klo 05:29
Googlen Street View -palvelu näyttää olevan ajankohtainen asia Suomessa juuri nyt. Samanlaisia epäilyksiä ja kiittelyitä oli Australiassa kun se alkoi 18 kk sitten. Tässä säikeessä ensimmäinen maininta oli 5.8.2008 klo 07:11.

Palvelu on auttanut perhettä monta kertaa. Kun on mentävä (autolla, bussilla) johonkin kotinurkista kauempana olevaan osoitteeseen, esim. erikoislääkäriin, niin etukäteen voi tutustua minkä näköinen se rakennus on, ovatko pysäkit tai parkkipaikat lähellä.

Kaukokatseluun se sopii myös. Tarkistin juuri siskon parvekkeen kukkatilanteen Raahesta.
11. Jukkis12.2.2010 klo 07:53
Heh, asuukohan se sisko Raahessa lähellä sitä munasillaan puutarhassa istuskelevaa miestä, jonka kuva näköjään tuolta jo poistettiin.
12. Kravattimies13.2.2010 klo 10:44
Niillä nurkilla kai. Raahe on kuin Eden.
13. TJV13.2.2010 klo 11:30
Terveiset Espoosta, Kraka.
Tuli mieleeni tässä lumitöiden lomassa, etten vielä ole muistanut
noita Googlen kuvaamia näkymiä syynäillä. Mitä lehdissä nyt
joitain juttuja niistä kerrottu. Arvaan, että ne Suomesta pannut
kuvat on tuotettu kesäaikana, aamuvarhaisella. -Pitäiskö jo
kurkistaa?
14. TJV13.2.2010 klo 13:44
Meilläpäin näkyy käyneen puiden varjoista päätellen keskellä
päivää. Silti yhtään liikkuvaa autoa tai ihmistä ei näy. Aika
hiljaisella seudulla ollaan.
15. iso S13.2.2010 klo 15:07
Minusta systeemi on hieno ja moisen jättiomeletin tekeminen muutamia munia rikkomatta (tai näyttämättä) olisi järjettömän työlästä. Jos joku istuskelee puolitoistametrisen aidan takana housut kintuissa niin ottaa sen riskin että joku yli 160-senttinen (tai 155-senttinen matalaotsainen!) ohikulkeva goljatti näkee.

Kun nyt satunnaisia kiusallisia tilanteita on päätynyt automaattisen tuotantoketjun ikuistamana nettiin, oikea systeemi olisi se että ensimmäinen asian huomannut painaa poistopyyntinappia eikä soita iltapäivälehteen. Kuulemma kuvia poistetaan kohtalaisen ripeästi.

Tämän päivän Hesarissa on asiantuntevalta vaikuttanut juttu jonka mukaan Googlea tuskin saadaan tuomituksi salakatselusta, osittain tuosta automaattisuudesta johtuen. Teosta jää silloin puuttumaan tuomioon vaadittava yksilöity tarkoituksellisuus. Ei herra Googlella ole ollut tavoitteena yllättää tiettyä raahelaista, vaikka varmaan on etukäteen arvannut että tuollaisiakin otoksia tulee.

Mikähän mahtaa olla kuvien kokonaismäärä esimerkiksi vain Suomen osalta? Pistokokeiden perusteella kattavuus on melko hyvä ja kuvatuilta teiltä on kuvia muutaman kymmenen metrin välein. Sellaisen kuvamäärän taltioimiseen tarvitaan albumeita kaks tai kuus, oliskohan kuus.

Itse kävin eilen katselemassa entistä mökkiämme. Näköjään sitä on laajennettu ja ehostettu. Sain tämän tiedon ympäristöystävällisesti, ilman 300 kilometrin ajamista.

Meidänkin umpikujallamme Googlen kamera on vieraillut. Kesäinen aamupäivä, oma auto ei ole pihassa eli lienen työn vieressä. Kolme autoa on pihassa ja yksi kadun varrella, kaikissa rekkari asiallisesti sumennettuna. Pientareeltakin on jostain syystä yksi kohta sumennettu. Ei siinä pitäisi mitään olla. Ehkäpä ruohikossa on sattunut olemaan kasvoja muistuttava kuvio tai sitten jokin roska on herättänyt sumentaattorin hahmontunnistuksen huomion.
16. HT13.2.2010 klo 22:45
Tämän talon parkkipaikan autoista kahden rekkarit ovat yhdessä kuvassa selvästi näkyvissä, toisessa sumennettu.

Talojen numerointi alkaa parillisella puolella todellisuudessa kuutosesta, Google horisee kakkosesta ja nelosesta kohdissa, joissa taloja ei todellisuudessa ole.
17. Kravattimies14.2.2010 klo 08:45
Hyvä ystävä, päivää!


Ratkaisu aikaisemmin olleeseen tehtävään annetaan nyt.

>19.9.2008 klo 09:53

>Pojalla oli laatikossa pyöreänmuotoista ruokaa tilavuudeltaan pizza. Mikä oli sen läpimitta ja paksuus?


Ja nyt silmät kiinni, jos haluat yrittää itse...



Ratkaisu:

Tässä ei kysytty pojan läpimittaa ja paksuutta eikä laatikon läpimittaa ja paksuutta, vaan pyöreänmuotoisen ruoan läpimittaa ja paksuutta.

Koska tehtävässä mainittiin pizza, niin todennäköisesti pojalla oli laatikossa pitsaa. Mutta tärkeää ei ole se, mitä ruokaa se oli. Ajatellaan, että se on iso täytekakku, koska tänään on ystävänpäivä!

Ratkaisun keksimiseksi pitää osata sen verran englantia, että tietää, että kreikkalainen kirjain pii on englanniksi pi.

Suomeksi tämä toimii kirjoitettua tekstiä paremmin lukemalla tehtävä ääneen, jolloin voi hieman venyttää sanaa pizza. Silloin kuulija voi keksiä kreikkalaisen kirjaimen siitä.

Loppu onkin sitten kaavasta: Lieriön tilavuus on lieriön pohjan pinta-ala kertaa lieriön korkeus.

OK. Ei selvitty ilman matematiikan tunnilla opittua kaavaa.

Kysymys: Pojalla oli laatikossa pyöreänmuotoista ruokaa tilavuudeltaan pizza. Mikä oli sen läpimitta ja paksuus?

pi = pii

Pohjan pinta-ala = z kertaa z, josta lasketaan:

Läpimitta = 2 kertaa z

Paksuus = a

Krakan kioski tarjoaa täytekakkua tänään.

Hyvää ystävänpäivää!

Jos lukijoita on 50 ja kaikille annetaan normaalikokoinen täytekakkupala, mitkä ovat laatikon mitat?
18. Kravattimies14.2.2010 klo 13:33
Suomen ystävänpäivä, verrattuna samana päivänä vietettävään Valentiinin päivään (Australiassa Valentine's Day), on aika erikoinen (tai päinvastoin).

Töissä ollessani kuuluin pieneen ohjelmointitiimiin 18 vuoden ajan energiayhtiössä ja siitä 16 vuotta keskikaupungilla.

Japanilaisilta vuokrattu 19-kerroksinen rakennus oli kaikki samaa firmaa, tuhatkunta työn orjaa (ennen globaalisia muutoksia).

Helmikuun 14. päivänä - tai jos se oli viikonloppuna niin saattoi tapahtua perjantaina - isossa, noin sadan henkilön, kerroksessamme nuoret naiset saivat suklaata ja isoja kukkakimppuja, jotka ulkopuoliset lähetit kantoivat sisään ja kysellen pöydän sijaintia veivät ne perille asti. Muissa kerroksissa tapahtui sama juttu.

Tytöt olivat onnesta pakahduksissaan, joku punastelikin, saadessaan romanttisen lahjan tuntemattomalta ihailijalta, melko varmasti siis joltakin mieskollegaltaan tai porukalta. Kortissa luki Rakkaudella Suuri Ihailijasi tai jotain vastaavaa. Lahjat olivat siis nimettömiä.

Työpäivän päätyttyä ja kaikkien mennessä kotia kohti kukkia kantavat tytöt täyttivät bussit ja junat.
19. Kravattimies29.6.2010 klo 08:31
Ilta-Sanomien Merja Mähkä on sadan maan matkallaan ehtinyt Australiaan. Minua kiinnosti hänen juttunsa Brisbanesta, omasta kotikaupungistani. Maan kolmanneksi suurinta kaupunkia pidetään perähikiänä. Talot ovat pitsihuviloita. Hautajaisiin mennään bermudasortseissa. Otsikkona on "Täällä osataan elää!"
20. RA29.6.2010 klo 10:05
Kraka, jos sinä tekisit jutun Brisbanesta, niin mitäs kertoisit? Mikä on ominaista tai tyypillistä kotikaupungillesi?
21. Kravattimies29.6.2010 klo 12:43
IS:n Merja kertoi jutussaan ensipäivien kokemuksiaan tästä kaupungista. Itse kirjoitin joskus pitkän jutun muistiin oman alkuaikani pohjalta. Asiat ovat parantuneet sen jälkeen omassa asunnossa, kun on korjattu taloa.



Kravattivuoren juttuja

ENSIMMÄINEN VUOSI BRISBANESSA

Tiesimme etukäteen, että Brisbane kuului kosteanlauhkeaan ilmastotyyppiin. Alueelle oli ihanteellisen ilmaston ansiosta kehittynyt valtaisa turistiteollisuus. Etelässä oli Kultarannikoksi (Gold Coast) nimetty uimarantojen ja korkeiden hotellien kaupunki, pohjoisessa aika lailla samanlainen Aurinkorannikko (Sunshine Coast).

Jalkakäytävien päällä oli katokset ja muutenkin tämä muistutti Villiä länttä. Joskus saattoi nähdä bikineissä kulkevan nuoren naisen, mutta yleensä leveälieriset hatut ja aurinkovarjot kuuluivat naisen varustukseen. Virkamiehillä oli puvuntakki, lyhythihainen paita, kravatti, shortsit, polvisukat ja mustat kengät. Ulkona puvuntakki oli olalla tai käsivarrella; ehkä se pantiin päälle vain talvella!

Kesällä oli epämiellyttävän hiostavaa ja kaikenlaisia mönkiäisiä sai pyydystellä ajankulukseen. Vaikka lomalaisilla oli joutoaikaa, he tuskin välittivät sellaisesta ajankulusta. Onneksi mönkiäisiä oli talvella vähemmän. Talvi muistutti Suomen kesää, päivisin oli 20°C, mutta illat olivat pimeitä. Aurinko laski juhannuksena kello 17, jouluna kello 19 ja muulloin niiden välillä.

Savupiippu oli harvinainen; niissä taloissa ei paleltu talvi-iltoina. Kun puimme monta vaatekertaa ja pidimme pipon päässä ja villasukat jalassa, niin joten kuten tarkenimme ne kylmät illat ja yöt. Mittari pysyi plussan puolella. Aamulla ennen ulosmenoa otimme enimmät vaatteet pois, jotta tulisi lämmin auringossa. Kaupoilla näimme sekä avojalkaisia että turkissaappaisia. Joillakin kauniimman sukupuolen edustajilla oli lyhyet turkispuserot, kun taas muutaman miehen yläruumiin verhona olivat pelkät rintakarvat!

Suomalaisten ruukkukasvit olivat täällä reheviä pensaita tai puita, kuten talonkorkuinen joulutähti ja fiikus. Puutarhoista sai erilaisia hedelmiä, kuten mangoja, appelsiineja, persikoita ja papaijoita (paw paw). Banaaniakin näkyi. Pihankoristuksia olivat lasten trampoliini, äidin pyörivä pyykinkuivausteline (Hills hoist) ja isän puutarhagrilli (barbecue). Aika monella pihalla oli myös vieraitten suosima uima-allas!

Kravattivuorella oli paljon puutaloja, jotka oli rakennettu kymmenien tolppien päälle. Siten oli vältytty tontin tasoittamiselta. Tuulenvirekin puhalsi paremmin ylhäällä olevan asunnon läpi eikä tulvia tarvinnut niin pelätä. Pilareiden väliin sai autot auringosta ja pyykit sateesta. Sähkö- ja kaasumittarit, pesukone, pingis- ja biljardipöytä sekä tikkataulu saivat paikkansa talon alta. Rakennusvaiheessa tolppien hatuksi oli pantu metallilevy (ant cap), joka esti termiittejä syömästä talon ylempänä olevia puuosia. Valkoisten muurahaisten, jotka kuolivat valossa, oli mahdoton rakentaa tietä ylöspäin, koska reuna oli alaspäin.

Joulun alla jättiläistorakat vilistelivät jalkakäytävillä ja oven avautuessa lensivät keittiöön, missä vaimo teki piparkakkuja. Kun avasin liinavaatekaapin, luulin sen ylähyllyltä roikkuvan pyöreän pitsiliinan, mutta se olikin hämähäkin kutoma! Kokolattiamatossa ja vuoteessa oli ötököitä. Homesieni iski nahkatavaroihin ja kirjoihin. Juomavedessäkin saattoi olla koleraa. Pelkkä ilma, jota hengitimme, oli niin kosteaa ja paksua, että se suorastaan vilisi pieneliöitä. Liiallisesta ulkoilusta sai ihosyövän ja auringonpistokseen kuoli, jos juomapullo, päähine tai varjo unohtui kotiin.

(jatkuu)
22. Kravattimies29.6.2010 klo 12:43
(jatkuu)

Rantavedessä kelluvat meduusat (jellyfish) näyttivät muovipusseilta, mutta niitä ympäröi pitkät, hengenvaaralliset langat. Mereen laskevissa joissa ja niiden rannoilla krokotiilit olivat uimarin uhkana. Niissä joissa, jotka eivät laskeneet mereen, väijyivät tietenkin makean veden krokotiilit. Avojaloin kulku oli vaarallista sekä rannalla että vedessä, missä kiveä muistuttava velhokala (stonefish) odotti uhria. Jokien rantamilla, kuten myös kotipiirissä, oli vaarallisia hämähäkkejä sekä myrkyllisiä käärmeitä ja tuhatjalkaisia. Tappajahai ei päässyt vartioiduille uimarannoille, mutta tappoi osavaltiorajan takana Byron Bayn rannassa samana päivänä, kun kävimme siellä Australian mantereen itäisimmässä kohdassa.

Jos oli rakennuttanut talon vuorelle selvitäkseen tulvilta, niin pyörremyrsky saattoi sen hajottaa, kuten Kravattivuorella tiedettiin kertoa. Eukalyptuksen syttyminen saattoi levitä metsäpaloksi, jota ei pysäyttänyt muu kuin kaatosade. Jos rupesi sokerin tai muun tuotteen viljelijäksi, niin koko sato oli pilalla myrskyn tai tuholaisten jälkeen; hedelmälepakot, ne lentävät ketut, söivät hedelmät ennen kuin ne voitiin poimia.

Kiintoisa paikka asettua asumaan, vai mitä?

Viihtymisessä ei ollut valittamista. Ihmiset olivat ystävällisiä, hymyilivät ja tervehtivät vastaantulijoita vähemmän vilkkailla paikoilla. Kaupoissa tavarat pakattiin paperipusseihin ilmaiseksi. Etuilua tai kiilausta ei tapahtunut vaan ihmisillä oli leppoisa asenne. Koululaiset antoivat bussissa kohteliaasti paikan aikuisille. Koulupuku velvoitti heidät siihen ja siten he jo nuorina oppivat olemaan ystävällisiä kanssaihmisilleen.

Viihtymiseen vaikuttivat myös kauniit puutarhat, puistot ja värikkyys katujen varsilla, mainoksissa ja kasveissa. Kasvit kukkivat vuoronperään ympäri vuoden. Tytöt pukeutuivat erittäin kauniisti, ikään kuin olisivat aina juhliin menossa. Farkkukansaa ei näkynyt. Olutta ei myyty tavallisissa ruokaloissa eikä kaupoissa. Ei näkynyt pummeja eikä pultsareita. Joka puolella oli viihtyisiä monenmaalaisia koko perheen dine-in ja take away -ravintoloita.

Värikkäät papukaijat viheltelivät ohikulkeville tytöille. Joskus havahtui kukaburran raikuvaan nauruun ja mietti, miksi se kuulosti niin ivalliselta. Välillä hedelmäpuusta saattoi kuulua valtaisa parkaisu, joka kantautui kilometrin päähän! Uimaloissa monia altaita ympäröivät lukuisat trooppiset kasvit, hedelmäpuut ja palmut. Puiden siimeksessä oli puutarhamajoja ja polkuja, alueet koaloille, kenguruille ja emuille sekä jättiläispapukaijoille.

Jokilaivoilla matkatessa tuntui kuin olisi siirtynyt ajassa taaksepäin. Joen varrella olevat palmupuut nyökkäilivät tervehdykseksi, kymmentuhantinen lentävien kettujen yhteisö lehahti lentoon. Siellä täällä koala nuokkui ikuisessa kohmelossaan eukalyptuksen oksalla. Jos haluttiin viettää koko päivä piknikillä, niin mentiin läheisille saarille lautalla. Nuotiolla paistettiin kookwurstia ja juotiin Presidenttiä tai neskahvia. Makkaranpaistotikut kannatti valita huolella. Akasiat olivat yleensä sopivan myrkyttömiä. Tuliaisiksi koottiin rantahiekasta simpukoita, joista vihamiehille päätettiin antaa ne, joiden sisällä asusti myrkyllinen loinen.

Yleensä ottaen eläminen oli helppoa. Elämistä helpotti sekin, että maito tuotiin ovelle. Ei ollut todellista huolta kylmyydestä eikä lumesta. Jotkut olivat niin lämpimään tottuneita, että valittivat jäätyvänsä, elleivät tarjenneet shortseissa ja hellepaidassa. Iho menikin kananlihalle, kun lämpötila laski kahteenneljään. Asiat olivat parhaiten maailmassa; oli vuosi 1982. Sen kruunasi voitto sanaristikosta: Suomi-lehden vuosikerta!

Muistiin merkitsi Kravattimies
23. Kravattimies11.1.2011 klo 14:40
Täällä Brisbanessa valmistaudutaan seuraavan kahden vuorokauden aikana tulevaan valtaisaan tulvaan.

Keskikaupunki ja neljäkymmentä kaupunginosaa jäävät osittain veden alle.

Meidän kaupunginosamme ei ole vaarassa, koska olemme niin ylhäällä. Nimestä Mount Gravatt sen jo arvaa, ollaan melko korkealla.

Satojatuhansia hiekkasäkkejä on täytetty ja käytetty, asuintaloja ja bisneksiä tyhjennetty, perheitä, eläimiä ja parempia autoja siirretty muualle.

On tulossa pahempi tulva kuin oli 1974. Siitä olemme nähneet televisiossa. Vesi ulottui silloin cityn hotellien toiseen kerrokseen.

Sen jälkeen on rakennettu lisää patoja. Välillä oli seitsemän kuivaa vuotta ja padot olivat enää 16 % täynnä, kun sateet alkoivat. El Niñon jälkeen tuli La Niña. Padot täyttyivät muutama kuukausi sitten. Nyt niissä on jo 190 % ja luukut auki kontrolloituna vuoroveden mukaan. Kontrollointi loppuu 200 %:n kohdalla automaattisesti. Sen enempää ei anneta täyttyä.

Kuulin juuri, että huomenaamulla kello 7 sähköt katkaistaan keskikaupungilla niiltä osin, jotka ovat lähellä jokea. Täällä on jatkuvasti infoa monella kanavalla ja radiossa.

Purkkiruokaa meillä on hyllyissä paljon. Sitä on kertynyt eikä nyt yhtäkkiä ostettu. Kaikki kallistuu koko ajan.

Tulee iso homma korjata liikennemerkit, kadut, sillat, rakennukset yms.

Myöhemmin vasta saadaan selville kuinka monta ihmistä on menehtynyt, tällä hetkellä kymmenen. Näistä kerrotaan uutisissa kyllä Suomessa ja monessa muussa maassa.
24. Eki12.1.2011 klo 15:45
Uutiset kertovat koko ajan pahenevasta tilanteesta. On karmeaa katsella sitä Kravattivuoreltaan. Tällainen oli Krakan tilannekatsaus tänä aamuna:

Keskikaupunki ja 80 kaupunginosaa jää veden alle (tuplaantui 40:stä aamulla mainitusta)

Sähköt pois juuri nyt: 100 000 rakennuksesta (kasvaa vielä tästä)

Joutuu kokonaan veden alle:
- 40 000 talon tontti (uusi luku)

25 helikopteria pelastustöissä nyt kun on aurinkoista

Veden alla jo Expo 1988 alue = eteläranta South Bank, jossa mm. useita ravintoloita, kultturikeskus (teattereita, taidegallerioita, museoita)

Veden alla myös St Luciassa oleva Queensland yliopisto (tuttu paikka)

Iso kelluva ravintola irronnut joenrannasta ja lähtenyt omille teilleen jokea alas
25. Kravattimies13.1.2011 klo 00:58
Ollaan herätty uuteen aamuun. Kuten eilenkin, niin aurinko paistaa helottaa pilvettömältä siniseltä taivaalta. Jos sää pysyy tällaisena, niin hyvä on. Onneksi sade loppui 36 tuntia sitten ja sen takia vältyttiin ennätystulvalta.
26. RA13.1.2011 klo 01:11
Paljon terveisiä, voikaa hyvin. Pitäkää pintanne ja pysykää pinnalla.
27. Kravattimies13.1.2011 klo 02:57
Kiitoksia vaan. Ei meillä mitään hätää ole täällä itsellä. Samalla lailla katsotaan telkkarista kuin tekin - muutaman kilometrin päästä tosin eikä maapallon toiselta puolelta.

Aikaisempaan haluan lisätä vielä sen, että jopa nämä meidän Kravattivuorenkin kauppojen leipä- ynnä muut päivittäistavarahyllyt ovat tyhjentyneet. Kyse ei ole niinkään paniikista, vaan siitä että on kehotettu varautumaan siihen, että toimitukset eivät pääse läpi. Parempi, että ruokaa on kotona.

Lähiaikoina maitomies ei kanna maitoa portaille eivätkä roska-autot tule tyhjentämään Suloja ja Ottoja.

Suurin osa busseista ei toimi.

Osavaltion ankarat vesirajoitukset ovat edelleen voimassa. Ne tulivat käyttöön vuosia sitten, kun juomavedensaanti oli uhattuna pitän kuivuuden takia. Ilman näitä sateita täällä olisi tullut todellinen katastrofi vuoden päästä. Nyt vettä säästetään sen vuoksi, koska sitä tarvitaan valtavasti tulvan jälkien puhdistamiseen.
28. Matti13.1.2011 klo 06:37
Kaiken karmeuden keskellä huvitti tuo RA:n tahaton "Pitäkää pintanne!".
29. RA13.1.2011 klo 08:59
Ei se ollut tahaton.
30. Kravattimies14.1.2011 klo 00:38
Kirjoitin tämän toiselle Riitalle, jos sattumalta eksyy tänne, mutta saavat toisetkin tämän lukea :)


Mount Gravatt tai leikillisesti "Kravattivuori" (nimi on suomalaista huumoria; siis se ei ole oikea käännös) on Brisbanen kaupunginosa. Se on kymmenisen kilometriä etelään (siis Gold Coastin suuntaan) Brisbanen keskustan korkeista rakennuksista (niitä näkyy tulvakuvissa).


Mount Gravatt on yksi Brisbanen kuuluisimmista ja kai yksi taloudellisesti tärkeimmistäkin kaupunginosista ja on mielestämme todella kaunis ja rauhallinen paikka asua.


Päivi ja minä tulimme tänne tasan kolmekymmentä vuotta sitten. Vuoden verran asuimme cityn (tarkoittaa täällä samaa kuin keskikaupungin) pohjoispuolella opiskelun takia, mutta muutimme sitten takaisin tänne "juurillemme".


Tulvia täällä ei ole. Joskus tulee savua kontrolloiduista täkäläisen sademetsän poltoista. Meitä täällä kauemmin asuneet ovat kertoneet yhdestä pyörremyrskystä ja sen aiheuttamista tuhoista. Myrsky meni Mount Gravattin "vuoren" (oikeammin sanottuna kaupunginosan korkeimman kohdan, 200 m korkean kukkulan) yli ja raivasi kaiken tieltään usemman kymmenen metrin levyiseltä kaistalta. Ne alueet on uudelleen asutettu jo kauan sitten.


Mount Gravattin Suomi-talo on etenkin vanhemman polven suosima kohtauspaikka. Tässä eräs linkki:
_http://brisbanesuomiseura.blogspot.com/
31. Hakro14.1.2011 klo 01:06
Olisi mielenkiintoista tietää, miksi Brisbane lausutaan suomenkielisessä mediassa "brisbän" eikä "birsbein".

Ääntämys on varmaankin oikea, mutta miksi se on ristiriidassa kirjoitusmuodon kanssa?

Osaako Gravatt-mies tai joku muu vastata?
32. Kravattimies14.1.2011 klo 04:00
Hakro, englanti on siinä mielessä mukava kieli, ettei siinä kirjoitus ja ääntämys voi olla ristiriidassa kekskenään.

Mainitsemasi molemmat ääntämykset ovat väärin. Brisbane (australialainen kaupunki) äännetään "brisben".

Henkilön nimestä en puhu mitään.

Englantilaiset ääntävät väärin myös toisen australialaisen kaupungin nimeltä Melbourne: "melboon". kun täällä minä ainakin äännän sen vanhana melbournelaisena "melbön".
33. Kravattimies14.1.2011 klo 04:21
Hierarkiassa ovat nämä viisi naista johdossa (ei välttämättä numeroidussa järjestyksessä)

1. kuningatar
2. kenraalikuvernööri
3. Australian pääministeri
4. Queenslandin osavaltion kuvernööri
5. Queenslandin osavaltion pääministeri

Numerot 3 ja 5 ovat taatusti ansainneet palkkansa tulvien aikana. He ovat olleet esillä yötä päivää. Varsinkin numero 5.

Kuningatar ja hänen työntekijänsä numero 2 ja 4 eivät ole olleet esillä.


Tämä lause on isolla otsikossa:

"We are Queenslanders. We're the people that they breed tough, north of the border. We're the ones that they knock down, and we get up again." -Anna Bligh (Queensland Premier)

Tulee mieleen "I Have A Dream"-puhe.

Jonkinlainen suomennoksen yritys:

"Me olemme queenslantilaisia. Me olemme niitä jotka ovat alusta asti kovia kokeneet, osavaltiorajan pohjoispuolella. Me olemme niitä jotka aina isketään alas, ja me nousemme uudelleen ylös." -Anna Bligh (Queenslandin pääministeri)

(osavaltiorajan eteläpuolella on Sydney, jossa on aina ollut helpompaa)

Lukuja tulvasta:

34 000 tulvaveden ympäröimää taloa
90 000 tietä ja katua tuhoutunut, korjaamiseen menee ainakin kaksi vuotta

XXXX-panimon portti on 2,5 metriä veden alla - oluen toimituksia ei voida tehdä muutamaan päivään


Päivi tuli kaupasta. Hyllyt ovat jo täynnä kaikkea.

Pormestari oli luvannut, että matkustaminen on ilmaista tämän ja ensi viikon ajan, mutta bussikuski ei tiennyt siitä mitään. Päivi ja muutama muu eivät maksaneet. Kuljettaja otti maksun niiltä, jotka eivät tienneet asiasta.
34. Kravattimies14.1.2011 klo 09:10
Tässä lisää tilanneraporttia:

Queenslandin tulvissa 86 kaupunkia; Huom. Gold Coast, Cairns, Townsville ym. turistipaikat eivät ole olleet tulvissa, joten tervetuloa!


ensimmäistä kertaa Australian historiassa paikkakunnan kaikki asukkaat evakuoitiin:
Theodore (453 asukasta - v. 2001 väestönlaskenta)


kaikki evakuoitiin samalta paikkakunnalta kahdesti (10 päivän aikana):
Condamine (150 as.)


80 km pisin matka, josta löytynyt tulvan uhri


yli 70 postitoimistoa suljettu


Anna Bligh saa kehuja kaikilta tahoilta.

"Ethän pelkää kylmää, Anna?"
Vihjaus Canberraan (Australian pääkaupunkiin) pääministeriksi pääministerin paikalle!
35. Matti14.1.2011 klo 09:29
Kraka, mielenkiinnolla näitä raporttejasi luen. Tuleehan aiheesta juttua TV:ssä ja lehdissä tuutin täydeltä, mutta sinun jutuissasi on mukana itse koetun terä.
36. Kravattimies15.1.2011 klo 03:39
Matti, kiitos kommentistasi.

Innostuin jatkamaan sen jälkeen, kun Eki kirjoitti tänne 12.1.2011 klo 15:45. Hän kertoi minulle sähköpostissa: "... halusin hieman painottaa tilannetta tuolla netissäkin. Toivottavasti en toiminut liian oma-aloitteisesti." Joo, et. Hyvä näin.

Sähköpostissa minulle tuli sukulaistytöltä: "Tilanteen vakavuuteen nähden täällä on aika vähän ollut asia esillä, ollaan sitten katseltu ulkomaalaisten uutistuottajien nettisivuja ym." Jep. Ymmärrän.

Mitä voisin vielä kertoa? Okei. Suursiivous on alkanut. Armeijan ajokit pystyvät kulkemaan läpi paksun mudan, johon muut autot jäisivät kiinni akselia myöten. Valtateiden puhdistaminen ja korjaaminen on tehtävä mahdollisimman pian. Sotilaat harjaavat niitä aamusta iltaan. Yksi Brisbanen tärkeimmistä valtaväylistä on joen vartta seuraava Coronation Drive. Sitä kautta ajetaan mm. St Luciassa olevaan Queensland yliopistoon. Pormestari varoitti, että tämä katu voi valua jokeen! Toinen samaan suuntaan vievä katu on veden alla. Siellä on XXXX-panimo.

"Tulvatalot saavat käyttää vettä ilmaiseksi sadan dollarin edestä", lupasi pormestari ja jatkoi: "Sadalla dollarilla saa vettä ihan valtavat määrät. Pukekaa päällenne pitkähihaiset housut ja pitkähihainen paita, saappaat, käsineet. Käyttäkää hyttysmyrkkyä. Varokaa hämähäkkejä ja käärmeitä. Nekin on tulva siirtänyt pois omilta paikoiltaan. Älkää koskeko tulvavesiin. Ensimmäiseksi hakekaa talteen arvoesineet, jotka olivat kiireessä jääneet. Vuoden 1974 tulvien siivouksessa monet heittivät niitä roskiin ja muistivat vasta myöhemmin. Viekää kaikki ruoat niille varattuihin säiliöihin, jotka kaupunki tuo kadulle! Mitään syötävää ei saa jättää. Tämä on tärkeää terveyden kannalta! Emme halua rottia ja muita sellaisia kiusaksemme. Kasatkaa kaikki romut tienvarteen aluksi, kunnes tulee kipattavat metallisäiliöt. Me huolehdimme romut pois ilmaiseksi. Sähköt saadaan vasta myöhemmin, kun se on turvallista."

Tutut ja tuntemattomat auttavat tulvan siivouksessa. Nuoret ja vanhat, yksinhuoltajaäidit ja bisnesten omistajat - kaikilla on pelkkää positiivista sanomista auttamaan tulleista ihmisistä. "Osa täällä on sukulaisia, mutta yli puolta en ole koskaan nähnytkään, mutta nyt he ovat parhaimpia ystäviäni." Ammattisiivousporukan johtaja sanoi: "Saimme kutsun toiseen paikkaan, mutta tilaaja sanoi, että jos matkalla näette jonkun, joka tarvitsee apua, niin auttakaa, minä voin kyllä odottaa. Ja niin näimme tämän "kauniin nuoren naisen" (toim. huom. oikeastaan vanha) istuvan ulkorappusilla yksin. Pysäytin auton ja kysyin voimmeko auttaa. Ei tässä sen kummempaa vaivaa. Autamme ketä voimme. Tätä teemme työksemme joka päivä." Puhdasta tuli siinäkin talossa.
37. Kravattimies24.1.2011 klo 04:37
Tämä on tätä samaa, mutta tarkoitus on kertoa, että elämä jatkuu vaikeuksista huolimatta.

Ihmisten auttavaisuus jopa täysin tuntemattomia kohtaan on se mitä australialaiset tarkoittavat sanalla "mateship". Sanakirjassa se suomennetaan kaveruus, toveruus, ystävällisyys.

Niiden lisäksi, etenkin kriisitilanteissa, se on paljon muuta. Uhrautuvaisuutta. Annetaan kaikkemme hätään joutuneelle.

Kahden miljoonan asukkaan Brisbanen keskustasta tuli välillä aavekaupunki, kun sähköt katkaistiin suurtulvan saapuessa ja uteliailta estettiin pääsy niin keskustaan kuin muillekin tulva-alueille.

Kolmen ja puolen vuorokauden ajan keskikaupunki oli suljettu. Sulkeminen vaikutti paljon myös muualla kuin tulva-alueella olleitten bisnesten toimintaan, koska työntekijät eivät päässeet työpaikkoihinsa.

Suurin osa julkisesta liikenteestä oli ilmaista puolentoista viikon ajan. Sillä tavalla saatiin yksityisautoilua vähennetyksi ja tilaa kaduille jäteautoille, jotka kuljettivat romua yötä päivää. Jonkinlaiseen normaaliuteen päästiin maanantaina viikko sitten, kun keskusta avattiin työntekijöille.

Edellisenä lauantaiaamuna vapaaehtoisia siivoojia oli rekisteröitynyt 22 000, mutta ilmaiseksi työtä tekevien kokonaismääräksi kuulin mainittavan 55 000.

Porukkaa tuli kauempaakin, kuten Sydneystä hetken päätöksellä: "Nyt mennään! Kerrotaan asiasta kotiin ja työpaikalle vasta myöhemmin." Likaisen työn raatajien ravitsemiseksi ilmaantui ruoan(k)antajia jotka panivat suupalan hygieenisyyssyistä kuin kirkossa suoraan kielelle. Myös ulkogrillit, kahvi- ja jäätelöautot luovuttivat tuotteitaan ilmaiseksi. Kaukainen panimo tuhansien kilometrien päästä toimitti 4000 laatikollista olutta ilmaiseksi pelastus- ja palomiehille.

91 000 km maanteitä epäkunnossa (yli kaksi kertaa maapallon ympäri)
21 000 taloa tuhoutunut
31 000 talosta tehty korvauspyyntö vakuutusyhtiölle (kuulostaako tutulta: keksitään keinoja, ettei tarvitse korvata mitään, esimerkiksi "tulva" tarkoitta eri asiaa kuin "suurtulva")

Brisbane on Australian suurin hallinnollinen kaupunki, koska Australian muut suurkaupungit koostuvat kymmenistä pienemmistä kaupungeista. Tässä kaupungissa määrää yksi henkilö, mitä tehdään. Päätökset tulevat heti eikä kuten sanotaan "viidestoista päivä". Tässä tapauksessa tosin päätöksiä tehtiin myös viidestoista päivä. Tulvan vuoksi jäteautot keskeyttivät toimintansa Brisbanen muilla alueilla yli viikoksi. Kaikki tulvaromut eivät tietenkään mahtuneet kaatopaikoille, joten väliaikaiseksi kaatopaikaksi otettiin monet puistot. Ne kunnostetaan taas myöhemmin, kun ehditään kaivaa jätemonttuja jonnekin. Tarkoituksena oli saada tulvan alle jääneet rakennukset ja kadut puhtaiksi.

Kymmenen vuorokauden aikana tulva-alueen romuja kuljetettiin pois koko Brisbanen alueen puolen vuoden määrä. Se kertoo paljon australialaisten auttamishalusta. Emme saa unohtaa tänne muuttaneiden uusien tulokkaiden antamaa apua. Mukana näkyi olevan buddhalaisten ryhmä, muhamettilaisten ryhmä, afrikkalaisten ryhmä ja monia muita "uusia ausseja", kuin myös vanhempia etnisiä ryhmiä, kuten kiinalaiset.

Tänään tuhannet lapset aloittavat koulun joululoman jälkeen, monet aloittavat viikon päästä.
92 koulua jäi tulvan alle. Niistä kolme pysyy suljettuna. Muut on siivottu. Kouluille kirjoja toimittavan firman kirjavarasto tuhoutui täysin.
38. Kravattimies1.2.2011 klo 14:02
Kirjoitin 14.1.2011 klo 09:10 "Cairns, Townsville ym. turistipaikat eivät ole olleet tulvissa, joten tervetuloa!"

Nyt ei enää kannata tulla! On parempi lähteä pois noista kaupungeista ja läheisiltä tropiikin saarilta.


YASI on tulossa Queenslandiin. Näin valtavan kokoista syklonia ei ole ollut miesmuistiin. Se on niin uskomattoman suuri, että asiantuntijatkin ihmettelevät. Tällä hetkellä sen reitillä isoin kaupunki on Cairns.

Kun kirjoitin googleen sanat

yasi cyclone

tuli live-lähetys tweeteistä, niistä voi lukea noin sekunnin vanhoja kirjoituksia.


Tässä on toinen uutislähde:
_http://www.news.com.au/breaking-news/floodrelief/ north-queensland-braces-for-cyclone-anthony-as-cyc lone-yasi-brews-behind-it/story-fn7ik2te-122599755 2623

Siinä tieto juuri nyt: myrsky iskee maihin 26 tunnin 55 minuutin päästä.


Cairnsin seudun sairaaloista noin kolmesataa kriittistä potilasta on lennätetty turvaan Brisbaneen.

Kirjojen kansiin käytetyllä kontaktilla ja teipeillä on peitetty ikkunat estämään lasinsirujen lentely.

Sykloni Yasi voi mennä tuhat kilometriä sisämaahan.
39. Kravattimies2.2.2011 klo 07:38
Countdown-aika on lyhentynyt kolmella tunnilla. Itse laskin tuon jo eilen, kuusi tuntia ennen kuin se muuttui virallisesti!

Cyclone Yasi: countdown to landfall 6hrs 20mins based on latest projections from BOM

BOM = Bureau of Meteorology = Ilmatieteen laitos

Kuulostaa samalta kuin pommi [en sanoisi lentokoneessa]
40. Kravattimies2.2.2011 klo 10:30
Minulla on ystävä Suomessa, jonka sukulaisia asuu Cardwellissä. Nyt Cardwellin kaupunki on evakuoitu, kaikki sen kolme tuhatta asukasta! Myrskyn aalto (storm surge) on seitsemän metriä korkeammalla kuin nousuvesi normaalisti.
41. Kravattimies2.2.2011 klo 11:56
Myrsky on nyt niin lähellä, että poliisit, pelastushenkilöt ja muut joihin normaalisti otetaan yhteyttä hätätilassa eivät enää pysty auttamaan ketään, palvelut on suljettu.

Jokainen saa itse yrittää pelastaa perheensä ja itsensä.

Maaseudulla portit on avattu karjalle.

Ostoskeskuksien käytävillä tuhansia perheitä.

Monesta paikasta sähköt poikki.
42. Marco Poloinen2.2.2011 klo 12:23
Julmetulta kuulostaa. Uutisissa juuri kerrottiin tuulennopeudeksi kovimmillaan 83m/s, eli kutakuinkin formulan suoranopeuden verran. Vaikka täälläkin on omat ongelmansa, tuollaisen voiman temmellystä on vaikea hahmottaa.

Koettakaahan pärjätä!
43. Kravattimies2.2.2011 klo 14:09
Marco, olet oikeassa siinä, että se on formula-auton vauhtia.

Täällä nopeutta ei ilmoiteta metreissä sekunnissa, kuten Suomessa, vaan kilometreissä tunnissa.

Täällä odotetaan nopeuksia lähes 300 km/h.

Kuulin Suomesta, että sykloni sanotaan nykyisin saikloni. Siinä matkitaan englannin kielen ääntämystä saikloun. En tiedä kuinka yleisesti niin tapahtuu, mutta niin kuulemma oli sanottu uutisissa.

Myrskyn vauhti on hiljentynyt. Sen vuoksi Yasi tulee maihin kaksi tuntia myöhemmin, mutta huonona puolena on se, että tultuaan se pyörii kauemmin kunkin paikkakunnan kohdalla ja aiheuttaa enemmän tuhoa.

Ohjeen mukaan on pysyttävä sisällä, talon pienimmässä huoneessa, tavallisesti siis kylpyhuoneessa.

Vaikka katto lähtee ja vettä tulee sisälle, niin pienessä huoneessa on parhaimmat mahdollisuudet selvitä.

Kello on nyt 22. Asukkailla on pitkä yö edessä.

Townsvillessä aalto on noussut 9 ja puoleen metriin.

Ensimmäinen hätäpuhelu on tullut, mutta ketään ei voida enää lähettää apuun.
44. Kravattimies2.2.2011 klo 19:18
Ulkona on täysin pimeää. Heräsin juuri unesta ja kuuntelin radiosta kello kolmen uutiset.

Uutisissa mainittiin Tully. Myrsky on tuhonnut sen täysin.

"Tully is totally devastated."

Tullyssa on Suomi-Seura, joten siellä asuu paljon vanhoja suomalaisia.
45. Kravattimies3.3.2011 klo 05:18
Australian Suomi-lehdessä oli maininta 10.2.11 em. Tullyn Suomi-Seurasta: "Haikein mielin olen kuullut, että tuo seura on nyttemmin lopettanut toimintansa jäsenkadon vuoksi."

Brisbanen tulvat jäivät meistä useamman kilometrin päähän. Talojen korjauksiin tarvittiin niin paljon ammattiporukkaa, että jopa meille tuttu lukkoukko ei päässyt tulemaan. Meillä olisi ollut hänelle vain pikkuhomma, kun tulva-alueella hänellä oli isommat tienestit.

Yleensä lukkojen laatu on sitä luokkaa, että ne kestävät vain noin viisi vuotta. Nyt meiltä oli särkynyt vessan oven lukko eikä sille tuntunut löytyvän korjaajaa. Iso pyöreä aukko vessan ovessa vaati ammattimiestä. Monen puhelun jälkeen meille luvattiin vihdoin tulla. Se oli firma nimeltä KGB Turvallisuuspalvelu!

Sieltä tuli turvallisuusalan ammattimies autolla, jossa luki konepellin päällä isolla KGB SECURITY SERVICES ja tekstin vieressä maalattuna punaisella oli vanhan Venäjän lipun sirppi ja vasara. Sama kuvio oli pakettiauton sivulla täyttäen koko seinän. Teksti: "GET SMART! Call KGB Security. Any Job - Anywhere - Any Time"

Jotenkin tuo GET SMART vei ajatukseni Agenttiin 86 ja niin hupaisasti siihen suuntaan siinä hommassa kävikin. Pikkuhomma ei onnistunut mieheltä. Äherreltyään puolisen tuntia hän mumisi jotakin huomisesta ja meni autoon. Luulimme että hän ajaa pois saman tien, mutta ei! Siellä hän istui rattiin nojaten kaksikymmentä minuuttia ennen kuin lähti ajamaan. Onneksi ei tarvinnut maksaa. Päivi soitti muutaman päivän päästä KGB:lle ja sai tietää, että Agentti oli sairaana ja että toinen agentti tulee joskus. Näin tapahtui. Toinen agentti räpläsi lukkoa aikansa ennen kuin luopui siitä hommasta. Hän ehdotti, että jos siihen pantaisiin jokin halvempi lukko niin hän osaisi sen tehdä. Muutaman päivän päästä hän tuli takaisin halvemman lukon kanssa ja sai homman kuntoon. Palkkio oli aivan mitätön verrattuna kahden agentin kotikäynnistä ja ajasta aiheutuneisiin kuluihin.

Venäjästä puheen ollen huomasin pari päivää sitten yhden ohi kiitävän auton rekkarin, jossa luki RUSSIA.
46. Kravattimies3.3.2011 klo 05:52
Palindromipäivänä 22.2. minulle piti tekemän palindromileikkaus AAA (englannin sanoista). Se on sikäli vaikea leikkaus, että yksi potilas kahdestakymmenestä menehtyy siihen.

Päivin kanssa menin isoon upeaan sairaalaan sinä aamuna. Kaikki vaaditut selvitykset läpikäytyä parin tunnin päästä meitä pyydettiin odottamaan pienessä odotushuoneessa. Yli tunnin odotettuamme meidät haettiin ja seurasimme kirurgini apulaislääkäriä käytäviä pitkin johonkin pienempään huoneeseen. Se näytti varastohuoneelta! Istuuduimme paikoillemme. Siellä oli joitakin ylimääräisiä tuoleja nurinpäin kasassa minun ja Päivin istumapaikkojen välissä. Tohtori esitteli itsensä "Dnash" nimiseksi (luultavasti intialainen nimi) ja tarkisti kysymyksillä että olin juuri oikea henkilö. Hän halusi vielä tarkistaa, mihin leikkaukseen olin tulossa. "Triple-A", vastasin. Sitten hän kertoi, että kaikki olivat valmistautuneet leikkaukseen ja se olisikin voitu tehdä, mutta nyt oli sellainen tilanne, että leikkauksen jälkeen tänään minulle ei olisi tilaa teho-osastolla. Se oli tullut täyteen hetki sitten ja kiireellisiä potilaita oli jopa käytävällä asti. Tähän sairaalaan tuodaan potilaita monelta paikkakunnalta ja juuri äsken niin oli tapahtunut. Hän mainitsi liikenneonnettomuudet ja käsillä elehtien tarkoitti kallonmurtumia.

Sairaalassa ollaan minua kohtaan aina oikein ystävällisiä. Siellä näkyi seinällä isolla valkoisella taululla muiden nimien joukossa oma sukunimeni. Taulu oli keskeisellä paikalla osaston sisäisen respan seinällä. Siinä paikassa työskenteli kaksi hoitajaa tietokoneilla ja puhelimien ääressä. Valkoinen taulu oli työlista. Nimiä oli kymmenisen kappaletta, jokaisella oma rivinsä. MALOn perään oli kirjoitettu omiin sarakkeisiinsa mm. kirurgini nimi, mille osastolle siirryn leikkauksen jälkeen ja olenko sitä ennen ensin teho-osastolle. Joitakin muitakin tietoja oli omissa sarakkeissaan. Siinä odotimme Päivi ja minä kun hoitaja haki varastosta desinfiointiainetta sisältävän putelin minulle. Minulla oli entisestä jäljellä kyllä aika paljon, mutta hän halusi antaa mukaamme täyden pikkupullon sitä ainetta. Leikkausta edellisenä iltana ja leikkausaamuna minun pitää käyttää sitä ottaessani suihkun kotona. Sairaalassa juuri ennen leikkausta ajellaan karvat leikkausalueelta (rintakehä ja maha) ja pestään minut vielä paremmin tällä aineella, jota saa vaan sairaalasta. Sen putelin saatuamme olimme jo valmiit lähtemään kotiin, kun hoitaja ehdotti ruokaa minulle. Kellohan oli jo kymmenen enkä ollut syönyt enkä juonut mitään keskiyön jälkeen (oli kielletty). Kun sanoin, että pianhan olemme kotona, kun asumme melkein viereisessä kaupunginosassa, hän ehdotti että söisin jotakin, kun olen diabeetikko: "Keksejä vai leipää? Kahvia vai teetä? Seuratkaahan minua syömään." OK. Pyysin sandwichejä ja pelkkää vettä. Täällä Australiassa sandwich-pakkaus on kolmion mallinen, leipäviipaleet on taitettu siis kulmasta kulmaan. Viipaleiden määrä on neljä eli siinä tulee kahdeksan viipaleen leveys, kun kaikki on taitettu. Leiville oli lastattu tällä kertaa salaattia, tomaattia, juustoakin ennen taittamista. Minähän ne söin ja join innolla, kun Päivillä ei ollut nälkä. Hänen aamiaisensa on aina tukeva eikä ollut vielä lounasaika. Sille juoma-astialle oli pöydässä oma pyöreä syvennys. Hyvää huolta minusta pidetään!

Uusi aika: seuraava tiistai (1.3.)
47. Kravattimies3.3.2011 klo 05:53
1.3.

Aamulla lähdimme sairaalaan klo 6.45 ja palasimme kotiin klo 13.15. Tällä kertaa pääsin jo hieman pitemmälle kuin viikko sitten, koska nyt ranteisiini sain nimitietorenkaat, samoin reppuni remmiin pantiin nimilappu! Tietenkin niiden lisäksi oli aivan tavanomaista ajanvietettä, kuten tehtiin veritesti, mitattiin verenpaine kuin myös kehon lämpötila ja sydämen pulssi sekä otettiin sormenpäästä verta sokeriarvoja varten.

Saimme mukaamme kolmannen desinfiointiainetta sisältävän putelin. En ole aloittanut vielä edes toista!

Sain taas sandwichejä ja vettä, peräti kaksi motillista, kun hoitajatyttö Linda huomasi, että muki oli tyhjentynyt.

Onnikkaa odotellessa rupesi kuulumaan kovaa helikopterin ääntä. Sihtailin taivaalle lehtipuiden oksien läpi ihan väärään suuntaan, kunnes Päivi koputti olkapäähäni ja osoitti sairaalan suuntaa. Kuuloni ei ole enää stereolaatua tai sitten kopteri oli mennyt niin nopeasti ylitsemme! Ehdin nähdä pelastuskopterin ennen kuin se laskeutui sairaalan katolle. Siinä niitä kiireellisiä tapauksia viedään teatteriin - siis leikkaukseen! Ei ihme että on petipula teho-osastolla! Joku noista onnettomista pääsee siihen minulle varattuun sänkyyn. Parin minuutin päästä helikopteri nousi uudelleen ilmaan ja lensi pois.

Uusi aika: tuleva tiistai (8.3)
48. Kravattimies24.10.2011 klo 12:39
Queen kävi Queenslandissa!!!

Tänään kuningatar käväisi itsensä nimisessä osavaltiossa. Hänen majesteettinsa ja prinssi Philip olivat vajaat viisi tuntia täällä Brisbanen 26..27 asteen lämmössä ennen kuin kuninkaallinen taksi lennätti heidät takaisin Canberraan, jossa oli kuulemma pari astetta lämpimämpää kuin täällä.

Ihmetellä täytyy vanhan rouvan (85) ja herran (90) kuntoa. Miten he jaksavat niissä paksuissa tamineissaan olla näin lämpimässä maassa! Kuningatar jaksoi jopa hymyillä kaikille...

Ensimmäisellä vierailullaan vuonna 1954 kuningatar viipyi Queenslandissa kymmenen päivää. Monet sen aikaiset katsojat olivat nytkin paikalla. Vierailuja on ollut useita kertoja sen jälkeenkin.

Tällä kertaa ohjelmassa oli jokiajelu. Tietenkin joki oli tällä kertaa upeimmillaan ja sen rannat täynnä hurravaa kansaa. Muistoissa on alkuvuoden myrskyt ja tulvat. Myöhemmin kuningatar jutteli yksityistilaisuudessa monen omaisiaan menettäneen tai muutoin tulvista kärsineen kanssa.

Muuan Liam Warriner (22) paljasti pakaransa, kun kuninkaallinen autoletka meni ohitse. Käytyään poliisin puhuttelussa hän sanoi olleensa purkamassa laivan kuljetuskontteja, kun hänen työkaverinsa kiusoittelivat häntä, ettei hän muka uskaltaisi tehdä sellaista temppua kuningattarelle.

"Kaikki ovat nähneet jonkun pakarat. Sellaista näkee tv:ssä ja elokuvissa koko ajan, jopa lapsille sallituissa ohjelmissa, mutta silti se on rikos kuningatarta kohtaan." Warriner sanoi, että kuningatar vilkutti hänelle juuri silloin, kun housut putosivat alas. Hänen kertomuksensa mukaan koko 50 metrin juoksun aikana kukaan ei voinut nähdä hänen sukupuolielimiään. "Eipä tietenkään. Kuningatarta oli tullut katsomaan paljon ihmisiä. En halunnut heidän nähdä etupuoltani" hän sanoi. Kuinkahan moni maailmassa voi sanoa niin kuin hän: "I mooned the Queen!"
49. Wexi24.10.2011 klo 23:50
Tervehdys Kravattimies, sinne, täältä suoraan alas, Wellingtonin suuntaan (osapuilleen).

Laitoin "Mikä elokuva? - 2"-säikeelle arvuutuksen:

MILLENIUMIN KESKELLÄ, AIVAN OIKEALLA (9)

Tiedän ainakin kaksi henkilöä (Ekin lisäksi), joilla on tuo Millenium-numero.
Sinulla ja Marcolla.

Olet varmaankin ratkonut keskiaukeaman ristikon, ja osannet vastata yllä olevaan.

Äärimmäisenä oikealla sijaitseva, ylhäältä laskien ensimmäinen elokuva.

Jos viitsit, voit käydä ko. säikeellä vastaamassa tuohon:-)
50. Kravattimies25.10.2011 klo 00:37
Wexi, tässä kävi niin, että hain lehden, avasin sen keskeltä ja löysin oikean vastauksen arvuutukseesi. Sitten olisin kirjoittanut ratkaisun elokuva-säikeeseen, mutta olinkin jo myöhässä. RA ehti ensin. Kiitos kuitenkin tästä.
51. Wexi25.10.2011 klo 00:38
Olkaapas hyvä:-)
52. Kravattimies5.11.2011 klo 02:14
Australiassa asuvana minua kiinnostaa tietää, miten muissa maissa asuvat suomalaiset viettävät elämäänsä.

Tilaisuss tuli, kun huomasin Nelosen sarjan Espanjan Fuengirolassa asuvista suomalaisista.

Fuengirolassa ja sen ympäristössä onkin ihan mahdottomasti suomalaisia.

Hiihtoretkellekin riitti neljä bussillista eli noin 150-200 henkilöä!

Sarjaa olen seurannut alusta alkaen netistä.

Sarja loppuu muutaman jakson päästä.

Pätkiä jaksosta 9:

Maya ja Cami (oik. Marika, hintti espanjaksi) maalaavat pian avattavaa kymmenen neliön liikehuoneistoaan Centro Finlandiassa.

Centro Finlandia on kaupungissa tosi hyvällä paikalla.

Vesu valvoo päältä.

- Hei nyt se pilaa sen seinän - sun seinän, sanoo toinen tytöistä Vesulle.

- Meiän pitäs soittaa joku ammattilainen.

Simo ilmestyy kuvioihin.

- Herrat on hyvät vaan ja ottaa sit sen melan käteen ja rupee kuule...

Simo siirtyy käytävään ja pidättelee nauruaan.

Tela ei kovin hyvä.

- Hei, onkohan tää kuule sellainen juttu, että täst lähtee kaikki nää tupsut?

- Hei, voiskohan joku maalata tuon seinän?

- Hei mää soitan sille perulaiselle maalaajalle. Se ottaa vain kolmekymppii niinku per seinä.
53. Wexi5.11.2011 klo 03:00
Näin yön pimeinä tunteina en loppukaneetiksi keksi muuta kuin kertoa kaskun veljeksistä, joista toinen muutti siirtolaisena Amerikkaan (Veikko), Texasiin, ja toinen velikulta Australiaan (Pauli). Olet kenties kuullutkin, ainakin versioita.

Päättivät vierailla toistensa luona. Ensin oli tutustumiskäynti Texasissa, josta ei ole paljon lapsille kerrottavaa.
Veikko oli niin jenkkiä, niin jenkkiä.

Sitten tuli aika vierailla Australian puolessa.
Veljekset kävivät Sidneyssä. Oopperatalokin tuli väijyttyä, mutta jenkkiveli tokaisi syvällä etelän painotuksella: "Well, well. Oooikkein khivan näkhöistä theillä thäällä, muutta meeillä siellä kootona on käikki hhieman shuurempaa, you know".

Sama juttu vieraillessaan veljensä maatilalla: "Well, well. Oooikkein khivan näkhöistä theillä thäällä, muutta meeillä siellä kootona on käikki hhieman shuurempaa, you know".

Veljekset lähtivät ruoan päälle maastoajelulle läheiselle pensasarolle. Lauma Kenguruita loikki lähistöllä, ja silloin Veikon silmät pullistuivat puoli tuumaa, ja huokaisi kunnioitusta väräjävällä äänellä: "Mutta on sanottava, että teillä on VALTAVAT heinäsirkat".
54. Kravattimies7.11.2011 klo 05:28
Päivi oli kantanut valtavan mainoskasan sisälle.

- Oliko se joku orjalapsi, joka ne toi kirjelaatikkoon?

- Ei, joku vanha noita kuljetti.
55. Kravattimies8.11.2011 klo 04:07
(jouluostosten piilopaikoille)

Kun eBaysta tilaa lisää, tarttee tilaa lisää
56. Kravattimies7.12.2011 klo 06:15
Päiviltä opimme koreaa.
"Pissaa jo" sanotaan, kun jokin on kallista!
57. Kravattimies21.12.2011 klo 07:46
Joulun odotusta.

Päivin kanssa teimme pipareita. Hyvin onnistuivat. Huomenna teemme niitä lisää, mutta sitä ennen käymme ostamassa uusia piparimuotteja.

Radiosta kuului juuri tieto, että lähellämme olevassa risteyksessä on taas ollut onnettomuus. Autot ovat lytyssä.

Päivi totesi: - No siinä joidenkin joulu meni pipariksi.
58. Hakro21.12.2011 klo 22:54
Suomessa olisi sanottu, että "autot olivat kasassa, mutta taitava peltiseppä sai ne uudelleen kasaan".

Kuulostaako järkevältä?
59. Matias-Myyrä21.12.2011 klo 23:12
Ehkä siinä kolarissa oli sirkuksen auto ja osa pelleistä meni ruttuun,
60. Kravattimies2.1.2012 klo 03:24
Hyvää alkanutta vuotta 2012 kaikille!


Tuli mieleen sellainen kuin HYVÄÄ VOTTA! Se on ILMAN UUTA elikkä UUTTA ja siten ratkaistavissa HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!


Arvaatko mitä kravattimies sai lahjaksi? Ei ole vaikea...


Poika oli ostanut netistä hyvissä ajoin paljon mukavia lahjoja ympäri maapallon. Niitä sitten toivat kuriirit kotiin koko ajan ja poika kuittasi jos tarvittiin kuittausta ja meni huoneeseensa paketoimaan.

Strategia oli sellainen, että panee vaikka kympin ylärajaksi rahalle ja kaksi tuntia siihen, kun aika loppuu. Sillä tavalla saa näkyviin ne tavarat, jotka myyjä antaa mennä halvalla, kun ostajia ei ole löytynyt huutokauppaan. Yksi sellainen oli (ei välttämättä aito) GIORGIO ARMANI kravatti minulle kravattimiehelle! Se tuli Kiinasta kotiovelle. Kokonaiskulut (kravatti ja kotiinkuljetus) kaksitoista senttiä aussien rahassa.

Eurosenteissä vähemmän.
61. matts2.1.2012 klo 06:34
Mistä päättelet, ettei se olisi aito?
62. Kravattimies4.1.2012 klo 05:54
No kun se oli niin halpa...

- Voi armaani, laita nyt tämä Armaani kaulaasi.

Päivi uskoo, että se on aito...
63. Kravattimies4.1.2012 klo 06:03
Katsoin uudenvuodenpäivän konserttia, hiihtoa ja mäkihyppyjä Keski-Euroopasta.

Ei olla nähty hiihtoja paljonkaan 30 vuoteen, joten jäin seuraamaan. Ja koska Tour de Ski on menossa, niin sitä sitten seuraan useana iltana livenä täällä. Säännöistä en tiedä, mutta kuudentena kilpailupäivänä oli hiihdetty viitenä päivänä niin kovaa kuin itse kukin vain jaksoi. Ei ihme että ohjelman mainostekstissä sanotaan cross-country (maasto?) hiihtäjien olevan kaikkein kovakuntoisimpia urheilijoita maailmassa! Monet ottivat kaiken irti ja keikahtivat rähmälleen maalilinjan ylitettyään. Ja ei muuta kuin uuteen kisaan heti seuraavana päivänä!

Kylläpä oli hiihdossa vauhtia ja säpinää. Keskellä kisaa vaihdettiin sukset, sauvat ja hiihtotyyli. Ei sitä ennen vanhaan tuollaista tapahtunut. Välillä näytettiin Matti Heikkistä, joka voitti maailmanmestaruuden alle vuosi sitten, ja siinä yhteydessä oli kai jokin grafiikka ruudulla, mutta en sitä kuitenkaan huomannut; katsoin kai muualle juuri sillä hetkellä. Toinen selostajista sanoi, että Heikkinen hiihtää 93-prosenttisesti ja se on paljon se! Sitä menoa kun hiihtää tunnin verran niin ei enempää voi vaatia. Toinen selostaja kysyi miten se 93 prosenttia lasketaan. Siihen tuli seuraava vastaus. Kun tiedetään maksimisyke esimerkiksi 210 ja hiihdon aikainen syke, niin siitä se lasketaan. Sitten puhuttiin leposykkeestä ja sen sanottiin Heikkisellä olevan 25-28 sykettä minuutissa! Ällistyin itsekin, mutta kun kerroin tämän Päiville, niin eihän se sitä uskonut... OK, kirjoitin Heikkiselle ja kysyin voisiko tämä ystävällisesti vastata ja kertoa leposykkeensä. Matilta tuli vastaus. "Mukava kuulla että hiihtoa seurataan myös toisella puolen palloa. Australia minulle käymätön paikka, mieluusti joskus kävisin tutustumassa maahan. Max sykkeeni noin 195-200, päivästä riippuen. Leposyke tuolla 30 tuntumassa. Syke vaihtelee paljon päiväkohtaisesti, 5-15 lyöntiä, riipuen lihaksiston ja koko kropan suorituskykyisyydestä." Kiitokset Matille. Eurosportin englanninkieliset hiihtoselostajat olivat siis asiantuntijoita! En edes epäillyt yhtään.
64. Kravattimies6.1.2012 klo 04:17
Melbournen muistoissa

Luen aamun lehdestä Kodakin historiaa.

Näköjään nuoruuteni työpaikka teki suuren virheen neljä vuotta sen jälkeen kun erosin :)

1975 - Kodak invents the world's first digital camera.

Leivänpaahtimen kokoinen digikamera otti mustavalkoisia valokuvia tarkkuudella 0,01 megapikseliä.
65. Kravattimies6.1.2012 klo 04:35
Australian-lehdessä kehuttiin johtoa! Mutta ei omistajaansa Murdochia tällä kertaa.

Eräässä Sydneyn yliopistossa on tehty ohut johto tietokoneita varten. Johdolla on korkeutta yksi ja leveyttä neljä atomia.

(kymmenen tuhatta johtoa on hiuksen paksuuden verran)

Kun muitakin osia saadaan pienemmäksi niin tulevaisuudessa tietokoneet suorittavat sekunneissa sellaiset hommat joihin nykykoneilla menisi tuhansia vuosia.

Tarkemmin Sciencen tämän päivän numerossa.
66. Kravattimies10.1.2012 klo 04:01
Englannin sana pound tarkoittaa sekä puntaa että paunaa.

Punta voidaan ilmaista euroissa. Pauna on alle puoli kiloa.

Nämä asiathan ovat kaikille päivänselviä.

Päivin huomio: Miksi meillä on puntari?


Kävin Kääntäjällä. Se sekoilee.

Googlen Kääntäjä englannista suomeksi

It cost me ten pounds > Se maksoi minulle kymmenen kiloa

It cost me twenty pounds > Se maksoi minulle yhdeksän kiloa
67. Kravattimies2.2.2012 klo 06:15
Brisbane: Tämän vuoden tammikuu oli paljon sateisempi kuin viime vuonna! Ihme kyllä nyt ei ollut sellaisia hirmuisia tulvia kuin vuosi sitten. Ovatko padonhoitajat lopultakin oppineet työnsä? Tulvakuulustelut pidettiin viime kuussa ja kaikki olisi mennyt läpi yhtenä raamatunluokan luonnonkatastrofina, mutta nyt kuulusteluja jatketaankin ja virheiden tekijät saavat pelätä tuomiota, kun sanomalehti The Australian väitti saaneensa haltuunsa todisteita siitä että vastuulliset insinöörit eivät olleetkaan seuranneet ohjekirjaa vaan tekivät siitä poikkeavia päätöksiä isoimman padon käytössä ja sen jälkeen yrittivät peittää virheensä muuttamalla asiakirjamerkintöjä ja myöhemmin valehtelemalla kuulustelijoille!

****

Australian väestönlaskenta suoritetaan viiden vuoden välein. Viime vuonnahan sellainen oli. Väestön määrä on vain pieni osa kerätyistä tiedoista. Se on kuitenkin tärkeä osa, koska maassa ei pidetä rekisterejä henkilöistä eikä osoitteista. Vastaajan paikkakunnaksi tuli merkitä se paikkakunta missä tämä yöpyi väestönlaskentapäivänä.

Vastauksista saadaan selville esim. mitä kulkuneuvoja ja reittejä käytetään työmatkoilla, minne pitää rakentaa kouluja ja sairaaloita yms. Lopulliset tulokset ovat vielä kuuden kuukauden päässä, mutta lehdessä oli etukäteisarvioita suurkaupunkien asukasmääristä.

Melbourne on laajentunut 30 km pohjoiseen ja 15 km länteen. Lisäystä 50,000. Brisbane on laajentunut länteen ja etelään (Gold Coastin suuntaan). Lisäystä 60,000. Adelaide on laajentunut kukkuloille. Lisäystä 56,000. Perth on laajentunut (uima)rannan suuntaisesti. Lisäystä 79,000. Sydney on pysynyt ennallaan.

Sydney 4,6 milj.
Melbourne 4,1 milj.
Brisbane 2,1 milj.
Perth 1,8 milj.
Adelaide 1,3 milj.

****

Lehdessä oli muutakin. Usealla sivulla kommentoitiin tuomarien päätöstä koskien nykyaikaisia elektronisia laitteita. Monille tuttuahan on se tapa, miten tv-kanavat kilpailevat urheilukilpailuiden televisiointioikeuksista. Sadat miljoonat dollarit vaihtavat omistajaa jotta yhtiö saisi yksinoikeuden johonkin urheilulajiin. Kysymyksessä on kriketin, rygbyn ja australialaisen jalkapallon monet sarjat. Vielä viikko sitten rugbyliiton toiveissa oli saada yli miljardi dollaria. Nyt mietitään mitä tehdä, kun liittovaltion oikeuteen viety juttu päättyi näin nolosti isojen yhtiöiden kannalta. TV Now -laite on nyt laillinen. Katsoja aloittaa esim. rugbyn katselun urheilukanavalta ja painaa REC-näppäintä. Tämä on ollut laillista jo kauan. Nyt laillista on myös se, että katsoja voi mennä vaikkapa pubiin ja painaa PLAY-näppäintä. Ja niin tulee hänen itsensä nauhoittama rugbypeli näkyviin vain kaksi minuuttia myöhemmin kuin se tulee livenä niille toisille pubissa istujille, jotka ovat maksaneet monen kymmenen kaljan hinnan live-urheilukanavalle.

****

Lopuksi raittiusasiaa. Suomessa on tipaton tammikuu, vuoden pisin kuukausi. Australiassa on tietenkin valittu samaan asiaan helmikuu!
68. Kravattimies17.2.2012 klo 16:14
Suomen tasavallan presidentin puoliso on saanut käytöksestään varsin erikoista huomiota ...

... mutta kuinka hitaasti kulkeekaan tieto maasta toiseen tänä vuonna!

a) Tanskassa 15. tammikuuta tohtori Pentti Arajärvi "toljotti kruununprinsessan rintoja" [7 päivää] siis nettilehti eikä kuinka pitkään

b) Suomessa 4. helmikuuta [Iltalehti ainakin]

c) Australiassa 17. helmikuuta [Ten]

Tänään, siis yli kuukauden myöhässä, kymppikanavan erittäin suositussa alkuillan uutis-viihde-ohjelmassa sanottiin, ehkä asiasta tietämättä, että kaikki tapahtui eilen illalla!

Ohjelma on nähtävissä netissä:
-http://theprojecttv.com.au/

Valitse sieltä: The Project, Friday 17 Feb, Seg 3: How to train your dragon. The week that was.


Ajat kolmannen segmentin alusta:

01:45 - 05:40 Kuinka lohikäärme treenataan (ei liity asiaan, mutta suosittelen!)


Sitten jotain asiaa veronkierrosta.


Tässä se hauskuus kirjoitettuna. Väliin kuuluu hämmästyneen studioyleisön ääntä.


07:31 Lehmo: "Someone who definitely doesn't dodge their taxes Princess Mary mostly because she doesn't have to pay any but she was at dinner last night sitting next to the husband of the President of Finland and he was paying her some very close attention that was until he was busted hey you seriously here we go just look at that"

07:49 Charlie: "No no no no"

07:50 Lehmo: "He got busted"

07:52 Charlie: "No he is checking out ... he is checking out the neck... like seriously I think you are being unfair I think he was checking out the necklace"

08:00 Magdalena: "No no that's what they all say"

08:02 Charlie: "You don't wear a necklace like that unless you want someone to check out your goodies"

08:07 Lehmo: "He was checking it out"
69. Kravattimies20.4.2012 klo 13:11
Verkkopiratismista on tehty päätös tänään

Warner Bros, 20th Century Fox, Walt Disney Studios, Village Roadshow ja kolmekymmentä muuta isoa yritystä hävisivät pitkään jatkuneen oikeudenkäynnin pientä australialaista iiNet:iä vastaan.

Korkein oikeus vahvisti 5-0 äänin, ettei iiNet tai mikään muukaan operaattori ole vastuussa asiakkaidensa online-tekijänoikeusrikkomuksista.
70. Kravattimies25.6.2012 klo 08:46
The Australian -lehden Globaaleihin pääkirjoituksiin pääsi yllättäen suomalainen lehti.

Englanninnos oli Hämeen Sanomista.

"Aikaa megaluokan ongelmien ratkaisuun ei ole rajattomasti. Ratkaisun avaimet ovat ihmiskunnalla ja sen johtajilla, mutta vähäinenkin luopuminen omasta, saavutetusta edusta ja oikeudesta leimataan heikkouden merkiksi.

Rion julistus vaatii yhteisiä toimia kestävän kehityksen edistämiseksi, mutta ei vastannut keskeisimpään kysymykseen: mitä se on?

Julistukseen kirjatut vilpitön pyrkimys ja ylevät ajatukset vahvistettuina maailman johtajien allekirjoituksin eivät sulje ainoatakaan saastelähdettä, puhdista vesistöjä ja palauta autiomaita viljelykelpoisiksi.

Rio+20 kokouksessa tuhon elementit kirjattiin ja päivitettiin, sitten jatketaan vanhaa menoa."
71. Kravattimies25.6.2012 klo 09:05
Formula ykköset Valenciassa:

1) Fernando Alonso
2) Kimi Räikkönen
3) Michael Schumacher

Ennen starttia haukuttiin Kimiä: "En ole koskaan pitänyt Kimistä. Nykyään hän ei menesty, vaan ajaa vanhalla maineella. Hän on maailmanmestari, joten hän on hyvä kuski, mutta silloin ei ollut ajamassa näitä nuoria kuskeja. Eikä Schumacherkaan ole menestynyt enää."

Kilpailun jälkeen: "Palkintokoroke on kuin vuodelta 2005."
72. Kravattimies11.7.2012 klo 14:15
Ihmeellistä miten asiat menevät päälaelleen.

Köyhänä pidetty pohjoinen naapuri Indonesia on maksanut takaisin kaikki Kansainvälisen valuuttarahaston lainansa ja antaa nyt puolestaan miljardi dollaria Euroopan auttamiseen.

... uutisvälähdys ...

G20-kokous pidetään Brisbanessa vuonna 2014 ja mikä parasta: sydneyläiset ovat raivoissaan tiedosta.

Osavaltiorajan eteläpuolella asuvat naapurimme ovat hävinneet meille seitsemänä (7) vuonna perätysten rugbyssä eikä loppua ole näkyvissä!

Kaiken lisäksi kun G20 pidetään Australiassa ensimmäistä kertaa, niin sekin tulee Brisbaneen. Ei ole ihme, että sydneyläisiä suututtaa.

Brisbane valittiin, koska täällä on kaikki suuren kokouksen kannalta tärkeät asiat kunnossa! Lentokentän ja keskikaupungin välinen tunnelikin avataan liikenteelle kuukauden vaihteessa. Maan alle on porattu 15 km moottoriteitä varten.

Kokoukseen odotetaan 4000 valtuutettua ja 3000 median edustajaa.

Suuresta pieneen ...

Eräässä Brisbanen yliopistossa haluttiin testata montako atomia tarvitaan, että niiden varjon voi nähdä mikroskoopilla. Tulos: yksi! Ettäs nyt se tiedetään.
73. Kravattimies17.7.2012 klo 05:36
Sopivasti Lontoon olympiakisojen edellä uutisissa on tieto, että brisbanelainen Francis Gailey on voittanut enemmän yksittäisten miesten uintimitaleja yksissä kisoissa kuin kukaan muu australialainen mies ennen häntä tai hänen jälkeensä. Myöhempinä aikoina sekä Ian Thorpe että Daniel Kowalski ovat saaneet kolme, mutta Francis Gailey voitti neljä mitalia vuoden 1904 St. Louisin olympialaisissa. Tilastoissa hänet on merkitty virheellisesti amerikkalaiseksi, vaikka Yhdysvaltojen kansalaisuuden hän sai vasta kaksi vuotta kisojen jälkeen. Hän esitteli australialaisen kroolin amerikkalaisille.
74. Kravattimies17.7.2012 klo 06:42
Lehdessä on valokuva vuodelta 1904 siitä hetkestä, kun uimarit starttaavat sadan jaardin matkalle St Louisin olympiakisoissa. Kuvassa nuoret miehet seisovat lähtöpaikalla ponnistusvalmiina.

Mitä hyötyä on siitä, että parhaat uimarit ovat keskiradoilla? Mitä eroa niissä on reunemmalla oleviin ratoihin? Eivätkö kaikki radat olekaan saman mittaisia? Nykyään ovat, mutta ennen näyttää olleen eroa. Uskoisin, että vaakasuoraan oli jo silloinkin sama matka, mutta pystysuora matka eli lähtöhypyn korkeus vaihteli. Kuvasta se selviää. Pitkä lähtölankku on keskeltä alempana. Se notkuu ja siten keskiradalta on lyhyempi matka veteen - pystysuoraan mitattuna!
75. RA17.7.2012 klo 08:02
Mukava aina lukea noita uutisiasi ja terveisiäsi, Kraka, kiitos!

Mitä muuta kuuluu? Mitä on odotettavissa ristikkorintamalla? Suoraan sanoen aika moni täällä koto-Suomessa harmittelee kuvien epäselvyyttä. Edelleen.
76. iso S17.7.2012 klo 16:25
Katsojat hyötyvät siitä että parhaat uimarit ovat keskiradoilla. Putkinäköisetkin tietävät mihin kannattaa keskittyä.

Tätähän Kraka ei varmaan tarkoittanut, vaan halusi tietää mitä hyötyä uimarille on keskiradoista. Tätrkein lienee se että reunoissa joutuu uimaan ristiaallokossa; vieressä uivan aallot ja reunasta heijastuvat aallot kohtaavat ja pitää varoa ettei mene vettä keuhkoon.

Jotain merkitystä silläkin lienee että lähellä uivia (niitä pahimpia tai parhaita) kilpakumppaneita on helpompi tarkkailla kuin kauempana porskuttavia. Kirittävät toisiaan ja antavat ne kuuluisat 110 prosenttia kun muuten menisivät vain sataa!
77. Kravattimies18.7.2012 klo 05:25
Kiitos kommenteista, RA, iso S.

Kuka tahansa voi lähettää minulle nyt sähköpostia sellaiseen osoitteeseen kuin pertin2(at)gmail.com ja sinne kirjoittaville on luvassa palkinto. Olen kerännyt valtavan määrän sanoja ja sen miljoonan sanan listan saa kertomalla minkä kuvan haluaa minun deletoivan omasta kuva-arkistostani. Täytyy mainita tarkkaan lehden nimi, numero, ratkaisusana. Jos sama ilmoitus tulee kolmelta, kuva vilahtaa roskiin.


Vielä Lontoosta. Lentokentältä lähtee uutuuttan kiiltävä moderni kisabussi. Tämä on irlantilaisen kuljettajan ensimmäinen olympiakuljetus. Bussi on täynnä australialaisia urheilijoita. Maapallon toiselta puolelta tulleet puoliuniset pitkämatkalaiset odottavat pääsevänsä kisakylään. Ja sinne he lopulta pääsevätkin, mutta vasta neljän tunnin harhailun jälkeen. Kuskin on pakko myöntää ajaneensa harhaan ja myös sen ettei hänellä ole hajuakaan siitä miten bussin GPS-laitetta käytetään. No, joku urheilijoista opettaa sen hänelle. Satiirisesti voisi kysyä, kuinka vaikeata on eksyä reitiltä, kun moottoritien kyseiseen kaistaan on maalattu olympiarenkaat? Onneksi rennot aussit eivät olleet millänsäkään. Saihan siinä bussin ikkunoista katsella Lontoota aikansa.
78. RA18.7.2012 klo 08:39
Kuulin tämänaamuisesta radiojutusta vain osan, mutta siinä puhuttiin muovirahasta. Muovirahalla ei tarkoitettu pankki- tai luottokorttia vaan seteleitä, joiden raaka-aineena käytetään muovia. Jossakin USAssa oli äskettäin otettu käyttöön tällaiset muovisetelit ja uutinen koski sitä, että ihmiset valittivat seteleiden sulavan pilalle, jos sattui jättämään rahansa johonkin (liian) lämpimään paikkaan.

Uutisessa sanottiin, että muovisetelit ovat olleet kauemmin käytössä Australiassa. Niinpä kysymys, Kraka: Miten ne eroavat ns. paperiseteleistä? Huomaako eron ja jos, niin mistä?

JK. Tuskinpa noista ristikkokuvista on odotettavissa noin yksityiskohtaista valitusta.
79. Kravattimies18.7.2012 klo 15:24
> Miten ne eroavat ns. paperiseteleistä? Huomaako eron ja jos, niin mistä?

RA, onko rahanpesu sinulle tarpeellista? Jos on, niin vaihda eurot aussidollareihin. Koska itse olen ikipeeaa, niin en ole kokeillut, mutta luulisin, että Australian setelirahaa voisi jopa pestä pesukoneessa. Netissä kerrotaan, että täällä kehitetty muoviseteli on hyvä myös kosteissa maissa. Perthistä kai ne muutkin maat saavat setelinsä.

Australian huikean menestyksen vastapainona on amerikkalaisten kehittämien muovisetelien lukuisat epäonnistumiset. Jenkkien valmistamia rahoja on testattu ja huonoksi havaittu useissa maissa. Mansaaren seteleitä ei enää valmisteta, joten niistä on tullut keräilijöiden kohteita. Ongelmia riittää amerikkalaisilla. Nimenomaan kosteissa maissa.

Australiassa polymeerimuovista valmistetut setelit tulivat käyttöön 1988. Neljä vuotta myöhemmin ne olivat yleisesti käytössä. Kehittelyssä olivat mukana keskuspankki, tieteen ja teollisuuden tutkimusjärjestö sekä Melbournen yliopisto.

Polymeerisetelit ovat kalliimpia valmistaa kuin paperisetelit, mutta ne kestävät käytössä kauemmin. Niiden väärentäminen on vaikeaa, koska niihin voidaan sisällyttää paperiseteleitä useampia turvaominaisuuksia. Niitä on myös todella vaikea repiä. Mielestäni setelit ovat uusina aika liukkaita ja olenkin sattunut löytämään ainakin kerran kauppakeskuksen uloskäynnin luota lattialle pudonneen muovisetelin. Pyysin, että Päivi nostaa sen ja pistää kassiin. Tietenkin sitä ennen menin seisomaan turvakameran eteen ja laskin muovikassit maahan!

Kerran löysin jopa kiiltävän timanttisormuksenkin, mutta se oli kaupungintalon aukiolla. Siis ihan eri juttu, mutta monen setelin arvoinen! Tapahtui kauan sitten. Oli ruokatunti ja istuin penkillä katsellen turisteja. Siihen tuli kiinalaisperhe. Vuoronperään kuvan ottaja vaihtui ja edellinen siirtyi kuvattavien ryhmään. Turistikuvien napseessa kuulin äänen maasta. Rouva oli pudottanut timanttisormuksen! Eivätkö itse huomaa? Kävelevät jo poispäin. Pitääpä huomauttaa asiasta. Eihän täällä saa roskittaa! Englantia puhuva nuori tyttö tuli hakemaan sormuksen osoittamastani paikasta ja vei äidilleen. Hetken kuluttua hän palasi luokseni ja kertoi kiitokset.
80. qwertsu18.7.2012 klo 22:34
Googlasin paikan nimeltä Mount Gravatt. Olenkohan enää kartalla?
Teemalta tulee ohjelma Australian asutuksesta. Kuusiosainen sarja.
Liekkö Kravattimiehen - nyky - ympäristyöä
81. Kravattimies19.7.2012 klo 03:04
qwertsu, nimeni tulee nimenomaan tästä kaupunginosasta, siis sanoista Gravattin mies. Täällä edelleen asumme. Australian suomalaisille Mount Gravatt on tuttu kaupunginosa. Se on noin 12 km Brisbanen keskustasta etelään. Kun jatkaa ajoa samaan suuntaan, niin tunnin päässä on nuorten suosima Gold Coast. Siinä välimaastossa on muutama turistiansa, joten tunteroinen voi venyä huomattavasti. Silloin kun Suomi-talo rakennettiin Mount Gravattiin, tämä oli lähes maaseutua. Brisbane on laajentunut niistä ajoista ja kasvanut hieman yli kahden miljoonan asukkaan kaupungiksi.

Tuossa aikaisemmassa jutussani sormuksen sijasta pitänee olla ranneketju. Sen lukko oli auennut ja koru pudonnut.

Terveisiä eläkeläisten kaupunginosasta. Välillä unohtuu asioita.
82. Kravattimies19.7.2012 klo 20:20
Katsotaanpa mihin päin Australiaa tietyssä maassa syntyneet ovat keskittyneet ja mitä vaarallista näissä tiedoissa on.

Intiassa syntyneitä oli 43 % Harris Parkin kaupunginosan asukkaista (Sydneyn länsipuolta).

Briteissä syntyneet ovat keskittyneet Perthin pohjoisiin rannikon lähiöihin. Jindaleen asukkaista heitä oli 43 %. Australian neljä seuraavaksi brittiläisintä kaupunginosaa ovat myös Perthissä: Mindarie, Connolly, Burns Beach ja Carramar, kaikissa niissä noin kolmannes asukkaista oli syntynyt Yhdistyneessä kuningaskunnassa.

Kiinassa syntyneitä oli 36 % Hurstvillen asukkaista (Sydneyn eteläpuolta).

Vietnamissa syntyneitä oli 35 % Cabramattan asukkaista (Sydneyn lounaispuolta).

Filippiineillä syntyneitä oli 24 % Woodcroftin asukkaista (Sydneyn länsipuolta).

Etelä-Afrikassa syntyneitä oli 15 % Dover Heightsin asukkaista (Sydneyn itäpuolta, rannikolla).

Malesiassa syntyneitä oli 20 % Joulusaaren asukkaista. Joulusaari on Australian territorio 360 km Jakartasta etelään, 2600 km Perthistä luoteeseen.

Uudessa Seelannissa syntyneitä oli 17 % Kambalda Eastin asukkaista (Kultakentillä 600 km Perthistä itään).

Italiassa syntyneitä oli 16 % Hectorfieldin asukkaista (Adelaide).

Saksassa syntyneitä oli 3 % Speewahin asukkaista (Cairnsin länsipuolella). Samoin 3 % maailman opaalipääkaupungin Coober Pedyn asukkaista (Etelä-Australiassa).

Yhdysvalloissa syntyneitä oli 7 % Desert Springsin asukkaista, Alice Springsin lähiössä, Pohjoisterritoriossa. Tämä tieto on yllä olevista vuoden 2011 censuksen etnisistä hotspoteista kaikista vaarallisin. Miksi näin moni USA:ssa syntynyt asuu Erämaalähteiden lähiössä? Luultavasti siksi, että lähellä on amerikkalainen tukikohta, sotilaallinen satelliittiseuranta-asema. Vihollisen tarvitsee vain ottaa tuo lähiö eikä asemalla ole enää työntekijöitä.

Ymmärrätte varmaan, että tämän jutun seurauksena olen nyt CIA:n arkistossa.

Lähde: The Australian 19.7.2012 (B. Salt)
83. iso S20.7.2012 klo 17:45
Kravattimies 18.7.2012 klo 05:25, minu jäi askarruttamaan tuo miljoonan sanan lista. Voitko kertoa siitä lisää?
- Ovatko sanat ristikkokelpoisia (perusmuoto tai monikko), suomea ja/tai nimiä?
- Miten ja mistä lähteistä olet niitä kerännyt?
- Miten hallinnoit niitä? Et varmaan teksturilla (tuplien poisto työlästä) ja Excelkin on tiukilla.

Itse en ole moisiin määrin päässyt. Olisiko kolmasosa tuosta ja tallennusväline on Excel.
84. Kravattimies21.7.2012 klo 03:56
Aluksi keräsin sanoja ristikoista. Kirjoitin muistiin paperille minulle oudot sanat vihjeineen. Ja niitä riitti! Joka ikisestä helpostakin ristikosta jäi jotakin ratkomatta! Lopulta osaan tuli ratkaisu, kun onnistuin myöhemmillä sivuilla tai uudessa lehdessä. Jossakin vaiheessa siirsin tiedot paperilta koneelle.

PERATTU.TXT on teksturilla tehty. Ei zipattu. Nykyisin on tilaa. Sanat on perattu omin silmin ja tavutettu omalla koodilla. Periaatteessa taivutusmuotoiset sanat on poistettu, monikot lisätty (oma koodi). Tavunalut ovat suuraakkosia, muut kirjaimet pienaakkosia.

Listassa on ristikkosanoja, murresanoja, huudahduksia, etu- ja sukunimiä, katujen, teiden ja paikkakuntien nimiä, ölinöitä sekä numerot nollasta kahteenkymmeneenviiteentuhanteen ilman tyhjiä välejä (tässä rikotaan suomen kielen ohjeita). Oli kerran aikaa tuohon höpötykseen. Numerosarjaa jatkamalla pääsee vaikka kuinka pitkälle sanojen määrässä.

HUOM! Tässä listassa EI ole mukana vihjeitä.

Tuskinpa mistään enää löytyy aloitusvuotta, kun tietokoneeni ovat vaihtuneet ajan myötä, mutta sanotaan, että kaksitoista vuotta. Jäin oloneuvokseksi 55-vuotiaana vuonna 2000. Kesti seitsemän vuotta ennen kuin ensimmäinen Sanaris-ristikkoni ilmestyi. Siitä tulee kuluneeksi viisi vuotta tämä kuun lopussa. Se oli Historistikko Ilta-Sanomissa. Eki teki sen loppuun, kun en itse onnistunut laatimaan viimeisiä sanoja ja vihjeruutuja. Ne vaikeat kohdat olivat keskellä ristikkoa. Orporuutukin taisi haitata. Idea oli näköjään sen verran hyvä, että laatimus ei lentänyt suoraan roskiin. Pääkuvassa oli sika. Sian ylä- ja alapuolella luki "Minun vuoteni on juuri menossa ..." ja "Muut 11 eläintä ovat ristikossa." Tästä ensimmäisestä ei tullut korvausta, mutta nimeni oli lehdessä. Ulkoasun loi Heidi Heinola.

Muistan, että jossain vaiheessa vuonna nolla halusin saada hyvän sorttiohjelman! Sellaisella oli tarkoitus tuhota tuplat eikä mitään muuta. Olen aikoinani saanut nimeni erään ohjelmointikirjan avustajalistaan. Työpaikalla yliopistosta tulleet harjoittelijat näkyivät sitä kirjaa myöhemmin katsovan ja pitihän minun mennä näyttämään nimeni. Siinä meni kohdaltani se jokaiselle luvattu neljännestunnin kuuluisuus elämän varrella. Kotona oli avustajan kopio kirjasta ja siinä oli koodeja kaikenlaisille sorteille, joita sitten loppuhenkosiaan yskivällä 286:lla koodailin ja kokeilin käytännössä uudelleenkäynnistysten välissä. Näin tein, koska netistä ottamani sortit tuhosivat tavallisesti yhden rivin tuplien lisäksi isojen tiedostojen testidatasta - ohjelmoijan tekemä tyypillinen end-tilanne-virhe siihen aikaan. Lopulta löytyi ohjelma UltraEdit. Tämä on minulle sopivan helppo ja todella hyvä miljoonalle sanariville (en tiedä ylärajaa). Se ei tuhoa omin päin, mutta siinäkin on eräs vika, mutta niinhän meissä kaikissa on. Kun sen oppii, niin sen kanssa tulee ihan hyvin toimeen. Tuo vika (silloin kun se tulee) näkyy ruudulla valikoidun alueen eka rivin alussa, joten siitä voi taeta ennen kuin data menee pilalle.

Noin miljoonan sanan listan saa kertomalla minkä kuvan haluaa minun deletoivan omasta kuva-arkistostani. Täytyy mainita tarkkaan lehden nimi, numero, ratkaisusana. Jos sama ilmoitus tulee kolmelta, kuva vilahtaa roskiin.

Vähän aikaa sitten nuorempi veljeni kuoli ja tuli mieleeni, että kun minusta aika jättää, niin turhaan olen kerännyt näitä sanoja useita vuosia, ellen jaa listaa eteenpäin. Tässä tuli mahdollisuus.
85. Kravattimies21.7.2012 klo 06:50
iso S:lle esimerkki.

Tämän aamun Kalevan etusivulta PrtScr:n avulla sain 925 kpl sanoja (välillä abbey ... ääni). Muutamassa hetkessä selvisi uudet sanat ja niistä PERATUT.TXT hyötyi tämän verran:

ASeLuoVuTukSet
ASeLuoVuTus
FesTaRiLipPu
GuArDiAnLehDet
LaiNaOhJelMaPääTökSet
NetTiMaiNonNat
NyKyTansSiFesTiVaaLit
OiKeusKoMiTeA
OiKeusKoMiTeAt
OuLuLaisProFesSoRit
PipPuRiSuMuTeHyökKäykSet
PipPuRiSuMuTeHyökKäys
PipPuRiSuMuTeIsKu
PipPuRiSuMuTeIsKut
TarkKaiLiJaOPeRaaTiO
TarkKaiLiJaOPeRaaTiOt
TeiNiTrilLeRi
TeiNiTrilLeRit
86. Jukkis22.7.2012 klo 23:00
Mitä ihmettä tarkoittaa "PrtScr:n avulla sain 925 kpl sanoja"?

PrtScr:hän kopsaa senhetkisen näytön leikepöytään, josta sen sitten voi lukea vaikka kuvankäsittelyohjelmaan ja tallentaa kuvatiedostoksi. Siis laitoitko sitten Kalevan etusivusta muodostamasi kuvatiedostot (minun näytöllä niitä pitäisi PrsScr:llä tulostaa noin 8 kpl jotta koko etusivu tulisi mentyä läpi) tekstintunnistusohjelman läpi ja sait siten sanat?

Vai tarkoittaako tässä PrtScr jotain muuta kuin näppäimistön nappulaa?
87. Kravattimies23.7.2012 klo 02:23
Sori. Kiitos tarkkaavaisuudesta.

PrtScr + OCR (esim. FineReader) + UltraEdit


Näin sen piti olla:

_http://www.kaleva.fi/

Fokus Kalevassa Ctrl+A, Ctrl+C, UltraEditissa Ctrl+V
88. iso S23.7.2012 klo 17:06
Kravattimies, kiitos valaistuksesta.

Näkyy olevan olemassa myös PrtScr-niminen (maksullinen) ohjelma jonka kyvyt ylettävät pitemmälle kuin näppäimistöltä löytyvän, joka ainakin minun näppäimissäni onkin Prt Sc. Tuolla kaupallisella tuotteella voisi saada kuvakaappauksen koko sivulta yhdellä kerralla, mutta Kalevan nettisivupa ei olekaan mitään kuvamuotoista vaan copy/paste:lla napattavissa olevaa tekstiä, jolloin kuvakaappausta ja tekstintunnistusta ei tarvita. Kokeilin sieppausta Notepadiin (suomenkielisissä koneissa Muistio) ja hyvin nappasi.

Sivulla oli esimerkiksi teksti
KuukausiVanha valokuva voi paljastaa mikättimen arvoituksen

Tuossa menee virheellisesti 2 sanaa yhteen, 2 sanaa on selkeästi perusmuodossa ja 2 taivutettuna ja 1 sana (voi) jonka sisältöä ymmärtämätön tulkitsee joko perusmuotoiseksi ravintorasvaksi tai verbin taivutusmuodoksi (sanaston keruun kannalta tällä ei ole merkitystä, mutta silloin on jos tilastoi myös sanojen esiintymistiheyttä). Kirjoitusvirhettä ei tuohon muuten lyhyydessäänkin monipuoliseen esimerkkiin ei mahtunut.

Lisäksi tekstinsieppaus tuottaa tällaista: Ei urheilua16:27
eli kellonajat liimautuvat sanaan.

Lisäkysymys Kravattimiehelle: miten seulot tuollaisesta puurosta perusmuotoiset ja monikolliset sanat? käpälöitkö taivutetut ja virheelliset käsipelillä perusmuotoon vai diskaatko ne kylmästi (nopeampi temppu?) luottaen siihen että ennemmin tai myöhemmin sana esiintyy myös perusmuodossa.

Entä luotatko itsellesi tuntemattomiin sanoihin vai tarkistatko Googlella?

Niin tai näin, kaikkeen tuohon on mennyt jo omaakin aikaa, aivan kuin Holkerin hiihtokilometreihin silloin ennen!
89. Kravattimies23.7.2012 klo 20:45
Prt Sc, PrtScr, on muitakin:
_http://en.wikipedia.org/wiki/Print_screen


>Tuolla kaupallisella tuotteella voisi saada kuvakaappauksen koko sivulta yhdellä kerralla

Wikipediasta ilmainen keino:
In Microsoft Windows, pressing Prt Sc will capture the entire screen, while pressing the Alt key in combination with Prt Sc will capture the currently selected window.

>miten seulot tuollaisesta puurosta perusmuotoiset ja monikolliset sanat? käpälöitkö taivutetut ja virheelliset käsipelillä perusmuotoon vai diskaatko ne kylmästi (nopeampi temppu?) luottaen siihen että ennemmin tai myöhemmin sana esiintyy myös perusmuodossa. Entä luotatko itsellesi tuntemattomiin sanoihin vai tarkistatko Googlella?

Kaikki nuo. Olen huomannut, että tavutus auttaa. Huomaan helpommin kirjoitusvirheet.

Kuvakaappausta ja tekstintunnistusta tarvitsen paperisista lehdistä skannaamiini sivuihin, mutta ruudulta vain silloin, kun copy/paste on estetty.
90. iso S23.7.2012 klo 23:08
Wow. Miljoona sanaa. Nyt joko pyörryn tai nöyrryn, ja pyörtynyt olen vain kaksi kertaa eläissäni ja molemmat sairauden vuoksi. Toivon todella että kokoelmasi päätyy sen arvoisiin käsiin. Ihmisen luonto on kovasti sitkee, tuollaisen urakan edessä moni alkaisi itkee! Oho, runojalka puutui - painun pehkuihin, mutta voi olla ettei uni heti tule. Mää olen kauhiast hämmästyny, nääs. Aika velikulta!
91. Kravattimies24.7.2012 klo 02:03
Onpahan ollut jotakin tekemistä kahdentoista vuoden aikana. Muutama sata sanaa päivässä tulee lisää PERATUT.TXTiin.

UE-makroja teen avuksi puuron seulontaan.

UE toimii kuin ristikkorenki, kun hakee sanoja (kirjaimet paikoillaan, tyhjät ruudut) - oikeastaan vielä paremminkin, kun ruutuun voi antaa yhden kirjaimen sijasta useita vaihtoehtoisia kirjaimia, jos niin haluaa.

Vihjeet ovat eri paikassa ja sitä VIHJEET.TXTiä en anna pois. Sisältää 300000 vihjettä. Sanaris-vihjeitä on 100000, niissä 40000 ratkaisusanaa.
92. Wexi24.7.2012 klo 02:40
VIHJEET.TXTit ovat siis jemma-nimisessä piilopaikassa näppäset 12000 kilometriä kantapäitteni alla:-)
93. Kravattimies24.7.2012 klo 03:31
Niin, Wexi, Wikipedia tietää tämän:

Australia tarjoaa nykysikaisia palveluita.



Turismi on tärkeä tulonlähde suurelle osalle Oseaniaa. Australia ja Uusi-Seelanti pystyvät tarjoamaan turisteille nykysikaisia mukavuuksia ja palveluita

_http://fi.wikipedia.org/wiki/Oseania
94. Wexi24.7.2012 klo 04:21
Tottahan hiukan silmäilin sivustoa, ja huomasin asukastiheyden, kuin myös pinta-alan olevan Oseaniassa osapuilleen samaa (harvaan asuttua) luokkaa kuin Kanadassa.
Ei sinänsä yllätys, asutushan painottuu käsittääkseni kaakkoiskulmalle. Eikös esim. Etelä-Australiassa saa pasteerailla melko rauhassa?

Lopuksi, mutta ei loppukevennykseksi, (juuri ennen nukkumaanmenoa) törmäsin myös hiukan ikävään yksityiskohtaan. Tinian-saarelta lähetetty aikanaan synkkiä terveisiä.
95. Kravattimies31.7.2012 klo 03:09
Wexi, enpä ole koskaan Etelä-Australiassa saakka pasteeraillut, mutta joskus kyllä hieman sen viinien vaikuttamana!

Silloin voi hyvässä seurassa ajatella vaikka jatkoja.

- Indonesia, Melanesia, Mikronesia, Polynesia, ---
- Majoneesia!
96. Wexi31.7.2012 klo 07:31
-Tanssitaanko siellä poloneesia?
97. Creo yo31.7.2012 klo 08:12
Jos on vähän majoneesissa niin tanssitaan yksin soloneesia?
98. RA12.8.2012 klo 07:08
Iltalehden viikonvaihdeliitteessä (11.-12.8.) oli tällainen uutinen Hullu maailma -palstalla:

"Suoraa puhetta
Australiassa on herättänyt pahennusta kampanja liikenneturvallisuuden edistämiseksi. Osassa jättiläismäisistä julisteista on teksti "Älä aja kuin mulkku!" ja osassa "Älä aja kuin runkku!". Liikenneministeri Jennifer Rankine on luonnehtinut kampanjaa erittäin tehokkaaksi, koska julisteiden teksti vastaa hänen mukaansa niiden kohderyhmän omaa kielenkäyttöä. Ottakoon Suomenkin Liikenneturva tästä opiksi."

Kraka, onko tuttu kampanja? Mitäs sanot?
99. Kravattimies12.8.2012 klo 09:54
Eipä ollut meille tuttu ollenkaan.

Netistä selvisi, että tämä liikennekampanja on käynnissä Etelä-Australian ja Victorian osavaltioiden välillä (suomalaisille ehkä tutummin Adelaiden ja Melbournen välillä).

Törkeät sanat ovat kuva-arvoituksia eivätkä suoraa puhetta.

Ensimmäinen iso juliste:
DON'T DRIVE LIKE A (kukon kuva)

Toinen iso juliste:
DON'T DRIVE LIKE A (nupin kuva)


Kolmas iso juliste:
DON'T DRIVE LIKE A W(ankkurin kuva)

Näin kuvattuna ne eivät ole törkeitä vaan vitsikkäitä, on oma mielipiteeni.

Käytin hakuun: Jennifer Rankine don't drive like
100. Kravattimies25.8.2012 klo 09:43
Aiheena on piilokirjaimeton symmetrinen 15x15-ristikko.

Tämä liittyy säikeeseen 7043. Laadintaennätykset - 2, mutta en halunnut sotkea sitä tällä keskeneräisellä laadinnalla.

Mielestäni ilman mustia ruutuja voi onnistua; annan tässä ideaa, tämä on siis vielä pahasti kesken.

Vaakasuoraan

1) Paahtoleipä-pannu-ilta
16) Soitin, Olsson, kuolleiden asuinpaikka
17) Atatürk, tuuheahäntäisiä, neuvotusti
18) Jyrsijä, Julius, Mikkeliä
19) Kallialan kaimat, heinäkasvi, vatsoissa
20) Keikari, nuori urbaani, virvoke
21) Sn, kuku, a, on muodissa
22) Tarjousmyyntipaperirahalla hankitut maustekasvit
23) Ylppö, tietty, ei vaalea tyttöystävä
24) Kirjanpidon sekasortoa
25) Hankkeena volkkari, Bond
26) Kaari, rauha, LA
27) Lypsämällä vanha raha, pakonomainen tarve
28) Arkkitehti Isozakin mielihyvää tuottavia
29) Syksyn antimia vauvojen suuhun, viskikin

Pystysuoraan

1) Perällä olevan lyömäaseen säilytyskekoja
2) Aikarauta, Frasierin veli, vahtii senttejään
3) Varhain ilmaan nousevassa nautittavia
4) Maine, miesääni, Hausjärvellä
5) Kattein vetojuhdilla ukko kaimoineen
6) Eräät eriöt
7) Vallitsevasta loistokkuudesta kysely
8) Pelleinkin, Olof, kasoja
9) Etuosa ennen donnaa, mustavalkea lintu
10) Tea Korpelan luukaloja
11) Saksassa, Stan, suklaamiehiä
12) Sisäelin, Tonavan haara, kameramerkki
13) Avaruuskävijä, Adam, kuinka -?
14) Viekas, piikikäs eläin, assan rafla
15) Tyttöjä ojentaa, tulee mukana
101. Kravattimies4.9.2012 klo 09:59
Katselin Brisbanen eteläpuolisen alueen ilmaista sanomalehteä ja huomasin asuinpaikastamme kertovan jutun. Sen tiedot ovat peräisin Keltaisilta sivuilta.

Yllätyin kuinka kamalan paljon meidän kaupunginosassa Mount Gravattissa on ensinnäkin pikaruokabisneksiä (291) ja toiseksi laihdutussaleja (277).

Mainittin myös, että täällä on puistoja ja leikkipaikkoja sekä ostoskeskus ja yliopisto.

Mount Gravatt jaettiin moneksi kaupunginosaksi kauan sitten. Monet bisnekset mainostavat kuitenkin sijaitsevansa Mount Gravattissa, vaikka ovatkin naapurissa, koska paikannimi "myy" eli Mount Gravatt tunnetaan Brisbanessa paremmin kuin uuden kaupunginosan nimi ja sen vuoksi sitä käytetään mainoksissa.

No, kuitenkin ne ovat vain muutaman kilometrin päässä.
102. Kravattimies16.9.2012 klo 02:52
Mitä tulee mieleen katukahvi-
loista?

Entä maantie-
teestä?

Suomessa on oikein maantie-
teen laitos!
103. Kravattimies19.10.2012 klo 06:17
Australiassa on nyt erikoinen tarjous autonostajille: jokainen saa kylkiäisenä edestakaisen lentomatkan Suomeen, sis. hotellit ja ruoat sekä tietenkin niin tarpeellisen jäärataharjoittelun!!!

_http://porschecars.com.au/PanameraFinland/index2. php
104. Kravattimies25.11.2012 klo 03:52
Netistä luettua.

Suomessa viranomaiset tekivät ratsian erään perheen kotiin ja ottivat sieltä mukaansa lapsen käytössä olleen tietokoneen.

Kuukausia aiemmin silloin 9-vuotias lapsi oli imuroinut netistä laittomasti suosikkiartistinsa suomalaisen muusikon Chisun (äännetään kisun) levyn. Sen kuuntelu koneella ei kuitenkaan onnistunut, joten isä meni kauppaan ja osti levyn sieltä.

Sakkoja on ilmeisesti tulossa useita satoja euroja vielä sen lisäksi, että tietokone on takavarikoitu.

---

Mikä olisi todella halpa tapa saada netistä laillisesti Chisun musiikkia?

Eilen huomasimme alle 12 euron tarjouksen ja siihen tartuimme. Nyt meillä on neljä Chisun albumia ja muutama sata muuta suomalaista albumia eikä maksanut yhteensä enempää kuin yhden albumin verran. Näillä eväillä jo pärjää ristikoiden parissa taustamusiikkina, vaikka lisääkin saa jos haluaa.

_http://blog.eu.playstation.com/2012/11/21/ps-plus -subscribers-get-an-entire-year-of-music-for-just- 836411-99-2/

Music Unlimited -palvelu on saatavissa PlayStation kolmosen kautta PlayStation Plussan jäsenille tähän hintaan.
105. Kravattimies24.12.2012 klo 05:25
Aterian jälkeistä hedelmää valitessa: - Helposti avattavia ovat banaanit ja litsit.


_http://aijaa.com/NB61ZO
106. Kravattimies23.3.2013 klo 07:17

Yksi Brisbanen alueen suomalaisille lähettävä radio kertoi tänään usean suomalaislaulun jälkeen:

- Hyvät kuulijat! Nyt olisi uutisten aika, mutta ei ole mitään uutisia!

Jippii! ajattelin.

Samanlaista tapausta kauan sitten (netistä löytyi täsmätieto: pitkänäperjantaina 1930), muisteltiin vastikään katsomassani Stephen Fryn juontamassa hauskassa visailussa (QI): - What was unique about Good Friday, 1930, that urgently required ten minutes of light piano music?

Suomi-radion toimittajan mukaan sanomalehdessä ei ole ollut mitään uutta kerrottavaa viime aikoina. Aina vaan samoja ikäviä asioita. Hänen lukemansa lehti on melko varmasti "kuriiriposti" Courier-Mail, siis "Kurja meili"!


Loppuun vielä tämä kevennys:

Milloin ja missä tutustuit viisikymmenprosenttinen kastike?
107. Matias-Myyrä23.3.2013 klo 11:38
Tuohon kevennykseen on minun mahdotonta vastata, koska olen viisikymmenprosenttinen töhry!
108. T.Avis23.3.2013 klo 16:44
Syksyllä Tampereella
109. Kravattimies18.6.2013 klo 14:59
Socceroooooos on menossa Rio de Janeiroooooon!!!!
110. Kravattimies23.8.2013 klo 17:05
Sattuu niitä virheitä hyvälläkin kanavalla.



Tunti sitten huomasin qatarilaisen mediajätin Al Jazeeran uutiskanavalla kiireessä tapahtuneen virheen. Ruutu oli jaettu puoliksi. Vasemmalla reportteri, oikealla kartta ja siinä Libyan Tripoli. Uutinen oli kuitenkin pommi-iskuista Libanonin Tripolissa.
111. Kravattimies4.9.2013 klo 04:43
NOKIA RAISES WHITE FLAG

...

Nokian voisi korvata sanalla Microsoft.

...

"It's an all-or-nothing bet."

"They have to be successful in the marketplace because there won't be anyobe else to fall back on."

- The Australian
112. Kravattimies22.9.2013 klo 02:56
Joku kysyi radiossa, miksi Australian takamailla on niin paljon kuolleita variksia. Vastaus oli, että ne ovat törmänneet kuorma-autoihin. Varikset ovat kyllä aika älykkäitä lintuja. Ne varoittavat toisiaan henkilöautoista huutamalla KAA KAA, mutta eivät ole vielä oppineet huutamaan TRUCK TRUCK!


Kuulin Brisbanen irlantilaisten radio-ohjelmasta seuraavan jutun. Itseivaako? Jotenkin näin se meni: Pikkukaupungin ruokakaupan työntekijöinä oli identtiset kaksossisarukset. Sitten toinen heistä kuoli ja haudattiin. Viikko pari sen jälkeen joku irlantilainen meni kauppaan ja puhui eloon jääneen kaksosen kanssa: - Kuulin kuolinuutisen ja otan osaa. Minulla on kuitenkin yhä epäselvää, olitko se sinä vai siskosi.


Suomea:http://www.4eb.org.au/finnish

Siellä olevasta Listen later (recordings) -kohdasta voi kuunnella myöhemmin, kunnes uusi ohjelma korvaa edellisen.


Kuukausi sitten tapahtui sukupolvenvaihdos ja ohjelmassa siirryttiin kolmekymmentä vuotta eteenpäin hevirokkiaikaan. YES!!!
113. Krisse22.9.2013 klo 04:40
Kiitos Kravattimiehelle!

Mukava, että uusi linjamme toimii!

Tsekatkaa tuosta meidän Facebook sivut ja tykätkää kannustuksen vaikka vaan vuoksi:

https://www.facebook.com/suomiradio

t. Krisse
114. Kravattimies26.9.2013 klo 16:37
YLE Urheilu:

Uskomaton comeback: 1-8-tappioasemasta 9-8-voittoon

Legendaarinen purjehduskilpailu America’s Cup sai keskiviikkona arvoisensa huipennuksen San Franciscossa, kun Team USA kukisti Team New Zealandin.

Yhdysvaltalaisten uskomaton nousu kuilun partaalta voittoon hakee vertaistaan urheiluhistoriassa.

---

Haloo, YLE! Kyydissä oli vain yksi yhdysvaltalainen!

Kippari oli australialainen. Kaiken kaikkiaan ausseja oli seitsemän - samoin uusiseelantilaisia ja heistäkin yksi asuu Australiassa, Perthissä.
115. Kravattimies29.11.2013 klo 04:59

Vuoden sana Australiasta?


Oxfordin sanakirjan vuoden sana on "selfie".

Tutkimusten mukaan selfie-sanan käyttö on lisääntynyt vuoden aikana 17 000 prosenttia.

Selfie-sanan historia voidaan kartoittaa, toistaiseksi ainakin, vuoteen 2002 asti, jolloin sanaa käytettiin australialaisen yleisradioyhtiön ABC:n tiedefoorumilla.

Hopey-nimimerkkinen mies latasi sivustolle kuvan itsestään kompastuttuaan portaissa. Mies pahoitteli kuvan huonoa laatua, koska kuva oli "selfie".

"I had a hole about 1cm long right through my bottom lip. And sorry about the focus, it was a selfie."

Selfie on siis tyypillisesti älypuhelimella tai webkameralla räpsäisty omakuva, joka ladataan sosiaaliseen mediaan.
116. Kravattimies3.12.2013 klo 07:17
PULLAMAINOS ENGLANNIKSI

Päivi tuli näyttämään minulle Woolworthsin mainosta.

Sormi osoitti pullakuvaa. Sen alla luki pullapart.

Pullapart!

Onko suomen pulla-sana lainattu englannin kieleen? Ei sentään.

Pullapart voidaan kirjoittaa myös pull-a-part väliviivoilla ja siitä tajuaa nopeammin merkityksen "vedä irti", elikkä oman pullalohkon voi repiä irti kokonaisuudesta.
117. qwertsu6.12.2013 klo 13:51
Muistan erään kappaleen jonka esitti Vilperin Perikunta. Tervetuloa länteen Andrei
Australiaksi se on joku down under. Liittyy karttoihin
Lähden kuuntelemaan. Saa korjata, jos arvasin väärin
118. qwertsu6.12.2013 klo 14:14
Sitten se piirimyyjä coveri. Uriah Heep ja sinnepäin oli rautaa.
Easy living
119. qwertsu6.12.2013 klo 14:31
Ai niin. Kuuntelin kappaletta Poutaa. Ei hullumpi
120. Kravattimies16.12.2013 klo 01:53
Vilperin Perikunta - down under -arvaus on ok.



Joskus kiinnostun tutkimaan paikkakuntia maapallon eri puolilta ... nyt vuorossa Kanada.

Säikeeseen 7758 (Paikannimet 2) piti löytää p:llä alkava ja q:hun loppuva paikkakunta. Haun tuloksena lisäsin kanadalaisen alkuasukaskylän nimeltä PUVIRNITUQ. Sinne ei ole maantietä, mutta se on lähialueen lentokoneliikenteen keskus.

Mielenkiintoinen 45 min. elokuvakin löytyi.

_http://www.nfb.ca/film/my_village_in_nunavik/


Tässä valokuva filmin alusta:

_http://i44.tinypic.com/x4enhi.jpg
121. Kravattimies17.12.2013 klo 15:44
Kesä ja kriketti kuuluvat yhteen!

Wikipedian mukaan kolme miljardia ihmistä seuraa krikettiä. Tämän luettuasi tiedät enemmän kriketistä ja uurnasta!

Suomessa kriketti on pienimuotoista, mutta muualla maailmassa kriketin ammattilaiset tienaavat hyvin.

Kriketissä on erilaisia pelimuotoja. Kerron tässä Australiassa parhaillaan pelattavasta Test-ottelusarjasta. Se pelataan viidellä paikkakunnalla: Brisbane, Adelaide, Perth, Melbourne ja Sydney.

Isäntämaa Australia ja Englanti ("turistit") pelaavat yhtä ottelua jopa viitenä vuorokautena peräkkäin.

Wikipedian mukaan historian ensimmäinen Test-ottelu Englannin ja Australian välillä pelattiin Melbournessa vuonna 1877. Ottelun voitti kotijoukkue Australia. Australia voitti myös joukkueitten toisen kohtaamisen Lontoossa vuonna 1882, minkä johdosta Sporting Times kirjoitti, että englantilainen kriketti on polttohaudattu ja tuhkat viety Australiaan. Tästä sai nimensä Englannin ja Australian välinen lähes jokavuotinen kohtaaminen "The Ashes" (suom. tuhkat), joka on yhä tänäkin päivänä eräs kansainvälisen kriketin suurimmista tapahtumista.

Englannin vuoro oli tänä vuonna matkustaa Australiaan. Se oli edellisellä kerralla ollut isäntämaana ja voittanut tuhkat.

Tänään selvisi, että uurna palautuu Australialle, vaikka ottelusarja onkin kesken. Australia voitti marraskuussa Brisbanessa, joulukuun alussa Adelaidessa ja nyt Perthissä. Tilanne on 3-0. Englantilaiset yrittivät kaikkensa, mutta Perthin viides päivä toi ratkaisun: turistit hävisivät 150 juoksulla (pisteellä).

Tekniikkaa kolmen tuomarin apuna edustavat monet kamerakulmat kuten ylhäällä kulkeva hämähäkkikamera (spidercam), mikrofoni (snicko) ja lämpökamera (hotspot). Kaksi tuomaria on kentällä, kolmas sisällä (hän ratkaisee).

Jäljellä ovat tapaninpäivästä alkaen Melbourne ja uuden vuoden puolella Sydney. Australia yrittää tietenkin voittaa puhtaasti 5-0.
122. Matias-Myyrä31.12.2013 klo 20:09
Kraka on jo muutaman tunnin ollut meidän ensi vuodessamme, mutta me olemme edelleen muutaman tunnin Krakan viime vuodessa. :)
123. Kravattimies2.1.2014 klo 09:11
Hehe, hauskasti sanottu. Onnea vaan alkaneelle vuodelle Matias-Myyrälle ja muille lukijoille!

Täällä Brisbanessa on avattu uusi kansainvälinen tenniskeskus ja pelit alkoivat pari päivää sitten. Kun vilkaisin yhden Williamsin sisaruksen voittopeliä niin mainoskatkolla kerrottiin seuraavan illan Jarkko Niemisen ja Roger Federerin pelistä. Pitihän sitä vilkaista, vaikka krikettiä tuli yhtä aikaa. Nyt on australialaisten joukkueiden välistä lyhyttä krikettiä joka ilta ja ne ottelut ovat ihan mahtavia; katsomoissa kymmeniä tuhansia, mukana innokkaat lapset. Kotikatsojaperheellä on mahdollisuus voittaa miljoona dollaria (tässä vaiheessa lukema on kolmesataa tuhatta). Krikettipallo lentää katsomoon useita kertoja illan aikana. Jos sen saa kopiksi nyrkkeilykehää muistuttavalla alueella oleva julkkis, rahapalkinto maksetaan sen illan kotikatsomoperheelle. Ainakin kerran oli lähellä, mutta pallon sai kopiksi nyrkkeilykehänarujen edessä seisomaan noussut henkilö. Julkkis kurottautui, mutta turhaan. Muutakin viihdettä on. Esimerkiksi trampoliinilla nuori nainen ja puolen tusinan esiintyvän tanssijan ryhmä katsomon edessä sellaisessa paikassa, mihin pallo lentää harvoin. Kriketissä pallon saa lyödä mihin tahansa suuntaan ja pitkistä lyönneistä saa lisäpisteitä. On pallottajia ja on lyöjiä. Minä sanon heittäjiä ja lyöjiä, vaikka palloa ei heitetä lyöjälle, vaan se singotaan käsivarsi suorana pään yläpuolelta. Yksi australialainen heittäjä on ehkä maailman nopein. Hän ottaa lujan vauhdin ja sinkoaa viivalta pallon usein yli 150 km/h nopeudella. Matkaa lyöjään on 20 metriä. Siinä ei tavallinen pulliainen ehdi mailaa nostaa, kun pallo jo vilahtaa ohi ja rikkoo krikettiportin. Silloin keppien päältä kalikat lentävät irti; kepit ja kalikat alkavat lisäksi vilkkua väreissä! Ammattinsa osaava lyöjä katsoo juoksua ja huomaa lopuksi pienistä asioista ennen heittoa, minkälainen heitto on tulossa ja alkaa jo siinä vaiheessa ennen heittoa nostaa mailaa oikeaan kohtaan.

Australia's new world city tulee olemaan uutisissa myös loppuvuodesta. Brisbanessa on silloin isojen maiden G20-kokous. Sitä varten harjoitukset alkoivat muutamia kuukausia sitten. Poliisien helikopterit pörräsivät taivaalla tuntikaupalla. Saattoi se kyllä olla taistelua rikollisia moottoripyöräjengejä vastaan. Nyt on ollut rauhallista.

Joulupäivänä ja tapaninpäivänä luin kirjaa. Luin ensin australialaisen kirjan Cluetopia. Se kertoo 100-vuotiaasta sanaristikosta. Joka vuodelle oli muutama sivu jostain erityisestä. Toinen kirja oli englanniksi käännetty Jarkko Sipilän Seinää vasten. Kirja on saanut parhaan suomalaisen rikosromaanin tittelin vuonna 2009.
124. Kravattimies10.1.2014 klo 07:27
(Mennään joka sanassa öötä päin)

LORU

Aamuyö. Ahjo. Hiillos enää.
Deeku: - Fiksu elää!

- Ammuu! Bäää!
- Norsu! Emppu entää.
- Entä gnuu? Arttu inttää.
- Adios! Aiottu himo itää!

City. Almu anottu, hippu hiottu, koru koottu. Hoppu!
- Kossu, aimo annos eikä aiottu kopsu. Ehkä loppu?
125. qwertsu10.1.2014 klo 15:54
Arabit sanovat. Että kamelit eivät pysty lisääntymään enäå ilman ihmisen kättä
Luonto ohjelmia katseltuani olen eri mieltä. Niin niitä ausralialaisia.
126. kiimainen kameli10.1.2014 klo 18:02
Näin on
127. kiimainen kameli10.1.2014 klo 18:03
Näin on
128. Matias-Myyrä11.1.2014 klo 06:06
Ammu himottu emopyy! Isä hosuu, pää hiostuu. Eno osuu, "Hip juu", Aino ilostuu.

Entä jos norsu aikoo hirttää hiirtä? Estä tää!
129. Matias-Myyrä11.1.2014 klo 15:09
Muu PR-työ: Hirtä vyö, hiirtä syö, hirttä lyö loppuyö.
Ajosää Iissä: jää! Akku ehtyy, aiottu ajo estyy.
Korsu hiiltyy, loppuu puu, hiipuu hiillos, ei elvy enää.
Aimo ilosuu innostuu: "Syö sä hillot", suu kostuu.
Mä en innostu. Syy: hillo koostuu hi'istä.
Fiksu abi istuu essu eessä - estää himot.
Copy ABLOY demo: Ku Klux Knox.
130. Kravattimies16.1.2014 klo 06:10
Matias-Myyrälle kiitos hauskoista öötä päin -lauseista.

Nyt ihan muuta, on helppo:

Olipa tiukka korkki. Jotenkin jengat vinossa. Mitä yritin avata? Poikani tuli auttamaan sanoen: "Annahan mulle ennen kuin menetä thermos."
131. Kravattimies16.1.2014 klo 06:17
Kaikkein eniten luonnonvaraisia kameleita on Australiassa. Näin on.
132. Wexi16.1.2014 klo 09:06
Mutta onko kauan? Kameli ei ole kovin suosittu "tulokas", ja populaatiota uhkaakin joukkoteurastus!
Mutta on sanottava, että teillä on poikkeuksellisen suuria, aivan valtavia heinäsirkkoja: _http://tvblogs.nationalgeographic.com/files/2011/ 12/6d2b1150-cc59-4286-8262-051bbee9a8d2.Full_.jpg
133. Kravattimies17.1.2014 klo 03:03
Kyllä yllätyin, Wexi!


Venäjän taitajille:

Talvikisat alkavat pian, mutta askarruttaa kysymys:

- Kuuluuko tavallinen ässä vai suhuässä sanassa Sotši?

suom. Sotši
engl. Sochi
ven. Со́чи

Jos siinä kuuluu tavallinen ässä, se pitäisi kirjoittaa suomeksi Sotsi (kuten englannissa Sochi).
134. Funny17.1.2014 klo 12:27
Eiköhän meillä ole opittu tulkitsemaan nuo venäjän kielen koukerot. Tätäkään ei ole vaikea tarkistaa, vaikkei venäjää yhtään ymmärtäisikään. Se, miten nimi englanniksi kirjoitetaan tai lausutaan, ei todista yhtään mitään.
135. Kravattimies17.1.2014 klo 19:49
Päihittääkö Australia Suomen myös tänä vuonna?

Muistin virkistämiseksi neljä vuotta sitten:

_http://fi.wikipedia.org/wiki/Vuoden_2010_talvioly mpialaisten_mitalitaulukko

_http://fi.wikipedia.org/wiki/Vuoden_2010_talvipar alympialaisten_mitalitaulukko
136. Kravattimies24.1.2014 klo 04:13
Australian mitalitoiveita:

Kumparelasku
Halfpipelumilautailu
Pikaluistelu
Slopestylehiihto
Lumilautacross
Aerialhiihto
Halfpipehiihto
Mahakelkkailu

Tammikuun 26. on Australia-päivä. Koska se sattuu olemaan viikonloppuna tänä vuonna, niin sitä seuraava maanantai on yleinen vapaapäivä - ainakin tässä osavaltiossa (Queensland).

Australialaisille tärkeitä asioita ovat mm.
- tasavertaisuus
- mateship
- fair go
- love of freedom
- urheilu
- pubi ja pubissa shout.

Melkein kaikki Australian suurkaupungit olivat aluksi pieniä rangaistusvankiloita ja keskustan tärkein rakennus oli tietenkin pubi. Pubissa oli huoneet yöpyjille ja tärkeimmät asiat sovittiin pubissa. Jopa poliisilaitoksen putkakin oli pubissa, koska muualla ei ollut putkaksi sopivaa huonetta. Monet muut bisnekset rakennettiin sitten pubin lähelle.

Kaupunkilaiset olivat siis rangaistusvankeja. Ehkä siitä johtui, että tasa-arvoisuudesta tuli niin tärkeä osa australialaista kulttuuria. Brittiläisten luokkayhteiskunta ei kopioitunut tänne. Täällä ei ollut ylempiä tai alempia luokkia. Samassa pubissa kävivät niin rikkaat kuin köyhätkin. Englantilaisten herroittelun sijasta sanottiin: kaveri, mate.

Pubiin liittyvä tapa oli shout. Jos joku ehdotti shoutia, niin siitä ei sopinut kieltäytyä, vaikka ehdotuksen tekijä olisi ollut rääsyissä ja toinen suuri johtaja. Kaikki olivat tasavertaisia. Kun mukana oli sopiva määrä, niin porukan yhteinen juominen alkoi ja kukin vuorollaan maksoi juomat ja kantoi ne tiskiltä kavereilleen.
137. Wexi24.1.2014 klo 12:33
Tyypillistä lähiöbaarimeininkiä. Mitä kälyisempi pömilä, sitä yhteisöllisempi perusvire. Kavereista pidetään huolta, eikä titteleillä ole pahastikaan painoarvoa.
138. Kravattimies1.3.2014 klo 03:01
Brisbanen Radio 4EB keskiviikkona 26.2.2014

- Täällä istuu puumat (Merja ja Marika) ja panelissa on Jouko. Suomiradio on osa Brisbanen 4EB etnistä radioasemaa, jossa lähetyksiä tehdään kaikkiaan 50 kielellä. Kuvitelkaa! Suomen kieliryhmän kannatus on ollut hyvässä kasvussa. Vinkatkaa ystävillenne sekä Brisbanessa että muualla päin maailmaa, että saatas laikkaajia lisää Facebookin suomiradion sivulle.

- Omasta puolestani viikko on ollut aika merkittävä. Tiijättekö miksi?
- No?
- No?

- Mää oon oppinut ääntämään oikein sanan sipuli englanniksi.
- Vau. Annas tulla.
- Äännä sitten.

- Anjon.
- Aah! Tosi hienoa!
- Aika hyvä.

- No sanokaa itte.
- Anjon.
- Anjon.

- Koska tää on tiijättäkö merkittävä juttu.
- On joo ni.
- On joo ni.

- Koska satun olemaan tämmösen koripallojuniorin äiti ja mää oon joutunu viime viikkoina päivystään sossids sisl elikkä makkaragrillissä varainkeruuhommissa siellä ja mua rupes niin ottaa päästä kun aina ku piti kysyä että haluatteko sipulia. Ja sitte ku mä sanoin tämän.. Mää ilmeisesti sanoin onion tai onjon, niin aina Sorry? Sorry? Mua alko nii jurppii se että viime tota viikonloppuna mä sitte kysyin mun kavereilta siellä grillin takana ausseilta, että nyt sanotte mulle miten mää sanon tään sanan sipuli. Sit ne autto mua vähän aikaa ja mä innostuin asiasta niin hirveesti.

- Sää tarjosit kaikille sipulia?

- Joo, kävi silleen että tuli asiakkaita ostamaan ...

- Halus tai ei!

- ... ja ne halus cocacolaa niin mä kysyin sipulilla vai ilman.



Peukkuja tänne:
_https://www.facebook.com/suomiradio
139. kravattimies11.11.2014 klo 09:10
Obama ja Putin myöhemmin tällä viikolla Brisbanessa...

Strip and search: Amerikkalaiset etujoukot purkivat Obaman varaamasta hotellista yhden koko kerroksen ja rakensivat sen uudelleen hakiessaan mikrofoneja.

Brisbane on isäntäkaupunkina tämän vuoden G20-johtajien kokoukselle. Huippukokous houkuttelee jopa 4000 osanottajaa ja 3000 kotimaisen ja kansainvälisen median edustajaa. Poliisien määrä on 6000. Hotellit ovat kuulemma täynnä noin sadan kilometrin säteellä. Ainoat vapaat pedit vähintään neljän tähden luokassa löytyvät nudistien hotellista.

Brisbanen alueella perjantai 14. marraskuuta 2014 on yleinen vapaapäivä.

G-20 members: Argentina, Australia, Brazil, Canada, China, France, Germany, India, Indonesia, Italy, Japan, South Korea, Mexico, Russia, Saudi Arabia, South Africa, Turkey, United Kingdom, United States and the European Union (EU)

Guests: Mauritania, Myanmar, New Zealand, Senegal, Singapore and Spain
140. kravattimies14.11.2014 klo 03:58
On yleinen vapaapäivä. Ei haluta mennä turva-alueelle. Radiosta kuulin, että keskikaupungin kadut ovat aavemaisen tyhjiä!

Venäjän sotalaivojen joukko on tullut Brisbanen edustalle, kansainväliselle merialueelle.

Varsinkin poliiseja tulee sääli, koska lauantaiksi on luvassa 35 astetta ja sunnuntaiksi 39 astetta.
141. kravattimies2.12.2014 klo 08:09
Oli hyvä, että edellä mainittu suuri kokous pidettiin silloin kun se oli. Samaten että Rolling Stones kävi pari päivää sen jälkeen.

Nimittäin täällä Brisbanessa oli viime viikolla melkoinen ukkos- ja raemyrsky.

57970 rikkoontunutta autoa on ilmoitettu vakuutusyhtiöille tähän aamuun mennessä ja mediassa odotetaan että tuo lukumäärä vielä kasvaa.

Myrsky ei osunut kuitenkaan meidän kaupunginosaan, mutta 50 muuta kaupunginosaa kärsi siitä.

Yhdestä kerrostalosta ylähuoneiston katto lähti lentoon kokonaisena ja putosi läheiselle kadulle, jossa tavallisesti on vilkas liikenne. Se on valtaväylä keskikaupungilta siihen yliopistoon, jossa Päivi aikoinaan opiskeli useita vuosia.

Radiosta kuulin, kuinka toimittaja kuvaili huoneiston tuhoa ja totesi omistajalle, että teidän ilmastointilaite talon ulkopuolelta on näköjään irronnut kiinnikkeistään ja lentänyt talon sisäpuolella! Siihen vastattiin:

No joo, tuo ei ole meidän. Olemme kyllä aina halunneet ilmastointilaitetta...
142. kravattimies24.12.2014 klo 09:24
Rauhallista joulua ja Hyvää uutta vuotta 2015 kaikille lukijoille täältä kengurumaasta. Mittari näyttää 31 astetta. Päivi kurkistaa keittiön ikkunasta puutarhaan ja ilmoittaa, että kookaburra-lintu nappasi juuri liskon tai rotan.

Täällä valmistellaan ruokia, mutta keksitään myös uusia sanoja:

- Haluaako joku etunaposteltavaa?
143. Matias-Myyrä24.12.2014 klo 09:56
Hyvää Joulua Krakallekin perheineen.
Minun mittarini näyttää yli 50 astetta vähemmän kuin teillä.
Tällä hetkellä lukema on -20.5!
144. kravattimies27.12.2014 klo 04:19
Nyt koko konkkaronkka konkkaan menneen Holdenin kyytiin

Jingle Bells (suomennos sinne päin)

Ajelemme vauhdilla läpi maaseutumaisemien
Vanhaa ruosteista lava-autoa
Ylös pöly lentää
Kylmälaukku tavaratilassa
Lammaskoira vierelläni
Laulelemme joululauluja
On kesäaika ja minulla yllä
Aluspaita, shortsit ja varvassandaalit

KULKUSET KILISEVÄT
SOIVAT KOKO MATKAN
JOULUA AUSTRALIASSA
PAAHTAVAN KUUMANA KESÄPÄIVÄNÄ
KULKUSET KILISEVÄT
JOULUN AIKAAN ON KAUNISTA
VOI MITEN HAUSKAA ON AJAA
VANHAA RUOSTEISTA LAVA-AUTOA

Moottori on tulossa kuumaksi
Väistämme kenguruita
Kulkurikin kiipeää kyytiin
Hän on tervetullut myös
Koko perhe on kokoontuneena
Tuoleille uima-altaan ympärille
Viettämään joulua australialaisittain
Pihagrillin äärelle

KULKUSET KILISEVÄT
SOIVAT KOKO MATKAN
JOULUA AUSTRALIASSA
PAAHTAVAN KUUMANA KESÄPÄIVÄNÄ
KULKUSET KILISEVÄT
JOULUN AIKAAN ON KAUNISTA
VOI MITEN HAUSKAA ON AJAA
VANHAA RUOSTEISTA LAVA-AUTOA

Iltapäivän tultua
Isoisän torkahdettua
Lapset ja setä Bruce
Uivat altaassa vaatteissaan
Sitten pitääkin lähteä
Perhevalokuvan jälkeen
Pakkaamme auton ja kiirehdimme matkaan
Vähän ennen astioitten tiskausta

KULKUSET KILISEVÄT
SOIVAT KOKO MATKAN
JOULUA AUSTRALIASSA
PAAHTAVAN KUUMANA KESÄPÄIVÄNÄ
KULKUSET KILISEVÄT
JOULUN AIKAAN ON KAUNISTA
VOI MITEN HAUSKAA ON AJAA
VANHAA RUOSTEISTA LAVA-AUTOA


Youtube: (poista rivin alussa oleva viiva)
_https://www.youtube.com/watch?v=OnJ8jsw4BSo
_https://www.youtube.com/watch?v=S9NhL3agUaw
_https://www.youtube.com/watch?v=gJkDN5ptcWA
145. iso S27.12.2014 klo 11:56
Joulun Iltiksen liitteessä kerrottiin joulunvietosta eri maissa. Australia-osuudessa viitattiin paikalliseen tapaan leikitellä sanoilla ja muunnella tunnettujen laulujen lyriikkaa. Esimerkkinä juuri tuo Jingle bells, tosin lyhyempänä versiona.

Ensimmäisessä säkeistössä
Dashing through the bush,
in a rusty Holden Ute,
Kicking up the dust,
esky in the boot,
Kelpie by my side,
singing Christmas songs,
It's Summer time and I am in
my singlet, shorts and thongs.

mainittu oli useita sanoja joista ei olisi kouluenglannilla tullut tolkkua. Onneksi suomennos oli mukana. Kelpien arvasin hämärän muistikuvan perusteella koiraksi ja pelkäksi koiraksi se muistaakseni käännettiinkin. Googletuksen mukaan "Australiankelpie on ominaisuuksiltaan tyypillinen paimenkoira, kevyt, ketterä ja notkea. Rotu on melko harvinainen Suomessa. Rodun erikoisuutena mainitaan sen kyky liikkua lammaslauman päällä lampaan selästä toiseen hyppimällä."

Eihän tuollainen sanoitusten vääntely ole tuntematonta Suomessakaan, paitsi tosikkomaisimmissa osissa Pohjanmaata. Omasta lapsuudestani muistiini on jäänyt joitakin sirpaleita:

Joulupukki, joulupukki, parta poikki, silmä puhki

Joulu on taas, joulu on taas, lapset on täynnä puuroo

Joulupuu on varastettu, poliisit on ovella. Aivan tyhjä rahapussi on nyt Ramin povella. (Tuossa Rami viittaa muutaman talon päässä asuneeseen Raimo Helppolaiseen, joka oli Saipan maalivahti 1950-luvun lopulla. Nimi ei ollut enne, helponlaisia maaleja hän ei taakseen päästänyt. Laulun väännös ei perustunut tositapahtumiin.)

Täällä on sentään jonkin verran lunta, mutta siellä voisi järjestää 3000 metrin estehiihtokilpailun, esteenä lumenpuute. Siitä huolimatta oikein hyvää uutta vuotta sinne missä "No onkos tullut kesä" sopii joululauluksi kuin nyrkki silmään.
146. Hakro28.12.2014 klo 16:05
Automiehenä minua erityisesti viehätti Australian Jingle Bellsissä se, että one-horse open slade oli korvattu Australiaan paremmin sopivalla kulkuvälineellä, rusty Holden Utella (https://c1.staticflickr.com/3/2511/3982864695_d64 a38114f.jpg).
147. Matti28.12.2014 klo 18:48
Joulupukki, jouilupukki,
parta poikki, silmä puhki,
hampaat naulaan, naru kaulaan,
sitten vasta saamme nauraa

tai

lahjat tänne, painu hiiteen,
ennen kuin mä lasken viiteen

Joulupuu on varastettu, poliisi on ovella
148. Hakro28.12.2014 klo 20:51
Versioita on monta:

Joulupukki, joulupukki,
parta poikki, silmät puhki,
käypä tänne, älä pelkää,
vaikka täällä saatkin selkään!
149. kravattimies11.1.2015 klo 03:26
Talvella: P.R.L.L.H.M.J.M.H.P.T

. = ?
150. Matias-Myyrä11.1.2015 klo 14:35
H.M. P.LL..N, P.LL. T..N..N, H.NTT..T/R..S.T H.LL..N
S..SM.RSK.N R.NK.T.S T..NT.N.T, K.LM..S P.S.N.T, L.H.T P.R.T.S, M.RSK.L.HD.T M..T.
.LL.T.S: N.T S..H.M.RKK. M.SS..N
P.SS.T/R.NK.T/H.LS.T S.LKK..N -> K..N P..D.ST.S, N.LK. K.NN.SK.S.M.S
151. kravattimies22.1.2015 klo 20:32
Mystinen radiosignaali ulkoavaruudesta napattiin suorana Australiassa.

– Nämä purkaukset havaitaan yleensä vasta viikkojen, kuukausien tai jopa yli vuosikymmenen kuluttua siitä, kun ne ovat tapahtuneet, kertoi australialaisen Swinburnen teknisen yliopiston tohtoriopiskelija Emily Petroff.

Analysoimalla Parkesin radioteleskoopin havaitseman FRB-signaalin ominaisuuksia on kyetty arvioimaan signaalilähteen sijaitsevan noin 5,5 miljardin valovuoden päässä.

[IS]


Tämä purkaus ei tapahtunut viikko sitten eikä kuukausi sitten eikä vuosikymmen sitten vaan se tapahtui noin miljardi vuotta ENNEN maapallon syntymää.

Maapallo on 4,54 miljardia vuotta vanha, löytyi tieto.
152. Jaska22.1.2015 klo 21:36
No onhan purkauksesta kulunut siinä tapauksessa viikkoja, kuukausia ja yli kymmenen vuotta. Ei puputtanut, joten ei reputtanutkaan tohtoripiskelija:-)
153. iso S24.1.2015 klo 11:38
Jaska oppi saivartelemaan ja halkomaan hiuksia kun hänen syntymästään oli kulunut useita päiviä. Minä myös, kuten lapsuudesta tutussa leikissä sanottiin.
154. Jaska24.1.2015 klo 13:05
Tunneista ja minuuteista puhumattakaan!

Noihin astronomien arvioihin, etten sanoisi arvailuihin, on muuten lupa suhtautua kohtuullisen varauksellisesti. Lehden mukaan siis arvioivat signaalilähteen sijaitsevan jne. Uskottavampi arvio olisi imperfektissä: sijaitsi nyt havaitut signaalit lähettäessään noin 5,5 miljardin valovuoden päässä maapallon tämänhetkisestä positiosta.
155. kravattimies26.1.2015 klo 11:23
Oscar-palkitusta Loistosta (katsoin puoleen väliin) tuttu David Helfgott tulee Brisbaneen helmikuussa, kertoo konserttipianistin virallinen sivusto.

David esiintyy ilman silmälaseja 62 vuoden jälkeen, suureksi ilokseen hän ei tarvitse niitä enää..

Hauskasti sanottu: Hän toivoo näkevänsä teidät siellä.


It will be a new look David as after 62 years of wearing glasses he is now without them, much to his joy. He hopes to see you there.
156. kravattimies3.2.2015 klo 06:27
Moottoripyöräilijästä voi sanoa motoristi, mutta ei autoilijasta...

Englannissa merkitykset ovat juuri toin päin.

Englannin sana motorist on suomeksi autoilija.

Someone who drives (or travels in) an automobile

Lähteet: Kielitoimiston sanakirja, WordWeb
157. kravattimies3.2.2015 klo 07:32
Jalkapallon ystävät ovat saattaneet huomata sellaisen ihmeen, että Australiasta tuli joitakin päiviä sitten Aasian mestari.

Tätä ennen Australia oli pudonnut maailman listalla sadanneksi tai sen alle. Tämän jälkeen odotettavissa on tietysti paljon parempi sijoitus.

Asian Cup 2015 -kisaisäntänä Australialla oli tietenkin otteluissaan kotikenttäetu.

Tänne olivat selviytyneet Australian lisäksi sellaiset kovatasoiset jalkapallomaat kuin Korean tasavalta, Japani, Iran, Yhdistyneet arabiemiirikunnat, Kiina, Irak, Uzbekistan, Jordania, Saudi-Arabia, Bahrain, Oman, Korean demokraattinen kansantasavalta, Qatar, Kuwait ja Palestiina.

Jännittävässä loppuottelussa aussit ja eteläkorealaiset pelasivat elämänsä ottelun. Molemmilla oli suuret kannattajamäärät katsomossa.

Peli päättyi 2-1 ja maalit tehtiin aina muutamaa hetkeä ennen kuin lähdettiin tauolle. Australia teki ensimmäisen maalin ensimmäisen puoliajan lopussa yliajalla, Korea tasoitti juuri varsinaisen peliajan lopussa ja sen vuoksi pelattiin jatkoaika. Australia teki toisen maalinsa jatkoajan aivan ensimmäisen puoliskon lopussa, siis 105. minuutin kohdalla. Lyhyen tauon jälkeen pelattiin vielä hurjaa vauhtia jatkoajan toinen puolisko. Onneksi ei tarvinnut mennä "spotkikkeihin" (siinä oli uusi sana minulle).

Loppuottelu oli tietenkin loppuunmyyty, katsomossa lähes 80 000 fania. Loppuunmyytyjä olivat monet muutkin ottelut, vaikka molemmat tiimit olivatkin tulleet kaukaa ulkomailta.

Australia olisi hyvä paikka järjestää maailmanmestaruuskisat (World Cup), koska täällä asuu kaikista hyvistä jalkapallomaista tulleita ihmisiä täyttämään katsomot.

Aikaisemmin pelattua Kiinan ja Australian välistä peliä katsoi television välityksellä peräti 19 miljoonaa kiinalaista. Saattoivat olla iloisia ainakin siitä, että näkivät yhden turnauksen upeimmista maaleista, kun Australian Tim Cahill yllätti maalivahdin polkupyöräpotkulla.
158. TJV3.2.2015 klo 08:18
Tim Cahill senkuin jatkaa hienojen maalien tekoa. Joiltakin niitä syntyy, eikä sattumalle jää sijaa.
159. Funny3.2.2015 klo 19:25
Vai polkupyöräpotku. Suunnilleen yhtä hassu urheilutermi kuin kypärätemppu.
160. TJV3.2.2015 klo 19:43
Brasilian MM-kisoissa Cahill esimerkiksi teki Hollantia vastaan volleystä aivan mahdottoman upean maalin. No, Hollanti voitti 3 - 2 vaikka Australia olikin johtanut yhdessä vaiheessa 2 - 1.
161. kravattimies11.2.2015 klo 00:06
Yllätys yllätys: Australia on mukana kilpailemassa Euroviisuissa tänä vuonna ja jos voittaa, niin myös ensi vuonna.

Australia pääsee ilman karsintaa loppukilpailuun.

Aussit saavat äänestää molemmissa semifinaaleissa päinvastoin kuin muut maat sekä finaalissa.

Omaa laulua ei saa äänestää, vaan ääni tulee antaa toiseksi parhaalle laululle!!!

Tämä seuraava koskee vain Australiaa:

Ei saa antaa ääntä naapurimaalle!!!
162. Jukkis11.2.2015 klo 16:59
Aivan mainiota!
163. iso S12.2.2015 klo 11:10
Kraka, sinäkö se oot?

109-vuotias Australian vanhin mies neuloo villapaitoja loukkaantuneille pingviineille

(12.2. netti-IS)
164. kravattimies14.2.2015 klo 01:29
Hyvää ystävänpäivää!

Vanha mies täällä kirjoittamassa, mutta ei neulomassa. Nuo erikoisen pienet pingviinit elävät Melbournen lähellä. Olen omin silmin nähnyt sellaisia otuksia 45 vuotta sitten. Silloin nuorempana tuli ajeltua sinne kuuluisalle Phillip Islandin kilparadalle katsomaan ajoja ja sillä reissulla niitä minipingveenejä pysähdyin katsomaan. Sitä ennen odotin näkeväni suurempia frakkipukuisia lintuja.

Aamu on alkanut mukavasti. Lauantain lehden ristikosta jäi yksi sana tarkastettavaksi oikeinkirjoituksen vuoksi. TRANSEPT. Siinä piilokirjaimeksi tuli s eikä c. Suomeksi se on kirkon poikkilaiva.

Tänään alkaa kriketin World Cup 2015. Ne pidetään Australiassa ja Uudessa Seelannissa. Tässä joukkueet:

Pool A

AFG
AUS
BAN
ENG
NZ
SCO
SL

Pool B

IND
IRE
PAK
SA
UAE
WI
ZIM

Seuraavan kerran perjantai 13. päivä ja ystävänpäivä ovat peräkkäin 2026.
165. kravattimies15.2.2015 klo 04:15
Aika hauska sattuma:

Wikipediassa Oulusta
ensin kirjoitusvirhe (heittomerkki pitäisi poistaa)
it´s curriculum
ja sitten (annetaan alkeisopetusta englanniksi)
offering basic education in English

Oulu Vocational College has over 13 000 students. It houses several different study subjects in different units which are spread over Oulu and neighbouring municipalities. Oulu Vocational College School of Business Studies is one of the few vocational schools which has game programming in it´s curriculum.

Oulu International School is one of nine schools in Finland offering basic education in English.
166. kravattimies19.2.2015 klo 12:24
MARCIA

Tyynellämerellä Australian itärannikolla oleva Marcia-niminen pyörremyrsky on joitakin satoja kilometrejä Brisbanen pohjoispuolella.

Se on vahvistunut hämmästyttävän nopeasti.

Tänään keskipäivällä Marcian sanottiin liikkuneen 10 km/h.

Hieman myöhemmin sen silmä havaittiin ensimmäistä kertaa, kun se muuttui pyörremyrskyksi, ja nyt 7-8 h myöhemmin ennustettiin, että tuulennopeus voi olla jopa 295 km/h huomenaamulla, kun Marcia iskee maihin.

Näin hirmuisia "Kategoria 5" -myrskyjä on rekisteröity vain seitsemän kertaa aikaisemmin Australiassa.

Toisaalta ennustaminen on vaikeaa, varsinkin tulevaisuuden ennustaminen. On nähty monta kertaa näiden säiden kanssa.

Kerran oli tulossa kaunis viikonloppu ja golf-kentille oli tiedossa ruuhkaa, ihan liikaa pelaajia, niin eiköhän säämies ennustanut kovia raesateita koko viikonlopuksi.

Useat pelaajat jäivätkin kotiin. Kyllä he suuttuivat, kun ilma pysyi ihanteellisena.

Mutta onnellinen oli ainakin tämä sääukko, joka sai golfata ihan rauhassa.
167. kravattimies20.2.2015 klo 06:49
Matkailusivusto Rough Guides pyysi Twitterin ja Facebookin lukijoita listaamaan maailman kauneimmat suurkaupungit. Tässä 14 parasta. Brisbane yllätti kahdeksannella sijallaan.

01. Rooma
02. Firenze
03. Pariisi
04. Edinburgh
05. Lontoo
06. Praha
07. Venetsia
08. Brisbane
09. Kioto
10. Rio de Janeiro
11. San Sebastian
12. Seville
13. Sydney
14. Vancouver
168. iso S20.2.2015 klo 12:34
Ilta-Sanomien mukaan "TripAdvisor listasi jälleen maailman kauneimmat rannat." Iltalehden otsikon mielestä samaisessa listauksessa oli kysymys siitä, että "Maailman parhaat rannat listattiin - mykistävät kuvat paratiiseista".

Iltiksen julkaisema lista on

1. Baia do Sancho, Brasilia
2. Grace Bay, Turks & Caicos -saaret
3. Rabbit Beach, Lampedusa, Sisilia
4. Playa Paraíso Beach, Kuuba
5. Playa de Ses Illetes, Formentera
6. Anse Lazio, Seychellit
7. White Beach, Boracay, Filippiinit
8. Flamenco Beach, Puerto Rico
9. Whitehaven Beach, Whitsunday Islands, Australia
10. Elafonissi Beach, Kreikka
11. Camp’s Bay Beach, Kapkaupunki, Etelä-Afrikka
12. Radhanagar Beach, Havelock Island, Andamaanit ja Nikobaarit

Iltalehden listalla on kymmenenteen asti sama, mutta 11. ja 12. ranta on tiputettu pois. Ilmeisesti kuuluvat kauneimpiin, mutta eivät parhaimpiin. Nämä kaksi ominaisuuttahan eivät välttämättä kulje käsi kädessä; kauneus on katsojan silmissä, mutta paremmuus riippuu paljon siitä mitä rannalta hakee.

Anse Lazion ei todellakaan tarvitse hävetä kauneuskilpailussa eikä palveluitakaan voi moittia, kun niitä ei ole. Heikkohermoisten mielestä uintikelpoisuuden pisteitä saattaa pudottaa se, että muutama vuosi sitten valkohai lopetti yhden miehen kuherruskuukauden suunniteltua aikaisemmin.

Lampedusa on Pohjois-Afrikasta tulevien laittomien siirtolaisten suosima määränpää. Kyseessä ei liene hinku beachille.

Onnittelut Australialle, pääsi tällekin listalle. Onkohan ranta auki muulloinkin kuin helluntaina?
169. kravattimies21.2.2015 klo 06:14
Seychellit käyneen viisaita sanoja siinä.

Listan yhdeksäntenä oleva ranta on brisbanelaisille melkein käden ulottuvilla, mutta en muistanut, että nimen alku tarkoittaa helluntaita.

Cookin nimeämän salmen mukaan saaret ovat saanett nimen Whitsunday Islands, vaikka myöhemmin on huomattu, että helluntai olikin ollut jo edellisenä päivänä. Päivämään takaraja ei ollut silloin vielä vakiintunut.

Päivistä olen minäkin mennyt sekaisin.

Nyt on lauantai ja iltapäivä. Ex-syklonin pilvien luvattiin tulevan näihin aikoihin niin, ETTÄ sitten tulee VETTÄ... Tähän mennessä ollut vain kuin saavista kaataen. Kohta tulee kuin valtamerestä kaataen...

Aikaisemmin tutkin lehtiä ja Iltalehti päihitti muut nopeudessa. Siinä vaiheessa ilmoitettiin, että syklonin takia kouluja oli suljettu muutamia kymmeniä. Loppujen lopuksi kouluja suljettiin 360 kappaletta. Hyvin onnistuttiin evakuoinneissa vaikeimmilla alueilla. Ilmeisesti kaikki selvisivät hengissä, myöskin uusien nelivetoautojen omistajat. Etukäteen varoitettiin että haluatko näyttää typerältä iltauutisissa kun kaikki näkevät kun odotat auton katolla pelastajia. Joo, niitä oli taas. Sitten ihan joku perus aussi, jolta oli puolet talosta romahtanut, kaikki tavarat pilalla. Kysyttiin miten menee? - No worries mate.
170. kravattimies2.3.2015 klo 23:55
Pertti Kurikan Nimipäivien viisubiisi oli päässyt Australian laajuisen ABC-radion 25 kysymyksen joukkoon viime yönä. Kysyttiin maata.

Tänä vuonna kahtakymmentä vuotta juhliva kulttistatuksen saanut uskomattoman suosittu Challenge-ohjelma kuuluu kaikkialla maailmassa netin kautta; eetteristä se tulee keskiyön uutisten jälkeen itärannikolla (kesäikaa). Brisbanessa ei siirretä kelloja, joten se alkaa noin klo 23.15 ja Perthissä aikaeron vuoksi se kuuluu illalla ihan ihmisten aikaan.

Kysymysten aiheet vaihtelevat illasta toiseen. Aiheita on viisi ja jokaiseen aiheeseen kuuluu viisi kysymystä. Aiheet kerrotaan ennen soittoja. Ensimmäinen soittaja saa valita mieleisensä aiheen viidestä annetusta. Väärästä vastauksesta joutuu pois. Aiheen saa vaihtaa, kun vastaa oikein. Viimeiseen kysymykseen oikein vastannut voittaa illan palkinnon: siinä on ABC-kaupan tuotteita: musiikkia, lehtiä, ehkä muutakin.

-http://blogs.abc.net.au/localradio/about-nightlif e.html
171. kravattimies5.3.2015 klo 04:49
Wikipedia - suomeksi ja englanniksi aika lailla eri juttu.

Guy Sebastian (s. 26. lokakuuta 1981 Klang, Selangor, Malesia) on australialainen laulaja. Hänen äitinsä on malesialainen ja isänsä englantilainen.

Guy Sebastian was born in Klang, Selangor, Malaysia on 26 October 1981. His father Ivan was also born in Malaysia and is of Sri Lankan Tamil descent with distant colonial Portuguese roots, while his mother Nellie is of English and Portuguese descent and was raised in India.

Sebastian edustaa Australiaa vuoden 2015 Eurovision laulukilpailussa.
172. kravattimies12.3.2015 klo 03:39
Brisbanesta hyviä uutisia

(Kirjoitan sen tähän ennen kuin unohtuu)

Queenslandin tutkijat ovat havainneet, että ei-invasiivista ultraäänitekniikkaa voidaan käyttää Alzheimerin taudin hoitoon ja muistin palauttamiseen.



Käsitellyillä Alzheimerin taudin (AD) hiirillä näytti suorituskyky paranevan kolmessa muistitehtävässä: Y-labyrintti, uudenlainen kohteen tunnistustesti, ja aktiivinen paikan välttämistehtävä.

Googlen käännöksessä oli novel käännetty romaaniksi: hiirillä oli romaanin kohteen tunnistustesti.

ja toinen hauska käännös: Alzheimerin taudin lyhennys AD oli suomeksi jKr.
173. kravattimies20.3.2015 klo 10:40
Päivi hoiti pitkää naama-arpeani taas äsken, kuten kuuluu leikkauksen jälkeen. Hyvältä tuntui saada asianmukaista hoitoa. En ole tarvinnut edes kipulääkkeitä.

Oikeasta poskestani lääkäri poisti maanantaina kaksi auringon aiheuttamaa huonoa kohtaa yhdellä kertaa ja venytti siihen päälle lähi-ihoa. Oli tuttu mies viime vuodelta. Silloin hän poisti yhden huonon kohdan. Sen jälki katosi pian. Päivi keksi, että sain samaan hintaan todella hyvän kasvojenkohotuksen!

Tähän siskoni minulle: Sinä sitten koko ajan komistut!

Kerron nyt tosiasian mitä Päivi ei ole kertonut kenellekään, koska siinä on kirosana. Leikkauslääkärini lisäksi myös nukutuslääkäri puheli kanssani ennen operaatiota, mutta leikkauksen jälkeen toipumistani seurasi kolmas lääkäri ja herättyäni hän sanoi nauraen Prrk kele.

Ihmettelin mihin olin joutunut. Tajusin kuitenkin, että olen yhä elossa.

Hän jatkoi Suomi-tietämystään sanomalla Finlandia vodka. Ilmoitin, etten ole tainnut maistaa sitä koskaan, mutta jos olen, niin en ainakaan avioliittoon menemisen jälkeen. Hän vitseili, että se olisi ollut hyvä syy.
174. kravattimies26.3.2015 klo 01:13
Jalkapallon maailmanmestarit Saksa tasapeliin 2-2 Aasian mestaria Australiaa vastaan tunti sitten.
175. TJV26.3.2015 klo 08:43
Suomen ja Saksan keskinäiset ottelut viime aikoina. Pääsosin arvoturnausten karsinnoista:
27.5.1998 0-0
31.3.1999 2-0
4.9.1999 1-2
2.6.2001 2-2
6.10.2001 0-0
10.9.2008 3-3
14.10.2009 1-1

Tällaista kuuluu Pohjoismaiden jalkapallomestarille vuosilta 1964 ja 1966.
176. kravattimies24.7.2015 klo 03:01
Yllätys yllätys: Kravattimies on päässyt Oulun poliisin ohjeen kääntäjäksi!



Oulun polliisin velevottavat ohojeet Kuustokin juhulijoille

Oulusa pijetään taas 24. - 25.7.2015 melekoset vestivaalit. Väkiä tullee ympäri Suomia juhulimaa ja hauskaa pitämää. Me täälä Oulun polliisisa ollaan alvariinsa huolissaa juhulijoista ja siitä, että juhulien pittää sujua hyvi. Sen vuoksi päätettiin laittaa ohojeet, miten pittää käyttäytyä ja toimia, että vestivaalit sujjuu mahollisimman mukavasti. Suositellaa, että luvetta nuo kunnola läpi, niin muistatta. Toki joku hokara saattaa olla järkitonero, mutta hyvä jos suurin osa muistaa.
1. Elä mee rääsyisä alueelle, kannattaa vähän tälläytyä ja pöökätä ittiään. Valakkaa mukavat kostyymit niin viihyt paremmi.
2. Elä juo liikaa eläkä ahanehi pelekkää kalijaa tai muuta äkästä alakohoolia. Käy pian nii, ettet saa rahhoille vastinetta. Välillä pittää syyväkki jotaki, vaikka pannaania, kärkkäriä tai muuta vestivaalievästä. Ja välilä pittää juuva vettä tai vaikka limukkaa.
3. Jos meettä porukasa, pitäkääpä toisistanna huolta eläkääkä jättäkö kettää itekseen, etenkää jos se kaveri o kovastikki päissää. Pittää kehata mennä sanomaa järkkäreille tai ensiavun väelle, että tulukaa auttamaa kaveria.
4. Porise mukavia kaikkien kans. Ahastaha sielä on, monesaki välämäsä ja mussiikkisoun vallitesa, mutta se kuuluu vestareilla asiaa. Elä mee, jos ahistaa tai väenpaljous vaivaa.
5. Elä vie höpöjuttuja aluveelle, kuten puukkoja tai kepakoita tai muuta sellasta pölijää. Mitkään huumeet tai lääkkeetkää eivät kuulu vestareille.
6. Pijä huoli kamppeistas eläkä jätä niitä mihinkää. Joku ketku aina koittaa pölliä toisen ommaa, niistä pittää sanua henkilökunnalle heti, jos semmosta näkkyy.
7. Jätä huonotuulisuus kotia. Juhulisa ei änkyröijä eikä hölömöillä eikä missään nimesä aleta kähiseen. Ölövinä pittää osata olla eikä saa resuta. Kaikennäkösestä rähinöinnistä pittää heti alusa heretä pois.
8. Jos nää alat kovin ukisemmaan tai haastamaan riitaa, sitä voi käyvä nii, että polliisi tullee ja joutuu ojentammaan. Pahimmillaa nää pääjyt Ratakavun korttikaareen. Eikä auta, vaikka minkälainen herskapi ois. Nii kaua ku meitä ei tarvi, pilleet mennee hyvi.
9. Mikä se oli ensimmäine ohoje? Jos et muista, niin lujeppa uuvestaan ajatuksella läpi.
Tätä saa sitte iha vappaasti jakkaa veispookisa ja vitterisä ja instarammisa ja kaikisa mahollisisa metioisa!

Ystävällisin terveisin ja mukavia kekkereitä toivottaen, Oulun polliisi.

Ps. Jos et tajua kaikkia, niin katoppa noista.

_http://kravattimies.tripod.com/oulu.html

_https://media.riemurasia.net/albumit/mmedia/e2/h7 7/tvxw/354156/1428901910.jpg

Linkki
_https://www.facebook.com/oulunpoliisi/photos/a.52 4146931022191.1073741829.523431887760362/611622675 607949/?type=1
177. kravattimies25.7.2015 klo 03:27
Poliisi: ”Halusimme luoda hyvää fiilistä”

Oulun poliisin Facebook-sivulla jaetut ohjeet ovat pitkälti yleisjohtaja, komisario Jan Sormusen käsialaa.

Teksti tarkistettiin lopuksi äidinkielen opettajalla.

– Halusimme luoda hyvää fiilistä festarikansalle ja luoda mielikuvan reiluista ja hyväntuulisista poliiseista, jotta he suhtautuisivat positiivisemmin valvontatyöhömme Qstockissa, Sormunen kuvailee.

– Juhlia on valvomassa mukavia, ammattitaitoisia ja huumorintajuisia ammattilaisia. Toivottavasti ihmiset suhtautuvat myönteisesti työhömme, joka on välillä raskasta.

Sormunen on yleisjohtajana kirjoittanut aikaisemminkin poliisin tiedotteita, mutta ei koskaan Oulun murteella. Avuksi otettiin internet.

– Kaivoimme taustatietoa siitä, millaisia vanhoja murressanoja Oulussa on aiemmin käytetty.

Lähde: Kaleva.fi

Kalevasta ensin luin tästä hauskasta poliisien ohjeesta ja sitten menin sen jutun alkulähteille sinne poliisien naamakirjaan. Luin sen alusta alkaen ja silmien ollessa melkein viimeisellä rivillä meinasin pudota tuolilta. Mitä kummaa! Totta se oli: edesmenneitten Ritva-siskon ja Lyyli-tädin aherrus on saanut positiivista julkisuutta niin kuin myös Merja-siskon puhtaaksi kirjoittaminen ja oma osuuteni 15 vuotta sitten. Jippii!
178. kravattimies1.8.2015 klo 07:31
Tasan seitsemän vuotta kulunut siitä kun tämän säikeen aloitin sanoilla Australian kirjeenvaihtajan kuulumisia.

Täällä maanjäristykset ovat todella harvinaisia. Ensimmäinen kokemani oli Melbournessa 45 vuotta sitten. Olin sängyssä.

Toinen oli pari päivää sitten. Sen tunsin Brisbanessa, olin yksin kotona. Se oli niin heikko, että tuntui vain aivoissa. Pieni kävely piti tehdä ja sen aikana miettiä mikä minulla on. Onneksi radio oli auki ja sieltä kuulin, että se oli maanjäristys. Saatoin siis huoata helpotuksesta.

Kolmas kokemani maanjäristys oli äsken. Kaikki kolme ihmistä talossa tunsivat talon tärisevän. Kuvaruutu vaappui. Keittiön kaapista kuului kolinaa.

Tämä oli merellä, matkaa meiltä 260 km, syvyys 5 km, voimakkuus 5,6.
179. Zanazeppo23.12.2017 klo 11:59
Naapurit eivät aavistaneet, mitä kravattimiehen kodista löytyisi

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005500312.html
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *