ARTIKKELIT > TEEMUN RISTIKOITA JO YLI 10 VUOTTA
↶ Takaisin Artikkeleihin

Teemun ristikoita jo yli 10 vuotta

Tammikuussa 1996 ilmestyi laatijakartalle uusi nimi, edellisen marraskuun 22. päivänä 20 vuotta täyttänyt Teemu Santeri Pallonen. Vuosikymmenessä hänestä on tullut täysipäiväinen ammattilainen. Erkki Vuokila kertoo seuraavassa löydöstään, jota ei tarvinnut löytää, koska hänet ojennettiin tarjottimella.

Teemu, miten ristikot alkoivat kiinnostaa? Korkeatasoisen laatijan kunniaksi nautimme Teemun kanssa pari lasillista niin korkealla kuin Helsingissä suunnilleen pääsee

– En ratkomisen alkuaikoja tarkasti muista, mutta innostuin laatimisen kokeilemisesta aika pian. Eihän ne sanat aluksi tahtoneet mennä millään ristiin, lähinnä vaan solmuun. Muistan myös käyttäneeni tylsiä koulutunteja laatimiseen. Osallistuin vuonna 1991 Sanaseppo-lehden laatimiskisaan, jossa sijoitun muistaakseni jaetulle kakkossijalle. Sen jälkeen laatiminen ja ratkominenkin jäivät aika vähälle, kun lukio ja muut harrastukset veivät ajan.

Sain loppuvuonna 1995 kaksi konseptipaperille tehtyä laadintaa, jotka eivät päällisin puolin hätkähdyttäneet, mutta tarkemmalla vilkaisulla huomasin, että jos nämä ovat nuoren miehen ensimmäiset yritelmät, hänessä on ainesta nopeasti kehittyä vaikka mihin. Miten tähän oli tultu?

– Innostuin laatimisesta uudelleen loppukesästä 1995, kun en päässyt opiskelemaan armeijan jälkeen ja päätin viettää välivuoden keskittyen seuraavan kesän pääsykokeisiin. Syksyllä lähetin ensimmäiset sanoitukset Pelikaani-toimitukseen Ouluun, josta ne kiersivät oikeaan paikkaan eli Erkki Vuokilalle. Muistan vielä hyvin Erkin ensimmäisen puhelinsoiton, kun nuorta laatijanalkua jännitti kovasti, mutta ihan mukava mieshän eräs esikuvistani olikin. Sain melko positiivista palautetta sanoituksiini, ja kun vielä vihjeiden tekeminen saatiin kuosiin, niin ensimmäinen tehtäväni julkaistiin Ilta-Sanomissa 13.1.1996.

Tuo tehtävä on nyt täällä osiossa Vanhat helpot nimellä Teemun eka. Lisäksi julkaisemme Pelikaanin ensimmäisen Teemu-tehtävän. Paljonko aluksi ristikoita teit?

– Ensimmäisenä vuonna ristikoita julkaistiin kaikkiaan 23 kappaletta. Vuonna 2005 laadin 614 ristikkoa. Kai tässä vuosien varrella on jonkinlaista kehitystä tapahtunut, sekä laadussa että nopeudessa. Tosin nykyään eivät muut turhat asiat – opiskelut tai muut työt – häiritse tätä kivaa harrastusta. Aloitin opiskelut Joensuun yliopistossa 1996. Pääaineeni oli yhteiskuntamaantiede ja sivuaineina luin matkailutiedettä, sosiologiaa ja ympäristönsuojelua. Valmistuin yhteiskuntatieteiden maisteriksi lopullisesti kesällä 2001, tosin opinnot olivat valmiit gradua lukuun ottamatta jo vuotta aiemmin. Ristikoita laadin opiskelujen ohella sen verran, mitä opiskelukiireet antoivat periksi. Muutamana kesänä laadin Sanarisille kesätöikseni ristikoita.

Alkuaikoina Teemu kunnostautui myös ratkojana. Viimeisellä yrittämällä oli hopeasija yhden j-kirjaimen päässä, kun sija vaihtui sivaksi. Kahden vuoden päästä Teemu olikin jo jäsenenä SM-laatijatiimissä.

– Ratkominen on myös aina ollut lähellä sydäntäni. Ja jonkinlainen kilpailuvietti on vetänyt myös SM-kisoihin, joissa sijoitukseni ovat olleet 11., 6. ja 5. Arvostan hyvää helppoa ristikkoa, koska tiedän sen laatimisen olevan vaikeaa. Mieluiten kuitenkin ratkon vaikeita tehtäviä. Vielä mieluummin laadin SM-porukassa.

Perhe Sardiniassa toukokuussa 2006 Teemun itsensä kuvaamana Vuosituhannen vaihde oli meillä miettimisen aikaa. Mihin Teemu haluaa keskittyä? Oma toiveeni oli siinä vaiheessa kääntynyt täysipäiväsen laatijan puolelle. Olimme lopulta samaa mieltä asiasta.

– Täysipäiväiseksi laatijaksi siirryin syyskuussa 2001. Ennen ristikkoammattilaiseksi siirtymistä ehdin olla puolitoista vuotta ”oikeissa” töissä, ensin Sisäasiainministeriössä ja sen jälkeen Tampereen Liiketaloudellisessa tutkimuskeskuksessa. Molemmissa paikoissa tutkin matkailua ja siihen liittyviä ilmiöitä. Kun Sanaris Oy tarjosi mahdollisuutta tehdä ristikkoharrastuksesta ammatti, en pitkään epäröinyt asiaa.

Samaan vaiheeseen ajoittuu perheen perustaminen. Miten perhe-elämä tällä hetkellä sujuu?

– Perheeseeni kuuluu Mari-vaimo ja kaksi lasta: kolmivuotias Tuukka ja yksivuotias Lotta. Asumme Vantaalla Kartanonkoskella. Tunnen olevani tosi onnekas, kun saan tehdä työkseni jotain, mistä todella pidän. Lisäksi pienten lasten isänä saan olla paljon lasteni kanssa ja työajatkin ovat itse päätettävissä. Enää vanhemman puoleiset sukulaisetkaan eivät ole kysyneet: ”milloin rupeat tekemään oikeita töitä?”. Kaipa ne ovat uskoneet, että tälläkin voi elää. Haittapuolena kotona työskentelystä on lapsiperäinen melu, jonka määrä ylittää välillä varmasti työsuojelumääräykset.

Ehditkö harrastaa muuta kuin ristikoita ja perhettä?

– Pelaan salibandyä. Tykkään matkailusta, elokuvista ja liikunnasta yleensäkin.

Ei mennä tässä jutussa sen syvällisemmin ristikoiden sisältöön, mutta kerro joku juttu ristikkosanoista!

– Jokaisella on erilainen suhde muun muassa tyypillisiin ristikkosanoihin, vältettäviin sanoihin ja muotoseikkoihin. Näiden käsittely vaatisi oman, erillisen haastattelun, koska asia ei ole ihan yksiselitteinen. Sattumaa vai ei, olen asunut kahdessa ristikkopaikassa eli Utrassa ja Amurissa. En niitä silti tuppaa ristikoihini vaan enemmänkin välttelen niitä.

Teksti: Erkki Vuokila

↶ Takaisin Artikkeleihin