KESKUSTELUT > RISTIKOT > SK 40/2020

10577. SK 40/2020

Elva1.10.2020 klo 13:48
Jari Keräsen/Päivi Vesannon kakstähtinen ristikko sujui yläosaltaan hyvinkin ripeää tahtia, alaosa vaati kuitenkin vähän enemmän miettimistä.

Antti Parkkisen piilis oli todella mieluinen, täynnä kivoja vihjeitä.
2. Jiikoo1.10.2020 klo 17:34
Eivät hassumpia kumpikaan, kuten tekijämiehiltä sopii odottaakin. Jäinpähän kuitenkin miettimään, kuinka paljon Parkkinen on mahtanut hyödyntää Arrak Softwaren anagrammisoftaa tämänkertaista piilistä luodessaan. No, tietokoneavustus on toki laatijalle sallittua siinä missä ratkojallekin ja ratkojakollegat saavat puolestaan miettiä tykönään, kuinka paljon olen itse tuota softaa hyödyntänyt ratkoessani...
3. Elva1.10.2020 klo 21:07
Jiikoo, en lainkaan paheksu näitä Pikenkin käyttämiä apukeinoja, mutta kuvittelisin että se mikä itselleni tuottaa suurinta mielihyvää ratkomisissa, jää silloin puuttumaan. Tarkoitan itse oivaltamisen ihanuus. En ole kokeillut ristikkorenkiä, mutta kuvittelen että se serveraa kohtalaisen valmiita ratkaisuehdotuksia.

Olen tietenkin paraskin asiaa ihmettelemään, kun itsekin käytän Ratkojia vaikka yritänkin pysytellä heistä kaukana, yleensä surkeasti epäonnistuen.
4. Ylläpito1.10.2020 klo 21:09
Jokainen taaplatkoon tyylillään, kunhan ei tahallisesti tai edes tahattomasti loukkaa kanssakirjoittajia.
5. Elva1.10.2020 klo 21:15
Menivätköhän minulta eri apuvälineet äsken vähän sekaisin?
6. Ylläpito1.10.2020 klo 21:22
Ristikkorengistä ei tosiaan ollut kysymys vaan Arrakista.

https://www.arrak.fi/fi/ag
7. Elva1.10.2020 klo 21:41
Pahoittelen jos olen loukannut kanssakirjoittajia, ei ollut tarkoitus. Ei pitäisi komeentoida asioita joista ei tiedä mitään (en ole tutustunut Ristikkorenkiin enkä Arrakiin :)
8. Jiikoo1.10.2020 klo 22:56
Ihmettelen Ylläpidon kommenttia (4.) – ainakaan minä en tuntenut pienintäkään syytä loukkaantumiseen!
9. Ylläpito1.10.2020 klo 23:03
Yleisesti ottaen vain todettiin asia.
10. Elva1.10.2020 klo 23:17
Jiikoo, arvasinhan ettet sinä loukkaantunut, mutta Pikestä en ole varma.
11. Pike2.10.2020 klo 09:21
Elva, en loukkaantunut. Olen ilmoittanut ennenkin käyttäväni surutta ja hyvällä omallatunnolla Ristikkorenkiä silloin, kun ratkon piilosanoja ja käytän edelleenkin. En halua tuhlata kallista aikaani tuntitolkulla yhteen piilikseen. Sitä paitsi Ristikkorenki on mielestäni erittäin luotettava ja monipuolinen. Kiitos siitä!
12. iso S2.10.2020 klo 10:03
Elvalle tiedoksi: Ristikkorenki ja Ratkojat ovat molemmat apuvälineitä, jotka tietyssä mielessä ja tietyssä vaiheessa tarjoavat valmiita ratkaisuehdotuksia. Olennainen ero on siinä että Ratkojat tarjoavat ratkaisuja suoraan vihjeen perusteella. Ristikkorenki tarjoaa apua vasta sitten kun sille syötetään pohjaksi ratkaisusanan varmat kirjaimet ja epävarmat korvataan jokerimerkillä. Tästä on erityisen paljon hyötyä silloin kun ratkaisusana on ratkojalle tuntematon tai muuten vain sellainen joka ei satu tulemaan mieleen. Vihjeisiin ei Ristikkorenki varsinaisesti ota kantaa. Useista sanoista se kyllä antaa jonkinlaisen selityksen, joka voi olla sukua ristikossa käytetylle vihjeelle tai sitten ei.

Toinen olennainen ero on se että Ristikkorengin ajankohtaisuus ei päivity kulloisenkin uuden ristikon mukana. Ratkojiinhan jotkut avuliaat syöttävät esimerkiksi Hesarin vihjeiden mukaisia ratkaisusanoja (oikeita tai vääriä) jo perjantaina aamupäivällä. Ristikkorenkiä voisi verrata tietosanakirjoihin: laatija ja ratkoja ovat samalla viivalla eli sama tieto on molemmilla käytettävissä. Ratkojien käyttö vertautuu kaverille kilauttamiseen. Sanasta ei tarvitse olla valmiiina yhtään kirjainta. Ratkojista ratkoja saa tietoa joka laatijalla on täytynyt olla omassa päässään tai jonka laatija on joutunut hakemaan muualta - ja kyseinen tieto ei välttämättä silloin ole vielä ollut Ratkojissa.

Ylläpidon kanssa olen samaa mieltä, että kukin taaplatkoon tyylillään ja käyttäköön haluamiaan apuvälineitä. Mikään laki ei sellaista kiellä. Silti on hyvä tiedostaa, että ratkaisemisella ja täyttämisellä on selkeä vivahde-ero. Palkintoja tavoittelevan kannattaa pyrkiä täyttämään mahdollisimman nopeasti, mutta oivaltamisen iloa maksimoivan pitää vaivautua ratkaisemaan.
13. Jaska2.10.2020 klo 10:56
Jokerimerkillä?
14. Elva2.10.2020 klo 12:37
Kiitos iso S perusteellisesta selvityksestä. Aionkin nyt tutustua Ristikkorenkiin.
15. Jiikoo2.10.2020 klo 14:01
Ylläpidolle: Tässä esillä oleva Ristikkorenki perustunee Flash-tekniikkaan. Sen tuen on ymmärtääkseni kerrottu päättyvän parin kuukauden päästä. Tietotekniikan käytännöistä huonosti perillä olevana kysyn, lakkaako Ristikkorenki saman tien toimimasta ja jos lakkaa, onko tuo mainio apuväline luvassa tulevaisuudessa jollekin muulle alustalle rakennettuna?
16. Jukkis2.10.2020 klo 14:03
Lainaus: 13. Jaska 2.10.2020 klo 10:56
Jokerimerkillä?
-----------------------------
Ehkä ei tosiaan kannata Ristikkorengissä yleensä jokerimerkkejä laittaa. Jos hakee esm. A*AA, niin saa 114 sanaa, esim. ARAVALAINOITTAA. Jos haussa on nelikirjaiminen, jossa toinen kirjain tuntematon, niin silloin jokerimerkin tilalle tyhjä. Tulee viisi nelikirjaimista.
17. Jukkis2.10.2020 klo 14:35
Lainaus: 11. Pike 2.10.2020 klo 09:21
...Olen ilmoittanut ennenkin käyttäväni surutta ja hyvällä omallatunnolla Ristikkorenkiä silloin, kun ratkon piilosanoja ja käytän edelleenkin. En halua tuhlata kallista aikaani tuntitolkulla yhteen piilikseen...
------------------------
Jos tosiaan taidot on sillä tasolla, että piilosanojen kanssa pitää tuntikaupalla tuhertaa, niin tietysti on järkevää luntata. Eikä siinä ole mitään hävettävää, ei kaikki voi osata. Voi olla, että sitten osaa jotain muutä oikein hyvin ja saa sillä tavalla hyvän mielen.

Lohduttavaa musiikkia Pikelle:
https://www.youtube.com/watch?v=KofosWccOBg
18. ++juh2.10.2020 klo 15:05
Ristikkorengistä on myös vanha windows-versio (vm. 1998), joka ei kuitenkaan taida toimia 64-bittisessä windowsissa. Linuxissa – myös 64-bittisessä – se toimii wine-ohjelmalla.

Nettirengin sanaston tallennuksessa on ilmeisesti mokattu, minkä vuoksi nettirenki näyttää vihjelistauksesta vain noin 1000 merkkiä. Esim. sanan ESAT vihjelistan viimeisenä on "Pakarinen Jr näy". Windows-ohjelmassa viimeinen ESAT-vihje on "Viitasalo kolmiloikkaaja".
19. Ylläpito2.10.2020 klo 15:23
Ilolla ilmoitettakoon, että täysin uudistettu ja laajennettu renki on tulossa lähikuukausina.
20. Pike2.10.2020 klo 17:06
Jukkis, olet varmaan niin kovin turhautunut omiin taitoihisi, että pitää ilkeillä. Lunttaan ihan hyvillä mielin ja avoimesti Ristikorengeistä noissa typerissä piilosanoissa. Menee yleensä kymmenen minuuttia, kun saan Piiliksen täyteen. Miksi siihen pitäisi tuhlata päivää tai paria, varsinkaan niiden, jotka eivät haluaa osallistua Piiliksen arvontaan? Voi olla, Jukkis, että sitten saan jollakin muulla kovisristikolla oikein hyvän mielen, niin kuin on monesti käynytkin. Toivottavasti!
21. Jukkis2.10.2020 klo 17:22
Että ei edes tunneissa lasketa piiliksen täyttämistä, vaan päivissä. Huhhuh. Mutta toki, eihän tuossa ole mitään hävettävää, tosi rohkea olet kun tunnustat tämän puutteen taidoissasi. Propsit sulle.
22. pelaaja2.10.2020 klo 18:40
Satuin yhtäällä selailemaan ko. lehteä enkä mitenkään voinut olla pyytämättä ristikkoa itselleni. "Ihan kiva" ja siisti ompi. Yksi ristikossa mainittu työtapa on nuorisolle kaiketi yhtä tuntematon suuruus kuin lankapuhelin. Lankapuhelin tosin jatkaa hyvin eloaan kännyköissä. Ainakin niissä näkyy soittoon vastatessa yms. aina sen luurin kuva...
23. Jiikoo2.10.2020 klo 18:42
Lainaus: 20. Pike 2.10.2020 klo 17:06
”Jukkis, olet varmaan niin kovin turhautunut omiin taitoihisi, että pitää ilkeillä.”

Kysyy kuka? Onko ilkeily monopolisoitu yhden ainoan keskustelijan yksinoikeudeksi?
24. Matti2.10.2020 klo 21:23
Muuten olen sitä mieltä, että hyvässä piilosanassa on ehkä yksi tai korkeintaan kaksi anagrammia. Vrt. esim. Pertti Oskalan laadinnat.
25. Eki2.10.2020 klo 21:52
Voihan sen noinkin ajatella. Itse olen sitä mieltä, että laatijan piilosanatuotannossa ei yksittäisessä tehtävässä ole ainakaan tuollaista rajoittavaa tekijää (tai ei tarvitse ajatella epäonnistuneensa). Piilosanaan voi tulla enemmänkin anagrammeja, pääasia, että hyviä vihjeitä on riittävästi. Usein anagrammivihjeetkin ovat piilosanan parhaimmistoa.
26. PM4.10.2020 klo 10:09
Eilisiltana odotti kotiin palaavaa tuhti joukko ratkontamahdollisuuksia. Aloitin SK40:n piiliksestä, jonka sainkin yhdellä istunnolla täyteen. Useat pitkistä sanoista onnistuin löytämään melko pian, vaikka toisinaan on risteävien apu tarpeen pitkien sanojen löytämiseen. Eräs ratkonnan viime vaiheessa löytämistäni oli vs14:n ratkaisusana, jonka olen aiemmin nähnyt hieman lyhyempänä.
Ristikonkin sain valmiiksi illalla, elämäbiisien kuuntelun ohessa. Eräs mainioista vihjeistä oli 'e voi olla ännäinen'. Oivalluksen hetki koitti vasta ratkaisusanan löytymisen jälkeen.
Molemmista tehtävistä pidin, oivalluksin ratkoin käyttämättä apuvälineitä!

Keskustelun vilkkaus yllätti täällä, enemmän kuin monissa viimeaikaisissa SK-ratkomuksissa. Hyvä niin!

Piilosanoissa mielestäni vihjeistä ja ratkaisusanoista muodostuva kokonaisuus vaikuttaa ratkontakokemukseen enemmän kuin yksittäisten vihjetyyppien määrä. Anagrammeja voi olla sopiva määrä, en asettaisi numeerista rajaa, kuitenkin niin, että piilosanatehtävässä tulisi olla erityyppisiä vihjeitä. Piilosanan vihje, lyhyt tai pitkä, sisältää jonkin ilmaisun ja siihen sekaan sijoitetut viittaukset etsittävään sanaan. Osuvasti rakennetussa vihjeessä jo pelkkä ilmaisukin saattaa herättää ratkojassa ihastusta!

Arrak anagrammit pitää kokeilla, enpä ollut vielä kuullut tästä palvelusta.
27. Heppu4.10.2020 klo 22:29
Vähän tästä ristikostakin. Ehkä kahdeksi tähdeksi helpohko, mutta hyvä oli. Eipä ollut tilauksia googlaamiselle. Suutarissa en meinannut hoksata missä elementissä liikutaan.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *