KESKUSTELUT > RISTIKOT > SK 7/2022

10036. SK 7/2022

Elva17.2.2022 klo 18:49
Teemu Pallonen/Petri Kuhno kaksitähtisen ristikon kanssa ei ollut ongelmia, sujuvasti täyttyi. Ekin piiliksessä oli muutamia kiperämpiä kohtia mm. 8v, 21v ja 7p.
2. TKu17.2.2022 klo 21:41
Ristikon koilliskulma vei aikaa, mutta ratkesipas! Käytin häpeilemättä kuukkelia pitkin matkaa, sillä nämä nevöhööd-valtoset ja -pajuset eivät muuten selviä. Alareunan keskimmäinen sana jäi arvaukseksi, joka tosin mielestäni sopii vihjeeseen. OLILLA jäi keksimättä kokonaan, onneksi ratkaisusanassa ei ollut piilokirjaimia.

Piilarin tein tälläkin kertaa ensimmäiseksi. Se oli jotenkin monenkirjava: toisaalta huippuhienoja vihjeitä, toisaalta sellaisia, jotka vaikuttavat edelleen vähän oudoilta, vaikka mielestäni ymmärränkin vihjeen ja ratkaisun keskinäisen logiikan. P7 ja V21 kuuluvat ensimmäisiin, V8 ja varsinkin V9 jälkimmäisiin. Mainittakoon, että V10 mietitytti pitkään - oivallinen vihje! - ja V1:ä piti tuijotella jonkin aikaa sanan ratkettua, jotta onnistuin keksimään, miten ratkaisu sopii vihjeen toiseen puolikkaaseen.
3. TKu17.2.2022 klo 21:45
Ja siinä samassa kun olin äskeisen postannut, OLILLA valkeni kuin äkillinen auringonnousu. Olin hakenut vastausta täysin väärällä logiikalla. Sattuuhan sitä.
4. Jiikoo17.2.2022 klo 23:13
Siinäpä sopivan mukavaa ja laatuunkäypää ajanvietettä tunniksi iltapuhdetta, puoliksi molempiin tehtäviin jaettuna! Ihmeen nopeasti siis mielestäni näistä selvisin ja jopa ilman apuja. Qatarin rahayksikön piilokirjain tosin vaati tarkistuksen, vaikka reilut 2 vuotta sitten Dohan kentän transit-hallissa joitakin tunteja mennen tullen vietinkin. Pikku maksut siellä kortilla, valuuttoja enemmin ihmettelemättä. Piiliksestä ratkesi p7 viimeisenä.
5. PM18.2.2022 klo 22:55
Piilis ja ristikko olivat tämän illan viihdykkeinä. Molemmat sain ratkotuksi ilman apuja, tosin ristikosta meni kolme kirjainta tarkistuksissa vaihtoon, kaksi niistä oli piilokirjaimia. Eivät hankalia nekään, hieman jos olisi jaksanut miettiä pidempään, olisivat todennäköisesti menneet oikein.
Piiliksen vastaussanoista viimeisenä avautui ps18. Hidasteena siinä oli jonkin aikaa väärä risteävä, jonka korjaamisen jälkeen asia oli selvä.
Olen muuten pannut merkille hienoisen vaikeutumisen Vuokilan piilisvihjeissä viime aikoina, nyt saa miettiä aiempaa pidempään vastaussanoja.
6. Heppu19.2.2022 klo 22:23
Ristikko oli täynnä pieniä nokkeluuksia ja harhautuksia niin että minä laittaisin kokonaisuuden kaksplussaksi vaikka ei varsinaisia kovisvihjeitä ollut. Mainio laatimus johon ei kuukkelia tarvinnut.
7. Tuikku20.2.2022 klo 12:20
Vauhdikas olympiaviikonloppu, SK:kin tuli vasta perjantai-iltana myöhään. Ehdin juuri ja juuri piilosanan ratkaista, kun tuli lehdenlainaaja la aamulla oven taakse. Piiliksestä muutama kommentti: vs17 ei millään meinannut välähtää, mutta kun välähti, minulta pääsi makeat naurut. Peukut ps7 ja vs21. Ristikon pariin pääsen sitten kun saan lehden takaisin.
8. Kris Kross21.2.2022 klo 10:21
Oikein mukava ja monipuolinen piilosana. Oli varsinaisia piilosanoja, anagrammeja, synonyymejä, logiikkaa jne.
Ristikko myös sopiva satunnaisellekin ratkojalle.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *