KESKUSTELUT > RISTIKOT > PEHMIKSISTÄ JA MUISTA HAUSKAN HELPOISTA RISTIKOISTA

1370. Pehmiksistä ja muista hauskan helpoista ristikoista

Eki4.2.2005 klo 01:37
Kovin harvoin täällä edes mainitaan helpot ristikot muuta kuin kirosanana. Olisi aika saada niidenkin faneilta yhtä enemmän mielipiteitä.

Minusta laatijatkin saavat sanoa, jos ovat joskus mielestään onnistuneet. Harvoin minulla on sellaista tunnetta, että todella helpoksi tarkoitettu ristikko onnistui aivan nappiin. Jokaisella laatijalla on varmaan vähän erilainen kuva siitä, miten ja mistä eväistä se helppo ristikko syntyy.

Viime lauantain IS-Pehmiksessä oli neljän naisnäyttelijän kuvat. Asetelma oli periaatteessa aika tylsä, mutta nelikko nimiltään mielenkiintoinen ja oli loppujen lopuksi vaikea sijoittaa nuo neljä nimeä, sillä olin päättänyt, että strategisia piilokirjaimia ei nimiin jää. En nyt vielä tänään paljasta, keitä he olivat, sillä vastausaikaa on muutama tunti.

Helpot ristikot käsitetään joskus laatimuksiltaan hyvin simppeleistä sanoista koostuviksi, mutta yritän - ja moni muukin yrittää - kyllä saada harvinaisia kirjaimia sekä ääkkösiä mukaan runsaastikin, kunhan sanat ovat tutuimmasta päästä. Silti helpon ristikon ystäville vaikka sanan HITCHCOCK kirjoittaminen voi jo olla hankalaa, joten sellaisia en suosittele. Ja jos tuplaveen panee piilokirjaimeksi, vähintään puolet vastauksista on jo sen perusteella väärin.
2. jupejus4.2.2005 klo 11:12
Voisiko ajatella, että "helpot ristikot" pitäisivät olla kaikkein laadukkaimpia ja huolellisimmin tehtyjä.

Helpot ristikot ovat kuin alin rappu, jolle astutaan. Sen pitää olla tukeva ja varma, jotta mieli tekee nousta korkeammalle. Jos helpot on tehty halvasti, arvottomasti, tai muuten huterasti, voi käydä, että se herätä kiinnostusa uusissa kokeilevissa ratkojissa.

Helppojen ristikoiden tehtävä olisi siten alkuun olla houkutteleva, kannustava ja sen jälkeen annettava pakonomainen tunne kuristaa seuraavalle askelmalle.
3. Pena4.2.2005 klo 17:14
Eki, se viime lauantain Pehmis oli siitä hyvä, ettei ainakaan päässyt nukahtamaan: "....zzzz...."
4. Kravattimies7.2.2005 klo 03:57
Mustien Pelikaanien satojen ristikoiden joukossa, jotka olen ratkonut, tulee huomanneeksi vain erittäin harvoin mitään, mihin toivoisi parannusta. Itse asiassa tämä voi olla jopa ensimmäistä kertaa nyt...

Helpon ristikon vihjeenä oli Luigin ravintola (7 kirjainta).

Tietenkin siinä haettiin vanhan kreikan sanaa Ταβέρνα eikä italialaista, vaikka Luigi onkin italialainen etunimi.

Yrittäkää keksiä kansainvälinen italialainen sana, seitsemän kirjainta, tarkoittaa italialaista ruokapaikkaa! Taitaa olla ylivoimainen tehtävä jopa vaikeiden ristikoiden taitajille!

Lopuksi vielä: Mielestäni minulle on kertynyt jo niin paljon kokemusta helppojen ristikoiden ratkaisemisesta, että väitän Mustien Pelikaanien edustavan aivan ehdotonta maailmanhuippua!
5. Urputtaja7.2.2005 klo 07:52
Helpon ristikon määritelmä? Aika mahdoton tehtävä. Kouluikäinen lapsi saattaa tuosta vaan tietää sanoja, joista mökin mummo ei ole kuullutkaan, ja päin vastoin. Kohderyhmä on kuitenkin nämä kaksi ja kaikki tuolta väliltä. Lisäksi puolisoni, joka ei koskaan itse ratko ristikoita, osaa antaa minulle vastauksia tuosta vaan kolmen tähden ristikoiden sanoihin, joita itse olen miettinyt tuntikausia.

Todella helppo ristikko on ehkä sellainen, jossa vihjeet ovat tyyliä talon kuva->talo. Helppo ristikko ei ole helppoja sanoja, vaan sellainen, että vihjeen ja ratkaisusanan yhdistelmä löytyy heti tai melko pian. Jos seassa on vaikeita sanoja tai vähän oudompia vihjeitä (laatiminen pelkillä helpoilla vihjeillä, jotka kaikki tuntisivat voi olla aika työ) niin silloin ne ovat sellaisia, joissa ratkaisusanat saa selville risteävien sanojen avulla - helposti.
6. Eki7.2.2005 klo 08:41
Nythän voinkin paljastaa Pehmiksen naiset, joihin Penakin jo viittasi, kaikki näyttelijöitä: Jennifer Lopez, Cameron Diaz, Penelope Cruz ja Rosie Perez. Naiset ovat luettelossani oletetussa tunnettuusjärjestyksessä. Ensimmäisen tuntevat lähes kaikki (ja osannevat kirjoittaakin), toisen tuntee valtaosa (taisi olla ainoa, jossa sijoittelun takia oli yksi piilokirjain), kolmannen korkeintaan puolet ja neljäs on useimmille vieras, aktiivisesti muistettavana nimenä ainakin. Neljännen pois jättämättä helppouden maksimointi olisi ollut idioottivarmempaa ja laatijan työ paljon helpompi. Sarjasta tuli kuitenkin sen kanssa täyteläisempi. Kun aloin työn oikeasta laidasta, jonne kolme jälkimmäistä tulivat, ei siinä vaiheessa, kun siitä pääsi "vapaille vesille" ollutkaan enää helppo löytää Jennifer Lopezille avointa paikkaa. (Tässä jouduin jo ennen aloitusta luopumaan yleensä käyttämästäni periaatteesta, että "lauseet" päättyvät aina ristikon tai kuvan laitaan.)

Rosie Perez piti siis sijoittaa niin, että kaikki risteävät sanat ovat erityisen selkeitä.

Yritän olla koskaan tuudittautumatta siihen, että ristikosta pitää kilpailuvastausta varten poimia vain yhdeksän kirjainta. Jos antaisi muualla myöten helppoudesta, voi tulla eteen jupejusin mainitsema tilanne. Jos ensin positiiviset asiat, niin minusta helppojen ristikoiden tekijöiden (sellaisten jotka osaavat niitä tehdä) määrä on lisääntynyt ja oikeasti helppojen ristikoiden julkaiseminen näin levittäytynyt yhä laajemmalle. Varmasti ristikot kuitenkin menettävät potentiaalisia faneja, kun uudesta harrastuksesta kiinnostunut ostaa lehden, jossa luvataan helppoja ristikoita ja ne ovatkin aloittelijalle ihan mahdottomia. Harvapa ennen kokeilua mitään ristikko-opasta hankkii, josta fakkisanoja alkaisi hakea, eikä pitäisikään. Nuoret saattavat vieraantua myös, jos lehden ristikot liikaa painottuvat vanhoihin sanoihin ja julkkiksiin (eläkeläislehtiin kai laatijat eivät saisi periaatteessa panna "uusia julkkiksia", ainakaan nuorisosellaisia), kuten Golda Meir ja Harald/Grels Teir. Toki on myös päinvastoin. Eläkepäiville uutta harrastusta janoava ei tunne Geri Halliwellia tai Bonoa, jos tarttuu erehdyksessä nuorille suunnaattuun tai liian modernisti tehtyyn ristikkoon.

Kyse ei ole yksittäisistä sanoista, jotka vielä vieraannuttaisivat, vaan siitä, että ratkoja alkaa pitemmän päälle tuntea itsensä tyhmäksi (tai toteaa laatijat tyhmiksi), kun kemiat eivät kylliksi kohtaa eikä ratkonta tunnu miellyttävältä.

"Ristikot eivät näköjään ole mun juttuni." Jossain voisi silti hyvinkin olla useampikin lehti tai laatija, jonka ristikoiden parissa tämä henkilö viihtyisi.
7. Juhani Heino28.2.2005 klo 13:08
Otin Haminasta mukaani Seepra-liitteen 8.2. ristikon. Se on ilmeisesti niitä Pekka Joutsin Bulls-ristikoita. Pää"kuvassa" on "eri sortin sisätilojen eläimiä!"
En yleensä harrasta helppoja, mutta tämä vetosi, ja kyllä kannatti ratkoa.
Mahdottoman pitkiä sanoja, eikä edes kovia fakkeja joukossa. Eniten siihen suuntaan olivat SAAR, AMMU, TOKA, ETNA, KIEL, ISAK, OPRI, SEES, TAMI ja KESI eli päätelkää siitä.
Voin täysin varmasti sanoa että noin hyvää laatimusta en saa ikinä aikaan.
8. Kravattimies1.3.2005 klo 04:00
MP 2/05 s.28

Kaksi nelikirjaimista sanaa: yhden vihjeenä laivan kuva (ei piilokirjaimia), toisen vihje POHJALLE (2. kirjain piilokirjain).

Kirjoitin saman ratkaisusanan molempiin, vaikka toinenkin sana tuli mieleen. Hymyilytti, kun ajattelin vaihtoehtoa N piilokirjaimeksi siihen vihjeeseen.
9. Kravattimies3.3.2005 klo 02:50
Tämän numeron teemana on eläinkunta ja keskiaukeaman taitavalle porukalle kuuluu ansaitsemansa aplodit! Kuinka ylös siinä päädyttiin, sen voi jokainen itse katsoa.

Ratkaisin kokonaan mustekynällä. Kun sivu sivulta katsoo, miten on joutunut korjailemaan, niin vaikein ristikko oli yllättäen jo sivulla 11. Kari selvitettiin ja matka jatkui.

Netistä joutui hakemaan vain yhden sanan koko lehden aikana. Se oli sivun 16 vihje Vihainen setä, jonka toinen kirjain oli piilokirjain. Minulla oli siihen kaksi vaihtoehtoa.

Musta Pelikaani on helppo, mutta mielenkiintoinen lehti!
10. Tupu3.3.2005 klo 03:04
Piti kaivaa lehti esiin, vaikka ei meidän huushollissamme kuulukaan minun hallintapiiriini. Oikein oli ratkottu täällä. Taitaa olla Kravattimies ollut aika kauan poissa näiltä seuduilta, jos tämä setä ei ole tuttu, kylläpä hän kansamme tuntoon sen verran syvälle on juurtunut.
11. tjn5.3.2005 klo 20:51
Mitähän HS:n kuukausiliitteen ristikon laatijalle on tapahtunut? Ei ole ennen mennyt (minulla) yhdellä istumalla .
12. Tsööts6.3.2005 klo 08:26
Olen huomannut Auliksen vaikeustason vaihtelevan nimenomaan Kuukausiliitteessä. Ainakin ennen Hesarin perjantairistikossa aste pysytteli muistaakseni suht´ vakiona,
oma suosikkini on Iisakin Kuukauden Aulis - niitä saisi olla enemmän! Sopiva vaikeusaste!
13. Eki17.3.2005 klo 17:37
Tänä lauantaina on Pehmiksenä ristikko, jonka arvioin tasan ykspalloseksi. Melkein ainahan siinä on ollut yksplus. Olisi kiinnostavaa keskustella helppojen filosofiasta ratkojien (pehmisten varsinaisen kohderyhmän ratkojien) kanssa. Ovatko erot sellaisia, joiksi laatija ne kuvittelee?

Vaikeisiin pystyville noissa tasoissa ei ole mitään eroa. Ero nähdään parhaiten siinä, kun ristikkoa alkaa ratkoa aiemmin (ainakin lähes) ratkomaton henkilö.

Isohkoa ristikkoa tehdessä tulee aina paikkoja, jotka eivät sitten superhelpoilta näytäkään. Kyse ei ole välttämättä yhdestäkään vaikeasta sanasta vaan esim. alueiden rakenteista ja pommivarmasti vihjeittämättömien sanojen puutteesta.
14. matts18.3.2005 klo 09:44
Olen kyllä huomannut tuon vaikeusasteen hahmottamisefektin heikkenemisen, kun taito (???) visaisten ratkomiseen on karttunut. On tosi vaikea enää sanoa onko joku 1+ tai 2+, jos pystyy ristikon "kirjoittamaan läpi". Ehkä sitä oli myös 2. alkuerän osalta - saa nähdä kun vastaus tulee 22.3.
15. Eki18.3.2005 klo 09:58
Tuota on havaittavissa enemmänkin, matts.

Meillä on SM-kokous tänään. Yksi piiloruutu taitaa koitua satojen tuhoksi. Katsotaan nýt vielä, mitä tuomaristo päättää.
16. iso S18.3.2005 klo 10:15
Voiko satojen tuhosta anoa tässä tapauksessa katokorvauksia? Kato kun saattaa kopsahtaa omaankin nilkkaan, siihen malliin kolottaa. Hämärästi muistelen että olin aavistavinani jossain kohdassa vaaraa.

Olisiko mahdollista saada tietää (ennen tai jälkeen kokouksen, jälkimmäisessä tapauksessa myös päätös), mikä oli kyseinen vihje, oikea ratkaisu ja kriittinen piilokirjain?
17. Eki18.3.2005 klo 10:20
Keskustelemme kokouksessa, voiko kertoa.

Vastaus olisi jotenkin (hyvinkin) looginen vihjeen suhteen, mutta väärä vaihtoehto ei ole missään mielessä oikea sana, siitä on kyse.
18. matts18.3.2005 klo 12:33
Katsoin ratkaisusta kaikki piilokirjaimelliset sanat, enkä heti löytänyt mitään sellaista, joka ei olisi oikea sana. Ehdokkaani väärän piilokirjaimen vihjeiksi ovat "Hlsinki", kynä, ehkäpä myös, Sinulle Kalle, tunti..., ellei sitten HUUMA..VA AINE alaspäin.
19. JTak18.3.2005 klo 13:26
Harmi ettei tullut otettua kopiota ristikosta, mutta eiköhän se tuo Hlsinki ole. Nythän on vastausaika jo päättynyt, joten ei haittaa, vaikka vihje mainitaankin?
20. matts18.3.2005 klo 14:27
No voiko se olla muu kuin ETTÄ.
21. Seppo18.3.2005 klo 14:40
Katselin heti alkujaan, että vihjeelle "keimaillen" olisi kaksi sanaa, joissa 4. kirjain on eri.Väärällä kirjaimella syntyy sana, joka ei tarkoita mitään, vaikka se tuntuu vittaavan elokuva-alaan. Olisiko kyse tästä sanasta?
22. matts18.3.2005 klo 14:53
Mutta se ei ole piilokirjain.
23. Seija19.3.2005 klo 11:08
No nyt sitten Ekille tosi vähän ratkoneen kommentti tämän päivän Pehmiksestä. Pehmiksiä olen ratkonut tasan kaksi, joista toisen viime tiistaina ja toisen äsken.

Tuo tämänpäiväinen oli kyllä vähän turhankin helppo. Olisinko kaksi kertaa käyttänyt pyyhekumia ja aika meni ehkä viisitoista minuuttia, hidas kirjoittaja kun olen. ;)

Mutta mielummin tuollaisia helppoja kuin liian vaikeita. Liian vaikeaksi omalla kohdallani menee mm., jos on paljon sanoja joita ei normaalissa puhekielessä käytetä, paljon nimiä (etenkin ulkolaisia urheilijoita tai näyttelijöitä).

Tämänpäiväistä helpommaksi ei kai tuon kokoinen ristikko voi tulla? :)
24. Eki19.3.2005 klo 11:33
Kappas, olisinko osunut arviossani oikeaan suuntaan.

Minulla on sellainen käsitys, että todella isolle joukolle ei voi tehdä liian helppoa, jos varsinkin tekee sen ilman myönnytyksiä normaaliristikoiden tyyliin.

Mitäkö sillä tarkoitan? Valitettavan usein vaikeissakin ristikoissa käytetään "huonoille sanoille" huonoja/lapsellisia vihjeitä, jollaista en edes helppoon ristikkoon päästäisi, esim. tanu > tano, avaali > aval ja Aså > Asaa.

Oman henkilökohtainen mielipiteeni on, että mieluummin laatii paremmat sanat kuin päätyy tuollaiseen.
25. Lettu18.4.2005 klo 20:27
Musta Pelikaani 3/2005:
Todella helppoja ristikoita. Ratkaisuun meni muutama minuutti per ristikko. Yllätyin runsaista henkilönimistä useammassakin ristikossa (ertyisesti s. 3 - 13 kpl) ja myös samoja ratkaisusanoja tuli vastaan useilla sivuilla; varustettuna erilaisin vihjein onneksi. Sanastollisesti vain muutama herkkupala, muutoin peri turvallista perussanastoa. Hillevin ristikko (s. 4) oli lehden parhaimpia sanastonsa puolesta - piilokirjaimia, joista yksikään ei aiheuttanut epävarmuutta, oli 24 kpl ja henkilönimiä 4 kpl. (Laskuvirheet mahdollisia!) Lehden yleisilme oli siisti. Hillitty värisävy onnistuneen paperilaadun kanssa teki ratkomistuokiosta leppoisan.
26. Eki18.4.2005 klo 21:40
Tunnustetaan, en ole Suomen henkilönnimikielteisin laatija. Jotkut karttavat niitä paljon enemmän. On tuossa sivulla 3 niitä aika paljon ja pari hyvin tavallistakin. Etunimillä saa usein aika varmoja sanoja helppoihin (oikeasti helpon ristikon tekeminen ei nimittäin ole - helppoa!), mutta ei sekään mikään puolustus ole. Siinäkään mielessä en ole tarkoista tarkoin, että KANSAn vihjeeksi voin panna Tapani, vaikka sen voisi selittää suomen kielellä. Niin se kaikista tylsin tuossa ristikossa on KHALIFA ISTA (T_AT) ja henkilönnimen voisi välttää vaihtamalla piilokirjaimen ja pistämällä vihjeen KEIDÄSRYHMÄ, mutta sitä en vain satu käyttämään.
27. Jukkis18.4.2005 klo 22:00
KEIDÄSRYHMÄ? Mikä se on?
28. Eki18.4.2005 klo 22:06
No sori!
29. Jukkis18.4.2005 klo 22:18
No minä kysyin kyllä ihan vakavissani enkä viisastelumielessä. Mutta KEIDASRYHMÄ sitten vissiin on kyseessä. Mikäs siitä sitten tulee kun minulle keitaista tulee mieleen vain Oasis?
30. Lettu18.4.2005 klo 22:18
Erityismaininta vielä Hillevin ristikon sanojen lukumäärään. Niitä oli ristikossa huikeat 93 kpl (väliltä 4 - 12); yhden sivun ristikossa sanojen lukumäärällinen keskiarvo liikkuu kaiketi siinä 75 sanan molemmin puolin.
31. Eki18.4.2005 klo 22:21
Jukkis, tollo kaverini, jokainen itseään kunnioittava ratkoja tietää, että TUAT tai TOUAT on keidasryhmä Saharassa. En tosin ole itse käynyt varmistamassa asiaa enkä tosiaan sitten 70-luvun käyttänyt tuota vihje/vastaus-yhdistelmää, mutta tietysti saa jokainen käyttää sitä makunsa mukaan.
32. Juha N18.4.2005 klo 22:56
Kiitos Eki, aina oppii uutta. Olen lukenut Hesarini ja muut asialle omistautuneet aapiset ihan väärin. Olen tähän asti luullut, että kyseessä on yksiköllinen, keidasta noin yleisesti tarkoittava sana TUA. Kun niitä sitten vaikka hävittäjälentäjä näkee perspektiivistään useampia, raporttiin voidaan kirjoittaa oikean alakulman pelastava helmi, TUAT...
33. Matti18.4.2005 klo 23:28
Viekää tuatkin Rahikaisen pesästä!
34. Eki18.4.2005 klo 23:30
Tuat on myös "porilaiset totat"... tua noi niinku... Uusin julkku Tua lienee Tiki Tikkasen vaimo.
35. Matti22.4.2005 klo 20:19
Väärä säie, mutta en jaksanut hakea vastaavaa kovissäiettä. Joutsin Pekalla oli kiva kolmetähtinen tuoreimmassa Suomen Kuvalehdessä. Paitsi että oli korkeintaan kaks´puolonen. Ja parempi niin.

Hämäräksi jäi alhaalla olleen pystysanan vihjeen
-PÄIVÄ (V:stä nuoli alas) ja ratkaisun välinen yhteys. Mutta kaipa tuokin vielä selviää. Tai sitten ei.
36. Eki22.4.2005 klo 21:09
Kyllä sitä tarkastaja-Liisan kanssakin pohdittiin, mutta Pekalla oli hyvä selitys.
37. Matti22.4.2005 klo 23:59
Ettei siis kaksi kirjainta vaihtanutkaan paikkaa. OK, hyvä selitys seuraa aikanaan. Oli kiva ristikko.
38. Pena13.9.2005 klo 15:38
Mukavan yllätyksellisiä ratkaisusanoja Pehmiksessä 10.9. Ne valokuvista lähtevät.
39. Ylläpito5.8.2008 klo 10:14
Ristikkokeskustelut ovat viime aikoina entistä painokkaammin keskittyneet vaikean pään ristikoihin. Ei se mitään, mutta laatijoita auttaisi valtavasti, jos myös helpoista ristikoista pystyttäisiin keskustelemaan mahdollisimman yksityiskohtaisesti. Näillä sivuilla on kuitenkin valtavasti "maan hiljaisia", sekä laatijoita että ratkojia, jotka lukevat kaiken mutta eivät kirjoita lainkaan tai vain silloin tällöin.

Jokainen rehellinen ratkojakommentti on kaikille arvokas ja jokainen laatijan esittämä kuvaus työstään etenkin ratkojille kuin vaskoolista löytynyt kultahippu.
40. Aksu5.8.2008 klo 10:30
Kiitos, nämä uutislehden ristikot ovat ihan mukava 'aamupala' aivoille! Eikä ristikosta voi palata ennen kuin ratkaisu on OIKEIN.
41. RA5.8.2008 klo 12:42
Muutama vuosi sitten muutaman vuoden ratkoin vain vaikeita koviksia. Mutta eihän ne riitä!, niitä on tarjolla niin vähän. Niinpä palasin kiltisti takaisin helppojen pariin.

Millainen on (minusta) hyvä HELPPO?

Tuosta sanastopuolesta yllä on jo kirjoitettu; Ei helpossa ristikossa saa olla mitään fakkisanastoa eikä oikeastaan erityistä tietoakaan edellyttäviä juttuja. Jos sinne jotain on eksynyt, niin on sitten vihjeellä niin selvästi helpotettava tai oltava piilokirjaimeton. Helpon ristikon kanssa tulee pärjätä ns. arkitiedolla ja ilman kookletuksia ja tietosanakirjoja, tv-sarjojen seuraamisia ja juorupalstojen lukemisia. - Onko liian vaativasti sanottu? On varmaan käytännössä, mutta tarkoitan ikään kuin perusperiaatteena ja ihanteena.

Millainen on HYVÄ helppo?

Hyvä ristikko syntyy, kun siinä on joku mukava, mielenkiintoinen, hauska, humoristinen... idea. Lähinnä kai pääkuvassa ja siitä tulevissa lauseissa / sanoissa. Sellainen suorastaan "pakottaa" ratkomaan ja katsomaan, mitä siihen tulee (vaikka muuten ei ehkä helpot edes kiinnostaisi). Kovislaatijoilla on tietysti sama haaste, mutta tuo IDEAn keksiminen tuntuu helpoissa jotenkin vielä tärkeämmältä. Pelkkä - sinänsä - hyvien sanojen ristiin rastiin kirjoittaminen ei ole kovin viihdyttävää.

[Tässä sopinee kuuluttaa, että Sanaseppo-lehdessä kaipaillaan koko ajan ja kovasti lisää HYVIÄ ja HELPPOJA RISTIKOITA!]
42. PP7.8.2008 klo 22:51
Nyt annan kiitosta, kun siihen on aihetta.

Olen usein moittinut Kari Päivärintaa virheistä ja liioista fakkisanoista. Nyt ratkomattomien lehtien pinosta osui käteeni Tähtiristikot 10/2007. Tein siitä takasivulta KP:n ristikon enkä löytänyt mitään moitteen sijaa. Se oli ihan selvästi huolella tehty. Sanasto oli moitteetonta enkä edes huomannut yhtään noista paljon puhutuista fakkisanoista.
Myös uuden sanan opin, 'elul' on juutalainen kuukausi.

Sanon niinkuin entinen opiskelutoverini, kun kolme vuotta opiskeltuamme vanha ruotsinmaikkamme kysyi, miten PP:n opinnot sujuu: "Kyllä hänessäkin on vähän edistystä havaittavissa."

Vielä minä ennätän nähdä senkin päivän, kun saan eteeni täysin virheettömän HS:n ristikon....
43. kp7.8.2008 klo 22:57
voi ... alan itkee.
44. RA7.8.2008 klo 23:51
Määkiiin... tänään Huippuristikot 8 -lehdestä KPn ristikon (nro 27, lehden viimeinen ristikko) tekaisin; paljon helppoja nimiä ja vihje-sanapareja.

Vasemmassa alakulmassa 4-kirjaiminen vaakasana vähän haetutti, kun en ollut koskaan ennen kuullut. Muistelen, etten ole sattunut ikinä missään muussa (siis ristikossakaan) yhteydessä ennen nähnyt, MUTTA näkyy löytyvän mm. ristikkosanastoista. Piilokirjaimia ei ole, joten ratkesihan tuo muiden sanojen avulla. JOKI (4) > ATNA on jo toisaalla samassa ristikossa. Arvailkaapa , mikä tämä toinen on.

JOKI (4) _T_A

(Ei saa paljastaa sanaa, palautusaika on vielä menossa)
45. iso S8.8.2008 klo 16:08
Jotta en paljastaisi ratkaisusanaa, vastaan etten tiedä muuta tuohon malliin sopivaa kuin yhden ristikoista tutun, mutta kelpaako se kun se on "vain" sivujoki" ja EU:n ulkopuolelta (Norjassa).
46. 8.8.2008 klo 19:48
Kohti Glommaa on vakiovihje
47. RA8.8.2008 klo 19:54
Kovisvihje: JKI (4)
:-D
48. kp8.8.2008 klo 21:57
ohraa kasvava joki...
49. Taata8.8.2008 klo 22:15
Vetikö Kari pisimmän korren?
50. Marco Poloinen8.8.2008 klo 22:23
Ikävä tunkeutua hermojaraastavan jännitysnäytelmän väliin, mutta oli ihan pakko tulla sanomaan, että onpa pehmeiden ystäviä taas hemmoteltu tänäisessä Ilta-Sanomissa. Vaikken ihan kohderyhmän keskipisteeseen kuulukaan, arvioisin ratkojia oikeasti a r v o s t e t u n molemmissa pehmiksissä. Niin sanaston kuin tasaisen vihjeytyksen puolesta, Ekillä vielä melko lohnakka keskiosa. Mutta em. on vasta puoli ruokaa; molemmista näkee, että ulkoasua tehdessä on pidetty helpon ratkojaa yhtä arvokkaana kuin koviksenkin (ellei arvokkaampanakin). Jos vaikkapa tuommoiseen Tonin ristikkoon ei tee mieli tarttua, niin mihin sitten?!
51. qwer8.8.2008 klo 22:33
Yäk. Ottaa päähän nämä ylikehujat. Menee usko näihin sivustoihin. Ylikehuminen on samaa, kuin muukin ttuileminen.
52. Marco Poloinen8.8.2008 klo 22:42
qwer, eiköhän nämä sivut jonkun kehujankin kestäne, kestäähän nämä laisesi sontakasan päältä huutelijankin..
53. eetu8.8.2008 klo 23:13
marco ei se kehuminen ole väärin. qwer tarkoittaa että pitää osata valita ketä kehuu.
54. qwer8.8.2008 klo 23:13
Yleinen teksti meni henkilökohtaisuuksiin. Poloisen kirjoituksiin en koskaan ole mitään kommentteja antanut. Mutta häiris iskee hänessä
55. kari kämäräinen8.8.2008 klo 23:17
qwer: jotenkin tuntuu, että sulle on pääasia (ei ylikehuminen vaan) yli--ttuileminen!
56. qwer8.8.2008 klo 23:21
Kämy, Ole hyvä. On tullut saunottua ja teipattua? Riitahan tästä syntyy.
57. Bella9.8.2008 klo 01:21
PP:
Oliko viimeisin HS-ristikko mielestäsi virheetön?
Olisiko se päivä ollut tänään.
"elul" sana on ollut HS- ristikossa jo kauan
sitten, koka se on minulla ylhäällä
vanhassa violetissa vihkossani.
Kirjoitin sinne sellaiset sanat, joita en ollut aiemmin
kuullut, kuten se "piraattielokuva"
58. RA9.8.2008 klo 01:38
"Lähettäjä: kp 8.8.2008 klo 21:57
ohraa kasvava joki... "

Mihin tämä kommenttisi liittyy? Huumoria vai tuohon ylläpuhuttuun kohtaan sinun ristikossasi? JOKI (4) _T_A
59. PP9.8.2008 klo 08:10
Elul voi olla tuttu aulisten ratkojille, mutta minä olin poissa
kauan niiden parista. Sanoinkin sanan olevan uusi minulle, toisillehan se voi olla vaikka jokapäiväisessä käytössä. :-)

Eilisaamuna ristikon täytettyäni kirjoitin 2496 -säikeellä:
'Ja taisi koittaa se päivä, ettei silmään osunut yhtään virhettä.' Et kai sitten lukenut.

Piraattielokuvasta vielä hiukan. Muistan sen olleen MYÖS
Hesarin ristikossa, mutta paljon aikaisemmin jossakin muussa muistaakseni vihjeenään 'piraattituote'. Tuote -sana oli hämäävä. Kävin silloin läpi kaikenlaisia elokuvia, videoita, taidejäljennöksiä jopa Marimekkoakin ym., kun apuja ei ollut sanan ympäristössä. Mutta vihje on hyvin keksitty, kunhan ei vakiinnu ristikoihin.
60. PP9.8.2008 klo 08:12
Tuo edellinen oli vastaus Bellalle. Sorry, unohtui nimim.
61. kp9.8.2008 klo 08:29
Lähettäjä: kp 8.8.2008 klo 21:57
ohraa kasvava joki... "

Mihin tämä kommenttisi liittyy? Huumoria vai tuohon ylläpuhuttuun kohtaan sinun ristikossasi? JOKI (4) _T_A

tuohon puhuttuun jokeen
62. RA9.8.2008 klo 09:27
kp, ok. Tuli mieleen se sanonta, että "nyt taisi ottaa ohraleipä" :-)
63. PP9.8.2008 klo 09:40
Nämä ainakin ovat Norjan jokia, mukana 'ohraa kasvava joki', kaikki esiintyneet ristikoissa:

_T_A on 238 km pitkä joki. Se alkaa 1040 metrin korkeudelta ja laskee Skagerrakiin

_T_A-joki alkaa Strynefjelletin kupeesta noin 1000 metrin korkeudesta ja se hiljalleen laskeutuu Ottdalenia pitkin Grotlin ja Lomin välillä yli 600 metriä.

River _T_A is situated in south-eastern Norway and stretches from approx. 1400 m a.s.l. in the Rondane Mountains.

Tämä oli huumorittoman tosikon vastaus!
64. RA9.8.2008 klo 09:46
Ekin Ristisanakirjassa tämä ristikkoon tullut joki esitellään Lågenin sivujokena.
65. PP9.8.2008 klo 10:36
Sitten se on ilmeisesti tuo keskimmäinen. Ensimmäinen on se ohrajoki ja alimmainen se tavallisin.

[Tämän joen laakso on upea, olen omin silmin sen kokenut. Lähellä ovat Jotunheimen ja Galdhöpiggen, joiden huipuilla katosi täysin taju korkeudesta, olimme sananmukaisesti pää pilvissä.]
66. kp9.8.2008 klo 16:50
iltasanomien nettiristikossa 32 näyttäisi olevan häikkää, muute hyvä
67. MM9.8.2008 klo 17:15
Mitäköhän häikkää siinä kp:n mielestä on?
68. kp9.8.2008 klo 17:29
eikö selvä ikimys oo se kaveri, joka kirjoittaa ...eki on...? tulee jotain ihan muuta....
69. MM9.8.2008 klo 17:32
Siis tarkoitat että vihje on virheellinen?
70. RA9.8.2008 klo 17:40
kp, ei siinä ole mitään häikkää. Ihan hyvä ratkaisusana siihen tulee.
71. RA9.8.2008 klo 17:46
kp, vai ajattelitko, että siihen pitäisi tulla ratkaisusanaksi UUTINEN :-D
72. kp9.8.2008 klo 19:57
ilkitys tulee siihen nyt
73. PP9.8.2008 klo 20:30
Oletko varma? Sinullahan on virhe... Ei voi olla totta!! :-D
74. MM9.8.2008 klo 20:31
Jotain pikku ilkeetä ihmetystä vois tähän nyt laittaa vaikka kp:n yli 30 vuaden laatijaurasta, mutten viitti.
Mutta pikku vinkkinä, että Vuokila ikävästi laadinnoissaan käyttää KAIKKIA suomen vokaaleja.
75. kp9.8.2008 klo 20:43
jos mm sanoo missä ihmeen opuksessa on ... nii selviää tämäkin mysteeri :)
76. kp9.8.2008 klo 20:47
kumpikin teos sanoo että ilkimys... ja se ei käy
77. MM9.8.2008 klo 20:51
Anna hautua yön yli, ja yritä ratkoa huomenna uudelleen.. Tuommoset vaikeustasoltaan puolpalloset vaatii joskus vähän taukoa ja keskittymistä.
78. Aksu9.8.2008 klo 20:54
kp,
siulla on sitten LEVÄN OSANEN väärin.
79. Aksu9.8.2008 klo 20:56
Tietääkö kukaan, mistä löytyy Iltalehden nettiristikon palkitut?
Ilta-Sanomissa on homma hyvin hoidettu.
80. kp9.8.2008 klo 21:00
niinpä oli ... sori...
81. Miimu9.8.2008 klo 21:28
Kiitos Aksu, kun vinkkasit asiallisesti kp:lle. Olisi muuten mennyt melko tympeäksi taas...
82. kp9.8.2008 klo 21:35
ihan mitään sarvia ja hampaita... sanasokeus iski :)
83. Lineaarinen suora10.8.2008 klo 15:54
PP toteaa itsestään: Tämä oli huumorittoman tosikon vastaus!
84. PP10.8.2008 klo 17:10
Ja tuo oli tosi huumoripläjäys Lineaariselta suoralta!!
85. Jaska11.8.2008 klo 22:09
RAn peräänkuuluttamista helpoista ja hyvistä ristikoista on tänäänkin hyvänä esimerkkinä IS:ssa Pallosen/Vesannon pehmis. Avara (keskipituus päälle 6) ja sanastollisesti selkeä vailla ainuttakaan fakkia. Ei mikään läpihuutojuttu rutinoimattomille, vaan sopivasti pähkäiltävää arviolta puoleksi tunniksi. Siis ihanneristikko vaikkapa Helsingistä Keravalle matkaavalle työläistäyttäjälle.
86. PP22.8.2008 klo 11:34
Ratkoin aikani kuluksi eilisen IS:n torstaituplan. Aloitin pienemmästä, Vuokilan laatimasta, ja rehvakkaasti kuulakynällä. Mutta eteen tuli niin pitkiä sanoja, että äkkiä siirryin kumipäälyijykynään. En ollut pitkään aikaan ratkonut iltapäivälehtien ristikoita, ne ovat aina olleet kumppanini heiniä. Olin iloisesti yllättynyt!

Samoin isompi Teemu Pallosen laatima oli hyvä. Kuvista lähtevät ratkaisusanat olivat oiva oivallus. Taidanpa riistää
ratkomisen ilon kaveriltani useamminkin. :-)
87. iso S22.8.2008 klo 16:36
Minäkin ratkoin torstaituplan mutta en sen kummemmin yllättynyt. Taso on ennestään tiedossa kun kumppani keskittyy sudokuihin eikä pyri omimaan kuvaristikoita.

Palloselle kevyt miinus siitä että yksi teemasanan kanssa samaa kantaa oleva sana löytyy samasta ristikosta. Tasapuolisuuden nimissä Vuokila(n risitko)lle samanmittainen miikka siitä mistä olen ennenkin kitissyt: yläreunan kuva- ja tekstivihjeiden keskinäistä järjestystä joutuu arpomaan. Muuten hyviä.
88. kp22.8.2008 klo 17:00
ei mitään yllättävää
89. Vaari22.8.2008 klo 22:50
Muistakaa, elämää on Helsingin ulkopuolellakin. Kaikki eivät lue Metroa Iltiksia ja Nyttejä, eivätkä kuuntele lukuisia kaupallisia radiokanavia ja ahmi netissä saitteja ja blogeja ja ovat silti suomalaisia ja voivat olla sivistyneitä. Tämä unohtuu YLE:n ja Hesan toimittajilta ja samalla ristikkojen laatijoilta. Olisi kiva kun ne hieroisivat enemmän älynnystyröitä kuin sormen selailua kirjoissa ja netissä. Lukutaito ja kirjastot ovat sitä varten. Asioiden kopiointi ei ole järin älykästä, mutta järjen käyttö sitä vastoin on!?
90. pekka22.8.2008 klo 23:56
Vaarille toivotan menestystä ja onnea, oivallista tekstiä sinulta.
Taitaa laatijat olevan fiksuja,kun tekevät laatimuksian slangisanaelmillaan, taitavat sopia heille helppouden takia.
Hesari ristikot tekee siitä jopa taidetta. Onhan Raakel Liekinkin teokset taidetta.
91. PP8.9.2008 klo 12:18
En ole sudokujen ystävä, vaikka joskus aikani kuluksi niitä ratkonkin. Tyttäreni sensijaan on, matikka ja numeroilla pelaaminen kun on yksi hänen vahvoista puolistaan, toisin kuin äidillään. Nyt tuli uusi tuttavuus. Tapasin sen tv-ohjelmalehteä (IL/tv -Jätti) poisheittäessäni. NUMERORISTIKKO.

"Numeroristikko toimii sanaristikoiden tavoin poikkeuksena se, että kirjainten paikalla on numeroita. Joku numeroista 1-9
täytyy kirjoittaa johonkin ruuduista (nollia ei käytetä). Joku numero on jo valmiina, jotta aloittaminen olisi helpompaa. Kun ruudussa olevat numerot lasketaan yhteen, niin tuloksen tulee olla sama kuin luvun vasemmalla tai ylhäällä olevassa mustassa ruudussa. Samassa rivissä ei saa olla
kahta kertaa samaa numeroa." Näin lehti valisti.

En kyennyt ratkomaan, vaikka päättelemällä jotakin sain aikaan. Ristikon päällä oli laatijan kohdalla: Epix PS/Distr. Bulls. Tyhmiä kysymyksiä: Onko näitä esiintynyt enemmänkin Suomen lehdissä, ovatko kovinkin yleisiä ja suosittuja maailmalla. Tämän koko oli 10 x10, onko suurempiakin. Ei sopinut minun pirtaani niinkuin ei sudokut, kryptot ja siluetitkaan. Kaikkea on kuitenkin edes kokeiltava.
92. Matti8.9.2008 klo 15:02
Muistaakseni ++juhilla on ollut näitä Iltiksessä, joko tiistaisin tai sitten muina päivinä. Itseäni nämä eivät oikein puhuttele, niinkuin ei tiistain IS:n survotkaan.
93. Pete8.9.2008 klo 18:54
Tuo numeroristikko tunnetaan Suomessa ja maailmalla paremmin nimellä kakuro. Onhan noita kakurolehtiä ainakin lehtipisteissä näkynyt, tavallisissa lehdissä kai harvemmin. Google ja wikipedia kertovat lisää, mutta myös ++juhilta löytyy perusohjeet tehtävän ratkaisemiseen, ristikkotuumin.fi/juh/kakuro/ .
94. Jaska8.9.2008 klo 19:17
Pallosella oli tänään Satasessa vänkä pehmisvihje. PILVI TAI RANTA. Tartti kolme risteävää apua ennen kuin sytytti. Keksitkö sinä ilman muita apuja kuin kirjainmäärä 9?
95. RA8.9.2008 klo 19:23
Useitakin ideoita syntyy. Loppuuko ännään?
96. Matti8.9.2008 klo 21:15
En osaa kun taivastella.
97. Jaska8.9.2008 klo 21:46
RA ratkaisi.
98. PP25.9.2008 klo 20:30
Viikonlopun runsasta ristikkoantia odotellessani äidyin ostamaan Ruutukolmion Pop-Visa Syys-Extran, 35 -vuotisjuhlalehden.

Ensimmäiseksi tartuin tarmolla Outi Karisen Sanahakuun. Tarmoa siinä tarvittiinkin, kokonaista kolme tuntia! Siinähän vihjeistä ratkeavat sanat ovat aakkosjärjestyksessä. Pidän Merja Colombeaun vastaavista sanahauista. Karinen on uusi tuttavuus minulle. Sanat olivat erittäin hyviä. Mutta. Tämä sama 'mutta', joka on tuttu Kolmiokirjan lehdille, tuli taas vastaan. Jäljelle piti jäädä seitsemän kirjainta, joista muodostuu alkuaine. Jäljelle jäi kymmenen. Ajattelin kiltisti, että olin tehnyt virheen ja tein ristikon huolella uudestaan.
Ei auttanut, lehdessä oli TAAS virhe!

Kari Päivärinnan ristikko oli ihan okei. Kunnon sanoja, eikä yhtään atta/titata -kategoriaan kuuluvaa.

Jopa kolme laatijaa onnistuu tekemään helpostakin vaikean sekoittamalla vihjeet miten sattuu. Kuulakynäristikoita, joissa jälki on yhtä töhryä, kun sana ei tullutkaan siihen, mihin se olisi kuulunut ja päälle piti sitten kirjoittaa. Pentti Miettisellä on outo tyyli jakaa ristikkonsa osiin, joista on vain yksi tai kaksi ulospääsyä seuraavaan aukioon.

Joistakin vihjeistä tulee aivan muuta kuin odottaisi, esim. farmarin verbi = laiduntaa, kainous = nolous... Heinäverbi 'ruota' oli minulle ennenvastaantulematon. Ruota -verbi löytyy Nykäsestä merkityksessä 'panna rukoon', mutta Pesosessa sitä ei ole.

Sana 'pelkka' sai minulle uuden merkityksen. En ollut sanaa tuntenut muuta kuin merkityksessä leipäpelkka (pelekka murteessamme). Se oli lyhytvartinen ja leveälapaisempi kuin leipälapio. Käytettiin varsinkin rieskoja paistettaessa. Nyt 'sahattuja' -vihjeeseen tuli pelkat. Aina oppii uutta.

Jätän nyt loput lehdestä ratkottavaksi joskus ristikkonälän yllättäessä.
99. Matti25.9.2008 klo 21:53
Jaska, mikä se oli se PILVI TAI RANTA? Uteliaisuus polttaa sisintäni.
100. Teemu Pallonen25.9.2008 klo 22:20
Satamaton.
101. Matti25.9.2008 klo 23:17
Vaude!
102. PP4.11.2008 klo 19:08
Pirkan marraskuun numerossa on pieni, mutta hyvä piilosana. Ruudukko on vain 9 X 13 ja symmetrinen. Mukaan on saatu koime 13 -kirjaimista ja neljä 9 -kirjaimista sanaa, siis laidasta laitaan.

Ratkoessani hymähtelin useamman kerran, kun vihjeet olivat maukkaita ja ratkaisusanat jopa hauskoja. Esim. vihjeestä 'kyseistä henkilöä näätäeläimen en antanut sotkea hevosen seuralaiseen' (13) tuli sana, jolle nauroin ääneen. Luulin ensin. että laatijaa ei ole mainittu ollenkaan, mutta se löytyikin sivun ylälaidasta. No, se oli tietysti Vuokila.

Sudokun ratkojille näkyi olevan Juha Hyvösen kolmetähtinen tehtävä.
103. Matti4.11.2008 klo 22:15
PP, sitä Pirkan piilosanaa sai pureskella ihan tosissaan, ennenkuin ennätysblini hylättiin (8).
104. RA4.11.2008 klo 22:36
Samaa mieltä! Naurahtaen tippui! (5)
105. PP5.11.2008 klo 08:12
Kuinka sattuikaan silmiini ranskalaista kirjailijaa etsiessäni tämmöinenkin ristikko:
_http://norssi.oulu.fi/suomi/kirjallisuus001.htm

En vielä ratkonut, mutta aion kyllä yrittää.
106. kp5.11.2008 klo 08:44
Tuollainen lehti kuin Pirkka. Ei saa olla vaikee ristikko ymmärtäkää jo.
107.  5.11.2008 klo 09:12
Eihän kukaan pitänyt sitä vaikeana, vaan hauskana ja hyvänä. Onko hyvä sinusta = vaikea?
108. Kravattimies5.11.2008 klo 09:20
Testailin vähän tuota kirjallisuusristikkoa. Kuinka helppoa se olikaan! Mutta eikö 16 vaakasuorassa pitäisi olla E-pääte?
109. :-D5.11.2008 klo 09:41
Pirkan piilarin ratkaisuaika 10 minuuttia, josta 5 minuuttia naureskeluun vihjeiden oivalluksille. Hyvöseltä on myös helpompi yksitähtinen sudoku.
110. Eki5.11.2008 klo 10:15
Lienen kertonut tämän ennenkin, mutta tässä uusiksi.

Kun Pirkka vaihtoi A-lehtiin, sieltä kerrottiin, mitä he haluavat. Kuvaristikko pannaan nettiin ja itse lehteen tulee pienehkö piilosana ja kaksi eritasoista sudokua.

Kummastelin hieman, että kannattaneeko näin, mutta saatuani selkeän vastauksen toimin juuri kuten toimitus pyysi.

Seuraavaksi sieltä kysyttiin, löytyisikö Birka-lehteen piilosanan tilalle tehtävää. Pohdin aikani ja mietin, toimisiko höyryristikko tuolla paikalla. Sain pyynnön, että kokeillaan. Alf Simberg innostui tästä kovasti ja onkin sen jälkeen tehnyt mainioita höyryjä Birkaan.

Nettiristikkoa ajattelivat ensin kerran viikossa mutta päätyivät kuukauden alussa vaihtuvaan. Lähettävät lehden kansikuvan edellisen kuun puolessavälissä ja se on aina ilmesymiskuun nettiristikon pääkuvana (paitsi kaksoisnumerojen aikaan on joku Sanaris-foto).
111. T.Avis6.11.2008 klo 19:52
Kravattimies:
Kyllä siitä e puuttuu
112. PP15.11.2008 klo 13:16
Ratkoin PaPe:n lastenristikon s. 12. Onkohan tämä tosiaan lapsille tarkoitettu. Omat lapsenlapseni (13 ja 14 v.) eivät osaisi ratkoa enkä minäkään (70 v.) ilman googlettamista.
Varmaan tavalliseksi pehmikseksi tarkoitettu? Toinenkin lastenristikko on Vuokilan tekemä ja näyttääkin siltä.

Toivonen oli minulle toivoton tapaus. Sain tietää, että hän on opiskelija ja saanut kuntavaaleissa Sastamalassa viisi ääntä vasemmistoliiton ehdokkaana. Hän on myös taksiyrittäjä jossakin ja Dynamon 5-divarin pelaaja, joka on valittu joukkueensa parhaaksi puolustajaksi, mutta myös bad boyksi, kun sai eniten jäähyjä. Toivonen on myös sähköfirman toimitusjohtaja ja alppilajien valiokunnan jäsen ja ko. lajin valmentaja. Toivonen on myös iskelmäsovittaja.
En vieläkään tiedä, kuka tämä Toivonen on! Täytyy sanoa, että tuli vähän aulismainen olo.

Näyttelijä Campbell oli myös 'never heard', puolusti paikkaansa lastenristikossa, olihan esiintynyt Leijonakuninkaassa. Paavi, Vonnegut, Taata, unkarilainen nimi, jumalatar jne. eivät luultavasti aukea lapsille ihan lonkalta.

Olenko oikeassa, että lipsahti väärä otsikko?

Tekaisin tässä välissä sen toisenkin lapsille tehdyn ristikon ja se oli hyvä. Varmasti he selviävät siitä ilman vanhempien apua.
113. Eki15.11.2008 klo 13:24
Sieltähän se pomppasi silmään heti ensimmäisellä selauksella, että lastenristikko-otsikko oli jäänyt toisellekin sivulle eli ei tosiaankaan ollut lasten ristikko.

Mika Toivasta on tavoiteltu tuossa vihjeessä. Konsepti on tainnut olla epäselvä tai piirtäjä lukenut muuten vaan väärin. Liisa ei ole samalla tavalla asiaan kiinnittänyt huomiota (tai on tyytynyt Googlen valokoimaan). Mika Toivanen teki mm. kaksi peräkkäistä euroviisua Suomelle vastikään (ennen Lordia). Oli tuossa avarassa kulmassa, etten katsonut lisämäärettä tarpeelliseksi.
114. PP15.11.2008 klo 13:32
Hassua. Minun Toivos-rämpsyn loppukaneetti oli: 'Mika Toivasen olisin heti tuntenut'! Jostain syystä kuitenkin poistin sen!
115. Heikki25.11.2008 klo 08:03
IS:n Ristikkoextrassa näytti olevan Survo-ristikolla väärä punaisella merkitty numero. Alapuolella lähetysohjeissa oli oikea numero 4. Onkohan milloinkaan julkaistu, kuinka paljon mitäkin ristikkotyyppiä lähetetään tekstiviesteinä?
116. RA28.11.2008 klo 22:13
Olipas hauska idea tämänpäiväisessä IS-ristikossa. Pääkuva vasemmassa laidassa keskellä. Siinä nainen toruu tyttöä: TUHMA TYTTÖ! NOIN EI SAISI TEHDÄ!

Ja siitä sitten: _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ (14)

[Erkki Vuokila & Päivi Vesanto]
117. Jaska10.12.2008 klo 21:28
Päivän IS-pehmis ei suostunut ratkeamaan tavanomaisen juohevasti, vaan vaati lopulta yhden vihjeen vastaisen ratkaisusanan. Arvontaan osallistumisen kannalta sillä ei ole merkitystä. Panikohan kukaan muu pehmoilija lipsusta merkille.
118. Matti11.12.2008 klo 00:22
Minkä sanan? En hoksannut. Pystyyn/vaakaan, monesko ylhäältä/vasemmalta? Vai onko minulla sama ristikko? Pääkuvassa tyhjät hyllyt.
119. RA11.12.2008 klo 01:10
Enpä pannut merkille lipsusta. Missäköhän?
120. Jaska11.12.2008 klo 10:04
Matti ja RA, vihje LASKETTELUPAIKKA.
121. RA11.12.2008 klo 12:46
Jaska, eikö niillä paikan itärajalla olevilla tuntureilla lasketella? Vähän epäselväksi jää kuuklailun perusteella.
122. Matti11.12.2008 klo 12:47
Jaska, piti oikein netissä pyöriä. Eipä sieltä näy laskettelupaikkaa löytyän, piruvie, vaikka Nattaset näkyvätkin. Ei kyllä ratkoessa sytyttänyt punaista valoa, kun en asiaa tuntenut tarkemmin.
123. Eki11.12.2008 klo 12:57
Olen jo oppinut, että Ruka ei ole tunturi, mutta tässä mentiin taas jorpakkoon samassa aihepiirissä.
124. RA11.12.2008 klo 12:59
Sitä tunnetumpaa "lystinpitopaikkaa" minä siihen kohtaan ensin sovittelin, mutta eihän se käynyt. Vaikka samantapainen sana onkin (eka, toka ja vika kirjain sama).
125. RA11.12.2008 klo 13:01
Huokaus + korjaus: (toka, kola ja vika kirjain sama)
126. RA11.12.2008 klo 13:09
Mikä se Ruka sitten on?

[Kehuu ne kuitenkin, että _ _ _ _ _ _ ssa pääsee laskettelemaan moottorikelkoilla ja poroilla. E-he. :-D]
127. kp11.12.2008 klo 13:12
ruka on tunturi ... ainakin netissä
128. Eki11.12.2008 klo 13:17
"Ruka ei ole tunturi vaan vaara, sillä sen huipulla on kasvanut puita, jotka on hakattu pois."
129. kp11.12.2008 klo 13:21
mitstä tuon keksit :)
130. kp11.12.2008 klo 13:21
mistä siis
131. JTak11.12.2008 klo 13:24
Virallinen nimi lienee Rukatunturi, vaikka vaara olisikin.
132. Eki11.12.2008 klo 13:30
Onko kalasääski sääski?
133. kp11.12.2008 klo 13:42
onko leijona peura? nimittäin jalopeura
134. Eki11.12.2008 klo 13:43
Olen henkilökohtaisesti lopettanut tunturi-vihjeen käytön Rukan yhteydessä. Kuka haluaa sitä käyttää, voi minun puolestani tehdä sen vapaasti, jos julkaisija sen sallii. Tarkkaan ottaen ja verrattuna suomen kielen teosten määrityksiin vaara ei muutu tunturiksi, kun puut hakataan pois. Vihje -tunturi on jo paljon oikeampi. Se on pienestä kii.
135. Jaska11.12.2008 klo 14:46
Ristikon paikka tunnetaan myös eteläisimpänä saamelaiskylänä. Samanvokaalinen tunturi sijaitsee vielä siitäkin niin monta poronkusemaa etelään, että eivät saamelaiset sinne saakka lähde ryyppäämään. Naima-Aslak ja Soikiopää siis ihan piruuttaan valehtelivat katsojille! Ivaloonhan ne tietty lähtivät. Ekillä puolestaan ei suinkaan ollut tarkoitus harhauttaa kohderyhmäänsä. Joista vain ehkä muutama lappilainen ja jokunen lantalainen edes noteerasi erheen!
136. kp11.12.2008 klo 14:55
tuo tieto wikipediassa. sinnehän voi vapaasti kaikki kirjoittaa :)
137. Eki11.12.2008 klo 15:16
On turha ärsyttää pientäkään ryhmää ratkojista, jos tietää asioiden laidan. Mm. vihjepari ROTU/LAJI ärsyttää suunnattomasti kaikkia biologiasta jotain tietäviä. Ne ovat synonyymeja vain merkityksessä "asia on tiettyä rotua/lajia", siis joissakin kuvaannollisissa sanonnoissa.
138. Matti11.12.2008 klo 21:58
Samoin voima>teho ärsyttää suunnattomasti useita fysiikasta jotain tietäviä. Mutta siitä ei kannata välittää, yleiskielessä näille sanoille löytyy riittävästi yhteistä merkitysaluetta. Minua ei enää ärsytä.
139. MH12.12.2008 klo 10:00
Sanakirjojen mukaan teho ja voima ovat toistensa synonyymeja.

Näin joulun alla, kun asioidaan lihatiskillä, ei saa kysyä paljonko tuo kinkku painaa.
Pitää kysyä, paljonko on tuon kinkun massa.
140. kp12.12.2008 klo 10:57
eki rotu/laji on synonyymejä. sen on meitä viisaammat päättäneet :)
141. Eki12.12.2008 klo 11:08
Vain kuvaannollisesti.
142. Jaska12.12.2008 klo 13:34
Siis eki rotu = eki laji. Koirarotu = koiralaji. Rotukoira = lajikoira. Rotunainen = lajinainen. Rotuaari = lajiaari.
143. Matti12.12.2008 klo 16:05
MH, kinkun hinta määräytyy sen painon mukaan, ei massan.
144. MH12.12.2008 klo 20:02
Voi Matti. Insinöörieläkeläinen kun olet. Olet pihalla. SI-järjestelmä sinulla on edelleen ihan kateissa.
Oletamme, että maassa kinkku painaa 6 kilogrammaa (lue massa). Kuusssa samalla jousivaa'alla jousivaa'alla kinkku painaa vain yhden kilogramman. Kuussa kun on vainkuudesosa maan vetovoimasta.
145. Jaska12.12.2008 klo 20:21
Mielenkiintoista. Määräytyy miten määräytyy, mutta hinta joka tapauksessa ilmoitetaan painon mukaan. S-marketin ilmoitus: HK Juhlakinkku potkalla 3,99/kg.
146. Jukkis12.12.2008 klo 22:04
Harvemmin saa nautiskella näin lahjakkaasta käsitteiden kanssa sekoilusta. Mutta eipä tähän kannata enempää puuttua, koska loppputulos kuitenkin olisi se, että Jaska antaisi ymmärtää että hänen osaltaan kyse oli vaan huumorista ja että minun pitää löysätä pipoa. Niin että jatkakaa vaan hassunkuristen käsityksienne esittelyä.
147. Jaska12.12.2008 klo 23:03
Minkä minä sille mahdan, että S-market sekoilee käsitteissä eikä osaa laskea kilohintaa kuukinkulle.
148. Henry13.12.2008 klo 02:04
Jaska ymmärtää fysiikkaa. No niin, ja minä ymmärrän poistua.
149. Eki13.12.2008 klo 10:56
Ehkä typerintä, mitä laatija voi tehdä, on kysyä "eikö kukaan huomannut", mutta viime viikon keskiviikkona oli iltiksessä ristikko, jossa oli pehmikseksi hyvin erikoinen sanasto. Mukana olivat Hertzberg, Zyskowicz, Zitting, Gretzky ja Sarkozy. Luulisin, että monella pehmisfanilla oli kieli keskellä suuta, kun tavasi noita paikoilleen. Risteävät sanat olivat kyllä kaikki helppoja. Teemaan vihjaisi pääkuva, jossa nukkuvalla ihmisellä oli tsetoja pään päällä.
150. Matti13.12.2008 klo 11:02
Eki, tällaisista herkuista pitäisi varoittaa etukäteen. Itseltäni jää usein arjen ristikot täyttämättä. Yksi makoisimpia teemoja on ollut se, että esiintyy nimiä, joissa kussakin on ainakin kaksi teeman vierasperäistä kirjainta. Iacocca, Cacciatore, etc.
151. Jaska13.12.2008 klo 12:00
IS-pehmikset jäävät joskus päiväkausiksi roikkumaan tai kokonaan väliin. Niin tuokin. Taatusti olisin tsetat huomannut, mutta en niitä tietenkään olisi heti älynnyt pääkuvaan yhdistää.

Lehti oli jäljellä, ja ratkoin sen kokeeksi äsken. Aika vajaat 12 minsaa, yleensä näistä selviää alle kymppiminsan. Tsetoista ennalta tietämättä olisi varmasti mennyt yli vartin. Ristikko oli muutenkin keskimääräistä pehmistä vaikeampi. En esim. muistanut Stokeria ilman risteäviä. Tsetanimistä ylimääräistä vaivaa lienee aiheuttanut Zitting niille, jotka olivat ehtineet ratkoa vihjeen mukaisesti SINTIT. Pallorankingissa yhden perään kuuluu ilman muuta plus.
152. RA13.12.2008 klo 12:13
[Kirjoitin jo yllä 28.11. IS-ristikosta - nyt sen idean voi paljastaa]

Olipas hauska idea IS-ristikossa. Pääkuva vasemmassa laidassa keskellä. Siinä nainen toruu tyttöä: TUHMA TYTTÖ! NOIN EI SAISI TEHDÄ!

Ja siitä sitten: SOSOSOSOSOSOSO
153. RA29.12.2008 klo 17:46
Tiedoksi kaikille: IS Pehmis 27.12. on liki täydellisyyttä hipova helppo ristikko! Lyhyitä sanoja, pitempiä sanoja, pitkiä sanoja, selkeää vihjeitystä sanoin ja kuvin. Pääkuvien sankaritkin saavat nimensä tunsitpa heitä tai et.

Kerrassaan hienoa työtä Pallosen Teemulta ja Lavoniuksen Heikiltä.

P.S. Suosittelen niillekin, jotka kiinnostuivat vain viereisen sivun Koviksesta.
154. Jaska13.1.2009 klo 18:24
Jatketaan tiedottamista. Samoja meriittejä sisältävä Vuokila / Vesanto tänään on melkeinpä lähestulkoon vielä parempi. Ainakin yhtä hyvä. Sanastollinen täysosuma, sopusuhtaisen rytmikkäästi avara (6,23) ja muutenkin ulkoasullaan esteettistä silmää hyväilevä. Vankka pehmiskärkinoteeraus/2009.

Suuri pääkuva ja sille yksi lyhyt ratkaisusana aiheutti pienen särön harmoniaan. Vieläkin lähemmäs täydellisyyttä olisi siis päästy hyödyntämällä pääkuvaa myös varsinaisella ratkaisulauseella. Mutta parantaahan Isinbejavakin ME:tä sentti kerrallaan!
155. Matti13.1.2009 klo 22:43
Kiva oli ristikko. Varmaan Isinbajevakin vinkkaisi silmää :-)
156. iso S13.1.2009 klo 23:09
Sitten kun minimiaskelin parantaminen ei enää onnistu, voi taas ottaa oppia Isinbajevasta: kun oli useita epäonnistuneita sentin parannusyrityksiä putkessa, hänpä korotti kahdella sentillä ja yli meni!

Vinkataan kaikki silmää Isinbajevalle ja hyville helpoille. Yhdessä, nyt!
157. RA13.1.2009 klo 23:32
- vinks vinks -

Sen verran myöhässä, että menköön pelkästään hyville helpoille.
158. RA29.1.2009 klo 20:50
Tänään IS:ssä oli Pallosen Teemun helppo ristikko, jossa vasen ala-aukio oli minimissään 9x5 eli siitäkin sinne sun tänne jatkui sanoja. Kekä noista aukioista tykkää, niin ihan vinkkinä vaan.
159. Jaska29.1.2009 klo 21:27
Torstaituplan resepti päti jälleen. Pallosen tekniikkanäytteessä joutui muutaman kerran pysähtymään, kun taas Vuokilan isompi pehmis täyttyi suoraan kirjoitettuna nopeammin. Näistä ristikoista pitäviä on varmasti monia. Minä en pitänyt kuin kynästä, lehti oli näet pöydällä.

Miksi muuten RA katselit Pallosta peilistä?
160. Taata29.1.2009 klo 21:30
Pelin henki on selvä jo, mutta Pitkälän selätin kuten aikaisemmin mainitsin eikä sitä lehteä mistään lehtilaatikosta kaivettu vaan ostettiin Misun kanssa marketista. Ei suinkaan ristikkojen vuoksi vaan taitoluistelujuttujen vuoksi. Että sitä rataa tällä kertaa!
Saa kai niitä ristikoita muutkin ratkoa kuten meikäläinen nyt meni lupaa kysymättä täällä mainostetun ison aukion vuoksi Tonin ristikon ratkaisemaan.
161. RA29.1.2009 klo 21:42
:-D Jaska, tiedätkin varmaan.
Tehdäkseni helpon edes hieman vaikeammaksi (itselleni ja etenkin sinulle ymmärtää ;-).

Ei vaineskaan. Kyse on tietysti OIKEASTA alakulmasta. Kunhan sotkin.
162. PP12.3.2009 klo 15:09
Ratkoin tuossa Etelä-Vantaan helpon ristikon. Ihan hyvä sanasto muuten, mutta tuli vastaan meidän perheelle tuntematon antilooppi SU_I, jossa kolmas on piilokirjain. Ratkaisu oli vieressä, josta lunttasin. Tuli vain mieleeni, että jos sana oli meille suht.koht. konkariratkojille outo, niin kuinkahan moni satunnainen ratkoja sen tuntee.
163. Matti12.3.2009 klo 15:16
Miksi ei laatija ollut laittanut susi tai supi tai Suni tai suti tai suvi? Vai halusiko briljeerata. Jos ajatellaan että kuvaristikossa piilokirjain on vähän niinkuin välttämätön paha, niin luulisi laatijan laittavan sinne mahdolisimman ongelmattoman vaihtoehdon.
164. Jaska12.3.2009 klo 18:19
Suniantiloopit kyllä mainitaan hyllystämme löytyvässä Suuressa eläinkirjassa. Tuon neliosaisen opuksen kaksi ekaa osaa (nisäkkäät, linnut) olen joskus selannut ja osin lukenutkin kursorisesti läpi, joten sunikin on mahdollisesit sattunut silmään. Ehkä se ei ole niin helppo muistaa kuin topi!

Lehti oli muuten Vantaan Sanomat.
165. JTak12.3.2009 klo 22:20
Ristikko näemmä löytyy näköislehdestä 8.3.
_http://www.vantaansanomat.fi/Uutiset/Nakoislehti

Laatijan tunnistaa ulkoasusta. Merkilliset ratkaisusanat selittänee se, että ristikon laatii kone, eikä ihminen. Näyttäähän tuolla mm. Bulba Taraskin olevan. Vanhaa kunnon orporuutuakaan ei ole unohdettu. Aina ei voi tehdä priimaa vai mitä se oli.
166. Eki12.3.2009 klo 22:25
Sehän on Taras Bulba. No, kuka noita viitsii muistella.
167. Henry13.3.2009 klo 02:07
Uusi vihje Tarakselle: Klimenko. Viktorin poika Taras on ihotautilääkäri. Varmistin tämän kun kävin hänen hoidossaan. Minulla on (onneksi melko levä) psoriasis.
168. Yngve13.3.2009 klo 02:29
Dear Henry. Voi kun minullakin on tämä psori. Ei näy pinnallle, kun minulla on paljon vaatetta päällä. Että sillee. Nää ovat hyvät sivustot. Aika mato toi Erkki.
169. Eki13.3.2009 klo 10:01
Klimenko on hyvä uusi vihje Tarasille helpossa ristikossa?


Lähettäjä: Henry Haapalainen 31.3.2004 klo 01:15

Kirppua on arvosteltu "liian avarista" mies/nainen-vihjeistä. Miksi avara vihje on huono, jos ristikko kokonaisuutena on halutulla tasolla ratkaistavissa? Ja kun nimiä ristikoissa kuitenkin käytetään, mikä olisi noille vihjeille parempi vaihtoehto?
Oletetaan että vastaus on Raila. Ehdottakaa tuolle sanalle mielestänne hyviä vihjeitä, muita kuin nainen tai Leppäkoski. Jälkimmäinen kun ei kerro uusille ratkojille mitään.
170. kp13.3.2009 klo 10:10
13.6. -tai melkein jäässä
171. JTak13.3.2009 klo 10:25
Taras ei edes kuulu helppoon ristikkoon, niin on turha edes miettiä sille sopivan helppoa vihjettä.
172. PP13.3.2009 klo 11:35
Olen tavannut jossakin ristikossa vihjeen RAILA, johon vastaukseksi tuli LAURA, siis mutkan kautta l. Raila = Ruohola = Laura
173. Eki13.3.2009 klo 11:38
Tuo on koviskovisvihje. Oikeastaan kohtuuton.
174. Jaska13.3.2009 klo 11:38
Tosiaan nimipäivän päivämäärä lienee se kaikkein helpoin vihje suomalaisesta allakasta löytyvälle etunimelle. MELKEIN JÄÄSSÄ on melkein kovisvihje. Ratkaisusanan RAILA pitäisi olla piilokirjaimeton, jos duaalit eivät kuulu laatijan ideologiaan.

Kovisvihjeet ovat muuten usein helpompia väsätä kuin helpot. VIHREÄ SÄVEL!
175. Jaska13.3.2009 klo 11:41
Siis tässä tapauksessa nimenomaan loppupiiloton.
176. Gertrüd13.3.2009 klo 12:02
JTak: "Merkilliset ratkaisusanat selittänee se, että ristikon laatii kone, eikä ihminen."

Mikä sellainen ihmekone on, joka itse keksii laadintaan merkillisiä ratkaisusanoja?

Minun käsittääkseni tietokonetta voi kylläkin käyttää sijoittamaan ristikkoon ihmisen koneelle antamia sanoja.
177. JTak13.3.2009 klo 12:48
Kyllä se varmaan mahdollista on, mutta jospa kyseisestä laadintakoneesta ei ole karsittu huonoja sanoja pois?
178. Jaska13.3.2009 klo 13:02
Onko puhe vielä siitä suni-ristikosta. Sen sanasto on keskimäärin ihan tavallista pehmissanastoa. Pari, kolme vaikeampaa siinä on. Alarmi ehkä selvimmin pehmikseen kuulumaton. Orporuutua en ristikosta löytänyt.
179. Gertrud13.3.2009 klo 13:57
JTak: "Kyllä se varmaan mahdollista on, mutta jospa kyseisestä laadintakoneesta ei ole karsittu huonoja sanoja pois?"

Kuka sinne ihmekoneeseen alunperin sitten on huonoja sanoja syöttänyt?
180. JTak13.3.2009 klo 14:07
Jaska, se orporuutu löytyy viides rivi alhaalta laskien ja ihan keskellä ristikkoa. Omasta mielestäni mm. Alarik, Anouk ja atesti eivät esimerkiksi kuulu helppoon ristikkoon, tai ehkä vaikeaankaan.

Gertrud, en osaa tuohon vastata. Kyseisen ristikon laatija on kuitenkin aiemmin näillä sivuilla kertonut käyttävänsä laadintaohjelmaa ristikoidensa laadintaan. Toivottavasti oli edes ilmaisohjelma, sillä sen verran huonolaatuista tavaraa näyttää tuottavan.
181. Gertrud13.3.2009 klo 18:03
"Kyseisen ristikon laatija..."

Mistä h..vetistä luulet tavan palstalla kävijän tietävän, kenestä on kyse?

Ai niin, "Laatijan tunnistaa ulkoasusta." ja tietysti siitä, että hän on kone, eikä ihminen:
"...ristikon laatii kone, eikä ihminen."

(Jälkimmäinen tunnistustapa onnistunee vain asiaan tarkoin perehtyneelle.)
182. Jaska13.3.2009 klo 19:31
Kas perhanaa, siellähän se orporuutu köllöttää! Oli naamioitu niin ovelasti puoliorporuuduksi, että en äkkiseltään huomannut.
183. JTak15.3.2009 klo 12:44
Koska laatijan nimi ei ollut ristikon yhteydessä, niin ei ole minun asiani sitä täällä kertoa.

Oikean nimen voit löytää kun menet kauppaan ja selailet sen tyyppisiä ristikkokirjoja, joiden nimi on tyyliä "409 syyslomaristikkoa" tai "2704 kesälomaristikkoa". Laatija on tehnyt myös oman ristikkosanojen kirjansa ja legendaarisen lottokirjan, jossa neuvotaan millä riveillä saa 7 oikein. Henkilöstä löytyy artikkeli myös Wikipediasta, ja onkin käsittääkseni ainut ristikonlaatija, josta artikkeli siellä on.
184. Jaska15.3.2009 klo 15:49
No kerroit kuitenkin. Siis Veijo Wirén. Mitäs salaamista siinä olisi. Ei kai VW:llä ole mitään syytä hävetä ristikkojaan sillä perusteella, että ne on laadittu koneella ja voivat olla osin muiden laatimien sääntöjen vastaisia. Tai joku ei niistä muutenkaan pidä. En minäkään tämän yhden esimerkin perusteella.

Lottokirjan nimi on muistaakseni Näin voitat lotossa? Siinä ei siis luvata varmaa seiskaa.
185. Pena5.4.2009 klo 11:09
Ratko, hyvä immeinen, IS-Pehmis! Montako henkilöä on kuvassa?

d=)
186. PP5.4.2009 klo 14:12
Ja hyvä ihminenhän ratkoi, muttei ollut ihan tyytyväinen. Hesaan on eksynyt ihme paikka ellei, niinkuin Jaska tuumasi, Alfons vanhoilla päivillään joutunut kerjuulle.
187. Eki5.4.2009 klo 14:19
Näinhän siinä käsittämättömästi on käynyt. Syyllistä etsitään.
188. Marco Poloinen10.4.2009 klo 20:11
Olen kyllä tiennyt (varsinkin RA:n klisee- säikeen muistutusten ansiosta), että "sanaristikot on iloinen asia". Mutta ilman muuatta viimemaanantaisen ristikkoliitteen alkupään ristikkoa en olisi tiennyt, että kyseessä on NIIN iloinen asia :-D
189. Eki10.4.2009 klo 20:15
Meinaatko että olet iloinen kuin Marco Poloinen?
190. Marco Poloinen10.4.2009 klo 20:22
Nii..in, tai siitäkin huolimatta... ;-)
191. Eki10.4.2009 klo 20:27
En minä hevillä löydä iloisempaa iloa kuin Poloisella.
192. RA17.4.2009 klo 20:31
Hauska sanaleikkiylläri ns. tusina-arkitavisristikossa:

Pääkuvassa kaksi tekstiä KISSAPETOJA EI TARVITA ja MÄNNYN PAKSUUS SAKSIEN AVULLA.
Tästä lause: 8 > 7 > 8.

(Ekin laadinta, IS 17.4.)
193. Jaska17.4.2009 klo 22:01
Muutenkin oivallinen pehmis. 14-kirjaiminen sana on tod.näk. ristikoissa ennen esiintymätön. Harmikseni en oivaltanut sitä vielä neljän viimeisen kirjaimen perusteella.
194. Matti17.4.2009 klo 23:53
Välillä aina Ekin metsätausta tulee laatimuksissa esiin.
195. Jaska22.5.2009 klo 19:17
Tämänpäiväisestä ei pehmis voi enää paljon parata. Pääkuvan sijainti sinänsä virkistävä, ja idea kuvineen sanoineen myös teknisesti etevästi toteutetuksi kehuttava, erityismaininta alakulman 5x6 aukiolle. Arvosanaa nostaa myös hienoinen vaikeutus normaalin suoraan läpikirjoitettavuuden sijaan. Ei siis mikään arkinen juttu!? Suosittelen.
196. 022.5.2009 klo 21:34
Jaska. Innostuin kirjoituksestasi sen verran, että
otin lehden uudestaan esiin ja täytin sen ristikon.
Oli todellakin mukava täytellä.
Mukava oli mm "PYYHINTÄVÄLINEESTÄ".
197. Eki22.5.2009 klo 23:29
Vihje kokonaisuudessaan VERBI "PYYHINTÄVÄLINEESTÄ".
198. 022.5.2009 klo 23:58
Siitähän se sana tuli.
VERBI JUOMA-ASTIASTA oli hyvä.
199. Jaska3.7.2009 klo 21:44
Tämänpäiväinen IS-pehmis suhahtaa ylivoimaiseen heinäkun ranking-kärkeen. Enpä muista kesäkuussakaan olleen parempaa. Pääkuvasanat ja koko oikea alakulma piristäviä yllätyksiä. Varsin epärutiininomaista. Näkee selvästi, että ideoitu on jo ennen kynään tarttumista kuin koviksessa konsanaan. Viimeaikaisten ammattilaiskeskustelujen tiimoilta tulee mieleen, että tätä olisi kollegojenkin hyvä silmäillä. Ei koskaan ole liian myöhäistä oppia - toivottavasti.

Ei muuten kesiksessäkään moittimista.
200. Marco Poloinen25.9.2009 klo 22:46
Jos ylläoleva edustaa heinäkuun huippua, niin ei ole syyskuiseksi moittimista tämänpäiväisessäkään IS-pehmiksessä. Nurkkakuva ratkaisuineen on peräti hupaisa, "tahallaanko" lie tullut vai vahingossa? KP:n kanssa saattaisi kyllä "keskustelua" syntyä...

Yhtään kökköä ratkaisusanaa en huomannut ja vihjeiden keskinäinen vaikeusasettelu tosi tasainen. Vaikeuttakin arvioisin olevan pehmikseksi ihan riittävästi, alun toista pallosta.

Useimmitenhan ne tahtovat mennä huomaamatta ohi nämä "välillä viikkoa" olevat. Ihan mukava kun nyt sattui kohdalle.
201. Jaska25.9.2009 klo 23:05
Liian näppärä "virhe" ollakseen tahaton. Kyllä tämä syyskärki on toistaiseksi.
202. Matti27.9.2009 klo 01:22
Pitihän se kaivaa lehtipinosta esiin, kun sitä niin mainostettiin. Tämä ristikko todisti jälleen kerran vääräksi sen vanhan maksiimin, että jokaisessa ristikossa on sen huonoin sana.
203. Eki2.10.2009 klo 11:43
Tuon ristikon ratkaisu on tänään lehdessä. Onhan siellä huonoimpia sanoa: ASAT, TATI, ETAANI... Monien mielestä huonoja löytyy myös seuraavasta litaniasta: ITARA, ARIMO, UPOT, AHAA, IISI...

Ristikon lähtökohta oli alakulman sanapari LÖÖPPI ja SÖÖTTI. Pääkuva SANKA RITARINA/SANKARITARINA syntyi laadinnan edetessä alakulmasta kohti vastakkaista yläkulmaa ja niistä tuo sankaritarina tuli ensin. Idea on muuten tuttu ensimmäisestä piilosanastani vuodelta 1976.
204. Eki2.10.2009 klo 21:45
Satakunnan Viikon ristikossa n:o 17 on hyvin pikkuinen mutta minusta hauska juju. Tällä hetkellä uusimpana ristikkona etusivulla.
205. Jaska16.10.2009 klo 19:58
Tänään erikoinen (ja -nomainen myös!) Vuokilan IS-pehmis: kahdeksan samaa vihjettä. Liekö peräti ennätys. En muista pehmiksissä ennen tavanneeni tarkoituksellisia toistoja. Koviksissa joskus.
206. RA16.10.2009 klo 20:03
99... 99 ... Huomasin saman heti ristikkoa vilkaisemalla ja "pakkohan" se oli sitten tehdä. Just kaikenlaiset tämmöiset saavat helpotkin ristikot maistumaan herkuilta.
207. Jaska25.11.2009 klo 21:36
Tänään IS-pehmiksen pääkuvasta nokkela kaasusoivallus!
208. Matti26.11.2009 klo 11:40
Samaisessa Teemun ristikossa kiinnitti huomion ristikon tavaton avaruus. Kaikissa neljässä nurkassa oli laajat aukiot, ja vielä keskustakin oli varsin avoin. Tämä kai vaatii laatijalta jo taitoa.
209. Eki26.11.2009 klo 11:44
Tuo kaasusjuttu oli kyllä mun. Taidat puhua eri ristikosta, sillä 4x5-kulmat eivät sentään ole valtavan avaria.
210. Matti26.11.2009 klo 13:48
Tosiaan, puhuin 24.11. reistikosta. Kulmat olivat 4X5 kaksi kertaa ja 5X7 kaksi kertaa.

Ihmettelinkin, kun kaasusjuttua en tajunnut lainkaan.
211. Jaska8.12.2009 klo 17:44
Melkeinpä vuoden välähdykseksi voisi nimetä Pallosen pääkuvan tänään IS-pehmiksessä. Ainakin sarjan "paradoksaaliset ratkaisusanat" selvä voittaja!
212. Matti8.12.2009 klo 20:42
Ihan Jaskan mainonnan vuoksi piti ratkoa. Oli hauska.
213. Jaska10.12.2009 klo 18:19
Sitä vastoin ei ollut hauskaa, kun jälleen on rinnastettu pejoratiivinen NAIKKONEN erääseen nelikirjaimiseen nuoren feminiinin arkiseen vastineeseen. Ne siis eivät ole synonyymeja. Rikkeeseen syyllinen tällä kertaa Eki päivän IS-pehmiksessään. Seinänaapurin hyvätapainen dobermanninarttukaan ei tykkää moisesta halveeraamisesta.
214. -10.12.2009 klo 18:27
(pejoratiivinen = halventava, väheksyvä, huonontava)
215. Marco Poloinen10.12.2009 klo 23:24
Iisakin asiat eivät tietystikään ole säikeen otsikon mukaisia, mutta tuli mielleyhtymä tuosta Jaskan kirjoituksesta. Jonkunsorttista halveeraamista esiintyy mielestäni myös Maarit Suomenkorven ristikossa LURJUS=>EPELI -sanaparin kohdalla. Näin tunnepohjalta; opusten kantaa en tiedä.
216. Jaska25.2.2010 klo 18:22
Harvoin näitä kukaan kiittelee, mutta tämänpäiväinen torstaitupla (ylempi 1 ja alempi yleensä 1+) sen kyllä ansaitsee. Näistä ei voine pehmis paljon parata. Pallosella jopa pieni taideteos. Vuokilalla liippaa läheltä 1½. Ainakin minulla ranneliike pysähtyi muutamaksi toviksi.
217. Teemu Pallonen25.2.2010 klo 20:06
Kiva kun näitä helppojakin joskus huomioidaan.
218. PP6.6.2010 klo 10:46
Harvemmin näillä sivuilla on nähty minkäänlaista kommenttia avoristikoista. Nehän ovat aika helppoja useimmiten, vaikka PuPe:ssa on joskus ollut vähän kinkkisempiä. Nyt annan kehuja.

Tein kesäkuun Iisakin Kuukauden erikoisena olevan Avaruusristikon, Jussi Kokkosen laatiman. Meni reippaasti toista tuntia l. saman verran kuin IS-kovikseen tai HS-ristikkoon. Alkuun pääsy oli takkusten takana, kun laitasanoista sai apua vain kahdesta monikon t-kirjaimesta. Mikään vihje ei antanut ensimmäisenä mieleen tulevaa, esim. POTKI (panin tietysti väärän), HONKA (monta vaihtoehtoa, puu vai joku muu?). Kellon kuvakin petti, ei näyttänyt sitä, mitä näytti. Kirjailijat, kaupungit, Englannin paikat suloisessa sekamelskassa. SUKUA, vaihtoehtoja rittää ja kun lopulta tiesin sanan, tuli tenkkapoo, yksikkö vai monikko. Vielä mainitsisin VAIKEAKULKUISIA (ei tietenkään se minun valitsemani) ja MAISEMAAMME (mikä vain, yksikkö vai monikko). Tämä kaikki sekoitti laholatvaani entisestään.

Sanoin heti ratkottuani, etten olisi ikinä uskonut avoristikon tuottavan minulle niin suurta vaikeutta. Joku voi olla toista mieltä vaikeudesta, mutta puhunkin vain omasta puolestani. Tähän avoon pätee jo kohta fraasiksi muodostuva: Hyvän saa kikkailemattakin. Tässä ristikossa vaikeus saatiin aikaan suurimmaksi osaksi ei-itsestäänselvyyksillä. Kiitos Jussi Kokkoselle.
219. PP6.6.2010 klo 10:51
Pieni lisäys, ettei tule taas väärinkäsityksiä:
...saman verran kuin tämän viikonlopun IS-kovikseen tai HS-ristikkoon...
220. Jaska21.2.2011 klo 21:19
Kaikkien aikojen teknisesti vaikuttavin minun silmääni osuneista Metron ristikoista tämän päivän lehdessä. Samanpituisten sanojen määrä parillinen: 20x4, 4x6, 2x7, 6x0, 2x12. Viisikirjaimisia ei siis yhtään. Tällainen rytmitys edellyttää tietenkin valmiiseen pohjaan laadintaa. Pääkuva vasemmassa alakulmassa, sen yllä 9x4-aukio. Sellainen ollut myös Pallosella.

Metron ristikko on aina pienikokoinen, tässä 109 ratkontaruutua. Niinpä on selvää, että se on "kirjaimellisesti rajoittunut." Tässä on 12 eri kirjainta, tavallisista konsonateista puuttuvat M, P ja V. Mutta minusta ristikko on sataprosenttinen! Siinä ovat siis kirjaimet A, J, K ja S. Jiihän ei-niinkään-harvoin on puuttunut IS-ristikoistakin. Tässä sen ainoan olisi voinut vaihtaa veeksi kenenkään veetuilematta, mutta jalosti Vuokila jätti sen tekemättä. Siitä hyvästä metroasteikolla täydet pojot plussan kera!
221. Eki22.2.2011 klo 00:24
No eipä todellakaan ole valmiiseen pohjaan laadittu. Joskus symmetrinen on, mutta tällaiset mennään tunteella laidasta laitaan.

Kiitos kuitenkin täysistä pojoista. Lämmittää, mikä onkin tarpeen tämän illan hyisen Omenapuun istunnon jälkeen (ei tainnut lämmitys toimia remontissa olevassa rakennuksessa).
222. Jaska28.10.2011 klo 22:29
Tänään Metron ristikon 40 sanan keskipituus 6,275. Ensimmäinen kuuden ylitys minun ratkomissani Metroissa, joten julistan sen epäviralliseksi ennätykseksi. Vaati epätyypillisesti usean usean sekunnin tuumaustauon.
223. PA12.11.2011 klo 09:12
Onko Metron ristikko 1108/11 etanoineen ok? Vai onko kyseessä keräilyharvinaisuus RA:n kokoelmiin?
224. sanoittaja12.11.2011 klo 09:35
PA, jos tarkoitat, että sama sana on tullut kahteen kertaan, niin ei se suoranaisesti virhe ole. Ehkä tarkoitat, että etanapariskunnalle on piirretty totuudenvastaisesti kotilot selkään (näkyviin). Se taas on niin yleinen virhe, että tuskin RA on kiinnostunut.
225. RA12.11.2011 klo 14:32
Kuvaristikkosäännöissä ainakin sanotaan varsin selkeästi: "Ratkaisusana saa olla yhdessä ristikossa vain kerran. ... Sama ratkaisusana ei saa olla ristikossa sekä yksikössä että monikossa. ... Myös samanvartaloisia sanoja tulee välttää (esim. AVAAJA, AVATA). Ristikossa jo olevan ratkaisusanan käyttöä yhdyssanassa tulee pyrkiä välttämään (esim. PALLO, PALLOMAHA, JALKAPALLO), eikä kaksi samaa yhdyssanan osaakaan ole suositeltavaa (esim. TAKARAIVO, RAIVOTILA)."
226. sanoittaja12.11.2011 klo 15:08
RA:n kokoelmat siis kasvoivat yhdellä ristikolla. Yllättävää, että noin pienessä ristikossa kämmähdys on jäänyt huomaamatta. Vai onko?
227. Öhmannin kaltainen12.11.2011 klo 16:05
"Kuvaristikkosäännöissä ainakin sanotaan varsin selkeästi."

Mitkä ihmeen säännöt? Ovatko ne kirjattu perustuslakiin, tai edes EU-direktiiveihin.
Pienet ovat RA:lla ja myötäilijöillä piirit.
(Arvata saa nikkini.)
228. Matti12.11.2011 klo 17:12
Esim. Ekin MMM-Sanaristikot -kirjassa on joukko vaatimuksia, joita on yleisesti ruvettu kutsumaan kuvaristikkosäännöiksi. Niitä voi laatija noudattaa, tai jättää noudattamatta, ihan oman mielen mukaan.

Aika yksimielisesti laatijayhteisö niitä kuitenkin noudattaa, vain harvoin törmää "rikkeeseen". Tämä on kai merkki siitä, että säännöt ovat ihan hyvät.
229. Eki13.11.2011 klo 00:01
Hyppäsin äsken taksiin, jonka kuski näytti odottaessaan ratkovan Iltiksen maanantai-Extraa. Kysyin, että Iltistäkö ratkoit. Juu. Vaimoseni vierestä, että tässä on tekijä, jotta nyt voit kysyä kaikki ongelmasi.

Mikä lie ollut järkyttävää, mutta sanaakaan tästä aiheesta ei kuski saanut itsestään ulos.
230. pekka13.11.2011 klo 00:03
Sanoitko olevasi Elvis?
231. RA13.11.2011 klo 00:25
Ennen kuin joku ahdistuu lisää noista "ristikkosäännöistä", niin tarkkaan ottaen ja tosiaankin suosituksia ja kirjattuja hyväksi havaittuja käytäntöjähän ne vain ovat.

Ne löytyvät selkeästi esitettynä ainakin Vuokilan Ekin MMM-kirjasta Sanaristikot. Tuon sääntöluvun ovat kirjaan kirjoittaneet Juha Hyvönen ja Erkki Vuokila. MUTTA ennen kuin joku taas ahdistuu nähtyään nyt Juhan ja Ekin nimen: Eivät he aivan varmasti ole niitä omavaltaisesti keksineet ja määränneet. Kirjanneet ja selkeyttäneet vain sen, mikä laadinnan alalla suomalaisessa ristikonlaadinnassa on viisaaksi havaittu vuosikymmenien kuluessa.

Ymmärtääkseni ainakin suurin osa ns. ristikkokustantajista vaatii noiden perusperiaatteiden noudattamista ja sallii lipeämiset vain perustelluista, ristikkokohtaisista, jujullisista syistä.

Kysymys: Kuinka laatija tekee itsestään virheettömän?
Vastaus: Irtisanoutumalla kaikista alansa käytännöistä. Kun ei ole mitään sääntöjä, eihän silloin voi syntyä virheitäkään. Silloin kaikki on aina oikein. Kreikassa = Kairo. On. on.
232. sääli13.11.2011 klo 01:40
Riitta Asikainen. Psykiatrina tiedät olevasi hoidettavien jonossa.
233. Jaska11.8.2017 klo 21:37
Symmetriasäikeen kadottua avaruuksiin vietäköön täällä aikakirjoihin Metron tänäinen symmetrikko 2x17-sanoineen ja 6,70-sanakeskipituuksineen. Poikkeuksellisesti piti yksi piilokirjain arvata. Oikein meni.

Olisi muuten modella ollut hommia jo kuusi vuotta sitten.
234. Eki11.8.2017 klo 21:50
Minne symmetriaketju muka kadonnut?
235. TU11.8.2017 klo 21:58
Yhren tähren ristikoista, vaikka joskus harmittelee, että luokitus on helppo, saattaa se tuoda suuren ilon! Tosin melko lyhytaikaisen, mutta muhevan.
236. Tapio11.8.2017 klo 22:33
Puolinukuksissa käyvät keskivaikeista.
237. Ritu17.11.2018 klo 16:04
Plussapisteitä selkeille helpoille ristikoille.
Minä, vankkumaton helppojen ristikoiden pää-äänenkannattaja, ratkoin tuttavani Aarre-lehdestä helpon ristikon ihan vain omassa päässäni toivoen samalla kehittäväni tai edes ylläpitäväni nykyistä muistiani.
Ristikko oli niin helppo, ettei päässä ratkominen sitä liiemmin vaikeuttanut.
Kiva oli jättää ristikko koskemattomana omistajalleen ja lähettää ratkaisu itse netin kautta.
Olisi tietysti ollut mukavaa tehdä se molempien näin, niin olisimme voineet kertoa ratkoneemme sen päissämme :).
238. essi17.11.2018 klo 17:37
ELÄKÖÖN Ritu. Täällä on sentään yksi, joka kannattaa ettei ristikko ole muuta kuin hömppäviihdettä. Ylioppilaskokeet ja filosofiset pohdinnnat kuuseen!
239. Ritu17.11.2018 klo 18:29
Teit Essi nyt aivan omiasi ja liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä kommentistani.

Helpoista tykkään, keskivaikeita rakastan ja huippuvisaisiin minulla on viha-rakkaussuhde, joka ei ole koskasn päätynyt täydelliseen eroon.
Ratkon noita kaikkia kolmea ristikkotyyppiä ja ilolla ratkonkin.

Se, minkä niistä valitsen kulloinkin, riippuu käytettävissä olevasta ajasta, fiiliksestä yms. Hömppäviihdettä jollekin ja jotain muuta kenties toiselle. Minulle ristikot ovat paljon muutakin kuin hömppäviihdettä. Aikamoinen tietomäärä niistä on karttunut ja liuta ristikkoystäviä.

Ihan kiva Essi, että viihdyt tällä sivustolla sinäkin. Yritän positiivisesti ajatella, että vastaanpyristelyistä huolimatta sinäkin imet täältä tietoa, joka kenties on näkynyt tai näkyy tulevaisuudessa entistä paremmin laadittuina ristikoina. Toivottavasti tässä asiassa ristikkofilosofiamme kohtaisivat.
240. essi17.11.2018 klo 19:03
Hömppäviihde ei suinkaan ole "kirosana" ja helpoissa on kyllä asiatietoa. Tuo ylioppilaskoe lähinnä oli vihje minulla noihin visaisiin ristikkoihin. Eihän niitä saa täyteen ja eikä ristikoiden tarkoitus ole kuin "tappaa aikaa" ja saada uutta tietoa aivoihinsa. Olemme ihan samalla aaltopituudella.
241. Ritu17.11.2018 klo 19:56
Aika usein Essi olemme samalla aaltopituudella. Varsinkin kun ollaan ulalla.
Tänään kirjoitin tuon ensimmäisen kommenttini tähän vanhaan Ekin aloittamaan säikeeseen, koska sen otsikko oli minulle parasta pitkään aikaan.
Sanat HAUSKAN HELPOISTA ristikoista osui ja uppos. Sitä se on, hauskaa ja helppoa, kun sen osaa. Aina ei osaa, mutta hauskuutta sekään ei sulje pois.
[Ja Essi, usko pois, että sitä tunnetta, kun saa visaisen ratkottua, ei voita mikään. Siitä tulee euforisen onnellinen olotila. Niin väsynyt, mutta onnellinen, kun kaikkensa antaneena sen viimeisenkin kirjaimen saa paikalleen :). Harjoitteluahan niiden ratkonta vaatii, mutta kehittyyhän niissä ihan saman lailla kuin missä tahansa muussakin lajissa]
Minulla helpot ja visaiset ristikot eivät kilpaile keskenään. Molemmille löytyy aikansa ja paikkansa.

Tämä säie on hauskan helpoille tai helpon hauskoille ristikoille, pitäkäämme se sellaisena.
242. Essi18.11.2018 klo 01:44
Helpot ristikot on kustantajien suosiossa. Ne kun tuottavat mukavan tilin. Ei kukaan tee ristkkolhteä omaksi tappiokseen.
243. Ritu18.11.2018 klo 08:19
Mukavaa sunnuntaiaamua! Ihania ovat nämä harvat viikonloppuvapaat ja kuten tapaan sanoa, nämä elän itselleni-päivät. Silloin ei monen tarvi arvailla, mitä teen.

Essille kommentoisin vielä sen verran, että minä ainakin suon ja sallin, että laatijatkin saavat työstänsä palkan. Minä katson ostavani hyödykkeen omaksi ilokseni, johon laatijat ym. ovat sijoittaneet omaa tietotaitoaan ja työpanosta.. Ei sitä tarvitse olla ilmaiseksi jakamassa. Mutta en haluaisi ostaa helppoa ja heikkolaatuista ristikkoa, jos on saatavana vastaavia laadukkaampanakin.
Se, että helpon saa vaan täyteen, ei ole minun pääpointtini. Mieluummin sitten hyvä vaikea, joka jää kesken kuin kehno helppo, josta ratkojalle ei jää kuin plääh-tunne takaraivoon.

Aluneperin tarkoitukseni oli kuitenkin kiittää ja antaa nuo aiemmin mainitut plussapojoni SELKEILLE HELPOILLE ristikoille. Aarre-lehdessä sellainen oli. Sopi mainiosti tarkoitukseeni ratkoa ilman kynää, kun pystyi keskittymään mielessään ratkottuihin sanoihin, eikä tarvinnut jäädä ihmettelemään suttuisia ja epätarkkoja piirrosvihjeitä tai googlailla jotain Intian pikkukylää.
Näin tämän ristikon kohdalla itselläni enemmän hyötykäytön motiivinani kuin ajan tappamisen tai itseni viihdyttämisen. Välillä kun korvien väliin ilmaantuu liiankin usein black out, niin tuo päässä ratkonta tuntuu mukavalla tavalla hyvältä keinolta harjaannuttaa muistia.

Niin jaa Aarre-lehden ristikon helppoudesta ja selkeydestä on kiittäminen tiimiä Vuokila/Kärkkäinen.
244. Eki18.11.2018 klo 10:49
Tulipa aamutuimaan luettua tämä säie. Tunnelmat vaihtelivat.

Tulkoon taas kerran sanottua, että lähes koko Sanaris-tuotantokin on helppoa, mutta suurella ilolla palvelemme siinä ohessa keskis- ja kovisratkojia.

Ja eri laatijoiden ja eri kustantajien helpoissa ristikoissa on eroja, isoja eroja. Aikaa voi tappaa kuolettavan tylsillä tai ihanan piristävillä helpoilla ristikoilla. Siitä tässäkin säikeessä on pohjimmiltaan kyse.
245. Tarja18.11.2018 klo 11:42
Minulle keskis- ja kovisratkojana pehmisristikossa pitää olla mielenkiintoinen pääkuva/pääkuvat, jotta siihen viitsin tarttua. Esim. tämän viikonlopun IS-pehmiksen nähtävyydet ulkomailta ovat sitä. Muita sellaisia ovat värikkäät luontokuvat, kasvit, eläimet, futispelaajat, erikoiset sanat ulkomaisten kauppojen oviteksteissä, MM:n mainiot piirrokset, ...luetteloa voisi jatkaa pitkälle. Itsekin piirtämistä ja valokuvausta harrastavana nautin taidokkaista pääkuvista. Ja itsestäänselvyys on tietysti, että ristikon muunkin ulkoasun pitää olla silmää miellyttävä. Mainittakoon, että höyryristikoita ratkon erittäin harvoin juuri tuon kuvattomuuden takia. Minulle ristikot ovat sanallisen antinsa lisäksi myös visuaalista antia.
246. Ritu18.11.2018 klo 12:49
Ei pitäisi luulla kenenkään toisen puolesta mitään, mutta jollain tavalla otaksun, ettei Eki itse ehkä noteeraa tuota ristikkoa uusimmassa Aarre-lehdessä nro 10/2018 miksikään erityiseksi saavutukseksi helppojen ristikoiden sarallaan.Taitoahan riittää vaikka mihin.

Tuossa ristikossahan oli lyhyitä, nelikirjaimisia sanoja pilvin pimein.
Välillä itse olen kokenut, että pitkiä ristikkosanoja hehkutetaan aivan liikaa tai että pääpaino on niissä ja se määrittelee ristikon hyvyyden kaikissa vaikeusasteissa.Toisaalta ymmärrän sen motivoivan laatijoita, kun pystyy haastamaan samalla itseään noihin taideteoksiin, joita ne totta ovat. Tosi pitkät sanat ovat ainakin minulle usein vaikeustasoa nostavia, jos niitä on paljon.

Mutta itselleni tällä kertaa houkutuksena ratkoa tuo Aarre-lehden ristikko, oli tuo riittävä määrä lyhyitä sanoja, jolloin arvelin pystyväni sen ilman kynää ratkomaan.
Jos minulla nyt olisi ollut joku, joka olisi ratkonut elämänsä ensimmäistä ristikkoa, tuo ristikko olisi se, jolla avustaisin alkuun. Pääkuva selkeä ja siitä lähtevät sanat aloittelijallekin sellaisia, että varmasti pääsee liikkeelle. Perushelppo, selkeä ja tuon jälkeen en usko, että seuraava eteen tuleva ristikko jäisi kokonaan koskematta.
Aloittelijan hyvää peruskauraa, jota tällainen kokeneempi ratkoja voi hyödyntää näin kuten itse nyt tein: ennaltaehkäsevänä dementialääkkeenä päässä ratkoen.
Ja hyvällä säkällä siitä voi onnistua nappaamaan 25 euroa ihan oikeisiin dementialääkkeisiin, jollei nämä ennaltaehkäisevät toimet ole riittäviä :).

Ja varmuudeksi, ettei kenellekään jää epäselväksi, tämä ei ollut hätähuuto eikä puolustuspuhe nelikirjaimisten sanojen perään. Pelkästään niitä viljelemällä olisi ristikkomaaperä tylsää satoa tuottavaa.
247. Eki18.11.2018 klo 13:17
Tuo Aarre 10 on kyllä aika poikkeuksellisen lyhytsanainen koko tuotannossani. Silloin sanaston pitääkin olla erityisen laadukasta.

Aika usein lehdistä tulee toiveita, että lukijat haluaisivat vähän vaikeampia ristikoita. Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka iso osa ratkojista on toiveita esittänyt, ettei mennä väärään suuntaan. Esimerkiksi Caravan-lehdestä tuli ensimmäisen vuoden jälkeen tällainen pyyntö ja sitä toki noudatamme, mutta vaikeutuksen pitää olla kohtuullista.
248. Jaska13.3.2019 klo 23:39
HS Vantaassa ja HS Espoossa tänään Vuokilan/Mannisen pehmis, jonka 4x13 aukiossa Mikko ALALEPPILAMPI. Onkohan ristikkodebyytti, vai onko sama laatimus ollut aikaisemmin Metrossa? Ts. ovatko ko. lehtien ristikot aina ensipainoksia?
249. Eki14.3.2019 klo 06:49
Uusia ovat. Ei varmaan ihan debyytti mutta häviää Istalle.
250. Jaska14.3.2019 klo 10:17
Kiitos. 13-kirjaiminen Alaleppilampi on kuitenkin pisimpiä julkkiratkaisusanoja. Äkkiseltään en muista pitempää. Mahdollisesti Uuspaavalniemi?
251. Clas16.3.2019 klo 09:00
Ei ihan noin pitkä mutta muuten voisi kirjaimiltaan sopia ristikkoon: Aki Alamikkotervo, tenori.
252. Elva16.3.2019 klo 09:20
Uusipaavalniemi
253. Jaska16.3.2019 klo 10:53
Joo kiitos
254. Uuge16.3.2019 klo 16:00
Jouko Mäki-Lohiluoma.
255. Clas16.3.2019 klo 18:00
Ylipaavalniemi
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *