KESKUSTELUT > RISTIKOT > IS VIIKONLOPPU 2.-3.7.2022

10194. IS Viikonloppu 2.-3.7.2022

Ylläpito1.7.2022 klo 18:04
Huomenna skyttäillään kärkkäisimmin eli kolmosta pukkaa Teuvo Salmisen avustuksella.
2. Jiikoo1.7.2022 klo 21:53
Subjektiivisen todennäköisyyslaskennan mukaan lehtihyllyä ei kannata kauheasti skyttäillä: on pakko kärkkäästi myöntää, että ratkotuksisaantiprosenttini on kyseisen laatijamaestron kohdalla varsin vaatimatonta luokkaa ja vaarana on, että uusi ostos alentaa sitä entisestään. Toisaalta: ”Yrittänyttä ei laiteta”, tuumasivat vanhat ja viisaat. Laittamattomasti sanottu.
3. Joutilas2.7.2022 klo 19:26
Kehuisin etenkin sinisiä. Helteiset (monin tavoin) kiitokset!
4. Kuju3.7.2022 klo 13:52
Tästä ristikosta ei tule paljon kehuja -itselleni siis. Tuntikausien pakerruksen jälkeen noin puoleen ruuduista on jotain raapaistu, mutta melkein kaiken yllä leijuu epäilys.
5. Rampe3.7.2022 klo 14:22
En ole päässyt juuri yli puolen minäkään.
Alasinisisiin olen löytänyt todennäköisesti oikeat sanat, mutta ylipäätään ristikon oikea puolisko on niin pahasti levällään että lehti on pantava sivuun odottamaan parempia aikoja.
6. Kuju3.7.2022 klo 16:27
Nyt on noin 80% kasassa, vaje on lähinnä lounaisalueella.
Äärimmäisen kinkkisiä vihjeitä, kuten TEIJA ISTA, -KUUTI, EHKÄ NELJÄS, j.n.e. ... Hyvää aivovoimistelua!
7. isoäiti3.7.2022 klo 16:40
Tätä tiesi odottaa: helle ja Skytän kolmonen hikoiluttavat kunnolla. Paperi on paikka paikoin melkein puhki, mutta nyt on ristikko ratkaistu. Oman (nais)logiikkani mukaan olen jopa ymmärtänyt vihjeiden ja saatujen sanojen yhteyden. Minulle ehdottomasti alkuvuoden vaikein, kiitos tekijöille!
8. Kuja3.7.2022 klo 19:19
Muutamia kirjaimia enää puuttuu alhaalta keskeltä. Jotain häikkää siellä, mutta 1-9 kirjaimet ovat koossa.
9. Ritu4.7.2022 klo 10:14
Eilen puolen päivän aikaan sain ristikon käsiini. Lähdin hyvällä lomaratkontafiiliksellä liikkeelle, mutta kuitenkin tässä tapauksessa ajatuksella, että katselenpa sitä vain jonkin aikaa.
Tulin kuitenkin heitelleeksi mieleen tulleita sanoja sinne sun tänne pitäen mielessä, että todennäköisesti niistä yksikään ei ole sinne lopullisesti jäävä.
Tuo sanojen heittely kannatti, sillä niistäpä hyvinkin pääsin liikkeelle. Sinisten yläpuolelle keskelle sain useammankin sanan, joista minulla on tunne, että ne ovat todennäköisesti oikein.
Tuntui mukavalle, että ne kaikki olivat sellaisia pelkkään oivallukseen perustuvia. Tässä vaiheessa en edes näe mitään sellaista vihjettä, mikä olisi googletettavissa tai vaatisi sitä.

Kovasti on toki vielä pähkäiltävää jäljellä. Pääkuvasta lähtevät siniset ratkaisusanat ovat minulle kaikki vielä mysteeriksi jääneitä. Pääkuvan henkilö ei kuitenkaan ole minulle mikään mysteerimies, joten ehkäpä pääsen vielä risteävien avulla noiden sinistenkin jäljille.
Minulla ei ainakaan vielä ole sitä ongelmaa, mikä oli nimimerkki isoäidillä, että paperi olisi vielä lähellekään puhkimenoa. Ne alueet mitkä minulla ovat tyhjiä, niin ovat sitä kirjaimellisesti. Ei ole mitään kumitettavaa. Koitan saada vaikkapa edes sitä seuraavaksi aikaiseksi.
10. Kuju4.7.2022 klo 12:37
Ritulle: Kyllä ainakin omalla kohdallani se harmaahapsinen herra ylhäällä oikealla löytyi työlään salapoliisigooglettamisen kautta.
11. Lirppa4.7.2022 klo 13:37
Valmiiksi tuli. Oli haastetta kerrakseen. Ritulle vinkkinä, että ...

(Ylläpito: loppu sensuroitu, paljastaa liikaa)
12. Silia4.7.2022 klo 14:21
Ylläpidolle kiitos! Kun on saanut kovalla vaivalla ristikon valmiiksi, niin tulee varmaan houkutus auttaa muita ratkojia. Vinkkejä ei kuitenkaan saa antaa ennenkuin vastausaika on ohi.
13. Jaska5.7.2022 klo 12:43
Kolme istuntoa, ratkontaa taas yli neljä tuntia. Googlaillakin piti. Kahden ratkaisusanan tulkinnasta olen vielä epävarma. Yhden ratkaisusanan koen väkinäiseksi. Pitänee nostaa pahisraja viiteen tuntiin, jottei tulisi kiusausta moittia IS-koviksia PuPen kovimman tason vaikeusasteesta. Joka tapauksessa useat knopit olivat auettuaan pitkähkönkin pähkäilyn arvoisia. Yksi edustaa taiteenlajinsa absoluuttista huippua. Täydet pojot kaatuvat kuitenkin sanaston hienoiseen epätasaisuuteen. Skytältä silti vakuuttava näyttö vuoden koviskuningaskisassa. Pitkälän vastaiskua odotellaan...
14. happonen5.7.2022 klo 19:47
Ehdin vasta tänään tämän kieroilun kimppuun. Oli kyllä ehtaa koviskamaa ja ratkoin tätä kolmessa istunnossa ulkoilmassa.

Mitään ei jäänyt epäselväksi eikä edes se ylälaidan ukkeli jäänyt harmittamaan, vaikka melko tuntematon suuruus onkin. Hyvää ja monipuolista vihjeytystä oli. Sanasto oli varsin laadukasta, ei tainnut olla ainuttakaan fakkia?

Tämän vuoden parhaimmistoa IS:ssä ilman muuta.
15. Kaapo6.7.2022 klo 15:03
Hyvän ristikon tapaan lopuksi kaikki oli selvää.
16. HM6.7.2022 klo 20:02
Tuon paljastelemattomuuden pitäisi koskea myös ratkojat -sivustoa. Rupesin tarkistamaan jotain asiaa ja huomasin, että siellähän oli annettu kaikki ratkaisut aivan suoraan. En ole ennen huomannut tuollaista ja toivon, ettei se toistu. Olin onneksi jo ratkonut ristikon.
17. Jaska6.7.2022 klo 23:00
Ei varmasti toistu, jos pysyt vaan lujana.
18. Ritu7.7.2022 klo 12:51
Olen edistynyt tämän koviksen kohdalla, joskin vieläkin riittää mietittävää. Aikani ei nyt ole kortilla, mutta tuon äärimmäisen kinkkisyyden takia on pitänyt kyllä hokea itselleen että JAKSAA, JAKSAA!
Siltikään ei ole jaksanut, uni oli eilenkin tullut silmään kesken ratkonnan. Heräsin sammuttamaan valot kahdelta yöllä. Tuon
KUL-
KI- -vihjeen osalta jo suosiolla siirryn tarkkailijaksi ja odottelen, kun se täällä aikanaan selvitetään. Minusta tämä on ollut vähän erilaista jälkeä Skytältä verrattuna aiemmin ratkomiini. Enkä osaa edes sanoa, mikä siinä niin saa tuntumaan.
Mutta olen tykännyt monista käytetyistä kikoista tässä. Aiemmin tuolla edellisessä kommentissani sanoin, ettei googlausta tarvinne. Kylläpä sitä hyvinkin tarvitsin. Mutten kyllä missään nimessä liikaa. Suurin osa vihjeistä on kuitenkin ollut monipuolista kikkailua välillä ihan pirullisen tuskaisuuden rajamaille saakka. Tuo tuska onneksi katoaa aina siinä vaiheessa kun ratkaisun keksinyt. Tuskailen tänään vielä muutaman vihjeen kanssa niin eiköhän nekin siitä iloksi muutu.
19. Rampe7.7.2022 klo 14:01
Googlausta tarvitsin minäkin enkä yhtä sanaa meinannut löytää silläkään keinolla.
Sama sanakummajainen oli kuutisen vuotta sitten Keräsen ristikossa ja olen näköjään sitä ihmetellyt näillä säikeillä silloinkin.
Eipä vain jäänyt mieleeni, joten omalta osaltani ristikoiden sivistävä vaikutus on kyseenalainen.
Sitä en tiedä onko sanaa tarvittu suomalaisversiona näiden kahden ristikon välillä.
20. Elva8.7.2022 klo 00:33
Jo monta päivää on ristikko muuten ollut valmiina, mutta kaakon kulmasta puuttuu muutamia sanoja alimmilta riveiltä. Aina kun olen muka keksimässä ratkaisun se ei sovikaan jonkun muun sanan kanssa. Kaksi risteävää sinistäkin on nähnyt lukuiset muodot.

Hulluksi tässä tulee, mutta täytyy vielä huomenna yrittää!
21. H28.7.2022 klo 16:46
Hyvä ristikko Skytältä.. Itsellä jäi tuo ison kuvan viereinen pikkuosio jostain syystä viimeiseksi. Valokuvan ukkeli ja Heepen sukua vihje olivat kyllä nevöhööd-osastoa...mutta kun ei ollut piilokirjaimia, oli helppo googlaamalla tarkastaa.
22. Elva10.7.2022 klo 19:19
Kymmenen kilsan Seurasaaren ympäri- lenkin jälkeen voimaantuneena, otin jälleen Skytän esille. Ja niin vaan se kaakon 4x5 alanurkka kovalla miettimisellä ratkesi. Oli ollut liikaa vaihtoehtoja sanoille, poikkeuksena HUIPUSTA KERTOVA, jolle en ollut keksinyt mitään.

Huippuvaikea hieno ristikko. Paljon aikaa kului sen parissa. Kiitoksia laatijoille!
23. Justiina31.7.2022 klo 09:30
HÄNTÄ TOISELLE => HOPE; hän = Hope, häntä = hopea. Pitää vielä palata tähän kovikseen! Ristikkoanatomian mukaan 'hän' on HOPE, miksi ihmeessä?
24. TT31.7.2022 klo 11:23
Selityksessä pitäisi oikeastaan olla häntä = Hopea, joka on nimen Hope partitiivi. Etsitään siis henkilön nimen nominatiivia Hope. Kun nimi laitetaan partitiiviin sanan "häntä" tavoin, saadaan kilpailussa toiselle annettava. Tämän tapaisissa vihjeissä leikitään sanojen eri merkityksillä. Vrt. TÄTÄ YKSIN - AARI.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *