RISTIKON ANATOMIA > IS-KOVIS 19.3.2016
↶ Takaisin

IS-kovis 19.3.2016

Tämän koviksen pääkuva-aihe liittyy keskusteluun, jota tällä saitilla käydään ristikon vaikeusasteesta ja sen arvioimisen vaikeudesta. Meillä on päissämme henkilökohtaiset mitta-asteikkomme, jotka tuntuvat joskus eroavan huomattavastikin. Kahdelle eri ratkojalle sama ristikko voi olla 2-:sta 3:en. Vain kovimmat kovikset saavat kaikilita ratkojilta täyskolmosen ja useilta lisäluonnehdinnan pahis.

Sijoitin pääkuvaan kaksi vaikeutta käsittelevää puhekuplaa. Toisen teksti on ”Minä odotan selätettävää koko rahan edestä, pahiksen tuntumaan asti” ja toisen ”Joskus täyskolmonen tuntuu kakspuoloselta, joskus taas kakspuolonen kolmemiikalta”.

Pääkuvalauseet ovat:

• vaakaan lähtevä: VAATIVUUS TAPISSA LAATUKOVIKSELLA

• pystyyn lähtevä: VISAISEHKO VAIKEUSASTEMÄÄRITTELY

Totuttuun tapaan käyn seuraavassa läpi joukon vihje-vastaussana-yhdistelmiä. Selvitys painottuu enemmän rakennevihjeille, koska edelleen tuntuu, että niihin jää joillekin ratkojille aukeamattomia paikkoja. Oma vihjeityskäytäntöni koviksissa on, että yritän sirotella mukaan laajan skaalan erityyppisiä vihjeitä.

Käyn ristikosta läpi ensin vaakasanat vasemmalta ylhäältä oikealle alas ja sen jälkeen suoritan samanlaisen käsittelyn pystysanoille.

Kuitenkin ihan alkuun kaksi paikkaa, joista lähtee sekä vaaka- että pystysana samasta vihjeestä. Ristikon keskipaikkeilla on vihje NÄIHIN VALETAATA, vastaussanat ovat vaakaan TAEL ja pystyyn AVATA. Valetaata on anagrammi sanoista tael ja avata. Tästä vihjeruudusta pienen matkan päässä kaakkoon on piirrosvihje, jossa naishenkilö menee lennokkaan näköisesti nurin. Tästä piirroksesta tulee vaakaan KAATUVA ja pystyyn LENTÄÄ, joka on yksi kaatua-verbin synonyymeistä.

Vaakasanat:

• KAARNASTA => ANKARA; kaarna ja ankara ovat toistensa anagrammeja

• HOSIEN SOTKU => ATHOS; Athos ja hosat myös anagrammeja

• RIKILLÄ SYÖTÄVÄÄ => ELÄKE; kun eläke-sanaan lisätään alkuun S (eli rikki), saadaan seläke

• SISSIÄ ENSIN => TAMI; ko. sissi on tamili, josta Tami on alusta 2/3

• EEPOS LOPUKSI => VALA; haettava teos on kansalliseepoksemme Kalevala

• OIKKUILEVA DIT => IVANAT; vaihdelma (Skytismi), oikkuileva on oikeasti diiva; nyt, kun se on kirjoitettu muotoon DIT, on siinä iva korvattu t:llä eli IVA:NA (on) T

• TIETYSTI PUOLIKSI => TOTT; tietysti kokonaan on totta kai

• TEHTAT => TAITOT ; ehta = aito, kumpaankin päähän lisätty t-kirjain

• JUOMA EI MUUTU MIKSIKÄÄN => TAINAT; tee on aina teetä (t aina t)

Pystysanat:

• RAHIN JÄLKEEN KÄYTÖSSÄ => AVARAT; kun rah ja avarat kirjoitetaan yhteen, saadaan rahavarat

• HITONKIN KERA => NARU; Naruhito on Japanin kruununprinssi (56 v.)

• VALTAOSA SUOJAAVASTA => ATOS; suojaava on tässä, katos, josta Atos on 4/5

• JOS LIKI YMPÄRILLÄ, TULOS SAASTEINEN => AVES; lik(aves)i

• JCOLTEW => ASETUTTAA; Tutta Jewin sisällä on Colt, silloin on ase Tuttaa

• MIEKKAMIEHEN KIRJAIN => TSETA; haettu miekkamies on Zorro

• AISTI PIENIPÄISIÄ => SIIAT; aisti ja siiat anagrammeja; siika pienipäinen kala

• VASTAKKAISEN ALUSSA => ANTIT; vastakkainen on antit(eesi)

• ruutu, jossa on vasemmalle osoittava nuoli ja teksti TOISIN => ALATI; nuoli osoittaa ruudun laitaa, laita ja alati anagrammeja

• E. ASK =>ELISA; vihjeessä etunimestä alkukirjain ja koko sukunimi, vastaussanassa koko etunimi ja sukunimestä alkukirjain

• RALLA NAAPURISTA => KAKA; naapurin lapsen nimitys on tunnetusti usein kakara

• JAHUT => MELUT; kummastakin sanasta vaihdetaan kahden ensimmäisen konsonantin paikka: hajut =lemut

• BISA- => LAKI; nyt vaihdetaan vokaalien paikat: basi- => lika

• TITTA! => KATO; koviksissa käytetään nykyään aika harvoin välimerkkejä; tähän laitoin huutomerkin, koska kato selkeästi on murreilmaisu ja vielä pitää osata suorittaa käännös ruotsista suomeksi

• LOISTEESTA => SOILET; loiste ja Soilet anagrammeja

• PERINTEISIÄ => KEKRIT; kyseessä on vanha juhla, josta Nykysuomen sanakirja sanoo seuraavasti: syysjuhla, johon myöhemmin on yhtynyt vainajien kunniaksi marraskuun 1:senä vietetty juhlapäivä, pyhäinmiesten päivä, jolloin palvelijat myöhempinä aikoina muuttivat työpaikkaa

• MELKEIN VAUVA => ILTTI; vauva olisi piltti

• AIHEUTTAA KAUHUA => ALIEN; yksi kauhufilmien klassikoita on Ridley Scottin v. 1979 ohjaama Alien - kahdeksas matkustaja

• - - - - ILI? => SIVI; vihjeessä korvattu vastaussanan kirjaimet viivoilla

• NUMEROSSA! => SEIT; haettu numero on seit(semän)

• YLI VIIKONLOPUN => PETI; peti yhdistää kaksi viikonpäivää, perjantain ja tiistain, tämä jakso kulkee yli viikonlopun

Siinä päällimmäiset. Jos jäi epäselvää, kysykää lisää, tarkennan.

Seuraava kovis on työn alla. Nyt ei pääkuvaan tule mitään ristikoihin liittyvää. Mitä siihen tulee, on nähtävissä muutamien viikkojen päästä.

Antti

Lataa ristikko tästä

↶ Takaisin