1088. Visa

Juhani Heino20.9.2004 klo 23:07
Vaikea kysymys: mitä yhteistä on alkoholin hengittämisellä ja puntiksella (luvattomalla poissaololla)?
Keksikää ihmeessä lisää kysymyksiä jos kiinnostaa.
2. mats21.9.2004 klo 14:52
ei aukea jh:n kysymys.
mutta mitä yhteistä on hauiksella ja kahvilla.
3. Juhani Heino21.9.2004 klo 15:41
Keksin yhden vastauksen mats'ille, mutta en tiedä onko se etsitty, ja joka tapauksessa kannattaa aina jättää miettimisen ilo(?) muillekin. Saisikohan mats tällaisesta kaukaa haetusta vinkistä kiinni: siihen liittyvät leuhkat eväät.
Hätäisesti kyhätty uusi kymysys: kuka taiteilija I.P. on oikeilta nimikirjaimiltaan J.O.?
4. Antti Viitamäki21.9.2004 klo 16:01
Ei aukea eka ei, leuhkat eväät eli ei.

Sen sijaan kaksi jälkimmäistä taisin keksiä. Matsin juttuun voisi liittää vielä erään sadun, jonka päähenkilön kautta voisi päätyä kolmoseen. :-)

Heinon kymysykseen äärimmäisen pieni trivialisäys: taiteilijaa käytettiin mallina erään suht tuoreen, vaikuttavan animaatiohahmon suunnittelussa.
5. Juhani Heino21.9.2004 klo 17:07
Hups, aiheutin näköjään väärinkäsityksen. Leuhkat eväät ei ollut vinkki omaan kysymykseeni, vaan mats'in kysymyksen vastaukseen. Näköjään Antti päätyi samaan. Ja triviasta päätellen Antti sai toisen kymysykseni oikein.
Uusi kymysys: mitkä USA:n osavaltiot ovat myös kaupunkien nimiä?
6. RA21.9.2004 klo 21:48
Ensin: Saisiko vähän palstaoppia?

Milloin on sopivaa vastata suoraan, jos arvelee tietävänsä?

JA: Milloin on korrektia vain antaa lisävihjeitä (jos on keksinyt)? - KUTEN TE tuossa yllä teette.

Kovasti olisi tehnyt mieli vastata suoraan tuohon ihan yllä olevaan Juhani Heinon kysymykseen, mutta tyydyn nyt varmuuden vuoksi tähän vihjeilylinjaan:

NYWs from USA! (Enklanti vähän heikko)
7. RA21.9.2004 klo 22:01
Matsin juttuun: Kaikille Paraisten Purjehdusseuran jäsenille vastaus on itsestään selvä.
8. Juhani Heino22.9.2004 klo 17:14
Ei ole virallista palstaoppia - pitäisikö Ekin tehdä palattuaan "yleisiä kysymyksiä" -palstalle?

Mielestäni suoraa vastausta ei saa/tarvitse antaa, paitsi jos joku pyytää vaikkapa kahden viikon kuluttua.

Mutta kertokaapa mielipiteenne näistä vihjailuista. Nehän ovat loppujen lopuksi vain brassailua "hähhää, tiesinpä". Pitäisikö niitä välttää kokonaan vai laittaa esim. ROT13-koodattuina ettei kukaan lue niitä vahingossa?

RA ilmeisesti keksi ne kaupungit jotka mullakin oli mielessä. Mutta jätän vielä auki sen mahdollisuuden että löytyisi muita.
9. RA22.9.2004 klo 23:12
En (kysymykselläni palstaopista/-etiketistä) tarkoittanut, että kokisin vihjeilyn kielteisenä brassailuna.

Minusta LISÄvihjailut -sinänsä- ovat oikein OK. Niistä oppii ja keksii aina lisää. Hienoa vuorovaikutusta! Ne ovat oikeastaan juuri sitä, mitä juuri tältä palstalta parhaimmillaan voi odottaa. Ja sitä, miksi täällä kannattaa käydä.

Ymmärrän myös, ettei ristikkoa, jonka palautusaika on vielä menossa, kannata käsitellä kuin vihjein ja varovaisin vihjein silloinkin.

MUTTA: Entäpä nuo kaikki kiinnostavat kysymykset, mitä tänne liki päivittäin ilmestyy?

Olisiko parempi tehdä yleissääntö, että ÄLÄ KOSKAAN PALJASTA VASTAUSTA - ellei sitä ihan erikseen ole pyydetty?
10. RA22.9.2004 klo 23:22
Juhani Heino: "Vaikea kysymys: mitä yhteistä on alkoholin hengittämisellä ja puntiksella (luvattomalla poissaololla)?"

Molemmissa: Koli tai Tero tulee takaisin. ?!
11. Hansu28.9.2004 klo 05:59
Niin mikä se oikea vastaus on? Olen sitä jo toista viikkoa pähkäillyt, joten päästäkää jo piinasta, ja kertokaa!
12. mats28.9.2004 klo 08:17
ai niin tällainenkin säie oli olemassa.
olin jo unohtanut.
oman kysymykseni (hauis ja kahvi) yhdistävä tekijä oli tietysti papu joka oli näemmä heti selvinnyt.
13. Juhani Heino4.10.2004 klo 20:49
Palattuani nettipimennosta laitan vastauksen:

Alkoholin hengittämisellä ja puntiksella on yhteistä AWOL. Alcohol Without Liquid on uusi muotihömpötys, katsokaa netistä lisää tai ehkä mieluummin ei.
Absence Without Leave on kauan käytetty nimitys puntiksesta.
RA keksi kyllä ihan hyvän vastauksen: vaara palaa.

Muihin en nyt vastaa, mutta onko joku löytänyt useamman kuin kaksi kaupunkia siihen USA-kysymykseen?
14. Kravattimies5.10.2004 klo 03:18
Siis: mitkä USA:n osavaltiot ovat myös kaupunkien nimiä?

Jos yhä haluat miettiä tätä, niin nyt olisi syytä lopettaa tämän kirjoitukseni lukeminen tähän.



Lähteenäni on teos Word Recreations, johon on koottu tietoa Word Ways -lehden artikkeleista.

Kirjan mukaan osavaltion nimisiä kaupunkeja on pelkästään USA:ssa yli 200. Mukana eivät ole yhdistelmänimet kuten Idaho Springs eikä erilaiset muunnelmat kuten Arkansaw.

Yleisin oli Washington, seuraavina Wyoming ja Delaware.

Kirjassa oli tämä 26:n ketju, missä kaupungin perässä on osavaltio, mikä puolestaan on seuraavan rivin kaupunki:

Wyoming, Delaware
Delaware, Virginia
Virginia, Washington
Washington, Maine
Maine, Arizona
Arizona, Nebraska
Nebraska, Indiana
Indiana, Pennsylvania
Pennsylvania, Alabama
Alabama, New York
New York, Florida
Florida, Michigan
Michigan, Kansas
Kansas, Ohio
Ohio, Colorado
Colorado, Alaska
Alaska, West Virginia
West Virginia, Minnesota
Minnesota, Georgia
Georgia, Texas
Texas, Maryland
Maryland, Loiusiana
Louisiana, Missouri
Missouri, Illinois
Illinois, Oklahoma
Oklahoma, Kentucky

Kirjan tekijöillä oli varmaan paljon paremmat kartat kuin mitä kellään meistä. No, täällä Kravattivuoren lähelläkin on Texas:
http://www.queenslandholidays.com.au/southern_down s/texas.cfm
15. V-R5.10.2004 klo 15:47
Paikallista USA:n osavaltiot

http://www.madblast.com/view.cfm?type=FunFlash&dis play=2235
16. Juhani Heino5.10.2004 klo 16:37
Ihan hauska tapa opetella osavaltioita. Huomatkaa että siinä on pieni virhe: Michiganin toista osaa ei oteta huomioon joten näyttää siltä kuin yksi osavaltio jäisi yli.
17. V-R5.10.2004 klo 17:49
Huomasin saman.
Yksi tämän hetken amerikkalainen julkkis on syntynyt
(tai ainakin asunut) pienessä Flint nimisessä kaupungissa.
Enpä kysy, mutta saa kommentoida.
Se osa Michiganinia on se pelin pimeä alue.
18. Juhani Heino5.10.2004 klo 18:23
Ihan kuin olisin nähnyt Flint'in joskus erään MM:n ohjelmassa...
(ei tämän palstan keskustelija)
19. V-R5.10.2004 klo 18:56
Hyvä vainu :)
Yks MM on juuri tuolla chatissa. Järkijätkä sekin.
20. Pena23.11.2004 klo 12:24
Kyllä! Järkijätkä.

Kuka Suomeen tuleva?

Taitaapa "sorsa tacoitella"! (9) (Siperi antavi apua?)

Tuo ei varmasti ole oikeaoppinen piilosana eikä piilosana ollenkaan eikä oikeaoppinen muutenkaan vaan enpä ole minäkään! d:)
21. Juhani Heino23.11.2004 klo 14:10
Väliäkö oikeaoppisuudella, tehtävä oli ihan hyvä. Ensin kyllä tuli mieleen Irene Cara mutta en löytänyt mitään yhteyttä tacoitella-Cara. Ja silloinhan kirjaimet olisivat olleet (5,4).
Uusi piilosana: Kuka romaanihenkilö tunnettiin Olivena? (4,8)
22. Juhani Heino5.1.2005 klo 20:34
Vaikka maisterin tontti on vieläkin hakusessa, laitetaan lisää pähkäiltävää: mitä yhteistä on E.R. Edwardsilla ja S.L. Clemensillä?
23. Eki5.1.2005 klo 21:33
Miettiiköhän monikin, kutsuttiinko Clemensiä kotkaksi?

:)
24. V-R6.1.2005 klo 02:45

Arvoitutuksia keksitään.
Jostakin kaksikymmentä vuotta luin Murphyn lain, tai mikä se onkin.
Organisaatiossa jokainen pyrkii pääsemään
pätemättömyytensä tasolle
Eki:
Se lähestyy

Siis vuoden vaikeintä muistellen.
Olet Eki näköjään kusettanut jotakin iltistoimittajaa.
25. V-R6.1.2005 klo 02:52
Jatkuu..
Organisaatiossa työt tekevät ne, jotka eivät ole vielä nousseet pätemättömyytensä tasolle.
Osoitettu kustantajalle.
26. Juhani Heino8.2.2005 klo 19:30
Laitetaanpa tännekin vaihteeksi.
Kalasta tehty juoma. (7)
Hardcore'n, oi'n ja emo'n välillä. (7)
Ajatelkaa näitä siis piilosanoina joissa ei ole suoraa vihjettä.
27. Jukkis8.2.2005 klo 19:58
Että "Hardcore'n, oi'n ja emo'n välillä"?

Öh, tuota sehän on tietysti PUNKERO.
28. Juhani Heino8.2.2005 klo 20:09
Oikein, Jukkis. Jos keksit ekan, anna toistenkin miettiä.
29. Jukkis8.2.2005 klo 20:20
No itse asiassa minä kyllä laitoin tuon lähinnä vitsinä kun en uskonut, että se voisi olla vastaus. Sori.

Mutta luulen että aika moni lukija on aika lailla huuli pyöreänä sen kanssa että millä logiikalla tuo tuosta tulee.
30. Jukkis8.2.2005 klo 20:31
Jos tuosta pitäisi tehdä sääntöjenmukainen piilosanavihje, niin olisko vaikka että

Paksu poika vertaili oita ja emoa. (7)
31. Juhani Heino8.2.2005 klo 20:56
Jep, jotenkin noin. Siinä on kyllä oi ja emo naamioitu niin hyvin että ratkojat voisivat olla huuli vielä pyöreämpänä (onhan se kai mahdollista jos ei ollut ennestään ympyrän muotoinen?)
32. Jukkis14.2.2005 klo 19:31
Tuota, mikäs tuo "Kalasta tehty juoma" nyt sitten on? Kun ei keksi.
33. Eetu14.2.2005 klo 20:32
Meikä veikkaa että seisake. Jostain vaan iski. Jokatoinen arvoituskala on sei.
34. Piikkisikafarmari14.2.2005 klo 21:13
Aika hyvin Eetulta. Hyväksyn sen oikeaksi, vaikka en tiedäkään JH:n aivoituksia. Sensijaan punkero on minulle hämärän peitossa. En kuitenkaan ryhdy selitystä kyselemään. Kyselemisestä tällä palstalla ei saa kuin harmia. Olen vieläkin sydämistynyt jupejussille siitä maisterin tontista.
35. Sikafarmarihousu14.2.2005 klo 21:15
Mitens tällainen:

Minkä ---------, sen ---------. (10)
36. Eki14.2.2005 klo 21:47
Ihminen, joka luulee itseään taiteilijaksi, muttei olekaan?
37. Farmarihousubaari14.2.2005 klo 22:25
Jos vastasit minun kysymykseeni Eki, niin mitähän mahdoit miettiä?
38. Eki14.2.2005 klo 22:27
Liekö kyseessä perusmuoto? Minulla ei, eli kuvittelin sanaa "kuvittelin" tai en kuvitellut vaan keksin vain sen.
39. ++juh14.2.2005 klo 22:45
Onko pituus (10) oikein, kun viivoja on vain 9? Jos olisi (9), niin silloin kyseessä olisi varmaan maaherran lausunto.
40. Housubaarimestari14.2.2005 klo 22:51
Niitähän on kaksi ++juh.
41. ++juh14.2.2005 klo 22:56
Onko sen kahdesti puuttuvan sanan pituus 9 vai 10 kirjainta?
42. Housubaarimestari14.2.2005 klo 23:03
Puuttuu 9-kirjaiminen yksikkömuotoinen sana, mutta vastaussana on monikossa. (1+1=2)
43. ++juh14.2.2005 klo 23:08
Siis tehtävässä on olettamani virhe, joten ratkaisuni on oikein.
44. ++juh14.2.2005 klo 23:10
Vai onko tarkoitus, että lauseesta vielä pitäisi kehittää 10-kirjaiminen sana?
45. JTak14.2.2005 klo 23:11
Liittyy kynäilyyn?
46. Eki14.2.2005 klo 23:12
Tuo JTakin ehdotus toki kävi heti mielessä, mutta pituus oli väärä.
47. ++juh14.2.2005 klo 23:15
Printterit.
48. Baarimestarikokki14.2.2005 klo 23:19
Uudessa käännöksessä lause taitaa kuulua: Kirjoitin minkä kirjoitin.

Olisitteko hyväksyneet tämmoisen ristikkoon?
49. Eki14.2.2005 klo 23:24
Jaa juu siis tolleen.
50. Eki14.2.2005 klo 23:24
Vaikeessa ehkä juu ei tai sittenkin.
51. ++juh14.2.2005 klo 23:26
Vanhassa Raamatussa: "Minkä minä kirjoitin, sen minä kirjoitin."
Uudessa käännöksessä: "Minkä kirjoitin, sen kirjoitin."

Eiköhän tuo (jonkun muun) tosi visaiseen (3++) kelpaisi.
52. Eki14.2.2005 klo 23:30
Ei sen tarttis ees välttämättä tosi visainen olla. Tapauskohtaisesti voisi vaikka käydä. Toiselle iha-haa, toiselle plääh.
53. Mestarikokkisota14.2.2005 klo 23:36
Onhan niitä hullumpiakin nähty. Vähän Pilatuksen linjoilla oli Ekikin lausuessaan: -------- löytyy --------.
54. Eki14.2.2005 klo 23:41
Varmaan kirjoitin minkä kirjoitin tai lausuin minkä lausuin, mutta onkos tämä kirjailija-aiheinen? Ja onko se minun esittämäni?
55. Juhani Heino22.2.2005 klo 14:59
Laitetaan nyt vielä vahvistus: Eetu oli oikeassa eli SEISAKE oli se kalajuoma. PUNKERO taas tuli siitä että hardcore, oi ja emo ovat punk-musiikin lajeja.
Haluaako joku selityksiä aikaisempiin pulmiin?
56. matts22.2.2005 klo 15:33
Lensi ulos finaalista (7)?
57. Juhani Heino12.8.2005 klo 02:40
Herätetään tämäkin henkiin, mutta kannattanee siirtää hömppäosastolle...
Mitä erikoista on Vesa-Matti Loirin laulamassa Nocturnessa, siis Eino Leinon sanoittamassa? Tämän saanee netistä selville, joten ei vastauksia tänne, kiitos.
58. Juhani Heino13.9.2005 klo 17:39
Mitä yhteistä on säveltäjillä Friman, Liikanen ja Vuokila? Eikä taaskaan vastauksia tänne, kiitos.
59. Juhani Heino9.12.2005 klo 18:04
Laitanpa tänne - rauhoitan maisterin tontin linnuille...
Mitä tehdään teille vähitellen koko ajan, vaikka teistä kukaan ei niitä halua?
Nyt löytynee erilaisia vastauksia, joten voi laittaa suoraan tännekin.
60. marjaana9.12.2005 klo 19:29
Ikää?
61. Kukkis9.12.2005 klo 19:52
Valkoisia valheita?
62. Eki9.12.2005 klo 19:59
Suolataan?
63. Hessu9.12.2005 klo 20:02
Nopeusvalvontakameroita?
64. ++juh9.12.2005 klo 20:09
Ruuhkia?
65. Juhani Heino9.12.2005 klo 20:16
"Ruuhkia" täsmää mielestäni jo kysymykseen, mutta sitäkään en hakenut.
66. jupejus9.12.2005 klo 20:29
Urakehitystä?
67. Juhani Heino9.12.2005 klo 20:30
Jep, Jusu! URIA oli tarkoittamani vastaus.
68. marjaana9.12.2005 klo 21:02
olisiko RYPPYJÄ käynyt??
69. Juhani Heino9.12.2005 klo 21:04
Marjaana, ei kai, paitsi jos pystyt osoittamaan kuka niitä ryppyjä tekee...
70. Just9.12.2005 klo 21:37
Nuuskia?
71. Matti10.12.2005 klo 19:41
Miksi yleisneuvostoliittolaisessa tietosanakirjassa ilmesyi kohta Stalinin kuoltua suhteettoman pitkä artikkeli tanskalaisesta mutta Venäjälle töitä tehneestä merenkulkija Vitus Beringistä?
72. Juhani Heino10.12.2005 klo 19:48
Muistelen että liittyy erääseen Lavrentiin... enempää en sano, ehkä tässäkin oli liikaa.
73. Jaska10.12.2005 klo 22:49
Helppo olisi ollut ilman JH:n varmennustakin. Syy on siis sama kuin valokuvista kadonneilla henkilöillä. Berijan teloituksen jälkeen hänet oli poistettava myös kaikista mahdollisista paikoista. Kyseinen tietosanakirja vedettiin siis pois kaikkien kolhoosien kirjastoista ja neuvostokansalle avoimista kirjakaupoista. Tietosanakirjasta tehtiin uusi painos, joka oli käytännöllisintä ja halvinta toteuttaa siten, että artikkelista Bering tuli yhtä pitkä kuin Berijasta ja Beringistä yhteensä kielletyssä painoksessa. Eiköhän se ainakin sinne päin mennyt.
74. Tsööts11.12.2005 klo 02:24
Kaikki tietävät mikä asento on 69, mutta mikä onkaan 71?
75. Jaska11.12.2005 klo 12:18
Voisi kuvitella, että kontekstoi tunnettuun satuun...
76. RA11.12.2005 klo 12:53
Liittyykö jotenkin sormiin?
77. Matti11.12.2005 klo 15:47
Juhani Heino ja Jaska, joo. Berija oli mm. Stalinin turvallisuusministeriön johtaja. Kun Stalin kuoli, Berijalla ei ollut yhtään ystävää, ainoastaan vihamiehiä. Hänet likvidoitiin hyvin nopeasti. Niin makaa kuin petaa.
78. iso S16.2.2007 klo 15:33
Kaivellaanpa vähän historiaa.

Juhani Heino arvuutteli 5.1.2005 klo 20:34, mitä yhteistä on E.R. Edwardsilla ja S.L. Clemensillä.

Eki kommentoi "Miettiiköhän monikin, kutsuttiinko Clemensiä kotkaksi?"

Tämä jäi minulle hämäräksi. Surullisenkuuluisa mäkikotka Eddie "the Eagle" Edwards on oikealta nimeltään Michael Edwards, joten R ei hahmotu tätä kautta.

Olisiko kysymyksessä Anthony Edwards, joka sai mahtipalkkaa sarjassa ER (Emergency Room eli Teho-osasto)?

Vai olisiko kyseessä SSS:n (Simplified Spelling Society) komitean jäsen vuodelta 1918: E. R. Edwards, Docteur de l'Universite de Paris?

www.spellingsociety.org/journals/pamflets/officers .php

Varapuheenjohtajana oli partioliikkeestä paremmin tunnettu kenraaliluutnantti, sir Robert Baden-Powell, mikä ei arvoitusta selvennä eikä sumenna.
79. Seppo16.2.2007 klo 15:51
Edwardsilla ja Clemensillä on yhteinen alias-sukunimi, mutta tuo yhteys siivekkääseen ei minullekaan aukene.
80. iso S16.2.2007 klo 19:18
Ekin hymiöstä päättelin että yhteys siivekkääseen on mielikuvitusolento, eli assosiaatio mäkikotkaan on harhapolku.

Clemensin kakkos-aliaksen kyllä tunnen mutta se ei kilauta mitään Edwardsin suuntaan. Muitakin aliaksia hänellä oli mutta i ole apua niistäkään.

No, kun ei muisti riitä tai tässä tapauksessa osoittautuu että tietoa ei ole niin kotkan sijaan avuksi kuukkeli. Eilleen vielä tiennyt en minkä löydän kun laitan hakusanoiksi edwards ja alias-nimi. Menenkö häpeämään shurkeuttani shaniaisiin?
81. Seppo16.2.2007 klo 20:05
No shiellähän she shaniaisten sheassa shiivetönnä sheisoo :-)
82. nyyh18.2.2007 klo 10:48
Edwards ja Mark Twain taitavat olla Clemensin pseudonyymeja?
83. Eki18.2.2007 klo 10:52
Samuel Langhorne Clemens on kirjailija Mark Twainin oikea nimi, Eileen Regina Edwards laulaja Shania Twainin. Shanian laulujen toinen säveltäjä on Eileen Lange, mikä onkin hänen oikea nimensä, koska hän on naimisissa toisen säveltäjänsä ja tuottajansa Robert "Mutt" Langen kanssa.
84. iso S19.2.2007 klo 08:46
Mark Twainin lisäksi SLC on käyttänyt ainakin salanimiä Josh ja Thomas Jefferson Snodgrass. Edwardsista minulla ei ole havaintoa ja luulenkin että se on vain esitetystä kysymyksestä syntynyt perätön arvaus. Joka tapauksessa tässä se haettu yhteys syntyi sitä kautta että Twain ei ole kummankaan oikea nimi.

Shania Twain ja hänen oikea nimensä löytyvät kun antaa Googlelle hakusanoiksi Edwards Twain (Heinon viestissä ollut minulle tunnistamattoman henkilön sukunimi ja Clemensin tunnettu taiteilijanimi).

Säikeen alkupäässä oli vähän sellaista henkeä että suorasanaisia vastauksia ei toivottu tänne (johonkin tunnistamattomaan paikkaan sitten?) joten kätkin viestiini Eileenin ja Shanian vähän vääristeltynä osoittaakseni että olen tunnistanut haetun henkilön. Reginaa oli vaikeampi uittaa mukaan joten jätin sen kylmästi pois.

Langhorne/Lange-yhteyttä en huomannut. Se on lisäyhteys mutta Twain lienee se mitä Heino haki. Sehän on molemmilla täsmälleen samassa muodossa ja samassa roolissa. Lang on heillä vain nimen osana ja silloinkin eri nimen: toisella keskimmäisessä nimessä (olkoon sitten toinen etunimi tai kaksiosaisen sukunimen ensimmäinen osa) mutta joka tapauksessa alkuperäisessä omassa nimessä, toisella avioliiton kautta hankitussa sukunimessä.
85. Juhani Heino27.2.2007 klo 17:47
Eki jo laittoikin haetun vastauksen, mutta vahvistan asian vielä. Siis yhteistä oli taiteilijanimen loppu Twain.

Myös Tsöötsin kysymys on näköjään jäänyt vastaamatta:
"Kaikki tietävät mikä asento on 69, mutta mikä onkaan 71?"
Mulle tulee mieleen ns. doggie style, siis takaapäin.
86. Juhani Heino20.8.2007 klo 14:46
Mitä yhteistä on näillä sanoilla?
Antti
Ari
elin
eri
Erkiksi
ero
laina
Leeni
satiini
87. iso S20.8.2007 klo 15:40
Kaikissa on vokaali vähintään toisessa päässä...
88. Juhani Heino20.8.2007 klo 16:16
OK, kumoan sitten tuon oletuksen (jonka oletan syntyneen kieli poskessa) väittämällä että esim. sanat "kaikissa", "vokaali", "toisessa" ja "päässä" eivät kuulu joukkoon. Mutta huomatkaa: "on" kuuluu!
89. Jukkis20.8.2007 klo 16:29
Kaikissa on enintään kaksi eri vokaalia ja enintään yksi s.
90. Juhani Heino20.8.2007 klo 17:30
Taas kumoan: "kaksi" ja "yksi" eivät tietääkseni kuulu joukkoon. Ei myöskään "ja".
91. tonimikael20.8.2007 klo 17:37
Kaikki liittyvät samaan Juhani Heinon esittämään arvoitukseen.

(Kukahan näsäviisas ilmoittautuu seuraavaksi..? ;))
92. Jukkis20.8.2007 klo 17:50
"Tietääkseni", sanoo arvoituksen esittäjä. Etkö siis itse ole varma vastauksesta?
93. Juhani Heino20.8.2007 klo 18:18
En. Se liittyy tehtävän luonteeseen, jota ei siis vielä voi paljastaa. Laitetaan lisää sellaisia jotka varmasti kuuluvat joukkoon - keskittykää siis niihin. Osa tuli mieleen kävellessä kun pohdin tätä ideaa, ja unohtui sitten. Osa löytyi myöhemmin.
ei
Enni
erilainen
Esteri
ilo
Ohto
onni
ori
Uri
94. RA20.8.2007 klo 19:22
Juhani, onko tuolla sanojen järjestyksellä väliä? Ilmeisesti ei, mutta tarkennapa nyt kuitenkin (etten eksy liian monimutkaisiin selityksiin).
95. Juhani Heino20.8.2007 klo 19:36
Järjestyksellä ei ole väliä - siis kullakin sanalla on ko. ominaisuus yksinäänkin. Laitoin satsit vain aakkosjärjestykseen.
96. Jaska20.8.2007 klo 20:16
Labiaalit puuttuvat.
97. Juhani Heino20.8.2007 klo 20:35
Piti katsoa Wikistä mitä labiaalit ovat... joukkoon kuuluvat myös "omi" ja "Umppa" (ei kunnollinen sana, mutta onpahan ainakin kuvanveistäjä Niinivaaran etunimi).
98. iso S20.8.2007 klo 21:46
Onko sanojen lukumäärä kiinteästi määritelty vai "avoin"? Siis jos kehityksen kehittyessä käyttöön tulee uusia sanoja, onko niistä osa joukkoon kuuluvia ja osa ei?

Onko jotain likimääräistä arviota siitä kuinka iso osa kaikista sanoista kuuluu joukkoon, jos määrä ei ole kiinteä?

Voiko verbi kuulua joukkoon?
99. just20.8.2007 klo 23:18
Taisinpa hoksata, neljää en ihan heti tajunnut, muilla on selvää yhteistä
100. Ari20.8.2007 klo 23:27
Rauman murteella lausuttuna näitä sanoja ei taivuteta?
101. Ari20.8.2007 klo 23:54
[taivuteta=muuteta murresanaksi]

Ehkä "Erkiksi" muuttuu kuitenkin "Erkiks" raumalaisittain?
102. Jaska21.8.2007 klo 11:37
Arinkin poski taisi pullistella? Tiedoksi iso S:lle, että "on" on verbi. Elinkin. Juju ei välttämättä ole lingvistinen. Onhan Juhani Heino käsittääkseni myös teknis-matemaattisesti orientoitunut. Ratkaisu voisi siis piillä sillä suunnalla. Pikainen tsekkaus näppäimistöstä ja morseaakkosista ei paljastanut mitään. Jokin tietokonejutska ehkä? Siinä tapauksessa olen utamina ulkona kisasta. Jään odottamaan kiinnostavan arvoituksen ratkaisua tai lisävinkkejä.
103. juhani.heino@sanasepot.fi21.8.2007 klo 11:46
just: jos kiinnostaa, voit laittaa vastauksen mulle yllämainittuun sähköpostiin. Palkintoa ei ole luvassa, mutta kunniaa kyllä. Jos et halua paljastaa mulle omaa osoitettasi, voit koettaa lisätä jonkin sanan listalle - toivottavasti en vielä ole ryöstökalastanut liikaa...

Lukumäärä on avoin. Hyvin pieni osa sanoista käy. Verbit käyvät - "omi" on kyllä taivutettu, mutta parempaakaan esimerkkiä en löytänyt. Ja Raum giäl ei tosiaan liity tähän mitenkään.
104. Juhani Heino21.8.2007 klo 11:52
Jaska takaisin kisaan ja heti ;-)
Tämä ei liity tietokoneisiin, vaikka ymmärsit suuntaukseni oikein (omasta mielestäni, en tiedä kelpuuttaisivatko insinöörit mua joukkoonsa). Tähän tarvitaan vain kielenkäytön tietyn osa-alueen hallintaa.
105. iso S21.8.2007 klo 11:52
Jaa on vai? Minä kun luulin että on on se nappula mistä saa aparaatin päälle. Sen vastakohta on off, joka estää itikoita tulemasta päälle.

Joo, näin etelän miehenä kysymyksiä huitoessani en tullut lukeneeksi ja muistaneeksi kaikkia aikaisempia viestejä. Silmäsin läpi vain ne kaksi listaa.

Ja kyllä, elin on verbin ensimmäisen persoonan mennyttä aikaa, mutta ajattelin sen päässeen listalle substantiivin ominaisuudessa. Sen kyllä noteerasin että kaikki sanat eivät olleet perusmuodossa, esimerkiksi Erkiksi.
106. Juhani Heino21.8.2007 klo 12:39
Muille kiritystä: just on jo hyvin lähellä oikeaa ratkaisua. Pientä viilaamista enää.
107. matts21.8.2007 klo 13:21
Antti, Ari; elin eri Erkiksi. Erolaina Leenin satiiniin. Ei Enni erilainen. Esterin ilo Ohdon onni - on ori Uri!

Tositarina Antin ja Arin virtuaalielämästä, joka jsittemmin ohti eroon Leenistä ja rahojen menetyksestä Leenin kostyymeihin. Ei Ennikään senpuoleen ollut paljon kummempi. Onneksi Esterillä ja Ohdolla (siis Antti ja Ari oikeesti) oli iloa ja onnea totokentillä Ori Urista.
108. airisto21.8.2007 klo 13:56
Aioin jo aikaisemmin kysyä, josko juhani on alkanut harrastaa vatsastapuhumista, mutta ämmät ja peet taitavat sotia sanojen yhteenkuuluvuutta vastaan.
109. Juhani Heino21.8.2007 klo 14:01
Jep, eipä ole vatsastapuhumisellakaan osuutta asiaan. Ja kiva että tämä poikii myös tarinankerrontaa :-)
110. RA21.8.2007 klo 14:20
Voisikos sana NONO kuulua listalle?
111. iso S21.8.2007 klo 14:31
Vatsastapuhumiset, morsemerkit ja muut vastaavat merkkivalikoiman rajoituskonstit eivät ainakaan yksioikoisesti sovellettuna toimi. Julkaistuissa listaan kuuluvissa sanoissa tosin ei käytetä kuin 13 erilaista kirjainta (AEHIKLMNORSTU) mutta tämä ei takaa etteivätkö muutkin kirjaimet olisi mahdollisia. Esimerkiksi M tuli mukaan vasta täydennyssanojen joukossa. Rajoitetummalla merkkivalikoimalla kysyminen vittaa siihen että Heino yliarvioi meidät ja piti mahdollisena keksiä ratkaisu puutteellisilla tiedoilla.

Lisäksi sana ei aina kuulu listalle vaikka se muodostuisikin vain noista kirjaimista, esimerkiksi "kaksi". Tämä sulkee pois mm. sen että nuo kirjaimet olisivat jonkin 13-kirjaimisen vain erilaisia kirjaimia sisältävän avainsanan anagrammi ja listaan kuuluvia sanoja saisi muodostaa vain avainsanaan kuuluvista kirjaimista, kuitenkin siten että samaa kirjainta saisi käyttää useita kertoja.

Kun en muutakaan keksi niin siirrän kielen toiseen poskeen ja väitän että Heinon vastaesimerkit eivät toistaiseksi ole kumonneet alkuperäistä väitettäni. Esitetyille listaan kuuluville sanoille on edelleen yhteistä se että vähintään toisessa päässä on vokaali. Yhteistä piirrettä ei kumoa se että joillakin (ties mistä syystä) listaan kuulumattomilla sanoilla on sama ominaisuus.

Tätä tukeva havaintoesimerkki, tuore uutinen harvinaisesta tapauksesta: syntyi identtiset neloset. Voidaan valita mitkä tahansa kaksi näistä ja kysyä, mitä yhteistä heillä on. No, ovat identtisiä sisaruksia, eikä tätä kumoa se että niin ovat ne muutkin kaksi :-)
112. Tuomas L.21.8.2007 klo 14:57
Iso S:n jutusta tuli mieleen vanha näsäviisastelu: Eräällä naisella oli 13 lasta, joista tasan puolet oli tyttöjä. Miten tämä on mahdollista?

Niin oli toinenkin puoli!

Mitä tulee Juhanin tehtävään, olen kovasti yrittänyt keksiä, voisiko näiden kaikkien eteen liittää jonkin saman kirjaimen / tavun / sanan jne., mutta ratkaisu ei taida löytyä silläkään logiikalla.
113. iso S21.8.2007 klo 15:59
Skandien puuttumisesta ja erilaisten kirjainten määrästä jolla ei sinänsä ole mitään tekemistä minkään kanssa sain loistavan ajatuksen joka osoittautui välittömästi kuolleena syntyneeksi.

Sen pohjalta pystyy kuitenkin mahdollisesti kehittämään kilpailevan listan, kunhan tämä on ratkennut (ei välttämätön ehto, mutta ei sotketa herkkiä mieliä kahdella samanaikaisella listalla ja siksi toisekseen pitää ensin katsoa onko ajatuksessani itua).
114. airisto21.8.2007 klo 16:00
Paljasta sen verran, että onko ratkaisu:
1. Ei voi olla totta, enpä olisi tullut ajatelleeksi.
2. Aijaa, vai semmoista tällä kertaa.
3. Mitähän se Juhani on ottanut?
115. Juhani Heino21.8.2007 klo 16:10
En ainakaan keksi miten NONO kuuluisi listalle - uskaltaudun ehdottamaan että RA laittaa perustelun, silläkin uhalla että oikea ratkaisu paljastuu.

Iso S on kyllä tavallaan oikeassa "toisen posken" perustelussa, mutta tuo yhteinen piirre ei siis ole riittävä, koska sillä perusteella mukaan tulisi tuhansittain muita sanoja. Tässä tavallinen kieli osoittaa riittämättömyytensä - en halunnut esittää tehtävää täsmällisen joukko-opillisesti koska se olisi voinut karkottaa monia muuten kiinnostuneita. Laitetaan kuitenkin ison S:n mieliksi joukkoon kuuluva kirjainyhdistelmä ch, joka ei kelvannut listalleni koska se ei ole sana.

Tuomas on oikeassa että tuolla logiikalla ei toimi.
116. Juhani Heino21.8.2007 klo 16:13
Airisto, tuohon en itse pysty vastaamaan - sen saa jokainen itse päättää kunhan ratkaisu (en siis minä) on selvinnyt 8-)
117. RA21.8.2007 klo 16:15
Turhapa tuota sitten perustella. Jos Nono ei kuulu listalle, niin minä olen edelleen yhtä pihalla kuin tähänkin asti.
118. Juhani Heino21.8.2007 klo 16:16
OK. Veikkaan että kun oikean ratkaisun jäljille pääsee (kuten just), sen kyllä huomaa.
119. Ari21.8.2007 klo 16:51
Haa! Taisin keksiä!
120. Ari21.8.2007 klo 16:58
Hö, en sittenkään. En tiedä miksi satiini kuuluu joukkoon...
Leenistäkin vähän epävarma. Muut sanat kyllä kelpuuttaisin.
121. Juhani Heino21.8.2007 klo 17:01
Ari, sulla voi olla sama täsmentämisen tarve kuin just'illa. Ainakin satiini on niitä hankalampia tapauksia. Voit laittaa mulle postia jos haluat. Ihan vielä ei kai kannata paljastaa täällä.
122. Tuomas L.21.8.2007 klo 17:58
Nyt tuntuu kuin olisi leikannut. Juhani, olinko AIVAN hakoteillä kun yritin lisätä näihin sanoihin jotain? Vai oliko se kuitenkin hiukan oikeansuuntainen idea?
123. Juhani Heino21.8.2007 klo 18:15
Mm, tavallaan oli oikeansuuntainen. Tai pikemminkin alkuperäisestä otettiin jotain pois. Toivottavasti tämä oli tarpeeksi ympäripyöreää ;-)
124. Jaska21.8.2007 klo 19:05
Alkuperäisestä jotakin pois? Pikemminkin? Siis ei ehdottomasti? Ei valkene, mitä esim. ch:sta (CH:sta) voisi poistaa, että jäljelle jäisi jotain mielekästä. Paitsi hiili tai vety, kun yksi kokonainen kirjain poistetaan. Tai versaalihoosta poistetaan vaakaviiva, jäljelle jää CII. Nerokasta. Kielen tietyn osa-alueen hallinta? Fonetiikasta ei liene kyse, pikemminkin (?) kirjoitetusta sanasta. Kaunokirjoituskin juolahti mieleen. Kaikissa esimerkkisanoissa on suoria ja kaaria... Jaha, meni taas viisasteluksi. Sitä lajia lisää, eli raffinoidumpi ratkaisu Tuomas
L:n ongelmaan: lapsista oli kuusi poikaa, kuusi tyttöä, ja yksi hermafrodiitti!
125. Juhani Heino21.8.2007 klo 19:49
Taisi olla liiankin ympäripyöreää - toivottavasti tämä ei sitten auta liikaa: CH ja listatut sanat ovat niitä jäännöksiä kun jotain on poistettu, ehdottomasti.
126. Ari21.8.2007 klo 19:59
Niin ajattelinkin, vaan eipä tämä kelpaa:
Lantti
pari
selin
veri
merkiksi
vero
elaina
Ileeni
isatiini tai statiini
sei
Jenni
Luterilainen
Vesteri
kilo
Hohto
monni
tori
kuri
Tomi
Jumppa
Ron

CHat
127. pekka21.8.2007 klo 20:15
V5
128. Jaska21.8.2007 klo 20:35
Ei kai se noin simppeliä saata olla? Jos on, niin olenpa itsekin yksinkertainen. Miksi siinä tapauksessa JH ei olisi tiennyt, kelpaavatko kaksi ja yksi? Eikä idea stemmaa myöskään sanaan ja. Minun puolestani ratkaisun saisi jo paljastaakin.
129. Juhani Heino21.8.2007 klo 21:21
Eipä kelpaa - Jaska löysi saman "ja"-sanan joka tuossa mättäisi, siitähän saisi "oja"-sanan. Ja muutenkin tuolla systeemillä sopivia sanoja löytyisi rutkasti lisää.

Lisään listaan vielä yhden taivutetun verbin "ehti". Mutta se ei tule lehdestä eikä rehdistä.

Jätän Tuomaksen ja just'in harkintaan haluavatko he paljastaa ideaa tässä vaiheessa. En siis edellytä kaikkien sanojen selittämistä. Sen voi tehdä lopuksi ryhmätyönä, jos porukkaa kiinnostaa.
130. tonimikael21.8.2007 klo 22:13
Miekin taidan olla jäljillä. :)
131. kudos21.8.2007 klo 23:34
Jaa tällainen tapaus! Muutama sana joukkoon: Aapeli aava, arka, Unto.
132. tonimikael22.8.2007 klo 07:19
Näiden sanojen lisäksi vihjeissä olisi vain pisteitä?
133. Eki22.8.2007 klo 09:44
Juhanin listaan voitaisiin liittää kuuluisa tarusankari Aias.
134. iso S22.8.2007 klo 10:24
Mie en taida olla edes jälkien vieressä. Yhden teorian perusteella osaisin selittää esimerkiksi "Erkiksi". Samalla teorialla Uri kuuluisi joukkoon, mutta useiden muiden sovittaminen teorian kehyksiin tuntuu työläältä, vaikka ei välttämättä mahdottomalta. Toisaalta asiaa varsinaisesti kokeilematta tuntuisi siltä että joukkoon kuulumattomat yksi ja kaksi uppoaisivat teoriaan yhtä todennäköisesti kuin jotkut siihen kuuluvat. Teoria on siis varsin huono niinkin hyväksi teoriaksi kun sen testaaminen on vaikeaa ja tulosten tulkinta kiisteltävissä.

Koska näyttää uhkaavasti siltä että pulmasta on muodostumassa uusi maisterin tontti, heitän pureskeltavaksi oman listani jolla ei siis ole mitään tekemistä Juhanin listan kanssa. Tässä löytämäni joukkoon kuuluvat:

Abba, abin, Allu, Alva, Annen, annin, arava, arin, arina, Arne, avaava, Chan, Elna, fira, Fuhr, fur, Glen, grab, gran, green, Greir, haan, hara, hav, Havanna, henna, inan, infra, inun, inva, irvivä, laava, Lyra, naara, naava, near, nenin, neva, nevan, Ninnin, noon, nova, nyin, nyyh, puna, Ryan, she, Shue, Sven, Tena, Teno, Terra, terve, Tyra, unen, uni, uninaan, Unna, uraan, vaha, vain, vana, vasen, veiviä, ylen, ynnin.

Kuten näkyy, joukkoon voi päästä vaikka olisi taivutusmuoto, erisnimi tai ulkomaankieltä. Sanan pituus voi olla mikä tahansa. Näppituntuman mukaan selvästi alle promille kaikista sanoista kuuluu mukaan, ainakin jos pysytään Suomessa suhteellisen tunnetuissa kielissä. Joissakin afrikkalaisissa murteissa osuus saattaa olla suurempi, mistäpä tuon tietää kun jäi lyhyt swahili suorittamatta eikä paikallisen Africolan kirjoittamaa ABC-kirjaa ole käden ulottuvilla.
135. tonimikael22.8.2007 klo 10:54
Ekin kanssa ainakin tunnutaan olevan samoilla jäljillä (paitsi kaksikirjaimisten sanojen ristikkokelpoisuuden kanssa :D).
136. Jaska22.8.2007 klo 12:56
Aika moni on jo ratkaisun keksinyt? Näiden uusien vihjeiden jälkeen alkoi kerran heivattu arvoitus taas pohdituttaa. Mikä on se Heinon avainsana(koodi, josta puttuvat kirjaimet löytyvät? Siinä on ainakin i, koska se lie ainoa satiinin kanssa sopiva (isatiini). Lähdenpä ukkosen hapettamaan ilmaan asiaa pohtimaan muutamaksi tunniksi.
137. kudos22.8.2007 klo 13:12
Eki, minusta Aias ei kuulu joukkoon. Sen synonyymi kuuluu, mutta ei Aias.
138. Tuomas L.22.8.2007 klo 13:18
Juhani antoi epäsuorasti luvan kertoa ratkaisun, joten tässä minun ehdotukseni.

Listalle on koottu sanoja, jotka jäävät jäljelle, kun jostakin sanasta poistetaan sen tavallinen lyhenne. Siis:

Erkiksi = esimerkiksi - esim.
Ohto = tohtori - tri
elin = puhelin - puh.

Tämä ratkaisu sopii ainakin osaan sanoista, mutta en osaa yhdistää sitä kaikkiin (satiini? ch??)
139. Eki22.8.2007 klo 13:22
Juha Hyvösen legendaarisessa Notiisi-ristikossa oli l. ja se oli ruksattu yli ja ratkaisu Aias. Muistan tämän yhtenä parhaista ahaa-elämyksistä, mitä ristikot ovat antaneet, se nimittäin leikkasi rakonna alkuvaiheessa. Tuo ristikko löytyy Sanaseppojen nettisivuilta.

Satiini on Astatiini -At, ch voisi olla och?
140. kudos22.8.2007 klo 13:39
Aliaksen lyhenne on al.
141. iso S22.8.2007 klo 14:38
Kyllä varmaan, Saaran armaan kanssa Säkkijärven polkka, mutta Notiisi oli asteikot räjäyttävä ristikko. Siinä ei tunnettu mitään tunnontuskia jos hypättiin yksi ylimääräinen askel eteen ja/tai taakse. Alias = eli joka voidaan lyhentää l.
142. Eki22.8.2007 klo 15:06
Pilasitte yhden parhaista ahaa-elämyksistäni.
143. Juhani Heino22.8.2007 klo 18:16
Tuomas esitti ratkaisun täsmälleen kuten se on - pahoittelen jos joku olisi vielä halunnut pähkäillä. Tosin varoitus annettiin hyvissä ajoin, eli tämän säikeen seuraamisen olisi voinut lopettaa ja tallentaa listat johonkin.

Satiini on tosiaan astatiini - At.
-http://sv.wikipedia.org/wiki/Lista_över_förkortni ngar toteaa että o. on och-sanan lyhenne, eli aivan oikein, mutta mulla oli mielessä CH toisesta kielestä.

Kudos oli näköjään myös oikeassa:
konst.Aapeli, seur.aava, arka = markka - mk, as.Unto

Laitan vielä just'in kertomia esimerkkejä:
OK.ei (tähän sopii myös mainittu eli - l. tai itse tarkoittamani neiti - nti)
kers.Antti
maj.Uri (myös urk.Uri)

Voitte miettiä loppuja jos haluatte, samalla kun pohdimme ison S:n listaa...
144. Jukkis22.8.2007 klo 20:10
Tää oli kyllä yksi hienoimpia tämmöisiä pulmia, mitä on tullut vastaan. Vaikka en ratkaisua keksinytkään.
145. iso S22.8.2007 klo 21:48
Aha, saatujen vihjeiden perusteella olin tavallaan oikeilla jäljillä mutta aivan väärillä perusteilla. Kuvittelin että kyseessä olisi ollut tämä viime vuosina esiin ponnahtanut, parhaimmillaan riemastuttava ja huonoimmillaan raivostuttava vihjetyyppi, missä ratkaisusanalla täydennetty vihje on se varsinainen ratkaisusanan selittävä vihje.

Kers-----? toimisi tällaisena vihjeenä, mutta tarkasti ottaen vain kysymysmerkillä varustettuna. Kaikki kersantit eivät ole Antteja eivätkä kaikki Antit kersantteja.

Erkiksi ristitty laatija kelpaa muille esimerkiksi (toisinajattelevienkin mielestä, nimittäin huonoksi esimerkiksi...) ja eräs Uri on lusikoita taivutteleva taikuri. Mutta, voi harmi, tällä ajatuksenjuoksulla törmäsin umpikujaan tai mielikuvituksen puute esti löytämästä kaikille listan sanoille vastaavaa perustelua. Totuus olikin sitten ihmeellisempi - sanalla ei ole välttämättä mitään tekemistä kantasanansa kanssa ja silti selkeä logiikka sanan muodostumiselle on olemassa.

Palveluksen tekemisestä: aina valmiina, mutta aina ei pysty parempaan kuin karhunpalvelukseen! :-(
146. Jaska22.8.2007 klo 23:52
Olipa tosiaan hieno idea JH:n tehtävässä. Onnittelut myös ratkaisun keksineille. Nootti: myös sana ja kuuluu tietenkin joukkoon (useampikin lyhenne). Arvoitusten keksiminen on muuten paljon helpompaa kuin niiden ratkonta, jos ei joku sattunut tietämään. Kokeilkaapa joskus tätä toivuttuanne edellisen rasituksista! Saa ratkaisun hetikin ilmoittaa, on joillekuille varmasti helppo. Juhani Heino kuitenkin suljetaan kisasta!
Mitä yhteistä on seuraavilla sanoilla?
alppinen
Antti
Elle
kaaderi
kantti
talo
tapo
teli
tikas
147. Juhani Heino23.8.2007 klo 00:06
Luulisin keksineeni Jaskan jujun, mutta mielelläni suostun vetäytymään kisasta... ihan kaikkia en vielä edes ratkaissut.
Kiitos kehuista, Jukkis ja Jaska! Ja tosiaan kaikki ratkaisseet voivat paukuttaa henkseleitään. Jos taas ei ratkennut, turha vaipua synkkyyteen - erikoinenhan tämä oli.
148. Eki23.8.2007 klo 00:27
Tässä on toinenkin mietittäväksi. Yritin löytää kaikki suomen kielestä löytyvät tällaiset sanat, mutta varmaan jotakin jäi nopean läpikäynnin seurauksena löytymättä. Ei niitä kyllä moninkertaisesti voi olla, Mutta joku voi osoittaa keksineensä etsimällä uuden (olisikin mielenkiintoista kerätä nämä kaikki, mutta ehkä ei alle kolmikirjaimisia). Huomatkaa, että patti ei kelvannut tähän, vain monikko siitä. Se täsmentää idean.

kara
kas
patit
Tami
vainen
vaisuus
149. Juhani Heino23.8.2007 klo 00:36
Ekin tehtävään:
Kat (vähän kaukaa haettu, mutta Fordeja)
150. Eki23.8.2007 klo 00:47
Kyl.
151. Juhani Heino23.8.2007 klo 00:51
patus (laiton käsityöläinen, muistelen nähneeni joskus ristikossa)
152. Eki23.8.2007 klo 00:58
tota, jo!
153. tonimikael23.8.2007 klo 00:58
Tua (Tikin heila)
154. tonimikael23.8.2007 klo 00:59
Kata (Jonkin muun heila)
155. tonimikael23.8.2007 klo 01:02
A-kerho (ennen b-kerhoa ;))
156. Eki23.8.2007 klo 01:03
sit...?
157. tonimikael23.8.2007 klo 01:06
Tää ei ihan käy, kun lopputulos on mitä on...

Pelakuu :)
158. tonimikael23.8.2007 klo 01:14
Retti (Autokoulu tai työnhakujärjestelmä :)

(Tässähän samalla löytyy oivia uusia ristikkosanoja... ;))
159. tonimikael23.8.2007 klo 01:20
Tietopankki
(google se kaiken tietää)
160. tonimikael23.8.2007 klo 01:20
Koiras
161. tonimikael23.8.2007 klo 01:21
Kuilu!
162. tonimikael23.8.2007 klo 01:23
Okeiokei, menen nukkumaan, mutta vielä yksi, kun tuo nuijanukutuskin on kerran keksitty :)

Puudutus
163. Eki23.8.2007 klo 01:27
On tuossa hyviäkin. Ja hauskoja. Jep, sanoisi Sauli.
164. lars23.8.2007 klo 03:23
suudelma..(?)
165. tonimikael23.8.2007 klo 07:40
Barit (sudaninneekereitä sanoo ristikkorenki)
166. tonimikael23.8.2007 klo 07:43
Annetaanhan tänne pääsy (kun kerran iltikseenkin) myös
Tinalle :)
167. lars23.8.2007 klo 07:47
Berit (laulaja)
168. tonimikael23.8.2007 klo 07:50
Mitenkähän Markulla ja Marja-Liisalla onnistuvat
putit?
169. tonimikael23.8.2007 klo 08:55
(Ettei tämä säie pääsä vallan hautautumaan, erityisesti valtiomiesten vaiva:)

Kunnari
170. tonimikael23.8.2007 klo 08:58
Sallinen itseni lisätä myös Jyväskylän yliopiston kuulun (Tuomas) Tallisen. :)
171. Juhani Heino23.8.2007 klo 09:51
Berit ei kai käy, jos tarkkoja ollaan. Mutta olen Ekin kanssa samaa mieltä että hyvää ja hauskaa on löytynyt. Tse, kärpänen!
Vähän taivuttamalla löytyisi:
koan (zen-arvoitus), lällää (helppoa, siirappia?)
Koelma muuten on melko yleinen hollantilainen nimi, tosin tietääkseni se lausutaan "kulma".
172. Jaska23.8.2007 klo 10:10
Hatustapa vetäisin tämän: aahhhahhahHHAAAHHaahhhahhahHHAAHH...
173. iso S23.8.2007 klo 10:22
Karjala-tietokantasäätiön ammattinimikkeistön mukaan laittomia käsityöläisiä ovat fuskare, halfmästare ja patus. Sanasto liittyy sukututkimukseen. Tästä ei ollut mitään apua,
Ekin listan suhteen en ollut edes oikeiden jälkien vierihoidossa.

Tätä kirjoittaessani järki tuli hetkeksi päähän ja voin myöntää olevani samaa mieltä, Berit ei käy jos säännöt ovat tietynlaiset.

Ylpeydestä paisuvin POVIN muistan erään venäläisen uimarin, tsaariksikin kutsutun. Hän ei pitänyt tapanaan jäädä TINALLE, vaan teki Virenit, voitti 2 olympiakultaa kaksissa kisoissa. Varsinaisista valtiomiehistä tulee mieleen eräs kleptokraattista diktatuuria harjoittanut herra jonka keskimmäisen nimen perusteella joukkoon tummaan kuuluu SE.
174. Ari23.8.2007 klo 12:43
Mitä yhteistä:www.sanaristikot.net - Ankkalinna

Min.3 kpl saman tyyppisiä asioita.
175. Juhani Heino23.8.2007 klo 12:54
Ainakin Roopen rahasäiliön kyljessä lukee RA.
176. Sakke23.8.2007 klo 13:45
Ja sen toisen ikuisen kakkosen että KP
177. tonimikael23.8.2007 klo 13:47
Sakke :)
178. iso S23.8.2007 klo 14:01
Molemmissa on melko keskeisessä osassa räpyläjalkaiset linnut. Toisessa luonnottoman väriset pelikaanit, toisessa luonnottomasti pukeutuneet ankat ja hanhet.
179. matts23.8.2007 klo 16:15
ankkojen puheet ovat puhekuplissa niin kuin tämän sivun vasemmassa yläkulmassa (keskustelut)
180. Ari23.8.2007 klo 17:09
Osa porukasta on oikeilla jäljillä.

Vaatimuksena oli kuitenkin min.3 kpl samaa tyyppiä olevia yhtäläisyyksiä joten en kai vielä paljasta lisää.?
181. keupa23.8.2007 klo 17:16
Hannu Hanhi?
182. Ari23.8.2007 klo 17:25
Hyvä! (Juhani Heino, Sakke ja keupa.) Oikeiden vastausten antajat)
Eli täältä löytyy (ainakin) 3 nimikirjainkaimaa kolmelle ankkalinnalaiselle, lisäksi löytyy Tupu.
183. kudo23.8.2007 klo 17:47
Onhan täällä myös iso S, mutta missä porsaat?
184. RA23.8.2007 klo 18:01
Matami Mimmi - MM
185. Rutakainen23.8.2007 klo 18:01
Varmasti löytyy sen näköisiä mutta kun porukalla ei ole webcameja!
186. Ari23.8.2007 klo 20:39
Milla Magia on myös MM
HH on myös Hessu Hopo.
Musta Pekka (MP)
Näyttäisihän näitä olevan enemmänkin (vähemmän kirjoittaneita ja vanhemmissa teksteissä).
187. tonimikael23.8.2007 klo 23:37
Tänne kirjoittelee taiteilija Kari K. Niin myös Aku Ankkaan. :)
188. Jaska26.8.2007 klo 22:59
Omaani ja iso S:n tehtäviin ei ole tullut ratkaisuja, siis liian vaikeita ja/tai tylsiä. Itse olisin kyllä kiinnostunut iso S:n rartkaisusta, jota arvelen foneettikseksi. Mitään yhteistä ei kuitenkaan löytynyt lukuunottamatta joidenkin kirjainten puuttumista (esim. k, p, m).

Oma oli sovellus Juhani Heinon ideasta:
cis-alppinen
des-antti
Gis-elle
es-kaaderi
dis-kantti
as-talo
ges-tapo
fis-teli
ais-tikas
189. Juhani Heino26.8.2007 klo 23:25
Jaskan tehtävä ei ollut vaikea eikä tylsä, mutta muthan suljettiin kisasta... Ison S:n tehtävästä ei ole mitään hajua.
190. iso S26.8.2007 klo 23:30
Omani on systeemi joka ei ole minun keksimäni. Siitä on ollut joskus puhetta näilläkin palstoillani ja lukumäärä 13 palautti sen mieleeni.

Lisävihjeenä voin kiinnittää huomiota siihen että luettelemani sanojen määrä (joka ei ole kaikkien mahdollisten sanojen määrä) on parillinen. Itse asiassa tarkkaavainen lukija saattaa huomata sen että sanojen määrä on parillinen jos lasketaan vain tietyn pituisia sanoja, olipa tuo tietty pituus mikä tahansa.

Skandien puuttuminen ei ole sattumaa, mutta muuten mikä tahansa kirjain lienee mahdollinen, joskin jotkut kirjaimet ovat varsin epätodennäköisiä.

Saa vastata heti sillä punaisella minuutilla kun keksii. Tämä ei ole mikään niin hieno juttu että sen pitkittämisellä hurraahuudot lisääntyisivät.
191. Jaska27.8.2007 klo 10:22
Parillisuuteen siis kätkeytyy iso S:n ratkaisu. Löysin kaksi seitsenkirjaimista sanaa, Havanna ja uninaan. Oma ratkaisuni, joka on yhtä looginen kuin se oikeakin: ottelun a+n - muut kirjaimet tulos kummassakin 5-2. Skandien puuttuminen ei ole sattumaa? Mutta sattumalta siellä on kuitenkin väännetty veiviä?
192. Juhani Heino27.8.2007 klo 11:17
Ahaa, kun sanat syöttää kooderiin -http://www.rot13.com/index.php tuloksena ovat samat sanat toisessa järjestyksessä. Listassa on siis sanapareja joiden sanat tulevat toisistaan ROT13-koodauksella. Ä ei kuulu koodattaviin merkkeihin, joten se pysyy samana.
193. Jaska27.8.2007 klo 11:43
Ai se olikin noin helppo. Tässä vielä helpompi: 13. 13. 13. = ? (5). Vihje: sitä voidaan ottaakin, kun se on noista vika.
194. iso S27.8.2007 klo 14:12
Jep, veiviä ja irvivä ovat toistensa vastinpareja jotka olisi voinut/pitänyt jättää pois, jolloin pysyttäisiin ROT13-koodauksen hallitsemissa englantilaisissa aakkosissa.

Kyseinen koodaus on erikoistapaus kirjainvaihtoon perustuvista "salakirjoituksista". Nehän ovat helposti murrettavissa jos käytettävissä on riittävän pitkä tekstipätkä, etenkin jos tekstin kieli on arvattavissa.

Tässä systeemi on erityisen yksinkertainen koska ei tarvitse painaa mieleensä mikä kirjain vastaa mitäkin. Riittää kun osaa aakkoset. Kukin kirjain korvataan kirjaimella joka on siitä 13 kirjaimen päässä. Voi laskea eteenpäin tai taaksepäin ja tarvittaessa "pyörähdetään" (Rot lyhennetty sanasta rotate tai rotating?) aakkoston alku- tai loppupään yli toiseen päähän.

Avaimen voi rakentaa tarpeen vaatiessa hetkessä, kirjoittaa vain aakkoset kahdessa 13 kirjaimen pätkässä allekkain (tai vierekkäin). Täällä kannattaa kirjoittaa vierekkäin, koska erilevyisistä kirjaimista johtuen vastinparit eivät osuisi kohdalleen:

AN
BO
CP
DQ
ER
FS
GT
HU
IV
JW
KX
LY
MZ

K, P ja M loistavat ymmärrettävästi poissaolollaan koska niiden vastineita X, C ja Z on harvoissa (suomalaisissa) sanoissa.

Pareja katselemalla huomaa myös että kahdella vokaalilla alkavia sanoja jotka tuottavat koodattunakin sanan ei ole helppo löytää, koska vokaalien vastinparit ovat N, B, R, H, V ja L. Useimmat näiden yhdistelmät istuvat huonosti sanan alkuun, ja niistä harvoista toimivista syntyy vaikea vokaalyhdistelmä:
BH - OU
BL - OY
BR - OE
VL - IY

Lupaavin alku olisi RH - EU

Muutaman esimerkkisanan kokeilu osoittaa että viimeistään jatkossa menee helposti kieli solmuun:

Bhutan - ouhgna
blokki - oybxxv
britti - oevggv
Vladimir - iynqvzve
Rhett - eurgg
Rhone - eubar

Tuurilla tärppää: Eubar on sukunimi ja eräs haittaohjelma. Vermontissa on Eubar-Odetten hautausmaa. Ristejä sieltä löytynee mutta en suosittele ristikkoon.
195. iso S27.8.2007 klo 14:15
13. aakkonen on M. Äskeisellä koodauksella M -> Z, joten MMM = ZZZ. Veikkaan tirsa.
196. Satunnaisin vierailija27.8.2007 klo 17:40
No jopas jotakin. Ja minä olen sentään maisterin tontinkin kolunnut veteraani...
197. RA27.8.2007 klo 18:54
Jaskaa siteeraten "Ai, nää olikin näin helppoja".
Ilmankos en tajunnut.
198. Juhani Heino23.9.2007 klo 22:45
Uusi kumma joukko - mistä ihmeestä nämä erikieliset sanat tulevat?
kyky
sant
sent
son
sånt
zant
199. iso S24.9.2007 klo 08:11
Arvonta alkaa, vastaan "freedictionarysta".

3.Kyky Sant Sent Son s C3 A5nt Zant in the Free Online Encyclopedia
Read about Kyky Sant Sent Son s C3 A5nt Zant in the free online encyclopedia and dictionary. Over 700,000 articles on any topic.
_http://www.thefreedictionary.com/_/partner.aspx?p id=aff15&AID=###AFFID...

4.kyky sant sent son sånt zant in the Free Online Encyclopedia
Read about kyky sant sent son sånt zant in the free online encyclopedia and dictionary. Over 600,000 articles on any topic and completely free access to the entire content.
_http://www.thefreedictionary.com

Kuulostaa aika paljolta jos luvataan että löytyy yli 600000 artikkelia mistä tahansa aiheesta. Edellinen tarjous on vielä parempi: 700000! Turhan kaksiselitteisesti luvattu enkä tarkoita pelkästään eroa lukumäärissä.

Mistään yksittäisestä artikkelista ei löydy noita kaikkia, mutta kukin löytyy erikseen haettuna.

Vaikka vastaus on tosi, veikkaan että se ei ole Heinon hakema.
200. Juhani Heino24.9.2007 klo 09:57
Oikein veikattu, mutta vasta viimeisessä lauseessa: noin "tylsää" ei tosiaan haettu. Kyseisistä luetteloista hakiessa satunnainen sana kuuluu tähän joukkoon vielä harvemmin kuin edellisissä tehtävissä.
201. Jaska24.9.2007 klo 12:48
Ilmeisesti ei oivallustehtävä. Edellyttää siis tietoa joltain spesiaalialalta. Mahdoton mulle, mutta arvata saa: liittyy internetin tai television maailmaan.
202. Juhani Heino24.9.2007 klo 12:57
Ei liity. Tietoa tarvitaan vain noista kielistä, eikä keksimiseen vaadita niitä kaikkia, joten itse väittäisin tätä oivallustehtäväksi.
203. iso S24.9.2007 klo 14:02
Ensimmäinen kielistä tarvittava tieto on luonnollisesti se, mitä nuo kielet ovat. Yksittäisen sanan perusteella tunnistaminen on aika epävarma yritys, etenkin jos on syystä tai toisesta aihetta epäillä ettei kysymys ole välttämättä niistä Suomessa yleisimmin tunnetuista. Esimerkiksi Webster antaa sanasta sant aika kirjavan tuloksen:

Catalan: sacred, saint
Creole: scent
Estonian: cripple
Haitian Creole: scent
Italian: saint
Norwegian: truly
Romanian: dike, groove, moat, dyke
Scottish: disappear, squelch, vanish
Swedish: sincere, truly
Welsh: saint
Wolof : to thank

Zant on noista vaikeimmin kohdistettavissa mihinkään kieleen. Sukunimenä esiintyessään se saa yleensä eteensä liitteen van joten hollantia voisi veikata mutta esimerkiksi Babelfish ei tunnista sanaa millään mukamas tuntemallaan kielellä.

Urban dictionary antaa sanalle kaksi merkitystä:

1. To advise wise stuff during times of need.

The girl gave a zant about love to the child.

2. nothing, nada, squat, shit

"Yo what's going on homeslice?"
"Zant man absolutely zant"

Jos yrittäisi koostaa jonkinlaista tulkintaa (kyky, pyhä, lähettää, poika, sellainen, viisas juttu) ja antaisi eilen käännytystyötä yrittäneen "Juha Wattin veljesjärjestön" (jeho vat) muiston vaikuttaa, en voi olla tulematta siihen johtopäätökseen että kyseessä on Raamattu ja kaikkien aikojen tunnetuin ainoa poika.

En anna, joten totean että tieto lisäsi vain tuskaa ja oivallus jäi tulematta.
204. Juhani Heino24.9.2007 klo 15:37
S teki niin perusteellisen selvityksen että palkitaan porukka lisävinkeillä:
Sant (samoin kuin eräs toinen listan sana) on kieltä joka on S:n luettelossa.
Zant on tosiaan hollantia, tarkoittaa hiekkaa. Muita muotoja ovat zandt ja zand - jälkimmäisen tunnistaa baabelinkalakin ja se on nettisanakirjojen mukaan nykyinen kirjoitusasu.
205. iso S24.9.2007 klo 16:05
Ennen kaikki oli paremmin?

"The respected British writer, Nigel Roebuck, called Zandvoort ''the greatest circuit for racing that F1 has ever known''.

Nykyään siellä hyrisee vain DTM, A1GP ja BP Ultimate Masters of Formula 3.
206. Jaska24.9.2007 klo 19:38
Kuinkahan monta kieltä "oivaltamiseen" pitäisi hallita, kun tämä yksikin on aika vajavainen? Oletetaan, että kyky on suomea tässä arvoituksessa. Oivallan, että sen viisi nelikirjaimista anagrammia ovat epäsanoja (mahd. lyhenteitä ei lasketa). Arvaan, ettei muistakaan sanoista voi muodostaa jotain tarkoittavaa anagrammia ko. kielellä. Tsekkauksen jätän JH:n kontolle!
207. Juhani Heino24.9.2007 klo 20:38
Ainakin "son" ja "sent" -sanoista saa anagrammin samalla kielellä. Eli tällaistakaan ei haettu.
Jotten nyt olisi täysin negatiivinen, totean että kyky on suomea - aivan oikein! 8-)
208. Jaska25.9.2007 klo 12:26
Jaahas, siispä son (anagrammi nos) voisi olla ranskaa ja sent (sten) ruotsia. Lisäksi ruotsiin sopivat sant ja sånt. Zant siis hollantia ja kyky, yllätys yllätys, suomea. Kysymyshän kuului, mistä nämä tulevat. Yksi varmasti oikea vastaus on, että ne tulevat useimmiten em. kieliä puhuvien suusta. Tänne tulivat ehkä sanakirjasta tai muusta sanaluettelosta. Oikeasti kysymys viittaa etymologiaan. Vai onko kyse muusta keskinäisestä yhteydestä, Juhani Heino?
209. Juhani Heino25.9.2007 klo 12:56
Son ei ole tässä ranskaa eikä sent ruotsia (sant ja sånt ovat). Yhteys on jokin muu, sanojen merkityksiin tai etymologiaan se ei liity. Kysymys on puhtaasti kirjoitusasusta, zant kävi mutta sen muut muodot eivät.
En usko että tätä pystyy ratkaisemaan mitenkään loogisesti - tarvitaan se kuuluisa väläys. Eli taaskaan ei ole syytä heittää tuhkaa päälleen jos ei keksi.
210. iso S25.9.2007 klo 14:07
Kaikki ovat nelikirjaimisia paitsi son. Kaikki sanat ovat kuitenkin lyhyitä. Tämä viittaa siihen että pitkät sanat eivät voi tulla kysymykseen tai niitä on vaikea keksiä.

Kaikissa on vain yksi vokaali paitsi sanassa kyky.

Kaikissa on vain yhdenlaista vokaalia, mutta sellaisia sanoja on niin paljon että "satunnainen sana kuuluu tähän joukkoon vielä harvemmin kuin edellisissä tehtävissä" ei tue ajatusta että tällä olisi merkitystä.

Kaikki alkavat konsonantilla. Kaikki myös päättyvät konsonanttiin paitsi kyky.

"Tietoa tarvitaan vain noista kielistä" mutta "yhteys on jokin muu, sanojen merkityksiin tai etymologiaan se ei liity" ja "kysymys on puhtaasti kirjoitusasusta". Mikä voisi olla sellainen kieliin liittyvä tieto jolla ei ole mitään yhteyttä sanojen merkitykseen? Mieleen tulee ilman muuta sanojen lausuminen. Sehän on erilainen eri kielissä. Esimerkiksi sanan "home" suomalainen lausu home ja englantilainen houm. Ranskalaiset syövät sanoista puolet kirjaimista sammakoiden höysteeksi.

Itse asiassa kaikki muut sanat muistuttavat jollain tavalla toisiaan paitsi kyky. Voisi olettaa että äännettynä ne kuulostavat vielä enemmän samanlaisilta kun valitaan kieli sopivasti. Sana kyky on siis kokoava tekijä ja kyseessä on kyky lausua kaikki nuo sanat niin että kuulija erottaa ne toisistaan :-)
211. filosofi25.9.2007 klo 14:39
Kyllä iso S on nyt tässä englannin lausumiskysymyksessä täysin väärässä. Sir Alec Douglas-Home oli vieraana Benny Hill showssa. Benny kutsui hantä Söör Daglas Houmiksi.
Sir Alec korjasi: Hjuun diö Beni, Hjuum.
Benny otti tästä opikseen ja talk shoun jälkeen kysäisi:
Kän ai teik juu hjuum?
212. iso S25.9.2007 klo 15:26
Politiikan perussääntöjä on että älä koskaan myönnä mitään, ja Sir Alec liittyy politiikkaan. En myönnä erehtyneeni, koska sanoin englantilaisten lausuvan houm ja Sir Alec oli skotti. Skotlantilaisten lausuminen menee ihmisjärjen tuolle puolen eikä sitä englannintaitaja välttämättä ymmärrä.

Benny Hill oli kyllä engelsmanni, mutta hänen lausumisiaan ei voi käyttää todisteena. Hän on putoillut, kaatuillut ja saanut iskuja päähänsä niin paljon että rattaat eivät taatusti olleet enää akseleillaan. Tästä on olemassa videonauhaa todisteena. Kerrankin sinänsä pätevä kääntäjä joutui nostamaan useaksi minuutiksi kädet pystyyn: "seuraava jakso on mahdoton kääntää eikä se käännettynä olisi edes hauska."

Sitä paitsi, vähän kieliä opiskelleet (ja minä olen opiskellut vähemmän kuin moni muu joten tiedän mistä puhun) ovat kantapään kautta oppineet että pieni ero sanan kirjoitusasussa saattaa aiheuttaa suuren eron sen lausumisessa. Eron ei tarvitse olla Douglasin kokoinen; home saattaa olla eri asia kuin Home! :-)
213. Juhani Heino25.9.2007 klo 16:16
Tässä taas aika lailla hyödytön vinkki: lausumiseen tämä ei liity mitenkään, vaan lukutaitoon.
Muuten, vaikkei vastausta löytyisikään, jo nyt on pohdiskeltu niin monipuolisesti että tehtävä on täyttänyt tehtävänsä ;-)
214. ö25.9.2007 klo 16:33
Minä mietin sitä tulevatko sanat tosiaan jostain IHMEESTÄ, kuten kysymys asian antaa ymmärtää.
215. Jaska25.9.2007 klo 17:43
Juhani Heinon viime vinkin jälkeen ratkaisu on jo helppo: ne tulevat ko. maiden aapiskirjoista. Ihmekin saa samalla selityksensä: aapiskukkohan munii, nam.
216. Juhani Heino25.9.2007 klo 17:57
Ihmekään ei ollut siinä olennaista - yhtä hyvin olisin voinut ilmaista "mistä kummasta" tai laittaa kysymyksen kokonaan uusiksi, kuten: "Mikä näitä erikielisiä sanoja yhdistää?"
Kiinnitän huomionne siihen että "son" ei kelvannut ranskaksi eikä "sent" ruotsiksi, vaan kaikki nämä sanat toimivat vain tietyillä kielillä.
217. Jaska25.9.2007 klo 20:34
Varma oikea ratkaisu alkuperäiseen arvoitukseen: kaikista voidaan poistaa kolmas kirjain ollen näin saadulla uudellakin sanalla jokin merkitys. Kyllä, aika kökköhän se on. Myöskään JH:n myöhemmät "helpotukset" eivät tue tätä ratkaisua. Minun puolestani JH voisi esittää omansa, koska kaikilta muilta puuttuu KYKY keksiä se. Sant och sånt.
218. Juhani Heino25.9.2007 klo 20:39
Ehkä tämä vihje pysyy hämäränä vielä korostettunakin, mutta kokeillaan: tarvitaan LUKUtaitoa.
219. Matias-Myyrä25.9.2007 klo 21:00
Kahdeksan Yhdeksän Kymmenen Yksitoista = KYKY
Sju Åtta Nio Tio = SÅNT
jne.
220. Jaska25.9.2007 klo 21:17
Sjutton vilken dumbom! Siis meikä, ei Matias. "Lukutaito" oli nerokas harhautus. Olisihan se tietysti gemenaluvustakin pitänyt keksiä. Täytyy alkaa suunnitella himperiumin vastaiskua...
221. Jaska25.9.2007 klo 21:38
Tässä se tulee, tulivoimaltaan tosin lähinnä tussahdus Juhani Heinon tykitykseen verrattuna:
Kuka kuuluisa jalkapalloilija löytyy pähkäilemällä pähkäilystäni?
222. ö25.9.2007 klo 21:58
Mitenkä "son" sopii tuohon Matias-Myyrän vastaukseen?
223. Juhani Heino25.9.2007 klo 22:10
Hurraa, Matias!
Enpä paljastakaan vielä millä kielellä "son" muodostuu perättäisistä luvuista - oletan että joku keksii sen hyvin äkkiä.
224. Jaska25.9.2007 klo 23:35
Italialla, mutta miksei sana ollut sond?
225. Jaska25.9.2007 klo 23:40
Jaa sondi taitaakin olla italiaksi sonde.
226. Jaska26.9.2007 klo 11:49
Pähkäilyni = viestini eilen 20.34.
227. Hakro26.9.2007 klo 12:00
Sondi on italiaksi sonda. Ja suomeksi luotain, anturi, koetin, ilmaisin...
228. Juhani Heino26.9.2007 klo 13:56
Myös espanjaksi: siete, ocho, nueve. Näköjään "sondo" (eli jatkoksi diez, once) olisi sittenkin ollut kelvollinen sana: "minä luotaan". Suppeasta sanakirjastani ei löytynyt eikä pikaisella nettihaulla.
229. Jaska26.9.2007 klo 18:47
Jatkan pähkäilyäni jalkapalloilijan tiimoilta. Muistaakseni Juhani Heino on maininnut urheilun olevan akilleen kantapäänsä. Hän on siis käytännössä ulkona kisasta. Mutta urheilutietäjiä löytyy sivustoltamme pilvin pimein, kuten lempinimiketju todistaa. Sinne on kirjoittanut mm. RA. Kyseessä ei kuitenkaan ollut jalkapalloilija. On hyvin mahdollista, ettei RA tunne haettavaa futaajaa, joka kuitenkin löytyy hänen kontribuutiostaan lempinimiketjuun. Kyseessä on siis puhdasoppinen piilosana, kunhan sen piilon ensin löytää pähkäilystäni. Nyt vauhtia urheilutietäjät, jotta RA ei ehdi ensin!
230. ö26.9.2007 klo 18:59
Pähkäilystäsi taitaa löytyä useampiakin jalkapalloilijoita, Jaska.

Heti löytyi " ratkaiSU ALKuperäiseen" -> KLAUS

Klaus Alinen pelaa amerikkalaista jalkapalloa. Painoa hänellä on 118 kg, tietää Wikipedia.
231. Juhani Heino26.9.2007 klo 20:08
Olen edelleen ihan pihalla ja pysyn, kuten Jaska oikein arveli, mutta laitetaanpa kuitenkin "Sant och sånt" -> SANTO.
Franco Matias Di Santo, sukunimi olisi kyllä oikeasti DI:n kera ja veikkaan että se on mukana pelipaidassakin.
232. Hakro26.9.2007 klo 22:00
Eikös Matias-Myyrä jo ratkaissut tämän 25.9.2007 klo 21:00.

Vai onko tähän joku toinen ratkaisu?

Kysymyshän oli Juhani Heinon asettama. Miten hän voi olla "edelleen ihan pihalla..." (26.9.2007 klo 20:08)?
233. Juhani Heino26.9.2007 klo 22:12
Olen edelleen ihan pihalla Jaskan tehtävästä 25.9.2007 klo 21:38 joka viittasi viestiin 25.9.2007 klo 20:34.
Oma tehtäväni on tosiaan jo ratkaistu.
234. Jaska26.9.2007 klo 23:15
Arvoitukseni oli tosiaan niin väljä, että ratkaisuja on useampia. Hakemani nimi ei kuitenkaan löydy sellaisenaan pähkäilystäni, joka siis ei ole se varsinainen piilosanavihje. Kuten selvitin, se löytyy lempinimiketjusta ja on RAn käsialaa ensimmäisessä lempinimisäikeessä 2348. Jos sen vaivautuu kaivamaan esiin, huomaa samantien yhteyden pähkäilytekstiini. Kuka siis on tämä pitkän uransa aikoja sitten päättänyt futaaja, jonka nimi tosin lienee vain nykypalloilua seuraaville nuoremman polven harrastajille outo.
235. ö26.9.2007 klo 23:35
Tietysti Alessandro Del Piero!
236. Jaska26.9.2007 klo 23:48
Ei. Selvennetään vielä, että jalkapalloilijan nimi löytyy ko. lempinimen haltijan oikeasta nimestä. Ja vain sukunimi. Ja vielä erittäin oleellinen vihje: ei ole sattumaa, että ko. lempinimi on RAlle tuttu. Valitettavasti RA on diskattava kisasta tämän vihjeen myötä. Huomisiltana ratkaisu, jos/kun ei kukaan jaksa kaivaa esiin ko. säiettä.
237. iso S27.9.2007 klo 08:26
Vihjeet ovat nyt harvinaisen selvät. Ainakin pikavilkaisulla näyttää siltä että ko. säikeessä ainoa RA:n mainitsema jalkapalloilija on Tintti - Jonatan Johansson. Se on sitten toinen juttu miten tämän saa sovitetuksi 25.9.2007 klo 20:34
-pähkäilyyn.
238. Jaska27.9.2007 klo 12:35
Jaska eilen klo 18.47: Sinne on kirjoittanut mm. RA. Kyseessä ei kuitenkaan ollut jalkapalloilija.

Pyydäpäs iso S Elina apuun, jos vaikka tärppäisi.
239. iso S27.9.2007 klo 14:42
Jaaha, ylenpalttisen myönteisenä henkilönä kieltäydyin näkemästä sanaa ei.

RA mainitsi nämä henkilöt jalkapalloilijan lisäksi:
Teemu Selänne
Lauri Mononen
Olli Rahnasto
Jyrki Järvilehto
Arto Bryggare
Seppo Lindström
Mika Häkkinen
Kalevi Häkkinen
Jorma Kinnunen
Janne Ahonen
Eddie Edwards
Michael Jordan
Wilt Chamberlain
Rubens Barrichello
Marko Palo
Ari Sulander
Jari Isometsä
Mika Myllylä
Michael Schumacher
Mikko Laine
Janne Laukkanen
Rocky Marciano
Kaarlo Kangasniemi
Ingemar Johansson
Leo Kinnunen
Juha Mieto
Miikka Kiprusoff
Julius Irving
Jari Kurri
Teppo Numminen
Jonatan Johansson
Ari-Pekka Nikkola
Alpo Suhonen

Kun en tiedä kuka Elina pitäisi kutsua apuun (Salo, Vaara vai peräti Salovaara) ja entinen työkaverinikin on minun näkövinkkelistäni katsottuna nykyään näkymätön Elina, huomaan että jos väännän Elinasta anagrammin niin saan sukunimen Laine. Listalla on Mikko Laine joten veikkaan häntä, vaikkakaan en ymmärrä miten hän kätkeytyisi kohteena olevaan viestiin.
240. iso S27.9.2007 klo 15:04
No olkoon kiemurtelu, veikkaan toista kiekkoilijaa: Marko Palo. Teoriasi mukaan heinon temppu oli komannen kirjaimen poistaminen, sana KYKY oli viestissäsi isoilla kirjaimilla, siitä tulee kolmas kirjain poistamalla Kyy joka on Marko Palon lempinimi.
241. iso S27.9.2007 klo 15:06
#¤%&! Nyt se kolmannen kirjaimen poistaminen tarttui. Poistin sen sanasta kolmannen. Virus on mutatoitunut matkalla, tuloksena oli epäsana.
242. Jaska27.9.2007 klo 18:54
Elinan nimipäivä on 10.2., jolloin myös RA lähetti KYYn klo 21.56. Aivan oikein, Juhani Heinon sanojen kolmannen kirjaimen poistopähkäily oli ratkaisun ensimmäinen vaihe, toinen vaihe oli selvittää Kyyn oikea nimi, kolmas vaihe etsiä siihen kätketty jalkapalloilijan sukunimi. Lisäpinnoja myönnetään etunimestä. Kuka urheilutietäjä ehtii täydentämään iso S:n vajavaisen ratkaisun?
243. Seppo28.9.2007 klo 12:52
Hakusessa lienee ranskalainen 1950-luvulla melko kuuluisa futari Raymond Kopa(szewski).
244. Jaska28.9.2007 klo 13:12
Kyllä, MarKO PAlossahan se lymyili. Kultaisen jalkapallon voittaaja eli Euroopan parhaksi valittu 1958, MM-pronssia samana vuonna, Ranskan mestari (Reims), Euroopan cupin voittaja (Real Madrid) jne.
245. Juhani Heino11.4.2009 klo 22:00
Mikä puuttuu näistä kaikista? Vastaus liittyy autoihin.

avot
Buat
Eyp
lueen
oot
roesk
246. Jukkis11.4.2009 klo 22:02
gti?
247. Juhani Heino11.4.2009 klo 22:06
Olipa helppo - aivan muuta kuin useimmat aiemmat :)
Tosiaan vastaus oli GTi (Gran Turismo Iniezione), urheilullinen auto jonka moottorissa on suorasuihkutus. Idean keksin kun näin rekisterilaatan jossa oli EYP.
248. 012.4.2009 klo 00:31
Tämä kysymys oli selvästi kohdistettu naisille, mutta Jukkis
ehti ensin.
249. Filppu14.4.2009 klo 10:29
Hurraa Mattias, vilket otur, lyckas inte mer.
250. Ari14.4.2009 klo 10:50
Kuvitelkaa tilanne: On ryhmä ihmisiä joiden jokaisen vieressä vasemmalla ja oikealla puolella on sekä mies että nainen, siis kummallakin puolella eri sukupuolta olevat henkilöt.

1. Miten ihmiset ovat järjestäytyneet?

2. Sukupuolijakauma: (Valitse yksi tai useampi vaihtoehto.)

a) Eri sukupuolia on saman verran.
b) Miehiä ja naisia ei välttämättä ole samaa määrää.
c) Eri sukupuolia on eri määrä.
251. Jaska14.4.2009 klo 11:38
Tehtävän muotoilu ei ole ihan täsmällinen, mutta luulen bonjaavani sen. Siis vasemmalla ja oikealla puolella ei ole sekä mies että nainen, vaan yksi eri sukupuolta oleva henkilö? "Vieressä" ei myöskään ole ihan yksiselitteinen käsite. Minä tulkitsen sen niin, että neliskulmaisen pöydän ääressä istuvilla neljällä hengellä vastapäätä istuva ei ole vieressä, muut kaksi ovat. Siis esim. pohjoisessa ja idässä istuu mies, etelässä ja lännessä nainen. Ehto täyttyy, ja lisäksi vastapäätä istuva on eri sukupuolta.
252. Jaska14.4.2009 klo 11:45
P.S. Sama pätee tietysti pyöreään pöytään. Vuorotellen kaksi miestä ja kaksi naista vierekkäin. Mies ja naispareja tulee olla yhtä monta. Tuossahan olisi ainesta vaikka Guinnessin ennätysten kirjaan. Kuka rakentaisi tarpeeksi ison pyöreän pöydän...
253. Ari14.4.2009 klo 12:30
Jaska bonjasi oikein.

Siis henkilöt ovat ryhmittyneet piiriin niin että kaksi miestä ja kaksi naista on aina vierekkäin. Miehiä on siis parillinen määrä ja naisia on yhtä monta kuin miehiäkin.


Siis pitäisiköhän se olla muotoiltu seuraavasti:
Jokaisen henkilön vieressä vasemmalla ja oikealla puolella olevat henkilöt ovat keskenään eri sukupuolta.

Lisäksi perusolettamuksenani oli että jokainen henkilö on vain yhtä sukupuolta, ei siis molempia tai sukupuolettomia jos se on mahdollista.
254. Jaska14.4.2009 klo 12:45
Kelpaisi varmaan se piirikin Guinnessille, etenkin jos se pyörisi, niin kuinka monta tuntia yhtä soittoa? Missä tarpeeksi aakee laakee?
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *