KESKUSTELUT > RISTIKOT > SK 21/2022

10162. SK 21/2022

PM27.5.2022 klo 22:46
Postin tänään jakaman SK:n kilpatehtävät ratkoin illan kuluessa. Piilosana olikin nyt laadittu varsin helpoksi ratkoa, mutta se oli silti laadukas. Tuo " helppous", etenkin verrattuna lehden viimeaikaisiin piilosanoihin, oli kaiketikin ollut laatijan tarkoitus.

Ristikonkin ratkoin samalla istunnolla. Ja laatutavaraa oli tämäkin, vaihtelevaa sanastoa eikä siellä juurikaan esiintynyt yleisimpiä ristikkosanoja. Pitkät sanat ylhäältä alas saakka toivat mainion säväyksen ruudukkoon ja niiden vihjeittäminen oli selkeä. Tietolähteitä käytin vasta tarkistusvaiheessa, kun ylärivin piilokirjain oli arvaus. Eikä osunutkaan oikein!
2. Elva27.5.2022 klo 23:29
Olin hyvin otettu Arto Kuivasen kakstähtisestä. Se oli erilainen, eikä mikään aivan hetkessä ratkaistava. Sanastokin oli mainio. Kolmesta pitkästä 24-kirjaimisesta sanasta, yksi oli helppo, yksi kohtuullinen ja yksi hankala.

Ekin piilis ei muuten tuottanut ongelmia, mutta jymähdin viimeiseen vihjeeseen p4, enkä ymmärtänyt miten ratkaisusanani oli syntynyt. Sitä mietin sitten hyvinkin kauan, kunnes lopulta selvisi. Ja kuten minulle usein käy piilosanoissa, monimutkaiset kehitelmät selviävät nopeasti, mutta yksinkertaiset tuottavat ongelmia.
3. TKu28.5.2022 klo 09:52
Posti toi vaihteeksi lehden jo eilen. Piiliksen sipaisin ensin valmiiksi. Minusta se oli vaikeudeltaan ihan normaali, toki tekijälleen tyypillinen. V14 ja P7 taisivat jäädä viimeisiksi. V8:n onnistuin ensin ratkomaan väärin, mikä on yleensä aika vaikeaa piilosanoissa. P5 oli hienosti vihjattu!

Kuivasen ristikon parissa menikin sitten enemmän aikaa. Tykkäsin poikkeavasta asetelmasta ja ylälaidan tarinasta. Erikoisella ilolla tervehdin keskimmäistä pitkää sanaa, jota en ikinä muista tavanneeni näissä ympyröissä, vaikka se muuten onkin hyvin tuttu. Luoteiskulmassa on vielä yksi mysteeri - sain sen täyteen, mutta en ymmärrä kaikkien sanojen yhteyttä vihjeisiinsä. Pitää vielä vähän tuijotella. Kenties siinä sittenkin on jossain kohtaa virhe, joka aiheuttaa ongelman.
4. lapatossu28.5.2022 klo 16:27
Hyvin nautittavat tarjoomukset olivat molemmat. Sopivasti vaikeutta ja keksimisen riemua ratkojalle.

Piilosanasta P2 jäi viimeiseksi, kun mielestäni sain sanan vihjeen alkuosasta, enkä keksi, miten jälkimmäinen lause asiaan vaikuttaa... ehkäpä valkenee aamun myötä niinkuin useimmat ongelmat.
5. xxespoo29.5.2022 klo 14:49
ristikossa ei aukene 'Taavi sekavana' ? olisiko siihen pientä vihjettä ?
6. kaplas29.5.2022 klo 15:05
Ei vielä voi vihjeistää! Palkintoristikko...
7. kaplas29.5.2022 klo 15:07
Ihan mukava rupeama! Pitkälän jälkeen kyllä tosi nopeaan täyttyi.
Oikeaan alanurkkaan tuli minulle uusi,mielenkiintoinen sana
8. JPR29.5.2022 klo 21:17
Kiva ristikko kaikin puolin. Keskimmäinen harmaa tuottaa päänvaivaa vaikka siitä puuttuu vain kahdeksan kirjainta. Sen täytyy olla outo sana.
9. iso S30.5.2022 klo 17:42
xxespoo "vaati" pientä vihjettä, toki sävyisän kysymyksen muodossa. Vakavalla naamalla sellaista ei todellakaan voi vielä antaa, mutta sallittakoon ketunhäntä kainalossa annettu varmasti väärä vihje.

Netin mukaan Vaati on hahmo Zeldan legenda -sarjassa. Maallikoiden hämäämiseksi häntä kuvaillaan Lontoon murteella: Vaati is selfish and self-serving. Kieltä keskikoulussa opiskelleena tiedän että fish on kala. SEL on Suomen Elintarviketyöläisten Liitto, joten Vaati on elintarviketyöläisten toimialueeseen kuuluva kala. Vaati on kuitenkin itsepalveleva eli itse itsensä perkaava ja liiton kannalta siis rikkuri, jonka päästämistä halstariiin eli ristikkoon ei voida sallia. Oikea ratkaisu on siis jotain muuta. Toivottavasti en auttanut liikaa, kun rajasin yhden mahdollisuuden pois, mikä saattoi olla virhe kahdessakin mielessä.
10. sivuhuomauttelija30.5.2022 klo 19:36
iso S ja xxespoo, ratkaisusana tuskin on Vaati siksikään, että sen kirjainmäärä ei ole lähelläkään vaadittua 8:aa. Vihjehän kuuluu kokonaisuudessaan TAAVI OLI SEKAVANA TYPERYS.
11. Pike31.5.2022 klo 06:48
xxespoo, TAAVI OLI kuten sinä!
12. lapatossu31.5.2022 klo 07:57
Pike, näissä SK-ketjuissa ei saa antaa vihjeitä ennen vastausajan päättymistä.
13. Pike31.5.2022 klo 08:24
lapatossu, hienoa hoksaamista!
14. lapatossu31.5.2022 klo 09:07
No, nyt kun olet ilmeisesti tietoinen tästä säännöstä, toivottavasti valpas ylläpito poistaa nämäkin viestit niinkuin ne eilisiltaiset.
15. Ylläpito31.5.2022 klo 09:52
Niinpä, lapatossu. Sitä vaan miettii, miksi ei mene perille
16. lapatossu31.5.2022 klo 10:22
Ennen vanhaan sanottiin, että on kova pää, jos ei kerrasta opi.
Ajat ovat kyllä muuttuneet siitä.
17. kaplas31.5.2022 klo 10:35
Minullepa meni perille ja jo valistin muitakin! :D

Pikeä voi kiittääkin eli

1.) eMagz-vinkki
2.) Piken antama vihje Käsittelyä auttoi SK20:ssa, ja sitä myöten koko loppuosakin, mistä olen kovin tyytyväinen,!
18. Mittarimato2.6.2022 klo 17:32
Onkohan Arto Kuivanen esiintynyt ennen SK:n ristikkosivulla? En ainakaan muista nimeä. Voisin vastaanottaa lisääkin; pidin ristikosta aika paljon. Sopivasti pähkäiltävää, muttei tarvinnut hakata päätä seinään. Hienoja pitkiä sanoja. "Kimmon suvussa" jäi ymmärtämättä.
19. isoäiti2.6.2022 klo 18:12
Mittarimato, Arto Kuivasen ristikoita on ollut viime aikoina säännöllisesti Punaisessa Pelikaanissa.
20. Ylläpito2.6.2022 klo 18:15
On ollut muutaman kerran jo SK:ssa ja mm. Iltiksessä ja Passelissa Pelikaanissa.
21. Elva3.6.2022 klo 08:03
Mittarimato, kyse on suomalaisesta, kymmenkunta vuotta sitten edesmenneestä kuvataiteilijasta.
22. iso S3.6.2022 klo 12:36
Kohtuullisen tarkkaankin kymmenen vuotta? 20.4.2012? Kuvaristikkotaiteilija kp ei silloin kuollut, vaan vietti 40-vuotistaiteilijajuhlavuottaan, jos muisti vuosiluvut oikein.
23. Ate4.6.2022 klo 09:32
Liike tuntemattomassa? Selitystä, pliis.
24. lapatossu4.6.2022 klo 09:43
Lainaus: 23. Ate 4.6.2022 klo 09:32
Liike tuntemattomassa? Selitystä, pliis.

Helpottaisi, jos kertoisit vähän mistä päin hakea...
N.N. on tyypillinen merkintä, kun ei vielä tiedetä kuka tekisi
AA on liike
25. Ate4.6.2022 klo 09:54
Kiitos Lapatossu. Hieno vihje, nyt tajusin.
26. Uudehko26.6.2022 klo 12:30
Minusta vihjeen "millä pitää järjestystä" pitäisi olla "milillä pitää järjestystä".
27. Siru26.6.2022 klo 15:30
Mielestäni Uudehko, 26, on oikeassa!
28. Elva26.6.2022 klo 16:03
Minä taas tulkitsen sen MIL-LÄ pitää järjestystä.
29. Jukkis26.6.2022 klo 16:20
Eikö pikemminkin mil:lä? On se hiukka kökkö joka tapauksessa.
30. eol26.6.2022 klo 16:57
Jos ajatellaan kaksoispiste poisjätetyksi, niin pitäisikö sen silloin olla mil:llä = milllä? Vertaa: kpl:lla (kappaleella).
31. Siru26.6.2022 klo 17:17
Vihjehän on ilman kaksoispistettä ja ilman väliviivaa tai yhdysmerkkiä, ”millä pitää järjestystä”! Miksi tulkita tai olettaa jotain! Eikös se ilman mitään lisämerkkiä kuulu olla ”milillä pitää järjestystä”!
32. Jukkis26.6.2022 klo 17:40
"pitäisikö sen silloin olla mil:llä = milllä"

Juu, tietysti. Kökköysaste vaan kasvaa.
33. Siru26.6.2022 klo 18:17
Ratkaisusanalle iisi voitaisiin antaa vihjeeksi myös polla järjestyksenvalvoja (= poiisi tai polilla järjestyksenvalvoja = poliisi)! Kumpi parempi!
34. eol26.6.2022 klo 22:49
"Polilla järjestyksenvalvoja" on minusta selvästi parempi vihje iisi-sanalle. Toinen vaihtoehto, samoin kuin lehdessä ollut alkuperäinen vihje, vaikuttaa minustakin vähintäänkin "hiukka kököltä".
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *