KESKUSTELUT > MUUT AIHEET > JUORUPALSTA - 2

3173. Juorupalsta - 2

Eki26.12.2006 klo 13:52
Saitilta tuttu nimimerkki EJlo vilahti juuri MTV3:lla.
2. EJlo26.12.2006 klo 17:02
Eki on ollut tarkkana TVn ääressä. Huomasin itsekin että kerran aikaisemmin tullut "Sillistä salonkeihin" ohjelma tulee uusintana, mutta kinkkulenkin vuoksi jäi se "oma" osuus näkemättä. Ohjelmahan kertoi entisen työnantajani Bernerin yrityshistoriikin ja vuosi sitten tuoreena eläkeläisenä sain siinä parikin sanaa sanoa. Kiva yllätys oli että sain ko esityksen DVDnä joululahjaksi niin voi katsoa silloin kun parhaaksi (parhaiten) näkee.
3. Eki26.12.2006 klo 17:29
Lisää juoruja. Järjestän levyhyllyäni ja suurin yksittäisen artistin/yhtyeen levymäärä oli 13. Kuinkas sattuikaan, tässä yhtyeessä soittaa EJlon vävypoika.
4. EJlo26.12.2006 klo 17:59
Eki
Taidat olla kyseisen yhtyeen jonkin asteinen fani ? Itselläni ei ole kuin pari T-paitaa, joista toisen kuvasta vasuri-vävyni kyllä tunnistaa. Toisaalta vaimoni sai ko bändin "nahkakalenteri" joululahjaksi.
Tämä saitti taitaa mennä meidän väliseksi keskeisjuoruiluksi!
Hyviä jatkojahan nyt toivotellaan ja riehakasta Uutta Vuotta !
5. Eki26.12.2006 klo 18:18
Suureen määrään on osaksi syynä se, että meillä on ollut faneja kahdessa polvessa.
6. RA26.12.2006 klo 18:23
Juorujanne lukiessa tuli mieleen eräs "joulu"laulu:

...se täyttää välin korvien
siellä soittaa tonttu Torvinen...

(tai jotenkin noin se menee)
7. matts27.12.2006 klo 09:06
Eki, näin joku päivä sitten hesarissa mainoksen levysoittimesta, jolla voi vanhat vinyylinsä tallentaa tietokoneelle > CD:lle. Tunnetko laitetta, hinta ei ollut mahdoton, jotain 180 egee. Ajattelin vaan että monen levykokoelmassa varmaan osa on sellaista musaa jota ei muille välineille enää taltioida. Itselläni ainakin on tuollaisia vinyyleitä(jä?). Aattelinkin kysellä tutuilta olisiko tuollainen soitin kimppahankinnan paikka ja jokainen sitten vuorollaan polttaisi rakkaansa (romanttista). (Mistähän tuo RAkin Torvisen tiesi ja mistä minä??. Juuri nyt muuten tulee ratiosta ... soitan soitan sähkökitaraa...)
8. Eki27.12.2006 klo 09:52
Kyllähän tuommoiselle laitteelle olisi käyttöä, mutta ei minullakaan niin paljon, että omaksi ostaisi.
9. matts27.12.2006 klo 10:04
Pitäisi saada varmaan kokemuksia onko äänitystaso sellainen että (rahisevat) vinyylit kannattaa tallentaa?
10. Taata27.12.2006 klo 11:36
Naapurissa on jo vuosikausia siirretty vinyyli- ja savikiekkolevyjä CD:lle. Siellä onkin isot kokoelmat levyjä.
Kyllä siinä siirtovaiheessa ääntä voidaan muokata ja rahinoita poistaa jos ei lisätäkin. Kaikki eivät aina tykkää, kun tulee liian siistejä vanhoista levyistä, kun näin entrataan.
En tiedä tuosta Hesarin levysoittimesta.
11. iso S27.12.2006 klo 12:37
Minulla ei tuo vinyyliongelma sanottavasti vaivaa kun levykokoelma sisältää vähintään yhden mutta enintään kaksi levyä enkä muista mihin olen sen kokoelman piilottanut. Tekniikastakaan en ymmärrä tuon taivaallista, joten ihmettelen täydellisen tietämättömyyden suomalla varmuudella.

1. Muistan nähneeni saman mainoksen mutta firman nimi ei jäänyt mieleen (ei tainnut olla verkkokauppa.com) saati sitten laitteen. Laitteen nimellä hakien voisi verkosta löytää lisätietoa, valmistajan kehujen lisäksi ehkä jonkin lehden tekemän testinkin tai käyttäjien kommentteja.

2. Jos levyjen lisäksi hallussa on toimiva levysoitin ja kompuutteri niin nämä kaksi voinee kytkeä kaapelilla toisiinsa. Windowsin mukana tulee jonkinlainen ohjelmisto äänen sieppaamiseen ja kaupallisesti on saatavilla parempia mitkä ovat kuitenkin halvempia kuin tuo noin 180 euroa (oma muistikuva on samaa luokkaa, 178-179 euroa). Tässä yksi ehdokas mikä ymmärtääkseni palvelee tuota tarkoitusta:

http://site.magix.net/content/cms/pdf/scan/magix_p roduct_catalogue_finland.pdf

MAGIX audio cleaning lab 2005 deLuxe on erinomainen työkalu vinyylilevyjen ja kasettien siirtämiseen ja tallentamiseen tietokoneelle, niiden ja MP3-tiedostojen
äänenlaadun parantamiseen sekä omien digitaalisten remasterointien luomiseen. Poistaa tehokkaasti rahinan, rätinän ja suhinan ja herättää vanhat suosikkikappaleesi jälleen henkiin.

Siirrä koko levykokoelmasi CD:lle tai MP3:lle
OVH: 39,99
12. matts27.12.2006 klo 13:26
Mulla Dualin levari n. vuodelta -77 mahtaisiko siinä olla sopiva ulostulo? Täytyypä illalla tutkailla.
13. MM27.12.2006 klo 14:10
Josko sillä Dualilla on joskus pystynyt kuuntelemaan muutakin kuin neulasta ja äänirasiasta tulevaa hiirenvikinää, niin eiköhän se oikea (ainut) ulostulokin löydy.
14. matts27.12.2006 klo 14:41
Niinkuin huomaatte en ole mikään tekniikan ihmelapsi, siis löytyy tai sitten siitä lähtee piuhat suoraan kajareihin ja piuhoihin täytyy liittää jotain...
15. Taata27.12.2006 klo 15:26
Naapuri on tekniikan ihmelapsi. Hänellä on soittimia, tietokoneita, skannereita, muistitikkuja, polttavia levyasemia, langattomia hiiriä ja ties mitä. En pysy päivityksissä edes perässä, kun värkit vaihtuvat aina vaan entistä fiinimpiin hänellä. Ja piuhoja piisaa enemmän kuin monessa liikkeessä. Tottakai on aurinkopaneelitkin ja muuntajia ja säätimiä levyjen lisäksi huoneellinen sekä tietysti kelanauruita täydellä ja puolella nopeudella ja herra ties mitä. Ettäkö hänkö insinööri? Ei ole, mutta lukea osaa suomenkielellä ja soittaa. Niin ja kaiuttimiakin varmaan löytynee...
16. Jukkis27.12.2006 klo 15:44
No ei levysoitinta voi suoraan tietokoneeseen liittää, kun ei siitä äänirasiasta paljon sähköä ulos tule, ja sekin vähä mikä tulee on aika pahasti vääristynyttä, eli lähes bassotonta. Eli tarvitaan väliin vahvistin, jossa on tarvittava korjain (tunnetaan nimellä RIAA-korjain). Jos omistaa vähän vanhemman vahvistimen jossa on PHONO-sisäänmeno, niin levari siihen ja sitten kasettinauhuria varten oleva TAPE REC -ulostulosta piuha tietokoneen äänikortin LINE IN -reikään.

Toinen vaihtoehto on ostaa levarin ja tietokoneen äänikortin väliin erillinen RIAA-korjain. Tuossa iso S:n mainitsemassa MAGIX audio cleaning lab:ssa semmoinen kai on mukana. Muutamalla kympillä olen tuollaisia korjaimia joskus nähnyt olevan myynnissä.
17. Timppa27.12.2006 klo 22:31
Tämähän taas ei liity mitenkään ristikoihin eikä laatijoihin...:)

http://www.poko.fi/jukebox/?biisi=puhuva_paska#puh uva_paska
18. Eki11.1.2007 klo 22:45
Sanaris-hemmolle poika!

Teemu Pallosen Mari-vaimo pyöräytti eilen 10.1. klo 21.40 poikavauvan, jonka pituus on 51 cm ja paino 3505 g. Lapsi ja äiti - sekä isoveli ja isosisko - voivat hyvin. Isä on varmaan vähän sekaisin.
19. Taata11.1.2007 klo 23:38
Tiernakaupungin Raksilan ristikkotoimisto onnittelee tapahtuneen johdosta. Pitipä sattua, kun juuri tuossa Teemunkin ristikoita tutkiskelin iltapäivälehdistä useammalta viikolta. Sanoinkin Misulle, että tässä on nuori laatijamies.
Sanoin minä varmaan muutakin, mutta ei muutkaan kaikkia sanomisiaan täällä paljasta. Että tällaista rataa nyt sitten mennään. Voi olla, että ristikoita irtoaa taas kohta puoliin, jos ei ole jo irronnutkin, siis siellä jossain.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *