KESKUSTELUT > RISTIKOT > UUTISRISTIKKO

147. Uutisristikko

Matti10.6.2003 klo 11:56
Viikko sitten IS:n uutisristikko täytti 17 vuotta. Onnittelut, mahtava suoritus.

Onko yhtään tiistaita jäänyt väliin (paitsi joulut sun muut)? Eikö laatija sairastu koskaan, tai vietä pitkää lomaa?

Ristikon ajankohtaisuus on välillä mykistävä. Tietomies Otilan poismenosta oli sekä uutinen että aihe uutisristikossa samana tiistaina. Tämänpäiväistä uutisristikkoa selaillessa meinasi kahvit mennä väärään kurkkuun: onko NHL:n finaalitulos jo ristikossa, vaikka sen juuri jouduin teksti-TV:stä katsomaan. No ei aivan sentään.

Olen pitänyt HeSa:n TAPAHTUI -ristikkoa kaikkien teemaristikoiden äitinä (laadullisista ongelmista huolimatta). Mutta miten on, onko uutisristikko vielä vanhempi?
2. Eki11.6.2003 klo 16:24
Kiitos onnitteluista.

Onhan niitä teemaristikoita tehty maailman sivu. Muistan Auliksen ensimmäisen ristikon Iisakissa, jossa oli kasveja niin, että ristikko oli melkein pelkkää rasteria. Itse tein Iisakkeihin aikanaan mm. kaikki kunnat lääni lääniltä. IS:ssä on ollut Teemun kuntia ja allekirjoittaneen konsonantti- ja adjektiivi-sarjat.

Ja paljon muuta ovat laatijat keksineet vuosien varrella ja edelleen.

Veikkaisin, että Tapahtui-sarja alkoi Uutisristikkoa myöhemmin, jos asialla mitään tärkeysarvoa on.

Aika harva tiistai on ollut ilman Uutisristikkoa ja silloinkin on yleensä ollut pyhä. Kerran muistan olleeni pahassa vatsataudissa vielä maanantaiaamuna mutta tokenin sen vielä tekemään. Jotain sille paikalle tietysti olisi pitänyt saada. Matkalla ollessa olen joskus ennakoinut tyyliin EUROVIISUJEN VOITTAJA ja sitten pyydän heitä laittamaan sen kuvan. Muutaman kerran ristikko ei ole ollut lainkaan ajankohtainen.

Jos niitä on ollut vuodessa keskimäärin ainakin 50, nyt on kasassa 850. Tuhat kpl ja 20 vuotta taitaa ollakin ison juhlan paikka.
3. Eki17.6.2003 klo 11:17
Täällä kaivattiin teemaristikoita. Tämän päivän uutisristikko on sellainen. Vihjeet ovat pääosin helppoja, mutta teema ei välttämättä selviä heti, toisin sanoen kun alkaa saada teemaan liittyviä sanoja, se jossain vaiheessa auennee. Ajankohtainen se joka tapauksessa on!
4. Matti17.6.2003 klo 12:46
Juuri näin kävi. Puoltaväliä tyttäreni kanssa lähestyttiin ennenkö teema aukesi. Sitten tuli kyllä sellainen olo että "olisihan tuo pitänyt aiemmin keksiä". Kiva ristikko.
5. OSui17.6.2003 klo 15:34
Totta (Ekin) joka sana. Teema yllätti, mutta hokasin, kun noin vasen kolmannes alkoi olla kasassa. Sen jälkeen helpotti. Onnistui suht kivuttomasti, vaikka kaikkia en varsinaisesti tiennytkään. Siinähän se on ristikoiden hienous: riittää, kun tietää poikittaiset ja arvaa oikein piilokirjaimet...

Lievää epävarmuutta tunsin arvatessani sitä piilokirjainta, mikä on 1962-vihjeen kanssa poikittaisessa teemasanassa. Loppujen lopuksi mutu, muisti ja tarkistus antoivat saman tuloksen.

Idea ja toteutus ansaitsevat hatun(n)oston, kumpikin omansa. Sanaston laatu on hämmästyttävä, etenkin huomioiden tiukkaan pakatut teemasanat ja sen, että aikaa ei ole ollut rajattomasti käytettävissä. Kiitän näistä ylentävistä hetkistä. Ile, jos olet kuulolla, tässä on sinulle lisää ripustettavaa taistelevien metsojen ja Lohjan kirkon vierelle...
6. Eki17.6.2003 klo 15:53
Kiitos kiitoksista. Nämä ovat minulle mieluisimpia teemaristikoita tehdä, siis kun on tietty rajattu sanaluettelo ja siitä pitää saada mahdollisimman paljon. Tuo yksi piilo kyllä harmitti. Tässä oli vähän turhan vähän vaihtoehtoja. jos olisi ollut paljon lyhyitä lisävaihtoehtoja, olisi määrä ollut paljon suurempi, nyt jäi vain yksi tuttu 8-kirjaiminen sana käyttämättä, ja kun pidin alkupiilottomuuden, se ei mahtunut, muuten olisi mennyt just vasempaan alakulmaan.

Tässä oli vähän sama tekotapa kuin aiemminkin mainitsemassani läänisarjassa, jossa jokaiseen ristikkoon pyrin saamaan kaikki sen läänin kunnat. Silloin piti varata kyllin iso ristikko, kun oli iso lääni.

Antti Skyttä sijoitti aikanaan kaikki USA:n osavaltiot Iltiksen aukeamaan. Se oli aika tiukka suoritus.
7. OSui17.6.2003 klo 22:24
Olokeepa hyvä. Minusta taas oli mukava kuulla, että osuin ns. arkaan paikkaan. Joskus ainakin luulee haistavansa, missä kohtaa laatija on ollut tuskan hiki otsallaan! Vastaava paljastus tuli jossain muussa keskustelussa sen ZZZZ-uniapnean suhteen. Siinäkin arvelin, että mielellään olisit jatkanut unta läpi ristikon. Jotenkin ei tunne itseään niin tyhmäksi kun huomaa, että nimekkäämmilläkin tekijöillä on äärellliset rajat.

Skytän luomusta en varmuudella muista, jotenkin hämärästi tuntuu tutulta. Ehkä aika on armahtanut. Veikkaisin, että se oli ratkojallekin tiukempi suoritus kuin tämä GP.
8. Sepposka18.6.2003 klo 16:50
Jo aikojen alussa liityttyäni Sanaseppoihin lähetin ratkaisuni
ja esitin jo silloin toivomuksen teemaristikoista. IS-tiistait
ovat olleet viikon ilo ! Viikonlopun Kovikset toinen onni tai
"onnettomuus", vieläkin rääkkäydyn yhden parissa, aikaa
älyämiseen on vain viikko tai kaksi ? - ennenkuin ahaat kerro-
taan seuraavan Koviksen sivulla.
Silti uudistan toiveeni, Koviksia ei pidä helpottaa !

Sanaseppoa odotellen - Hyvää juhannusta kaikille laatijoille
ja ratkojille !
9. Eki12.4.2009 klo 09:02
Kohta 23-vuotias Uutisristikko saattaa tämän kuun aikana kokea jälleen jotain erittäin positiivista.

Kaikki vuosien varrella tapahtuneet muutokset eivät ole positiivisia olleet, mutta yhtenäisesti on koko aika porskutettu.

Ylihuomenna koetaan pitkästä aikaa tiistainen Uutisristikko, kun se on jo kuukausia ollut maanantaisin.
10. Eki15.4.2009 klo 09:59
Eilinen Uutisristikko onnistuikin olemaan harvinaisen ajankohtainen.
11. heli k15.4.2009 klo 10:19
Höh! Olisit kertonut asian eilen. Tänään uutinen eilisen uutisristikosta on parhaimmillaankin eilisen uutinen.
12. Eki15.4.2009 klo 10:24
Ajankohtaisuusarvo entisestään nousi loppuillasta kiskojen juuri sulkiessa oviaan.
13. Eki25.4.2009 klo 23:17
Kuten toisaalla kerroin, Uutisristikko siirtyy alkavalla viikolla takaisin tiistaihin ja saa suunnilleen alkuperäisen kokonsa, joka oli kokonainen sivu. Kun tätä ristikkoa olen kohta 23 vuotta laatinut ja piirtänyt liki yksin, nyt on aika antaa enemmän tilaa myös uusille laatijoille ja piirtäjille, lähinnä näille lähipiirini ammattilaisille. Pääjehuna edelleen häärin, mutta uskon uudistuksen nostavan Uutisristikon keskimääräistä tasoa. Suomen suurin viikoittainen rahapalkinto kruunaa asian.
14. Pena27.4.2009 klo 07:25
Jopas rupesi 1000 euron palkinto meitä rahanahneita kiinnostamaan!
15. Eki5.5.2009 klo 12:02
Tänään on aika mukavasti tosi ajankohtaista asiaa mukana. Ja uusi 1000 euron palkinto.
16. Eki19.5.2009 klo 11:18
Kyllä on ollut mukava tehdä uudella aikataululla ja isolla koolla. On lääniä missä huseerata. Saa muutaman pääaiheen pitkin lausein ja lisäsanoja muista ajankohtaisista asioista.

Tahti on semmoinen, että käytännössä laatimus syntyy sunnuntaina ja maanantaiaamuna Heli aloittaa heti työhön ryhdyttyään sen toteutuksen. Niin, tämä on toinen mukava puoli, kun ei tarvitse enää itse "piirtää" sitä. Olen ollut tosi tyytyväinen uusimpien ulkoasuun.
17. Matti19.5.2009 klo 21:06
Uusimmassa uutisristikossa on pieni virhe. Viulu-ukon vieressä on puun lehden kuva. Siihen osoittava nuoli on liian alhaalla.
18. Eki19.5.2009 klo 21:33
Enpä usko.
19. Matti19.5.2009 klo 22:57
-http://fi.wikipedia.org/wiki/Lehti_(kasvitiede)
20. Eki19.5.2009 klo 23:02
Kielosen mukaan: lehtilavan ja varren välinen ohut lehden osa.

Olenko tulkinnut tämän asian aina sitten väärin?
21. Matti19.5.2009 klo 23:13
Itse olen oppinut tämän samoin kuin Wiki: lehtilavan keskellä oleva "köli".
22. Eki19.5.2009 klo 23:17
Niin minäkin sen luulin, kunnes luin kirjoista. Kuka osaa tuon tulkita?
23. Matti19.5.2009 klo 23:38
Nuoli osoittaa lehtikantaan.
24. Eki19.5.2009 klo 23:46
Niin koska sen olen tulkinnut tuoksi.
25. m19.5.2009 klo 23:47
Selvähän tämä sitten.
26. Matti19.5.2009 klo 23:48
Edellisen lähetti Matti.
27. ++juh19.5.2009 klo 23:49
a) "Ruoti on se osa lehdestä, jossa ei ole lehtilapaa."
b) "Keskellä lehteä on lehtiruoti, ja sen ympärillä lehtilapa..."

fi.wikipedia.org/wiki/Lehti_(kasvitiede)
28. jpq20.5.2009 klo 03:33
Eki: mitä on konsonantti ja adjektiivi sarjat jos "varastaisin idean" ja soveltaisin kryptoon jos järjellisesti sujuu. muut teemat ymmärrän ja tiedän mikä vokaali se on joka ei ole konsonantti ja toisinpäin tarkemmin en selitä. Ettei tule virheitä.:)
29. Eki20.5.2009 klo 10:05
Konsonanttisarja oli tietyn (yleensä harvinaisen) konsonantin runsasta käyttöä etenkin fotoissa. Siis esim. B-ristikossa oli englantilaispoliisissa (bobby) jne.

Krypto Pelikaanissa on menty pitemmälle. Laadin Aulikin kanssa vuorotellen aakkosjärjestyksessä kryptosarjan, jossa jokainen kirjain kerrallaan oli runsaasti edustettuna. Sarja kesti 3½ vuotta.

Adjektiivisarjassa oli kuvia ihmisistä, joiden etu- tai sukunimi on adjektiivi. Heitä löytyi yllättävän paljon (Juhani Tamminen, Marjut Rolig, Oiva Paloheimo jne.)
30. Eki18.11.2009 klo 21:33
Sunnuntaina totesin, että Finnairin lakko on niin varma, että uskallan panna sen uutisristikkoon tiistaiksi. Tiukkaahan se teki. Lehden ilmestyessä lakko jatkui, loppuiltapäivästä se oli jo ohi.
31. Eki3.5.2011 klo 11:47
Vanhoina hyvinä aikoina Osaman kuolema olisi ehtinyt helposti uutisristikkoon. Tämänhetkisillä systeemeillä sen olisi saanut kyllä sekaan jollakin maininnalla, muta jätinpä sen sullomatta mukaan, kun ristikko oli valmis ja tsekattu, kun tuon kuulin - kylläkin hieman jälkijunassa.

Sunnuntaina tuli uutisia Gaddafin pojan ja lastenlasten surmaamisesta. Ne olivat sen verran epävarmoja, että päätin jättää ne kokonaan pois. Parempi poissa kuin väärin.

Lätkäpuolellakin tilanne oli se, että Latvia-peliä ei luonnollisesi oltu käyty ristikkoa toimitettaessa.
32. Eki3.6.2011 klo 14:35
Ensimmäisestä uutisristikosta tänään neljännesvuosisata.
33. O3.6.2011 klo 14:40
Onnitteluni!
34. Taata3.6.2011 klo 15:06
Onnittelut myös Oulusta!

Minä vuonna Ilta-Sanomissa oli ensimmäinen kuvaristikko?

Minä vuonna ensimmäinen höyryristikko?

Muistan Ilta-Sanomat 1950- luvulta, kun yläkerran edustaja osti sitä. Taisi ilmestyä silloin iltapäivällä? Oli kyllä hieman erilainen kuin nykyisin. Paperi taisi olla ohuempaa ja lehdessä vähemmän sivujakin.
35. Eki3.6.2011 klo 15:20
Noita vuosilukuja en tiedä.
36. Eki1.7.2012 klo 12:36
Tänään alkaa laadinta aika myöhään, sillä EM-matsi alkaa vasta yhdeksältä. Rangaistuspotkuihin siinä varmaan joudutaan.

Olen viime kuukausina laatinut uutisristikon yksinäni, mutta viime tiistaina Toni teki ilahduttavan paluun ja jatkaa taas viikon päästä.
37. RA2.7.2012 klo 09:39
Kiinnostaisi tällaisen uutisristikon syntyaikataulu. Tuolla yllä on jo valmistumisesta jotakin, mutta esimerkiksi JUURI TÄMÄ, huomisessa lehdessä oleva?

Koska alkoi laadinta? Koska toteutus? Koska valmis ristikko lehteen / painoon?
38. tonimikael2.7.2012 klo 11:06
Voin kertoa omasta viime viikon laadinnastani:

Sunnuntaina n. 8 aikaan illalla aloimme yhdessä kylässä olevan isännän kanssa tutkimaan netistä viikon uutisaiheita, apuna oli myös Eki aiemmin lähettämine vinkkeineen. Valitsimme 4 aihetta, joista yhdestä kaksi lausetta. Minulla on usein tapana, että teen ylhäältä alas asti ulottuvia tasamittaisia lauseita, jotka sijoitan vielä vaakasuunnassa tasavälein. Niin tässäkin. Joskus tuo "fiksaatio" tuottaa kovastikin vaikeuksia, tällä kerralla kuitenkin lauseet tulivat helposti. Sitten lähetin Ekille lauseet, joiden pohjalta pyydettiin iltasanomilta sopivat kuvat niihin.

Vieraiden lähdettyä laadin pohjan, johon meni ehkä noin 2 tuntia.

Maanantaiaamuna (tällä kertaa 11 jälkeen) sitten tein ulkoasun ja lähetin ristikon eteenpäin vähän ennen kahta. Noin tunnin päästä tuli Ekiltä vastaus, että tarkastuksen jälkeen kaikki oli ok.
39. Eki2.7.2012 klo 11:51
Pääsin muista asioista tv:n ääreen juuri, kun EM-finaali alkoi, taisi olla puoli kymmenen jälkeen. Olin jo vilkaissut muita uutisia IS:n verkkosivuilta ja päättänyt ottaa tämän aiheen lisäksi pari muuta urheiluaiheista henkilöä mukaan. Hahmottelin ristikkoa heti, mutta katsoin välissä toiselta kanavalta Kymmenen uutiset, josko olisi tapahtunut vielä jotain mukaan otettavaa. Ei ollut.

Kymmenen jälkeen minulla oli lauseet paikallaan, myös ottelusta, joka oli saanut jo tuossa vaiheessa oletettavan suunnan. Aloin silti laadinnan oikeasta laidasta, jossa oli varmat lauseet. Lauseita tuli neljä kappaletta, ylhäältä alas tasavälein, EM-ottelusta kaksi kappaletta. Mitään kovin hohdokasta niihin ei tällä kertaa tullut, enempi asiapitoisuutta.

Ottelun yhä varmistuessa toisella puoliajalla olinkin päässyt hipomaan myös pääkuvan lauseita, mutta ne olisivat olleet vielä muutettavissa, jos lopputulos olisi alkanut muuttua.

Ottelun päättyessä laatimus ei ollut valmis. Pohdin kolmannen maalin jälkeen vielä, olisinko yrittänyt muuttaa lauseita ”murskaavammiksi” tai mainita tuon kolmen, mutta jälkimmäinen oli hyvä pitää poissa, tulihan vielä neljäs maali.

Tämä keskiyön tienoo ei ole lempilaadinta-aikani ja silloin joskus työ takkuaa. Ristikon olin siirtänyt sanoiltaan koneelle niin, että kello näytti 01:01, kun sain printin vihjeitä varten. Kuvat tilasin IS:n kuvatoimituksesta jo 00:23 ja ne tulivat sähköisesti 00:33.

Vihjeitä tein muutaman muun puuhan ohessa ja ne lähtivät Helille skannattuna 02:45. Nyt juuri odotellaan Heliltä valmista versiota tarkastusta varten, se tulee yleensä puoleenpäivään mennessä. Ristikko lähtee meilillä suoraan tarkastajalle ja sieltä tulee vastameili kommentteineen yleensä puolen tunnin sisään. Valmis ristikko lähtee toimitukseen yleensä klo 15-17 välillä.

Hauskana yksityiskohtana mainittakoon, että ristikkoon oli tulossa sana MATA tai VATA, mutten viitsinyt kumpaakaan panna niiden ”huonouden” takia. En sitä lopulta muuttanut takaisin, vaikka MATA tuli lopussa peliin ja teki neljännen maalin.
40. aawee2.7.2012 klo 20:15
tonimikael, Eki,

tosi mielenkiintoista lukea viestinne laadinnasta, pyrin aina tekemään uutisristikon. Kiitos!
41. Eki22.12.2012 klo 13:00
Uutisristikon ratkojille (ja laatijoille!) harvinainen kolmen viikon tauko! Hyvien rahapalkintojen ristikoita silti Iltiksessä sekä tänään että viikon päästä! Uudenvuodenaattona julkaistaan RistikkoExtra, jota ei tule 24.12. eli tauko siinäkin. Tuo 29.12. jättiuudenvuodenristikko hyvin palkinnoin on "vanhan vuoden uutisristikko".
42. Eki9.12.2014 klo 08:42
Toiseen saman aiheen säikeeseen tuli uutta kirjoitusta.
43. mm9.12.2014 klo 19:53
mm
44. mm9.12.2014 klo 19:55
Hienoa, mm saa kirjoittaa
45. qwertsu9.12.2014 klo 20:00
oikeasti se on Minä ja Markku Mäkelä. Sä olet ihana
46. sama9.12.2014 klo 20:17
Kiitos vitusti, eki kun laskit antamaan
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *