KESKUSTELUT > RISTIKOT > KYSYKÄÄ VIHJEITTÄMISESTÄ!

3810. Kysykää vihjeittämisestä!

Eki3.2.2008 klo 10:35
Täällä on säikeet laatimisesta ja toteutuksesta. Niissä toki käsitellään tarvittaessa vihjeittämistäkin, mutta nyt voisi avata ratkojille säikeen, jossa tästä asiasta voisi puhua keskitetystikin. Onhan vihjeitys kuitenkin ratkojalle monessa suhteessa ristikon suola ja ahaaelämysten lähde.
2. Jaska3.2.2008 klo 13:01
Miten Sanarisin laatijat on ohjeistettu keskisten ja kovisten osalta etunimiratkaisusanojen käytöstä ja niiden vihjeytyksestä? Varmasti kaikki laatijat ovat joutuneet tilanteeseen, jossa ongelmakohdasta selviää pikimmiten (tavanomaisella) etunimellä. Vihje miehiä - naisia hyväksyttäneen vain vain pehmiksissä, entä sukunimivihje? Kelpaako vain suppeampien piirien tuntema (puoli)julkkis? Jos tavissukunimivihjettä ei hyväksytä eikä kelvollista muuta (kikka)vihjettä löydy, meneekö laatimus uusiksi? Montakohan eri vihjettä Atelle on käytetty? Ainakin toista kymmentä!
3. Eki3.2.2008 klo 13:08
Ei ole mitään ehdottomia kieltoja. Joskus asioista keskustellaan ja laatija sitten ottaa keskusteluissa pohditut yksityiskohdat vain siihen tehtävään liittyneeksi tai soveltaa sitä laajemmin ja joskus tiukastikin.

Tuo ihmisten tunnettuus on kovin suhteellinen asia. Jokainen meistä kovislaatijoista näkee sen hieman eri lailla eikä vihjeitykseen välttämättä puututa niillä kohdin, joskus kyllä.

Muistaakseni Skyttä on ekrtonut kerran laatineensa koko ristikon uusiksi, kun tuntui olevan niin paljon hankalia nimiä vihjeitettäväksi.
4. ,-viilari3.2.2008 klo 14:32
Miten tarkasti vihjeiden paikkansapitävyys punnitaan?
Käykö koviksissa se, että yhteys vihjeen ja ratkaisusanan välillä ei ole yleispätevä, vaan jopa satunnainen?
Esimerkkkinä SK 5 /2008 Pihlajamäki. Kategoriseen vihjeeseen KEVÄISIN näyttää ratkaisusanaksi tulevan kalojen lisääntymispuuha.
Kuitenkin esim. matikka hoitelee homman talvella, siika muikku ja useimmat lohikalat syksyisin.
5. Eki3.2.2008 klo 14:42
Vihjeen ei toki pidä olla yleispätevä, jos se päde tarpeeksi laajasti. Tietysti vihjeestä ei saisi paistaa läpi väärä käsitys.

Tuo mainittu vihje on mielestäni tarpeeksi yleinen mutta ehkä joku muu vihje olisi parempi.

Näitä mietitään tosi paljon. Yritetään olla ärsyttämättä alojen asiantuntijoitakaan, mutta joskus sanoilla on esim. lievempiä kuvaannollisia merlityksiä.

Esimerkki: rotu ja laji eivät ole synonyymeja kuin tietyssä kuvaannollisessa mielessä.
6. Eki3.2.2008 klo 14:50
päde = pätee
7. ,-viilari3.2.2008 klo 16:15
Tietyt ratkaisusanat ovat saaneet hovikelpoisuuden niiden yleisyyden vuoksi. Esim MANSEA -ATALA, OPEL - ASTRA. Mutta olisiko pahaa häijyyttä laittaa vihjeelle OPEL ratkaisusanaksi esim MOVANO tai MERIVA? Eivätkös kaikki mallit ole tasa-arvoisia?
8. Eki3.2.2008 klo 17:00
Kyllä se on ihan selvää, että kun sana esiintyy ristikossa, se sinne helpommin ajautuu myöhemminkin. Silti omakin periaatteeni on se, että mitä enemmän laatimukseen saa mukaan ristikoissa harvemmin esiintyvää sanastoa, sen parempi. Se harvemmin esiintyvä saisi vain olla mahdollisimman yleistietoa.

Tuo Opel-esimerkki on hyvä, toisaalta Astran tuntisin ilman ristikoitakin, nuo kaksi mainittua kuulostavat vierailta. En helposti siis olisi osannut niitä edes ristikoihin panna.
9. ö8.2.2008 klo 11:54
Minun ihmetyksen aiheeni on, että miten laatija voi asettaa vihjeet siten, että ristikko kuitenkin on ratkaistavissa.

Esim vihje POREILEVALLE ei heti tuo mieleen ratkaisusanaa 7UPPULLO, mutta ratkoja hiffaa sen kuitenkin risteävien sanojen avulla.

Ajatteleeko vihjeyttäjä siis, että "tuohon sopii tosi vaikea" kun ympärillä on helppoja.

Joskus tuntuu, että jotkut laatijat panevat "liian" vaikeita vieri viereen, eikä ristikko ole enää ratkaistavissa. Siinäpä vihjeyttäjälle haaste. Hyvin tässä kuitenkin on selvitty.
10. Eki8.2.2008 klo 12:05
Tuossa on se ristikoiden tenho. Muut sanat auttavat toisten kanssa eikä kyseessä ole mikään tietokilpailu "tiedät tai et". Esimerkiksi tuohon annettuun sanaan ehkä saa pullon jossain vaiheessa mutta sitten tyssää. Jos saa --ppullo, vieläkin lyö tyhjää. Ja sitten kun sen tajuaa, tulee hieno ahaaelämys.

Laatija on kuitenkin vihjeityksessä mutu-tuntuman varassa ja jokainen ratkoja elää ristikon omalla tavallaan, omassa järjestyksessä ja pieni tiedonmurunen tai ahaa oikealla hetkellä vaikuttaa ratkontaan uskomattoman paljon.
11. Ritu11.6.2008 klo 19:01
Lueskelin vanhoja säikeitä, kun on jäänyt niin paljon väliin. Tuossa ö kirjoitti ratkaisusanasta 7UPPULLO. Missä ristikossa se on ollut ja miten tuo numeroksi tullut ratkaisukohta meni risteävän sanan kanssa yksiin? Vai oliko piilokirjain/-numero?

Tuollaiset viritykset on hienoja!
12. Teemu Pallonen11.6.2008 klo 22:09
Minulla ja Reimalla oli Punaisessa Pelikaanissa 6/2006 vaikea aukeama, jossa esiintyivät vastaussanoissa kerran numerot 1-9. 7UPPULLOn kanssa meni ristiin E75TIE.
13. Hakro11.6.2008 klo 23:39
Edellä puhutuista Opel-malleista tuli mieleen itselleni häpeällinen tilanne, kun äskettäin jouduin pitkään pähkäilemään, ennen kuin löysin taka-aivoistani Opel-mallinimen "Manta", vaikka olen jollain tavalla "alan mies" ja sitä ikäluokkaa, että Mantan olisi pitänyt olla hyvinkin tuttu.

Uudet autojen mallinimet ovat entistä useammin sellaisia, että ne sopivat mainiosti suomenkielisiin(kin) sanaristikoihin. Syy on selvä: Globaalissa maailmassa autonvalmistajat hakevat nimiä, jotka ovat mahdollisimman helppoja lausua mahdollisimman monella kielellä.
14. Jaska11.6.2008 klo 23:53
E75TIEtä ristesi V5VOITTO, ja siitä raviosaaja äkkäsi TPn mainitsemat kaksi muuta ja koko numeroidean ennen pääkuvalauseen ratkontaa. Luultavasti moni kokenut koviskettu äkkäsi idean heti pääkuvaa vilkaistuaan. Muut numerosanat olivat: 61VUOTIAS - K18ELOKUVA, U2FANI - PLAYSTATION2, MTV3 - MP3SOITIN, 4HKERHO - A4PAPERIT, THE69EYES - WINDOWS98. Suvereeni taidonnäyte!
15. Matti12.6.2008 klo 08:41
Hakro, miten lausutaan Qashqai?

(Joku väitti, että Mazda lausutaan japanilaisittain Masta. Mene ja tiedä.)
16. Ritu12.6.2008 klo 09:11
Jaska tuossa ylempänä laittoi enemmänkin ko. ristikosta noita esimerkkejä. Kiitos. Harmi, kun en aikoinani törmännyt tuohon ristikkoon.
Harvoin pelkästään tällä palstalla olevista vihje/ratkaisusana-esimerkeistä tulee niin voimakas ahaa-elämys tai sellainen WAU-tunne kuin tästä minulle tuli.
Pari kertaa olen tainnut törmätä ristikossa tyhjään vihjeruutu-hämäykseen. Molemmat kerrat ovat jääneet alitajuntaan, vaikka niistä aikaa onkin.
Hitsi vieköön, kyllä jotkut osaa! Hienoa!
17. Juhani Heino12.6.2008 klo 13:04
Jujiro Matsuda perusti yhtiön joka tuotti Mazda-autoja. Japanissa se lausutaan kuten Matsuda - kiireessä loppu-U jää usein pois joten kuulostaa suunnilleen "matsda".
18. Matti12.6.2008 klo 15:16
Juhani Heino, OK, unohdetaan Masta. (Nuoruudessani taisi olla Masta-merkkisiä piippuja, mutta en ole varma.)
19. Täyttäjä12.6.2008 klo 17:43
Kyllä pikku Petteri sanoi nelivuotiaana "masta".
Muuten, käytiin Vantaan lentoasemalla. Petteri katsoi nousevia lentokoneita, sekä huoltoautoja. Tokasi sitten: Kohta tuo transittikii nousoo ilmaan"
20. Jaska12.6.2008 klo 19:08
Tänään Pallosella on erilainen numerokikkavihje hieman yllättävällä areenalla, IS:n Torstaituplan lälliksessä (ylempi erittäin helppo ristikko, alempi on tavallinen pehmis). Yhden 5-kirjaimisen ratkaisusanan I-kirjain viittaa vihjekuvaan, jossa on yksi (1) esine. Risteävässä sanassa ei jujua ole. Jonkun ratkojan aatos saattoi siinä lyödä hetken tyhjää, jos risteävä sana oli vielä ratkomatta. Näin kävi ainakin minulle, enkä siis onnistunut täyttämään ristikkoa ihan yhtä soittoa. Tutun esineen kirjainmäärähän on normaalisti neljä.
21. RA12.6.2008 klo 22:07
Jaska, eikös tuo liene vain virhe (eikä numerokikka); Vaakasanan vihjeestä on unohtunut I edestä.
22. RA12.6.2008 klo 22:17
Tarkoitan, että tuskinpa noin helppoon ristikkoon olisi Teemu tuollaisen numerokikan virittänyt?
23. Teemu Pallonen12.6.2008 klo 22:52
Siinä ei pitäisi mitään numerokikkaa olla eli joku virhe siis ilmeisesti. En ole itse valmista tehtävää nähnyt.
24. Jaska12.6.2008 klo 23:08
Parempi näin, en sitä näet hyvänä jujuna pitänytkään!
25. Ritu12.6.2008 klo 23:16
Aina me ratkojat saadaan pettyä, kun ensin ovat jujuttavinaan ja sitten eivät jujutakaan! ;)
26. RA13.6.2008 klo 00:25
Ajattelin vaan, että JOS/KUN ristikko on muuten kauttaaltaan helppo, niin olisi ollut kyllä epäreilua heittää sinne yhtäkkiä yksi tuommoinen (numero)kikkavihje.

Jossakin vaikeammassa ristikosshan tuo olisi ollut kerrassaan hyvä jippo!
27. pösilö10.4.2013 klo 20:57
Haluaisin jatkaa keskustelua vihjeen ylesipätevyydestä ratkaisusanan suhteen. Eli miten yleinen riippuvuuden tulee olla, että vihje kelpaa.
Muutama esimerkki (osin kuviteltuja, osin nähtyjä)
Ruotsissa puhuttua - urdu tai kurdi
Rannallakin - valas
Ei vasikoi - tamma
Suomi Pekingissä - voitokas -tulihan sieltä yksi kulta
Maamme eläimiä - jääkarhu , älkää väittäkö vastaan, olen omin silmin nähnyt kolme Ranualla
Pimeä kuvaruutu (kuva) - vika , suurimman osan vuorokaudesta kai ruutu on muutenkin pimeänä
Kreikassa palvottu - jahve onhan Kreikasa asunut juutalaisia jo ainakin 2000 vuotta
Toivoisin kannanottoja tämäntyyppisiin vihjeisiin
28. Jaska10.4.2013 klo 21:45
On sulla ainakin parempi mielikuvitus kuin yhdelläkään tuntemallani laatijalla!
29. pösilö10.4.2013 klo 22:03
Haluaisitko siis, että vihjeyttäisin yhden laatimasi ristikon ?
Suostun.
30. hah10.4.2013 klo 23:32
Noo, sanotaanko näin, että mielikuvitusta löytyy. :DDD
31. iso S11.4.2013 klo 16:56
Hyväksyn valaan pitkin hampain (tai hetuloin). Valasrannalla tanssineet hyväksyvät sen varmaan vaikka ilman sarvia ja hampaita.

Pimeän kuvaruudun hyväksyn vielä mukisemattomammin. Suurimman osan vuorokaudesta pimeään kuvaruutuun ei kiinnitetä huomiota. Silloin se noteerataan kun halutaan katsoa töllöä tai tehdä tietsikalla jotain, mutta kuvaruutu pysyy pimeänä. Silloin se on kuvaruudun vika.

Muita paheksun, ellei kyseessä ole joku teemaristikko, jossa teemana on vaikkapa hullunkuriset perheet ja perin kummalliset vihjeet.
32. pösilö15.4.2013 klo 09:52
Olisi kiva saada laatijoiden mielipiteitä esiin !
Olen törmännyt vihje-ratkaisusanapariin MUSLIMIN MAKSUVÄLINE - RIAL . Rialia käytetään Iranissa ja Arabian niemimaalla, vain pieni murto-osa muslimeista siis käyttää sitä. Onko vihje mielestänne kelvollinen?
Entä sitten MUSLIMIN MAKSUVÄLINE - RUPIA ?
Rupiaa käyttävät pakistanilaiset, indonesialaiset ja Intian noin parin sadan miljoonan suuruinen muslimivähemmistö - yhteensä yli 600 miljonaa islaminuskoista. Kelpaisiko tämä vihje ?
Nyt ei siten yhtään viisastella, ettei Intian ja Pakistanin köyhillä ole rahaa..
Entä mitä laittaisitte ratkaisusanaksi vihjeelle MUSLIMIN PUHUMA ? Ideoita teiltä on aina löytynyt, pankaa siis vain tulemaan.
33. Jukkis16.4.2013 klo 07:52
MUSLIMIN MAKSUVÄLINE - RIAL
MUSLIMIN MAKSUVÄLINE - RUPIA
Ihan kelvollisia molemmat.

MUSLIMIN PUHUMA
En laittaisi ihan heti mitään ratkaisusanaa, vaan ratkoisin risteäviä, jotta vähitellen selkenisi, mitä haetaan. Sitten laittaisin sen.

Ristikossahan on vihjeitä. Ne vihjaa haettuun sanaan. Siinä ei haeta määritelmiä eikä synonyymejä.
34. Eki20.3.2018 klo 23:27
Vanhaa tarinaa.
35. Komirec14.2.2022 klo 16:36
Pari päivää sitten tuli tasavuosia 115 Usko Kempin (aik. Hurmerinta) syntymästä. Hän teki monipuolista kirjoitustyötä mm. säveltäjänä, sanoittajana, kirjailijana sekä elokuvien ja näytelmien käsikirjoittajana, ja tulee ristikoissa vastaan edelleen silloin tällöin. Oma ristikkoratkonta on toisinaan tiiviimpää ja toisinaan jää lähes kokonaan muilta touhuilta paitsioon. Vihjeestä "UUU" on ratkaisu yleensä "UTRIO" tai "ULISTA", ainakin oman kokemuksen (vähäisen) pohjalta. Vihjeen ratkaisuna voisi kai olla myös KEMPPI, Kempin ristimänimien Usko Urho Uljas mukaan. Voihan olla, että on joskus joissakin ristikoissa kenties ollutkin, mutta en vain ole sitten itse sattunut sellaisen ristikon äärelle. Erityisiä ristikkolehtiä en harrasta, pelkästään sanoma-, iltapäivä- ja aikakauslehtien tarjonta on riittänyt, joten oma huomio voi tietysti puutteellinen olla.
36. Funny14.2.2022 klo 17:27
Usko Kempin lauluja soitetaan vielä silloin, kun viime aikojen hitit ovat jääneet kauas unholaan. En silti kuvittele, että monikaan tuntisi noita hänen ristimänimiään. Olisi useimmille ratkojille aika mahdoton paikka oivaltaa tuommoista vihjettä, paitsi sitten kun sana on selvinnyt risteävien avulla ja on ruvettu googlaamaan että mitä ihmettä tuo nyt tarkoittaa. Tunnen hyvin Usko Kempin laulut, mutta silti minullekin aivan vieras asia.
37. Ritu27.5.2022 klo 11:13
Viimeisen kuluneen kuukauden aikana olen ratkonut eri kustantajien ja sitä kautta eri laatijoiden laatimia ja kuvittajien kuvittamia ristikoita. Erään ratkaisusanan kuvavihje esiintyi niissä monessa hämmästyttävän samanlaisena. Olen toki tuohon ratkaisusanaan silloin tällöin muunlaisiakin piirrosvihjeitä nähnyt.
Puhelimessani on valokuva vanhasta vuoden 1964 Pirkan suurristikosta. Sielläkin tuo kuvavihje esiintyi tismalleen samanlaisena.
Tänä aamuna ratkoin IS:n maanantain 23.5. ristikkoextraa. Histiksessä Kärkkäisen Helin piirtämänä vihjekuva oli taas erilainen. Kuvittelisin tuon Helin piirtämän vihjekuvan olevan jopa tunnistettavampi ratkaisusanalle nuorempia sukupolvia ajatellen. Voin toki olla väärässäkin.
Ratkaisusaikaa tuolla maanantain ristikkoextralla on jäljellä 30.5. asti. Siksi en ihan vielä paljasta, mitä vihjekuvaa tarkoitin. Mutta arvaakohan kuvittajat itse mistä kyse?
38. Ritu27.5.2022 klo 12:24
Perun vähän enkä niin vähääkään edellistä kirjoitustani. Kuinkahan mä mielsinkään nyt Helin tuossa käyttäneen sitä tuttua nelikirjaimista ratkaisusanaa!
Heli ei sitä tuon vihjekuvan kohdalla käyttänyt, vaikka sekin olisi vihjekuvan ratkaisuksi hyvin sopinut.
Tuota Histiksessä nyt olleen piirroksenkin tapaista olen toki aiemminkin nähnyt kyseiselle sanalle vihjeenä käytettävän, mutta se tarkoittamani (ristikoista ulkoa oppimani) kuvavihje on se yleisempi. Ja anteeksi edellä ollut pikku sekoiluni.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *