RISTIKON ANATOMIA > IS-KOVIS 31.5.2014
↶ Takaisin

IS-KOVIS 31.5.2014

Tämän ristikon laadinnan aloitin tapojeni vastaisesti ilman mitään pääkuvaa tai ideaa sellaisesta. Aluksi muodostin muutaman pitkän vaakasanan päällekkäin (APOSTOLI, VAIKEUSASTE, TOSIASIALLISUUS, KOMPASTUSKIVI), joihin arvelin keksiväni maukkaat vihjeet. Samaan rykelmään sain ujutettua myös keskiarvoa pitempiä pystysanoja. Aluksi KUSELAT-sanan tilalla oli TULOISELAT, josta luovuin, koska harva tuskin tietää ko. henkilöä niin hyvin kuin roolihahmo-Kuselan.

Sijoitin tämän rykelmän melko keskelle ristikkoa ja laadintaa jatkaessani mietin koko ajan, josko yläosaan jäisi vielä pääkuvan paikka vasemmalle. Näin ei kuitenkaan käynyt. Kuvavihjeissä annoin Helille täysin vapaat kädet (kuten yleensäkin), eikä minulla ole niistä valittamista, päinvastoin.

Poimin seuraavaan eräitä vihjetyyppejä vasemmasta ylänurkasta edeten. SIMOLA on muodostettu kunta- SIMOsta ja kaupunki-LA:sta (Los Angeles). Jotain yhteistä on mukavan ympäripyöreä ratkaisusanalle KAIMA. Vetele länteen kehottaa sutimaan oikealta vasemmalle. ASTALO muodostuu asemasta as ja rakennuksesta talo. MARKkukin on miehen nimi. Ja PLUSsa tarkoittaa samaa asiaa. SAITA on ässistä tehty aita. Sekaisin on, jos on TAKUssa. AINUt monikkona tarkoittaa yhtä ainoaa. SANA-sanalle välähti laskea koko ristikon vaakasanojen määrä, joka on 53.

Pystysuoraan tulevista ratkaisusanoista OMITUINEN on myös mainio piirroksena. ETANA-sanan vihjettä mietin melko pitkään, en halunnut siihen mitään otusta vaan lopulta keksin, että ensiavun (EA) keskellä löytyy tangentti (TAN). ISTAT ylöspäin on tatsi eli hyvä vaikutus. OKAPILAUMAlle saatoin laittaa monikkonsa takia hieman hämäävän vihjeen. ATTE teki mieli myös toteuttaa tavallisesta poikkeavasti, vaikken tiedäkään kenenkään Aten kissoja vihaavan. Loppupuoliskolla suurin osa on suoria vihjeitä, paitsi EAST, jonka lyhenne E on yleisessä käytössä. TRATTA-sanalle puolestaan tuli vihjeeksi ’roikkuva (tra)petsi’.

Pääosan koviksista teen jatkossa pääkuvaideaan pohjautuen, mutta joskus saattaa eteen tulla vastaavanlainen laatimus kuin tämä. Vaihtelu virkistää!

Jari Keränen

Lataa ristikko tästä

↶ Takaisin