ARTIKKELIT > ANTTI SKYTTÄ ON NYT KUNNIAYLISANASEPPO
↶ Takaisin Artikkeleihin

Antti Skyttä on nyt kunniaylisanaseppo

Tarina alkaa vuonna 1985 Aulikki Nenosen sisaren Inkeri Pajarin kotipihalta. Oli menossa Sanaseppojen kesätapaaminen, jonne oli ensimmäistä kertaa ilmestynyt Antti Skyttä.

Olin ratkonut Antin ristikoita toistakymmentä vuotta. Niissä oli mukavaa ajankohtaisuutta ja niistä myös huomasi, että laatija ei ollut mikään ikäloppu homekorva vaan aikaansa laajasti seuraava sivistynyt henkilö.

Niinpä olin ilahtunut, kun hän viimeinkin seisoi kotkalaisella pihalla yksikseen ja minulla oli hyvä tilaisuus mennä ensitapaamiselle. Kun paiskasimme kättä, emme tienneet, että jatkoelämämme tulisivat sivuamaan toisiaan tiiviisti siitä eteenpäin. Muutamaa vuotta myöhemmin Antti oli Sanaseppojen puheenjohtaja. Kohta sen jälkeen istuimme usein yhdessä Radio Mafian studiossa Sanaseppoloosissa, vuosina 1995–2002 Radio Suomen Sanasepot-lähetyksissä. Vuodesta 1993 alkaen järjestimme SM-ratkontakisoja muiden Sanaseppojen ja Ilta-Sanomien kanssa. Antti laati visaisia ristikoita firmani kautta ja perustimme kolmen muun sanasepon kanssa Älyilo-nimisen yrityksen, joka kuitenkin tänä päivänä on enää Antin nimissä. Tapasimme taajaan, milloin missäkin, näitä aikoja saatetaan sivuta seuraavassa, kun kirjaan Antin sanomisia, tekemisiä ja menemisiä viimeisen vuoden ajalta.

Keuruu, heinäkuu 2010

Lähes 25 vuotta Antin ensimmäisen kesätapaamisvisiitin jälkeen Sanasepot on Keuruulla. Antti on jo aikaa sitten ilmoittanut, että jättää hallituksen seuraavassa vuosikokouksessa. Hän jää samaan aikaan eläkkeelle. Antin ura Sanaseppojen hallituksessa on ollut laskusuuntainen, hänen omasta tahdostaan. Puheenjohtajuuden jälkeen hän oli ensin varapuhis, sen jälkeen rivijäsen ja nyt parin vuoden ajan varajäsen.

Ennen hallituksen jättämistä Antti ehtisi vielä täyttää 60 vuotta. Silloin olisi hyvä hetki palkita hänen pitkästä palveluksestaan Sanaseppojen ja ristikoiden asialla. Ja mikä olisi sopivampi kuin kunniaylisanasepoksi nimittäminen. Muu tapaaminen eteni omalla painollaan, mutta nykypuhis kiersi vaivihkaa kaikki hallituksen jäsenet ehdotuksensa kanssa eikä yhtäkään soraääntä kuulunut. Asiaa ei kirjattu mihinkään, ettei tämä paljastuisi Antille.

Helsinki ja Vantaa, joulukuu 2010

Alan hiljakseen Antin vaimolle Pirjolle suunnatuilla tekstiviesteillä selvitellä, miten Antti olisi tavattavissa 28.12. eli syntymäpäivänään. Tapsa on kaiverruttanut Sanaseppojen lasisen pystin ja se haluttaisin nyt ojentaa. Kävi ilmi, että Antti olisi merkkipäivänään matkoilla, mutta audienssi järjestyisi pari päivää myöhemmin. Tapsalle se päivä ei valitettavasti käynyt, joten minut valtuutettiin tehtävään Pekka Joutsin kanssa.

Elite 30.12.2010

Olemme Pekan kanssa varanneet kolmelle hengelle pöydän ravintola Elitestä. Tapaamme Helsingin keskustassa. Olemme päättäneet kahteen pekkaan tarjota Antille juhlapäivällisen, mutta haeskelemme vielä jotain kättä pitempää muistoksi. Olen varmistanut Pirjo Skytältä, että Antin hyllystä ei löydy teosta 1001 albumia jotka jokaisen on kuultava edes kerran eläessään. Sitä ei ole ihan helppo löytää, mutta se kainalossa lähdemme lopulta tarpomaan kohti Eliteä. Matkalla tilaamme Antille taksin, joka noutaisi hänet Eliteen. Hän tietää vain, että hänet haetaan kello 12.

Saamme hyvän pöydän, tilaamme tervetuliaiseksi vodkaa karpalomehulla ja asettelemme pystin niin, ettei sitä heti huomaa. Viimein Antin taksi saapuukin ja johdatamme hänet pöytään. Muutaman sanan vaihtamisen jälkeen esittelen nimitysasian ja kerron siis Antin olleen jo parin päivän ajan kunniaylisanaseppo. Pienen tajuamistuokion jälkeen Antin kasvoille nousee leveä hymy. Asiaa hieman vielä pohdittuaan hän toteaa, ettei ole koskaan ollut arvonimien perään, mutta tämä tuntuu hyvältä. Vakuutamme molemmat, että Antti on varmasti oikea henkilö tuon tittelin kolmanneksi saajaksi. Muutaman minuutin keskustelun jälkeen Antin kasvoille ilmestyy ilkikurinen virne ja hän keskeyttää meidät: ”Hei, tämähän muuten merkitsee sitä, että vaikka minä eroan hallituksesta, saan ilmaisen jäsenyyden ja vieläpä loppuiäkseni!”

Antti kertoo, että Pirjon piti alun perin viedä hänet ulkomaille, mutta lentojen kanssa olleet maailmanlaajuiset ongelmat olivat muuttaneet paikaksi Tampereen Lapinniemen kylpylään, jossa vaimoinemme vietimme Pekan kuusikymppisiä reilu vuosi sitten.

Eliten ruokalista saa meidät hyvälle tuulelle. Otamme kaikki ehdottomasti pääruoaksi Tauno Palon kermasipulipihvin ja paistettuja perunoita. Alkuruokaa etsitään pitempään, mutta kaikki päättävät tilata toisen paikan klassikoista, lohikeiton, pienempänä annoksena.

Ruoan jälkeenkin juttelemme niitä ja näitä ja yhtäkkiä Antin tietovisaisäntäminä ottaa vallan ja alkaa hakea kysymyksiä antamastamme kirjasta. Vietämme kaikkiaan mukavan reilun neljätuntisen. Taksi kuljettaa Antin vielä takaisin kotiin kauas Vantaalle.

Saan illalla meilin: ”Vielä lämpimät kiitokset iltapäivän yhdessäolosta ja kulinaarisista nautinnoista! Maistelen titteliä Kunniaylisanaseppo ja tuntuu todella hyvältä.”

Tarinassa seurataan Anttia läpi talven ja kevään ja koko juttu julkaistaan Sanasepossa 2/2011.

Erkki Vuokila

↶ Takaisin Artikkeleihin