KESKUSTELUT > RISTIKOT > MITÄ KUVASTOJA KÄYTÄTTE KUN LAADITTE RISTIKON?

10244. Mitä kuvastoja käytätte kun laaditte ristikon?

Marmelaadioodi15.8.2022 klo 15:25
Hei!
Laadin harrastuksena ristikoita, sanahakuja ja kryptoja. Lähiaikoina olen miettinyt pitäisikö lähettää näitä arvioitavaksi johonkin ja yrittää vaikka saada muutama julkaistuakin.
Mutta julkiseen levitykseen tehtävä ristikko on tietysti aivan eri asia, kuin työkavereille ja sukulaisille laaditut tehtävät. Eniten minua askarruttaa mistä saisin luvallisesti vihjekuvia käyttööni, jos en halua kaikkia niistä piirtää itse. Missään lehdessä en ole koskaan nähnyt ristikon kohdalla tietoa kuvien lähteestä, vaikka tekijänoikeudellisista syistä se pitäisi varmaan jossain olla, jos oikeutta kuvien käyttöön ei ole. Ostavatko laatijat kuvastoja ja käyttöoikeuksia jostain (mistä?), vai kuvittavatko kustantajat ristikoita uudestaan jollain omilla kuvastoillaan?

Esim jos sana on KIMI en voi vain lätkäistä Räikkösen kuvaa googlen kuvahausta. Silloinkin kun kuvaa on oikeus käyttää pitäisi jonnekin silti merkitä lähde ja kuvan omistaja. Hankalaa. Olen tällä hetkellä mietteissäni päätynyt siihen, että olisi varmempi piirtää itse kaikki. Sitten avaan ristikkolehtiä ja rapsuttelen päätäni, kun niin monessa on kuitenkin käytetty selkeästi kuvapankkien kuvia.

Mitä mietitte? Mitä suosittelette? Kaikki vinkit tervetulleita!
2. Marmelaadioodi15.8.2022 klo 15:27
Ja olen varmaan ihan väärässä paikassa tätä kyselemässä nyt kun noita muita ketjuja selailen :D Saa siis vinkata myös sopivampaa foorumia jorinoilleni, jos täällä keskistytään enemmän aivopähkinöihin ja sanakujeiluun.
3. Jaska15.8.2022 klo 18:33
Ketju Kysykää ristikoiden laadinnasta nostettu sinua varten.
4. Ylläpito15.8.2022 klo 19:24
Tähän voisi joku näin toimiva vastailla. Yleisvastauksena, nettikuvilla on joskus copyright, joskus ovat käyttövapaita, lähteen merkitseminen ei auta lakiteknisissä asioissa. Piirroskuvapankkeja on mahdollista ostaa ja varmaan niitä saa jostain ilmaiseksikin.
5. Kp15.8.2022 klo 21:06
Free clipart googleen....
6. Memu16.8.2022 klo 22:45
Ehkä sinun pitää mennä sanasepot.fi - sivustolle. Itsekin huomasin, että tämä nykyinen on aikansa elänyt ja muutenkin välillä epäasiallinen.
7. J17.8.2022 klo 13:04
Laita sähköpostiosoite, niin voin antaa joitakin neuvoja alkuun.
8. Guapo23.11.2022 klo 19:09
Välillä samassa ristikossa .on viisikin samaa vihjekuvaa ja ne ovat niin pieniä ,pitää suurennuslasilla katsoa .onko enää tehtäviä missä ei ole yhtään kuvaa?
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *